Hävettääköhän edes OmaKanta-palvelun ohjelmistotekniseen kehittämiseen osallistuvien kavereita se, että muut tietävät heidän tuntevan näitä joitain, jotka eivät vaikuta saavan ammattiosaamistaan kummoisempaan käyttöön? Kanta.fi:n artikkelissa päiväyksellä 13.6.2023 [web1] kerrotaan, kuinka OmaKanta "on ollut käytössä jo yli kymmenen vuotta" ja että sitä "on kehitetty ja päivitetty pitkin matkaa", mutta sekin kehitys on jättänyt esim. näppärätoimintaiset hakutoiminnot kokonaan kehityskohteiden ulkopuolelle. Kukapa sitä haluaisikaan hakea esim. potilaskertomuksien tekstistä mitään, kun voi hakea luokituksilla ja päiväyksillä? Ja mitäpä sitä kenenkään terveydenhuollon asiantuntijan nimellä hakemaan, löytyyhän se haettu tapahtuma-aika yksinkertaisella yritys- ja erehdys -kokeilullakin.

Vuoden 2023 syksyllä julkaistu beta-versio ei sekään vaikutelmansa osalta anna ollenkaan ymmärtää, että nyt vihdoin laitetaan kuntoon suuri joukko kaikenlaista sellaista, mihin monet käyttäjät ovat varmastikin toivoneet saatavan muutosta. Eihän siinä ole yli vuoden aikana ollut nähtävissä ja kokeiltavissa paljoa muuta kuin muutama käyttöliittymän tavanomainen visuaalinen komponentti kuten painikkeet ja valintalistat, minkä on sanottu esittävän uusiutuvan käyttöliittymän sitä osaa, missä voi selata ja uusia sähköisiä reseptejä. Mainitussa kanta.fi-artikkelissa kerrotaan, että on tärkeää sujuvoittaa käytettävyyttä ja miettiä kognitiivista saavutettavuutta eli "palvelua on oltava helppo käyttää ja sen sisällön on oltava ymmärrettävää". OmaKannassa on kuitenkin paljon muutakin sisältöä ja monenlaista toimintoa, joten kun kerran erikseen toivotaan, että saataisiin beta-version käyttäjiltä palautetta "lopullista versiota" varten, niin jää jokseenkin vahvasti tuntuma, että käyttäjien mielipiteitä ei oikeasti edes haluta sotkemaan tavoitteita, vaan tärkeimmät päätökset tehdään käyttäjistä riippumatta ja beta-version esillelaiton tarkoitus on lähinnä siinä, että voidaan sanoa käyttäjien mielipiteitä tiedustellun.

Käydessä läpi kaikki Facebook-sivun Kantapalvelut postitukset syksystä 2023 marraskuuhun 2024, sieltä löytyy 4 kertaa "ohjetta" OmaKannassa olevan virheen korjaamiseen:

"Mitä voit tehdä, jos huomaat OmaKannassa olevissa tiedoissasi virheen? Jos tiedoissa on korjattavaa, muutokset tehdään aina terveydenhuollossa. Pyydä korjausta sen terveydenhuollon yksikön kautta, jossa olet ollut hoidettavana. Pyyntöä ei voi tehdä OmaKannassa, koska kirjauksista vastaa potilasta hoitanut ammattilainen."

ja ainoat kerrat, missä tiedustellaan OmaKannan kehittämiseen liittyviä mielipiteitä ovat piakkoin sen jälkeen, kun hyvin rajoitettu "beta-versio" tuli näytille eli lokakuussa ja marraskuussa 2023:

"OmaKanta uudistuu vaiheittain. Ensimmäisenä uudessa OmaKannassa voi kokeilla asiointia Reseptit-osiossa." (534 tykkäystä, 370 kommenttia, 16 jakoa) [fb1]

"Suositun OmaKannan uudistus alkaa! Kokeile asiointia uudistuneessa Reseptit-osiossa ja kerro meille mielipiteesi. (181 tykkäystä, 127 kommenttia, 25 jakoa) [fb2]

Facebook on Kanta-palveluille selkeästi ensisijainen some-kanava, sillä "Twitterin" puolella beta-versio sai aikaan vain yhden kommentin ja sekin oli saman asian kertominen ruotsiksi. (4 jakoa, 17 tykkäystä, 1000 katselukertaa)

Muilta osin Omakannan kehittymisestä viestittiin tarkasteluaikana Facebookissa lähinnä helmikuussa 2024, jolloin kerrottiin, että "Nyt jokainen voi itse tallentaa mittaustuloksiaan suoraan OmaKannassa. Ensimmäisenä palvelussa voi tallentaa tietoja omasta painosta, pituudesta, sykkeestä, verenpaineesta ja verensokerista. Kun tallennat mittaustuloksesi OmaKantaan, voit kätevästi pitää niistä kirjaa sekä seurata arvojen muutoksia." Tosin, nämäkin täytyisi tehdä manuaalisesti, koska "tällä hetkellä yhtään sovellusta ei ole liittynyt Kanta-palveluihin" käyttäjien käytettäväksi. Tämän vahvistaa myös Valviran ylläpitämä Astori-rekisteri, jossa niitä ei ole yhtään ja johon on siis "koottu tiedot asiakastietolain mukaisista sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmistä, Kanta-palveluihin liitetyistä hyvinvointisovelluksista sekä toisiolain mukaisista käyttöympäristöistä" [web3].

Omakannan käyttöasteesta on noilla Facebook-sivuilla hehkutettu muutaman kerran kuten kesäkuussa 2024: "Toukokuun loppuun mennessä OmaKantaan kirjauduttiin yli 16 miljoonaa kertaa. Yksittäisiä käyttäjiä on ollut yli 2 miljoonaa." ja siellä on ollut ohjeita sellaisella sanailulla, joka on kuin hyvin yksinkertaisille ihmisille tarkoitettua, vaikka onhan palvelu itsessäänkin sen verran yksinkertainen potilas-käyttäjän näkulmasta, että kokeneempi ohjelmistokehittäjä tuntisi jonkinlaista myötähäpeää:

"Jos haluat katsella sitä vanhempia tietojasi, muokkaa hakukentän päivämääriä. Hae yli vuoden vanhoja terveystietojasi seuraavanlaisesti. Muuta Käynnit ajalta -hakukentän alkupäivämäärää. Paina Hae. Näet hakuikonin, kun palvelu hakee tietojasi. Odota rauhassa. Kun haku on valmis, näet tiedot hakemaltasi aikaväliltä. Huomaa, että tietoja voi olla usealla sivulla."

Samaisessa 13.6.2023 päivätyssä artikkelissa [web1] korostetaan sitä, kuinka "Vaiheittaisesta etenemisestä on etua: mahdollisia korjauksia voidaan tehdä matkan varrella. Näin ongelmatkin löytyvät nopeammin ja ne voidaan korjata heti.", mikä voi varmaan pitää jossain määrin paikkansa siellä jossain asiantuntijoiden keskuudessa, mutta luulisi, että tehdyt muutokset ja korjaukset ilmentyisivät jossain muodossa myös potilas-käyttäjille kuten beta-version kehittymisenä. Mainitsevat myös, että "Käyttäjäkokemuksia ja monimuotoisuutta kehittämiseen saadaan myös järjestöpaneelin kautta.", mutta eikös se nyt kuitenkin olisi tärkeää, että saadaan suoraa palautetta potilas-käyttäjiltä (tai heidän omaisiltaan) ja että sitä kehitystä tapahtuu näkyvästi ja paljon rivakkaampaa tahtia kuin yhdellä jonkun tulevan muutoksen ilmentymällä per vuosi tai pidempi aika?

Kun vähän lisää selvittelee, mitä muutoksia sitä siis aiotaankaan tehdä, niin kanta.fi:n Kansalaiset-osion ohjeista löytyvän "OmaKanta uudistuu"-sivun [web2] tekstistä voi huomata maininnan "Uudessa OmaKannassa panostetaan tietojen löydettävyyteen". Tietojen löydettävyys.. eli siis esim. potilastietojen löydettävyyttä tarkoitettaneen ja että mm. siihenkö sitten "panostetaan"? Senkun näkisi. Samaisella sivulla mainitaan, että "Siirtyminen kokonaan uuteen OmaKantaan tapahtuu vuoden 2025 aikana." eli tätä kirjoittaessa jo kohta ollaankin kyseisen vuoden puolella.

Eihän sitä toki kaikilta käyttäjiltä voikaan tai hyödytä mennä kysymään, että mitäpä pitäisivät jos käytäisiin hyödyntämään sitä yhtä ja sitä toista HL7-standardin tarjoamaa mahdollisuutta, mutta eivät kai ne potilas-käyttäjät niin huonoja ihmisinä ole, etteikö heiltä voisi tiedustella hiukan enemmän kuin "oks näitä painikkeita tässä sivulla silleen sopivan vähän, ettet koe hämmentyväsi ja sinusta tuntuu siltä, että voisit osata käyttää niitä niiden päällä lukevien tekstiselitteiden perusteella"? OmaKanta-palvelun uusiksi ominaisuuksiksi luonnehdituista voi lukea jonkinmoisen listamaisen esityksen osoitteesta https://www.kanta.fi/omakannan-uudet-ominaisuudet, vaikka eipä siellä vuoden 2024 osalta ole mitään sellaista, minkä ohjelmistokehityksessä mukana ollut kokisi niin merkittäväksi, että laittaisi siitä maininnan työhakemukseensa.

Mainitulla "OmaKanta uudistuu"-sivulla on todettu, että "yli 10 vuotta käytössä olleeseen OmaKantaan on välttämätöntä tehdä teknologisia muutoksia ja se uudistetaan vastaamaan paremmin nykyaikaisen digipalvelun vaatimuksia", mikä saattanee selittää jotenkin sitä, miten järjestelmäkehittäjille suunnatuissa häiriötiedotteissa [web4] on niin julmetun paljon merkintöjä OmaKanta-palvelun häiriöistä. Siis aivan kertakaikkisen paljon. Sinänsä pikanttia on myös se, että jos Google-haulla hakee "omakanta uudistuu -site:kanta.fi", niin onhan se suhteessa niihin "yli 2 miljoonaan" Kanta-palveluiden käyttäjien määrään nähden kovin vähän huomiota saanutta, jos hakutuloksissa ei ole paljoa muuta kuin uutinen siitä, kuinka Omakanta vaihtui nimeen OmaKanta. Joskus käyttöön tuleva OmaKanta-mobiilisovellus sai sekin uutisensa, mistä suurkiitokset Oriveden Sanomille.

Kanta.fi:n Järjestelmäkehittäjät-osion tiedotteista ja artikkeleista voisi ajatella saatavan ennakoivampaa tuntumaa tulevista ja viime aikoina lisätyistä OmaKanta-ominaisuuksista, mutta liekö nämä nyt sitten niin kovin järisyttäviä sellaisia muutoin kuin tietojärjestelmäintegrointihaasteiden osalta:

"Sosiaalipalvelujen asiakastiedot alkavat näkyä OmaKannassa" (2023) - "Valtaosa Kantaan tallennetuista sosiaalipalvelujen tiedoista on vielä sellaista, joita ei ole mahdollista näyttää OmaKannassa."

"OmaKannassa voi nyt tallentaa omia mittaustuloksiaan" (2023) - "Tällä hetkellä OmaKantaan tallennetut hyvinvointitiedot näkyvät vain kansalaiselle itselleen."

"Kymenlaakson hyvinvointialueen sosiaalipalveluiden tiedot näkyvät nyt asiakkaille OmaKannassa" (2024) - "Tällaisia ovat esimerkiksi päätökset, palvelutarpeen arviot ja suunnitelmat sekä omatyöntekijän yhteystiedot."

"Kanta kokoaa terveydenhuollon ajanvaraustiedot yhteen" (2024) - "Monet suomalaiset käyttävät sekä julkisia että yksityisiä terveyspalveluja, ja ajanvaraustietojen saatavuus asiakkaille ja ammattilaisille on toivottu uudistus."

Potilas-käyttäjät ja muut arvostelijat eivät välttämättä ota tai osaa ottaa huomioon erilaisien standardien ja lainsäädöksien asettamia vaatimuksia ja aiheuttamia hidasteita OmaKannan kehitystyölle, mistä saanee osviittaa esim. Sosiaalivakuutus.fi:n artikkelista "Kanta-lääkityslista kerää tiedot potilaan lääkityksestä yhteen selkeässä muodossa" [web5]:

"Kanta-lääkityslistan kehittäminen on sekä laajuudeltaan että sisällöltään vaativa hanke. Alusta lähtien oli selvää, että suururakka kannattaa toteuttaa vaiheittain ja ottaa kehitystyöhön tiiviisti mukaan eri toimijat."

"Samalla todettiin, että iso kokonaisuus kannattaa pilkkoa loogisiin osiin, joita otetaan asteittain käyttöön. Täysin valmis lääkityslista on vuonna 2030."

"Oman haasteensa uudistukselle on asettanut lainsäädäntö. Aikataulua on hieman viivästyttänyt lääkityslistaa tukevien lakien voimaantulo."

"Organisaatioita on paljon, ja niillä on vaihtelevat valmiudet ottaa käyttöön uusia ominaisuuksia. Siksi tarvitaan riittävän pitkät siirtymäajat."

Kun pyrkimystä siihen, että OmaKannan potilas-käyttäjät voisivat kiinnostua enemmän omasta terveydestään, on, sillä sitähän varten OmaKantaan pitäisi joskus jonkun tahon laitella niitä hyvinvointisovelluksiakin käytettäväksi, luulisi oma-aloitteisimpien motivoituneisuutta avustettavan soveltuvasti kohdistuvilla OmaKanta-uudistuksilla. "Modernimpi käyttöliittymä" reseptien uusimiseen ei ole tällainen uudistus, mutta toisaalta taustajärjestelmien kehitys vaikuttaa merkittäviltä osin olleen ns. vaiheessa pitkin vuotta 2024:

"Potilastiedot hyvinvointisovelluksille -rajapintakysely on julkaistu", 12.2.2024 - "Kartoitamme kyselyn avulla eri toimijoiden näkemyksiä palvelun teknisestä toteutuksesta."

"Potilastietojen luovutus hyvinvointisovelluksille toteutetaan FHIR-hakurajapinnalla", 25.3.2024 - "Kantaan tallennetut potilastiedot voidaan tulevaisuudessa näyttää asiakkaalle OmaKannan lisäksi myös hyvinvointisovellusten ja terveydenhuollon digitaalisten asiointipalvelujen avulla. Kehitämme tällä hetkellä toimintoja, joiden avulla tämä on mahdollista."

"Uuden rajapinnan avulla Kannan potilastiedot saadaan hyvinvointisovelluksiin", 22.10.2024 - "Uuden rajapinnan avulla sovelluskehittäjät voivat tuoda markkinoille uudenlaisia palveluja, jotka hyödyntävät potilastietoja. Sovellukset voivat esimerkiksi yhdistellä Kantaan tallennettuja potilastietoja ja sovelluksen tuottamaa mittausdataa."

Jotenkin tuollaisesta potilastietojen ja mittausdatojen hyödyntämisestä tulee mieleen Taltioni-palvelu, joka "edusti uudenlaista, kansalaiskeskeistä ajattelua ja kannusti suomalaisia ottamaan vastuuta omasta ja läheistensä hyvinvoinnista" ja joka olisi ollut ekosysteemi, jossa "julkiset ja yksityiset toimijat kehittävät uusia palveluja kansalaiselle", "kansalainen saa palveluiden avulla uusia mahdollisuuksia hyödyntää omia terveystietojaan" ja "palvelut mahdollistavat terveyden- ja hyvinvoinnin edistämisen ja seuraamisen oma-aloitteisesti". Taltioni osuuskuntana lopetti toimintansa 2016 ja myi Taltioni-palvelun Hyvis-ICT Oy:lle 2017, joka taasen lopetti Taltioni-palvelun perustellen lopettamista vähäisellä käytöllä ja sillä, että Kela oli toteuttanut Omakannan Omatietovarannon. [web9]

Taltioni-palvelu avattiin valmistelujensa jälkeen alunperin 2013 [web10] mm. tällaisen saatesanoin:

"Taltionin tavoitteena on tehdä Suomesta sähköisten hyvinvointipalvelujen edelläkävijämaa. Yksilöt ovat tästä kehityksestä ensimmäisiä ja tärkeimpiä hyötyjiä saadessaan käyttöön uusi työkaluja oman hyvinvointinsa hallintaan. Taltioni on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteinen kehitysponnistus sähköisten omahoitopalvelujen edistämiseksi."

Vähäinen käyttö.. kiitti vaan taas suomalaiset. Ehkäpä Kanta-palveluidenkin kehittäjät ounastelevat, ettei niitä suomalaisia suuremmin oman terveyden oma-aloitteinen selvittely hyvinvointisovellusten ja tiedon yhdistelyn avulla kiinnosta, joten sen vuoksi ei ole ollut niin kiirettäkään asian suhteen? Toisaalta, voi toki olla niinkinpäin, että kaiken maailman Oura-sormukset ja Puhti-palvelut ovat alkaneet kiinnostaa suurta yleisöä siinä määrin, että todennäköisesti merkittävän suuri osajoukko niiden käyttäjistä voisi kiinnostua OmaKanta-palveluun liittyneistä hyvinvointisovelluksistakin ja joita ei siis vielä ole yhtään.

Jotenkin voisi kuitenkin ounastella, että jos päättäjätahojen ja potilas-käyttäjien potentiaalisten intressien puoltamisia jouduttaisiin priorisoimaan, niin päättäjätahojen intressit veisivät varmaankin koko potin itselleen. OmaKannan Järjestelmäkehittäjät-tiedotteesta, jonka otsikossa "Kehitämme Kannan tietojen hyödyntämistä tiedolla johtamisessa" [web11] löytyykin jo mainintaa siitä, minkälaisia valmiuksia tiedolla johtamisen tueksi muille tahoille on tarjota:

"Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajat, kuten hyvinvointialueet, voivat pyytää Kelalta maksutta yhteenvetotasoisia tilastotietoja Kantaan tallennetuista tiedoista oman palvelutuotantonsa seurannan ja suunnittelun tueksi."

"Kela voi jatkossa tehdä palvelunantajille Kantaan tallennetuista asiakastiedoista ja lokitiedoista yhteenvetoja, joilla on merkitystä palvelunantajien toiminnan kehittämisessä, seurannassa, raportoinnissa ja valvonnassa. Kela voi koostaa palvelunantajille yhteenvetoja tiedoista, jotka ovat palvelunantajien omissa rekistereissä."

"Tiedot palveluantajalle tuotetaan Kanta-tietoalustalta, jonka avulla Kantaan tallennetut tiedot ovat hyödynnettävissä toissijaisen käytön tarpeisiin, kuten tiedolla johtamiseen ja tutkimukseen. Tietoalusta kerää yhteen asiakas- ja potilastiedon kaikista Kannan palveluista, jolloin tiedot ovat keskitetysti saatavilla toissijaiseen käyttöön."

Kansalaiset-osiosta taasen löytyy mm. "Tutkimus ja tiedolla johtaminen"-artikkeli [web12], jossa kerrotaan, että "Kanta-palveluihin tallennettava tieto jalostetaan helposti hyödynnettävään muotoon tutkimusta, tilastointia ja viranomaisia varten. Asiakas- ja potilastiedot kerätään kaikista Kanta-palveluista yhteen Kanta-tietoalustalle. Näin tiedot ovat keskitetysti saatavilla erilaisiin toisiokäytön tarpeisiin." Kaikki muut paitsi potilas-käyttäjät saavat kaikkea kätevää?

Vuoden 2024 ns. painopisteissä korostetaan Kanta-palvelujen kehittämistä OmaKannan uudistamisen osalta tai siis korostettiin (vuonna 2023, [web14]), koska se vuosihan alkaa olla jo lopuillaan. Erikseen on mainittu, että "seuraavaksi uuteen käyttöliittymään toteutetaan asiakastietolain Terveystiedot-osio", mutta eipä ole sellaista näkynyt. Tällaistahan se on.. tavallinen "rivikoodari" kun tekee virheen esim. for-loopin koodaamisessa, se on heti työpaikan vaihto edessä, mutta Kanta-palvelujen kehittämisessä mennessä vaikkapa vuoden edestä toteutusaika-arviot pieleen, niin se on sitten ihan ok.

Itse asiassa, pitäisiköhän niiden muiden osioiden lisäämisestä olla jotain tarkempaa merkintää "OmaKannan tiekartassa"? Siihen on vuoden 2024 kohdalle [web14] merkitty, että "OmaKannan käyttöliittymä uudistuu", mutta siinä se ei näytä jatkuvan seuraavalle vuodelle. Ehkäpä niiden muiden osioiden lisääminen on potilas-käyttäjän näkökulmasta vain sitä, että "uudistettuun käyttöliittymään" lisätään muutama toimintolinkki vasempaan reunaan ja se olisi sitten sillä erää valmista? Sen verran vielä koetti hakea esille tietoa, että josko Julkaisuaikataulu-sivun [web15] osiossa "Aikataulutetut kansalaisen palvelut" olisi jotain tarkempaa, mutta ei sielläkään ollut lukuhetkellä kuin lähinnä mm. "OmaKanta mobiilisovelluksen vaiheistettu toteutus" ja "Sosiaalihuollon asiakastietojen näkyminen OmaKannassa".

Mitenkähän se pitäisi ottaa, että vuoden 2024 kokouksessa helmikuussa, joka oli "järjestelmätoimittajien ja viranomaisten yhteistyötapaaminen, jossa jaettiin Kanta-palvelujen ja niiden toiminnallisuuksien kehittämiseen liittyvää tietoa", oli materiaalina "Asiakastyytyväisyyskyselyn tulosten esittely" tehdystä kyselystä Kanta-palvelujen järjestelmätoimittajille ja jonka tulosten perusteella vain 15 % koki olevansa joko täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että Kanta-palvelujen kehittämiseen liittyvät määrittelyt ovat selkeitä? Haasteiksi oli erikseen merkitty myös mm. "yhteistestauksen läpimenoaika", "viranomaistahojen välinen vastuunjako" ja "materiaalin löydettävyys Kanta.fi-sivuilta".

Työelämän sujuvuuteenhan vaikuttavat muutkin kuin "kestävät työolot, kunnolliset palkat ja johtamisen hyvä resursointi", joita Tehyn sivuilla kerrotaan kärkeen nostetun oloisina esimerkkeinä "heille tärkeistä asioista", mutta työolot ja palkkaus ovat Tehylle aiheita, joista se uutisiin pääsemisten osalta tunnetaan ja sanoohan Tehy sen verkkosivuillaankin: "Teemme työtä sen puolesta, että kaikkien sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla työskentelevien palkkaus ja työolot paranevat." Eli se ei siis ole mikään prioriteetti heille tai sille, että asiat sujuisivat sillä tapaa, että hyötysuhde potilaiden kannalta suhteessa heitä varten tehdyn työn osalta paranisi sillä tapaa, että vähemmällä työllä, resurssien käytöllä ja tietenkin, teknologisen ja tieteellisen kehityksen avulla asiat vain sujuisivat paremmin ja tyytyväisyyttä lopputulemiin ja muihin saavutuksiin ilmenisi entistä laajemmalti ja useammin?

Tehy ry:n verkkosivuilta on jokseenkin mahdoton löytää näkemyksiä teknologiseen kehitykseen, yhteiskunnan digitalisaatioon tai tekoälyyn, joten SuPer ry:n näkemykset käynevät ihan yhtä lailla. Tehyhän on siis järjestö, jonka jäsenistä yli puolet on sairaanhoitajia ja SuPer on keskittynyt lähi- ja perushoitajien "edunvalvontaan". SuPerin kannanotoista löytyy mielipiteeksi muotoiltu näkemys siitä, kuinka "lähihoitajat käyttävät jo nyt paljon teknologiaa työssään", mutta joka ei mielipiteen mukaan ole itsestään selvä keino ajan säästämiseen ja joka "hoivatyön osana on nykyään yhä enemmän teknologian käyttöönottoon, ylläpitoon, markkinointiin ja sen häiriöihin liittyvää työtä, johon ei ole varattu riittävästi aikaa". SuPerin blogista löytyy yksittäinen kirjoitus tekoälystä ja siinä tunnistetaan hieman vastahakoiseen sävyyn, kuinka "tekoäly tulee ja voittaa ihmisen monessa asiassa; se tulkitsee tietoa, tekee ratkaisuja ja hoitaa rutiineja tulevaisuudessa ihmistä tehokkaammin -- halusimme me sitä tai emme", mihin ikään kuin vastineena tai vastaväitteenä esitetään "turvallisen oloinen" tokaisu tekoälyltä puuttuvasta "kyvystä tuntea ja osoittaa empatiaa".

Tehy kertoo, että heidän jäsenammattilaisensa "tuntevat työnsä" ja "arvostavat osaamistansa", joten kun siihen kuvaan sovitetaan mukaan jonkinmoiseksi työn jatkuvuuden kannalta ehkä uhkaksikin koettu teknologinen kehitys ja olematon halu muuntaa hoitotyön diagnostisia perusteita (lue: olematon halu epäillä käytettyjen diagnoosimääritelmien perusteita), jää vaikutelma, että sitä vaan halutaan tehdä jotain joidenkin säännönmukaisuuksien puitteissa ja ohjastamana, vaikka sellainen vaikeuttaisi esim. eri ammattilaisten yhteentoimivuuden mahdollisuuksia ja rajaisi yksittäisten ammattilaisten mahdollisuuksia tehdä päätelmiä. Eräänä vaikuttamiskeinonahan olisi pyrkiä vaikuttamaan esim. koulutuksien sisältöihin, koulutusalojen rajoihin, sivuopintoihin, kansainvälisiin käytäntöihin ym., mutta oikein hyvin on saatu pidettyä potilaat naljailemassa samankaltaisista ongelmista sujuvuuksissa, päätöksenteoissa ym. useamman kymmenen vuotta.

Muita tässä viitattavaksi sopivia järjestöjä ovat Yksityisen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset eli Ystea ry ja Suomen Sairaanhoitajat, joilla taitaa olla jonkin verran vähemmän jäseniä kuin edellä mainituilla Tehyllä ja SuPerilla. Ystean sivuilta meinasi löytyä jotain näkemystä tekoälystä sen Ajankohtaista-sivulta, mutta linkki "katso kaikki ajankohtaiset" veikin Erto ry:n sivuille ja sekin kirjoitus oli vain jokin vähämerkityksinen sipaisu generatiivistä tekoälyä eli muutama sananen ChatGPT:stä ja Midjourneystä. Kirjoituksen otsikko "Hyvä paha tekoäly" olisi ehkä kannattanut antaa tekoälyn kehiteltäväksi, sillä kirjoitus oli sen verran lässy, ettei jokin vähäisempää lupaava otsikko olisi ollut rehellisempää.

Olipa kyse vaikkapa kaupunkikehityksestä tai palvelutyön kehittämisestä, ihmisten mieliä täytyy aina jonkin verran lämppäillä, sillä muuten heidän mielikuvituksensa, ideointikyvykkyytensä ja halujensa osoitukset ovat liian helposti entisenlaiseen tyytyviä ja uudistuksiksi luonnehdittujen vähämerkityksellisyyttä tajuamattomia. Kohteena idealämppäilyllä voi olla jäsenistö tai vaikkapa kulloinenkin Suomen hallitus ja onhan ainakin tuo Sairaanhoitajaliitto noita virallisia lausuntoja tuottanut. Se kun kertoo eräänä vaikuttamiskeinonaan olevan vaikuttaa lausunnoilla ja kannanotoilla "sairaanhoitajien asemaa, koulutusta ja työelämää koskeviin kysymyksiin, yhteiskunnallisiin sosiaali-, terveys- ja koulutuspoliittisiin kysymyksiin sekä lainsäädäntöön". Viitisen viime vuoden puitteissa taisi löytyä korkeintaan yksi lausunto vuodelta 2023, joka otsikkotasolla kuulosti siltä, että siinä saatettaisiin pyrkiä johonkin potilaitakin erityisen paljon hyödyttävään eli "Lausunto sosiaali- ja terveysministeriön ohjeesta ammattihenkilölainsäädännön soveltaminen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön tehtävärakenteiden ja tehtävänjaon toimintamallien kehittäminen", mutta siinäkin oli kyse vain siitä, että työn pitäisi kohdistua eri ammattiryhmien koulutuksia vastaavaan ja siitä, että pitäisi ottaa käyttöön loppukoe, jolla varmistettaisiin koulutuksen tasalaatuisuus ja opiskelijoiden osaamistaso.

Parempia pyrkimyksiä vaikuttamisessa oli esim. psykiatristen sairaanhoitajien lääkärin työparina tai moniammatillisissa omatiimeissä toimimisen mahdollisuuksien kehittäminen yhdessä paremmanlaatuisten tietojärjestelmien vaatimuksilla, potilaspalautteiden hoitotyöhön vaikuttavuuden mahdollistamisen vaatimuksilla ja tieteellisten tutkimusten hyödyntämisen kaukana perässä laahautuvuuden lopettamisen vaatimuksilla. Psykiatriset sairaanhoitajat ovat siis "opistosta tai ammattikorkeakoulusta sairaanhoitajaksi valmistuneita henkilöitä, jotka ovat opinnoissaan erikoistuneet psykiatriseen hoitotyöhön". Myös sellainen höperöinti, missä esim. psykiatriaa, ravitsemusterapiaa ja liikuntatiedettä pidetään käytännön hoitotyössä erillisissä siiloissaan ja palvelukomponenteissaan tapahtuvina tapahtumina, joista tuloksina on lähinnä deskriptiivista tekstuaalista selitystä muutamilla numeerisilla tiedonrippeillä täydennettynä, joista kukaan ei ole velvoitettu tekemään erityisen huoliteltuja päätelmiä, eikä kukaan oikeasti varmistele sitä, ettei hyvälaatuinen synteesi tai kokonaisnäkemys jäisi tekemättä, pitäisi lopettaa.

Yksittäisen ihmisen tekemän vaikutettavuuden kannalta olisi hyödyllistä, jos terveysalan ammattilaisen pyrkiessä hyvinvointialueen vaaleissa luottamushenkilön asemaan, jolla on parempaa teoreettista mahdollisuutta vaikuttaa terveysalan toimivuuteen työyhteisönsä ulkopuolelta, ei heti ensimmäisessä hyvinvointialueen kokouksessa tarvitsisi käsitellä hänen jääviyttään, jotta saataisiin hyvinvointialueen valtuustoon jäämään vain sellaisia ihmisiä, joilla on häntä vähemmän oleellista ja hyödynnettävää tietotaitoa. Tai voihan sitä sosiaali- tai terveysalalla toimiva perustaa vaikka Facebook-sivun, jolla julkaista kannanottoja asioista, joihin hänen ja monen muun ajattelevan ihmisen mielestä saada muutosta, mutta toisaalta Tehyssäkin on huomattu mainita väitöskirjasta, jossa tutkitaan "organisaatioiden kollektiivista identiteettiä", jossa vuorovaikutuksella on tärkeä osa ja jos sen mukaan "hierarkian varjolla saatettiin käyttäytyä huonosti ja mitätöidä alempana pidetyn ammattiryhmän näkemyksiä", voisi olettaa, että ongelmiahan siinä työelämänsä jatkuvuuden kannalta tulee, jos käy liian (uhka)rohkeasti esittämään näkemyksiään siitä, miten sosiaali- tai terveysalan olisi parempi toimia?

Asemansa vähemmän helposti horjuttamattomaksi tehneet ihmiset voinevat uskaltautua esittämään näkemyksiään tieteellisten näkemyksien asuun puettuna, joita voinee sitten saada julkaistuksi vaikkapa Tutkiva Hoitotyö -lehdessä, jonka merkittävyys ei tätä kirjoittavalle ole varsinaisesti tuttu. Sitä luonnehditaan lehdeksi, jossa julkaistaan "monipuolisin menetelmin tehtyjä tieteellisiä vertaisarvioituja tutkimuksia" ja jonka "mielenkiinnon kohteina ovat etenkin hoitotyön kehittäminen ja niiden vaikuttavuuden arviointi". Tosin, ei sen avoimista tiivistelmistä vaikuta otsikoiden perusteella löytyvän kovin paljon mitään "digiin" liittyvää kuin ne muutamat, joissa on kyse jonkin jo käytössä olevan sujuvasta käyttämisestä: "Digitaalisten terveyspalvelujen kehittäjien näkemyksiä omista osaamisvaatimuksista erikoissairaanhoidossa", "Sosiaali-, terveys- ja kuntoutusalan opettajien digipedagogiseen osaamiseen yhteydessä olevat tekijät" ja "Digiosaaminen työterveyshoitajien ja työterveyslääkärien näkökulmasta".

Mitenkäs josko vertailun vuoksi vilkaisisi hiukan Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ry:n julkaiseman jäsenlehden sisältöä? Ja kah, sieltähän löytyy heti uusinta edellisestä numerosta mielenkiintoista kirjoitusta generatiivisen tekoälyn hyödyistä terveydenhuollosta ja tekoälyn hyödyntämisestä mikrobilääkeresistanssin ymmärtämisessä. Jotenkin tässä alkaa äkkiseltään kokea voivansa ymmärtää paremmin, kun tuosta hierarkiastakin juuri mainitsi, miksi eräs lääkäri totesi itselle, että "henkipuolen asioista voi keskustella sairaanhoitajien kanssa" hänen tarkoittaessaan sanoa, että lääkärit ovat niitä, jotka varsinaisen arvostettavan työn tekevät. Nuo kaksi artikkeliahan ovat kokonaan hyvinkin potentiaalisesti uusia mietteitä antavia kaikkine pohjustavine termien selityksineen, moniaiheellisesti asioita tarkastellessaan ja ilman jargonia kertomisineen. Hiukan miinuspisteitä siitä, että artikkeleihin viittaavat linkit [1, 2] sisältävät sanat sisältävät sanan "undefined", mutta ei se näköjään haittaa.

-- -- -- --

ps. Kuulehan tuota hyvinvointialue EKHVA (Etelä-Karjalan hyvinvointialue) siellä tuota. Olen ottanut yhteyttä Omaolo-palvelun kautta luonnehtien tarkkaan, kuinka vehnäjauhon vaihtaminen kaurajauhoon on poistanut monia oireita kokonaan ja ehdottanut keliakiatutkimuksia. Sairaanhoitaja lupautui järjestämään niin, että etälääkäri ottaa asiaan kantaa ja mistä voin sitten lukea tiettyyn päivämäärään mennessä OmaKannasta. Käytännössä toinen asiaa hänen jälkeensä käsitellyt sairaanhoitaja on valehdellut ottamisestaan yhteyttä itseeni puhelimitse väittäen potilastiedoissa, että "en vastaa" ja tämäkin tieto tuli saataville kuukauden viiveellä, sillä Omakannassa moinen näkyi vasta useita viikkoja myöhemmin. Olisivat sitten laittaneet edes tekstiviestiä, jos kerran ovat olevinaan soittaneet, eivätkä ole saaneet yhteyttä. Itse koitin soittaa hyvinvointialueen yhteiseen hyvinvointi- ja terveysasemien puhelinnumeroon muutamaan kertaan, mutta aina siihen oli niin paljon jonoa, ettei siten tavoittanut ketään. OmaKannassa ei ollut lupailtua lääkärin näkemystä, missä olisi ollut jotain merkittävää sisältöä esim. perustuen aiempiin potilastietoihin, vaan pelkkä maininta, että lähete on tehty ja että "tutkimustuloksia katsotaan yhdessä" ja että "täten vastaanottoaika olisi myös tarpeellinen". Viiveellisenä tiedon siirtymisenä potilastietojärjestelmästä OmaKantaan kyse on jälleen jonkinlaista ennätystä lähestyvyydestä, sillä pari viikkoa viivettä on tavanomaisempaa, missä siinäkin on pari viikkoa liikaa. Sairaanhoitajien ja lääkärien nimisyys antavat jälleen vahvaa vaikutelmaa siitä, että kyse on ollut suunnitellusta tahallisuudesta käsitellä asiaa typerän huonosti, mistä päästäänkin siihen, kuinka hyvinvointialueen toimintaa tehdään tahallaan huonoksi, jotta ihmiset hakeutuisivat yksityisille palveluntarjoajille. Tietojen viiveellinen päivittyminen OmaKantaan annettiin ilmeisesti tälläkin kertaa ulkopuolisten häirintää harrastavien tietoon, jotta muutospäivä saataisiin tuntumaan vielä enemmän ainakin teoreettisen ikävämmältä. OmaKantahan on siis se palvelu, joka eräällä tavalla viestinee terveysalan kiinnostuksesta kehittymiseen potilaiden hyödyksi esittelemällä OmaKannan uudistamista rajautumalla mitättömyyksiin, mitä pidetään samanlaisena kuukausitolkulla (yli 6 kk ja vielä jatkuu). Palautettakin pyytävät, vaikka esillä ei kummoisemmin ole mitään, mistä voisi jotain sanoa.

-- -- -- --

Järjestöjen vaikuttavuuspyrkimyksiä yhdellä tekstikatkelmalla sanottuna:

"Teemme työtä sen puolesta, että kaikkien sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla työskentelevien palkkaus ja työolot paranevat." (Tehy)

"Puuttuu rohkeasti havaittuihin epäkohtiin ja kokeilee uudenlaisia toimintatapoja, hoitaa tavoitteellisesti edunvalvontaa ja tekee toimintaansa tunnetuksi kannanotoin, aloittein ja suhteita hoitamalla." (SuPer)

"Yhdistyksemme tärkein tehtävä on ajaa sosiaali- ja terveysalalla työskentelevien jäsentemme ammatillisia, oikeudellisia, sosiaalisia ja taloudellisia etuja." (Ystea)

"Mitä enemmän meitä on, sitä paremmin saamme äänemme kuuluviin." (Suomen Sairaanhoitajat)

-- -- -- --

Jäsenistöluonnehdintaa:

• Tehy: "Voit liittyä ammattiliittoomme, jos olet töissä sosiaali-, terveys- tai kasvatusalalla tai olet näiden alojen opiskelija. Olemme Suomen suurin sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattiliitto." https://www.tehy.fi/fi/jasenyys-ja-palvelut/liity-tehyyn/jasenyys-kannattaa
• SuPer eli Suomen lähi- ja perushoitajaliitto: "Työskentelyä sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ja kasvatus- ja ohjausalan työpaikoissa sekä julkisella että yksityisellä sektorilla." (esim. bioanalyytikko, fysioterapeutti, koulunkäynninohjaaja, lähihoitaja, mielenterveyshoitaja, nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja tai röntgenhoitaja) https://www.superliitto.fi/super-info/keita-super-edustaa/
• Ystea ry eli Yksityisen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset: "Jäsenemme työskentelevät esimerkiksi yksityisissä sairaaloissa, tutkimuslaitoksissa, laboratorioissa, hoito-, huolto- tai hoivapalvelulaitoksissa, yksityisillä lääkäriasemilla, fysikaalisissa hoitolaitoksissa tai sosiaalialan järjestöissä." (esim. lähihoitaja, sosionomi, yhteisöpedagogi, sosiaalityöntekijä tai nuorisotyöntekijä) https://www.ystea.fi/tietoa-meista/toimintatapa-ja-arvot
• Suomen Sairaanhoitajat: "Voit liittyä Suomen Sairaanhoitajiin, jos olet sairaanhoitaja, terveydenhoitaja tai ensihoitaja (AMK). Voit myös liittyä, jos opiskelet näihin ammatteihin tai olet jäänyt niistä eläkkeelle." https://sairaanhoitajat.fi/jasenyys/jasenlajit-ja-maksut/

On ymmärrettävää, että ihmiset kokevat luulevansa, että ajat ovat äkkiseltään muuttumassa ankeammiksi monille ja että ihmisryhmien väliselle polarisaatiokehitykselle voidaan asettaa jonkinlainen alkuvaihe perustuen hallituksen edustajien lausuntoihin, hallitusohjelman toteuttamispyrkimyksiin ja jäykkään haluttomuuteen tuoda keskusteluihin mukaan mielikuvitusta enempää herättelevyyksiä. Tällaiseen luuloon päätyminen tai sellaista sivuaminen olisi kuitenkin päässyt tapahtumaan sellaisen ajattelun vuoksi, mikä ei oikeastaan olisi kovin kummoista ajattelua ollenkaan, jonkinlaista mietteisiin ajautumista vain ja joita sitten tulee luulleeksi omiksi luuloikseen.

Todellisuudessa esim. monissa julkisorganisaatioissa ollaan voitu valmistella ankeampien aikojen tuloa paljolti hallituskokoonpanoista välittämättä tekemällä niiden kansalaista palvelevuudesta vaikeampaa ja hyödyttömämpää, mutta kuitenkin erilaisten laitosten, instituutioiden, virastojen ja valitettavan vakiintuneiden paradigmojen olemassa olemisen ja imagoa suojelevuuksien jatkuvuutta varmistellen.

Kuva auttanee hahmottamaan sen tajuamista, kuinka kansalaisella voi olla ollut terveyteensä ja hyvinvointiinsa liittyvää hoitoa, tutkimusta ja selvittelyä, mutta mikä on ollut joiltain osin vääränlaista, puutteellista, virheellistä tai jopa töykeää, joten hän on sitten tuottanut erilaisia toimenpidevaatimuksia, joista mikään ei kuitenkaan ole johtanut häntä hyödyttäviin seuraamuksiin. Pikemminkin on esim. kieltäydytty tekemästä jotain selvittelyä toimintatavoissa, ei ole myönnetty tunnistettavan vikaisuuksia suhteessa lakiin, hyviin käytöstapoihin, yhteisiin toimintapoihin ym. tai höpötetään jostain aivan eri asiasta kuin mistä oikeastaan on edes kyse. Käytännössä toimeenpidevaatimukset ovat voineet olla tietojenkorjausvaatimuksia, muistutuksia, kanteluita, paheksunnan ilmaisuja, ehdotuspyyntöjä jatkotoimenpiteille tjm.

Asiat voisi aivan hyvin saada käsiteltyä hyvinvointialueen puitteissa kuluttamatta turhaan henkilöstöresursseja sen toimintaa arvioivilla tahoilla

Vaikka kuinka huolellisesti ja selittävien kaavioiden, taulukoiden ym. aineiston kanssa asioitaan selittää ja koettaa välttää liian runsaan kokoisen aineistoköntän lähettämistä, jotta asioiden käsittelyihin saisi sujuvuutta, silti jokainen oleellinen taho, johon potilas/asiakas ottaa yhteyttä, käyttäytyy kuin siellä jossain pyrittäisiin suojelemaan jotain olemassa olevaa, oli kyse sitten lääkäreiden asemasta tässä yhteiskunnasta tai jonkin hyvinvointialueen kykenevyydestä suhteessa ihmisten yleisiin olettamuksiin tai vaikkapa vastanneen tahon luultuun eri toimijoihin vaikuttavuuteen.

Täten, Potilasvakuutuskeskus ei myönnä hoitovirheitä tai tutkimuksen puutteita tapahtuneen, Valvira ei myönnä lääkäreiden tai muiden ammattihenkilöiden käytöksessä olevan mitään vikaa, hyvinvointialueella ei myönnetä sen toiminnassa olevan vikaa millään tasolla tarkasteltuna, Aluehallintavirasto ehkä vähän jostain lisätietoja kysäisee ja lopettaa hommansa siihen ym.

Monien tahojen henkilöstöresursseja haaskautuu ihan turhaankin siinä, että jotain asiaa ei suostuta käsittelemään hyvinvointialueen puitteissa, vaan pikemminkin aiheutetaan niin, että potilas/tutkittu joutuu lähtemään koettelemaan muiden tahojen kuten Potilasvakuutuksen, Aluehallintaviraston, Valviran, oikeusasiamiehen ja tietosuojavaltuutetun toimivuutta suhteessa hänen tavoitteisiinsa. Alunperin kyse on voinut olla ihan vaan siitä, että potilas väittää hänen omissa potilastiedoissaan olevan virheitä, vääryyksiä ja muuta sellaista, joka tekee vaikeammaksi potilaan asioita käsitteleville ja hänen kanssaan hänen asioistaan keskusteleville saada eksaktimpaa käsitystä tutkittavasta henkilöstä. Sellaisia vikaisuuksia pitäisi sitten saada siistittyä pois, sekä parantaa potilastietojen ymmärrettävyyttä, lisäillä asioiden toisiinsa liittyväisyyksiä ja/tai vähintäänkin saada jonkun ammattihenkilön tekemiin kirjauksiin jonkinlainen potilaan oma kommentti.

Etelä-Karjalan hyvinvointialueella ja sitä edeltäneellä Eksotella potilastietojen korjauksesta ovat kieltäytyneet löperöin perustein monet ylilääkärit, johtajat ja viimeisimpänä EKHVA:n lakimies sillä lepsulla perusteella, että "lääkäri on jo aiemmin tehnyt asiassa päätöksen, joten syytä uuteen käsittelyyn ei ole". Siltikin, potilastiedoissa on esim. sellaisia ajatusvirheitä, jotka olisivat kenen tahansa tajuttavissa virheiksi ilman minkäänlaista esiselitystä tai konteksteista tarkemmin kertomista ja jotka aiheuttavat toistuvasti sen, että eri ammattihenkilöt tekevät samoista asioista vääriä päätelmiä.

Toisinaan potilastiedoissa on vääristelevyyksiä tavallaan hyvään suuntaan, jos olisi tarkoituksena antaa treffiseurana olevalle hyvä vaikutelma itsestä näyttämällä viimeisintä lääkärin kirjoittamaa selitystä. Lääkäri olisi saattanut kirjoittaa/sanella esim. että potilas vaikutti rauhalliselta, mietti asioita huolellisen analyyttisesti ja hänellä on "erittäin hyvä kunto", vaikka potilas olisi ollut univajeisen väsynyt koko vastaanoton ajan, hänellä olisi vaikeuksia tavoittaa mielestään sanoja ja hyvä kunto tarkoitti sitä, että hän jaksaa lenkkeillä yli kilometrin lenkkeilyjä, vaikka tunteekin olonsa jotenkin nuutuneeksi pitkin päivää. Toinen lääkäri saattaisi kirjoittaa/sanella, että potilaasta ei jää vaikutelmaa masentuneesta tai ahdistuneesta, vaikka hän onkin kertonut itseensä kohdistuvasta psykologisesta häirinnästä, joten psykologisesta häirinnästäkään ei sitten kerrota potilastiedoissa oikeastaan mitään.

Kyse on myös organisaatiokulttuurin vioista ja personoidusta haitanteosta

Voisi jopa sanoa, että terveydenhuolto on leikisti toimivaa ja lääkärit ym. saavat ikään kuin vanhalla luvalla kirjoitella potilaan asioista jotain ja mitä se jotain sitten onkin, se on vakiona kelpaavaa esim. lääkäreiden toimintaa valvoville tahoille, koska "lääkäri on asiantuntemukseensa perustuen esittänyt oman arvionsa" ja että sillä mennään. Ilmaisu "vanhalla luvalla" tarkoittaa sitä, että terveydenhuollon kyvykkyyteen suhtaudutaan kuin kymmeniä vuosia sitten, jolloin asioiden ja seikkojen toisiinsa liittyväisyyksiä yksinkertaisteltiin ja vähäteltiin, jotta saataisiin aikaan jotain pseudoloogista selitystä, joka kuulostaisi eri tahoille riittävän käyvältä selitykseltä, mutta jokseenkin yleisen tiedon ja ymmärryksen lisäännyttyä pitäisi potilaan kannalta kyetä parempaan. Tietenkin tämä on tavallaan mahdotonta, ellei lääkäreiden ym. avuksi kehitetä/oteta potilastyössä mukana olevaa yleistä tekoälyä (eng. artificial general intelligence, AGI), sillä jo pelkkä tietojen kirjaaminen potilastietojärjestelmään hävittää paljon tärkeitä seikkoja, koska karsintaa joudutaan tekemään niin paljon.

Ei tässä kuitenkaan ole kyse vain ihmisymmärryksen ja -kykenevyyksien rajoitteista, vaan myös esim. organisaatiokulttuurista ja ihmisten haluista olla jotain muuta kuin minkälaisena heihin tavataan suhtautua (tai jonkalaisena he luulevat ihmisten heihin suhtautuvan). Esim. kun on käymässä spirometriatutkimuksessa ja menee valmistautumaan kyseiseen keuhkojen tilavuutta ja ilman virtausta keuhkoputkissa mittaaviin testiin, vietnamilainen kovaäänisen lattiavahauskoneen käyttäjä tulee juuri samoilla minuuteilla pörräämään siihen metrin päähän käytävällä, jotta testituloksiin vaikuttava ärsyyntyneisyys saataisiin esille. Ja kun spirometriaa sitten tehdään, venäläinen sairaanhoitaja toistelee koko ulospäin puhaltamisen ajan kiihtyvään tahtiin "pois, pois, pois, pois..", vaikka erikseen kieltää häntä tekemästä niin luonnehtien sen kuulostavan pöhköltä, häiritsevältä ja höhlältä. Muutamat puhallukset tehdään, eikä sairaanhoitaja suostu lopettamaan niiden aikana väkinäistä pois-sanan käyttöään. Ohjeiksi olisivat aivan hyvin riittäneet "puhalla niin pitkään kuin jaksat, älä keskeytä liian aikaisin", mutta kyseinen sairaanhoitaja kuten vietnamilainen lattiavahauskoneen käyttäjä olivat varmastikin saaneet jonkinlaisen kompensaation häirinnästään joltain taholta, joten he eivät kokeneet voivansa tehdä muuta kuin mitä heiltä oli toisaalta vaadittu. Kyseinen tapaus oli jo mones sellainen, missä pyrittiin myös siihen, että saataisiin luotua assosiatiivinen kytkös Loihde-yrityksen kehitysjohtaja Katja Aholaan hänen sukulaisiaan samoihin assosiaatioklustereihin änkeämällä (tästä "teemasta" kirjoiteltu useita muita kirjoituksia). Kyseinen venäläinen sairaanhoitaja oli tyylitelty hiusten ja vaatetuksen osalta samannäköiseksi kuin hänen lähisukulaisensa, joka on ollut myös asianomaisen pitkäaikaisen lapsuuden ja nuoruuden tuttavuuden äiti. Venäläisten, pakistanilaisten ym. sikailuja oli myöhemmin ilmenevä runsaasti lisää ja missä pikanttia oli se, ettei itse tarvinnut esittää missään minkäänlaista mielipidettä minkäänlaisista ulkomaalaisista, mutta silti tilastollisesti juuri heidän suunnaltaan ilmeni suhteellisen runsasmääräisesti häirintään, sellaista valmistelevaan tai sellaisen toimivuuden varmisteluun osallistumista.

Terveydenhuoltopalveluiden yksityisellä puolella asiat paremmin?

Joku voisi luulla, että ns. julkisen terveydenhuollon puolella tapahtuu todennäköisemmin jotain pieleen menevyyttä yms., mutta hyvinhän se Terveystaloltakin sujuu tuo tahallinen ärsyttäminen yms. Esim. sen laboratoriolta kesti kaksi kuukautta odotella yksinkertaista Ritalin-lääkeaineen vaikutuksen testitulosta, mikä olisi normaalisti saatavilla viikossa.

Terveystalossa vastaanottoaan pitäneellä psykiatrilla oli hyllyillään ja pöydällään paljon seksuaalisaiheisia kirjoja, joista useat vaikuttivat olleen erikseen aseteltuja siten, että niiden kansikuvat ja -tekstit eivät jäisi huomioimatta. Niiden määrän paljous oli jo sinänsä niin epäilyttävää, että psykiatrin olisi varmasti täytynyt jo sen perusteella tajuta, että ne voivat vähintäänkin sävyttää vastaanottokäyntiä aivan liikaa, vaikkei aiheena ollut missään määrin mikään seksuaalisuuteen liittyvä, mutta moiselle tyypille vastaanottoaika oli sitten kuitenkin Terveystalon puhelinpalvelusta annettu. Jokseenkin turhanpäiväisenä joutui kokemaan senkin vastaanoton eli ammattinimikkeen perusteella ei silläkään kertaa olisi ollut syytä odotella liikoja.

Ravitsemusterapeutti taasen, joka oli joskus jonkun kirjankin kirjoittanut ravitsemusterapiasta, droppaili keskusteluun mukaan, vastailuissaan itselleen kinkkisiin tilanteisiin ajauduttuaan, kaikenlaisia anekdootteja esim. rallikuskista, jolla oli myös tietynlaista oireilua ja joka sai hänen suosituksensa tapaisesta hyvän ohjeen itselleen. Hänen vastaanottonsa joutui keskeyttämään puolen tunnin jälkeen, sillä sitä päätelmien huolittelemattomuutta ja tietopohjan syvyyden vajetta ei vain jaksanut sietää.

Terveystalon arkistonhoitaja otti vastaan omassa toimistohuoneessaan, mutta vaikka keskustelu omien tietojen saatavuudesta alkoi ensin ihan leppoisan hyvin, hänen elekielensä oli tyhmää ja hölmöä kuten siinä kohdin, missä hän kävi selailemaan lattialla olevan pahvilaatikon sisältöä siten, että hän käänsi päänsä niin paljon alaspäin, että hänen niskansa saattoi nähdä ja mitä hän sitten asentona jatkoi niin pitkään, että alkoi jo tuntua, ettei hän mitään sieltä laatikosta siinä alhaalla edessä edes etsi, vaan altistuppaapa vaan siinä niskansa näkemiselle (ja vähän selän ihonkin). Tietopyyntölomakkeella annetustä päiväyksestä oli jostain syystä kadonnut yksi numero sen lähettämisen jälkeen, joten tietopyyntö kohdistui laajalle ajalle sijoittumisen sijaan paljon lyhyemmälle ajalle.

Lähempänä näitä vuosia on ollut puhelinkeskusteluna vastaanotto Terveystalon ravitsemusterapeutin kanssa, mutta ei se sisällöllisesti ollut sen parempi kuin hyvinvointialueen ravitsemusterapeutin kanssakaan, vaikka jutustelu sinänsä sujui mukavasti eli ravintoaineita hienoisempien aineiden merkitystä ei tiedetä, mutta silti kannattaa syödä "oikeaa ruokaa" ravintolisien sijaan, koska oikeassa ruoassa on myös näitä hienompia aineita, joiden merkitystä ei tiedetä eli rajat asioiden perusteltavuudelle saa helposti esille, minkä jälkeen siirrytään esim. kehäpäätelmien käyttämiseen.

Höperöitä tapahtumia

Terveydenhuollon palveluissa asioinnissa on pitkäaikaispossuilua, mikä voi ilmentyä hyvinkin monen ihmisen ja tahon osaaottamana, mutta voi kyse olla jostain simppelistä samankaltaisena toistuvuudestakin kuten peräkkäisten laboratoriokäyntien tapahtumisiin siten, että henkilö, jonka nimi ääneen sanotaan laboratorion ovelta on ensi kerralla Kurvinen, toisella kerralla Vatanen ja kolmannella Kankkunen. On myös tavanomaista, että radiokanavalla soiva biisi täsmää sanoituksien, musiikkivideon tai esittäjään yleisesti liittyvien attribuuttien osalta siihen, mitä on havainnoitavissa lähiympäristössä.

Joskus ei ihan vaan viitsisi miettiä, mitähän höperöä assosiaatioyhdistelmää pyritään väsämään kuten silloinkin, kun älyttömän paljon päällensä laittanut henkilö istui sinipunaisessa vaatetukseen lähettyvillä ikään kuin vuoroaan odottelevan oloisena ja radiosta kuului Harry Stylesin musiikkia biisissä "As It Was".

Toisinaan on ollut melko mahdollista, ettei antaisi jonkinlaisia propseja siitä, että on saatu järkkäiltyä jotain nokkelanoloista, joka ei myöskään ole kovin töykeää, mutta eihän tätä peliä siten voi käydä pelaamaan, että hyväksyisi häiriköinnin, jos itse on vain kokijana ilman minkäänlaista kompensaatiota. Esim. perussuomalaisten Riikka Purran tullessa julkisuudessa selkeästi enemmän tutuksi kuin ennen, järkkäiltiin aamuvarhaisen lenkkeilyn tietty osuus tapahtuvan niin, että omistajaltaan näennäisesti karannut koira tarrautuu hampaillaan Thinsulate-sormikkaisiin, muttei kuitenkaan puraisevasti, vaan vain sen verran, että saa hiukan otetta kädestä. Talviaikaa tuolloin ja pakkasta sen verran paljon, että alla ollut myös ohueammat sormikkaat. Koiran omistaja tjs. ei tapahtunutta mitenkään pahoitellut, vaan puhui sormikkaissa hampaita pitävälle koiralle kuin muita ihmishenkilöitä ei paikalla olisi ollutkaan. Lähtivät pois, lenkkeilymatka jatkui ja seuraavana päivänä sairaanhoitajan ajalle muissa asioissa 50 metrin päähän tapahtumapaikasta. Sairaanhoitajan vastaanotolla oli poikkeuksellisesti seinäkello, joka oli laitettu raksuttamaan erityisen voimakasäänisesti, missä sana raksuttaa palautti mieleen vielä hiukan enemmän edellisaamun tapahtumaa, sillä lumisen talvisella asfaltilla astelu oli raksahtelevaa. Oletettavissa ollut, että tieto vastaanottoajasta ei vain oltu päästetty ulkopuolisten tietoon, vaan oli erikseen jossain päätetty, että se annetaan tietylle päivällä ja että vastaanotto sijaitsee tietyssä huoneessa, jonka ikkunasta on lisäksi suora näkyvyys tapahtumapaikkaan, jossa kyseinen, susimaisen oloinen koira olisi edellisenä päivänä temppunsa tekevä. Hyödyttikö tuo kaikki sitten mitenkään perussuomalaisia vai olisiko pikemminkin päinvastoin ei aivan käynyt selväksi.

Nuo eräänlaiset oheistapahtumat eivät tietenkään edes kirjaudu mihinkään potilastietojärjestelmään, mutta ne ovat kuitenkin tavallaan osa nykyisenlaista terveydenhuoltoa kaikessa älyttömyydessään. Muunlaista potilastietojärjestelmään kirjautumattomuutta edustavat esim. sellaiset, missä potilas tuo ohuen nivaskan tietoa lääkärin luettavaksi ja joka otetaan vastaan, mutta ei kirjata mihinkään ja kun potilas sitten seuraavien kuukausien käy potilastoimistolla tiedustelemassa miten asiat etenevät, ohut nivaska tietoa on kadonnut, eikä kukaan tiedä missä se on. Se keneltä asiaa tulee potilastoimistossa kysyneeksi, on sama henkilö, joka otti kyseisen ohuen nivaskan vastaan, mutta joka ei kuitenkaan myönnä olevansa samainen henkilö, eikä häntä siitä painostetaankaan, vaan pyydetään selvittelemään asiaa, mutta sitäkään ei kirjata mihinkään potilastietojärjestelmään. Aikaa kuluu lisää, asiasta käydään tiedustelemassa uudelleen eri henkilöltä potilastoimistossa, joka silmäilee potilastiedoista, että muutamia kuukausia sitten on viimeisin merkintä asiasta ja missä sanotaan, että potilas on ollut aikeissa tuoda jotain lääkärin luettavaksi ja että sen jälkeen asiasta ei ole muuta merkintää. Kun asiaa selvitellään vielä hiukan lisää, sanotaan, että sairaanhoitaja, jonka kanssa asiasta on vastaanottotilanteessa keskustellut, on vaihtanut vastuualuetta ja sairaanhoitaja, jolle hänen asiansa ovat siirtyneet, ei ole perehtynyt asiaan ollenkaan, koska ei ollut mitään triggeriä, mikä olisi velvoittanut tai muuten saanut häntä huomioimaan, että on ollut jotain keskeneräistä meneillään. Eräs muu sairaanhoitaja potilastoimistossa lupautuu kysymään lääkäriltä, onko toimitettu ohut nivaska tietoa päätynyt lääkärille asti, mutta menee monta viikkoa ennen kuin saa tietää, että asia ei ole edennyt ja mikä tapahtuu eri asiaan liittyvän vastaanottokäynnin aikana sairaanhoitajalle. Voinee olettaa, että ei vain haluttu asettaa lääkäriä ongelmalliseen tilanteeseen, missä hän olisi joutunut miettimään asioita poikkiaiheellisesti, joten helpompaa vain antaa potilaan harmitella asioiden etenemättömyyksiä ja kyllästyttää häntä höpötouhulla.

Vähemmän omia asioita miettivät retuutettavammassa asemassa olevia

Kaikki potilaat/tutkittavat eivät ole yhtäläisen miettiväisesti omiin asioihinsa ja niiden käsittelyn etenemisiin suhtautuvia, joten heidän kohdallaan asiat voivat käydä jo hyvinkin varhain etenemään totaalisen väärin. Tällaisistä mahdollisuuksista tietävät ulkopuoliset tahot saattavat hyödyntää terveydenhuollon toiminnan vajeita ja biasoituneisuuksia esim. aiheuttamalla psykologisella tai muunlaisella häirinnällä yksilölle oireilevuutta, jonka voivat melkeinpä varmasti ounastella tulevan väärin terveydenhuollossa käsitellyksi. Häiritsevien tahojen on esim. helppo kuormittaa yksilön käsitetajua ja kun tämä yksilö sitten menee selittämään ajatteluunsa liittyvästä oireilustaan psykiatrille, hän ei ensinnäkään saa selitettyä ongelmaansa hyvin ja toisekseen psykiatri saattaa tehdä pelkkää ns. erotusdiagnostiikka eli lokeroida potilaan tautiluokituksen mukaiseen sopivaksi ja lopuksi kirjailla potilastietojärjestelmään jotain sellaista, mistä on suodattanut kaikenlaista oleellista pois.

Siinä samalla vastaanottokäynnillä voisi mahdollisesti tulla ilmi myös psykiatrin ymmärtämättömyys esim. häirinnän aiheuttavan stressin vaikutuksesta ruoansulatukseen ja sitä myöten myös moneen muuhun elimistön toimintaan liittyvään, mutta jos ei potilas itse moista yhteyttä hoksaa tunnistaa, ei psykiatrikaan käyne tekemään työtään itselleen vaikeammaksi. Saattaapa käydä niinkin, että vastuu miettimisestä saatetaan sälyttää potilaalle itselleen esim. sen kysymyksen kautta, millä ounastellaan oireilun "itseaiheutetun muodon" voivan olla syynä tietynlaiseen oireiluun, jolloin keskusteluun saattaisi päätyä mukaan esim. itseaiheutettu keskittymishäiriö (eng. attention deficit trait, ADT).

Eräitä muita mahdollisesti vääriä muiden luuloja itsestään (raakilemietteitä):

• sanotun ottaminen ns. kirjaimellisesti ei ole välttämättä mitenkään pysyväluonteista ajattelutapaa, sillä siitä voi päästä eroon "metabolisin keinoin", millä ei välttämättä ole erityisempiä yhtymäkohtia autismiin, dysleksiaan tjms. (ajattelun etenevyys, tiedon löydettävyys mielestä, ennalta aavistamiset ym.)
• ajattelun ollessa sellaista, että tilannekohtaisesti täytyy aina uudelleen orientoitua, että saa ajatuksensa kulkemaan joidenkin asioiden puitteissa tjs. voi alkaa ajatella, että on esim. autisti, mutta se on vain jotain jossain luokituksessa, sitä paitsi kyseiseen vakavuuden asteeseen voi vaikuttaa, vaikka joku saattaisi käydä höpisemään jotain "piirteisyydestä"
• ihmiset ajattelevat mielellään siten, että he tajuavat asiat joka tapauksessa ajan saatossa kunhan ovat vain "elämässä mukana", mutta esim. liikunnan tehon, ruokailuaikojen päivän alkuvaiheita painottavuuden, stressitekijöiden ym. merkittävyys ei välttämättä tule tajutuksi kymmeniin vuosiin, koska mistään ei tule edes vahingossa sellaista selitystä tai viestiä, että tulisi tajunneeksi lähteä edes kokeilemaan jotain itselleen erilaista ja uutta
• nuorempana saattaa pitää itseään tyhmänä tai sairaana, kun ei ymmärrä, miten monet muut osaavat ajattelemalla ottaa huomioon, miten hän tulee toimimaan jossain tilanteessa tai jonkin suhteen, mutta hän taasen ei ymmärrä heidän vastaavanlaisiaan ja jos ei ole oikein ketään kenen kanssa puhua siitä, miten ihmiset ajattelevat mielessään, voivat väärät luulot itsestä pysyä pitkäänkin ohjaamassa kehityskulkuja. nykyisin tosin niin suurta tuo ilmainen audiovisuaalinen tarjonta ja muutenkin esim. näyttelemiset ovat huolitellummin tehtyä työtä, joten sellaisen seuraamisesta on helpompi tajuta ikään kuin vahingossa kaikenlaista
• joidenkin ihmisten kanssa keskustelu voi olla alkuvaiheessa vaikeaa sen vuoksi, että tullut totutetuksi siihen, että heidän kanssaan vähänkään oleminen röypyttää aivan toisenlaista ajattelua esiin, mistä tilanteessa voisi tai viitsisi puhua, jolloin sanojenkin tavoittaminen voi olla kömpelöä. vähän samantapaiseen teoriaan pohjautuen häiritsemään pyrkijät yrittävät saada itsensä tuntumaan joltain ja minkä vuoksi he luulottelevat itselleen ja toisilleen, että juuri sen vuoksi heihin "ei uskalla" ottaa yhteyttä (todellisuudessa: skenaarioiden ennalta mietintä, hyötysuhde-arvioinnit ym.)
• kun kahdesta eri kaveriryhmästä on mukana ihmisiä esim. baarissa, yhteisen keskustelunaiheen löytäminen ei välttämättä olekaan ihan helppoa kenties sen vuoksi, ettei tunnukaan niin luontevalta puhua aiemmin keskusteluissa olleista asioista, koska ei ole mutulla pääteltävissä, mitä seuraamuksia sille on, että "tuokin joku on tuossa paikalla", tai sitten kyse on myös jonkinlaisesta esittämisen vaikeudesta, missä puhetyyli ja asioiden ilmaisutavat ovat olleet niitä tekijöitä, jotka saavat kerrottavaa juolahtelemaan mieleen ja ilman niitä onkin sitten vaikeampaa, jolloin ihan vaan ryystetään olutta ja katsellaan ympärilleen (kuten pitkälti kaikki muutkin eri pöydissä, mutta eihän se niin haittaa, sillä onhan sentään jotain musiikkia, vaikka onkin ihan huonoa vielä tämänkin biisin verran ja hitto, vielä seuraavankin.. hakis toisen tuopin)

Sellainen lääkäreiden ja erikoisasiantuntijoiden työn nopeammin ja varmemmin tekoälyn avulla suoritettavuus, missä jotain esiseulotaan tai tutkitaan tapauskohtaisesti, on paljon todennäköisemmin uutisoiduksi tulevaa kuin sellainen, missä lääkärin työtä avustava tai kenties jopa lääkärin ohittava järjestelmä "pystyy tuottamaan hyviä alustavia näkemyksiä vähistäkin tiedonrippeistä" (Vohkare nro 8, "Tekoäly lääkärin ja potilaan apuna"). Nämä vihjeet voisivat olla potilaan itsensä tuottamaa dataa esim. puettavilta älylaitteilta tai ylöskirjailluista huomioista, puheen avulla selittelyä tai tekstitse tuotettua kerrontaa, käsin tai digitaalisesti tehtyjä kaavioita, arvauksia asioiden toisiinsa liittyvyyksistä, täysin toisistaan irrallaan olevuuksia mietteitä ym. Tavallisella lääkärin tai sairaanhoitajan luona asioimisen yhteydessä moiset tulisivat ehkä kuunnelluksi ja vilkaistuiksi, mutta ihmisten käyttäminen selvittelyissä, varsinkin yhden kerrallaan, ongelmana on mm. se, että heitä täytyy kenties erikseen lisäkouluttaa, jotta heidät voidaan sovittaa mukaan johonkin prosessikaavioon toimimaan jossain rajatunlaisessa roolissa. Asiakokonaisuudet kun voivat olla ns. poikkiaiheellisia, joten vastaanottotilanteissa selittyvyyden onnistuminen riippuu paljolti selittäjän itsensä sen hetkisistä kyvykkyyksistä, vaikka aiheutuuhan siinäkin omat suodattuvuutensa, vääristymänsä ym., kun jotain pitäisi kirjata ylös potilastietojärjestelmään, jotta joku muu voi sitten esim. usean viikon kuluttua ymmärtää niiden perusteella jotain ja josta saatua ymmärrystä hän voi sitten joutua käymään erikseen läpi potilaan kanssa, joka saattoi olla siinä ehkä vähän höpsössä luulossa, että yksi selityskerta riitti.

Rajoittuneisuuden, riittämättämyyden ja ohjeistuksien vallassa olevuuksien tuntemukset voivat olla eräinä esim. sairaanhoitajien burnout-kokemuksiin vaikuttavina tekijöinä, jotka pidemmän päällä muovaavat myös heidän persoonaansa, sillä lukuisat potilaan kuvittelemien mahdollisuuksien ja esittämien pyyntöjen kieltäminen tai jopa niihin liittyvän valehtelun suorittaminen harmituttavat, kyynistyttävät tai jopa saavat harkitsemaan alan vaihtoa - jos se vain olisi mahdollista ihan tuosta vaan. Toisaalta, jotkut heistä osaavat tarkastella terveydenhuoltoa systemaattisemmalta tasolta, jolloin heidän on helpompi tunnistaa, etteivät joidenkin tapahtumasarjojen tai valintojen tekeminen oikeastaan ole heidän päätettävissään, mikä voi vapauttaa mahdollisista itsesyyllistämisen tuntemuksista, ellei jo opiskeluaikoina ole käyty läpi esimerkinomaisesti tilanteita, joissa sairaanhoitajat joutuvat olemaan jyrkästi toppuuttelevia. Toisaalta, terveydenhuoltoalalla työskentelee paljon myös sellaisia ihmisiä, joille potilaat ovat vain "välttämätön paha", jotka vievät aikaa joltain mukavammalta.

Hyvinvointialueiden kehittämispuheiden yhteydessä tavataan mainita jokin sellainen kuin "omatiimi", jolla olisi väitetysti hyvä keskinäinen ymmärrys joistain tietyistä potilaista, mutta tällainenkin on vain jotain, joka "näyttää hyvältä paperilla" kaikessa erilaisia ammattiosaajia samaan tiimiin yhdistäessäänkin. Kysehän omatiimeissä ei ole siinä, että potilas tapaa aina kerralla koko tiimin, vaan vähimmillään ihan vain siitä, että kaikilla tiimin jäsenillä on käyttöoikeus potilaan tietoihin joiltain osin ja enimmilläänkin jotakuinkin sitä, että toisinaan omatiimi saattaa kokoontua miettimään yhdessä juuri heidän potilaidensa asioita ja tulemaan huomanneeksi, ettei heidän ymmärryksensä riitä ja sitten keksitään jotain entisenlaista kuten jonkun erikoisasiantuntijan luona käyminen. Omatiimin jäsenten kesken tapahtuva viestiminen ja ylöskirjaillun samalla tavoin ymmärtäminen aiheuttavat nekin omat haasteensa ja vääristymänsä, eikä siltäkään voine välttyä, että toisinaan jotkut heistä ovat muita kuormittuneempia työmäärän vuoksi, sillä tietenkin henkilöresurssien vajeesta johtuen heille on allokoituna vain jonkin verran aikaa tietynlaisiin tehtäviin - vaikka hyvinvointialue saattaakin esittää palvelustrategiassaan tms., että sen työntekijät ovat vapaita olemaan itseohjautuvia ja että sisäinen palaute huomioidaan.

Kuten medikalisaation paheksuminen aikoinaan ja aina silloin tällöin varmaan nykyäänkin on ollut melko yleisesti hyväksyttävissä oleva status quo eli "tietenkään kaikki terveyteen liittyvää ei pidä tutkia ja tutkituttaa", on omatiimi-ideassakin eräänlaista ajan hankkimista antaa asioiden pitäytyä suht kehittymättömällä tasolla pitkän aikaa, jotta terveydenhuollon budjetoitavuuteen ei kohdistuisi niin paljon ulkopuolisia paineita muutosvaatimusten muodossa. Medikalisaation tapauksessa toiminnan budjetoitavuutta pyritään rauhoittamaan antamalla ymmärtää, että kaikenlainen liiallisuuksiin menevyys ihmisten tutkimisessa on paheksuttaavaa, kun taasen omatiimien tapauksessa kyse on eräänlaisesta lupauksesta, että ajan kanssa toiminta kehittyy sellaiseksi, että saadaan tuotettua, liiaksi hyvinvointialueiden rahaa tuhlaamalla, parempaa palvelua. Mutta eiväthän ne omatiimitkään mitenkään ihmeellisen hyödyllisiksi muutu, jos käytäntöjä uudemman tutkimustiedon hyödyntämiseksi ei ole, diagnoosien määritelmien liiallista laveutta esim. psykiatriassa ei myönnetä, potilastietojärjestelmät eivät tue mahdollisuutta huomioida potilaan selittämisiä paremmin, kouluttautuneisuus käytettyjen hyvinvointialueen erikoisasiantuntijoiden osalta jää keskeneräiseksi jopa suhteessa potilaiden itsensä tietämykseen ym.

Jos terveydenhuoltoalan johtajakoulutuksissa käyneet todella haluaisivat edistää jotain sellaista, mikä tarjoaa potilailla mahdollisuuden olla terveempiä yksilöitä, olivatpa he nohevia, utelioita ja kyvykkyitä tiedonetsijöitä itse tai olivatpa he terveydenhuollon "vietävänä", he panostaisivat sellaisten tekoälyratkaisujen kehittämiseen, jotka pystyvät a) selittämään päätelmiensä kulkua, b) paketoimaan muodostamastaan tekoälyisestä ymmärryksestä erilaisia ihmisiä varten soveltuvia tietokokonaisuuksia suhteessa ihmisellä meneillään olevaan päätelmän tekemiseen, c) tekemään ehdotuksia meneillään olevan vastaanoton aikana ja tausta-ajona, d) jalostamaan tietämystään potilaasta ilman, että sen täytyy kommunikoida välillisesti juuri terveydenhuollon asiantuntijan kanssa jonkin spesifikaation tai syntaksin mukaisesti. Tämän ei tarvitse tarkoittaa sitä, että tällainen tekoäly olisi "kaiken tajuava", sillä monestihan potilaiden ongelmat ja oireet ovat etiologisesti vähäisistä syistä johtuvia, vaikka oireilua voikin olla moneen eri terveydenhuoltoalan sektoriin liittyen. Terveydenhuoltoalan johtajan pitäisi päätöksientekijänä kyetä olemaan myös sellainen, ettei räätälöityä ohjelmistokehitystyötä jonkin konsulttiyrityksen kanssa aloiteta liiaksi sen kriteerin painotuksen vuoksi, että konsulttiyrityksen brandi ja imago tuovat jotain extrahyvää hyvinvointialueen vastaaviin.

Potilaiden kannalta ongelmallista on varmasti vielä kauan se, että potilaiden ei ole tarkoitus asioida hyvinvointialueiden palveluiden käyttäjänä vastaanottokäynnit sivuuttaen eli vaikka ajatus siitä, että potilas kommunikoisi viestintävälineiden välityksellä hyvinvointialueen tarjoaman tekoälytohtorin kanssa, ei ole edes absurdi, se on kuitenkin vastoin sitä, minkälaisena hyvinvointialueet halutaan pitää ja laajemmin, minkälaisena minkäkinlaisen ihmisen asema suhteessa muihin ihmisiin halutaan pitää. Hyvinvointialueiden halu tarjota eri alojen ammattilaisille paikka, jossa he voivat työskennellä, on tietysti hyödyllistä terveydenhuoltoalalta koulutuksensa hankkineille, mutta potilaiden kannalta ongelmallista on esim. se, että näillä ammattilaisilla ei koskaan ole käyttökelpoista valmiutta ajatella potilaiden tilannetta uusiksi sen vuoksi, että hänen oireiluunsa vaikuttavat sääntöjen joukot voivat vaihtua/muuntua jonkin parametroitavissa olevan syyn vuoksi. Vielä tässä vaiheessa epärealistisena, mutta jo horisontissa siintävänä voi kuvitella tekoälyn, joka pystyy kaikessa paljon muistavuudessaan ja lukuisia epävarmuuksia loputtomasti valmiina käyttöön ottavana olemaan kankeilematta mietinnöissään siten kuin paradigmoihinsa, diskursseihinsa ja käytäntöihinsä jämähtäneet terveydenhuollon ammattilaiset, yhdessä tai erikseen.

Tekoälytohtori tulisi sitä toteutuskelpoisemmaksi, mitä rajallisemmalla ymmärryksellä se pystyy palvelemaan erittäin hyvin useita potilaita suoraan. Eihän ihmisenkään tarvitse ymmärtää esim. biologiasta paljoakaan, jotta hän pystyy ymmärtämään, miten uni, ravitsemus, lenkkeily, mentaaliset toiminnot, stressi ym. liittyvät ja vaikuttavat toisiinsa, mutta toki sitä parempaan ja varmempaan ymmärrykseen asioista pääsee, mitä laadukkaammin pystyy avusteitta ymmärtämään tai muistamaan mihinkin mikäkin toiminnallisuus perustuu. Toisaalta, jossain vaiheessa ymmärrettävyyden muodostaminen yhdestä ihmisestä muista ihmisistä johdetun tiedon perusteella voi ajautua jonkinlaisiin epävarmuuksiin, jos ei voida päästä selvyyteen esim. siitä, minkälaiset geenit jollain ihmisellä on ja millä tavoin ne missäkin tilanteessa ilmentyvät. Siltikin, tekoälytohtorin oppivaisuus mahdollistaisi sen, että se voisi potilaan kanssa kommunikoinnin ja potilaan tehtyjen kokeilujen edetessä antaa ohjeita, jotka hienostumisissaan voisivat jossain vaiheessa olla niin hyödyllisiä, että potilas kokee saaneensa riittävän avun, sillä eiväthän kaikki tarvitse tai halua olla superoptimoituja yli-ihmisiä.

Häirinnästä terveydenhuollon ammattilaisille selittäminen on erityisen ongelmallista, koska nykyjärjestelmällä ei ole kummoisempia valmiuksia ymmärtää oikein millään tasolla yksilöistä organisaatioiden erillisiin yksiköihin, miten erilainen häirintä voi vaikuttaa ihmiseen, hänen mieleensä ja hänen metaboliikkaansa, suorasti tai epäsuorasti, viiveellä tai nopeasti. Tästä saataisiin eräs jotakuinkin rajattavissa oleva ongelma-alue tekoälytohtorin kanssa mietittäväksi, johon voisi prosessina ottaa hyvin mukaan myös ihmisasiantuntijoita kunhan asioita olisi ensin esiselvitelty tekoälytohtorin kanssa. Erityisiä haasteita voisi toki aiheutua esim. siitä, että toisinaan häirityksi johtuminen voi johtua siitä, että aivojen tai elimistön toiminta on jollain tavoin tavanomaisuuksista poikkeavaa, eikä tätä poikkeamaa voi välttämättä mittaroida tai kuvantaa sillä tapaa, että löydöksiä voitaisiin verrata johonkin tutkimustietoon ja siten saavuttaa jotain eksaktia, jossa pitäytyä päätelmiä tehdessä tai ideoita nakkaillessa. Joiltakin osin potilasta voitaisiin silti ehkä auttaa kuten vaikkapa resilienssin lisäämisen muodossa, joka voisi kohdistua vaikkapa ravitsemuksen ja liikunnan laadun ja määrien optimoimiseen. Tavallisella ihmispsykiatrilla häirinnän mieleen vaikuttavuudesta keskustelu ei todennäköisesti johda mihinkään hyödylliseen, jos lääkekokeiluja ei lasketa sellaiseksi, vaan saattaapa olla jopa niin huono tsäkä potilaalla, että psykiatri on eräs sellaisista, jotka ovat osana johonkin tiettyyn henkilöön kohdistuvaa häirintätoimintaa.

Juuri se, että tekoäly pystyisi "paketoimaan muodostamastaan tekoälyisestä ymmärryksestä erilaisia ihmisiä varten soveltuvia tietokokonaisuuksia suhteessa ihmisellä meneillään olevaan päätelmän tekemiseen" mahdollistaisi useiden eri ammattilaisten ottaa osaa saman aihekokonaisuuden mietintään ilman, että heidän mielensä tukahtuu kaikesta potilastietojen lukemisen ymmärtämisen yrittämisestä. Toki tekoälyn pitäisi toki voida jotenkin voida muodostaa ymmärrys siitä, mitä joku ammattilainen onkaan miettimässä, mutta toisaalta samankaltaisten ammattilaisten kouluttautuneisuuden samankaltaisuus tarjonnee jonkinlaista lähtökohtaa heidän ammattiryhmälleen kohdistettavan tietokokonaisuuden muodostamiselle. Häirinnän kohteena olevahan voi esim. käyttää lenkkeilyä mielensä hyvinvoinnin paranteluun, mikä taasen aiheuttaa tarvetta pitää huolta ravitsemuksestaan ja lenkkeily itsessään voi aiheuttaa esim. rasittumia, joita varten on jo keksitty mm. fysioterapeutien koulutus. Miksi ihmeessä potilaan pitäisi aina erikseen selittää samoja asioita, kenties jotain oleellista vahingossa unohtaen, kun tekoäly voi generoida sopivia tietokokonaisuuksia, joita se voi höystää animaatioilla ja muilla ymmärrettävyyttä avustavalla? Tekoäly voisi toimia myös kolmantena osapuolena vastaanottokäynneillä esim. tiedonhaun osalta, jottei tarvittaisi uutta vastaanottokäyntiä sen vuoksi, että ihmisasiantuntija ei juuri sillä kertaa osannut ottaa johonkin asiaan paremmin kantaa.

Toisin kuin ihmisten, koneiden, laitteiden ja ohjelmistojen ei tarvitse välittää kellonajoista, joten ne voivat esim. käsitellä dataa vaikka öisin ja informoida, päätelmiensä kulkua samalla selitellen, minkälaisia toimenpiteitä potilaan suhteen pitäisi tehdä tai mitä kannattaisi kenties pikaisesti kokeilla, jotta hänen häirittynä olemisen tuntemuksensa eivät aiheuttaisi lisäkomplikaatioita ja oireiluja, jotka monimutkaistavat oirekokonaisuuksien ymmärtämistä ja siten edes jonkinasteisen parantumisen mahdollisuuksia. Häirintähän on siis yleensä eksogeenistä eli ihmisestä ulkoista, vaikka se hänessä vaikuttaakin, joten "loppuun asti parantuminen" ei täten välttämättä olisi mahdollistakaan ellei tekoälyllä ole esim. mahdollisuuksia nostaa ja laskea sitä siltaa, jonka kautta potilaan häiritsijät tapaavat kulkea.

Häirityksi tulleen tai sellaisena olevan kannalta olisi tietysti ongelmallista, jos uutisissa paljon olleiden terapiatakuiden ja mielenterveyspalveluiden lisäämisen eräänä tarkoituksena on saada lisää selvyyttä siitä, miten minkäkinlainen häirintä toimii, sillä kun useammat hakeutuvat mielenterveyspalveluiden luo ja niissä on enemmän ihmisiä vastaanottamassa, joka puolelle Suomea levittäytyneinä, sitä nopeammin ja useamman ihmisen osalta vertailtavasti häirinnän toimivuudesta saadaan selvyyttä. Onhan toki naiivia luulla, että terveydenhuoltoalalla työskenteleminen tarkoittaisi sitä, että henkilö on rehellinen, varsinkin jos kokonaisia terveydenhuollon yksiköitä voi rektytointi- ja onboarding-käytäntöjen vuoksi olla ikään kuin pilaantuneita sillä tapaa, ettei siellä monikaan ensisijaisesti potilaiden etua ajattele. Tämä pilalle mennyys voi ilmetä esim. siinä, kuinka otetaan vastaan toimenpide-ehdotuksia ulkopuolisilta tai annetaan tietoja potilaasta näillä ulkopuolisille. Se, mitä uutisissa sanotaan terveydenhuoltoalan henkilöstön luotettavuudesta, on paljolti hämäystä ja sen yleisen luulon ylläpitämistä, että "nämä mitkä jäivät tällaisista teoista kiinni, ovatkin sitten ainoita vilpillisiä", vaikkei näin olekaan.

Jos tekoälytohtoria käytäisiin kehittämään häirittyjen ihmisten hyödyksi, pitäisi ehkä lähtökohdaksi ottaa mm. se, että se ei käyttäisi diagnoosiluokitteluja kuin vasta niissä vaiheissa, missä se generoi tietokokonaisuuksia ihmisille, koska se jos käyttää omassa "ajattelussaan" sellaisia, siinä voi olla vähän samankaltaista ajatteluun vaikuttavuutta kuin jos ihminen tulee saaneeksi tietoonsa jonkin asian nimen, jota hän on aiemmin ajatellut enemmänkin emotionaalisen älykkyyden avulla ja vähän sumeasti, nimen kiinnittyminen tuohon johonkin saa ajattelun sen osalta käymään fakkiutuneemmaksi. Siitähän on ollut monenlaista polemiikkiäkin, kuinka esim. psykiatriset diagnooset eivät todellakaan ole mitään tarkkarajaisia ja ihmisiä kaikissa tilanteissa hyvin luokittelevia, eivätkä ne edes aivokuvantamisten perusteella ole samoista etiologisista syistä johtuvia, joten mitäpä tekoälykään pitäytymään liian yksinkertaisissa ihmisluuloissa.

häirinnän tarkoituksista toisaalla kerrottuna

(tekstikatkelmaa: Työttömyyden aikaa, "Syitä ja motivaatioita häirinnälle")

Mahdollisia syitä häirinnälle, jota on monen muunkinlaista kuin sarjoja yksittäisiä, selkeästi erottuvia tekoja, ovat mm. vaikuttamisen harjoittelu, antiesimerkkinä käyttäminen syrjäytymisprosessia kiihdyttämällä, poliittiset syyt, yhteistoiminnan harjoittelu, pelillisyys, koventuneet asenteet, neuraaliverkkojen harjoituttaminen, tietoteknologia-avusteisen häirinnän automatisointi, "kun kerran aloitettu, niin eihän sitä keskenkään viitsi jättää"-asenteet, mielen toiminnan opiskelu, muiden huijaaminen osallistumaan häirintään, häirintätoiminnan skaalattavuuden valmistelu, ihmiskonversiot (lisää häirintään osallistujia mukaan), yhteiskunnan penetraatiotestaaja (saako virallisia tahoja muuttamaan häirintään väheksyvästi suhtautumistaan) ja sometestaaja (saako häirinnästä kertovaa viestintäänsä ihmisten luettavaksi ja eteenpäin levitettäväksi).

(tekstikatkelmaa: Vohkare 4, "Häirinnän tavoitteita ja keinoja")

Eksekutiivisten toimintojen häiritseminen. Monesti tärkeässä asemassa ohjailtaessa jonkun yksilön ajatuksellista tai toiminnallista käytöstä, koska kohdeyksilö ajautuu lähemmäksi moodia, missä hän tekee valintoja ja suoritteita jo opittujen skriptien ja muodostuneiden assosiaatioverkostojen signalointien pohjalta.

Muistuttavien, laukaisevien ärsykkeiden pohjustus. Junnaamalla ehdollistettuja tai joskus jopa taktisen nokkelasti aiheutetut ankkurit (NLP-terminologiaa), joilla saa kohdehenkilön tietynlaiseen mieleentilaan, kokemuksen muistamisen valtaan tai tuottamaan tietynlaisen reaktion, ovat mitä tavanomaisempia keinoja ohjailla jonkun henkilön käytöstä ja ajatuksia.

Muistojen tuhoaminen, unohduttaminen. On liiankin tavanomaista, että ensin nostetaan mielestä esiin jotain menneitä tapahtumia, annetaan kohdehenkilön jonkin aikaa lämmitellä niitä enemmänkin esiin ja sitten kytkeä tilanteeseen mukaan jotain erittäin ärsyttävää, joka jättää haitallisia muistijälkiä aiempiin muistoihin kytkeytyvästi. Eksekutiivisten toimintojen (muistitoiminnot, päättelykyky ym.) samanaikainen tai edeltävä häiritseminen on tavanomaista.

Aivojen välittäjäaineiden kuluttaminen. Koska muistot ja hienoiset emootiot aiheuttavat kaikki aivojen välittäjäaineiden kulumista, voi häiritsijöitä houkuttaa ajatus sellaisten "assosiaatioklustereiden" luomisesta, jotka pysyvät mahdollisimman pitkään aktiivisina, ajatukset toinen toisiaan uudestaan ja uudestaan herätellen, "kunnes dopamiinit on lopussa ja glukoosistakin alkaa olla puutetta". Tilastollistaminen ja analysoitavuus. Jotta yksilöä voi ohjailla missään määrin, häntä on vähintäänkin monitoroitava eri yhteyksissä siten, että kerätään johonkin tietokantaan määritettyjen mallien pohjalta dataa kohteesta. Tätä dataa voidaan sitten hyödyntää mm. tilastollistamisessa ja analyysissä.

Neuraaliverkkojen harjoituttaminen. Koneoppimisessa ja kognitiotieteissä neuraaliverkot ovat malleja, jotka voivat olla valmiiksi opetettuja tai itseoppivia, niitä voiden hyödyntää esim. sen arvioimiseen, mitä tuhansista, sadoista tai kymmenistä vaihtoehtoista joku henkilö tulee valitsemaan (esim. reittivalinnat tai tuotteet verkkokaupassa). Häirintäkäytössä niiden avulla voidaan järjestää häirintätapahtuma ennalta sinne mihin (tai mitä kautta) kohdehenkilö todennäköisimmin tulee kulkemaan. Itseoppivia neuraaliverkkoja voi ajatella voitavan huijata niin paljon, että niistä ei ole enää hyötyä kenellekään, valmiiksiopetettujen voidessa olla niin vajaasti toimivia, että kohdehenkilö pääsee ajoittain pälkähästä.

Goldbergin kone -ohjailu. On luotavissa sellaisia suggestioihin pohjautuvia ohjauskeinoja, joiden avulla saadaan joku henkilö esim. kulkemaan pitkänkin matkaa täsmälleen tietyistä reitin pisteistä toiseen tiettyyn pisteeseen ja toimimaan tuon kulkemisen aikana vähintään suurinpiirtein tietyllä tavalla esim. sanankäytön ja elekielen osalta.

Olipa aiheellisen höykytettävyyden kohteena vaikkapa koululaitos, terveydenhuolto, parlamentaristinen järjestelmä tai jokin muu mihin politiikan näkyvämpien hahmojenkin oletetaan ottavan painottavasti kantaa, ei tällaista höykyttelyä sellaiseksi haluta päästää, että annettaisiin joka viikko kehkeytyä jotain uudenlaista kantaa otettavaa, joka ei edes saisi sovitetuksi yhteen aiempien lausuntojen kanssa, sillä johan se aiheuttaisi argumentoijillekin valtavasti muistikuormitusta ja siten vaikeutti taktikoida viestintäänsä eri toimijoiden kanssa. Koska monet tahot osaavat tunnistaa seuraamukset sekavaksi käyvän höykyttämisen käytölle, tajuavat he tahoillaan rajautua aiheisiin, joista puoltajansa osaavat sujuvasti viestiä ja jotka limittyvät myös muiden pelikentällä toimivien merkittävien tahojen viestinnällisiin haluihin. Lukeva ja tavallaan omine päätöksineen esim. netissä viestivä yleisö saattaa toisinaan nostella "viestitauluillaan" joitain näistä turvallisemmista aiheista poikkeavia aiheita ja asioita muiden huomioitavaksi, mutta nämä ovat todennäköisesti helposti absorboitavissa merkittävämpien tahojen viestintään ilman, että lehdistön kautta viestimisen strategiaa tarvitsisi kummoisemmin muuttaa. Yleisössä oleminenhan ei tarkoita edes koulutetumman väen piirissä sitä, että kovinkaan helposti vaivauduttaisiin ottamaan kantaa erilaisemmalla tavalla kuin mitä on jo laiteltu esille lehtien sivuilla ja otettu puheeksi enemmän tunnetuista podcasteissa ym., sillä ei heidän kenties tuhatpäinen seuraajalaumansa viitsisi kovin helpolla muuntua ymmärtämään, miksi heidän täytyisi osaltaan ryhtyä mobilisoimaan muita ihmisiä, jotta jokin uutisissa olevasta eroava tulisi yleisemmin tunnistetuksi.

Medialla on satojen vuosien kokemus jonkinmoisena annostelijana ja bufferina olemisesta, sekä ainakin näennäisesti eri osapuolten huolien ja mietteiden huomioimisesta, joten jos konsensuksena on että, että esim. muutamalla valehoitajalla ja -lääkärillä saadaan annettua vaikutelma, että muuten terveydenhuollossa on oikeastaan kaikki aika lailla hyvin työntekijöiden käytöksen ja toiminnan osalta, niin sitten pitäydytään siinä, eikä sellaista kukaan esim. poliittinen taho tai työnantajien/työntekijöiden etujärjestö haluta käydä suuremmin kumoamaan mielikuvana. Olisihan se vallan erikoista, jos vaikkapa YLE kävisi selvittelemään tarkemmin, minkälaisia kanteluita kansalaiset ovat tehneet ja tekemään mm. sen perusteella arvioita siitä, minkälaisia tapahtumia ja suhtautumisia on varmastikin ilmennyt paljonkin, mistä mikäkin juontuu ja mihin päätöksentekoon mikäkin mahdollisesti kytkeytyy. Yhteiskuntarauhan ja esim. lääkäreiden erilaisiin yhteiskunnallisesti tai paikkakuntaisesti merkittäviin asioihin käytettävyyden uskottavuuden kannaltakin täytyy pitää yllä iilluusiota esim. siitä, että kun lääkäri/psykiatri esittää näkemyksensä koulu-uhkaajan psyykkisestä tilasta, se kuulostaa aiempien median tekemien selvittelemättömyyksien vuoksi ihmisille siltä, että se mitä lääkäri sanoo, on varmastikin totta ja laadukkaaseen lääkärintyöhön perustuvaa.

Vaikka "julkisuus" ei enää nykyään tarkoita sitä, mitä joskus aikoinaan, kun internetiä ei oikeastaan edes vielä ollut, ihmisten tottumukset ja muiden käytöksen alitajuisen arvioimisen aiheuttama myötäilevyys saavat silti aikaan sen, että julkisuus otetaan joksikin yhteiseksi ja jota on vain yksi, vaikka yksilö voikin kokea kuuluvansa useisiinkin kymmenien tuhansien ihmisten yhteisöihin, joiden käymissä keskusteluissa "julkisuuteen" viittaavuus sekoittuu erottamattomasti keskusteluun, joka "ei ole noussut julkisuuteen asti". Joillekin neurologisesti poikkeaville ihmisille sanan "julkisuus" käytön epäileminen voi olla luontevaa, mutta monille "neurotyypillisille" on jokseenkin itsestäänselvää, että jos jotain ei päädy "julkisuuteen", ei se sitten niin kovin tärkeää olekaan. Tähän ihmisten oletetun laajalti käyttämään tärkeän / ei-tärkeän jaottelun varaan monet erilaiset toimijat viestintänsä, strategiansa ja kenties joltain suojassa olevuutensakin paljolti perustavatkin jatkaessaan esim. edustamansa organisaation, instituution tjm. hyväksi työskentelemistä. Onhan kuitenkin kaikenlaisia toimijoita, jotka tekevät päätöksiä heidän puolestaan julkisuudelta ja medialta suojassa, jottei sentään heidän tarvitse käydä miettimään kaikenlaista ylimääräistä imagoseikoista käytäntöjen muodostamiseen ym.

Toimittajien ja heidän edustamansa mediatoimijan, sekä media-alan vaikuttavuus ei ole kuitenkaan koskaan sellaista tasoa, että jutun kohteena oleva taho kävisi jo ensimmäisestä "varoituksesta" muuntamaan toimintatapojaan, mikä väitteenä pitänee sitä paremmin paikkansa, mitä varautuneempi kohteena oleva taho on kaikenlaisiin maineriskeihin. Lehtien toimituksissa ymmärretään kyllä olla "hyökkäilemättä" liiaksi ja liian usein, koska silloin jo tavalliset lukijat tajuaisivat niiden taktisten resurssien vajeet ja käytettyjen keinojen "mekanismit". Luotettavana tahona ja hyväksyttävänä viestintävälineenä olevuuden hyväksyttävyydellä eri tahoille on merkittävyytensä myös mediatoimijan taloudellisten rajoitteiden ja pääsyoikeuksien kannalta (tilausmäärät, mainostaminen, kutsut konferenssien takahuoneisiin ym.). Vaikka monet tahot, joihin valtavirtamediakin lukeutuu, ovat tavallaan "kasvaneet yhdessä", jonkinlainen status quo murtuisi, jos media kävisi sillä tapaa hyökkäileväksi, että esim. jokapäiväinen lehti tuntuisi lukijoista siltä, että jokapäiväinen ei enää olekaan erillinen teoksensa, joka mahdollistaa sekä sen ääreen rauhoittumisen, että enemmän huomiota herättävien juttujen sisäistämisen ilman välttämättömyyttä tunnistaa aiempien lehden numeroiden olleen tarkoitetun jotain tahoa vastaan olemisen valmistelua lukijan mielessä.

Jotkin terveydenhuollon tilasta juontuvat julkisen keskustelun aiheet kuten "terapiatakuut" ovat hyväksyttävää aihetta monipäiväisen mediassa esille ottamisen aiheeksi, kenties useine eri näkökulmineen, sillä perusteet tällaiselle saavuttavat ihmisiä jokseenkin hyvin ja ihmiset kokevat tajuavansa, että kyse ei ole asiasta, jonka voi korjata lyhyessä ajassa. Siitä saa myös aiheen, jonka varaan monen eri tahon, yksityishenkilöistä yhdistyksiin ja mediatoimijoista etujärjestöihin, voi laskea puoltavien tahojensa lisähankinnan. Ongelmallista tai kummallista, jompaa kumpaa, on se, että kun jokin sellainen kuin terapiatakuu merkityksineen ja muineen tulee niin monen ihmisen tajuttavaksi, jossain määrin, jollain tapaa, ei siihen samaan millään saada ympättyä kaikenlaista muuta, mikä hyödyttäisi potilaita/asiakkaita. Tämä taas johtuu ihmeellisesti helppoudesta pitää tästä jostain "julkisuudesta" paljolti kokonaan poissa "samaan aikaan olemasta" (kokijan mielessä ajateltavana olemasta) sellaisia aiheita, jotka liittyisivät kokonaisvaltaisempaan ihmisen huomioimiseen, tutkimiseen, hoitoon ym. kuten digitaalisuuden hyödyntäminen, muiden terveysalan toimialueiden merkittävyydet kuten ravitsemusseikat, lääkärien ja asiantuntijoiden laatuisuus eri kohdin hoitoprosesseja, koulutuslinjojen aiheuttamat osaamattomuudet, mieltymykset ja tietämättömyydet asiantuntijoiden päivittäisessä työssä ym. Juurikin myös sellaisia asioita, joita esim. hyvinvointialueiden valtuutetut ja hallitukset eivät kummoisemmin huomioi juuri missään vaiheessa, ellei ole kyse monivuotisen strategian pikaisesta hyväksymisestä, joka ei monelta taholta tehdyistä mielipidetiedusteluista huolimatta tullut "koskettaneeksi" mainittuja asioita ehkä ollenkaan. Jonkinlaista "napinaa" ja valitusta asioiden tiloista voi somesta löytää, mutta so what, sillä nehän jysähtävät etenemisien osalta aloilleen muutamien kommenttien jälkeen, koska harvempi viitsii käyttää edes "share"-painikkeita.

Jostain syystä ihmiset elättelevät toiveita ja luuloja, että jollain tietyllä alalla meriittejään luoneet ihmiset, olisivat juuri kyseisen alan kehittämisen ja siihen kantaa ottamisen kannalta hyvä valinta esim. eduskuntavaaleissa tai aluevaaleissa, joista tosin jälkimmäisessä tapauksessa heidänlaisensa siivottiin pois, koska he olivat liian tietäväisiä alasta, johon liittyen olisivat päätöksentekijöinä. Saattaapa olla pitkä lista urahistoriassa kaikenlaisia toimielimissä olemisia ym., jotka ikään kuin puoltavat sitä, että heidän panostuksellaan jotain edistystä saadaan aikaan, mutta todellisuudessa ja paljolti edustamastaan poliittisesta puolueesta riippumatta, rajat tulevat kyllä vastaan sille, kuinka pitkälle tällainen henkilö tohtii mennä uudistamispuheissaan, sillä kyllähän monessa poliitikossa on kuitenkin yrittäjyysmyönteisyys jossain mieleen kätkeytyneenä eli jostain ilmaisesta tai lähes ilmaisesta ei pidä tehdä liian hyvää. Tämän vuoksi moni kansanedustajakin on oikeastaan vain jonkinlainen slotin käyttöönsä varaaja, jottei joku, kenties "vääränlainen", ottaisi sitä haltuunsa. Se, että politiikassa säädetään jotain parametreja, joilla on paljoon vaikuttavuutta ja joita kohtaan joku tai jotkut voivat näennäisesti esittää vastustuksensa tai varauksensa, on paljolti osa työnkuvaa, johon poliitiikkona oleminen kuuluu. Kymmenet vuodet voivat kulua ja niiden aikana käydään monenlaista väittelyä siitä, näennäistä ja todellista, mikä parametrin säätö mihinkin vaikutti ja koska kaikenlaista säätelyä on ollut niin paljon, ei "tavallinen kansalainen", saati joltain erityiseltä osin vähän valveutuneempikaan helpolla hahmota, miltä osin ja mihin aikoihin kohdistuen muutoksien vaikutuksissa tai muutoksissa itsessään on hidasta edestakas vekslausta.

Tutkimuslaitoksiin, virastoihin, ajatuspajoihin ja asiantuntijoihin luotetaan ja ei luoteta, riippuen keneltä milloinkin kysytään, mutta se on varmaan helpottavaa poliittisille päätöksientekijöille, ettei aivan jatkuvasti ole paljastumassa, tai siis ainakaan julkisuuteen asti, kovin vahvasti, päätymässä, että jotain ihmiselle haitallista olisi ollut vaikuttamassa jo kymmenien vuosien ajan, mutta sitä ei vain ole tunnistettu. Tai toisinpäin, jokin hyödylliseksi laajalti määritetty, ei sitten oikeastaan olisikaan niin erityisen hyödyllistä, varsinkin kun vuosikymmenien kuluessakaan, ei ole luotu yleisesti hyväksyttyä määritelmää siitä, missä määrin jotain täytyy saada vaikkapa ruoasta, jotta siitä olisi joltain kantilta ajatellen terveydellisiä vaikutuksia. Tässäkin tullaan taloudellisiin seikkoihin, sillä poliittisesti tjm. rahankierto koetaan itseisarvollisesti hyvänä asiana, jonka virtauksia ei pitäisi hidastuttaa toitottamalla jotain sellaista kuin "ravintolisien käyttö kasviksien ja vihanneksien syönnin sijaan ei välttämättä aiheutakaan erityisempää merkittävyyttä, sillä kaikenlaiset ehkät, kentiekset ja mahdollisestiset ovat niin paljon esim. kasviksien ja vihanneksien hyötyjä luonnehtivaa, etteivät asiantuntijat ja koulutusjärjestelmäkään osaa muodostaa niiden osalta varmoja, stabiileja näkemyksiä".

Puolueidensa valtuutettuina, kansanedustajina, ministereinä ym. vaikuttavissa asemissa olemisien pitäisi kai tarkoittaa sitä, että valtiollisen tason päätöksenteon ja oppositiossa toimimisen kanssa pitäisi pystyä kulkemaan jonkinmoisessa synkronissa myös paikallisilla tasoilla vaikuttamisen kanssa, useilla paikkakunnilla. Siihen vielä lisäksi hyvinvointialueiden hallituksissa, Sitrassa, THL:ssä ja ties missä toimimiset. Eli kun hallitusvastuussa ollessa suunnitellaan lainsäädäntöä, ei kai pitäisi olla mahdotonta koordinoida puolueen, sidosryhmien ja myötäilijöiden toimintaa siten, että saataisiin vaikutettua asioiden sujuvuuteen laajalti, monipuolisesti ja yksityiskohtaisestikin. Silti sitä on luettu sanotun, että "ei meillä täällä [jossain] ole sellaista päätösvaltaa, että saisimme määrättyä, mitä "kentällä" tapahtuu (esim. terveydenhuollossa), mikä johtunee jossain määrin siitä, että "isojen linjojen" säätäminen ja jo olemassa olevan lainsäädännön kiristäminen, on sillä tapaa "turvallisempaa" poliittista työtä, että sellaisista käytävä julkinen keskustelu pysyy mukavan karkeissa aiheiden ja aiheiden syvyyksien rajoissa, että moiseen on helppo valmistautuakin.

Siitähän voisi seurata jotain hyvääkin, että aloittava hallitus ottaisi asiakseen käydä asiantuntija-avusteisesti miettimään, miten terveydenhuoltoa pitäisi muuttaa, että määritetynlaiset kuvitteelliset (tai todelliset) henkilöt voisivat tervehtyä tietyistä lähtökohdista ja pitää yllä terveyttään omin neuvoin, ja minkä jälkeen vasta käytäisiin arvioimaan, minkälaisella aikajänteellä lainsäädäntö pitäisi saada muuttumaan, millä tavoin terveydenhuollon työskentelyä pitäisi muuttaa, miten tietojärjestelmien pitäisi kyetä palvelemaan tavoitteita ja erityisesti, miltä osin terveydenhuollossa työskentelevien pitäisi myöntää, että he ovat tehneet monet asiat aivan väärin, pieleen ja huonosti jo kymmeniä vuosia ja täten aiheuttaneet potilaiden tutkimisiin paljon viiveitä ja erheitä.

Joku voisi toki väittää, että tällaiseenhän on pyritty jo koko sote-uudistuksen ajan, mutta siinä on merkittävänä rajoitteena se, että vaikkei sanaa "medikalisaatio" olekaan huudeltu joka välissä, silti tuota muutosta on ohjannut konsensus siitä, että peruslaatuista pitää olla tai vähemmän. Käytännössä kun potilaan tutkimisia perusterveydenhuollossa tavallaan keskeytetään väärissä kohdin, niin varmastihan siten saadaan aikaiseksi vaikkapa vanhustenhoidon kuormittumista, hoitohenkilökunnan pulaa ym. sitten joskus useita vuosia myöhemmin. Erityisen ongelmansa aiheuttaa sekin, että monet terveydenhuoltoalan henkilöstöstä ovat jo nuoruudessaan totutettu katukuvissa näkyvien ongelmallisten ihmisten vaikutuksella siihen, että ei kaikkien ihmisten tarvitsekaan "pelastua", mikä asenteena ilmenee esim. hällävälinä, töykeytenä tai jonain muuna ihmisarvoa vähättelevänä suhtautumisena esim. potilastyössä. Tietenkään kukaan ministeriötasolla ei kehtaisi sanoa, että kylläpä ne siellä lääkärintyössään ovatkin ilkeitä ihmisille, joten terveydenhuollon huonosti toimivuus pystyy senkin vuoksi jatkamaan normina olevuuttaan.

Ei ihmisellä tarvitse olla mitään sen kummempaa kuin vaikka tyypillistä ajautua yön jälkeen metabolisesti laiskemmalle tasolle ilman omaa syytään ja mistä hän pääsee takaisin normaali+ - tasolle tehokkaan lenkkeilyn avulla, mutta joka ymmärryksenä ei tule selväksi lääkäreiden avun vuoksi, vaan yksilön itsensä vuoksi, hänen pyrkiessään tuntemaan itsensä paremmin. Siinä vuosien kuluessa hän voi ehtiä käymään tavallaan ihan turhaan psykiatreilla, erilaisilla muilla lääkäreillä. psykologilla, fysioterapeutilla, monilla sairaanhoitajilla, ravitsemusterapeuteilla ja vaikka missä, vaikka olisi alunperin riittänyt, että yksi lääkäri olisi ymmärtänyt ihmistä oliona enemmän kuin esittää ymmärtävänsä. Kykynemättömyyden myöntäminen on suomalaiselle lääkärille vain kovin vaikeaa, mikä johtuu siitäkin, että terveydenhuoltojärjestelmän eräs tarkoitus on olla myös työllistävä, joten jos jotain viivästyy potilaan kannalta, eihän se esim. lääkäreitä haittaa mitenkään, kun eivät lehdetkään henkilöivästi sellaisesta kirjoita, jos ollenkaan. Aamupäivällä muutama potilas hyvinvointialueen palveluksessa ja lähempänä iltaa yksityisen lääkärikeskuksen palkkalistoilla ja niin poispäin.

Jokuhan voisi jopa kysyä, että mitä esim. SDP:n pääministeri ja ministerit olisivat merkinneet hyvinvointialueiden ylilääkäreille, päälliköille ja muille tärkeille, jos poliittiset päättäjät olisivat yrittäneet vaikuttaa heidän työhönsä yleisesti hyväksytyksi runnottuja korona-perusteita enempää? Olisivatko kenties kahvihuoneissaan naureskelleet sille siivooja-Sannalle, että ottaa takkinsa ja menee leikkimään naisvaikuttajaa vaikka jonnekin kansainvälisille areenoille ja antaa heidän tehdä työnsä kuten ennenkin? Eipä kai, sillä de factonahan on, että SDP on edelleen paljolti työväen puolue, joka asettaa terveydenhuollon työllistymisen, vajaalaatuisenakin, potilaiden edun edelle, minkä kaikki oleelliset osapuolet joka tapauksessa tietävät. Ja jos tuleva hallitus muodostuu Perussuomalaista, Kokoomuksesta ym., ei näillä ole edes imagon kannalta tarpeen yrittää vaikuttaa mitenkään "syvällisemmin".

Kunnallisen luottamushenkilön asemaan päässyt tai sellaiseen hakeutumassa oleva saattaisi kokea riskialttiiksi sen, että laittaa henkilökohtaiset kaupunkikehitystavoitteensa hyvinvointitavoitteineen muineen (vaiheistuksineen ja yksityiskohtineen) löydettäväksi sellaiseen paikkoihin, joista olettaa tekemisistään kiinnostuneiden voivan ne löytää, sillä henkilökohtaisen tason ja mahdollisesti edustetun puolueen kykenemättömyydet voisivat varsinkin asioita vääristelemään pyrkivien tahojen toimesta aiheuttaa sellaisia vaikutteita muiden ihmisten mielissä, että aikeidensa julkistaja tiedostaisi niitä vastaavat mietteet ahdistavuutta aiheuttavina tuntemuksina.

Hyötynä olisi voinut olla esim. se, että kuntalaiset pystyisivät laajemmassa määrin pääsemään parempaan ymmärrykseen siitä, mitä joku henkilö aikoo tehdä tai on jo tekemässä, mistä seuraisi sitten enemmän sitä toivottua palkitsevuutta tekemisilleen kuin silloin, jos oltaisiin vain enimmäkseen hissukseen kunnanvaltuustossa vahtaamassa, että yhdessä päätettyä kuntastrategiaa noudatetaan tai ollaan puolueen valtakunnallisen ohjelman säntillisenä edistäjänä tai ylläpitäjänä.

Jos kaupunginvaltuutetuilla ei määritelmällisesti olisi päätettäväksi edes mitään hyvinvointi- ja kulttuuriasioihin liittyvää, niin silloin jo kuntalaisillekin kävisi paremmin selväksi, että heidän asuinalueeseensa ja elämäänsä vaikuttavuuksista päättämään valitsemisella ei olisi erityisempää merkittävyyttä, sillä ympäristö ja palvelut ilmentyisivät joka tapauksessa suunnilleen tietynlaisena. Kisahallin sijainnista keskustelu valtuustossa, kuntoreittien lisääminen joillakin kilometreillä ja monikulttuuristen markkinoiden salliminen toimivat kätevinä hämäyksinä, jos tarkoituksena on antaa vaikutelmaa, että jotain sellaista saadaan aikaankin, joka jotenkin sivuaa hyvinvointia ja kenties tarjoaa samalla jonkinlaisia ihmisten toistensa kohtaamisen mahdollisuuksia.

Siinä missä ihmisten toistensa kohtaamisen mahdollisuudet kuin myös vaikkapa työelämään takaisin pääseminen ja ikäviä luokkatovereita sietäminen kytkeytyvät sen ymmärtämiseen tai ymmärtämättömyyteen, mikä tekee ihmisestä terveen. Juuri sellaisen selvityttämisen parempi mahdollistuminen pitäisi olla kanssakuntalaistensa parasta ajattelevan kunnallisvaaliehdokkaankin aikeiden ytimessä. Kunhan jossain myöhemmässä vaiheessa työllisyyspalvelut tulevat kuntien vastuulle, havahduttaneen ehkä laajemmin tajuamaan, kuinka terveysasiat nivoutuvat yhteen niiden asioiden kanssa, joista kunnallisvaltuutetut ovat päättämässä.

Hyvinvoinnin edistäminen nimissä tehdyt muutokset voidaan nähdä myös jonkinlaisena jippoiluna, jos verrataan niitä muutoksiin, joilla on epäsuorempi vaikutus ihmisten hyvinvointiin:

Toisessa tapauksessa pelkästään tavoitteesta keskusteleminen olisi vaikeampaa, koska sen osalta ei ole niin helppo pitää yllä "yhteistä" mielikuvaa siitä, minkälaista lopputulemaa tai toimintaprosessia tavoitellaan, mikä tarkoittaisi myös sitä, että tavoitteen "myyminen" kuntalaisille olisi vaikeampaa ja mikä taasen saattaisi nihkeyttää yhteisesti haluja ottaa käsiteltäväksi asiaa, jossa puututtaisiin siihen, miten jotkin asiantuntijat tekevät työnsä.

Terveyspalveluiden toimimattomuudesta voisi esittää myös kysymyksen, kuinka huonosti sen pitäisi toimia, jotta kuntatason päättäjistä alkaisi ahdistavasti tuntumaan siltä, että heitä vaaditaan tekemään ongelmille jotain vaikka yleisesti tiedettäisiin, että terveyspalveluiden osalta (jonkinlainen) päätösvalta on maakuntatason päätöksenteon puolella? Terveyspalveluthan ovat kuitenkin jotain, joka koetaan erittäin vahvasti kunnan palveluksi, olkoonkin, että päätöksenteko ei määritelmällisesti olisi kunnallisvaltuutettujen hyppysissä.

Sinänsä kunta- ja maakuntavaltuustojen yhtäaikaiskokoustaminen ei pitäisi kai nykyaikana olla niin mahdotonta, että pitäisi sen vuoksi jättää kuntatasolla mietiskelty asia viikoksi pariksi odottamaan, että se voisi tulla käsitellyksi terveyteen liittyväisiltä osiltaan myös maakuntavaltuustossa? Siinähän ehtii asiaan liittyvä orientoituneisuuskin ryvettyä. Olisikohan eri valtuustoilla mahdollisesti jopa sama fyysinen tilakin käytössään kokouksissaan? Eihän maakuntatason päätöksenteko sitä tarkoita, että maakuntatason päätöksenteko täytyy aina olla jotenkin maantieteellisesti etäämmällä kuin kuntatason päätöksenteko?

Erikseen huomioitavaa on sekin, että kaksisuuntainen kommunikointi eri toimijoiden välillä on erilaista silloin, kun aikeita vasta hahmotellaan kuin silloin, kun tavoitteet ovat jo pitkälti määriteltyjä ja neuvotellaan niiden toteuttamiseen liittyvistä toimenpiteistä. Jälkimmäinen voisi liittyä esim. kunnanvaltuuston keskuudestaan valitseman kunnanhallituksen kommunikointiin hyvinvointialueen/maakunnan vastaavan kanssa.

Ei ole aivan selvää, missä määrin kuntastrategiat menevät uusiksi sote-uudistuksen vuoksi, sillä Etelä-Karjalassa sairaanhoitopiiri Eksoten hallitukseen ja valtuustoon on perinteisesti valittu kunnallisvaltuutettuja, joten kuntastrategiassa on voitu sanailla monenlaista hyvinvointiin ja elämänlaatuun liittyen. Täten, aiemmin olisi ehkä voitu luoda painetta parempien tavoitteiden asettamiseen strategiatasoa hienoisemmilla tasoilla, jos lehdistö ja radio olisi saatu heräteltyä inspiroimaan ihmisiä miettimään palvelujen toimivuutta paremmista vinkkeleistä, mutta lähitulevaisuudessa kunnallisvaltuutettujen on ehkä liian helppo sanoa "no can do" eli "ei pysty, kun on tuo maakuntavaltuusto, joka niistä asioista ehkä päättää". Puolueiden eroavuudet voivat myös tulla jollain valitettavalla tavoin esille, jos jokin sellainen toimii jatkuvasti esim. kustannussäästöihin vetoavana.

--

Kunnanvaltuuston keskuudestaan valitsema kunnanhallitus vastaa mm. kunnan toiminnan yhteensovittamisesta ja valtuuston päätösten valmistelusta/toimeenpanosta. (kuntaliitto.fi)

Kunnan hallinnon järjestämiseksi valtuuston on hyväksyttävä kunnan hallintosääntö, jossa määrätään mm. kunnan eri viranomaisten toimivallan jaosta ja tehtävistä. Valtuusto tekee toimivallan jakoa koskevat ratkaisut eli delegointiratkaisut hallintosäännön määräyksillä. Valtuusto voi siirtää toimivaltaansa kunnan muille toimielimille, luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. Toimivaltaa ei voida siirtää erillisillä valtuuston päätöksillä. (kuntaliitto.fi)

Kunnan toimintaa johdetaan valtuuston hyväksymän kuntastrategian, talousarvion ja -suunnitelman sekä muiden valtuuston päätösten mukaisesti. Valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista kuntastrategiassa. (kuntaliitto.fi)

Kaupunginhallituksen tehtävinä ovat myös kaupungin yleisestä kehittämisestä huolehtiminen ja sellaisten esityksien tekeminen, kaikilla kunnallisen toiminnan aloilla, jotka se katsoo tarpeellisiksi ja kaupungin etujen mukaisiksi. Lisäksi sen täytyy valvoa, että kaupungin lautakunnat, johtokunnat, toimikunnat ja kaupungin palveluksessa olevat henkilöt toteuttavat kaupungin kehittämistavoitteita, suorittavat tehtävänsä voimassa olevia säännöksiä ja määräyksiä noudattaen sekä toimivat kaupungin etujen mukaisesti. (lappeenranta.fi)

--

Voidaanko tai onko kansalaisten mieliä aina valmisteltu tietynlaisten diskurssien mukaiseksi eli he kokevat kuntavaalien aikaan, että tietyistä asioista riittää tietynlaajuinen keskustelu ja tietynlainen argumentointi tietyistä asioista on kelpoisaa kuunneltavaa? Lehdistö ja muut perinteiset toimijat olisivat varmaankin edelleen erityisasemassa tällaisessa vaikuttamisessa, missä ajattelua monilta osin anti-inspiroidaan ja ajattelun juonteita tyrehdytetään. Se kai selittäisi senkin, miksi vaalikoneet tuntuvat niin paljolti siltä, että ne eivät kysy sellaista, mitä pitäisi kysyä. Uudempiakin artikkeleiden julkaisijoita on ja lisäksi esim. SuomiAreena on jokavuotinen show, mutta riittääkö niiden mietteitä herättävyys vaikuttamaan kuntavaalien aikoihin mitenkään? TikTok, Facebook ym. ovat päivittäin monien käyttämiä, mutta saavatko ne missään määrin ketään kokemaan, että kuntavaaliehdokkaiden pitäisi olla jotenkin enemmän kuin missä rajoissa he pysyttäytyvät kuntavaalipuheissaan ja -aineistoissaan?

Stigmaattisuuden poistajana kansanedustajien, julkkisten ja mielenterveyskampanjointiin osallistuvien tunnustukset aiemmista ja nykyisistä mielenterveysongelmistaan toimii hyvin, mutta ei se sitä tarkoita, etteikö tällaista myönnyttelyä ja esiintuontia olisi ollut jo vaikkapa parikymmentä vuotta. On silloinkin ollut kansanedustajia ja muita tahoja, joilla olisi ollut keinoja luoda painetta niille, joiden työllä, teoilla, palveluilla, välineillä tjm. voidaan auttaa niitäkin, joiden mielipiteet ja toiveet eivät päädy laajempaa huomiota saavaksi.

Missä tuolloin aikoinaan olivat vaatimukset esim. potilastyön parantamisista holistisen kokonaiskuvan muodostavaan suuntaan, vaatimukset kotimaisen tutkimustyön lisäämisestä, visioinnit kaupallisten toimijoiden hienostuneemmasta erikoistuneisuudesta ja ihmisten elämään vaikuttavien tekijöiden paremmasta tunnistamisesta? Ja missä niitä vaatimuksia nyt esiintyy?

Voisi luulla, että jos kansanedustaja tai joku ns. julkkis ottaa osaa (usein tarkemmin määrittelemättömään) huoleen terapiapalveluiden riittävävyydestä ja saatavuudesta, tällainen taho on joko itse tai hänen avustajansa on tehnyt tai edes joku hänen edustamastaan puolueesta tjm. on tehnyt jonkinlaista kartoitusta siitä, minkälaisia palveluita on tarjolla ja minkälaista kehitystyötä tehdään jossain startup-yrityksessä tai jo pidempään alalla toimineessa terveysalan keskikokoisessa tai konsernin kokoisessa yrityksessä, täten hankittu tietämys päätyy jossain muodossa sanailuksi niihin yhteyksiin, missä niitä terapiapalveluitakin lisää kaipaillaan, mutta eihän sellaista tapahdu.

Kaikenlainen jo olemassa olevan kritiikitön uudelleenlämppäily esim. siten, että sanomalehti laittaa pitkästä aikaa lehteensä lyhykäisen artikkelin vaikkapa ADHD:stä ja kuvituskuvaksi jonkin nätin, yleisesti hyväksyttävän näköisen tyttösen (kuten Etelä-Saimaa 12.7.2020), joka kertoo "voivansa vaikka yöllä saada puuhastelun halun", ei luo toiminnan kehittämisen painetta kenelläkään. Edes joku kaupunginvaltuutettu ei saa sellaisesta inspiraatiota ryhtyä johonkin toimenpiteisiin, tyytyessään aistiskelemaan vaikutuksia yhteisiin ilmapiireihin ja toteamaan itselleen, että kaikenlainen hyväksyntä mielenterveysongelmille ja lieville neurobiologisiksi luonnehdituille häiriöille pitää yhteisön ihmisten asenteet "sopivassa balanssissa", joten häneltä ei oletettavasti edes odoteta erityisempiä toimenpiteitä tai julkilausumia. Saattaa tosin erikseen ja optionaalisesti lehtikirjoittelusta riippuvaisesti muistuttaa jossain yhteydessä "laajasti jaetusta huolesta" sen suhteen, kuinka nuoret ja vaikka minkä ikäiset, "mutta varsinkin nuoret" eivät saa tarvitsemaansa apua silloin, kun sitä tarvitsevat ym.

Terapiapalveluiden tarjonta on tuottoisaa liiketoimintaa ja tuottoisa liiketoiminta tarkoittaa yleensä sitä, että kukaan poliittinen päättäjä sidosryhmädilemmoineen ei haluaisi uhrata kunnan tai valtion taloutta edistävää liiketoimintaa tai sen osaa "yleisen hyödyn nimissä". Tällainen uhraushan olisi perusterveydenhuollon kehittämistä joiltain osin sellaiseksi, että sitä kautta saisi erinomaisena ja huokeahintaisena palveluna jotain sellaista, joka maksaisi vähemmän varakkaalle useamman vuoden säästämiset, jos vastaavanlaiset hankkisi yksityiseltä palveluntarjoajalta. Uhraamisen korvikkeena voisi toimia myös perusterveydenhuollon toiminnan parempi koordinointi eri toimijoiden välillä ja muutaman täydentävän palvelun ymppääminen sinne joukkoon, mutta sekään mahdollisuus ei ole vaikuttanut erityisen vetoavalta.

Ihmisiä vaatimuksiin innoittavana tekijöinä voisivat teoriassa toimia lehdistö, mutta jostain journalistit eivät ole kykeneväisiä tuottamaan artikkelia tai muuta juttua hoidon priorisoinnin eettisyydestä siten, että samaan juttuun otettaisiin mukaan huomioitavaksi tekoäly ja muut hienostuneet/uudenlaiset mahdollisuudet tarjota parempaa/nopeampaa palvelua useammalle. Ts. lehdistö tapaa villitä ihmisiä ajattelemaan, että maailmassa tulee aina olemaan kilpailua ihmisten välillä ja joskus toisten vain täytyy pärjätä huonommin tai jopa kuolla, jotta muilla voi olla kivempaa. Seuraavana päivänä samassa julkaisussa voi olla juttu tekoälyn avulla tehtävästä oireiden tunnistamisesta johonkin elintasosairauteen liittyen, minkä voi nähdä positiivisena uutisena, mutta jos edellisenä päivänä on ollut samassa sumpussa jonkin julkkiksen esittämistä tarpeettomana ihmisenä (esim. Tauski), hoidon priorisoimista yksille ja kansanmurhaa jossain muualla, niin ei siinä yksi ehkä joskus laajempaan käyttöön tuleva keksintö ihmisten jo pidempään juurtuneita asenteita suuremmin muuttele.

Monien työyhteisöjen julkiset ilmoittelut siitä, miten heillä terveys ja mielenterveys ovat ihan ykkösasia ja siinä samalla liiketulostakin parantava tekijä, ovat hyvää imagonluomisen kannalta, mutta saavatko tällaiset ilmoittelut ja muut ehkä jo tarpeettomatkin asenteiden pehmentäjät aikaan edes sitä, että terveydenhuoltoalan opiskelijoissa viriäisi inspiraatiota käydä valmistuttuaan muokkaamaan olemassa olevasta jotain uudenlaista taikka tarjoamaan tai kehittämään sellaista uudenlaista palvelua, jonka lähtökohtainen pyrkimys on tarjota viitseliäille, mutta vähävaraisille ihmisille mahdollisuus olla paras versio itsestään, jotta voivat sitten myöhemmin korvata tämän edistämällä jollain muulla tavoin yhteistä hyvää? Mitä se sitten tarkoittaisikaan. Siinä samalla voisivat sitten ihan muuten vaan vähävaraisetkin hyötyä heidän palveluistaan.

Vaikka tilastojen mukaan terveydenhuoltoalan henkilökunnasta reklamoidaan enemmän kuin koskaan, saako tällainen ketään terveydenhuoltoalan opiskelijoihin lukeutuvaa löytämään itsestään alaan rakentavan kriittisesti suhtautuvan vai siintääkö sellaisen mielessä todennäköisemmin näkemys siitä, kuinka voisi olla kaikkia nykyisiä käytäntöjä tunnollisesti noudattava työntekijä riittävän hyväpalkkaisessa työssä siinä ja siinä yrityksessä, joka mahdollistaa taloudellisen vapauden hänelle ja hänen läheisilleen? Saattavatpa jotkut lääkärit ehtiä vaikka emeritusprofessoriksi ennen kuin ensimmäisen kerran jonkinlaista kritiikkiä tulevat esittäneeksi. Johan se tarvehierarkiakin sanoo, että ensinnä turvataan oma elämä ja eihän se olisi turvattu, jos alkaisi esittämään kritiikkiä liian aikaisessa uran vaiheessa?

Lehdistö ja muut paljon ihmisiä tavoittavat välineet ovat sillä tapaa avainasemassa, että ne voisivat luoda painetta eri tahoille vähintään toimintansa normalisoimiseksi vastaamaan heiltä odotettua laatutasoa, mutta lehdistöäkin on nykyään niin helppo ohjata niitä itseään suuremmilta(?) päättäjätahoilta pitämään tietynlainen ihmisiä villitsevyys pois lehtien sivuilta, ettei niiltä voi odottaa kuin kritiikin kohteiden kannalta turvalliseksi luonnehdittavaa kriittisyyttä eli vaikutukset ovat jo helposti ennalta mallinnettavissa ja ennakoitavissa.

Yksilötasolta lähtevästä vaikuttamisesta sellaisessa tapauksessa, jossa vaikuttavuutta etsiskelevä henkilö kokee vaikkapa Akavan sairaanhoitajat ja Taja Ry:n voivan olla soveltuva taho tekemään laajemmalle yleisölle tiettäväksi tai mietittäväksi, mikä joissakin diagnoosikriteereissä itsessään tai niiden tulkinnassa on pahasti pielessä, sekä vaikkapa miten ihmistä ei tutkita riittävän holistisesti, joutuisi varmastikin huomaamaan, että vaikutusyritys ei saa ollenkaan nostetta alleen. Lähihoitajien SuPer, palvelualojen PAM, Lääkäriliitto..? Ei varmastikaan kiinnostaisi edes vähän helpompienkaan muutoksien ajamiset kuten tietojärjestelmien kehitystyöt potilaiden parempaan ymmärtämiseen tähtäävästi? Eihän sellainen kiinnosta edes terveydenhuoltoalan koulutuksesta vastaavia yliopettajia, lehtoreita tai muita, joihin yksilö ottaisi yhteyttä huomattuaan, ettei vastaanottokäynneillä annettu palaute, joka perustuisi tietoteknisen koulutuksen antamaan ymmärrykseen tietoverkoista, tietojärjestelmistä ja niiden käytettävyydestä, hyödytä tai vaikuta mitenkään. Aivan kuin päätöksiä asioiden kehityskuluista tehtäisiin pitkälle ennakkoon erilaisissa kamareissa/komissioissa ja alalla työskentelevät sitten vaan tekevät, mitä heiltä vaaditaan.

Personoidut lääkkeet ja yksilöity terveydenhoito ovat ilmaisuja, joita ei koskaan ole kuultu sellaisilta kansanedustajiksi haluavilta tai sellaisena pysyttelemään haluavilta, joilta muutoin kuulee puhetta "heikoimpien auttamisesta" ja "kaikkien huomioimisesta". Saattavatpa muutenkin jättää yksityiskohtaisuuksiin menevät vetoomukset terveydenhuollon toiminnan muuttamisesta jonkin hoitajakertoimen käyttämiseen, eikä edes usein terveysaiheisiin debatointeihin mukaan kutsutut terveysalalle kouluttautuneet poliitikot tule käyttäneeksi sellaista julkisuusaikaa hyväkseen vaatiakseen tai tuodakseen esille jotain, mikä saa alkunsa juuri siinä, vaan pitäydytään mieluummin jonkin toisaalla jo esilämppäillyn, turvallisen aiheen tavanomaisen luonteisessa huomioimisessa.

Miten käykään opiskelijoiden myöhemmälle ajatustensa järjestyneisyydelle ja tavoitettavuudelle ja tekeekään hoitotyötä vielä hitaamman kehittyväksi, kun pitkittynyt etäopiskelu aiheuttaa häiriötä opiskelun mahdollisuuksiin? Riittääkö myöhempi tietämys- ja osaamisvajeen paikkaaminen, mille tarve voi tulla esille vasta jossain työelämän tilanteessa, saamaan ajatukset samantapaiseen käyttökuntoon kuin minkälaiset niistä olisi tullut enemmän normaalin opiskelun myötä? Jo pelkästään asioiden oppimisjärjestys orientoituneisuuksineen ja tunteiden/motivaatioiden läsnäolevuuksineen tekee monesta oppimiskokemuksesta mitä tahansa onnistuneesta huonosti menneeseen, eikä virtuaalinen ihmisten kanssa yhdessä olo kait ole kovinkaan paljon samanlaista kuin fyysisesti samassa opiskelutilassa oleminen? Varsinkaan, jos samojen seinien sisällä on ollut viimeiset kaksi viikkoa vaikkapa pandemian vuoksi määrättyjen ulospääsykieltojen vuoksi.

Kun aikoinaan koettiin tunnistettavan jonkinlaisen mutuillut syyt sille, miksi joku henkilö kuten opiskelija tai oppilas ei tajua olevansa kiusattu, ei tiedosta missä rajoissa häneltä jotain selitystä pyydetään, ei kykene muodostamaan ystävyyssuhteita, on toisinaan ihmeellisen kömpelö, on jumiutuvainen joihinkin näennäisen merkityksettömiin harrastuksentapaisiin ja tekee paljon kirjoitus- ja ajatteluvirheitä, oli esim. kanssaopiskelijoiden helppo käyttää toisilleen häntä luonnehtiessaan sellaisia heille tuttuja ja enempää selittämistä vaatimattomia ilmaisuja kuten "ajatuskapasiteetti loppuu kesken", "liikaa käsiteltävää kerralla" tai "menee jumiin".

Koska neurologisesti selitettävyys oli heidän oman ymmärryksensä ulottumattomissa, eikä metaboliikka sanana ollut tullut edes kuulluksi millään oppitunnilla ja koska heillä oli jonkinlainen sisäinen välttämättömyys pitäytyä jonkinlaisessa käsityksessä, he ajautuivat suhtautumaan tällaiseen ihmiseen kuin hän olisi jotain tai jonkinlaista jotenkin koko ajan, tyypillisesti.

Jonkun heistä tullessa ottaneeksi tuon erilaisen ihmisen käytöksen puheeksi jonkun itseään tietävämmän kanssa, saattoi tuolloin sanailtu luonnehdinta tuntua jo pidempään jossain muodossa sairausluokitteluissa mukana ollutta MBD:tä tai 90-luvulla sellaisiin mukaan päässyttä Aspergerin syndroomaa muistuttavalta, joten sellainen tavallaan tarjosi mahdollisuuden naulita käsitys tästä yksilöstä joihinkin tiettyihin suurpiirteisiin rajoihin, mistä saattoi täten viestiä muillekin hänestä tietäville, koska kriteeristö oli helposti luettavaksi annettavissa.

Koska lehdistö ja populaarikulttuuri olivat tavallaan myös tarkoitettu suojaamaan normaaleja ihmisiä epäilyksiltä, että normaalius ei ehkä sittenkään ole niin selvärajaista suhteessa psykiatrisen tai neurologisen diagnoosin saaneisiin, oli jotakuinkin tietyn diagnoosin tarjoamaan muottiin sopivaan ihmiseen helpohko suhtautua "toisenlaisena kuin normaalina ihmisenä". Tätä edesautti se, että ihmisiä oli tavallaan opetettu suhtautumaan näihin "toisenlaisiin kuin normaaleihin ihmisiin" ongelmaisuuden kautta, mihin sujahti helposti mukaan jumiutuminen ideaan siitä, että tällaiset ihmiset olisivat jotenkin pysyväluonteisesti suurinpiirtein tietynlaisia, sillä heidän toimintaansa ei ehkä yritetty ymmärtää aktiivisesti, vaan enemmänkin ohimennen. Onhan vähemmän kognitiivista vaivaa vaativaa liitättää johonkin suhtautumisen tapaan jotain paljolti samankaltaisena pysyvää kuin käydä mietiskelemään jonkun toisen ihmisen oireilun vaikeusasteita ja perusteita sille, miksi jokin tilanne olisi enemmän ongelmallinen kuin jokin toinen. Erikseen sitten ne ihmiset, joilla oli jokin motivaatio yrittää ymmärtää paremmin.

Saattoikin jäädä paljolti jonkinlaisen tuurin varaan, tuliko "kykenevyyksiltään jotenkin, ilmeisesti tyypillisesti vajaa" yksilö osoittaneeksi sellaista kykeneväisyyttä, joka oli ristiriidassa muodostuneiden luulojen kanssa. Jos hän olisi joku päivä tullut murtautuneeksi irti sosiaalisen haparointinsa kahleista ja käynyt hankkimaan luontevasti ystäviä, ollen huolellisen empaattinen ihmisten kanssa kommunikoidessaan, eikä kömpelyydestäkään vaikuttanut olevan merkkejä, vainka kuinka sellaista yritettäisiin huomioida, niin miten hänestä silloin olisi pitänyt ajatella? Eräässä MBD-esitteessäkin (Michelsson, 1998) kerrotaan, että "Koska murrosiässä MBD:n tyypillisimmät oireet ovat jossain määrin lieventyneet, on diagnoosin tekokin vaikeampaa ja oireet voidaan leimata kokonaan psyykkisiksi ja/tai sosiaalisiksi ongelmiksi."

Jos pitäydytään siinä, että normaaleja ihmisiä voidaan ajatella olevan olemassa, niin heidän joukossaan voitaneen olettaa olevan ainakin sellaisia, jotka antavat mielellään muille ihmisille runsaasti tilaisuuksia näyttää uudelleen, kuinka on parempi kuin ensi alkuun tai aiemman kokemuksen perusteella on vaikuttanut ja sellaisia, jotka näkevät prakmaattiseksi pitää outokäytöksisen leimaa yllä jossain ihmisessä, sillä se saa muut vaikuttamaan jotenkin paremmilta tai normaalilta.

Voitaneen myös olettaa, että joillakin ihmisillä on intressiä kokeilla, miten joku toinen ihminen "toimii", josko siten pystyisi muodostamaan yleistyksiä siitä, missä olosuhteissa ja minkälaisten esivaatimusten täyttyessä normaalitkin ihmiset saadaan oirehtimaan tietynlaisesti. Eräitä keinoja pitää jotakin "erilaista yksilöä" huonompana kuin voisi ollakaan, on aiheuttaa häneen pitkäaikaisesti ylläpysyvää haluttomuutta käyttää, kokeilla tai edes muistaa/tiedostaa joidenkin häntä hyödyttävien aineiden olemassaoloa. Juomana teessä tai erillisenä jauheena saatava teaniini saattaisi dopamiinivaikuttavuudessaan olla jotain, joka saa hyvinkin ihmeellisiä vaikutuksia aikaan kymmenissä minuuteissa, joten eräs ihmiskokeilu voisi sisältää tietynlaisten aineiden käyttämiseen johtavien reittien torppaamista, jottei kohdeyksilölle pääsisi muodostumaan ideaa siitä, että erityisesti hänen aivojen välittäjäaine dopamiiniin vaikuttavuudessa voisi olla ratkaisu moneen oireiluun ja ongelmallisuuteen. Tämän teehen tympäännyttämisen olisi aikoinaan voinut tehdä vaikkapa tarjoamalla pakkaukseltaan hyvinkin mielenkiinnottamalta näyttänyttä ja tympeältä maistunutta Keisarin Morsian -teetä, tarjoten vaihtoehtona suomalaisille perinteistä kahvia, joka toki villitsee mieltä ja saa monet tuntemaan olonsa vauhdikkaammaksi ym., mutta jonka vaikuttavuus aivoissa on aivan erilainen.

--

Psykiatrien luennoidessa toisilleen jossain konferenssissa, ei heidän ole vaikea myöntää sellaista, minkä läsnäolijat jo muutenkin tietävät kuten sen, että ihmisten diagnosoitavuus ei tule samalla määrittäneeksi etiologiaa (syitä) ja että vuosikymmenten aikana diagnoosiluokitteluja on jouduttu kumoamaan, määrittelemään uusiksi ja järjestelemään toisin. Psykiatripäivien julkaisusarjan Tutkimus, hoito, kuntoutus ja työkyky" (1995-96) artikkelissa "Psykiatrinen diagnostiikka tieteellisessä tutkimuksessa" (Isohanni ym. 1996) sanotaankin suoraan, että

Psykiatrisen diagnostiikan ja diagnostisten järjestelmien keskeinen ongelma - etenkin tieteellisessä tutkimuksessa - on absoluuttisen oikean tiedon puuttuminen, toisin sanoen "oikeita" diagnooseja ei ole olemassa.

Maallikot ja muuten vaan jotenkuten diagnoosinimikkeitä käyttävät eivät käyttämiinsä sanoihin ja käyttötilanteisiin tottuneisuuttaan tule ajatelleeksi, että vaikka asioiden nimeäminen ja kategorisoitavuus "selkiyttää ihmisen ajattelua", "tuo järjestystä kaaokseen" ja "mahdollistaa kehittyneen kielen ja dialogin" (Isohanni ym. 1996), heidän sanojen käyttämisissään sanojen merkitykset pohjautuvat jämäolettamuksiin ja epämääräisyyksiin, missä ihmisten keskinäinen vihjailu siitä, miten he ajattelevat jostakin yksilöstä, saa arkisiin tilanteisiin etenevyyden tuntua, mutta vailla hyvälaatuista yhteyttä tieteelliseen tietoon.

Psykiatrisella diagnoosilla on käyttöä tieteellisissä tutkimuksissa, tilastoinnissa ja potilaan hoidossa. Diagnostiset tarpeet saattavat olla erilaisia näissä ryhmissä. Kliinisessä työssä diagnoosi tiivistää taudinkuvan keskeiset piirteet sekä auttaa hoidon suunnittelussa ja hoitavien henkilöiden kommunikoinnissa.

Sairausluokituksien muuttuessa harvoin ja niiden käyttöön ottamisessa julkaisujensa jälkeen ollessa pitkiä viiveitä niihin muutoksiin valmistautumisen ottaessa aikansa, ollaan vuonna 2021 siinä tilanteessa, että Suomessa paljon käytetylle sairausluokittelulle (ICD-10) on jo valmistunut korvaaja (ICD-11), mutta sitä ei olla aikeissa ottaa käyttöön kuin vasta vuonna 2022, minnekä saavuttaessa voi sitten viedä oman aikansa ennen kuin alan opiskelijat ja jo terveysalalla töissä olevat kykenevät täydelliseen mentaaliseen siirtymään uudesta vanhaan. Sehän ei joka tapauksessa muutu mihinkään, että diagnostiset järjestelmät pysyvät ateoreettisina eli "eivät ota kantaa erilaisten ongelmien syihin, vaikeuteen ja hoitomahdollisuuksiin" (Isohanni ym. 1996). Myös "diagnosoijan koulutus, viitekehys ja diagnostinen kulttuuri vaikuttavat helposti diagnostiseen käytäntöön, samoin myös olettamukset diagnoosien merkityksestä hoidolle" (Isohanni ym. 1996).

MBD (minimal brain dysfuntion) on eräs esimerkki termin merkityksen vaihtelevuudesta vuosikymmenten aikana, sillä vielä 1960-luvulla sinänsä normaaliälyisillä MBD-lapsilla oli määritelmän mukaan erilaisia oppimis- ja käyttäytymishäiriöitä, joita olivat mm. hahmotushäiriöt, puheen ja kielen häiriöt, impulsiviteetti, liikunnallinen kömpelyys, muistitoiminnan ongelmat ja tarkkaavaisuushäiriöt (Michelsson, 1998), mutta 1980-luvulla "amerikkalainen psykiatrinen yhdistys määritteli MBD:n ainoastaan käyttäytymistä kuvaavalla diagnoosilla eivätkä motoriset tai neurokognitiiviset häiriöt kuuluneet diagnoosikriteereihin". Muut oireet, joiden aikaisemmin katsottiin kuuluvan MBD-diagnoosiin "olivat nyt eri tiloja, kuten esimerkiksi puhehäiriöt, luku-ja kirjoitushäiriöt ja matemaattiset häiriöt".

--

Koska ihmisten diagnosointi on myös liiketoimintaa ja sillä on työllistävää vaikutusta, voivat asiantuntija-asemaan hakeutuneet vaikuttaa hyvinkin merkittävästi siihen, miten diagnosoidaan, miten tulkitaan käytöksen piirteisyyden täsmäävyys ja mihin vedetään rajat sille, minkälaisia ihmisiä päädytetään jonkin diagnoosin saajiksi. Otettaessa tarkempaan syyniin vaikkapa Taina Niemisen ym. Suomen Lääkärilehteen Aspergerin syndroomasta kirjoittama artikkeli (Nieminen ym. 2000), huomataan, että valituilla tarkenninsanoilla voidaan helposti vaihdella sitä, minkälaista prosenttilukua oletetaan tarkoitetun (20, 40, 60, 100..?).

AS-lapsen tapa perehtyä häntä kiinnostaviin asioihin on kaikkinielevää uppoutumista yhteen asiaan kerrallaan.

AS-lapsen katsekontakti on usein poikkeava, kehonkieli kömpelöä ja puutteellista, ja joskus esiintyy tahatonta ääntelyä ja liikehdintää tai epätarkoituksenmukaisia, erikoisia asentoja.

AS-lapsen on vaikeaa arvioida vuorovaikutustilanteessa sopivaa välimatkaa toiseen ihmiseen, jolloin hän voi tulla liian lähelle tai tahattomasti kääntää selkänsä keskustelukumppanille.

Lähes jokaisella AS-lapsella on jonkinlaista aistiherkkyyttä tai poikkeavaa reagointia aistiärsykkeisiin. Tavallisimpia ovat ääni- tai valoherkkyys. Arkipaiväinen, suhteellisen hiljainen ääni, kuten pölynimurin hurina, voi sattua korviin tai loistelampun valo häikäisee.

AS-lapsen kehonkäyttö on usein kömpelöä tai omalaatuista. Toisaalta kiinnostavissa puuhissa AS-lapsi voi olla käsistään erittäin näppärä.

Asiantuntijatason väittämiä jonkinlaisesta synnynnäisestä kyvyttömyydestä tai puutteellisesta kyvystä johonkin kuten kykyyn "kuvitella mielessään muiden ihmisten ajatuksia ja tunteita (mielentiloja) eli eläytyä niihin" ei edes toisen lääkärin, jolla on neurologista pätevyyttä, ole helppo kumota, joten Suomen Lääkärilehden seuraavasta numerosta ei todennäköisesti löytynyt kommenttia, jossa haastettiin väittämä jonkinlaisesta kyvyttömyydestä.

Monet "Asperger-aikuiset" ovatkin ilmaisseet netin keskustelupalstoilla, ettei heillä ole lapsena ollut minkäänlaista kömpelyyttä tai aistiyliherkkyyttä, vaan he ovat vain olleet jonkinlaisia "outolintuja", joilla on esiintynyt runsaanlaisesti ongelmia sosiaalisessa kanssakäymisessä, hitusen ihmeellisiä maneereita, kummallisia ajatuksenkulkuja ym. Julkisuudesta tuttujen, neurokirjoa edustavien ihmisten julkituloja johonkin diagnoosiin liittyen voidaan jossain määrin pitää avittamisina ja stigmaattisuuden hälventäjänä, mutta toisinaan myös muiden ihmisten käsityksiä pahasti sekaisin hämmentävinä.

Diagnosoiduksi tuleminen ei välttämättä johda minkäänlaisiin suosituksiin jatkotoimenpiteistä tai jos sellaisia suosituksia annetaankin, voivat ne mennä hyödyllisyyden kannalta ihan huti, jos perimmäiset ongelmat ovat sitten kuitenkin olleet suuressa määrin esim. uneen, ravitsemukseen, ihmissuhteisiin ja ympäristötekijöihin liittyviä. Terveydenhuoltoalan ammattilaiset mielellään väittävät, että erotusdiagnostiikka toimii käytännön työssä hyvin, mutta aikoinaankin Asperger-diagnooseja on voinut saada parin tunnin haastattelun perusteella, mihin ei ole sisältynyt minkäänlaisia vaikkapa verikokeita.

Potilastutkimusta enemmän tieteellisemmäksi eli tässä, toistettavammaksi tekevät seulontalomakkeet ja strukturoidut haastattelut, joilla on hienot nimetkin kuten "Asperger Syndrome Screening Questionnaire", "Asperger Syndrome Diagnostic Interview", mutta nekin jättävät paljon tulkinnan mahdollisuuksia sekä niihin vastaajalle itselleen, että niitä tehtäväksi jakavalle. Hyödyllisyysnäkökulmasta ottaen niillä voidaan toki saada kartoitettua summittaisesti häiriön vaikeutta ja tasoa, mutta oli vastaajana sitten diagnosoitava itse tai hänen läheisensä, muistinvaraisuus voi aiheuttaa monenlaista pyöristyneisyyttä ja epävarmuutta kysymyksiin vastaamiseen.

Psykiatrisen tautiluokituksen nimikkeissä on kaikissa vikana se, että niiden oirekriteerit ja kuvaukset mahdollistavat monitulkintaisuuden eli ts. niiden merkitys ei pysy vakiona tilanteesta riippumatta. Tästä seuraa se, että näistä nimikkeistä tulee eräänlaisia käsitepooleja, joista voi ammentaa keskenään ristiriitaisiakin merkityksiä. Ts. lukiessa lehdestä, että esim. masennukseen, tarkkaavaisuushäiriöön, alzheimeriin tai skitsofreniaan on löydetty syy tai kehitetty varma tunnistusmenetelmä, se ei voi olla totta, koska kaikki nuo ovat määritelmällisesti epätarkkoja, eikä niillä ole koskaan ollut eksaktia, yksiselitteistä kytköstä ihmisen (neuro)biologiaan tai käytökseen, vaan niillä kaikilla on useita erilaisia etiologioita. Tämä ei kuitenkaan ole koskaan estänyt lääkäreitä esittämästä, kuinka hyvin he osaavat päivittäisessä työssään diagnosoida ihmisiä. Käytännössä he perustavat diagnoosinsa erotteludiagnostiikkaan eli poissulkemiseen tyyliin ”tuo se ei ainakaan ole, eikä tuo, eikä tuo, eikä tuo, joten vaihtoehdoiksi näyttäisi jäävän tämä ja tämä määritelmä”. Ja jos kokeillaan jotain lääkettä, saadaan hoitovasteen onnistumisprosentiksi ensimmäisen kolmen kuukauden osalta esim. subjektiiviset 16 %.

Psykiatrian tautiluokitus ei edes tunnista sellaista vaikuttavaa tekijää kuin "muut ihmiset" esim. skitsoaffektiivisuuden, kaksisuuntaisen mielialahäiriön, dissosiaation tai ahdistushäiriön osalta. Näiden osalta tavataan kertoa, että ne ilmenevät tyypillisesti jollain tietyllä iällä ja että sukupuoli ja tietynikäisyys kasvattavat jotain riskiä, mutta tämä on tietenkin vain tilastoinnista johdettua tietoa vailla minkäänlaista kontekstia. Nykyaikana olisi otettava huomioon, että mindhacking voi olla muiden ihmisten johonkin tiettyyn kohdeyksilöön kohdistamaa haitantekoa, mikä ilmenee sekä erilaisina oireiluina, että fysiologisesti mitattavina arvoina – olettaen, että esim. Eksote viitsisi tehdä sellaista tutkivaa työtä, joka sille kuuluisi.

Ihmiset tyytyvät helposti siihen, että arkisissa keskusteluissa käytetyt sanat ikään kuin pitävät jo valmiiksi sisällään olennaisen merkityksen, minkä vuoksi esim. ilmaisut "hänellä oli keskittymisvaikeuksia" tai "hänellä oli harhaluuloja" eivät tapaa kaivata lisäselvityksiä. Terveysalan asiantuntijatkin välittävät toinen toisilleen lausuntoja asiakkaistaan/potilaistaan/tutkittavistaan ilman, että erityisemmin huolehtivat siitä, kulkeeko potilaasta esitetyn luonnehdinnan kuten "keskittymisvaikeutta" ja "harhaluuloja" mukana kelpoisaa kontekstia, mikä pätee sitä useammin, mitä vähempänä moisten asioiden käsittely on ollut mukana heidän koulutuksessaan (esim. sairaanhoitajat, yleislääkärit, endokrinologit, ravitsemusterapeutit ja psykiatrit).

Psykiatrian pseudotieteellisyydestä on kritisoinut myös maailman suurin mielenterveyteen keskittyvä tutkimuslaitos (National Institute of Mental Health, NIMH), jonka mukaan tulevaisuuden psykiatria on kliinistä neurotiedettä, joka perustuu syvään aivojen toiminnan ymmärrykseen ja että nykyisten, konsensukseen perustuvien psykiatrian raamattujen (DSM ja ICD) kategorisoivat ja oireluonnehdintoihin perustuvat sairausluokitukset eivät täsmää erityisen hyvin geneettisten, neurotieteellisten ja käytöstieteellisten löydöksien suhteen, eivätkä läpimurrot eri tieteiden alueilla muuta psykiatrien perusteosten sisältöjä mitenkään.

RDoC

The Research Domain Criteria (RDoC) project is an initiative being developed by US National Institute of Mental Health. In contrast to the Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders maintained by the American Psychiatric Association, RDoC aims to be a biologically-valid framework for understanding mental disorders: "RDoC is an attempt to create a new kind of taxonomy for mental disorders by bringing the power of modern research approaches in genetics, neuroscience, and behavioral science to the problem of mental illness."

https://en.wikipedia.org/wiki/Research_Domain_Criteria 

RDoC’s goal is to get a better understanding of mental illnesses by focusing on the convergence of biology and behavior. There is little doubt that current diagnostic categories based only on symptoms—the DSM and ICD systems—group within a single category people with different disease mechanisms that require different treatments. At the same time, some of the most disabling symptoms cross many diagnostic categories so that there is little correspondence between diagnosis and treatment. Without question, the current approaches, developed through consensus, have provided standard definitions and improved reliability in clinical practice and research. But precision medicine for psychiatry, as in every area of medicine, will require much more than reported symptoms and observed signs, as vital as those are.  

http://www.nimh.nih.gov/about/director/2015/crowdsourcing-rdoc.shtml 

It became immediately clear that we cannot design a system based on biomarkers or cognitive performance because we lack the data. In this sense, RDoC is a framework for collecting the data needed for a new nosology. But it is critical to realize that we cannot succeed if we use DSM categories as the “gold standard.” The diagnostic system has to be based on the emerging research data, not on the current symptom-based categories. Imagine deciding that EKGs were not useful because many patients with chest pain did not have EKG changes. That is what we have been doing for decades when we reject a biomarker because it does not detect a DSM category. We need to begin collecting the genetic, imaging, physiologic, and cognitive data to see how all the data – not just the symptoms – cluster and how these clusters relate to treatment response.

http://www.nimh.nih.gov/about/director/2013/transforming-diagnosis.shtml

However, the diagnostic system for psychiatry has also been increasingly noted as an impediment to progress. The problems have been extensively documented and do not need to be elaborated here, but include excessive co-morbidity of disorders, marked heterogeneity of mechanisms and reification of disorders. In particular, the underlying validity of the disease entities has been questioned, in that the DSM and ICD categories do not map well onto emerging findings from genetics, systems neuroscience and behavioral science; as a result, it becomes very difficult to translate research from basic studies, either in animal models or in humans, to a systematic understanding of pathology or to systematic treatments directed at mechanisms.

http://bmcmedicine.biomedcentral.com/articles/10.1186/1741-7015-11-126

The current diagnostic system is not informed by recent breakthroughs in genetics; and molecular, cellular and systems neuroscience. Indeed, it would have been surprising if the clusters of complex behaviors identified clinically were to map on a one-to-one basis onto specific genes or neurobiological systems. As it turns out, most genetic findings and neural circuit maps appear either to link to many different currently recognized syndromes or to distinct subgroups within syndromes.

http://blogs.plos.org/neuroanthropology/2014/02/09/research-domain-criteria-nimh-vision-mental-health-research-diagnosis/

Voisiko SOTE-uudistuksen seurauksena käydä niin, etteivät eri toimijat ehättäisi yksittäiseen toimijaan kohdistuvan kävijävirran vuoksi keskustella jostain tietystä asiakkaasta keskenään, eikä kenelläkään olisi aikaa pitää mielessään kokonaiskuvaa jostain tietystä asiakkaasta, kun jo nykyiselläänkään ainoa keino pitää käsitystä yllä asiakkaista ei toteudu laadukkaasti eli tietojärjestelmiin kirjattu potilastieto ei ole kelpoista, selkeää ja kaikkea muuta sellaista? Maakunnilla olisi tietojärjestelmien integroitumisvastuu, mutta kuka pitää mielessään yllä ns. kokonaiskuvaa asiakkaasta, jos tutkimusjaksot kaikkine viiveineen voivat kestää jopa kuukausia? Jonkinlainen hoitotiimi-konsepti varmaankin uudistuu, mutta riittääkö se?

"Lähtökohtana on, että asiakkaan tarpeita arvioidaan kokonaisuutena ja tieto siirtyy sujuvasti toimijoiden välillä. Ihmisiä ei juoksuteta asiantuntijalta toiselle niin, ettei kenelläkään ole kokonaiskuvaa, jolloin aikaa ja rahaa tuhlataan jonottamiseen ja päällekkäisiin toimenpiteisiin." (alueuudistus.fi)

Tämä muodostuu ongelmaksi erityisesti silloin, kun potilastieto ei kaikkien toimijoiden osalta ole helpon kvantitatiivista (esim. numeerista tietoa), vaan kvantitatiivista (laadullista, tekstuaalisesti selitettyä), Ajattele tässä esim. asiakasta, joka asioi vaikkapa ravitsemusterapeutilla, psykiatrilla ja terveyskeskuslääkärillä, käsiteltävänä ollen jotain sellaista, joka ainakin asiakkaan itsensä mukaan sopii keskenään hyvin yhteen. Tällä asiakkaalla olisi intuitiivinen tunne siitä, että jostain mieleen ja muuhun elimistön toimintaan vaikuttavasta voisi olla kyse, mutta hän ei itse pääse mietinnöissä eteenpäin ilman soveltuvia tutkimusinstrumentteja, -välineitä, -metodeita ja tietotaitoa. Yksittäisen asiantuntijan ongelma tutkimistilanteessa on se, että hänellä ei monesti ole edes intuitiivista tuntumaa siitä, miten joku muu asiantuntija saattaisi käsittelyssä olevan asian jotain aspektia tutkia, joten hän todennäköisesti hoitaa oman työnsä jonkin opitun rutiinin kautta ja jättää jonkin toisen aspektin jonkin toisenlaisen koulutuksen saaneen tutkittavaksi (lohkoistaminen, kouluttautumisesta muodostuvat rajoitteet, viitseliäisyys, kustannustehokkuus). Voi myös olla, että asiakkaan intuitio siitä, mistä voisi olla kyse, ei ole riittävän kattava, eikä kukaan asiantuntijakaan tule hoksanneeksi moista yhteyttä.

Potilastietojen kelpoisuus ym. on olennaisessa asemassa myös ODA-palveluissa (Omahoito- ja digitaaliset arvopalvelut):

"ODA-palvelut käyttävät hyväkseen algoritmien ja tekoälyn avulla tapahtuvaa automaattista päättelyä. – Jotta se olisi mahdollista, on hyödynnettävä tehokkaammin sitä tietoa, mitä asiakkaasta on jo olemassa ammattilaisten järjestelmissä." (kunnat.net)

Jotta ODA-palvelut voisivat tuottaa asiakkaalle älykkäitä oire- ja hyvinvointiarvioita suoraan hänen kotitietokoneelleen ilman hoitohenkilökuntaa, potilastietojen on oltava sellaisia, että niitä pystytään käsittelemään koneellisesti esim. luonnollisen kielen käsittelyn kautta (Natural Language Processing). Tämäkin on ongelmaherkkää jo vaikkapa sen vuoksi, että potilastiedoissa voi lukea - kuten itselleni on käynyt - että "on kokeillut morphiinia oireiden helpottamiseen", vaikkei näin olisikaan tai että "potilaalla oli iso nippu papereita mukana", vaikka mukana olisi ollut vain 4 kpl omia kaavioita ja lyhyttä tekstiselostusta. Tuollaiset voivat antaa ihmislukijallekin vinoutuneen kuvan tutkimisen kohteesta ja pikanttina kysymyksenä voisikin esittää tajuaako ihminen (terveydenhuollon henkilökuntaan kuuluva) nopeammin, että tiedoissa on joku virhe, jos asiakkaasta ei ole tietojärjestelmissä niin paljon tietoa, että tekoälyinen systeemi pystyisi pelkästään niiden perusteella arvioimaan, että tietyt nyanssit potilastiedoissa eivät täsmää tekoälylle muodostuneen "kokonaiskuvan" tai ihmisten kirjoittamien "aikalaiskuvauksien" kanssa? Tekoälyn pelastuksena voisi tuolloin olla mahdollisuus suhteuttaa yksittäisestä asiakkaasta muodostunut vaikutelma kaikkiin muihin sen ulottuvilla oleviin ihmiskäsityksiin, mikä taitaa olla eräänlaisena ultimaattisena tarkoituksenakin.

"Ammattilaisen on luovuttava siitä ajatuksesta, että hän johtaa prosessia. Avaimet on annettava potilaalle." (tesso.fi)

"Asiakkailta ODA vaatii sitä, että on otettava enemmän vastuuta omasta hyvinvoinnista." (tesso.fi)

Voitaisiinko jopa ajatella, että ODA-palvelut on tavallaan lähtöisin siitä ajatuksesta, että SOTE-uudistus tulee väistämättä johtamaan siihen, että asiakkaan on pakko ottaa vastuu omasta hyvinvoinnistaan, koska terveydenhuoltoa ei osata järjestää - ainakaan vielä - siten, että asiakas voisi olla pelkästään "vietävänä" ja toimintaohjeita vastaanottavana? Täten, varsinkin mielenterveyteen liittyvissä asioissa asiakas tulisi olemaan se taho, joka ottaa vastuulleen kokonaiskuvan hahmottamisen, koska hoitohenkilökunnalla ei ole todellista käsitystä siitä miten ihmisaivot toimivat ja miten siihen vaikutetaan, mikä erilaisten liitännäisvaikuttimin, -oireiluin ja -seurauksin saa aikaan vinkeitä käsityksien sekamelskoja. Siis, median kautta voi saada vaikka vuosikymmenten ajan vaikutelman, että hoitohenkilökunta ja asiantuntijat tietävät mitä tekevät, kunnes ilmestyy laajalti referoitu tutkimus, joka pyyhkii tyhjäksi kaiken käsityksen siitä, miten esim. SSRI-lääkkeet toimivat, vaikka ne ovat kuuluneet hoitokäytäntöjen osaksi pidempään kuin kukaan jaksaa muistaa.

Lisäksi, vaikka tekoäly tai ihminen, tietojärjestelmäavusteisesti, voi olla kohtalaisen hyvä arvioimaan esim. lääkeinteraktioita kahden aineen välillä, alkaa arvioitavuus menemään pieleen siinä kohdin, missä mahdollisesti interaktivoivia aineita on enemmän kuin kaksi, koska kummallakaan ei ole käytössään sellaista tietoa tai tietojärjestelmää, joka pohjautuisi soveltuviin tutkimuksiin ja aiemmista tutkimuksista johdettuihin meta-analyyseihin. Tältä osin koen oman käsitykseni olevan max. 3 vuotta vanhentunutta:

"SFINX-lääkeinteraktiotietokannasta saa helposti tietoa, miten kaksi lääkettä vaikuttaa toisiinsa, mutta kolmen lääkkeen yhteisvaikutuksen lääkäri joutuu päättelemään itse. Sitä siltä ei kannata edes yrittää kysyä, voisiko jonkin ilmenneen, lääkkeen aiheuttaman oireen kumota esim. muuntamalla ruokavaliota." (perus.hoito.org)

Tulevaisuudessa, kun tietokonemalli ihmisen aivoista ja muusta elimistöstä on niin hienostunut, että voidaan simuloida kehitteillä olevien lääkeaineiden vaikutuksia ennen ensimmäistäkään ihmisillä kokeilua, voitaisiin näistä simulaatioista johtaa suomalaisten asiantuntijoiden käyttämien tietojärjestelmien hyödynnettäväksi sellaista tietoa, jota voidaan hyödyntää suoraan senhetkisten asiakkaiden hoitamisessa esim. lisäämälllä asiakas eksperimentaalisen lääkekokeilun listalla tai laittamalla tekoäly työhön arvioimaan, mikä nykyisin saatavilla olevista lääkkeistä olisi vaikutuksiltaan tarpeeksi lähellä simuloidun lääkeaineen vaikutuksia. Tosin, pitää vain muistaa kysyä asiakkaalta, että eihän vain ole mennyt tilaamaan netistä luvatta niitä serotoniinin lähtöaineina toimivia 5-HTP -tuotteita, jotka Suomen Tulli normaalisti takavarikoi ja ilmoittaa lääkerikoksesta poliisille. Lääkäreillähän taisi olla joku ilmiantovelvollisuus, minkä vuoksi asiakkaat eivät saata haluta kertoa lääkärille kokeilleensa omatoimisesti jotain ainetta, jonka hankkiminen on rikollista, vaikkei se aineena olekaan suoraan vaarallista, jos ei käytä muita serotoniinin merkittävästi vaikuttavia aineita - kuulemma - joten 5-HTP -tuotteiden käyttö ei päätyisi myöskään sinne ODA-palveluiden tekoälyn käyttöön.

Lopuksi, jos asiakkaita on joskus tarkoitus osallistuttaa enemmän omasta hyvinvoinnistaan huolta pitämiseen, pitäisikö terveysalan toimijoiden lopettaa itsensä suojelu viivyttämällä potilastietojen julkistamista Kanta-palvelussa? Nythän voi mennä ihan tavanomaisesti 2- 3 viikkoa ennen kuin omissa potilastiedoissa lukee yhtään mitään. Käyntipäivämäärä näkyy, mutta tietosisältöä ei ollenkaan. Närkästynyt tulkinta tästä olisi, että tietojen julkistamista palveluun viivytetään sen vuoksi, että asiakas ehtii haihduttamaan mielestään minkälaista jollain tietyllä käyntikerralla olikaan, jolloin on työläämpää muistella esiin epäkohtia ja virheitä, joita terveydenhuollon edustaja on tehnyt. Jos viive johtuu normaaleista käsittelyprosesseista, millä logiikalla viiveistä tulisi SOTE-uudistuksen jälkeen lyhyempiä? Ajattelen tässä kohdin ihan tavallisia terveysasemalla käyntejä sellaisella terveysasemalla, jossa ei taida ikinä olla erityisempää asiakasruuhkaa, eikä kenellekään hoitohenkilökuntaan kuuluvalla vaikuta päällisin puolin olevan kiire yhtään minnekään, mikä ei tietenkään poissulje sitä mahdollisuutta, kuten on hyväksyttävästi julkisuudessakin todettu, että työt kasaantuvat.

Kuitenkin, sitten kun Kantaan ilmestyy jotain uutta luettavaa, siellä on tyypillisesti joukko ilman sivulauseita olevia lauseenparsia, joista ei ole korjattu kirjoitusvirheitä ja jotka eivät suuremmin tavoita sitä mitä asiakas on käyntikerroilla asioistaan kertonut. Ne voivat toimia muistiinpalauttajana sille, joka asiakkaan kanssa keskusteli, mutta sille joka niitä seuraavaksi lukee, niistä ei ole riittävästi hyötä ja asiakkaan kannalta niistä voi olla jopa haittaa tulkintavääryyksien vuoksi. Psykiatrisella puolella tämä ongelma itseasiassa jopa tajutaan, minkä vuoksi esim. psykiatrilla käynnin jälkeen neuropsykologille menevä pääsee kertomaan itsestään uudelleen. Kyllähän siinä omat tarinankerrontataidot kehittyvät, mutta toisaalta kertyvä aineisto kuormittaa myöhempiä lukijoita. Oireethan - Wiiiiiiiiiiiiiiii111!! - voivat esiintyä uudestaan joskus myöhemmin, jolloin palataan selaamaan aiemmin ylöskirjattuja tietoja. Jos nämä eri käynnit, joita voi olla samoihin aiheisiin liittyen enemmänkin, ovat jonkun saman ylilääkärin vastuulla siinä mielessä, että tämä joku pitää edes jossain määrin huolta potilaskertomuksien yhteensopivuudesta, myöhempien lukijoiden kognitiivinen kuormitus ei ole niin suurta, mutta kun vastuualueiden raja-aidat toistuvasti ylittyvät, niin miten silloin pidetään huolta kokonaiskuvasta? Soitellaanko silloin eri toimijoiden kesken tai jätetään yhteydenottopyyntöjä tietojen yhteensovittamiseksi tai konsultoinnin vuoksi? Ja mistä silloin keskusteltaisiin, jos pyritään pitämään keskustelu lyhykäisenä?

Niin.. en voi ymmärtää, kuinka ilman potilastietojen hyvää laatua voitaisiin taata hyvät hoitosuunnitelmat ja laadukkaat lopputulemat, mille ovat uhkana mm. kaikki hoitohenkilökuntaan kohdistuvat säästötoimenpiteet, eikä SOTE-uudistuksen yhteydessä mainostettu "kustannustehokkuus" lupaa tälle erityisen hyvää. Lisäksi asiaan liittyvät tietojärjestelmät perustuvat pitkälti sen idean varaan, että diagnoosit ja oireet ovat semanttisesti yhteensovitettavissa ikäänkuin esim. masennus ei olisi ollenkaan konsensuspohjainen määritelmä, vaan yhtä selkeä asia kuin teollisesti valmistettu tuote, joka tunnetaan läpikotaisin. Tekoälypohjainen järjestelmä olisi kätevä esim. siihen tarkoitukseen, että se säilöisi talteen satoja erilaisia todennäköisyyksiä ja mahdollisuuksia johonkin asiakkaaseen liittyen, ottaen ne uuteen tarkasteluun esim. kymmenen vuotta myöhemmin, mutta ei sekään niitä aivan tyhjästä voi keksiä.

Onkin mahdollista, että jos maakunnat eivät kykene järjestämään sellaista SOTEn implementaatiota, missä asiakas ei itse joudu ottamaan suurta vastuuta omasta hyvinvoinnistaan, ilmestyy jostain aivan uudenlaisia palveluntarjojia, jotka esim. ohjeistavat asiakasta siinä, miten ja mitä hänen pitäisi vaatia itsestään tutkittavan, jotta asiakas saavuttaisi jonkin tietyn tavoitteensa. En kuitenkaan sano, että näin olisi todennäköisesti, sillä tällaisen neuvontapalvelun tarjoaminen vaatisi keskenään paljon kommunikoivan, monitieteisen asiantuntijajoukon, eikä siitä välttämättä saa aikaiseksi hyvää businestä. Rahastettavat tai muuten vain täydentävät lisäpalvelut tulevat helpoimmin tuotetuiksi, jos ne voi tehdä sellaisiksi ohjelmistopohjaisiksi palveluiksi kuin Taltioni-terveystilipalveluun (ei olemassa enää) liitettävissä olevat eli paljolti pelkkää numeerista tietoa käsitteleviksi (juoksulenkin pituus, unen laatu tiettyjen kriteereiden mukaan, eri mittalaitteiden lukemat ym.).