Terveydenhuollon palveluvalikoimalla tarkoitetaan "julkisin varoin rahoitettuja terveydenhuollon palveluita" ja kuten varmasti vielä monesti tullaan kankeasti sanotuksi, tavoitteena on, että "palveluvalikoimaan kuuluvat palvelut ovat vaikuttavia, turvallisia ja kustannuksiltaan hyväksyttäviä". Sen kuvittelemista voi jo ennalta harjoitella, miltä se kuulostaa kun palveluvalikoiman muodostamisen tärkeyttä korostetaan yhdenmukaisuus- ja yhdenvertaisuus-perusteilla (maan eri osien välillä). Puoltavuustavoitteeseen tyyliin puhuvia asiantuntijoita ja poliitikkoja lähetellään ajankohtaisohjelmiin kertomaan palveluvalikoiman muodostamisen tärkeydestä tai kertomaan asioista kuin ohimennen, sillä "tätähän on tehty jo muutenkin pitkään ja nyt vain määritetään yhteiset periaatteet".

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarjaan kuuluva teos "Terveydenhuollon palveluvalikoiman priorisointi" tulee maininneeksi, että "perustuslakivaliokunnan mielestä sitovan palveluvalikoiman määrittämistä ei pidetty perustuslain kannalta mahdottomana" [pdf3] eli siis sellaisen, missä hyvinvointialueiden päätösvallan ulkopuolelta voidaan määrätä, minkälainen heidän palveluvalikoimansa täytyy olla tai ainakin mitä rajoja se ei lähtökohtaisesti saisi ylittää.

Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto on tehnyt palveluvalikoimatyötä jo jokusen vuoden, sillä ollen useita jaostoja, jotka seuraavat, määrittelevät ja arvioivat mm. sitä, minkälaisia rajatapauksien tapaisia kenties pitäisi olla palveluvalikoimassa. Palveluvalikoima-verkkosivuilla [web1] on kerrottu varsin tarkkaankin, minkälaisia suosituksia ne ovat esittäneet ja monet näistä suosituksista sisältävät arjen ihmiselle täysin tuntemattomia sanoja. Yksi "skitsofrenia" sentään oli [case1]. Sen kai kaikki tietävät? Mainittu perustuslakivaliokunta on ehdottanut [pdf3], että suosittelevan tahon sijaan sosiaali- ja terveysministeriön yhteyteen perustettaisiin "terveydenhuollon palveluvalikoimaa määrittelevä toimielin, joka määrittelisi ja ylläpitäisi terveydenhuollon palveluvalikoimaa" eli se määrittelisi "hoidot ja toimenpiteet, jotka kuuluisivat julkiseen terveydenhuoltoon". Voi kuvitella, kuinka jotkut poliitikot voisivat haluta jonkinlaisen automatiikan "leivottavaksi mukaan", jotta valtion talouden kannalta kriittisinä aikoina voitaisiin etänä estää hyvinvointialueita tekemästä joitain toimenpiteitä, koska on hetkellisesti päätetty, mistä täytyy minkäkin aikaa säästää rahaa.

Toisaalta teos "Terveydenhuollon palveluvalikoiman priorisointi" tulee korostaneeksi myös sitäkin, että "kansalaisia on tärkeä osallistaa keskusteluun terveydenhuollon priorisoinnin periaatteista", mutta tältäkin osin siinä puhutaan tietenkin rahasta: "He rahoittavat järjestelmän ja tuottavat yhteiskunnan arvot ja normit ja koettu osallisuus ylläpitää luottamusta terveydenhuoltoon. Luottamus ja sitoutuminen yhteiskunnan toimintaan edellyttää, että instituutioiden hallinto ja toiminta on läpinäkyvää ja ymmärrettävää." Käytännössä kansalaisten osallistuttaminen on tavannut olla jokseenkin minimaalista tai sitten osallistuvat kansalaistahot (ja järjestöt) eivät vain ole riittävän mielikuvituskykyisiä ja motivoituneita ollakseen muuta kai arvattavan vaisuja.

Samaisesta teoksesta löytyy muutakin sellaista siteerattavaa tai parafraasittavaa, joita tullaan vielä käyttämään sellaisten myötäilijöiden puheissa, jotka kertovat jotain kohtalaisen pitkästi, mutta kuitenkin sillä lailla "mukavan tajuttavasti", että arjen ihmisetkin tajuavat ainakin jotain. Esim. tällä tavoin voitaisiin tehdä ymmärrettäväksi priorisoinnin käsitettä ja samalla viestiä siitä, että "on tietenkin myös päätöksenteon tilanteita, joissa asioita täytyy miettiä eri näkökulmista, eikä aina sitenkään saa lopputulemaksi jotain optimaalista: "Priorisoinnin yleisten periaatteiden välille syntyy käytännössä ristiriitoja, jotka tulee tunnistaa niitä sovellettaessa. Esimerkiksi, hoidon vaikuttavuus voi olla hyvä, mutta jos se on hyvin kallista ja hoito kohdentuu pieneen joukkoon ihmisiä, niin hoidon tarjoaminen voi heikentää oikeudenmukaisuutta, koska siihen tarvittavat resurssit ovat muualta pois. Käytännössä yhden potilaan kalliin hoidon toteuttamiseksi jokin joukko potilaita joutuu odottamaan hoitoa pitkään tai jäämään ilman hoitoa tai palvelua."

Sidosryhmäyhteistyön hengessä Sosiaali- ja terveysministeriö on tuottanut aineistoa kuten eri yhteyksissä käytetyn "Palveluvalikoiman periaatteet" [pdf1], joka on tarkoitettu erityisesti "palveluvalikoiman periaatteiden lainvalmistelua koskevan osallistumisen tueksi sote-toimijoille". Siinä olevasta "tiekartasta" selviää, että voimaantulo näillä periaatteille olisi odotettavissa vuonna 2027, mitä edeltäisi vuoden 2026 eduskuntakäsittely ja vuoden 2025 "keskeiset ehdotukset", sidosryhmäkuuleminen, hallituksen esityksen luonnos ja lausuntokierros.

Eduskuntakäsittelyn valiokuntakäsittelyn hetkillä voitaneen olettaa ilmenevän näennäistä metakkaa siitä, kuinka palveluvalikoiman periaatteiden määrittely kolahtaa yhteen perustuslain kanssa siltä osin, mitä sen mukaan pidetään sellaisena "terveyspalvelujen vähimmäistasona", joka "luo jokaiselle ihmiselle edellytykset toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä". Siinähän se haastetta kansanedustajille olisikin, jos heidän tehtävänään olisi rajata lääketieteellisen yksityiskohtaisin perustein, mitä ei ainakaan voi hyväksyä palveluvalikoimaan. Valiokunta- ja eduskuntakeskustelua asian tienoilta käytäneen monella abstraktion tasolla ja erillisiä asiantuntijakuulemisiakin varmaankin käytetään, joskaan ei välttämättä hyödynnetä.

Aineisto "Palveluvalikoiman periaatteet" [pdf1] luonnostelee myös, mitä terveydenhuollon palveluvalikoiman kehittäminen tulevaisuudessa voisi tarkoittaa eli sen jälkeen, kun periaatteet on saatu muodostettua ja olisi vuorossa "priorisoinnin ja palveluvalikoiman kehittäminen", sekä "priorisoinnin vakiintuminen ja jatkuva kehittäminen". Priorisoinnin ja palveluvalikoiman kehittäminen tarkoittaisi luonnoksen mukaan "palveluvalikoimaa koskevan päätöksenteon kehittämistä", "palveluvalikoiman periaatteiden ja suositusten jalkauttamista hyvinvointialueilla ja palveluissa laajemmin", "menetelmä- ja arviointiosaamisen kehittämistä, "palvelujen vaikuttavuusperustaista kohdentamista" ja "vaikuttamattomista menetelmistä luopumista". Vakiintuminen ja jatkuva kehittäminen tarkoittaisi luonnoksen mukaan "palveluvalikoiman päätöksentekojärjestelmän ja ohjauksen jatkuvaa arviointia", "palvelukokonaisuuksien kustannusvaikuttavuuden arviointia", "horisontaalisen priorisoinnin toteuttamista asiakkaiden ja potilaiden yhdenvertaisuuden edistämiseksi" ja "muutos- ja kehittämistarpeiden arviointia". Ovat antaneet kuviossa jopa vuoteen 2032 aikaa näille tehtäväkokonaisuuksille. Sosiaalihuolto sitten vielä erikseen.

Samaisessa aineistossa mainitaan myös, että "palveluvalikoimaa koskevissa valinnoissa ihmistä ei arvioida välineellisenä arvona esimerkiksi henkilökohtaisten ominaisuuksien tai yhteiskunnalle tuottamansa panoksen kautta", mikä varmaan pitääkin paikkansa, mutta sehän ei mitenkään ehkäise sitä, etteikö julkisen terveyspalvelujen käyttäjästä voisi tuntua siltä, että "nyt ei tunnu hyvältä" (nykyään ja myöhemmin).

Palveluvalikoima-nettisivustolla on mainittu sellainen pikantti seikka, että merkittävyyttä arvioitaessa "ei ole vielä tiedossa, kuka yksilö palvelua tulisi tarvitsemaan tai kenelle sitä tullaan tarjoamaan" ja että "arviointi ei perustu suoraan konkreettiseen yksittäisen henkilön yksilölliseen tarpeeseen, vaan ryhmän tyypillisen jäsenen tarpeeseen". Tyypillinen on tuossa sana, joka muistuttaa siitä, kuinka monen tahon keskustellessa jotakuinkin samoista asioista, keskusteltavuuden ja päätöksien tekemisien kannalta joudutaan tekemään pelkistyksiä.

Palveluvalikoimaneuvosto on toki valmistautunut miettimään asioita lääketieteellisesti pätevin termein ja miettein, mutta käytäessä asiasta keskustelua julkisuudessa ja eduskunnassa, voidaan joutua käyttämään pelkistyksien pelkistyksiä, jotta asioista keskusteltavuus olisi samassa linjassa kaiken muun ihmisryhmistä yksinkertaisesti puhumisen kanssa (vrt. "nuoret", "vanhukset", "alkoholistit", "mielenterveysongelmaiset", "autistit" ym.). Toisaalta, miksihän käytännön työtään terveyspalveluissa tekevien mukavuusalueeltaan pois saaminen on niin helppoa eli miksi heidän ymmärryksensä ihmisestä loppuu niin helposti kesken eli ei niinkään pidä luulla, että terveysalalle kouluttautunut (kenties ihan professoriksi asti päässyt, vaikkei niitä terveyskeskuksissa olekaan) olisi jotenkin ideaali ottamaan kantaa kysymyksiin, jotka jotenkin lääketiedettä sivuavat?

Mielipiteilystä esimerkkiä löytyy vaikkapa STM:n ja Valtioneuvoston verkkosivuilta [opinion1,2,3], sekä hyvinvointialueen johtajan vierailusta [opinion4] Ylen A-Studiossa:

Vaikuttavuuden näkökulmasta keskeistä on palvelujen ja menetelmien kansallisen valinnan periaatteista säätäminen sekä sen selvittäminen, onko tällä hallituskaudella mahdollista säätää kansallisesta toimijasta, joka voisi sitovasti linjata palvelun tai menetelmän kuulumisesta julkiseen palveluvalikoimaan.

Terveydenhuoltoon on käytetty vuosi vuodelta enemmän resursseja. Tästä huolimatta palveluiden ja rajallisten resurssien priorisointi on terveydenhuollon arjessa välttämätöntä niin kansallisesti kuin yksittäisissä hoitopäätöksissä. Priorisoinnilla tarkoitetaan tässä yhteydessä kaikkia niitä toimintoja terveydenhuollon eri tasoilla, jotka pyrkivät terveydenhuollon resurssien kohdentamiseen.

Priorisointikeskustelusta pitää tehdä jatkuvaa, avointa ja läpinäkyvää. Eri sidosryhmien, kuten kansalaisten, päättäjien ja ammattilaisten osallistaminen keskusteluun on välttämätöntä. Näin priorisointi voidaan ymmärtää ja hyväksyä, ja periaatteiden luominen onnistuu. Ei riitä, että keskustelua käyvät vain terveydenhuollon ammattilaiset.

Tarvitaan myös kansalliset rakenteet ja prosessit, jotta priorisointikeskustelusta, periaatteiden muodostamisesta ja priorisoinnin toteuttamisesta saadaan jatkuvaa.

Terveydenhuollossa ei liioin ole varaa menetelmiin, joista ei ole mitään hyötyä tai joissa jopa haitat voivat ylittää hyödyt. Vaikuttamattomien menetelmien ja toimintatapojen poisto on myös osa terveydenhuollon priorisointia.

Ennen kuin voidaan sanoa, että mistä nipistetään, meidän pitää kansallisesti sopia, että mikä on visio, mitä tavoitellaan. Siellä on muutamia periaatteellisia linjauksia, jotka on myös tehtävä. Annetaanko kaikille kaikkea, huomioidaanko, mikä on lisäarvo kussakin hoidossa tai sosiaalihuollon palvelussa on. Tai miten vaikkapa elintasosairauksiin suhtaudutaan. Mikä on ihmisen oma vastuu terveydestä ja hyvinvoinnista.

Vuodelta 2020 olevassa STM:n muistiossa "Kansallinen terveydenhuollon palveluvalikoima - Määrittämisen periaatteet, rakenne ja kehittämismahdollisuudet" [pdf2] mainitaan mm. teknologian kehittymisen tarjoamista mahdollisuuksista, että myös "mahdollisuuksien ja talouden ristiriidasta":

Geeni- ja muusta tiedosta kertyvän valtavan massan käsittelyyn saataneen jollain aikataululla avuksi erilaisia hienostuneita tietoteknisiä ratkaisuja, tekoälyä, parviälyä, taustaälyä, neuroverkkoja tai mitä kaikkea niiden nimeksi muotoutuukaan. Tämän nähdään mahdollistavan esimerkiksi lääkityksen räätälöimisen yksilöllisesti potilaan tarpeisiin ja sairauden hoitoon.

Terveydenhuollon palveluvalikoiman kannalta suurimmat haasteet liittyvät mahdollisuuksien ja talouden ristiriitaan. Tutkimustiedon lisääntyminen, geenitieto, uusien diagnostisten menetelmien, laitteiden ja hoitomuotojen kehittäminen laajalla rintamalla tuovat yhä uusia mahdollisuuksia. Digitalisoituminen, uudet tietojärjestelmät ja tavat organisoida palvelujärjestelmää niiden avulla ovat vähemmän tutkimuksen kohteena, mutta niihin liittyy paljon odotuksia ja ne ovat joka tapauksessa vahva muutosvoima.

Tuleekin olemaan mielenkiintoista ja todennäköisesti harmillista seurata sitä, kuinka poliittiset päättäjät keskustelevat terveydenhuollon palveluvalikoimasta kuin elettäisiin edelleen esim. 80-lukua, vaikka tätä kirjoittaessa ollaan jo vuodessa 2025 ja ties mitkä singulariteetit ovat kohta jo lähellä.

Teoksessa "Terveydenhuollon palveluvalikoiman priorisointi" [pdf3] on tehty hiukan maakohtaista vertailua priorisointimäärittelyjen systematisoituneisuudesta:

Englannissa perustettiin vuonna 1999 terveyshallituksen alainen, mutta toiminnallisesti riippumaton instituutti, NICE (National Institute for Clinical Excellence), vähentämään NHS:n (kansallinen terveydenhuoltojärjestelmä) palvelujen saatavuus- ja laatuvaihteluja maantieteellisesti alueittain. Hallitusten politiikka on Englannissa vaikuttanut vahvasti NHS:n palveluvalikoimaan.

Alankomaissa kansallinen terveydenhuollon instituutti arvioi nykyisin uusien teknologioiden tehokkuutta ja kustannustehokkuutta sekä neuvoo terveysministeriötä niiden sisällyttämiseksi pakolliseen etuuspakettiin.

Uudessa-Seelannissa NACCH perustettiin vuonna 1993 arvioimaan julkisen terveydenhuollon palveluvalikoimaa. Se määritti budjetin käyttöä sekä pääsykriteereitä tiettyihin palveluihin, ja se loi myös periaatteet priorisoinnille.

Kanadassa merkittävin yritys avoimemmasta ja julkisemmasta priorisoinnista on 1999 alkanut The Western Canada Waiting List -projekti. Siinä potilaat pyritään laittamaan kiireellisyysjärjestykseen eksplisiittisin kriteerein tavoitteena tasavertaisuus.

Saksassa taas priorisointikeskustelua ei ole haluttu juuri käydä, ja priorisoinnin käsitteellä on huono kaiku julkisuudessa ja politiikassa historiallisista syistä.

Norjassa kansallinen priorisointineuvosto, jonka tehtävä oli tuottaa priorisointisuosituksia, perustettiin vuonna 2002 tukemaan terveydenhuollon priorisointia sekä edistämään eri toimijoiden välistä vuorovaikutusta, mutta se lakkautettiin vuonna 2017.

Ruotsissa avoin priorisointi terveydenhuollossa on saanut vähitellen kannatusta ja arvostustakin. Maahan on yhteistyössä Socialstyrelsenin, Priorisointikeskuksen ja maakäräjien kesken rakennettu yhteinen kansallinen priorisointimalli avoimen ja systemaattisen priorisoinnin toteuttamiseksi.

Miettimisen tarvetta tulevat aiheuttamaan myös laajalti julkisia terveyspalveluja hyödyntävien tahojen toimintakyvykkyyteen vaikuttavuus kuten työvoimapalveluiden tapauksessa, missä työttömiä arvioidaan julkisen terveydenhuollon toimesta, mutta jos julkiseen terveydenhuoltoon ei ole tarkoituksenmukaista hankkia erityisen osaavaa työvoimaa, teknologisesti kehittyneitä tutkimusvälineitä tai ehkä edes ihmisresursseja käsittelemään kaikkia muualta sinne virtaavia asiakkaita, mitä se tarkoittaa työttömien potentiaalin hyödynnettävyyden tai joissain tapauksessa edes esille saamisen kannalta?

Väliraportista, jonka "entinen työministeri" (Jari Lindström) on tuottanut aiheesta "kuinka 55-vuotiaiden työllistymistä voitaisiin edistää ja työuria jatkaa työvoimapolitiikan keinoilla" on havaittavissa, ettei siinä tohdita arvioida ollenkaan esim. sitä, miten teknologinen kehitys vaikuttaa työntekemisen tapoihin, vaan lähinnä äkkiseltään mainitaan teknologisen kehityksen voivan vaatia osaamisen päivittämistä. Tekoäly siinä mainitaan ainoastaan sen vuoksi, että eri tietorekistereitä voisi käyttää jotenkin paremmin hyväksi mietittäessä "mihinkä Josefine voisi ehkä päästä töihin". Eri aloja siinä ei erotella mitenkään, vaan puhutaan vain vanhemmanpuoleisista työttömistä (ja heidän esim. muistiongelmistaan).

Neljän asiakokonaisuuden verran tuohon väliraporttiin on saatu sisältöä, mitä tulee sen ehdotuksiin ikääntyneiden työllisyyden lisäämiseksi:

• enemmän mahdollisuuksia joustaviin työaikoihin
• tiedon ja rekisterien nykyistä parempi hyödyntäminen viranomaispalveluissa
• taitojen ja osaamisen päivittäminen työelämälähtöisesti
• luottamus viranomaisten työhön työllisyyden hoitamisessa

Tällaiseen höttöönkö työministeri Arto Satonen ja sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen, jotka ovat Lindströmin hommiinsa nimittäneet, tyytyvät? Eikö olisi kuitenkin kannattanut olla rajoittumatta "työvoimapolitiikan keinoihin" ja antaa selvitystyön päävastuu sellaiselle pienelle tiimille, jossa olisi mukana myös terveysalalla ja tulevaisuustutkimuksessa kouliintunutta?

Hieman toisenlaisena terveyspalveluvalikoiman kenties hyvinkin todennäköisesti aiheuttamana ongelmana olisivat koulu-uhkaustapauksissa saatavilla olevan laadukkaan esim. psykiatrisen ja psykologisen osaamisen valtava vaje, sillä hyvinvointialueilla olisi terveyspalveluvalikoiman rajaamana vähemmän syytä esim. lisäkouluttaa heillä jo töissä olevia ammattilaisia. Kun koulu-uhkaaja tuodaan lääkärin pakeille poliisin tuomana ja sitten myöhemmin viedään tarkkailtavaksi ns. osastolle, ei viikko parikaan riitä siihen, että hyvinvointialueella jo töissä oleva psykiatri tai psykologia saisi hyvän ymmärryksen koulu-uhkaajasta toiminnan perusteista ja siitä, miten hänen mielensä ja elimistönsä toimii, millän keinoin muut ihmiset ovat yllyttäneet häntä (suoraan tai vaivihkaa), mikä sitten aiheuttaa mm. sen esittämistä, että ammattitaitoisia ollaan, vaikka aivojen vaikkapa HPA-akselin toimintaa ollaan viimeksi mietitty edellisvuonna, koska käytännön työssä ei koskaan tarvitse miettiä sellaista, koska vähempikin aina riittää. Haetaanko osaamattomuustapauksissa tuolloin asiantuntija-apua yksityisiltä toimijoilta? Ei ennen ainakaan ole niin tehty, sillä koulu-uhkaaja on epävirallisen määritelmän mukaan sellainen, ettei häneen tarvitse panostaa tutkimusmielessä niin paljon.

Nykyinen hallitushan on antanut esimerkkiä siitä, mitä se voisi tarkoittaa, kun karsitaan kaikenlaista vaikuttavuuksia kovin pitkälle arvioimatta, joten sillä voisi ounastella olevan hyvin paljon merkitystä palveluvalikoiman muodostumisen ja muuttumisen kannalta onko sitä määrittelemässä ulkopuolinen, riippumaton taho vai onko sillä oma osastonsa Sosiaali- ja terveysministeriössä (tai Valtiovarainministeriössä). Kelan kehittelemä Omakanta ja siihen ehkä joskus tulevat hyvinvointisovelluksien liitettävyydet voivat nekin kokea budjettileikkauksien vaikutuksia, mikä voi sitten yhdessä muiden priorisointipyrkimysten kuten terveydenhuollon palveluvalikoiman määrittelemisen kanssa viivyttää joillakin "elämän alkamista" kenties vielä toisellakin kymmenellä vuodella.

Saatuani joitakin päiviä ravitsemusterapeutilla käynnin jälkeen potilastietoni luettavakseni, erottui tekstistä runsaanoloinen suositus-sanan johdannaisten käyttö. Seitsemän kappaletta jopa. Tämä viritti minut miettimään sitä, missä se hyöty hänen maisteritason koulutuksesta ilmeneekään, sillä ravitsemusterapeutti on ymmärtääkseni "terveystieteiden maisteri, jonka tutkintoon kuuluu ravitsemusterapian opintoja 60 opintopisteen edestä".

Sitä olettaisi, että pitkähkön koulutuksen saanut pystyisi tuottamaan hyödyttävää jatkomietittävää muiden terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön, mutta oireiden ja ravitsemuksen keskinäiset yhteydet eivät jää vain tunnistamatta, vaan myös ounastelematta. Tällainen itse asiassa puoltaa tekoälyn hyödyntämistä terveydenhuollossa, sillä tekoäly pystyy pitämään tiedossaan ja käytettävissään epävarmemmatkin mahdollisuudet voiden palata niiden "miettimiseen" missä tahansa myöhemmässä vaiheessa.

Potilastiedoissani oli ensi alkuun jopa maininta, että "asiakkaalla on moneen asiaan omia teorioita, mutta joista ei sitten kuitenkaan ole tullut mitään", mutta joka oli myöhemmin muutettu vähemmän halveksivaan muotoon, missä mainitaan, että "asiakkaalla on moneen asiaan jo oma teoria" ja että "näitä pohdittiin yhteisesti", mutta siltikin "moneenkaan [kysymykseen] ei osata ainakaan yksiselitteistä vastausta antaa". Tällaisia eufenismin- tai fraasintapaisia potilastiedoista samaisen käynnin osalta löytyi useita kuten "kannustetaan muistamaan että niin ihminen kuin ruokavaliokin on kokonaisuus eikä kaikkiin oireisiin aina löydy syytä yhdestä ravintoaineen saannista".

Vaikka vastaanottokäynti venähti puoleentoista tuntiin, koska molemmat osapuolet puhuivat jatkuvasti ja paljon (fifty-sixty), eikä täälläpäin tällaisissa terveyspalveluissa erityisempää ruuhkaa ole, sai viimeistään potilastietojensa lukeminen kokemaan, että tuli asioineeksi hienoisemman ajattelun sensurointivelvoitetun luona. Tämä ei sinänsä ole aivan uuttakaan, mutta jos omat vuoden 2011 asioinnit ravitsemusterapeutilla ovat asiantuntijan tietotaidon osoituksena samanrajaisia vuoden 2024 sellaisten kanssa, joutuu nostattelemaan pintaan kysymyksiä kuten "miksi hyvinvointialueilla/sairaanhoitopiireilla ollaan niin tyytyväisiä siihen tasoon, missä pysyttäydytään, vaikka parempaankin varmasti kyettäisiin?". Sitä toivoisi enemmän asiantuntijan suvereniteettistä antautumista asioiden miettimiselle. Yksityisistä palveluntarjoajista esim. Terveystalo vaikuttaa tarjoavan samanlaatuista rajautuneisuutta tietotaidossa, joten asiaa pitäisi ehkä miettiä myös koulutuspoliittisekonomisesta näkökulmasta.

Ihmisenä olemista monella eri tavoin miettivänä asiakkaana sitä ei oikein jaksaisi tyytyä entisaikojen iltapäivälehtien tasoisiin tokaisuihin kuten "ruoasta saadaan myös energiaa ja pillereistä sellaista ei saa", varsinkin jos asiakas on vastaanottokäyntiä varten valmistellut interaktiivisen aikajanan, joka selittää tavallaan oireiden, ruokavalion ym. vaikuttavien tekijöiden ajallista esiintyvyyttä, sekä hän on jo pitkään noudattanut taulukkolaskenta-avusteista ruokavaliota, missä energiaravintoaineet saadaan ensisijaisesti tavallisesta ruoasta ja ravintolisistä otetaan kivennäisaineet, useat vitamiinit, tiettyjä rasvahappoja ym. Tekee ruoanvalmistuksen ja päiväkohtaisten olotilojen vertailtavuuden paljon helpommaksi. Silleen noissa potilastiedoissa kuitenkin tarkasti siteeraten sanotaan: "ruoasta saadaan myös energiaa toisin kuin pillerinä otettuna ravintolisästä".

Ravitsemusterapeutin huomiointi oli kovin vahvasti rajautunut arkisiin sanoihin kuten sokeri, rasva, energia, sydän- ja verisuonitaudit, eikä potilastietoihin suuremmin päässyt mukaan potilaan omia huomionosoituksia asioiden ymmärtämisestä kuten vaikka sellaisia tavanomaisuuksia, että eräät ravintoaineet on erityisen hyödyllistä ottaa samoihin aikoihin kuten rauta ja C-vitamiini, sekä D-vitamiini ja kalsium. Sen sijaan kirjoitetuissa potilastiedoissa pyritään vahvistamaan "jo aiempien ravitsemusterapeuttien tekemiä huomioita" siitä, että "ruokavalio on suppea ja samanlaisena toistuva", minkä hän tuli yhdistäneeksi "asiakkaan haluttomuuteen tehdä muutoksia" ja että "ruokavalio on jotakuinkin sama kuin aiemmillakin ravitsemusterapeuteilla asioidessa". Eli tässäkin sana suositus ollut vaikuttamassa vertailun ja eräänlaisen "paheksunnan ilmaisemisen" muodossa (kehtaakin toimia niin erilaisesti).

Voi toki olla niinkin, että ravitsemusterapeutin koulutuksesta puuttuu kirjallisen itseilmaisun taidon kehittäminen ja sen vuoksi potilastietoja vastaanottokäynnin jälkeen kirjoittaessaan (sanellessaan?) potilastietojen tuottaminen ei sujukaan niin näppärästi ja asiakkaankin kannalta niin mieluisasti kuin olisi toivottavaa. Vastaanottokäynnillä kasviksien käytöstä puhuminen pelkistyi potilastiedoissa siihen, että "asiakas on sellaista kokeillut, mutta ei kokenut saavansa siitä hyötyjä, joten jäänyt pois", vaikka merkittävyyttä olisi ollut annosteltavaksi monesta seikasta. Parsakaalista asiakas tuli maininneeksi sen hyödyn tuntuvan olevan jonkinlaisella rajalla, missä sen K-vitamiinipitoisuus vaikuttaa joillakin ruokavalion _säädöillä_ tulevan tarpeeseen ja että sen sisältämistä muista aineista ei yksikään aiemmin tavatuista ravitsemusterapeuteista ole oikein osannut olla mitään varmaa mieltä. Hänkin nyökkäili, kun sanoin ääneen, että näiden erikoisempien ravintoaineiden hyödyistä on monenlaisia mielipiteitä ja tutkimustuloksia, mutta eipä vaan päätynyt moista tai mainintaa muiden ravitsemusterapeuttien tietämättömyyksistä potilastietoihin.

Jotenkin ihmeellistäkin miten vähälle huomiolle hän erikseen luomani aikajanan silmäilystä huolimatta jätti aikajanan merkityksen, eikä tehnyt edes yhtään sanallista viittausta siihen. Sen sijaan, hän suositteli Fineli.fi:ssä olevan ruokapäiväkirjan käyttöä, koska siitä näkee "eri ravintoaineiden jakaumaa ja näkee minkä saanti jää liian vähäiseksi" ja ettei "ravintolisiä söisi turhaan tai liikaa", mikä oli siinä mielessä omituista, että asiakashan a) näytti hänelle interaktiivisen aikajanansa, jossa on sisältönä mm. ruoat, oireet, olotilojen luonnehdinnat, oirenimikkeet, nukkumiset, lenkkeilyt ym., b) näytti hänelle taulukkolaskentaohjelmalla ylläpidetyn ruokavalion kivennäisaineiden ja vitamiinien tarkkuudella, ja c) kertoi tähtäävänsä ravintolisien käytössä siihen, että ravintoaineiden saanti pysyttelisi 110 %:ssa suhteessa yleisiin suosituksiin (potilastietoihin hän on kirjoittanut 100 %).

Fineli on THL:n rahoitusrajoitteinen palvelu, joka ei päivity jatkuvasti (itseasiassa Fineli-koostumustietokannan uusin versio "20" on päivitetty viimeksi 27.6.2019), eikä sieltä varmasti löydy viime vuosina kauppoihin päässeitä kaupallisia tuotteita. Se on myös kärsinyt vähäisistä tietovirheistä esim. yksiköiden ja annosmittojen oikeellisuuden osalta, joista asianomainen ravitsemusasioista pitkään kiinnostuneena olleena on itse asiassa maininnut sähköpostilla tuolloiselle Kansanterveyslaitokselle. Tämä samainen henkilö on myös jo yli kymmenen vuotta sitten pyytänyt Finelin tietokannan itselleen tehdäkseen vaihtoehtoisen käyttöliittymän sille, kuten saikin ja tekikin, mutta se ei itse asiassa tullut puheeksi vastaanottokäynnillä. Tehnyt myös muitakin terveysaiheisia käyttöliittymiä erilaisten ohjelmointikielien käyttöä harjoitellakseen.

Siinä kohdin vastaanottokäyntiä, missä hän huoahti hämmästyksen äänensävyä käyttäen, että "siinähän on kyse elimistön luontaisista toimintaprosesseista", kun kyse oli EPA- ja DHA-rasvahappojen ottamisesta kapseleina kalan tai muun ruoan sijaan, oli tavallaan hyvä esimerkki keskustelunaiheesta, josta asianomainen voisi kokea olevan hyötyäkin, sillä elimistön kyvystä muuntaa ALA-rasvahapoista muita rasvahappoja on monenlaista näkemystä, eivätkä ”yleiset” käsitykset ole oikeasti tainneet stabilisoitua. Pikaisella Google-haulla löytyy esimerkkejä näkemyksien ja hyväksymisien eroavuuksista:

"Vegaaneja huolestuttaa usein esimerkiksi se, tuottaako elimistö riittävän tehokkaasti EPA:a ja DHA:ta vai pitäisikö näitä ottaa ravintolisänä." (vegaaniravitsemus.fi)

"Ravinnosta saadaan kasviperäistä omega-3-rasvahappoa nimeltään ALA, josta elimistö pystyy jossain määrin valmistamaan edelleen EPA:ta ja DHA:ta." (itsehoitoapteekki.fi)

"Elimistön kannalta ei ole väliä, saako se EPA:n ja DHA:n valmiissa muodossa vai tuottaako se ne itse." (anna.fi)

"Keho voi myös muuttaa osan kasviperäisistä ALA-rasvahapoista DHA:ksi ja EPA:ksi." (life.fi)

Potilastietoihin tämä lyhyenlännäksi jäänyt "rasvahappodebatti" ei päätynyt. Sopivalla tarkkuustasolla keskustelua olisi myös viljojen sisältämän fytaatin merkitys mm. hengitettävyyden kannalta sen rautaa sitovan ominaisuutensa vuoksi, mutta vaikka asiakas mainitsikin, että erityisesti kauraleseet ovat olleet toistuvasti sellaisia, jotka aiheuttavat hengitettävyyteen merkittävää vaikeutta verrattuna muihin kaura-tuotteisiin verrattuna ja ilmaisi ounastelunsa niissä olevien fytaattien runsasmääräisenä esiintymisen voivan olla merkityksellisessä roolissa, potilastietoihin ei kuitenkaan päätynyt sanaa "fytaatti" ollenkaan ja kauraleseisiinkin viitattiin vain niiden "tukkoisuutta" aiheuttavuuden vuoksi, joka taasen aiheuttaa turhaa monitulkintaisuutta myöhemmälle lukijalle. Muutkin ruokavalion antinutrientit ja elimistön toimintoja inhiboivat tekijät olisivat olleet hyvää keskusteltavaa.

Tehdyltä ja esitellyltä aikajanalta nähtävissä olleista oireista ihon, silmien ja suun kuivumisen tuntemukset olisivat olleet jotain, johon olisi/on löydettävissä/pääteltävissä ruoka-vaikutteisia syitä, mutta ravitsemusterapeutti ei tehnyt mm. näiden osalta minkäänlaista pohjustavaa arviointia muita terveydenhuollon ammattilaisia varten. Tosin, syytä hänen puolustuksekseen mainita, että tuolloin tehty ja esitelty interaktiivinen aikajana ei vielä ollut sellainen, että siitä olisi voinut piilottaa/näyttää erilaisia tietoryhmiä, joten ne olivat kaikki kerralla näkyvillä ja katseltu 12,4 tuumaiselta tablet-laitteelta. Optionaalisempaa olisi ollut tehdä katselu 32-tuumaiselta monitorilta, mutta hyvinvointialueella vakiovastaus nettisivuille menemiseen on, että "tietoturvasyyt estävät" eli kiitti vaan tästäkin F-Secure (luottaakohan joku oikeasti tähän puljuun?) - sitähän ne Meitalla (eräänlainen tietohallintotaho) kuitenkin käyttäisivät.

Ruokavalion osatekijöiden yhteydet oireisiin olisivat pidemmältä ajalta tietoa kerättynä, kuten jo kuukauden edestä olikin, monenlaisia mahdollisia vastauksia tai niiden raakileita antavia, ja olisi ollut paljon helpompaa säätää ravitsemusalan ammattilaisen kanssa ruokavaliota vähän kuin laittaa se suuressa määrin uusiksi, jotta se täsmäisi "suosituksiin".

Tälläkin vastaanottokäynnillä (ensimmäinen laatuaan tämän ravitsemusterapeutin luona) asiakas tuli maininneeksi siitä, kuinka hän on antanut itselleen ikään kuin luvan pitää ruokavaliota toimivana, jos parin viikon ajan on joka päivä hyvä olo sillä tapaa, että jaksaa hyvin lenkkeillä, laadukkaan tuntuista unta saa riittävästi, produktiivisen oloista aikaa kehkeytyy runsaasti joka päivälle ja jaksaa olla sosiaalinen muiden ihmisten kanssa. Tämä on onnistunut eri vuosien aikana useiden eri ("suppean") ruokavalion variaatioiden kanssa, joten miksi ihmeessä lähtisi mukaan siihen "leikkiin", missä käydään noudattamaan väkinäisesti jotain "suositeltavaa"?

Ruokavalioon muutospaineita ovat jo useiden vuosien aikana aiheuttaneet monenlaiset elimistön (ja asunnon) ulkoiset, eksogeeniset tekijät, mikä on voinut yksittäistapahtumina ilmetä esim. auditiivisenä häirintänä. Psykologiset vaikuttimet eivät olisi niin suoraviivaisesti selitettävissä. Muut terveydenhuollon ammattilaiset kuten psykiatrit, psykologiset, yleislääkärit, sairaanhoitajat ym. delegoisivat mielellään näiden ulkoisten tekijöiden vaikutusten ruokavaliolla hallinnan yrittämisen miettimisen juurikin ravitsemusterapeutille, mutta mitenkäs sitten tyypillisesti käykään? Kaikenlaisen moneen vaikuttavuutta setviessä kyse ei myöskään aina olisi kelpo olotiloissa koetuista ulkoisten tekijöiden vaikutuksista, vaan esim. univajeisena koetuista, mikä taasen saa potentiaalisesti aikaan hetkellisiä muutoksia mm. ruoan käyttämiseen ja missä lisää ongelmoittavaa voi aiheutua siitä, jos ulkoiset häiriötekijät ovat kuluttaneet elimistön esim. hormoneita niin paljon, ettei elimistön metaboliikka voi toimia lähellekään optimaalisesti. Olipas se vaikeasti sanottu.

Jos jokainen eri terveyshuollon ammattilainen delegoi kaiken toisen ammattilaisen mietittäväksi sopivan kuuloisen juurikin tällaiselle jollekin muulle ja tämä joku tekee sitten samaa jonkin muun osalta siinä ohessa, kun jättää miettimättä sen, mitä hänen oletettiin jossain toisaalla miettivän, siinähän sitten muodostuukin syytä asiakkaan itsensä tekemän interaktiivisen aikajanan hyödyntämiselle, mutta mitenkä sitä sitten hyödynnetäänkään..

Toisinaan terveydenhuollon ammattilainen saattaa tulla käyttäneeksi, tahattomasti tai muuten, ammattilaisen statustaan sillä tapaa, että hän kuulostaa tietäväisemmältä kuin onkaan. Tavattu ravitsemusterapeutti tuli potilastietoihin ylöskirjaamassaan sanoneeksi "muistutetaan että unen laatu ja määrä vaihtelee luonnostaankin eikä siinä välttämättä ole kyse mistään ravintoaineeseen liittyvästä tekijästä", mikä on tavallaan autenttinen luonnehdinta vastaanottokäynnin hetkestä, mutta potilastietoihin asti päätyvänä ja myöhemmin jonkun muun lukemana se toimii lukijalle kuin "ohjeena" ajatella siten kuin ravitsemusterapeutti on tehnyt eli olla pitämättä unen laadun ja määrän häilyvyyksiä heti ensinnä kovinkaan merkittävänä. Hän kuitenkin tuli varmastikin huomanneeksi aikajanalta, että nukkumisen jaksot ovat olleet monesti aivan liian lyhyitä ja ne voivat olla virkistämättömiä, joten mikä tuolloin jääkään yleisenoloisten ja potilaan huomioista irrallaan olevien lausuhdusten merkitykseksi?

Ravitsemushoitosuunnitelmaksi tuli, että "ei varata seurantakäyntiä", mutta myöhemmin muita terveysalan ihmisiä ja ammattilaisia tavatessa asianomainen tulee itse varmasti ottaneeksi puheeksi ravitsemusasiat ja vieläpä sillä tarkkuudella, että delegointihalukkuutta ravitsemusterapeutin luona asioimiseen käy esiintymään, mutta mistäs se sellainen ravitsemusterapeutti taiotaan, jonkalainen tässä on ikään kuin haussa? Vai saisiko aiemmin kohdatusta konfiguroitua sellaisen, että hyötysuhde voisi olla suurempi? Tai täytyykö tässä ihan Googlen Gemini-tekoälyyn turvautua, kun ei hyvinvointialue itse tunnu haluavan käyttää tekoälyä kuin leikisti hyväkseen?

Julkisen terveydenhuollon ongelmana voi tutkittava-kohtaisesti olla se, että tutkittava eli potilas voi olla tietämykseltään ja setvimismotivaatioltaan liian "advanced" suhteessa siihen, mihin hyvinvointialue on tarkoitettu tai kykenevä. Virallisissa lausunnoissa ja lehtihaastatteluissa voidaan yrittää antaa ymmärtää, että "eri asiantuntijoiden keskinäinen konsultoivuus ja työnjako on hyvälaatuista ja toimii palautteen perusteella hyvin", mutta todellisuudessa ihmisen oloon vaikuttavien tekijöiden tunnistamista ja elimistön toiminnan ymmärtämistä ei useinkaan pääse tapahtumaan hyvälaatuisena yksinkertaisissakaan asioissa. Toki sellaisiakin vastaanottokäyntejä on, joissa potilasta on kuunneltu huolella ja potilastietoihinkin asiat pääsevät kelpaavan oloisina ja laatuisina, mikä tulee kyllä huomioiduksi, mainittakoon erikseen.

Se, mitä potilastietoihin kirjautuu, voi jättää myöhemmälle lukijalle vaikutelman, että esim. lääkärin tekemä päätelmä on hyvä ja hienosti mietitty ja kaikkea, vaikka potilas itse tietää, että lääkäri on todellisuudessa ottanut huomioon lähinnä sitä sun tätä ja jättänyt monta sellaista asiaa huomioimatta, joita ilman lääkärin ei pitäisi olla mahdollista tehdä tietynlaista päätelmää. Mutta lääkäripä on sitten kuitenkin mennyt esittämään olleensa kykeneväinen tekemään tietynlaisen päätelmän ja siitähän potilas onkin sitten riemastunut ja päättää tehdä tiedonkorjaamisvaatimuksen.

Tarkempana perusteena tiedonkorjaamisvaatimukselle olisi esim. a) ilmaisu potilastiedoissa jättää pikantisti väärän vaikutelman; b) ilmaisu potilastiedoissa antaa vääristelevästi ymmärtää, että asioita on huomioitu riittävällä laajuudella ja huolellisuudella ja että sen vuoksi toteamus olisi pätevä tai hyvä; c) ilmaisu potilastiedoissa ei vastaa todella tapahtunutta ollenkaan tai on suoranainen valhe.

Koska ollaan jo vuosikymmeniä totuttu jaottelemaan koulutuslinjoja ja niiden oppimissisältöjä tietyin tavoin, päädytään helposti sellaisiin asiakaspalvelutilanteisiin, missä yhden terveydenhuoltoalan ammattilaisen tietotaito loppuu kesken, eikä soveltuvaa toista terveydenhuoltoammattilaista ole saatavilla koko sairaanhoitopiiristä, sillä nimikkeen perusteella lähinnä sopivalta puuttuu käypä erikoistuneisuus, mitä organisaatioon työntekijöitä rekryävä taho ei ollut ottanut ennakoivasti huomioon.

Voi myös olla niinkin, että sopivaa erikoistuneisuutta ei edes ole olemassa, koska koulutusta järjestävät tahot eivät ole kokeneet tärkeäksi, että käytäisiin ottamaan huomioon, kuinka esim. häirintä monissa eri muodoissaan ja kombinaatioissaan vaikuttaa yksilöön ja miten nämä vaikutukset muokkaavat elimistön toimintaa ja miten nämä vaikutukset muokkaavat häntä persoonanana ja miten se taasen vaikuttaa siihen miten muut häneen suhtautuvat ja miten se taasen vaikuttaa siihen, miten hänen elimistönsä toimii jne.

Hyvinvointialueen potilasohjeissa tavataan sanoa jotakuinkin niin, että "Mikäli rekisteritiedoissa ilmenee virheitä, on rekisterinpitäjän omasta tai asiakkaan/potilaan aloitteesta korjattava virheellinen tieto." Sitä ei kuitenkaan todennäköisesti määritellä sen tarkemmin, mitä kaikkea virheellä voidaan tarkoittaa eli onko se oltava selvä esim. numeerisen arvon vääryys vai onko myös terveydenhuollon työntekijän tekemän ajatusvirhe tällainen korjattavissa oleva virhe ja jonka seurauksena jokin tekstissä esiintyvä päätelmä ei ole loogisesti oikein.

Vääristyvien käsityksien mahdollisuus on olemassa sekä yksittäisen lääkärin, sairaanhoitajan tms. kohtaamisesta ylöskirjoitettuja tietoa lukiessa, mutta ehkäpä jopa vielä varmemmin väärät käsitykset pääsevät sekä muodostumaan, että ohjaamaan niiden lukijan myöhempää ajattelua, hänen lukiessaan useita kirjauksia yhdeltä istumalta, sillä tällöin hän todennäköisesti ehättää suhtautua niihin vähemmän kriittisesti, jos niitä terveellä kriittisyydellä varustettuna lukeekaan. Tällaista voisi tapahtua esim. silloin, kun aluehallinnosta pyydetään saada nähtäväksi potilastiedot tehdyn kantelun vuoksi.

Hoitotyön vinkkelistä ongelmia aiheutuu erityisesti siitä, että vääristelevät tiedot vaikuttavat erittäin paljon hoitohenkilökunnan päätöksiin, päätelmiin ja ensiasenteisiin potilasta kohtaan. Tällainen aiheuttaa sitä, että hyvinvointialueen lääkäreiden, sairaanhoitajien ym. kanssa keskusteltaessa päädytään toistuvasti hyödyttömiin ja turhiin keskusteluihin esim. saaduista diagnooseista, joita sitten toistellaan fraasimaisen ajattelemattomasti pitkin potilastietoja.

Jos kirjeitse saapuvassa vastineessa tiedonkorjausvaatimuksiin todetaan, että yksikään erillinen tiedonkorjausvaatimuksen kohde ei tullut hyväksytyksi vaaditulla tavalla, potilas voi kokeilla vaikkapa odottaa, että tiedonkorjaamisvaatimuksia käsittelevä ylilääkäri vaihtaa muihin työtehtäviin, mutta seuraavalla yrittämällä voikin käydä niin, että tiedonkorjaamisvaatimus meneekin hyvinvointialueen lakimiehen käsiteltäväksi, joka toteaa vastineessaan (julkeasti), että jotain päätöksiä samaisiin asioihin on jo aiemmin tehty ja hylkää käsittelyn etenemisen mahdollisuuden sillä perusteella. Tiedonkorjaamisvaatimuksia käsittelevissä ylilääkäreissä kuten muissakin hyvinvointialueen työntekijöissä saattaa olla "sitä verta", että he ärsyttävät potilaita tahallaan, mihin ei välttämättä tepsi ollenkaan esim. kantelu Valviraan tai Aluehallintovirastoon.

Väärien tietojen jäämistä potilastietoihin voisi ajatella myös kunnianloukkauksen näkökulmasta, vaikka pääsy potilastietojärjestelmiin onkin lähtökohtaisesti käyttäjäoikeuksin ja meneillään olevien työtehtävien puitteissa rajattua. Vääristelevän tiedon vaikuttamisen mahdollisuus olisi kuitenkin voitava pysäyttää mahdollisimman varhain ja optionaalisesti siten, että todiste vääristelevästä ilmaisusta ei poistu tiedonkorjaamisvaatimuksen seurauksena. Se on sitten oma ongelmansa, jos potilastietojärjestelmä on suunniteltu siten, ettei suunnitteluvaiheessa ole tullut kenellekään mieleenkään, että potilaiden tiedonkorjauksineen aikaansaamat merkinnät pitäisi näkyä jotenkin jossain.

Terveydenhuollon asiantuntijoiden ollessa eräänlaisia palvelukomponentteja isommassa järjestelmässä, jossa yksi komponentti kerrallaan tutkii jotain asiaa, mahdollisesti pilkkoen tutkimusprosessin useampaan kuin yhteen osaan, voi potilas itse edistää tapahtumankulkujen sujuvuutta esim. piirtämällä muutaman hyvin asioita selventävän kaavion ja arvioimalla, minkä verran ehdittäisiin mistäkin aiheesta puhua. Vielä parempi olisi, jos tietoteknologia olisi kehittynyt niin pitkälle, että älykkäät vastaanottotilanteeseen osallistuvat pystyisivät itsenäisesti ja reaktiivisesti tunnistamaan ja esittämään arvioita siitä minkälaisista taustatekijöistä (etiologiasta) jonkun henkilön oireiden tapauksessa voisi olla kyse, sekä luomaan monivaiheisia ja personoituja hoitosuunnitelmia lääkärin hyväksyttäväksi.

Ihminen on oliona siitä ihmeellinen, että se kykenee palautumaan normaaliin tai lähes normaaliin tilaan hyvinkin nopeasti, kunhan vain tietyt negatiivisia kierteitä aiheuttavat ja ylläpitävät tekijät joka poistuvat tai sitten elimistön puolustuskykyä vahvistetaan niin paljon, että elimistö pystyy haittatekijöiden vaikuttavuudesta huolimatta pitämään itsensä melko lailla normaalitilojen rajoissa (tai ainakin yksilö itse kokee olevansa ok). Toisinaan ongelmat selkiytyvät hyvinkin vähäisiin muutoksiin ryhtymällä, mutta voi mennä vuosiakin byrokaattisesti toimivan hyvinvointialueen potilaana ollessa. Älykäs tietojärjestelmä auttaisi vastaanottotilanteissa paljonkin olemalla kykeneväinen tekemään valistuneita arvauksia hyvinkin vähäisistä oireista, joita toisinaan esiintyy, mutta jotka sellaisenaan eivät lääkärin mielestä vaikuta olevan siihen asiaan liittyväisiä, josta on puhe.

Paljon omaan terveyteensä liittyviä asioita miettivä potilas hyötyisi tällaisesta älykkäästä tietojärjestelmästä, jota voisi ehkä käyttää jopa muuallakin kuin vastaanottotilanteissa ja jonka ei välttämättä tarvitsisi joka asian osalta olla käynyt läpi potilaasta aiemmin kirjoiteltuja tai muutoin tallennettuja tietoja, vaan se voisi laajan tietopohjansa, laskentatehonsa ja sille erityisten toimintatapojensa avulla vähintäänkin saada potilasta mietityttävän keskeneräiset mietteet vietyä jonkinlaiselle viimeistelyn tasolle hänen itsensä ollessa kenties pääsemättä niissä eteenpäin ilman soveltuvia tutkimusinstrumentteja, -välineitä, -metodeita ja tietotaitoa.

Terveydenhuolto on siinä mielessä kuin Prisma tai jokin muu laajasti kaikenlaista tarjoava, että sieltä voidaan poimia näytille ja uutisoitavaksi jotain, mikä on erityisen hyvää tai hyvin ja antaa ihmisten sitten antautua illuusiolle siitä, että kaikki muukin siinä tai siellä on erityisen hyvää tai hyvin tai ainakin ihan pian. Tällaisessa jonkun ihmisen suorittamassa pähkäilyn puutteessa on samankaltaisuutta vaikkapa siihen kuinka jonkin kaupungin valtuutettu voi antaa kaupunginhallituksen suoriutumiselle kehuja sillä perusteella, että kaupunkiin on saatu useita esim. IT- ja cafeteria-alan yrityksiä absoluuttisina määrinä laskettuna sen ja sen verran, mutta jätetty huomioimatta paikallisissa oppilaitoksissa opiskelijoiden suuntaavan matkansa muihin kaupunkeihin opiskelujensa päätyttyä. Entä voisiko olla olettamatta, että sairaanhoitopiirin logon näkyessä eri puolin kaupungin keskustan rakennuksien alaovia ja investoinnit sairaalarakennuksiin tehdään muistikuvia jättävän rakennustaiteen kera, asukkaista monet luulevat heidän hyvinvointiaan ja terveyttään arvostettavan riittävästi, koska terveys on sillä tavoin monin paikoin esillä ainakin jollain lailla? Luuloja johonkin suuntaan voi vahvistaa sekin, että paikallisten oppilaitosten verkkosivuilla lukee, että jotain yhteistyötä sairaanhoitopiirin kanssa on meneillään, mutta paino onkin, valitettavasti, sanalla "jotain". Kunhan kunnallisvaltuutetut pääsevät lähitulevaisuudessa näpräämään työllistymisasioiden kanssa niiden sälyttäessä kuntien vastuulle ja terveysasioiden käsittelyn "etääntyessä" hyvinvointialueille, voi terveydenhuolto jäädä vielä nykyistäkin vapaammin huononlaiseksi muokattavaksi.

Tämä kirjoitus sisältää kymmenittäin sairaanhoitopiirien terveydenhuoltoon ja TE-toimistojen työllisten tervehdyttämiseen liittyviä kysymyksen osia, joiden voi ajatella alkavan esim. näillä sanoin:

• Miksi on niin, että..
• Miten voi tapahtua sellaista, missä..
• Jokohan tulisi muutos siihen, että..

Kysymysten voi ajatella viittaavan johonkin jatkuvasti pielessä olevaan, johonkin sellaiseen mitä usein ilmenee tai ollen huolellisen miettimisen arvoista, koska kyseiseen kysymykseen asti ei muuten koskaan päästäisi esim. tv-keskusteluissa. Kysymykset on kirjoiteltu ns. yhteen menoon muistinvaraisesti aiempia kirjoituksiani ja raakilemietteitäni silmäillen eli täydennettävääkin voisi olla. Tämän kaiken voi ajatella olevan jonkinlaista call-to-action -valmistautumista sellaiseen, missä olennaisimpana teesinä olisi, kuinka julkinen terveydenhuolto ei saa edes ihan vähänlaisesti terveydeltään normaalista poikkeutunutta fiksattua, jos kyse on yhden asiantuntijan osaamisen ylittävästä mietittävästä. Olen tainnut kirjoittaa muutaman kirjoituksen siitäkin, kuinka terveydenhuoltoa pidetään tahallaan huononlaisena, mutta siinä olisikin sitten erillinen miettimisensä miten tämä pääsee tapahtumaan kaikista valtuutettujen lautakuntiin, valtuustoihin ja hallituksiin pääsemisistä huolimatta.

--

(kouluttautuneisuus)

• lääkärin tietämykseen ja osaamiseen ei päädy arkista ymmärrystä parempaa hallintaa esim. ravitsemus-, liikunta- ja sisäilmaseikoista?
• työvuosien aikainen lisäkoulutus ei sitten kuitenkaan suuremmin laajenna terveydenhuollon asiantuntijan kompetenssia limittäytymään muiden asiantuntijoiden sellaisten kanssa?

(yhteistyöstä, erikoistumisista, työvoimasta)

• komponentisoidun terveydenhuollon asiantuntija ei tosissaan selvittele asioita yhdessä muiden komponentisoidun terveydenhuollon asiantuntijoiden kanssa?
• joitakin ihmiselimistön toiminnan asiantuntijoita ei edes hyödynnetä ennen kuin jotain on erityisen pahasti vialla?
• psykologien määrää ei lisätä?
• TE-toimisto ei tosissaan yritä hyödyntää sairaanhoitopiirin palvelutarjontaa tai yksityisen puolen täydentävää osaamista?
• terapeutteja, kuraattoreita ja mielenterveyspalveluita lisää vaadittaessa ei mainita koulutettavien piloille menemisen tai kehnoksi jäämisen mahdollisuudesta?
• terveydenhuolto ei yliopisto- ja amk-yhteyksistään huolimatta kehitä potilaiden itsemonitoroinnin mahdollisuuksia?

(käytännöt, standardit)

• pidetään itseisarvollisesti totena, että sairauksien luokittelu on "toimivaa" ja hyvä pohja terveydenhuollon käytännön työlle?
• lääkäreiden alansa julkaisuissa ilmenevä kritisointi alan toimintaa tai käytäntöjä kohtaan ei ole vuosikymmeniin saavuttanut päivittäislehtien sivuja kuin korkeintaan pikaisen ohimenevästi ja mitään muuttamattomasti?
• tietämys, metodit, teknologit ja tiede kehittyvät ja lisääntyvät, mutta tämä ei ilmene vastaanotoilla?
• potilaiden saamat hetkellisesti epäillyt diagnoosit "raahautuvat" mukana vuosikymmenten ajan?
• lääkäri ei jatka tavanomaisia laboratoriokokeita pidemmälle sen tutkimista, että potilaan oirekuvauksen mukaan oireiden yhdistelmää ilmenee tietynlaisesti, tietyin ajoituksin ja tietyn kestoisesti, vaan antaa asian edelleen miettimisen jäädä potilaan tehtäväksi?
• verenkuvatutkimuksia ei suostuta tekemään useammin kuin kerran vuoteen?

(ensikontaktit)

• on koettu hyväksi ideaksi antaa sairaanhoitajan tehdä puhelimitse esiarviointia lääkärin työn helpottamiseksi?
• sairaanhoitaja ei voi tietää tai ymmärtää asioita samoin kuin lääkäri?
• potilaan ongelmat tavallaan suodattuvat pois sairaanhoitajan kanssa keskustellessa, eikä hän täten lääkäriin asti jonkin asiakokonaisuuden vuoksi edes pääse?

(potilastiedot)

• potilastiedoissa on asiaa niin vähänlaisesti?
• potilastiedoissa suorastaan valehdellaan ja vääristellään tapahtumienkuluista ja keskustelujen sisällöistä?
• yhden terveydenhuollon asiantuntijan merkinnöissä ei ole riittävästi aineksia toisen terveydenhuollon asiantuntijan tietämyksen laajentamiseen kyllä/ehkä/ei -tietoa enempää?
• viimeisempiä potilastietoja ei koskaan ole potilaan saatavissa digitaalisesti ennen kuin on kulunut parista viikosta kuukauteen?

(reklamointi)

• tiedonkorjaamisvaatimuksia joutuu tekemään niin paljon?
• muistutuksia joutuu tekemään paljon?
• aluehallintovirastoon edes joutuu kokeilla ottaa yhteyttä ja saada siten vaikuttavuutta aikaiseksi?
• potilasvakuutuskeskukseen edes joutuu kokeilla ottaa yhteyttä ja saada siten vaikuttavuutta aikaiseksi?

(reklamoimisen toimimattomuus)

• ylilääkärin vastuulla olevien suoriutumattomuutta, käytöstä tjm. ei korjata taikka edes myönnetä?
• aluehallintovirasto ei koe tapahtumissa olleen mitään vikaa?
• tiedonkorjaamisvaatimuksiin ei suostuta?

(huonolaatuinen ihmisaines)

• töykeyttä ja potilaan mielen pahoinpitelyä voidaan harrastaa esim. Eksotessa vapautuneesti kuin olettaen, ettei siihen kuitenkaan kukaan puutu?
• terveysalan työelämän työntekijän elämänasenteeseen vaikuttavuudesta ja sen potilaisiin heijastuvuudesta ei puhuta?
• sairaan- ja terveydenhoitajista tulee erilaisempia sen vaikutuksesta, missä he käyvät koulua, mitä kaikkea on nähtävillä ja koettavissa koulumatkoilla/arjessa?

(asumisolosuhteet ja niiden aiheuttajat)

• kaupungin oman asuntovuokraajan toimintaa ei asujien kritiikistä huolimatta noteerata terveys- tai TE-palveluissa?
• terveydenhuollossa tai TE-palveluissa ei hyödynnetä sellaisten tahojen konsultointia, jotka varmistaisivat potilaan/asiakkaan väittämän tai olettaman todeksi?
• häirintää asuinympäristössä ei huomioida käytännössä kenenkään vastaanotolla?

(kaupungin strategiat, toimintasuunnitelmat)

• kaupungin toimintastrategioissa yms. huomioidaan hyvinvointia yksityiskohtaisemmin kuin terveydenhuoltoa?
• kaupungin tärkeiksi onnistumisen mittareiksi on otettu vain yksinkertaisia asioita kuten yrityksien määrä jollain alueella?
• kaupungin tai kaupunkia laajemman alueen valtuutetut eivät vahdi paremmin sairaanhoitopiirin rahankäyttöä?
• kaupunginvaltuuston netitsekin seurattavat kokoukset ovat viitsimättömyyksien ja osallistumattomuuksien demonstraatioita?
• kaupunginvaltuutetut tulevat tulevaisuudessa antamaan tyhmän hyväksyntänsä sille, että työttömien on pakko suostua itseään mitattavan ja selviteltävän kaikin keinoin, jotta heidän työllistymismahdollisuuksistaan saataisiin parempaa tuntumaa?
• sairaanhoitopiirin toimitusjohtajana ei voi olla erityisen paljon terveyspalveluiden innovoimisesta kiinnostunut diibadaaba-touhuiluun tyytyjien sijaan?

(asukas-/asiakaspalautteet)

• sairaanhoitopiirin kehittäminen alueen asukkaiden palautteella on tehty niin mitättömiin seikkoihin kohdistavaksi?
• terveysalan liitot, yhdistykset ja kouluttajat eivät ota vastaan yksityishenkilöiden palautetta terveydenhuollon toimivuudesta ja pyri sen perustella saamaan aikaan muutoksia alan koulutuksiin ja käytäntöihin?

(työllistyminen)

• psykiatrisen tai neurologisen diagnoosin saaneiden erityisenlaiseksi kehittyneisyyttä tai pysyvämpää erityisenlaisuutta ei hyödynnetä? esim. skitsofreenikko, aspergerlainen tai adhd-tyyppi voivat ajattelunsa hallintaansa saatuaan olla sopivan eksentrisesti työllistettäviä ja muiden kanssa mainiosti toimeentulevia sen sijaan, että esitettäisiin heidät surkuteltavina ihmispoloina?
• TE-toimistot harjoittelevat asiakkailleen vaihtelemalla heitä palvelevia asiantuntijoita esim. hissukasta rähjäävään, puhua puputtavasta aneemisia idoita esittävään, asiantuntevasta herkistyjästä tiukkasävyiseen koheltajaan tai tasalaatuisesti perustehtävistään suoriutuvasta piilohäijyyn kiusaajaan?
• sosioekonominen asema vaikuttaa eri tilanteissa eri tavoin?

(soteuudistus)

• sana ’peruspalvelut’ on konnotaatioidensa osalta jotain erityisen hyvää lupaavaa sellaisissa lauseissa, joissa kaikille suomalaisille tarkoitetaan järjestettävän saataville jotain samaa, vaikka peruspalveluilla sitten kuitenkin tarkoitetaan jo määritelmällisesti jotain vähäistä, puutteellista ja vajaasti toteutettua?
• ihmiset käyttävät terveydenhuollon kehittämiseen liittyvissä puheissa sanaa ’digitaalisuus’ kuin se jotenkin maagisesti tekisi kaiken niin optimaalisen ideaaliksi, ettei sitä vähän määritellyksi tulevaa digitaalisuuden hyötyä voida enää koskaan myöhemmin ylittää?
• uutisissa ei koskaan mainita nimeä Zoltan Istvan?
• medikalisointi on edelleen käsite kaiken omadatasta, avoimesta tieteestä ja itsemittauslaitteista keskusteltavuuden aikana?

Kun vielä muutama vuosi sitten opiskelin AMK:ssa tietotekniikkaa, saatoin tiedustella "sieltä täältä" projekti-ideoita, lisätyöntekijän tarvetta ym. (esim. jonkin yliopiston tutkimusryhmältä) ja tuolloin oli melkeinpä poikkeuksellista, jos joku jätti vastaamatta kysymyksiini, vaikka vaihtoehtona olisi ollut jättää vastaamattakin. Onko @saimia.fi jotenkin parempi sähköpostiosoitteen loppuosa kuin @hoito.org vai onko tässä tapauksessa esille ottamani asia niin kiusallinen, ettei siihen voida esittää minkäänlaista kommenttia tai tiedustella minulta lisätietoja? Kyse on kuitenkin asiasta, johon koulutusohjelmia kehittämällä voidaan saada merkittävää parannusta, jos vain tahtoa on ja se onnistuu parhaiten, jos hankitaan asiaan liittyen riittävästi tietoa. Minultahan sitä olisi saanut.

Sähköpostiviestini koulutuksesta vastaaville alkoi yksittäisellä tekstikappaleella:

Voitaneen olettaa, että oppilaitoksien käyttöön ei ole jatkuvasti saatavissa yksityiskohtaisia, potilaiden tuottamia kuvauksia siitä, miten potilas ymmärretään väärin, sekä millä tavoin lääkärit ohjailevat keskusteluja, vääristelevät ylöskirjaamiaan potilastietoja, välttävät konsultaatioiden tekemistä, esittävät parempaa kuin ovatkaan, ärsyttävät ärsyttämisen vuoksi, tekevät liian varhaisia johtopäätelmiä, osoittavat haluttomuutta tuottaa potilaiden kertomasta koherenttia kokonaiskuvaa, jättävät mm. häirintää kokevat monioireiset potilaat selviämään itse ym., joten haluaisin täten tarjota luettavaksi kaksi huolitellusti kirjoittamaani selvitystä kahden eri lääkärin luona käymisestä. Vien molempiin liittyen asiaa eteenpäin myös tekemällä kantelun Etelä-Suomen Aluehallintovirastolle, sekä toisessa tapauksessa myös poliisin käsiteltäväksi.

ja jatkui vaihtoehtoisten näkökulmien listaamiselle ja näitä seurasi kaksi tiivistelmää kahden eri lääkärin epäasiallisesta käytöksestä. Luulin tehneeni jo viestin alussa selväksi, että esille tuomaani ei ole syytä jättää muiden instituutioiden kuten Valviran tai Aluevirastojen käsiteltäväksi, vaan tarjoan ainesta koulutusohjelmien parantamiseksi, mutta ns. harakoille taisi mennä. Tämä on valitettavaa, koska tämä mahdollistaa sen spekulaation, että oppilaitokset ovat vain osana "komponentisoitua yhteiskuntaa", jossa lähtökohtaisesti kuvitellaan, että tehtävät voidaan jakaa tarkkarajaisesti eri tahojen välillä. Ehkäpä hiukan tähän liittyen yhteydenottoon tarvittavien sähköpostiosoitteiden hankinta on usein hankalaa, sillä oppilaitosten sivuilta on usein työlästä selvitellä, kuka ehkä saattaisi vastata jostain tehtäväkokonaisuudesta ja kuka ehkä saattaisi olla työtehtäviensä orientoimana olla kiinnostunut lisätiedoista. Monesti sähköpostiosoitteita joutuikin etsiskelemään kaikenlaisista PDF-tiedostoista, koska oppilaitoksillahan ei tyypillisesti ole tarjolla sellaista tahoa, joka semiautomaattisesti ohjaa sähköpostiviestit juuri sopivalle henkilölle, kunhan vähän vinkkaa minkälaisesta asiasta on kyse.

Esittämäni tarkastelunäkökulmat:

• lääkäreiden koulutus
• hoitoyksikön johtaminen
• epäasiallisten lääkäreiden kanssa työskentely
• näennäiset mielenterveyshäiriöt ja todelliset etiologiat
• nykyaikainen häirintä hyödyntää mm. tietoteknologiaa, psykologiaa ja tietoa kohdeyksilön elimistön toiminnasta

Psykiatrian tutkimussäätiön julkaisusarjaan kuuluvan artikkelin "Psykiatrinen diagnostiikka tieteellisessä tutkimuksessa" sanotaan varsin suoraan, että psykiatriset diagnostiset järjestelmät "eivät välttämättä ole luotettavia kliinisessä arkityössä" ja että "diagnosoijan koulutus, viitekehys ja diagnostinen kulttuuri vaikuttavat helposti diagnostiseen käytäntöön". Artikkeli on vuodelta 1995, mutta väliin jäävä aika ei ole erityisen pitkä, kun ottaa huomioon, kuinka hitaasti luokitusmanuaalit muuttuvat. Lääkärilehdessäkin on useaan kertaan (lähempänä nykypäivää) todettu, kuinka tautiluokituksien ongelmana on se, että ne eivät kytkeydy esim. mihinkään tietynlaiseen aivojen rakenteellisuuteen tai elimistön metaboliseen toimintaan, vaan ne ovat vain ja pelkästään oireyhtymiä ja kriteerilistoja. Sittemmin on käynyt myös niin, että useisiin psykiatrisiin diagnooseihin on tullut löyhennyksiä eli niitä on entistä helpompi langettaa ja juuri se on ongelma tietynlaisten lääkäreiden kohdalla ts. he voivat tehdä vääryyttä aivan liian helposti.

Erityisesti häirintään liittyviä metodeita, tekniikoita ja avusteita olen koetellut myös siten, että olen tiedustellut hypoteesieni pätevyyttä mm. mainos- ja media-alan toimijoilta, koska hehän tietävät varmuudella miten ihmisiin pitää vaikuttaa, kun halutaan saada ihmisten käytöstä ja ajattelua muunnettua tavoitellusti. Olen myös ottanut yhteyttä opetusta, sekä ohjelmisto- ja laitteistoteknologiaa tarjoaviin tahoihin kysymyksillä kuten:

• "voitaisiinko ajatella, että teidän alanne osaaja pystyisi helposti.."
• "voitaisiinko ajatella, että teidän alanne osaaja tietäisi, kuinka.."
• "eikö olekin niin, että ihminen saattaa/pystyy.."
• "eikö olekin niin, että nykyisin pystytään jo.."
• "voisitteko kuvitella, että todellisuudessa kyse on siitä, että.."
• "eikö teidänkin alalla esiinny sellaista, että.."

Tämä jälkimmäinen kyselyprosessi on vielä kesken, enkä vielä ole valmis kommentoimaan sen hyödyllisyyttä muutoin siltä osin, että näkemykseni ovat saaneet runsaasti vahvistusta eli ymmärrän hyvin, kuinka esim. psykologista vaikuttamista pystytään yhdistämään esim. luonnontieteiden tietämykseen ja teknologisiin konsteihin siinä tarkoituksessa, että saadaan aikaan mm. häirinnäksi naamioitua vaikuttamista. Kumpikaan tämän rikosilmoituksen kohteena olevasta lääkäristä ei osoita pätevyyttä/halukkuutta ymmärtää sitä, minkä haittaan pyrkivät ihmiset ovat osanneet jo vuosikymmenten ajan.

Johtuen siitä, miten terveydenhoitoalan ihmisiä koulutetaan, minkälaisiin erikoistumislinjoihin koulutusjärjestelmä on lohkottu, minkälaisen tiedon vastaanottamisesta opiskelijat ovat vähemmän innostuneita, millä tavoin eri tehtäviä hoitavat ihmiset on ripoteltu pitkin terveydenhoidon kenttää jne. asiakasta tutkivien kanssa keskustelu menee liian helposti pelkäksi jutusteluksi siinä kohdin, missä asiakkaan ennalta kerryttämä tieto, joka voi koostua myös pelkistä tiedon palasista, ylittää tutkivan tietämyksen.

Tällainen on erittäin turhauttavaa sellaisen henkilön kannalta, joka on erityisen kiinnostunut "ottamaan itse itsestään vastuuta" kuten monesti tavataan vaatia. Tällainen henkilö voi käydä läpi monia eri asioihin perehtyneitä terveydenhuoltoalan toimijoita ja sitä kautta kasvattaa omaa ymmärrystään asiasta, huomaten sitten jossain vaiheessa, että kokonaisen sairaanhoitopiirillisen asiantuntijat eivät saa yhteisellä tietämyksellään katettua kuin paikka paikoin sitä tietämystä, jonka asiakas itse on ehtinyt kerryttämään. Lopulta, asiat ratkeavat asiakkaan kannalta siten, että asiakas itse opiskelee niin paljon lisää, että hän ymmärtää, että kaikki hänen ongelmansa, joilla on yhteiset tekijänsä, ovatkin ihan helposti ymmärrettävissä ja karkotettavissa, eikä edes maksa paljon.

Kätevää olisikin, jos terveydenhuollon asiakas voisi kuvailla asiansa tietokoneelle, joka pystyisi piirtämään käsitystä asiakkaasta sitä paremmaksi mitä enemmän asiakas kertoo, mitään unohtamatta ja samanaikaisesti useista ulkoisista tietolähteistä tietokoneen älyään paremmaksi jalostaen. Lähitulevaisuudessa voisikin olla parempi niin, että kuuntelemassa asiakasta olisi vähemmän sairaanhoitaja-lääkäri -ketjuja ja enemmän datatiedemies-tietokoneäly -pareja (tai datatiedenainen), datatiedemiehen toimiessa asiakkaan apuna (eli ei auktoriteettina). Tietokoneen kanssa keskustelemisessa olisi se mukava puoli, että sille voi samalla käyntikerralla heittää – ellei jopa kotonta käsin etäyhteydellä – mietiskeltäväksi esim. seuraavanlaiset irtohavainnot, omat mietinnät ja pikkukysymykset:

• ruoka-aineessa x1 täytynee olla jokin oireisiin o1, o2 ja o3 vaikuttava asia
• eri oireista o2, o4, ja o6 esiintyvät yleensä ensin, sitten vasta muut oireet
• ajatusjaksavuuden heittelyt ovat synkronissa lenkkeilyjaksavuuden kanssa
• ravinnon imeytymisjärjestyksellä täytynee olla merkitystä, hiilihydraattien imeytyessä ensin
• ajatusjaksavuuden heittelyssä ei taida olla kyse pelkästään siitä, että elimistön vararavinnot ovat loppuun kulutetut pitkäkestoisen ulkoisen stressin aiheuttaman kortisolin erittymisen ja siitä seuranneen glukanonihormonin aiheuttaman verenkiertoon erittyneen glukoosin loppumisen vuoksi
• liian korkea verensokeri ei liene tuhonnut pancreatic beta cells, koska on kuitenkin useiden päivien mittaisia jaksoja jolloin kaikki on ok ja täten solujen insuliiniresistanssin kytkeytyminen päälle on sekin vain väliaikaista, eikä mihinkään lääkityksen tarpeeseen viittaavaa
• voisiko teessäkin esiintyvän L-theaninen suotuisalla vaikutuksella, joita ovat mm. levollisuus, erinomainen keskittyneisyyskyky, stressinhallinnan parantuminen ja parempi lenkkeilyjaksavuus, olla jotain tekemistä oletetun adrenal glandsin kuormituksen vähentymisen kanssa
• onko biometrisisten arvojen vaihtelussa jotain sellaista, jolla on jotain yhteistä Alzheimerin taudin kehittymisen kanssa, joka ei siis oikeasti edes ole mikään tauti eikä edes yksi yhtenäinen oireista koostuva tila
• pitäisikö hiilihydraatin saamista vähentää siinä mielessä, että mahdollinen liiallinen triglyseridien muodostuminen vähenisi, eikös niistä kerry vain ylimääräistä varastorasvaa ja aivoihinkin taitavat löytää tiensä
• olisiko mahdollista, että maksan glykogeenivarastot eivät edes ehtisi täyttymään kunnolla sen vuoksi, että aistit ottavat vähintään kerran tunnissa vastaan jotain erityisen kovaäänistä ärsykettä jostain lähistöltä, mikä pakottaa keskittymään enemmän siihen mitä itsellä on työn alla, minkä vuoksi kortisoli olisi jatkuvasti koholla ja tekisi mieli syödä jotain nopeita hilihydraatteja antavaa
• elimistö vaikuttaa oppivan hyödyntämään rasvaa energian lähteenä, kun sen totuttaa siihen syömällä esim. pekaanipähkinöitä, mutta voiko elimistö jostain syystä oppia pois tästä ja kuinka nopeasti se voisi tapahtua
• voiko glukagonihormonin erittymisellä, joka liittyisi lisäenergian tarpeeseen olla liittyväisyyttä siihen, että elimistö vaikuttaa ikään kuin nakertavan tai purkavan itseään tietyistä samoista kohdista k1, k2 ja k3, entä voiko tällaista purkaantumista tapahtua myös aivoissa
• jos L-theamine palauttaa keskittymiskyvyn, ajatustenorganisoimiskyvyn, päättelykyvyn ja hyväntuulisuuden koko päiväksi, voiko siitä päätellä, että hippokampuksen muistitoiminnoista vastaava alue on ok ja että otsalohkossakaan ei ole mitään erityistä vikaa
• kuinka paljon kannattaa ottaa tryptofaania ja tyrosiiniä lisää L-theaminea käytettäessä, sehän vaikuttaa erityisesti niihin alueisiin aivoissa, jotka ovat joko serotonergisiä tai dopaminergisiä
• miksi ummetus katosi, kun lopetti maitoproteiinia sisältäneen juustolevitteen käytön ja miksi vireystila tasaantui sellaiseksi, että yhdessä L-theaminen ja pekaanipähkinöiden kanssa, fyysinen ja mentaalinen jaksavuus pysyy varsin vaivattomasti tasaisena läpi päivän ja unikin tulee helposti, vaikka kuinka paljon aktivoisi mieltään juuri ennen "nukkumaanmenoajan" eli kuvaruutujen valoisuus ja luetun/katsellun stimuloivuus ei erityisemmin unen saantiin vaikuttaisi
• ovatko ne tutkimukset, joissa on tutkittu unensaantiin vaikuttavia tekijöitä ja joissa on päädytty siihen, että kuvaruutujen valoisuus ym. ovat merkittäviä tekijöitä olleet miten luotettavia (sinun mielestäsi, koneystäväni)
• Suomen prebioottitarjonta vaikuttaa olevan bakteerivalikoiman osalta kuin villistä lännestä, jos ymmärrät ilmaisun, kannattaisiko kuitenkin tilata nekin jostain ulkomailta, olettaen, että oirehistoria, ruokavalio ja kuvaillut stressaavat tekijät aiheuttaisivat bakteerikatoja ruoansulatuskanavassa
• solujen tarvitessa happea jatkuvasti, voisiko oirehistorian ym. perusteella olla niin, että huoneilmassa tai ilmastoinnissa on jotain pielessä tiettyjen oireiden lieventyessä nopeudella a1 siirryttäessä ulkoilmaan
• voisiko jokin ruokavaliossa aiheuttaa nukkavilluksen tuhoutumista ilman varsinaisia keliakian oireita ja täten bioaktiiviset peptidit pääsevät verenkiertoon ohutsuolen solujen väleistä
• voivatko bioaktiiviset peptidit päästä jonkin molekyylin kyydillä veri-aivo -esteen läpi aivoihin suurina määrinä, entä bakteerit ja mikrobit
• mistä se kertoo, että flunssan alkuvaiheen ja paaston aikana elimistön tila kohenee, onko valkosolujen määrä silloin suurempi ja tarkoittaako se sitä, että elimistössä on ollut jonkinlaisia patogeenejä häiritsemässä elimistön toimintaa ja jos näin, miksi elimistön tila taas hiukan huononee, kun flunssa hälvenee tai paasto päättyy
• ruokavalion sisältäessä paljon erilaisia marjajauheita, runsaasti ruokosokeria, sekä omatekoista leipää ja pähkinöitä tulee syötyä pitkin päivää, olisiko mahdollista, että hampaissa alkaisi esiintyä jotain sellaista, joka ilmenisi jatkuvana, mutta huomaamattomana tulehdustilana ja joka vaikuttaisi laajemmallekin elimistöön
• voisiko uunin lämpötila olla hiukan liian korkea käytetyn ruokaöljyn kuumennuksensietokyvyn kannalta ja voisivatko molekyylimuunnoksien (karsinogeenit) haittavaikutukset kasautua ulkoisen stressin, ummetuksen ja L-theaminen käyttömättömyyden suhteen siten, että yhdessä potentiaalisesti huonon huoneilman kanssa liian kuuma uunin lämpötila oli se, joka lopulta aiheutti sen, että oiretta o8 alkoi esiintyä
• koska ajatuksenkulkua kuvainnollisesti boostaavat ashwagandhat ja siperian ginsensit eivät ole toimineet kuin päivän pari kerrallaan, mutta ruokavalio- ym. muiden muutosten jälkeen erinomaisesti aamusta iltaan joka päivä, olisiko syy ollut siinä, että t1 ja t2 ja t3
• voisiko lisämunuaisten uupumiseen riittää pelkästään se, että naapurin junttinaapuri vinkuttaa aamuisin, autonsa käynnistyvää moottoria minuuttitolkulla jo kuudetta kuukautta putkeen riippumatta kellonajoista (06:30, 07:27, 05:07, 08:50, 09:43, anything goes), vai vaaditaanko siihen aina myös se, että hän ajoittaa toimintansa myös johonkin ajankohtaiseen kuten SkyDriven muuttumiseen OneDriveksi (Tietoviikon uutinen samalla minuutilla) ja hetkeä myöhemmin nähtyyn matkallaan eksyneeseen kotiopetuksessa olevaan autokoulun oppilaan ohjastamaan autoon, jonka perässä on komea valkoinen kolmio, jota esiintyy myöhemmin myös Prismassa jonkun selässä vai pitäisikö tällaista häröilyä jatkua vuosikausia
• voiko elimistön itsensäkorjausyrityksistä aiheutua race-condition -tilanne, jossa elimistö sinänsä on normalisoitumaanpäin, mutta L-theaminen serotoniini- ja dopamiiniratoja normalisoivan käytön puutteesta, sekä ravintoaineiden imeytyväisyyden ja hyödynnettävyydeen vajeesta johtuen lisäravinteena otettu tyrosiini ei päädykään dopamiiniksi, vaan sitä käytetään rakennusosana johonkin muuhun tarkoitukseen, mikä ilmenisi sitäkin kautta, että lenkkeilyjaksavuus on ihan ponnetonta

Tietokoneet ovat siitä mukavia, että niiltä voi ihan vapaasti kysyä ns. tyhmiäkin kysymyksiä tai kysymyksiä, joihin odotettuja vastauksia pidetään lähinnä nice-to-know -tyyppisinä, mutta jotka eivät kysymyshetkellä tunnu niin elintärkeiltä. Fiksu tietokone ei hätkähdä siitä, jos käyttäjä ei tiedä jostain asiasta kuin sen englanninkielisen nimen, muun kerronnan ollessa suomeksi tai jos lauserakenne ei ole ihan täsmällinen kieliopiltaan. Tietokone ei myöskään unohda kerrottua sitä mukaa, kun sitä kertyy lisää. Sille ei tarvitse purkaa kaikkia mietintöjään auki valmiiksi, eikä ole tarpeen noudattaa jotain tiettyä syntaksia. Se myös tunnistaa kysymyksen retorisuuden ja mietiskeleväisyyden, tuottaen pyydetyn tiedon perusteella erilaisia väliraportteja, joiden avulla asiakas itse voi kehittää omaa käsityskykyään käsillä olevasta asiasta ja esittää parempia kysymyksiä. Vertaappa tätä siihen, että "oikealla" lääkärillä käydessä lääkäri varaa ajan jollekin toisella asiantuntijalle, jonka luo pääsee esim. seuraavan viikon torstaina klo 14.00. Koeta siinä sitten pitää hyvää flowta yllä.