Siinä voi kokea olevan jotain huolestuttavaakin, kuinka kaupunkilaisilta erikseen ja pitkän ajan kuluessa kysyttäessä, minkälaisen "kulttuurin unelmavuoteen" liittyvän idean he haluaisivat toteutuvan, jos mielipiteiden ilmaisuissa ei ilmenny selitystä tai mututuntumaa siitä, miten jokin tietynlaisen ideatoteutuksen kokeminen vaikuttaisi ihmisen mielessä. Kulttuurikokemustenhan on kuitenkin jo monesti sanottu olevan vähintäänkin hyvää terapiaa, mutta vastauksissa toistuvat jonkin paikan käyttäminen johonkin, symbolisuus, ihmisten kohtaaminen, aloillaan ollen tai ohikulkien jonkin kiinnostavalta tuntuvan kokeminen, kohderyhmään täsmäävyys, osallistuttavuus ym. Sinänsä varmaan monenlaisiksi käyttökelpoisiksi ideoiksi jalostettavissa olevaa, mutta huolestuttavuus olisikin siinä, että kuten poliittiset puolueet saavat pidettyä kerrytetyn jäsenistönsä, vaikka tekisivätkin asiat vain vähän jotain sinnepäin -tyyliin tai olemalla tekemättä jotain, mitä heiltä voisi odottaa heidän tekevän, voivat asukkaatkin kokea monien muiden asukkaiden kokevan olevan riittoisuudeltaan, laadultaan ja toteutukseltaan mitään erityisempää pois jättävää tai liiaksi, jos monenlaisen järjestämisestä ja päättämisestä vastuussa olevat tahot ihan vaan sivuavat tekemisissään tavanomaisia ideoita.

Toki monet koettavissa olevat asiat voivat olla niin vahvasti mielihyvää tuottavia, ettei niiden äärellä olevalta kannata mennä kyselemään, olisiko jonkun kuitenkin pitänyt tehdä tai järjestää jotain toisin, mutta jo kertaalleen järjestettyjä ja toteutettuja on tapana tehdä samoin uudelleen seuraavana ja sitäkin seuraavana vuonna, jolloin tottuneisuuksia tietynlaisuuteen ehtii muodostua monille. Siihen sitten vielä lisäksi ideavaatimattomuudet muissa yhteyksissä, missä mielipiteitä tiedustellaan, niin johan siinä onkin esim. kaupungin päättäjätahoille ilmapiiriä aistiskeltavaksi, jonka perusteella voidaan arvioida, ettei tekemisiä ja tekemättömyyksiä niin kovin kummoisesti tarvitse perustella, eikä silti ilmenny erityisempiä vaatimuksien ilmaisuja. Saattavatpa monet kokea, ettei mielipiteillään sitten kuitenkaan saada vaikutusta aikaan, joten mielipiteen ilmaisu voi jäädä tyystin tekemättä ellei sitä tiedustelemista tultaisi "ihan siihen viereen" melkeinpä tekemään.

Sen, mitä tässä pyritään sanomaan, ymmärtää paremmin, kun käy miettimään, minkälaista on jossain muualla, minkälaisia uusia mahdollisuuksia sovellettavaksi on muodostunut pitkin eri vuosikymmeniä ja sitten pohdiskelee, miksi sellaisia joitain ei ole edes koetettu sovitella mukaan kaupunkiin - palveluihin/palveluiksi, elämyksiin/elämyksiksi, yksilöiden erilaisiin elämänkulkuihin sopivuuksiin, jatkeeksi/muunnokseksi sille mitä on ollut jo pidempään tai vaikkapa joitain ihmisryhmiä sillä tapaa huomioivaksi, että muutaman vuoden kuluttua ideajaksotus on saavuttanut jonkinlaisen tavoitteensa ihmisiin vaikuttamisessa.

Kaupungin, maakunnan tai jonkin laajemman alueen imagon ja liiketoiminnallisten näkökulmien kannalta on kätevää perustaa jokin verkkosivusto, jossa valitunlaiset tapahtumat ja kokemukset luovat yhdessä jonkinlaisen innosteen, mihin voi päästä mukaan monenlaista, mikä ei taatusti kaikki kiinnosta. Ei sellainen sinänsä "syntiä" ole valkkailuun perustuvan helpohkon toteutuksensa vuoksi ja toisaalta ihmiset kykenevät kyllä tykästymään monenlaisesta, kunhan vain antavat mielellään lisäaikaa orientoitua toisin. Taste Saimaa on tällaisesta hyvänä esimerkkinä. Niiltä sivuilta löytyy mukavasti selattavissa olevat tapahtumaesittelyt, OpenStreetMap-pohjainen kartta runsaine paikkamerkintöineen, elämyskokemukset erikseen listailtuna, yli kymmenen PageDown-näppäimen painalluksen edestä partneriverkoston logoja ja houkuttelevasti esitetyt linkit muihin aihealueeseen (Saimaa) liittyviin matkailusivustoihin kuten Lake Saimaa, Visit Saimaa ym.

Hetkellisesti tai pidempään käytettävissä olevia itsensä harhauttamisen mahdollisuuksia matkailun, elämyksien, syömisen ym. muodossa voi käyttää niin eskapismiin kuin rutiinillakin, mutta laskeuduttuaan taasen arkensa tasolle, pitäisiköhän sitten löytyä aikaa mietiskellä, miksi kaikki se esim. teknologinen kehitys, josta "tuolla jossain" paljon puhutaan, ei ilmenny "tavallisten ihmisten" arjessa kuin lähinnä kauppojen hintalappujen muuttumisena sähköisiksi papereiksi ja liikennevalojen yölliset kilkatukset korvataan hitaasti älytutkilla? Ei paljon yliopiston tai ammattikorkeakoulun opiskelijat ole ottaneet osakseen käydä vaatimaan kaupungin älyllistymistä tavallisten ihmisten hyväksi, saati että yksilöillä pitäisi olla kehittyneempiä mahdollisuuksia kehittyä ihmisenä, vaikkeivat olisikaan vaikkapa opiskelija- tai työssäkäyvä-statuksisia.

Sehän se vasta hupsua olisikin, että opiskelijat kävisivät jo opiskeluaikoinaan esittämään julkisia huomiointeja sen suhteen, kuinka jotain tehdään väärin tai on pielessä, sillä sehän olisi kai työurankin kannalta kaamea riski, jos terveydenhuollon opiskelijat alkaisivat olemaan sitä mieltä, että perusterveydenhuolto on ollut aina vain uudestaan monella eri tavoin rikki ja että he ovat jo opiskeluaikoinaan selvittäneet, mihin pitäisi saada muutosta ja ryhtyisivät sitten myöhemmin vaikuttamaan yleisiin mielipiteisiin vetoamalla ym., jotta muutosta alkaisi muodostua. Parempi vaan pitäytyä "tutkan alla" ja osallistua yleisesti hyväksyttyihin kannanottoihin kuten Tehyn hoitajien palkoista riehaantumisiin. Olkoot se sitten jotkut muut, jotka omaa alaa ja siinä ohessa kenties jotain muutakin kehittävät, vaikka olihan niillä opinnäytetöilläkin vissiin jonkinlainen tarkoitus tarjota mahdollisuus ajatella asioita ihan ajan kanssa uusiksi. IT-alan opiskelijatkin, ammattikorkeakoulusta ja yliopistosta, ovat hekin sellaisia lusmuja, etteivät millään ehättäisi ajattelemaan yleistä hyvää, kun mielessä kiintää pääsy johonkin merkittävään yritykseen töihin, josta saadulla palkalla voi sitten parantaa omaa ja läheistensä asemaa ja rahatilannetta, vaikka opiskeluaikoinaan he taatusti tulevat oppitunneilla ja omaehtoisesti tutustumaan mitä mielenkiintoisempiin, alaansa liittyviin asioihin.

Kaupunkikehitykseen osallistuvat virkahenkilöt ja äänestämisen kautta asemaansa päässeet eivät kai myöskään halua liiaksi hämmentää toisiaan ja muita ihmisiä näkemysten esittämisen kyvykkyydellään, joten esim. omien kotisivujen pitämättömyys on luonteva tapa pitäytyä rajoissaan. Jotkut ovat valinneet toimivansa tältä osin toisin, mutta päätyneet sitten kuitenkin myöhemmin siihen, että kunhan jotain esim. nuorista ja lapsista mainitsee täydennettynä harkitusti valitulla ajankohtaisella kannanotolla, joka on puolueen linjan mukaista, ei tavallaan yhteisesti sovituista käytännöistä sitten kuitenkaan suuremmin irtaannuta. Eräskin SDP:n nuorempi paikallinen edustaja näyttää heivanneen omat verkkosivunsa kokonaan pois ja pärjäilee some-profiileillaan, joihin ei ole samankaltaista "velvoitetta" tuottaa sisältöä.

Kokoomuksen kunnanvaltuutettu taasen on varmastikin saanut jonkinlaista noottia siitä, että hänellä on omat persoonallisen kelpoisat kotisivut ja hän on pitänyt kaupunkikehittyy.fi-blogia, jonka tarkoituksena on ollut "tuottaa tietoa kaupungin eri kehityskohteista" ja "samalla tavoitteena on tukea kaupungin kehittymistä tietoa jakamalla ja lisäämällä vuorovaikutusta kehittämisasioista". Tuossa blogissaan hän on selitellyt kuvin ja tekstein perusteita ja menneitä aikoja liittyen terveyspalveluihin, keskustaan, Lappeenrantaan ja urheiluun. Antaisi ihan hyvän vertailukohteen, jos muilta kaupunginvaltuutetuilta ja vähän muiltakin kysyttäisiin "miksei sinulla ole tällaista?" Niin, miksei?

Mut onhan meillä ravit?