Melkeinpä sen arvaakin, kuinka siinä käy, jos joku yrittää muodostaa selitelmää häirinnän kokemuksistaan muiden luettavaksi. Todennäköisimpiä seuraamusvaihtoehtoja on esitelty kuvassa 1 ja kuten siitä voi lukea, moisenaiheisella viestintäyrityksellä ei todennäköisesti olisi kovin kummoista vaikuttavuutta. Tässä olettamana, että kyseessä on henkilö, jolla ei ole runsaasti tunnettuutta, eivätkä hänen viestimisensä päädy monien vastavuoroisesti some-toimintaa seuraamaan ryhtyneille. Muiksi pieleen menneiksi yritelmien syiksi voisi lisätä myös esim. sen, että jotkin some-alustat ovat kieltäneet sellaisten kuvien käyttämisen viestimisen yhteydessä, joihin ei ole saatu lupaa kuvatulta, mikä tarjoaa häirinnällä vaikuttamaan pyrkiville hyödynnettävissä olevia mahdollisuuksia osallistuttaa häirintään monenlaisia ihmisiä. Tietenkin myös niin voi käydä, että some-alustan työntekijät ovat osaltaan tekemässä viestinnällä tavoittamisen vaikeaksi esim. konfiguroimalla sen tälle tietylle käyttäjälle eri tavoin toimivaksi kuin muille ja piilottamalla muilta mahdollisuuden tulla kohdanneeksi tämän henkilön viestintää. Ja tuskinpa vähän ihmisiä tunteva edes helpolla pääsisi osaksi muita kuin sellaisia keskusteluryhmiä- tai paikkoja, jotka ovat available for all. Tällaiset kaikkien ihmisten saavutettavissa olevat esim. Facebook-ryhmät ovat usein jokseenkin mitättömiä, vaikka niissä olisi muutaman kymmentä tuhatta käyttäjääkin, mitä niiden adminitkaan eivät oikeastaan edes yritellä estää tulevan tajutuksi.

Tavallaan epäreilua, että toiset voivat kehittää häirinnällä vaikuttamisiaan vaihe vaiheelta, mutta ihmisten ollessa sellaisia kuin ovat, ei edes ensimmäisten hyvin vastaanotettujen selitysten varaan ole helppo perustaa muuta selitystä, koska soveltuvaa yleisöä ei vain ole. Nämä selittelemisten epäonnistumiset tulevat kuitenkin myös monien sellaisten ihmisten huomioimaksi, jotka ovat eläneet pitkään systeemin säännöillä, mutteivat omasta yrittämisestään huolimatta ole edenneet elämässä kovinkaan kummoiseen asemaan. Voivat he olla myös taantuneet elämässään ja sen vuoksi ovat nykyisenlaisina melko mitättömiä ihmisiä tai sitten he eivät ole vielä edes ehättäneet kokeilla mitään kummoisempaa ja ovat vain jonkinlaisia sluibailijoita. Toisaalta, onhan noissa korkeakouluissakin paljon ihmisiä opiskelemassa ja töissä, jotka ovat hetkittäin ihmisenä yhtä eettisesti vastuuttomia monenlaisen suhteen kuin jotkut konventionaalisesti huonommin pärjäävistä ihmisistäkin. Pitkään samoissa töissä olleetkin ja muutenkin elämänsä kanssa sinut olevat saattavat hekin toisinaan olla mitä erilaisimmista syistä kovin tökeröitä ihmisinä, vaikka saattavatkin kätkeä sen vaikkapa äänensävyjen taa. Minkäänlaiselle ylemmälle taholle vastuussa olemattomille häirinnällä vaikuttajille tärkeimpänä moisessa on usein helppo tekojen varioitavuus, toistettavuus ja simppeliä ajattelua vaativa yhteistyö muiden ihmisten kanssa.

Kun häirinnän kokija sitten käy muodostamaan selitystä tällaisten, vaikuttamisensa epäonnistumisesta mahdollisesti vähemmän välittävien, toiminnasta, siitä voisi ensialkuun muodostua vaikka tällaista:

Kuvien ja kuvioiden avulla on usein helpompi tehdä jotain ymmärrettäväksi, sillä vähentää lukijalle tarvetta muodostaa itse mielikuvia tekstin ymmärtämisen avuksi, mutta eivät nekään usein ns. toimi. Ilman kuvio-avusteisuutta häiritsemään pyrkivien toiminnan selittämiset lyhykäisesti esitettynä voisivat näyttää esim. tällaiselta:

• sen varaan laskeminen, ettei kohde jaksa erotella mielessään eri asioiksi esim. samaa tapahtumapaikkaa ja samankaltaista tapahtumaa
• kohteen motoristen liikkeiden käyttäminen ei ole sujuvaa, jos hänellä oletuksena, että taas niiden käytön aikoihin aavistaa äänillä häirintää tai jos sitä tosiaan esiintyy
• hänen käydessä asioimassa jonkun luona, joku tietyistä hörhönoloisista siihen lähettyville joko vain oleilemaan, kulkemaan johonkin päin tai kenties myös eleileen ja sanomaan jotain
• ihmiset ovat kovin viehtyneitä mahdollisuudesta herätellä ajatuksia yhdestä toisesta, jota pyritty kovin rinnastamaan tähän toiseen
• on kokeiltu ja haeskeltu vaivihkaisia keinoja tuhota ihmisen mieli ja löydetty mm. se, että laitetaan joku ärsyttämällä itsensä tutustuttanut tulemaan kuulosalle tavalla, joka muistuttaa hiukan juuri tuolloin kohteen mielessä olevasta ja tehdään tätä monesti ja siten rajoittuen, että pitäydytään tietyn häiritsijän osalta tietynlaisissa teemoissa tai muissa samankaltaisuuksissa
• menneisyyteen halutaan liittyä kytköksin, sekä tehdä menneisyyden nykyiseen persoonaan vaikuttavuus huononlaiseksi, mitä tehtävänä koetetaan helpottaa tukahduttamalla eri tavoin kohdeyksilön hetkellistä ajattelukykyä
• sen aikaansaaminen ja ylläpitämisen yrittäminen, että joku saadaan pitämään tärkeänä puolustella, ettei ole jonkinlainen, vaikkei sellaiseen ole erityisempää muuta syytä kuin monien muiden jatkuva erityisten toistojen, ajoitusten käyttäminen muistiinjäävyyksien ja mielestä esiin tulemisten vahvistamiseen

Joillekin ihmisille selittämisessä joutuu kehittelemään selityksen aikana sellaisia variaatioita selityksestä, joissa ei käytetä sanoja, jotka eivät tunnu tulevan hyvin ymmärretyksi tai joiden käyttö antaa ymmärtämiskyvystään valheellisen vaikutelman antaville mahdollisuuden esittää muille läsnäoleville, että "eihän tällaista kukaan tajua". Suomenkieli ei kuitenkaan ole aivan loputtomasti vaihtoehtoisia sanavaihtoehtoja tarjoava, joten toisinaan selitystilante voi päättyä vain selittäjän turhautuneisuuteen.

Miten muka kenellekään voi selittää vaihtoehtoisesti, mitä tarkoittavat esim. orientoituneisuus tai immersiivisyys, jos tarkoituksena on selittää, että jomman kumman tällaisen jälkeen tai aikana, joku häirintään harrastava pyrkii tunkeutumaan tilanteeseen yrittämällä uuttaa kokijan mieleen ideaa jostain sellaisesta, joka tullaan tyypillisesti ajatelleeksi eri aikoina kuin ajattelussa meneillään olevaan liittyvät käsitteet, muistot, mietteet ym., mutta jossa on jotain samankaltaista esim. sanan kirjoitusasun osalta?

Jos esim. kukkaisuus on jostain kumman syystä ollut mielessä, täytyykö juuri tuolloin yrittää ympätä ajatteluun mukaan Emilia Kukkalaa (Voima-lehden päätoimittaja)? Itse asiassa tällaisessä olisi kyse myös aiempina vuosina tapahtuneista kommunikoinneista kyseisen lehden aiemman päätoimittajan kanssa, mutta eipä sellaisenkaan merkitystä todennäköisesti voisi selittää, jos "yleisö on väärä". Yksinkertaisempaa esimerkkiä, jota ei tarvitsisi laajentaa hirmuisesti olisi esim. usean videon katselu YouTube-kanavalta Throttle House ja minkä pääteeksi ylemmässä asunnossa käydään käyttämään vesihanaa kuin oltaisiin juuri painelemassa kaasua ennen kisan alkua ("rän ränn..")? Toisinaan häirintäteko on vain väline saamassa aikaan jonkinlaisen tuntemuksen kuten pelatessa vielä vielä kertaalleen vanhahkoa The Crew -autopeliä, missä tulee kuulluksi American Princess -yhtyeen esittämää musiikkikappaletta Auditorium, jossa lauletaan "You won't feel a thing. Won't feel nothing.". Tämä saa ylemmässä asunnon käyttäjiä (ei välttämättä asukkaiden) aloittamaan huonekalujen siirtelyä, missä esineitä siirrellään sentin pari kerrallaan lattian aiheuttaman suurikitkaisuuden tuottamaa ääntä häirinnässä hyväksi käyttäen, jotta häirinnän kohde ajautuisi tunteisiin, joissa hän ei tuntisi mitään, vaan tunnetila olisi synkkä ja lattea. Järkeä? Ei tietenkään, mutta koska Suomessa ei ole sellaisia auktoriteetteja, jotka uuttaisivat ihmisiin ideaa olla toimimatta toisiaan kohtaan ei-töykeästi, ihmiset ovat ottaneet moisenkinlaisen häirinnän rutiinikonstiksi, jonka ilmentyvät vieläpä päätyvät tekoina niidenkin tietoon, jotka esittävät, että he puoltavat rauhaa ja harmoniaa ihmisten kesken.

Joitakin säännönmukaisuuksia, kaavamaisuuksia ja templaatteja ei opi koskaan sillä tavoin, että “on vain elämässä mukana”, vaan on annettava itselleen muutaman pohdiskelevan kierroksen verran aikaa todella ymmärtää sellaisia. Esim. Sudoku-pelin läpipeluu nopeutuu ajallisesti useiden satojen prosenttien edestä, kun hoksaa, miten siinä pelissä olevia numeroita pitää tarkastella, jotta osaa nähdä miten pelissä pääsee eteenpäin, mutta tätä hoksausta ei edesauta juuri minkään vertaa se, että esim. silmäilee maisemia, kuljeskelee kaduilla tai keskustelee jonkin ihmisen kanssa. Asia voidaan ilmaista niinkin, että vaikkei pelin perusideoiden opetteluun käytettävä aika vähäisinä harjoitteluineen vie kuin muutaman kymmentä minuuttia, ei niitä säännönmukaisuuksia, joiden mukaan peliä osaa jatkossa paremmin ja nopeammin hahmottaa tulisi koskaan käyttäneeksi muissa tilanteissa kuin tuon pelin äärellä, ellei olisi ensin opetellut niitä Sudokussa toimivia säännönmukaisuuksia. Niitä ei siis ole opeteltu koulussa, eivätkä ne tule ymmärretyksi sitä kautta, että näkee päivittäin sanomalehdessä taas uuden Sudoku-ruudukon (jonkun) täytettäväksi.

Joidenkin pelien ratkaisemiseen liittyvät säännönmukaisuudet eivät ole samalla tavalla tyystin loogiset kuin Sudokussa, mistä seuraa se, että niiden sääntöjen itselleen selkiytymisen nopeus on suhteessa siihen kuinka hyvä on oivaltamaan asioita intuitiivisesti. Tällaisia pelejä ovat monet suoranaiseen häirintään tarkoitetut pelit, joiden toimivuus häirinnän onnistumisen kannalta perustuu sellaisille havainnoille ja ajatuksille altistamiseen, joiden yhteisvaikutuksena häirinnän kohteelle aiheutuu mm. lisääntyvää glukoosinkulutusta, stressiä, immuunipuolustuksen kuormittumista, älyllisen kapasiteetin hetkellistä laskua, dopamiinivarantojen tarpeetonta kuluttamista (oletus) ja erityisesti tietynlaisia pitkäaikaisia vaikutuksia mieleen.

Pelimäisen häirinnän kohteeksi valittu yksilö ei ehkä pitkän ajan kuluessakaan aivan täysin ymmärrä pelin säännönmukaisuuksia niin hyvin, että voisi selittää ne ymmärrettävästi jollekin toiselle, koska toimivuus perustuu pitkälti siihen, että ne ovat kustomoitu häirinnän kohteena olevan yksilön mieltä varten, eikä niitä voi selittää minkään lyhyen loogisuustäyteisen kerronnan avulla. Koska monenlaisia pelimäisessä häirinnässä käytettäviä säännönmukaisuuksia ym. ei opeteta missään koulussa millään asteella sellaisenaan, niiden aukiselittäminen itsepuolustustarkoituksissa jää häirittävän tehtäväksi, mikä ei välttämättä ole helppo tehtävä.

Joidenkin häirintään tarkoitettujen säännönmukaisuuksien, kaavamaisuuksien ja templaattien päätyminen opettelu- ja harjoitteluvaiheen kautta häirintäkäytössä hyödynnettäväksi luonnistuu sitä helpommin, mitä valmiimpi (mahdollisesti vasta aiotun) häirinnän kohde on pitämään niitä mielessään aktiivisena. Esim. jos on perehtynyt paljon esim. semanttisen tiedon verkkoihin, relaatiotietokantoihin, sanavalintoihin, esinekuvailuihin sanojen avulla tai käsitekarttoihin, ovat ne muokanneet sitä, miten säilöö tietoa mielessään, miten löytää sieltä tietoa, millä tavoin erilaiset asiat ovat toistensa kaltaisia ja miten näitä suhteita, samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia kuvaillaan visuaalisesti.

Häirintään pyrkivien hyvin opettelemat säännönmukaisuudet ja kaavamaisuudet saavat vaikuttavat tekijät luikahtamaan kohdeyksilön mieleen ennen kuin niitä ehtii käsittelemään rationaalisesti. Tämä on ongelmallista, jos havainnot aiheuttavat yhdessä ajatusten kanssa haitallisia fysiologisia reaktioita, eikä vaikutuksen voi olettaa päättyvän samalla kun aistihavainto päättyy. Kyse on suurimmissa määrin siitä, minkälaisia neuronien aktivaatioiden aaltoja ja ristiinaktivointia havainnot ja ajatukset yhdessä saavat aikaan. Antihäirintää edustaisivat tässä esim. kirjat, joissa esiintyvät sanat ja mielikuvia herättävät symbolit on suunniteltu sellaisiksi, että niiden yhteisvaikutuksena päätyy hyvälle mielelle. Tietynlaisessa häirinnässä pyritään siihen, että muodostuvat tuntemukset olisivat pikemminkin musertavia.

Häirinnän kohteen kannalta häiritsevyyden tunne pysyy yllä sitä varmemmin, mitä onnistuneemmin toimintaan osallistujat varioivat esiin nostettujen havaintojen ja ajatuksien ryppäitä, sillä muutoin häirinnän kohteena olevan aivojen regulointi ja stabilointijärjestelmät tyynnyttävät hänen mielensä niin, ettei häirintä enää toimi.

Mainostajat ja viihdemaailma ovat käyttäneet matemaattisen tarkkaa, tunnevaikutteista merkittävyyden rakentamista pidempään kuin kukaan edes muistaa, mutta koska tieto siitä miten sellaista varsinaisesti toteutetaan on pidetty poissa peruskoulun oppitunneilla opetettavasta, eikä tietoa siitä tule itsestään vastaan korkeakoulujenkaan opinnoissa, eikä mediassa, eikä missään muuallakaan, päädytään siihen kummallisuuteen, ettei tietynlaista muihin ihmisiin vaikuttamista ole olemassakaan tai se ei ole mahdollista tietyissä kielipelillisissä tilanteissa. Useassakin esim. aikakausilehdessä on voitu kertoa johonkin spefiseen aiheeseen liittyen puolen tusinan esimerkin kera, kuinka esim. businessneuvottelutilanteessa voidaan saada oma tahto lävitse tai kuinka viekoitellaan joku lähtemään mukaan tekemään jotain, mutta siitä kertomisesta pidättäydytään visusti, minkälaisia matemaattisia kaavoja kymmeniä tai satoja kertoja soveltaen saadaan aikaan vaikkapa se, että jonkun ihmisen suhtautuminen johonkin asiaan muuttuu pysyväluonteisesti. Täten, koska ihmisten tietoon ei laajalti pääse käsitys siitä, miten ihmisiin vaikuttamista voidaan lähestulkoon automatisoida, voidaan tilanteissa, joissa kuunneella, kuinka joku esittää väitteitä muiden häneen kohdistamasta vaikuttamisesta, tyrmätä väitteitä lähestulkoon pelkän monimutkaisuuden vuoksi.

Vaikka itse tiedostaa sen, miten häneen vaikutetaan ja hänellä voi olla esittää selvityksenä matemaattisesti ilmaistava kaava, se ei useinkaan riitä saamaan vähätietoista kuulijaa ymmärtämään, miltä tietynlainen vaikuttaminen tuntuu. Pikanttia on se, että vaikka kautta ihmiskunnan historian eräs hankalimmista asioista tiedonvälittämisessä on ollut saada joku toinen ymmärtämään, miltä itsestä tuntuu, voidaan esim. psykiatrisen osaston suuntaan välietappien kautta kuljetettaessa pitää pelkästään sitä, että kuulija ei ymmärrä, miltä jokin kertojasta itsestään tuntuu, osoituksena siitä, että kerrottu asia on vailla todellisuuspohjaa tms. Jos kerrottu asia tuntuu liian abstraktilta, silloin on syytä kysellä lisää, eikä tehdä loppupäätelmiä.

Kun joku tietty itseä ärsyttävä henkilö vaikkapa vain taas kerran kulkee ohitse, häneen alati vahvemmin liittyvät attribuutit (esim. nähty toistuvasti merenvihreiden rakennuksien läheisyydessä) pyrkivät assosioitumaan itselle ajankohtaiseen asiaan, jossa attribuuttia vastaavaa esiintyy tai sitten tilanne itsessään jää sen verran mieleen, että henkilön attribuutit juontuvat mieleen sitten myöhemmin, kun attribuuttiin assosioituva tilanne tulee ajatelluksi tai koetuksi. Näitä attribuutteja voidaan myös ”lainailla” muiden tiettyyn ”alkuperäishenkilöön” tunnepitoisella tavalla viitattavaksi. Eri henkilöiden attribuutteja voidaan esiinnyttää samoihin aikoihin ja samaan tilanteeseen liittyen, mikä aiheuttaa näiden henkilöiden liittymistä toisiinsa kokijan mielessä (samanryhmäisyyden tuntu). Kyse ei välttämättä tarvitse olla suoraan nähdystä henkilöstä, vaan tämä kaikki toimii myös fiktiivisten hahmojen ja esim. radiopersoonien kohdalla, attribuuttien voidessa ollessa kertynyt esim. useissa eri yhteyksissä kohdattujen luonnehdintojen kautta.

Henkilön osallistuessa moneen tilanteeseen attribuuttiensa kautta tulee hänestä tavallaan auktoritäärisempi havainnoijien mielissä, koska häneen assosioituvien asioiden juolahtaessa mieleen, tulee siinä samalla muutakin ylimääräistä oheisajattelua mukana, mikä sekä poikkeuttaa omaa ajattelua, että kuluttaa mentaalisia resursseja niiltä ajatuksilta, joita muuten olisi halunnut tai aikonut ajatella – varsinkin jos on hiukan heikommassa vireystilassa tms., sillä tuolloin voi olla hankalampi karistaa ylimääräisiä ajatuksia. Lisäksi, aina ei voi kokea varmuutta siitäkään, josko jotain kuitenkin jää alitajuntaan vaikuttamaan, vaikkei tietoisessa mielessä tuntuisikaan ilmenevän mitään ylimääräistä.

Ihmisten sijaan voidaan käyttää myös geometristen kuvioiden ideaaleja, jolloin geometrisen kuvion attribuutteja voidaan ajatella olevan niiden eri esiintymismuodot. Niiden esiinnyttämisellä voidaan pilata kyky ajatella tietynlaisilla symboleilla laadukkaasti (helposti) kunnes kohdeyksilö järjestelee mieltään, mutta missä vaiheessa järjestellä, jos altistumia ryöpytetään usein? Enemmän mielensä laadusta huolehtiva ihminen ei halua, että tiettyihin kuvioihin, kuten myös käsitteisiin, nimiin ym. liittyy ihan mitä vaan, mikä täten määrittelee väistämättömien altistumien aiheuttamisen häirinnäksi siinä mielessä, että se on vastoin kohdeyksilön omaa tahtoa. Sana ’liittyminen’ on tässä siinä mielessä hankala, että sitä on kyllä helppo käyttää semanttisella tasolla, mutta suhteessa siihen, miten aivot tietoa säilövät, se on karkea pelkistys.

Luvattomasti vaikuttamaan pyrkivillä voi olla ultimaattisena päämääränä saada tietynlaisia ylimääräisiä ajatuksia tunkeutumaan kohdeyksilön ajatteluun mukaan useiden eri asioiden ajattelemisen kohdalla, jolloin kyse voisi strategisen toiminnan asteeltaan olla erittäin hienoisesta sellaisesta ja samalla myös pelimäisestä toiminnasta, missä tavoitteiden saavuttaminen vaatii useita edeltäviä pelisiirtoja. Jo se tekee vaikuttamistoiminnasta enemmän pelimäistä, että eri attribuutteja esiinnytetään/ajatellutetaan eri ryhmittelyin erityisesti niissä tilanteissa, joissa ne kaikki yhdessä vastaavat jonkin tietyn yksittäisen asian attribuutteja.

Häirintäteosta selviytyminen ei saa häiritsijöitä lopettamaan muiden häiritsijöiden miellyttämisyrityksiä

Joukkoistettua häirintää kokevan ollessa siihen osallistuvien tekosille altistumisessaan vielä siinä vaiheessa, ettei hän analysoi tapahtumia kovinkaan tarkkaan, vaan muistaa tapahtumista sen minkä muistaa ja unohtaa loput, voi hänelle jäädä vaikutelma, että hän on mukana jonkinlaisissa muille järjestetyissä sosiaalisissa kokemuksissa, jotka ovat heille sosiaalisia kokeiluja, jotka eivät ajan mittaan kehity mihinkään. Häirinnän tuottajat vaikuttavat tuolloin ikään kuin ilakoivan sillä mahdollisuudella, että he voivat todeta kohteelle ääneen kuulumattomasti, että ”etpäs voikkaan tehdä tälle mitään”, ”etpäs kuitenkaan ryhdy vastatoimiin” tai ”etpäs tajuakaan ihan pian mistä tässä on kyse”. Se, ettei häirintäteosta selviytyminen saa kohdetta tulemaan arvioiduksi ihmiseksi, johon voisi suhtautua vähemmän häiritsevästi tai häiritsemisen lopettavasti, tavallaan paljastaa, että häiritsijöillä on jokin motivaatio tai peruste häirinnän jatkamiseen, mutta olisi erheellisesti ajatella, että he toimisivat kuin heillä olisi kollektiivinen tietoisuus (eng. hive mind).

Enemmän aikaa häirinnän suunnitteluun käyttäessään, saattaisi olla tunnistettavissa, että häiritsijöistä enemmän suunnitteluvaiheiseen osallistuvia kiehtoo teknisten keinojen toistettavuus ja varioitavuus, psykologisten vaikuttimien käyttö ja ennalta arvaamattomien häirintään mukaan houkuteltujen käyttäminen, mutta yksittäisten osallistujien tehdessä lähes omatoimisesti päätöksiä siitä, mikä saattaisi miellyttää muita häirintään osallistujia, tyydytään useimmiten äänien käytön ajoittamiseen johonkin ”jänskään” hetkeen, missä on mukana jonkinlainen toive siitä, että samalla tulisi ohjastettua kohdetta käyttäytymään jollakin tietyllä luontaisesta käytöksestä poikkeavalla tavalla. Tavallaan voisi ajatella, että häiritsijät eivät kehdanne olla aivan liian yksinkertaisia toiminnassaan, koska se olisi liian noloa heidän toimintaansa arvioijien mielestä, mutta pikemminkin saattaisi olla niin, että vähimmäisvaatimuksena häiritsemisteolle on se, että sille on kuviteltu tai erikseen sovittu konsensus häirintäteon toimivuudesta.

Sähkömagneettista säteilyä voidaan käyttää luomaan suurpiirteinen, ajan suhteen muuntuva kolmiulotteinen malli säteilylähteen lähellä olevista kohteista hyödyntäen ohjelmistopohjaisia algoritmeja, jotka laskevat reaaliajassa säteilyn heijastumista, mikä osa tarkastelun rajoissa olevasta geometrisesta tilasta muodostaa esim. ihmisen hahmon. Laitteistotehoa enemmän vieväksi voi käydä täten muodostetun hahmon renderoiminen sellaisen näköiseksi, että täten nähty jonkin tekeminen ei ole pelkästään kuviteltavissa ihmisen tekemiseksi, vaan se näyttää ruudulla juuri sellaiselta. Myös huonetila, jossa tarkkailtu henkilö jotain tekee, voidaan ennalta valmistellun tietokonesimulaation avulla saada ruudulla näkyväksi, vaikkei siitä mitään sähkömagneettisen säteilyn avulla käyttöön otettukaan, jolloin ruudulta tarkkailijoiden on helpompi ymmärtää, minkälaisessa kontekstissa tarkkailtu henkilö toimii ja täten ymmärtää paremmin hänen motivaatioitaan ja aikeitaan. Lisähienoutena voidaan pidempiaikaisen seurannan ja tekoälyavusteisen päättelyn kautta saavuttaa ennakkotietämystä siitä, mitä tarkkailtu tulee tekemään jossain vaiheessa. Tällaisen järjestelmän/järjestelyn ollessa käytössä ”tavallisessa” kerrostaloasunnossa, voidaan vain ihmetellä, miten tarkkailijat toistuvasti voivat päätyä hyödyntämään sitä lähinnä siihen, että kolkutellaan jotain talon seinää aina sellaisessa kohdin, missä tarkkailtu on juuri kurottamassa ottamaan ylimmältä kuivamuonahyllyltä sinne jemekseen laitetun purnukan, lopettelemassa punnertamissarjaansa sadeilmalla tai välttääkseen jo tottuneesti sen tietokonesovelluksen avaamista, joka vaikuttaa aiheuttavan jonkin painavan jysähtämisen ylemmän asunnon lattiaan. Voihan ne muistiinpanot kai paperillekin kirjoittaa, jos tekstinkäsittelysovellusta ei rohkene avata, saattaa ajatella.

Häirintäkonsulteilla on muutakin elämää kuin häirinnässä auttamiseen valmiina oleminen

Huonompilaatuisuus häirintätoiminnassa saattaa tulla sitä sallitummaksi, mitä enemmän häiritsijöistä tuntuu siltä, että yksittäinen häirintäteko tai häirintätapahtuma on vain oheistuote tai väline jonkin pidempikestoisen vaikuttamisen läpiviennissä, olkoonkin, että aiempi häirintätoiminta onkin usein perustana ellei jopa vaatimuksena myöhemmän häirinnän onnistumiselle. Sinänsä mikään ei ole kieltämässä sitä, etteikö häirintätoimintaa voisi harrastaa sitenkin, että eri valmiusasteisille häirintätiimeille annetaan eri määrin esitietoja kohteesta ja laitetaan ne kilpailemaan keskenään, josko sitä kautta selviäisi miltä osin häirinnässä olisi jotain parannettavaa, mutta vaatii jotain erityisen motivoivaa, jotta häirintään osallistujat viitsisivät poiketa siitä leppoisasti asenteesta, missä he voivat ottaa häirinnästä vapaata pari kuukautta ja palata ilman mitään valmisteltuja mukaan häirinnän suorittajien joukosta valittavaksi tai häirinnän kehittelytiimiin mukaan. Häiritsijöillä on oletettavasti muutakin elämää kuin häirintään osallistumista, joten aina ei voitane olettaa olevan käytössä jonkin tietyn alan erikoisasiantuntijaa minuuttien viiveellä suorittamaan jotain valmistelua, joka kestää muutaman päivän ajan, ellei jonkinlaisia koulupudokkaita ja vähemmän työelämään kelvanneita lasketa. Häiritsijöiden voi myös olla vaikea ottaa laadukkaasti huomioon, miltä osin aiemman häiritsemisen toimivuutta voidaan soveltaa jossain myöhemmässä häirinnässä ilman, että kyse olisi melkeinpä aiemman teon kopiosta, jos heitä ei jatkuvasti ole avustamassa sellaiset ihmiset, jotka järkeilevät senkin, mitä sellaista aiemmista häirintätapahtumista pitäisi ottaa huomioon, jolla ei vielä tuolloin vaikuttanut olevan mitään varmaa tulevaa käyttöä.

Silloin kun jollain parempaa tietämystä ihmisen metabolisesta toiminnasta ja biologiasta hankkineella on aikaa jakaa tietämystään muille häirintään osallistuville, saatetaan saada aikaiseksi jonkinlaisia vakiohäirintäkeinoja tai osia niistä, joita symboloimaan voidaan luoda piirrosmerkkejä, jotta vähemmän näihin aiheisiin perehtyneet voisivat käyttää niitä jossain häirintäkaaviossa. Tai sitten saatu tieto jää silkaksi mututiedoksi, joka muistetaan, jos muistetaan. Aivojen toimintahan on eräs sellainen vaikuttamisen kohde, missä yksityiskohtaista tietoa kertyy herkästi aivan liikaa muutamin piirrosmerkein esitettäväksi tai kertakuulemalta muistettavaksi. Helpommin muistettavaa tietoa ovat lyhyehköt loogiset lauseet, joissa jokin tekijä kuten stressi vaikuttaa joihinkin asioihin ja mistä sitten seuraa suurella todennäköisyydellä jotain tietynlaista, jos jokin tietty muu ehto täyttyy. Tätä voi sitten soveltaa vaikkapa jonkin tietyn suht samanlaisena toistuvan teon ajoittamisessa ja olettaa, että sillä on varmasti jokin tietynlainen vaikutus - kuka tai mikä onnistumisen sitten varmistaakaan.

Reutersin uutissivu on jäänyt avoimeksi selaimeen ja näkyy 32-tuumaisella monitorilla ohjelmistokehitykseen tarkoitetun sovelluksen alta sen verran, että ohjelmoidessaan asiakkaan verkkosivuille vedä ja pudota -toimintoa tiedostojen siirtoa varten, avautuu häiritsevälle taholle mahdollisuus häirintään Reutersin uutissivuston automaattipäivityksen jälkeen, uutena uutisena näkyen, että Mexicossa on raahattu pormestaria katua pitkin auton perään köydellä kiinnitettynä. Monesti aiemminkin, tavallaan jo esitellyillä häirintä-äänillä tietoisuutta olemassa olostaan ja liittyvistä seikoistaan esillä tuoden, pääsee ylemmässä asunnossa sillä kertaa häirintävuorossa oleva jysäyttämään ensin jotain lattiaan ja raahaamaan sitten yksittäistä huonekaluja pitkin lattiaa ilman minkäänlaisia liukumista avustavia pehmeitä pintoja, jolloin hidas nirskuva raahausääni kuuluu muutaman sekunnin huonekalun siirtyessä muutaman metrin ja jääden siihen.

Nopean toiminnan häirintäjoukoille häirintä on peliä runsaan rutiinin kera

Häirinnässä ollessa monia osallistujia, ei heitä kaikkia jaksa loputtomiin kiinnostaa pelkkä statuspäivitys siitä, että kohde on juuri lopettanut tietokonepelin pelaamisen ja heti sen jälkeen hänen kuultensa on tuotettu ääntä, joka todennäköisesti sai hänen eskapismin kautta tavoitellun mielensä rentouttamisen epäonnistumaan, vaan toiminnassa pitää olla riittävästi käänteitä, vaihtelevuutta ja muuta vetoavuutta kuten hyvässä tv-sarjassa konsanaan, mutta silti nykyaikaisessa häirinnässä on todennäköisesti mukana runsaasti erilaista häirinnän automatisointia. Tällaista edustaisi vaikkapa Netflix-tarjonnan ennakoiva objektianalyysi eli sellaisten hetkien tunnistaminen jostain elokuvasta tai tv-sarjasta, mitä vastaavien sekuntien kohdalle voi ajoittaa automaattisesti tapahtuvan häirintäteon kuten kohteen tietokoneen toimintaan näkyvästi vaikuttavan sellaisen. Jos häiritsijöiden käytettävissä on mahdollisuus muokata nettiliikenteen ”viimeistä kilometriä” vaikkapa Elisan tietoliikenneasentajien avustuksella, voidaan esim. nykyisin usein nähtäviä ”evästeet on ihan ok”-painikkeita saada toimimaan sillä tapaa rikkinäisesti, että verkkosivun käyttäjän antaessa hyväksyntänsä seurantaevästeiden käytölle, siitä kysyvä tietolaatikko ei häivykään itsestään pois, koska vastausviestit kultakin palvelimilta eivät koskaan saavu takaisin selaimelle asti, joten käyttäjä on pakotettu lataamaan verkkosivu uusiksi. Tämä on vähäinen vaiva, mutta keskeyttäessään toiminnan flown epämääräiseksi ajaksi, saa silläkin aikaan hienoista häirintää. Toisinaan häiritsijöille voi olla suora asiointiyhteys jonkin kohteen käyttämän mobiilisovelluksen kehittäjiin, jolloin esim. linja-autoliikenteen seurantaan ja aikataulujen hakemiseen tarkoitettu sovellus saadaan menemään yllättävästi rikki jollain kriittisellä hetkellä. Näitä suoria asiointiyhteyksiä eri sovelluskehittäjiin, tietojärjestelmien ylläpitäjiin ym. voi olla useitakin, jolloin häiritsijöitä voi ajoittain kiehtoa leikkiä olevansa osana jonkinlaista ”nopean toiminnan joukkoa” kohteen ollessa poissa aloiltaan jossain ulkoilmassa, asennettuja mobiilisovelluksiaan ja asioitujen palveluiden tietojärjestelmiä välillisesti siinä yhteydessä käyttäen.

Vielä vuonna 2013 eräässä monen työntekijän elintarvikeliikkeessä asioiminen ei tuntunut ollenkaan siltä, että siellä olisi joku vartomassa linkittämään jo tapahtunutta tai myöhemmin tapahtuvaa johonkin hetkeen, paikkaan tai tuolloin ympäröineisiin kohteisiin tai ajatuksiin. Jos olisi karttaa käyttäen merkinnyt niitä alueita, joissa häirintäpeliä pelattiin, niin esim. Prisma olisi tuolloin ollut paksun tussin kanssa reunustettu sen osoittamiseksi, että sen myyjät ja muut siellä huseeraavat olisivat halukkaita ja ennalta asioiden tiloista tietoisen valmiita osallistumaan mieleen vaikuttamiseen. Tämä toinen paikka taasen oli tässä mielessä rauhaisa paikka, missä myyjät vaikuttivat tavallisen mielekkäiltä ihmisiltä, mitä saattoi jossain määrin selittää se, että Prismassa työskenteleviä motivoi mm. siellä paljon asioivien venäläisten houkuttelu häirintään mukaan ja muistamaan häiritty myös palattuaan takaisin kotimaahansa, sillä olihan heillä mahdollisuus asiantiloista tietoisena olemiseen yhteistoimintaan käytettyjen verkkopalveluiden kautta. Näitä toisen liikkeen myyjiä ja muita siellä huseeraavia ei tuolloin tullut kohdattua kuin niinä kertoina, kun oli orientoitunut olemaan amk-opiskelija, joka pyöräilee jostain etäämmältä ostamaan sieltä jonkin pikku juotavan tms. Prisma taasen oli tuolloin lähellä asuinpaikkaa. Toisessa paikassa sai siis tuolloin kohtelun, joka tuntui siltä, että he tuntevat/tietävät henkilön, mutta arvostavat sitä, että hän on aidosti amk-opiskeluistaan kiinnostunut henkilö, jolla voi olla kelpo tulevaisuus edessään. Prismalaiset ym. taasen olivat kuin haluaisivat nujertaa hyvät mielialat.

Mukaan häirintään saa ketä vaan, kun propagandistinen selitys on toimiva, häirintä muuten vain vetoaa häirintään kertaluonteisesti osallistuvaan tai ei tohdita olla suostumatta

Minkälainen ihminen toimii työhönottohaastattelijan roolissa siten, että työnhakijalta kaikenlaista kysellessään vaihtaa kuivamustekynänsä käytettävyyttä moodista toiseen naksauttamalla sitä kertaalleen käytettävissä ja ei-käytettävissä olevuuden välillä sellaisissa kohdin, joissa työnhakijalla ei ole tarjota välitöntä vastausta, vaan hän lähtee hakemaan/re-konstruoimaan sellaista mielestään? Miksi työhönottohaastettelijalle on ollut niin tärkeää tiedustella useaankin kertaan siitä, mihin muualle on hakenut töihin, vaikka kyse on vain tavallaan vähäpätöisestä postinlajittelijan työpaikasta? Kuinka tuollaisen henkilön tyyliin tai käytökseen sopii se, että hän toteaa ilmaisunsa hyväntahtoisen oloiseksi naamioiden, että ”älä nyt vaivu alakulon synkkyyteen”, soittaessaan seuraavana päivänä ilmoittaakseen, ettei työnhakija tullut valituksi kyseiseen työhön, vaikka työnhakija ollut missään vaiheessa, työhaastattelutilanteessa tai tuon puhelinkeskustelun aikana antanut mitenkään ymmärtää, että hän olisi jotenkin pulassa elämässään, masentuneisuuteen taipuvainen tai edes olemukseltaan kategorisesti huonommassa sosioekonomisessa asemassa oleva? Yhdessä nämä erilliset seikat kielivät siitä, että työhönottajan roolissa ollut oli saanut jostain tehtäväkseen toimia työhaastateltua kohtaan jollain tietyllä tavalla. Erikseen ne antavat ymmärtää, että hänen toimintansa saattoi olla liian pikaisesti ennalta suunniteltua tai sitten niistä saatava tuntuma haastatellusta jäi toivottua vajaammaksi: keskittymiskyky ei hajonnut aivan tyystin kynän naksuttelusta huolimatta, mutta toisaalta haastateltu ei pyytänyt lopettamaankaan sitä; haastateltu ei vastaillut naiivisti moniin ylimääräisiä uteloiviin kysymyksiin, muttei toisaalta ottanut tilannetta sillä tapaa haltuunkaan, että uteloivat kysymykset olisivat loppuneet; työpaikan saamatta jäämisestä informoitu ei kokenut alakulo-toteamuksen osuvan häneen ollenkaan, muttei hakenut mielestään jotain sähäkkää tai sivaltavaa vastakommenttiakaan.

Se toinen pikkuhiprakkaan vienyt lonkero luokan yhteisellä messumatkalla päätyi useamman vuosikymmenen jälkeen arvaamattomaan asiayhteyksien yhteen rihmoittumiseen, jonkun lavertelijan muistettua tuolloin olleen hankaluutta nimikortin kiinnittämisessä paitaan, sillä hyvin lyhykäisesti häirintäpeliin osallistuva kävi tiedustelemassa muovisia taskuja nimikorteille vieressä ollessa toinen virastomestarien apulainen, joka näytti siltä kuin olisi juuri toipumassa muutaman päivän juopotteluista, missä heroiini tai muu vähän vahvempi tajuste oli myös käytössä. Tilatut olohuoneen huonekalutkin saapuivat iltapuoleen viiden viikon valmistumisajan odottelun jälkeen sinänsä mukavasti pari päivää luvattua aiemmin, mutta mitenkä sattuikaan, että seuraavana päivänä oli Seijan nimipäivä, jonka niminen oli sattumoisin myös se, joka oli aikoinaan ”pehmustetulla osastolla” sairaanhoitajana ja sitä ennen ja sen jälkeen samoilla englannin kursseilla iltalukiossa.

Liialliselta ajatusten sekamelskalta välttyneet tapaavat pärjätä paremmin liikemaailmassa, ihmissuhteissa ja muutenkin elämässä, välttyneisyyden viitatessa siihen, että heidän oma toimintansa on voinut hälventää tai pahentaa sellaista sekamelskaisuuden uhkaa, joka on muiden ihmisten aikaansaannosta. Ihmisellehän on luontaista pyrkiä pitämään mielensä sellaisessa kunnossa, että hän elämää pidemmälle vietettyään pystyy edelleen hyödyntämään aiempaa tietotaitoa mahdollisimman helposti ja hän pystyy saamaan muistoihinsa liittyvät emootiot esille ilman runsasta ylimääräisten ajatusten tulvaa, joten hän ei itse pitäisi mielensä sekamelskaisuutta tavoiteltavana tilana.

Muiden ihmisten luomaa mielen sekamelskaisuuden uhkaa voi lieventää käsittelemällä tietoa ja kokemuksiaan paremmin tai keskittymällä kapea-alaisempiin asioihin, mutta koska ihmiset ovat aina halunneet tehdä asioita kuten ihmisiä vertailtavaksi jonkinlaisilla kelpoisuusasteikoilla kuten äänenlaadulla, pisimpään juoksemisella, eniten ratkaisemisella, hyödyllisimmin sosialisoitumalla, pragmaattisimmin tekemisellä tjms., tapaavat he täten haluta nähdä itsensä tai suosikkinsa tällaisen asteikon yläpäässä, mikä sitten johtaa tarpeeseen heikentää muissa ihmisissä sitä, mitä he käyttävät kaikkeen eli heidän ajattelukykyään.

Olosuhteet, kohdeyksilön asema, tilaisuus ja mahdollisuudet ovat kaikki sellaisia yksittäisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, kenen ajattelun kelpoisuus tulee kohdanneeksi haittaa. Pyrkimyksistä riippuen kohteena voi olla esim. peruskoulun aikoinaan keskeyttänyt pursimies, yliopiston dekantti, viestintätoimiston nuori, hyvin koulutettu assari, 5 vuotta kilpailijoita edellä oleva, yksin toimiva tekoälykehittäjä tai Peikko Groupin maajohtaja. Oman ongelmansa muodostaa se, jos ei ole yksiselitteisen selkeää, mikä on uhka mielen sekamelskaisuudella myöhemmin, jos jokin ei sellaiselta tunnu juuri sillä hetkellä, kun jotain uhkaa ensi kerran ajattelee. Uhkan välttäminen ei täten olisikaan vain kertaluontaista ja jonka jälkeen sen voisi tapahtumana unohtaa, vaan aiempi muisto, kokemus tai muu mielle voi alkaa osallistua sekamelskaisuuden tuottamiseen vasta esim. 20 vuotta myöhemmin. Tästä on lyhyt matka siihenkin, että tulevaisuuden menestyjiä arvotaan jo ennen kuin he itsekään tiedostavat olevansa sellainen.

Ihmisen aivojen toiminnassa on runsaasti samaa menestyjien ja ns. luusereiden välillä, joten yhden ihmisen ohjailusta opittua voi soveltaa toisenkin ihmisen kohdalla. Fenotyyppi (yksilön ilmiasu) ei ole tässä erityisen olennainen, eikä välttämättä genotyyppikään (perimä), paitsi jos siitä voi johtaa analyyttistä tietoa ohjailuvaikutuksen tuottamisen avuksi. Sekin on mahdollinen skenaario, missä jonkun menestyksen avustajat puolustavat häntä tuottamalla ajatusten sekamelskoitumista niihin ihmisiin, jotka tavoittelevat pääsyä lähelle häntä tai jotka tulisivat päässeeksi liian lähelle häntä esim. luontaisen urakehityksen kautta.

Koska ihmiset tapaavat helpoiten huomioida tapahtumista, maisemista ja ihmisistä, sekä muista asioista, jotka voi aistein havaita ja muuten tajuta, sellaista, minkä heidän elämänkokemuksensa ja taannoin esivirittyneet ajatuksensa ovat tehneet tutuksi, voidaan eräänä myöhempään vaikuttamiseen pyrkivyyttä pitää sellaista, joka jättää menneisyyden tietynnäköiseksi ja -tuntuiseksi, kun menneisyyteen päin joskus myöhemmin vilkaisee. Eli käytännössä ei tyydyttäisi aivan siihen, että jätettäisiin kohdeyksilön havaittavaksi yksittäisiä muistoja aiheuttavia asioita, vaan tuotettaisiin eri konteksteissa keinotekoisia tilanteita, jotka liittyvät assosiaatioiden kautta muihin eri aikoina tapahtuneisiin keinotekoisiin tilanteisiin. Tämä siksi, että tällainen uuttaa kokijaan ohjausvaikutusta, joka perustuu eri yhteyksissä toistuvuuteen ja toisiinsa verkottuneisuuteen, saaden ne tuntumaan enemmän kohdeyksilön minään kuuluvalta kuin jos ne olisivat vailla samankaltaista toisiinsa liittyvyyttä. Voi toki mennä vuosiakin ennen kuin tietoisesti alkaa huomata yhteyksiä eri tapahtumien välillä ja voi olla tarkoituskin, että mielteiden tajuntaan juolahtamista avustetaan sitten kun sellaisen aika on. Koska aivojen neuronit ovat jatkuvasti eräänlaisessa kilpailussa keskenään, vaikuttaminen siihen, mitä ihminen helpoiten havaitsee, voi olla suuresti hyödyksi, kun on tarkoitus saada joku olemaan tiedostamatta esim. jotain lukemaansa, näkemäänsä tai kuulemaansa tilanteessa, jossa on sen verran kognitiivista kuormittavuutta ja kenties pientä kiirettäkin, että edes yritys keskittyä hiukan paremmin ei johda siihen, että jotain olennaista havaittavaa tulisi havaituksi.

Koska ihminen käy ajan mittaan ajattelemaan sitä tehokkaammin, mitä sujuvammin hän saa useisiin eri aihealueisiin liittyvää tietoa hyödynnettyä mielestään samassa tilanneyhteydessä, voi erääksi haittavaikuttamisen kohteeksi päätyä hänen mahdollisuutensa integroida oppimaansa ja kokemaansa ts. hän oppiessaan tai kokiessaan jotain uutta, hänen mielensä ei tavoita sitä aiempaa oppia tai koettua, johon uudempi aines olisi periaatteessa valmis liittymään. Tällöin yksilö aloittaa ikään kuin uudelleen suunnilleen tietynlaisen opin tai kokemuksen keräämisen ja tulee sitten ehkä joskus myöhemmin luoneeksi yhteyksiä täten ”tallentamaansa”, mutta nämä yhteydet ovat laadullisesti huonompia eivätkä ne ole niin moninaisia, sillä jälkeenpäin tapahtuva ajatusten uudelleenlämmittely on aina vajaampaa ja hajanaisempaa kuin alkuperäisen kokemuksen aikainen signalointi. Karkeasti ottaen tätä voisi visualisoida hiukan pirstoituneiden ajatusfragmenttien välisinä vähäisinä yhteyksinä, mikä ei ajattelun tehokkuuden kannalta ole erityisen optimaalista. Helpoin tapa estää ajatusten integroitavuutta on inhiboida kohdeyksilön ajattelua niiltä osin, jotka saattaisivat muutoin nousta tajuntaan jonkin tilanteen yhteydessä. Vertaa: disassosiaatio (”kyvyttömyyttä yhdistää ajatukset, tunteet ja muistot mielekkääksi kokonaisuudeksi”).

Koska ihminen on unen aikana tietyllä tapaa suojattomampi kuin ollessaan hereillä ja vireämielinen, pystytään hereillä olon aikaisten keinotekoisten tapahtumien avulla vaikuttamaan siihen, mitä kyseisestä päivästä jää yön jäljiltä mieleen ja minkä unen aikaiset prosessit karsivat pois. Tämäkin on tehokkaampaa, kun kyse on useamman päivän aikaisesta vaikuttamisesta, sillä se mitä on nostateltu mielestä esiin, nostattelee itsestään mielestä esiin muuta niihin liittyvää ja tiedettäessä minkälaisia assosiaatioyhteyksiä jollakin on, voidaan varautua siihen, että suurin piirtein ennen nukkumaan käymistä kohdeyksilön mieli on ehtinyt valmistella tiettyjen ajatusten unenaikaista esiintuloa. Näihin juuri virinneisiin ajatuksiin pääsevät sitten liittymään kyseisen päivän aikaiset keinotekoiset tapahtumat nyansseineen, mikä johtaa esim. tavoitellunlaisiin visuaalisiin uniin, jotka taasen herättelevät sellaisia jatkoajatuksia, joita voisi muutoin olla hankala saada tietyn henkilön mielestä esille. Unen aikana ihminen ei voi tehdä paljoakaan mielensä suojelemiseksi, paitsi ehkä silloin jos on hyvä selkounien näkijä ja pystyy täten puolustamaan mieltään unenkin aikana vaikuttamalla unensa sisältöön.

Koska ihminen tapaa olla sellainen, että hän ei pysty jatkuvasti ajattelemaan monesta asiasta kaikkia niiden eri puolia, hänen ajatteluaan voidaan keinotekoisesti jouhevoittaa yhden asian osalta ja etäännyttää hänen ajatteluaan toisesta asian osalta. Mainostoimistoilla on suhteellisen hyvä ja lähes metodinen käsitys siitä, miten tällaista toteutetaan. Tämän huomaisi vaikkapa silloin, jos kaksi eri saman toimialan yritystä ensin kilpailee keskenään mainonnan avulla siten, että toinen muuntaa jatkuvasti mainontaansa, attribuoi mainonnan kohteeseen aina jotain uutta ja ryövää toisinaan käyttöönsä jotain sellaista käsitettä tai muuta elementtiä, jota kilpaileva tahokin käyttää, kilpailijan käyttäessä melko harvoin esiintyvässä mainonnassaan jotain samankaltaista kuin ennenkin. Ennen pitkää kävisi niin, että toinen kilpailijoista ei enää voi jatkaa samaa hidastempoista ja samankaltaisena toistuvaa mainontaansa johtamatta havainnoijan ajatuksia kilpailevaan yritykseen. Ja jos kumpikin näistä tahoista lopettaa mainostamisen ja odotellaan esim. viikko, tuntuu enemmän mainonnan vaivaa nähnyt paljon merkityksellisemmältä, sekä useammin ja monipuolisemmissa tilanteissa mieleen juolahtavalta. Hieman samankaltaisesti voitaisiin ryövätä kohdeyksilön mielestä harvoin ajatellut muistot sellaiseen käyttöön, missä ne johtavat johonkin keinotekoisesti tuotettuun ajatteluun, siinä samalla näiden aiempien muistojen käydessä myös vaikeammin tavoitettavaksi, koska niihin liittyvät sanat, kuvat ym. ovat vahvemmin käytössä keinotekoisesti tuotetussa ajattelussa.

Koska ajatuspajat ja vähemmän merkittävätkin tahot kuten vaikkapa yliopisto-opiskelijat tekevät omatoimisesti arvioita tulevista megatrendeistä, voi hyökkäyksenä muita ihmisiä kohtaan pitää sitäkin, että tulevaisuudessa käytettyjä käsitteitä ja termejä naarataan jo vuosia aiemmin aivan joihinkin muihin asioihin liittyväksi, sekä betonoidaan niiden vääriin asioihin liittyvyys kaikenlaisilla vahvikkeilla kuten konkretisoimalla niitä johonkin epämiellyttävään esim. sanojen mielikuvia herättävyyteen pohjautuen. Esim. joku päivä tulevaisuudessa joku joutuu käsittelemään naurua graafiteoreettisessa mielessä, joka on “a symmetric bipartite cubic graph with 24 vertices and 36 edges”, mutta muutamat ensimmäiset yrittämät johtavat ajatukset ylimääräisen signaloinnin vuoksi harhateille, joita on valmisteltu ja ylläpidetty jo vuosia aiemmin.

Sellaista ihmisten olisi vaikea pitää totena, vaikka siitä uutisoitaisiin luotettavana tietolähteenä pidetyssä Reutersissa, että skitsofrenian maailmanlaajuinen esiintyvyys maittain on ollut keinotekoisesti kontrolloitua johtavien lääketieteellisten organisaatioiden väärentäessä yhteistuumin tilastoja ja suuren osan diagnoosin saaneista ollessa rutiininomaisesti terveydellisiä ongelmia aiheut­tavien ns. tavisten vaikutusten kohteina, koska se sisältäisi niin paljon ihmisten välistä salassapitoa ja julki tulemattomuutta, mutta sitä pidettäisiin täysin hyväksyttävänä ja ymmärrettävissä olevana, että toisinaan kotimaassa voi paljastua yritysten välinen kartelli, jonka yksityiskohdat ovat olleet yli kymmenen vuotta tuhansien ihmisten tiedossa ja missä ollaan sovittu tuotteiden tai palveluiden hinnoista. Ihmisiltä puuttuu siis totunnaisuutta käsittää monimutkaisia konsepteja voidakseen hyväksyä itse tai kuvitella muiden voivan hyväksyä mahdolliseksi sellaista tavanomaisuudesta poikkeavaa toimintaa, johon on ottanut tai ottamassa osaa suuri joukko ihmisiä, jotka vieläpä kykenevät pitämään toimintansa salassa muilta ihmisiltä.

Sitä mukaa kun totunnaisuutta ja hyväksyntää erilaisia ensi alkuun ihmeelliseltä tai oudolta kuulostavia väittämiä kohtaan kertyy, ei ehkä ole enää mahdollistakaan palata takaisin sellaiseksi ajattelijaksi, joka koki väittämät luonnehdituista CIA:n ulkomaanoperaatioista liian paljon tv-sarjamaisiksi ja joka halusi täten pitäytyä näkemyksissä, joiden mukaan maailmalla ei oikeasti tapahtuisi mitään tahallisia sairauksien aiheutteluita kuten jonkin Etelä-Amerikkalaisen, Yhdysvaltoja vähemmän kehittyneen valtion johtajistoon kohdistuen, vaan moinen uutinen oli yksinkertaisesti jotain muuta kuin totta. Kun sellaisesta sitten kuitenkin tullaan uutisoiduksi ja monen eri valtavirran uutistahon analysoimaksi, sekä sellaisesta ilmenee monia eri variaatioita, muiden valtioiden väitetysti toteuttamana, tarkkarajaisuus fiktion ja tosimaailman tapahtumien välillä korvautuu toiveella, että edes intuitio pystyy selittämään, kummasta milloinkin on kyse.

Myöntymys sille, että aina ei kykene selittämään itselleen, miltä osin kuultu tai luettu vastaa todellisia tapahtumia, ei kuitenkaan johda siihen, että tällaista periksi antoa tapahtuu yhtälaisesti kaikenlaisen enemmän erikoisen kohdalla, sillä on monenlaista organisaatiomaisen tehokkaasti tapahtuvaa toimintaa, joka vaikuttaa monen tai vain yhden tavallisen ihmisen elämään, mutta jonka olemassa olevuutta ei helposti saa myönnetyksi. Jos ihmiset yleensä ymmärtäisivät paremmin, miten ihmisyksilöiden mieleen, käytökseen ja heidän elimistöjensä toimintaa voidaan vaikuttaa suoraan tai saada heidät itsensä toiminaan siten, että he aiheuttavat jotain oireisuutta itsessään, olisi helpommin selitettävissä ja ymmärrettäväksi tehtävissä, kuinka tällaisten vaikuttamistavoitteiden saavuttaminen voidaan tehdä rutiininomaiseksi, sitten pelillistää se ja sijoittaa se osaksi jonkinlaisia laajempivaikutteisia pyrkimyksiä (esim. ”kaikki ne, joilla on tietty geenimuoto, alleeli, pitää saada luopumaan halusta hakea opiskelemaan yliopistoon”).

Joukkoistettua yksilön terveyteen vaikuttamisen ymmärretyksi tulemista ovat estämässä luotettavaksi brandatut lääketieteen asiantuntijat, jotka kieltävät psykiatrisiin sairauksiin sopivien oireiden keinotekoisen, muiden ihmisten aiheut­taman esiintyvyyden mahdollisuuden kuin tästä kieltämisestä olisi erikseen sovittu jo heidän koulutusaikanaan. Nämä olisivat siis samoja asiantuntijoita, jotka eivät koskaan ota ihmistä huomioon holistisesti eli kokonaisvaltaisesti ja jotka käyttävät diagnosoimiseen tautiluokituskirjoja, jotka eivät kytke psykiatrisia diagnooseja minkäänlaisiin (neuro)biologisiin tapahtumiin ja jotka työskentelevät yksiköissä, jossa kaikki työntekijät saattavat olla eriävässä määrin sellaisia, jotka kokevat ihmisten ongelmien olevan täysin heidän omaa syytään, joten heitä voi kohdellakin sen mukaisesti. Monenlaista häirintää vaikuttamispyrkimyksissään hyödyntävät voivat siis kehittää toimintaansa iteratiivisesti parannellen, häirinnän kokijan joutuessa turvautumaan asiantuntija-apuun, joka ottaa häirinnästä kertomisen jonkinlaisena ”ihmeellisenä tietokönttänä”, joka joko hyväksytään todellisuutta vastaavana kokonaan tai sitten ei ollenkaan.

Kuvasta 1 voi ensinnä todeta, että L1:stä ei välttämättä päädytä esim. S1:een. L1 on eräs mahdollinen ajatus, kuten on S1:kin, mutta kuten tiedetään, ihminen ei voi ajatella kaikkea kaiken aikaa, joten eri ajatuksiin voidaan teorisoida päädyttävän jonkin todennäköisyyden mukaan. Ajateltakoon, että asiaa L1 (mielle, käsite, episodinen tilanne tms.) ei ole ajateltu pitkään aikaan ja kun sitä sitten tulee ajatelleeksi, se triggeroi todennäköisemmin esille assosiaatiot A1, B1 ja C1. Tai saattoi se olla jotain sellaistakin, joka tapaa aina johtaa samoihin assosiaatioihin. Aivan välttämättä ei päädytä tietoisessa mielessä nähtäviin kuviin tai edes tuntemuksiin siitä, että jotain assosiaatioita ilmeni, jolloin voidaan puhua valmistelevasta esiaktiviteetista.

Kummin vain, L1:n triggeroituessa ajattelemisen kautta, ovat ajatuksista A1, B1 ja C1 juontuvat assosiaatiot mahdollisia tulla aktiiviseksi näiden kolmen eri reitin kautta niin kauan kuin L1:llä riittää vaikuttavuutta. Tätä vaikuttavuutta esim. L1:n ja A1:n välillä kuvaa alkuarvo 0.7 (todennäköisyysarvo, max 1.0), jonka voi selittää laskevan ajan kuluessa jonkin kaavan mukaan. Ihmisajatteluhan harvemmin jää sillä tapaa “jumiin”, että jonkin assosiaation herätessä, se vain “jäisi siihen” viikkojen ajaksi. Sama pätee jokaisen kuvassa esitetyn ajatuksen kohdalla, joita voi verkostomaisessa esityksessä myös noodeiksi kutsua.

Q1 ja C1 on merkitty kuvaan eri värillä sen merkiksi, että niiden tultua L1:n ja A1:n kautta aktiiviseksi, ne ovat toimineet eräänlaisina kriteereinä, jotka täsmäävät erääseen K1:n aktivoitumisen mahdollisuuteen. K1 taasen on ajatus siinä missä L1:kin ja sillä on omia assosiaatioyhteyksiä mm. B1:een, M1:een ja N1:een. Koska B1 on ollut aktiivisena jo L1:n toimesta, B1:n vaikuttavuuden todennäköisyyden voi teorisoida vahvistavan B1:n vaikuttavuuden todennäköisyyttä. Eli mikä B1:n todennäköisyysarvo (p-arvo) olikaan, se ei tässä teoriassa ainakaan nollaan vähenisi lisäaktiviteetin seurauksena.

Kuva 2 selventää sitä, miksi Q1, C1 ja F1 pystyvät yhteisvaikutuksellaan tuottamaan K1:n aktivoitumisen. Sen logiikka on sinänsä yksinkertainen, mutta sen ymmärtäminen voi tuntua hankalalta edellä kerrotun jälkeen. Olennaista siinä on kuitenkin se, että eri ajatuksilla ollessa monesti samankaltaisia “piirteitä”, aiheutuu näiden piirteiden eräänlaisesta yhteensummautumisesta signaalia eteenpäin vievyyttä. Kuvassa 1 L1:n piirteitä olisivat sekä esille piirretyt, että piirtämättämöt assosiaatiot (myös konnotaatiot, denotaatiot ym.), kuten olisi myös mm. A1:n ja C1:n kohdalla. Kuvassa on sääntönä: ”vähintään kaksi signaalia sisään, jonka jälkeen kaikki ko. noodin ulostulot aktiiviseksi”. Kuvassa 2 sisääntulevia signaalireittejä on vain yksi sen vuoksi, että enempää ei ole selkeyden vuoksi piirretty.

Helpointa ulkopuolisten on tietää, mikä assosiaatio johtaa mihinkin mielteeseen, kun he ovat itse olleet niitä luomassa tai muokkaamassa olemassa olevia assosiaatioverkostoja. Jos edelläkuvattuja sääntöjä hiukan tarkentaisi mm. siltä osin, millä kaavalla aktivoitumisen todennäisyysarvo laskee, ja ottaisi mukaan muutaman tuhatta yksittäistä asiaa vastaavaa noodia, joilla olisi aitoja assosiaatioita vastaavat yhteydet, voitaisiin verkoston ilmiöitä simuloida tietokoneohjelmassa ja tilastoida sitä, mitkä noodit aktivoituvat eniten jonkin tietyn ajan sisään. Tuolloin saatettaisiin tulla huomaamaan ehkä jopa sellaista, että vaikka aktivaatio alkaisi mistäpäin verkkoa tahansa, tietyt samat kymmenen noodia ovat aina ensimmäisenä saavuttaneet eniten aktivaatiota jonkin tietyn lyhyen ajan kuluessa. Mistä sellainen kertoisi?

Otaksumat ovat suunnittelunaikaisia arvioita siitä, mitä jonkun tietyn henkilön mieleen tulee, kun tämä altistetaan joukolle valikoituja suoria havaintoja tai hänet johdatellaan ajattelemaan tiettyjä asioita. Arvioitahan niiden täytyy ollakin, koska toisen ihmisen mieleen ei pääse katsomaan suoraan. Otaksumat perustuvat sekä yleiseen tietämykseen siitä, minkälaisia ajatusverkostoja ihmisten mieleen on muodostunut, että myös tietämykseen siitä, minkälaisia ajatusten välisiä yhteyksiä jonkun tietyn henkilön mielessä on, mikä johtuu usein siitä johtuen, että otaksumien asettajat itse ovat olleet niitä luomassa, vahvistamassa ja ylläpitämässä.

Kerrontaan mukaan pääsyn helpottamiseksi selitettäköön vielä, että joka ikinen pienikin suora havainto tai jatkoajatus esim. Aamu-TV:stä, lehden aukeamalta, bussimatkalla sisäänastujista tai jollain käytävällä kuullusta puheesta jättää mieltä joltain tietyltä osin esiaktivoiduksi, ja kun näitä esiaktivointeja on riittävästi ja tietynlaisia, kohdehenkilön ajatukset luikahtavat vahingonomaisesti kohti jotain tiettyä ajatusta, mitä hän ei mitenkään pysty estämään. Jokaista näistä esiaktivoinnista on mahdollista käyttää yhdessä tai useammassa otaksumassa. Helsingin Sanomat, Turun Sanomat, Aamulehti ja muut sanomalehdet hyödyntävät tällaista joka päivä, kuten myös MTV3 uutisinserteissään, toimien joko itse yksittäisen otaksuman kaikkien kohtien ajatusten tarjoajana tai sitten he toimivat vain otaksuman pohjustajana eli ne tarjoavat muutamat ensimmäiset ajatukset ja jättävät jonkun toisen tahon tehtäväksi suorittaa varsinainen triggerointi eli otaksuman viimeiseen kohtaan tarvittavan ajatuksen tarjoaminen.

Otaksumia voidaan havainnollistaa kuvalla 1, jossa on 5 kpl otaksumia, jotka koostuvat numeroiduista ajatusten tarjoajista ja ennakkoarvioiden mukaan mieleen nousevista ajatuksista, jotka on merkitty kirjaimella. Kuvaa tarkkaan katsomalla, huomaa, että samaa kirjainta voi esiintyä useammassa kohdassa. Tämä johtuu joko siitä, että otaksuman tullessa toteen, aktivoitunut ajatus voi toimia muiden otaksumien osana tai sitten samaa ajatusta aktivoi useampi mielen ulkoinen ajatusten tarjoaja.

Kuvat 2 ja 3 selittävät tarkemmin sitä, mihin kuvan 1 otaksumissa olevat numerot ja kirjaimet viittaavat. Numerot ovat siis ajatusten tarjoajia (esim. ihminen tai esine jostain perspektiivistä) tai ajattelun tuotteita l. ajatuksia (esim. käsite, mielikuva tai episodinen muisto) ja kirjaimet esiin tulevia ajatuksia tai niistä seuraavia jatkoajatuksia. Kirjaimilla voidaan viitata joko ensiajatuksiin tai jatkoajatuksiin, mutta vain yhteen niistä kerrallaan.