Puolueriippumattomasti valmisteltu eriarvostoitumisien säädeltävyyttä

Poliitikot ja poliitikoksi kehittymässä olevat ovat ottaneet esitettäväkseen puolensa valitsemisen shown, missä on tarjolla rooleja myös yhteensovittelijoille ja keskitien kulkijoille. Eri puolin sitten syytellään toisia tekemisistä ja tekemättömyyksistä, joidenkin ulkopuolisten sävyttäessä narratiivia muistutuksilla joidenkin kehityskulkujen olemisesta meneillään jo monien hallituskokoonpanojen takaa. Tottuneeseen ja oppineeseen tapaan näiden puheiden annetaan hälventyä ilmentymisiensä osalta, kenties näennäisesti jossain periksi antaen, vaikka sellainen oli jo muutenkin päätetty tehtäväksi, koska kansa ja näennäisesti asiantuntevasti kommentoivat tarvitsevat sellaista. Saattaapa joku päättäjä tulla sanoneeksi jopa "sori, nyt on tullut tehtyä virhearvio" ja sittenhän vasta ollaankin tyytyväisiä kansan parissa, kun "saatiin se tunnustamaan jotain", vaikkei minkään kehityskulun suunta tai päätöksien toimeenpanon toteutuksen aikataulu siitä mihinkään muuttunutkaan.

Jatkuva poliittisesti tapahtuva instituutioiden ja niiden alaorganisaatioiden säätäminen ei mahdollista käytännöllisen jouhevaa valtion toiminnan ohjailtavuutta juuri kenellekään ja niissä työskentelevien ihmisten asenteidenkin muuntaminen olisi kömpelöä verrattuna siihen, että ne pysyisivät jokseenkin samana niiden (asenteiden) käyttäjiin vaikuttavista ylätasojen päätöksenteoista huolimatta. Täten, on päättäjätahojen kannalta helpompaa, kun näennäisen asenteellisesti eri mieltä keskenään olevilla on sellaista ihmiselämän kannalta olennaista kehitettävää, josta "kaikki muu" tavallaan juontuu ja johon voi vaikuttaa edistävästi/ylläpitävästi hallituskokoonpanoista huolimatta.

Ihmisten eriarvoistuneisuuden tasojen säätäminen on se, mihin yhteiskunnan toiminta perimmillään perustuu. Sen vuoksihan ihmisillä pyritään olemaan kertomatta, minkälaiseen tulevaisuuteen tarkemmin ottaen pyritään, kun päätöksiä tehdään, etteivät ihmiset alkaisi saamaan mieleensä ideoita siitä, millä keinoin määritelty tulevaisuus saavutettaisiin tai miten ei ainakaan. Aiemmin päätäntävuorossa olleiden puolueiden muodostamat hallitukset ja eri aikoina eri tavoin lussut opposition osaset ovat pohjustelleet jo pidemmältä ajalta sitä, ettei sitten kun jälleen on "karkskimman hallituksen" pelivuoro, olisi muuta mahdollisuutta kuin muokata yhteiskuntaa sellaiseksi, että suuri osa kansa vihdoin tajuaa, ettei ole tervettä tai järkevää antaa itsensä ajautua sellaiseen huonojen ihmisten asemaan, jonkalaisia on enemmän kuin koskaan. Toki vaivaantunemman elämän kokijat on parempi saada kokemaan, että "meneehän tämä näinkin, vaikkei hyvin menekään", jotta muut voivat olla ja elää heistä huolimatta. Tai heitä vielä vähän lisää riistäen.

Vaiheittainen valtion, kuntien ym. rahojen säästämisen kohteiden valitseminen mahdollistaa sen varmistelua, että asuinalueisiin saadaan sopivanlaisesti segregaatiota, muualla muuttamisen mahdollisuudet vaikeutuvat, terveyden hoitaminen vaikeutuu, avoimen yliopiston toistaiseksi korottumattomat opintopistemaksut käyvät tuntumaan entistäkin kalliimmilta, maksumuurien ulkopuolella jäävä tieto vähämerkitystyy, oikeudenkäymisten ja virastoasioimisen päätöksenteot hidastuvat ja lopputulemat huonontuvat, kulttuuri käy saavuttamattomammaksi, viihde rajautuu striimauspalveluiden käyttöön, herkuttelu käy harvinaisemmaksi, ihmissuhteissa on vähemmän elämänhalua ylläpitävyyttä ym.

Eriarvoistavien päätöksiä otetaan käyttöön vaiheittain, siinä ohessa seuraamuksia analysoiden ja eriarvoistumiseen päätymisiä täten varmistellen

Vaporwaren myyminen on paljon koeteltu keino olla tekemättä tai kehittämättä asioita paljoakaan, mutta saadaanpa vähempimerkityksiset ihmiset hetkeksi luulemaan, että jotain parempaa on tulossa ja sitten unohtamaan tuon jonkin esim. useiksi vuosiksi. Samoihin aikoihin ihmisten toimeentulon mahdollisuuksia nakertavat kaiken mullistavuudet kuten tekoäly, josta poliitikot eivät paljoa puhua, koska tarkoituksenahan on myös saada ihmisiä kehittymään itsekkäämmiksi, sillä sellainen aiheuttaa käyttökelpoista eriarvoistumisen kiihtymistä, mikä taasen saa paremmin pärjääviä kokemaan olevansa enemmän yhtä itseään paremmin pärjäävien kanssa kuin itseään huonommin pärjäävien kanssa. Demokraattista ylivoimaa paremmin pärjäävien on haastava saavuttaa, sillä taloudelliset realiteetit eivät joustane aivan niin paljon, että heille kaikille riittäisi vähintään hyvä toimeentulo ja elämänlaatu, mutta keskinäinen kilpailuhan se on se, mikä ennenkin on pitänyt asiat etenevinä. Täten, esim. apuhenkilönä raksalla oleminen saattaa muuntua monille "kun edes sellaisena voisi olla"-tyyppiseksi.

Tuntumaa siitä, miten erilaiset kansalaiset pärjäävät ja mitä osa heistä tekee, kun ei enää pärjääkään niin hyvin kuin aiemmin, saadaan kun otetaan käyttöön viivyteltyjä vuokrankorotuksia, verojen nostamista, energiamaksujen nousua ym. Sellaisista saadaan pohjaa tutkimusjärjestelyille, jotka kohdistuvat monille eri asuinalueille. Tuntumaa siitä, miten erilaiset kansalaiset sietävät ongelmia ja mitä osa heistä tekee, kun ei enää siedetäkään ongelmia niin hyvin kuin aiemmin, saadaan kun ei päästetäkään käyttämään julkisen terveydenhuollon palveluita entisenlaisella saatavuuslupauksella, ripeytetään tuloja vähentävien lakien voimaantuloa, tiukennetaan ehtoja erilaisten tukien saamiseksi ja automatisoidaan sellaisten käsittelyä tekoälyllä ym.

Seuraamuksia kansalaisten elämään vaikuttavista päätöksistä ei monilta osin tarvitse selvitellä salamyhkäisesti ja eri tahojen kautta tietoa kierrättäen, sillä siitähän on jo "laaja poliittinen yksimielisyys", että valtion ja sen edustajien täytyy saada käyttöönsä "nopearytmistä analyysia yhteiskunnallisten ja poliittisten päätösten vaikutuksista yhdistelemällä ajantasaisia yksikkötason rekisteritietoja". Tällaista tarkoitusta varten on tullut perustetuksi Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) Datahuone, joka mahdollistaa esim. "veroviranomaisen, Kelan ja Tullin aineistojen käytön yhdistetysti, laajasti ja nopeutetulla menettelyllä". On kehuttu, että "Voimme esimerkiksi lähteä hankkimaan sellaisiakin aineistoja, joiden saamiseen voi neuvotteluineen kulua vuosia, ja sitoutua erilaisten ilmiöiden pitkäaikaisempaan seurantaan." STT uutisen mukaan huhtikuulta 2024, Datahuoneella työskentelee kymmenkunta tutkijaa ja data-analyytikkoa.

Ajan henkeen sopivasti tapahtunee varmastikin niin, että avattaessa Datahuoneen käyttöön ohjelmistorapapintoja erilaisiin tietorekistereihin ja päätettäessä samalla antaa muillekin tahoille lupa hyödyntää samaista ohjelmistorajapintaa, joku näistä sopimuskumppaneista tulee mahdollistaneeksi tietovuodon kohteena olevasta tietorekisteristä heidän kauttaan jonkun tuntemattomaksi jäävän tahon luvattomasti hyödynnettäväksi. Johan ns. positiivisen luottotietorekisterin käyttöön ottamisen jälkeenkin aiheutui se, että "Tämänhetkisten tietojen mukaan luotonantajan käyttämään ohjelmistoon on tehty tietomurto, jonka seurauksena positiiviselta luottotietorekisteriltä on kysytty [huomattava määrä automaattisia tietopyyntöjä] luottotietorekisteriotteita ilman perustetta." Muita Datahuoneen käyttöön tulevia tietorekistereitä ovat varmaankin esim. alustaoperaattoreiltä kertyneet tiedot liittyen tulojen saamiseen digitaalisen myyntialustan kautta, koskien sekä yrityksiä, että yksityishenkilöitä, minkä osalta tiedot ovat menneet Verohallinnon käyttöön jo vuodesta 2023. Rahapelimarkkinoiden avautuessa lisenssiperiaatteella, on eräs vedonlyöntiin erikoistunut yritys jo ehdottanut "ylivelkaantumisen suojelemisen" perusteella, että eri vedonlyöntiyritysten pitäisi voida saada vapaasti tietoa muilta vedonlyöntiyrityksiltä pelaajien pelaamisista ja käyttämistä rahasummista. Siihenkin tulee varmaankin jonkinlainen tietorekisteri, koska sellaisten perustamiseen alkaa olla niin helppo saada puoltavuutta kansanedustajilta, mikä sitten kytkettäneen myös Datahuoneen käyttöön.

Monet tahot esittävät, että he eivät ainakaan halua eriarvoistunutta yhteiskuntaa

Kun tuomarit ja juristit kommentoivat halllituksen aikeisiin, että "ei näin saa tehdä" tai lääkäriliitto omalla osa-alueellaan sanoo niin, on siinä kyse jonkin näkökulman mainitsemisesta sen verran, ettei kansasta tuntuisi siltä, että "ikään kuin jotain puuttuisi". Nuo professionaaliset ihmiset voivat sitten siinä samalla muokata tai sävyttää imagoaan, kun pääsevät toteamaan, kuinka jotain vaarantuu "näiden päätösten vuoksi, jos ne sellaisenaan otetaan käyttöön", mutta ettäkö he kävisivät enemmän julkisuudessa siitä jostain asiasta puhumaan, niin sellaistahan sitten taasen ei tapahdu. Eli vähän jutskaa laajalevikkisimman sanomalehden mielipidekirjoituksessa, lyhykäinen keskustelutuokion tapainen aamun tv-ohjelmassa ja ehkä vielä näiden lisäksi joku sitaatti jossakin. Sellainen riittää siihen, että näkemyksiä ohimennen kohtaava saa jostain aiheesta "tasapuolisen verran osumia", mutta eihän sellaisella päättäjien näkemyksiä muunneta, useinkaan.

Ihmisillä on harhakäsityksiä siitä, mikä taho on kenenkin "puolella" ja miksi, sillä he saattavat ajatella liiaksi mutulla miksi vaikka jokin ammattiliitto on olemassa ja mitä tahoja se oikeastaan edustaakaan. Tokihan niilläkin on perustellusti syytä olla vastaan joitakin edustamiinsa ihmisiin kohdistuvia heikennyksiä, mutta valtion tavoitteena ollessa tehostaa sitä järjestelmää tai ekosysteemiä, jossa yksilön elämänlaadusta huolissaan oleminen on toissijaista eli sitä, mihin kuuluvat mm. elinkeinoelämä ja oppilaitokset, jäävät ammattiliittojenkin huolet edustamiensa ihmisten työttömiksi mahdollisesti jäämisistä enemmänkin taloudelliseen jelppaamiseen kuin tarkempaan analyysiin "elämän tarkoituksesta".

TE-toimistoissa, sosiaalivirastoissa ja hyvinvointialueilla ollaan jo vuosikymmenet mietiskelty sitä, mitä ovat ne käytännön keinot, joilla saadaan tarvittaessa suuret määrät niiden asiakkaita käyttämään vähemmän niiden resursseja ja rahaa, oli hallitusvastuussa valtion tasolla sitten ketä vaan. Täten kun hallitusvastuussa ovat jotkut vähän karskimmat, näillä tahoilla on jo monenlaista valmiutta silkkaan eriarvoistamiseen, sillä eriarvoistaminen on sekä sisäänkirjoitettu lakeihin ja säädöksiin, joiden tulkintaa sitten vielä vinoutetaan näiden tahojen johtojen päätöksillä heidän asiakkaidensa haitaksi, eivätkä näiden tahojen työntekijät saa aikaiseksi olla mitään erityistä eri mieltä. Tällainen muokkaa organisaatiokulttuureitakin sillä tapaa, että jos olisikin muutaman vuoden jakso, jolloin ei tarvitsisi tehdä säästöjä ja erilaisten ehtojen kiristyksiä, mielenkiintoa asiakkaiden hyödyksi proaktiivisesti toimimiseen ei silti suuremmin olisi. Monet virastotyöntekijät ja terveys-/sosiaalialalla toimijat ovat jo opiskeluaikoineen sisäistäneet idean siitä, että ei heidän pidä hankkia itselleen burnouttia asiakastyössään ja jos laajasti jonkin alan työntekijöitä edustava liitto ei aja juuri muuta kuin kuin heidän taloudellisia etuja ja (yksinkertaista) työmukavuutta, niin so what. Keskijohto ja päällikkötaso taasen ovat niin yläkäsitteiden käyttöön tottuneita, etteivät ne edes osaisi ymmärtää asiakkaiden monimutkaisia elämäntilanteita, saati elimistön toimintaa.

Kuntapäättäjät kuten kunnallisvaltuustot eivät ole sellaisesta kummemmin moksiskaan, vaikka heidän hyväksymänsä kaupunkistrategiat eivät edistäisi juuri muuta kuin kaupungin julkikuvaa joiltain osin. Olennaisempaa heille on kaupunkistrategian ajallinen pitkäkestoisuus ja jonkinlaisten numeeristen seurantamittareiden edes olevuus sen käyttöön kuin vaikkapa se, että "kenestä tahansa kaupunkilaisesta voi tulla mitä vaan, kunhan vain tahtoa ja apuja löytyy". Vaalikampanjoissa lupaillaan kaikenlaista, ollaan varovaisia sen suhteen mitä lupaillaan, tavataan "tavallisia ihmisiä", otetaan mielenkiinnolla näkemyksiä vastaan, mutta lopulta, valituksi tultuaan, ollaan suostuvaisia julkilausumiin, joiden eri seuraamuksia ei ole edes mietitty; ei tehdä koskaan minkäänlaisia aloitteita; ollaan kenties jatkuvasti hiljaa niinkin tärkeäksi luonnehditussa tilanteessa kuin valtuuston kokouksessa; ilmaistaan omia näkemyksiä lähinnä sosiaalisessa mediassa samanlinjaisesti edustetun puolueen kanssa; kehutaan kaupunginhallituksen näkemyksiä ja ehdotuksia kuin yksipuoluejärjestelmässä konsanaan; ihmetellään, kun kaupunki ei vain jostain syystä oikein menesty; ollaan tyytyväisiä, kun kaupungin talous on edes jotakuinkin budjetoitu onnistuneesti ym.

Lehdistö saattaa tehdä uutisointia siitä, kuinka vaikkapa jokin kiinteistövartijoiden joukko on toiminut epäasiallisesti joitain yksilöitä kohtaan, mutta ettäkö vaikkapa rakentamisessa, kiinteistönhuollossa, opetustyössä tai terveysalalla olisi tapahtunut sellaista vääryyttä, missä vaaditaan ihmisten välistä yhteistyötä kuin kartellissa konsanaan? Eihän sellaisesta uutisoida koskaan, vaikka yhteiskuntia on vuosikymmenen rakennettu, kehitetty, ylläpidetty ja jatkokehitetty "huonommilla huonommat"-periaatteella: kiinteistöhuoltojen kanssa tehdään sopimuksia, jotka eivät takaa kattavaa laatua, taloja rakennetaan edelleen "mitä kalliimmalla, sitä vähemmän tahallisia esteettisiä ym. muita vikaisuuksia"-idealla, psykiatreiksi vaikuttaa palkattavan jatkuvasti henkilöitä luontaisella kyvykkyydellä ihmisten ala-arvoistamiseen, opettajat ottavat ulkopuolisilta tahoilta vinkkejä kohteeksi otetun opiskelijan koulussa olemisen inhoittamiseksi ym. Ja lehdistö itse taasen piilonälvii yhdessä muiden kanssa vähän kaikkia, jotka eivät toimi "ekosysteemin ehdoilla".

Koska kuntien ja hyvinvointialueiden toimivuus on paljolti sidoksissa valtiolta saatavaan rahaan ja sen toimivuus taasen on paljolti sidoksissa valtiolla käytettävissä olevaan, saadaan jaettavissa olevia rahamääriä säädeltyä kymmenillä ja sadoilla miljoonilla erilaisin epäsuorin, mutta vaikutuksiltaan tunnistettavin keinoin. Täten, voidaan esim. aiheuttaa ns. konkurssiaaltoja jollekin alalle, mihin voidaan ministeritason päätöksellä joko antaa paljon avustusta "ylipääsykaudeksi" tai olla antamatta, jolloin tukien määrä lisääntyy sitten jotain toista kautta ja mikä euromäärinä on sitten poissa jostain muualta. Ulkomaisten investoijien haluttomuutta investoida Suomeen voidaan lisätä keinoilla, joilla on viiveellisiä seuraamuksia ja joiden lopulta ilmentyessä, ei enää ehkä voida tai halutakaan tehdä nopeita muutoksia, jolloin päästään taas kertomaan, kuinka on "tarpeen tehdä päätöksiä lisäsäästöistä, jos alkaa näyttää siltä, että niitä täytyy tehdä, sillä onhan myös tämä tällainen EU:n tarkkailumenettelyyn joutumisen uhkakin ja blaablaa.." Toisaalla sitten koetaan lisääntyvää pakoa esim. hyvinvointialalta tai ainakin julkiselta hyvinvointialueelta joidenkin muiden kiirehdittyjen päätösten tai tekemättä jättämättömyyksien vuoksi, sillä työntekijät kokevat, että työssään ei vain kerta kaikkiaan pysty viihtymään, palkkaus ei kompensoi epämukavuuksia ym. riittämiin, mikä sitten ajallaan eriarvoistaa niitä tahoja, jotka joutuvat olemaan niiden loppujen, jäljelle jääneiden, stressaantuneiden ja ärsyyntyneiden asiakkaina tai muuten käsiteltävänä.

Koska eriarvoistumisessa huonompaan asemaan joutuneet saattaisivat jollain tavoin reagoida ja ilmentää huono-osaisuuttaan, on moista varten tietenkin oltava soveltuvia lakeja, jotta heitä voitaisiin rankaista vääränlaisesta käytöksestä. Kelan etuuskäsittelijöiden tekemät virheet, ajattelemattomuudet, vääryydet ym. saattavat aiheuttaa joissain ihmisissä uhkailun halua, mikä voi olla ihan perusteltuakin, mutta siinä samalla, kun on tarjottu muutamille tahoille kuten Kelan etuuskäsittelijöille pahastumissuojaa muilta ihmisiltä, on sama mahdollistettu monille muillekin "ekosysteemiä" ylläpitäville tahoille kuten journalistit, kaupan kassahenkilöt, koulujen opintotoimistojen työntekijät ym. Jotta ihmiset "yleisesti" tajuaisivat, kuinka tärkeää on, että "ketään ei uhkailtaisi työssään", on eri kaupungeissa ym. järjestetty kaikenlaista feikkiä tapahtumaa, joista voi sitten uutisiinkin laitella juttua: joku partaa ajamaton käynyt ottamassa taskustaan puukon K-marketissa, toisaalla käyty huutelemassa koulun pihalla lapsille hävyttömyyksiä ennen kun yritetty päästä sisälle koulun pääovista, STT:n joka lehteen leviävissä uutisissa isosti lisääntyneistä uhkauksien määrästä asiakastyössä ym. Osa uhkauksista saattaa olla yllytettyjä sellaisia, jotkut saattavat olla saman toistoa, suuri osa kompensaatiokorvauksella tehtyjä feikkauksia ja jotkut voivat olla silkan elämänmuutoksen aiheuttavasta päätöksenteosta vihastumisia. Lukevan yleisön hetkellisten ja myöhempien reagoimisien kannalta olennaista olisi kuitenkin se, että he eivät ryhtyisi olemaan käyttöön otettuja lakeja vastaan. Paitsi ehkä jonkin netin keskustelufoorumin "aihe vapaa"-osiossa, mutta sillähän olisikin paljon merkitystä?

Vastapuolen hallitusta jonkinlaista aikaansaamattomuutta

Kun hallituspuolueen puoluejohtaja

• sanoo, että "Tarvitsemme rotia, järjestystä, vaatimuksia ja velvollisuuksia.",
• tarkentaa heti siihen perään, että "Tämä ei ole kylmää eikä epäempaattista." ja
• on aiemmin todennut, että "Mielestämme on rikkaus, että Eurooppa koostuu kansallisvaltioista. Kussakin omat kansansa, kielensä, kulttuurinsa, omat kansalliset piirteensä ja tapansa.",

mutta puoltaa sellaista hallituksen päätöksentekoa,

• jossa hirmumäärät käyttökelpoista ihmisainesta jää hyödyntämättä,
• jossa ihmisten elämänsä laadullisesti parantamisen mahdollisuudet heikentyvät,
• joka karkean ja epätäsmällisen velvoittavasti uhkailee yksilöitä yhteiskunnan tukien menettämisellä,
• joka jättää aina mainitsematta aikuiset ihmiset puhuttaessa lapsista, nuorista tai vanhuksista huolehtimisesta,
• joka vaikeuttaa kiireellä julkisen terveydenhuollon toimivuutta ja
• joka edistää ihmiskierron nopeutumista sosioekonomisesti korkeammilla tasoilla,

eikö siinä käy olemaan alkavaa perustaa vankkarakenteiselle päätelmälle, jonka mukaan yhteiskunnan olennaisimmaksi osaksi halutaan "kelpoisasta ihmisaineksesta" muodostuva sellainen ja jolla täten olisi myös ikään kuin luontainen oikeus toimia Suomi-kuvan luojana, joka osaltaan tekee Suomesta muista maista erottuvaisen? Tällaiseen tarvitaan eriarvoistamista, mikä tekee sellaiseen pyrkimisestä arvovalinnan, jossa merkittävänä dilemman aiheuttajana on maahanmuuttajien käyttäminen ja merkityksen asettaminen "sellaisille". Sen seuraamisessa on jotain hassuakin, kuinka jotkin poliittiset puolueet eivät saa stabiloituneeksi julkilausumiaan maahanmuuttoon liittyen, vaan koettavat tilannekohtaisesti kuulostaa jotenkin sopivalta. Tämä voi johtua siitä, että kun on jokunen vuosikymmen sitten oltu näkemyksellisesti sellaista vastaan, joutuvat he jatkuvasti vähän esittämään, etteivät näkemykset ole radikaalisti muuttuneet, vaikka oltaisiin jo vuosikymmeniä sitten, jopa eri puoluejohdolla varustettuna, tiedetty/arvattu minkälaista tulevaisuudessa tulee olemaan ja minkälaisten päätöstenteon äärellä tullaan olemaan.

Kyselygalluppien mukaan poliittisten puolueiden keskinäiden suosittuussuhde muuntuu toisinaan hiukan ja mikä sitten tavataan yhdistää esim. johonkin tapahtuneeseen sanaillen kamppailuun, mutta kun vaalikautta on vuosia jäljellä, mikä siinä "odotellessa" jää oppositiopuolueen hetkellisen nousun merkitykseksi? Oppositioryhmittymä toisensa jälkeen on koettanut sanoin ja puhein "saamaan hallitusta tajuamaan väärintekemisensä", mutta jos ei uutisoinnilta ja julkisilta valtiopäiväasiakirjoilta piiloon jäävää tekemisen osuutta huomioida, mitä esim. Vasemmistoliiton edustaja saikaan aikaan sillä, että syytti eduskunnassa hallitusta "tarkoituksellisesta köyhyyden lisäämisestä" tai Vihreiden edustaja luonnehtiessaan "hallituksen ajamien indeksijäädytysten ja muiden heikennyksien sosiaaliturvaan osoittavan piittaamattomuutta"?

Muihin maihin hetkeksi huomiota luoden, olisi ainakin uutisissa esiintyvistä sanailuista koettavissa voitavan tunnistaa, kuinka todellisia, toisilleen vastapuolia on olemassa. Esim. Portugalin parlementtivaaleista todetaan, että sosialistisen puolueen ja keskustaoikeistolaisen demokraattinen liittouma -koalition välillä tulee olemaan "tiukka mittelö" ja Ranskassa sosialistit ja vihreät ovat "julkisesti tyrmänneet vaaliyhteistyön presidentti Macronin kanssa", vaikka "niiden lopullisena tavoitteena onkin laajan kansanrintamahallituksen luominen". Toisaalta, kun miettii kunnallispolitiikkaa, niin sielläpä sitä eroavuutta puolueiden välillä vähän onkin, joten jos kerran niin on, voisiko valtakunnan politiikkakin olla tavallaan yksipuoluejärjestelmäistä teatteriesityksin avustettuna ja jos näin olisi, voisiko se olla sitä samaa muissakin maissa?

Puolueet voivat puhua paljonkin arvoista(an), mitkä voivat toki ilmentyä ja toteutua niiden tekemisissä, mutta mitä vähemmän puolue kykynee tai haluaa olla "all things considered", yksityiskohtia myöten, sitä väheksyttävämpänä sitä voi pitää ja tällöin sen arvot/missiot ovat paljolti silkkaa lööperiä. Ongelmana niiden kannalta, jotka todella haluaisivat puolueiden kautta vaikuttaa, voi olla paljonkin se, että ollaan identiteettipolitiikan eräänlaisia vankeja eli aikaa menee jatkuvasti paljon hukkaan pelkkään jonkinlaisen esittämiseen, sillä jos ei esitä, tulee vähintäänkin sanomalehden kolumnisti "snaippaamaan helpot pois".

Jos "all things considered" on esivaatimuksena jokseenkin vaativa, niin saisihan jo silläkin kritisoitavuutta aikaan, miksei muista megatrendeistä kuin maahanmuutosta ja ilmastonmuutoksesta puhuta? Tekoäly ja digitalisaatio, sekä niiden sovellettavuus ja jo tehty soveltaminen jossain toisaalla olisivat hyviä keskustelunaiheita, jotka innostaisivat kansalaisiakin mielikuvittelemaan, mutta ei sellaisista ole juurikaan puhetta edes kansanedustajien juttuvirroissa käyttämillään sosiaalisen median alustoilla. Tai voisihan sitä miettiä politiikan toimivuutta siltäkin kantilta, että miksi ns. pienpuolueet ovat ikään kuin velvoitettu näyttämään jotakuinkin pelleltä tai muuten vikaiselta, sekä käyttäytymään tai puhumaan sillä tapaa, ettei heitä oikein kukaan voi kannattaa. Moinenhan sitten osaltaan tukee sitä status quota, jonka nojalla "mikään ei suuremmin muutu politiikassa". Media siihen sitten omalta osaltaan luomassa paheksuntaa niitä ääriliikkeitä kohden, jotka vielä saattaisivat joidenkin mieleen joissain tilanneyhteyksissä juolahtaa. Mahdollisiksi nouseviksi uusiksi puolueiksi saattaisivat päästä (tulla päästetyksi?) vain sellaiset, joilla on puolueohjelmassaan jotain vielä nykyistäkin huisempaa eli ns. pitemmälle menevämpää suhteessa siihen, mihin valtapuolueet ovat nykyisellään arvoissaan, olemassa olon tarkoituksissaan tjs. sitoutuneet.

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso: "Vammaispalvelulain voimaantulon siirtoa tasapainottamaan hallitus on myös linjannut toimenpiteistä, joilla neuropsykiatrisesti oireilevien eli nepsy-lasten ja heidän perheidensä tukeen sekä nopeaan diagnosointiin ja avun piiriin pääsyyn osoitetaan lisäpanostuksia välittömästi. Hallitus onkin käynnistämässä syksyllä 23 määräaikaisen ohjelman, jossa panostetaan lasten ja nuorten neuropsykologisten häiriöiden kuntoutukseen ja kuntoutuspalveluihin Kelan harkinnanvaraisen kuntoutuksen kautta. Tähän ohjelmaan hallitus on päättänyt osoittaa 25 miljoonaa euroa vuodessa, kunnes uusi vammaispalvelulaki astuu voimaan."

Jaana Strandman, ps: "Vammaispalvelulain voimaantulon siirron aikana vammaisia henkilöitä palvellaan voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Tämän lisäksi hallitus kiinnittää erityistä huomiota neuropsykiatrisesti oireilevien lasten palveluihin ja heidän perheidensä tukeen sekä nopeaan diagnosoitiin ja avun piiriin pääsyyn. Hallitus käynnistää tänä syksynä määräaikaisen ohjelman, jossa panostetaan lasten ja nuorten neuropsykologisten häiriöiden kuntoutukseen ja kuntoutuspalveluihin Kelan harkinnanvaraisen kuntoutuksen kautta. Ohjelmaan käytetään 20 miljoonaa euroa vuodessa, kunnes uusi vammaispalvelulaki on saatu voimaan. Vammaispalvelut ovat lain siirrosta huolimatta paremmin hoidettuina kuin edellisen hallituksen aikana."

Ari Koponen, ps: "Vammaispalvelulain lykkääminen on välttämätöntä, jotta laki saadaan valmisteltua laadukkaasti. Lain tulee olla selkeä, ja vaikutusarviot tulee tehdä, ennen kuin se voidaan laittaa täytäntöön. Tässä on syytä muistaa, että lain lykkäämiseen on ajauduttu Marinin hallituksen kiireisen ja kesken jääneen valmistelun vuoksi."

Ari Koponen, ps: "Vasemmalta on huudeltu, että kyseessä olisi julma vammaisilta leikkaaminen, mikä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Tulemme lisäämään rahoitusta reilusti, 100 miljoonaa euroa vuodessa nykyisen rahoituksen päälle, eli nimenomaan parantamaan palveluita vammaisille. Jopa ennen lain voimaantuloa parannamme vammaisten palveluita lisäämällä 20 miljoonaa neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja heidän perheidensä tukemiseen."

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso: "Mitä tulee tähän neuropsykiatristen lasten asiaan, ymmärrän kyllä tämän ongelman. Autismin kirjon häiriöt, neuropsykiatriset häiriöt, ovat kasvaneet aivan järkyttävällä tavalla viime aikoina, ja on paljon apua ja tukea tarvitsevia lapsia. Juuri sen vuoksi hallitus on päättänyt, että me annamme väliaikaisesti kertamääräyksenä 20 miljoonaa, jopa 25 miljoonaa, euroa, koska tämä venyy nyt vähän enemmän kuin mitä alun perin oli tarkoitettu. Se tulee tietysti Kansaneläkelaitokselle. Useimmat niistä, jotka hakevat neurokirjon ongelmiin apua, ovat tietysti nuoria, mutta toki siellä on varmaan vanhempiakin ihmisiä. "

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso: "Hallitus on varannut vuotuista rahaa 20 miljoonaa euroa neuropsykiatrisista häiriöistä kärsivien lasten ja heidän vanhempiensa tukeen, ja tämä nimenomaan sen vuoksi, että vammaispalvelulaki lykkääntyy sinne vuodenvaihteeseen. Eli kyllä me olemme tähän varautuneet. Me ymmärrämme erittäin hyvin nämä ongelmat, mitä monilla lapsilla ja nuorilla on. Kyllä tähän täytyy panostaa, ja tämä tehdään nyt alkuvaiheessa sillä tavalla, että resursoimme sinne lisää rahaa 20 miljoonaa vuodessa, mutta jos lasketaan vuosi ja kolme kuukautta, niin yhteensä 25 miljoonaa euroa on tulossa rahaa — ja nimenomaan sen vuoksi, että tämä uudistus myöhästyi."

Jaana Strandman, ps: "Neuropsykiatrisista haasteista kärsiville lapsille ja nuorille hallitus osoittaa vammaispalvelulain siirron myötä reilun 20 miljoonan euron satsauksen. Psykoterapiakoulutusta tehostetaan ja uudistetaan, ja ensimmäinen koulutusvuosi on ilmainen. Tässä muutamia merkittäviä hallituksen toimia, ja pyydän, että tässä salissa vihdoin nämä arvokkaat toimet tunnustetaan."

Jaana Strandman, ps: "Hallitusohjelmassa on vihdoin ensimmäistä kertaa kirjattuna terapiatakuu lasten ja nuorten osalta. Neuropsykiatrisista haasteista kärsiville lapsille ja nuorille hallitus osoittaa vammaispalvelulain siirron myötä reilun 20 miljoonan euron satsauksen. Psykoterapiakoulutusta tehostetaan ja uudistetaan. Tutkimuksessa on todettu, että jos ihminen saa psykoterapiaa riittävän ajoissa, kustannukset vähenevät 20 prosenttia."

Mia Laiho, kok: "Hallitus on varannut myös 25 miljoonan euron lisärahoituksen neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja nuorten Kela-kuntoutukseen ensi vuoden alusta lähtien."

Kaisa Garedew, ps: "Lapsuudesta alkaa koulutuspolku, ja se on kokonaisuus, jonka tulisi tukea jokaisen yksilön mahdollisuuksia kehittää taitojaan ja löytää itselleen sopiva ala. Siihen eivät riitä pelkkä luokanopettaja sekä koulu- ja laskutaito: tarvitaan opinnonohjausta, oppilashuoltoa ja yhä enenevissä määrin erityisopetusta. On selvää, että inkluusio ei ollut toimiva ratkaisu, vaan nyt kolmiportaisen tuen malli uudistetaan ja myös erityisluokissa annettava opetus mahdollistetaan. Yhä suurempi osa lapsista oireilee neuropsykiatrisesti, ja sen vuoksi hallitus tulee erikseenkin kiinnittämään erityistä huomiota nepsy-lasten nopeaan diagnosointiin, auttamiseen sekä heidän perheittensä tukemiseen."

Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen: "Eli hallitus on erittäin huolissaan ja tietoinen nepsy-perheiden, nepsy-lasten vanhempien, huolesta ja hädästä heidän lastensa ja nuortensa tulevaisuudesta. Ja tästä syystä hallitus on varannut 25 miljoonaa euroa tämän vammaispalvelulain jatkovalmistelun ajaksi Kelan kuntoutuksen määrärahojen lisäämiseen. Eli nyt on ollut vaaratilanne siinä, että nämä kuntoutusrahat olisivat loppuneet. Hallitus on tähän huoleen tarttunut, ja Kelan kautta tätä neuropsykiatrisesti oireilevien lasten kuntoutusta pystytään jatkamaan. Näitä lisärahoja on sinne myönnetty, ja Kelalta saamani käsityksen mukaan tämä rahoitus tulee riittämään lasten hätään ja perheiden hätään vastaamiseen. Seuraamme tätä tilannetta erittäin herkästi."

Kaisa Garedew, ps: "Myös kansalaisten, erityisesti lasten ja nuorten, mielenterveyden edistäminen on hallitukselle erittäin tärkeää, ja se näkyy ensi vuoden budjetissa. Lasten ja nuorten neuropsykiatrista kuntoutusta vahvistetaan lisärahoituksella Kelan harkinnanvaraiseen kuntoutukseen, kunnes tämä uusi vammaispalvelulaki on saatu voimaan. Tähän on vuodelle 2024 budjetoitu jopa noin 17 miljoonaa euroa."

Päivi Räsänen, kd: "Toteutamme lasten ja nuorten terapiatakuun. Ja meillähän olisi jo voimassa terapiatakuu, ellei vihervasemmisto olisi äänestänyt esitystä vastaan viime kaudella. Lisäksi lasten ja nuorten neuropsykiatriseen kuntoutukseen ohjataan 25 miljoonaa euroa lisää rahaa jo tästä vuodesta alkaen."

Kun on riittämiin todisteltu ja epäonnistunein esimerkein demostroitu sitä, ettei ole mahdollista saavuttaa yhteiskuntaa, jossa kaikilla olisi perushyvän olon lisäksi elämässään runsaasti luksusta ja kirjava joukko palveluita, joista valita ilman odottamisen vaivaa, tulee siitä hyväksyttävä tosiasia, jota ei tarvitse erityisemmin edes selitellä. Tämä taasen johtaa sen hyväksyntään, että ihmiset yhteiskunnassa jakautuvat väistämättä vähintään kahteen ryhmään, joista toisilla menee paremmin ja ne joilla menee paremmin tai ainakin riittävän kelpoisasti tai ainakin sitten menee riittävän kelpoisasti, jos he vain osallistuvat siihen toimintaan, joka varmistelee, että paremmin menevillä menee jatkossakin hyvin.

Kun paremmin nyt ja tulevaisuudessa pärjäävät riittämiin toimivat yhteen eri kerroksissaan ja eri alaryhmittymissään, tulevat he saaneeksi aikaan yhteiskunnallisia rakenteita ja prosesseja, joita vankistamaan, ylläpitämään ja parantelemaan voidaan ohjailla ja kouluttaa uusia ihmisiä, joille jokainen huonommin pärjäävien ihmisten ryhmästä muistuttaminen toimii elämän arvojen vahvistajana ja vinkkinä siitä, että miten ikinä paremmin pärjäävät pyrkivätkään varmistelemaan, ettei heidän systeeminsä hajoa, se on otettava hyväksyen vastaan.

Vaikka älykkäältä vaikuttava keskustelu kirjojen sisällöistä ja muu yksi kysymys – yksi vastaus -tyyppistä kommunikointia pidemmälle menevä on enemmänkin ulkomaisista tv-sarjoista tuttua kuin suomalaisessa oppilaitoksessa tavanomaista, eivät kaikki yksilöt anna sellaisen estää kasvamistaan kohti sellaista kriittistä asennetta, joka uuttaa ajatteluun halua hyvinvoinnin parempaan jakamiseen ja kehittämiseen, mikä taasen voisi riittävästi momentumia saadessaan saada paremmin pärjäävien elämän tuntumaan vähemmän paremmalta. Elitistisemmissä piireissä pidetäänkin tällaisten uhkien tainnuttamiseksi tärkeänä, että heidän kannaltaan ongelmallinen kriittisyys tunnistetaan ihmisissä varhain, jotta heidän ihmisenä kehittymistään voidaan ohjailla muiden osallistujien, teknologian ym. keinoin. Voidaan jopa joutua turvautumaan siihen, että luodaan henkilöhahmo, jolla on vetovoimaa näihin mahdollisesti kriittisiin ihmisiin ja jotka voivat sitten lähemmin muokata heitä toisenlaiseksi tai ainakin hidastaa joidenkin tunnettuutta saaneiden ideoiden etenemistä edes vaikkapa muutaman vuoden.

Mediaväki on tottunut jo aikoja sitten siihen, että ideoita vesitetään, syrjitään ja niiden ajateltavuutta vaikeutetaan. Onhan niin, että kun jostain asiasta jotain mainitaan, se tuo muita mietteitä mieleen ja jos niistäkin käydään mainitsemaan enemmän, tuovat ne osaltaan lisää mietteitä mieleen ja sitten saatetaan olla jo liian lähellä sellaisia aiheita ja mietteitä, joista käytävä julkinen keskustelu riskeeraisi paremmin pärjäävien ihmisten elämän jatkumisen sellaisena kuin se on siihen mennessä jatkunut, sillä pitäisi ehkä alkaa hyväksymään panostuksia johonkin palvelutarjontaan, tutkimuksiin, asioiden käsittelytapoihin tjm., mikä taasen voisi jo parin vuoden kuluttua tehdä ihmisten välisistä jaotteluista huonommin erottuvia, mikä taasen voisi olla ongelma esim. ihmisten motivoimisen kannalta. Yhteiskunnat kun tapaavat perustua vertailun kautta tapahtuvaan parempaan elämään pyrkivyyteen.

Ohjelmistoteknologia tarjoaa suht helpon mahdollisuuden sille, ettei mediassa julkaista mitään, mikä suoraan tai parin assosiaatiohypyn kautta toisi mieleen jotain epäsuotuisaa, sillä tietojärjestelmiin on helppo ”puhkaista” ohjelmistorajapintoja, joiden kautta voidaan tehdä varmistuksia, ettei minkään mediatalon julkaisujonossa tai julkaisuaikeissa ole mitään ”ongelmallista”, radioiden musiikkisoittolistat mukaan lukien. Vaihtoehtoisista julkaisukanavista voi tulla mieleen sosiaalinen media, mutta sosiaalisen median vaikuttajien merkittävyyttä tavataan liioitella, sillä heidän yrittäessään miellyttää monia, he päätyvät aina siihen, että on parempi olla ärsyttämättä niitä, joilla menee paremmin, sillä heihinhän he kuitenkin ovat linkittyneet eri sosiaalisen median alustoilla ja muutoin, joten he uudelleentweettaavat ja blogittavat lähinnä ”turvallisista aiheista” tai sellaisilla ajoituksilla, etteivät ne kuitenkaan johda mihinkään kummoisempaan liikehdintään tai yhteiskunnallisiin muutoksiin.

Ministerit lupailevat varsin tottuneesti, yläkäsitteiden avulla, kaikenlaista hyvinvoinnin parantamista, mutta he ovat asemansa saavuttaakseen tehneet liikaa lupailuja ja sopimuksenvaraisuuksia, eivätkä kykene edes kokonaisen puolueen ja erilaisten avustajien avulla muokkaamaan esim. terveydenhuoltokenttää juuri mitenkään erilaiseksi, vaan puheet ja teot jäävät sille tasolla, missä koulutukseen otettavien määriä lisätään ja laatukriteerejä luvataan tarkistaa. Tawan johtajia. Puolueiden eräänlaisena tehtävänä on edistää ja ylläpitää työllisyyttä, mikä tavallaan vaatii pitämään perusterveydenhuoltoa huonolaatuisena, jotta asiakkaiden rahat kulkeutuisivat takaisin talouskiertoon ja mikä täten tukisi työllisyyttä ja paremmin pärjäävien hyvinvointia.

Kuolemisen merkityksettömäksi tekeminen ja väkivaltaisuuteen totuttaminen ovat sekä seurausta siitä, että ihminen oliona tunnetaan liian hyvin, jotta muita ihmisiä vaivaannuttaisiin ajattelemaan persoonina kokemuksia säilövien, aivot sisältävien kuorien sijaan. On oletettavaa, että tämä totuttaminen on ennakointia sille, että valtion käytettävissä olevia rahoja alkaa olemaan erittäin vaikea saada riittämään kaikkeen siihen, mihin sitä tarvitaan, jolloin pikku kuolema siellä täällä ei tunnu missään niissä ihmisissä, jotka on siihen totutettu. Osa julkisuudesta tutuista kuolleista on saattanut jopa sallia kuolemansa ajoittamisen sellaiseen ajankohtaan, jossa se tuo jotain lisähyötyä nimekkyytensä, menneisyydestä esiin nostettavien tapahtumiensa, hänen elämästään kertojiensa ulkonäön tjm. seikan kautta.

Väkivaltaisuuden mitään tuntumattomuudessa (ajatuksiin nousevana asiana esim. sellaisesta lukemisen kautta) on myös sekin käyttö eliitti-ihmisille, että heitä vastaan käyville ihmisille kohdistuvat fyysiset väkivaltaisuudet ja muut kehoa runtelevuudet eivät saa osakseen niin paljon empaattisuutta muilta ihmisiltä kuin ne muuten saisivat. Tämä empaattisuusvaje on kehittynyt myös monille niistä poliitikoista, jotka eivät julkisuudessa esiinny ollenkaan karskisti, vaan heille tavanomaisen hillitysti ja asiallisesti. Se miltä onnistuu vaikuttamaan, ei tarkoita sitä, etteikö pystyisi olemaan mitään reagoimatta (ulkoisesti ja mielessään), kun kuulee kollegaltaan, että aikeissa on järjestää linja-auto-onnettomuus, jossa vahingoittuu kolmatoista ihmistä, joista yhden helposti mieleen jäävän nimeä on tarkoitus toitottaa julkisuudessa.

Ihmisten mieleen tavataan iskostaa monta kertaa viikossa ideoita, mietteitä, huomioita ym. johonkin yksittäiseen sanaan tai symboliin mielessä kiinnittyen, millä on usein mieleenjäävyyden lisäksi myös se tarkoitus, että pyritään vihjailemaan ”paremmin asioista tietäville”, että jokin tapahtuma on keinotekoisesti järjestetty. Siis, eihän voida turvallisesti pitää yllä miljoonan käyttäjän privaattia nettifoorumia tai muuta viestintäkanavaa, jossa kerrotaan suoraan, että silloin ja silloin tapahtuu sellainen ja sellainen onnettomuus jossain tietyssä tarkoituksessa. Vähemmän asioista tietävät ottavat saman tapahtuman eri tavoin vastaan, assosioituen mahdollisesti johonkin aiempaan tapahtumaan, jonka he tavoitteen mukaisesti kokevat olevan jatkoa jollekin aiemmalle, mutta eivät edelleenkään koe voivansa tehdä mitään sille kehitykselle, minkä ovat alkaneet uskoa olevan meneillään ja josta eivät aivan saa otetta. Esim. ulkomaisissa tapahtumissa on monesti jotain vain suomalaisten helposti tajua­maa esim. jonkin nimen vuoksi ja kun suomalaisista rakennuspaloista uutisoinnit sisältävät usein jotain hassun tai erikoisen nimisyyksiä tai murha tapahtuu kaupunginosassa, joka näyttää kartalla puukon näköiseltä, he alkavat kokemaan uhkaavuutta ympärillään fyysisen turvattomuuden muodossa, mikä yhdistyy mahdolliseen talou­delliseen turvattomuuteen ym.

Eri ihmiskerrostumien luontainen reaktio on käydä puoltamaan sellaisen yhteiskunnan ylläpysyvyyttä, jonkalaiseksi eliitit ja heidän sadat tuhannet puoltajansa ovat sitä kehittäneet vuosikymmenten aikana ja mihin siis sisältyy kaikkea muutakin kuin koulurakennusten rakentamista ja teiden korjaamista. He tulevat hyväksymään eripuraisuuden tukahduttamisen tekoälyn keinoin, vaikkeivat itse hyötyisi siitä mitenkään ja he tulevat hyväksymään lain puitteet ylittävän netin valvonnan ja instituutioiden välisen luvattoman tiedon vaihtamisen, jos sillä voidaan varmistaa, että päästään tilanteeseen, jossa poliisit voivat toimia koristeina erityisemmän rikollisuuden puutteen vuoksi. Samanlaista kehitystä on tietysti monissa muissakin maissa, mutta se ei tarkoita samaa kuin se, että maailma kehittyisi ”yhdeksi valtioksi”, sillä ihmiset haluavat vielä toistaiseksi pitää kiinni siitä, että maailman eri kolkat tuntuvat erilaisilta. Yhteistyötä, missä samanlaiset tai assosiaatioiden kautta toisiinsa liittyvät onnettomat tapahtumat ilmenevät eri puolin maailmaa, toki tapahtuu.

Eihän se aivan absurdi ajatus olisi, että joku vaikuttaisi jonkin puolueen ulkopuolelta ideoineen ja näkemyksineen puolueen jäseniin niin vahvasti, että heidän tuntemuksensa puolueen tarkoituksesta ja puoluejohdon hyödyllisyydestä joidenkin tarkoituksien suhteen päätyisivät hetken häilymisen kautta haluun toisenlaisesta yhteiskunnasta, jossa puolueen merkittävyys, tavoitteet ja keinot palvelisivat yhteiskuntaa ja ihmisyyttä kovin eri tavoin. Puolueethan ovat tavallaan jatkuvassa herkässä hajoamistilassa, mitä puoluejohto yrittää estää tapahtumasta välttämällä puhumasta liian monista aiheista, jotta heille voisi muodostua tottumus puhua suunnilleen tietynlaisista aiheista näppärästi.

Puolueiden jäsenistö on jossain määrin jonkinlaisen innostamisen kautta mukaan saatua tai sitten he ovat paremmin puolueen tarkoituksia ja tavoitteita ymmärtäviä. Molemmanlaisissa tapauksissa heidän valmiuttaan pysytellä suunnilleen tietynlaisena kokemansa puolueen jäsenenä voidaan koetella ilman valehtelua, liioittelua ja vääristelyä, sillä esim. vaalien aikaan puolueiden merkitys vahvistuu varsin vajavaisista aihekavalkadeista hössöttämällä ja vaalien välillä puolueiden vähemmän ajatuksella politiikkaan osallistuvat jäsenet ovat kiinni puolueessa aina siihen asti kunnes puolue suorastaan koheltaa jotain.

Herkkyyttä puolueen jäsenen sitoutuneisuuden koettelemiseksi voisi kuvitella tehtävän mm. arvioimalla, kuinka hyvin hän on sisäistänyt puolueensa erilaiset valtakunnalliset, paikalliset ym. ohjelmat. Ne ovat usein varsin pitkällistä luettavaa, joten aivan kertalukemisella tai kertaalleen selaamisella ei paljoa muistiin jätetä. Toisaalta, eivät ne varsinaisesti tieteellisen monimutkaisesti sanailtuja ole ja pitkiä tekstejä lukemaan tottuneille niiden kohtalaisen strukturoitu rakenne tarjoaa hyvän mahdollisuuden muodostaa mentaalista vertailukohtaa kaikkiin muuhun puolueen julkituomaan. Toisaalta, joidenkin puolueiden jäsenten vaalien aikainen käytös antaa viitteitä siitä, ettei heitä erityisemmin edes kiinnostaisi, mitä puolueen ohjelmissa on sanottuna, sillä heihin vetoaa enemmän monenlainen häseltäminen, muiden parjaaminen ja viestinnän levittäjänä toimiminen.

Puolueen jäsenistä sellaiset, jotka eivät koe puoluetta primääristi keinoksi hallita ihmisiä, luoda uraa tms. ja jotka eivät ole ns. häseltäjiä, vaan ovat mukana puolueessa sen vuoksi, että kokevat sen jonkinlaiseksi edunvalvontaryhmäksi, olkoonkin vaikka kuinka rajallinen toiminnassaan, voisivat järkisyillä, skenaarioesimerkein ja vaikka prosessikaavioin olla konvertoivissa toisenlaisen yhteiskunnan kehittämisen kannattajiksi.

Lehdistö ja muu media tarjoavat väylät, tilat ja tehostekeinot puolueiden toimintaa uhkaavien henkilöiden saamiseksi tuntemaan olonsa epämukavaksi ja heidän vaikuttavuutensa ei-niin-hyvin toimivaksi. Samat tahot tarjoavat puolueille myös tilaisuuden esittää olevansa jotain kannattamatonta kuten sosiaaliturvan leikkauksia, minkä ilmaisemisen jälkeen puolue voisi saada vaikkapa kuukausiksi aikaa antaa tällaisen väittämän "upota" kuulijakunnan mieleen, koska muutamaan isoon toimijaan keskittynyt lehdistö pystyy kyllä pitämään poissa tällaista väittämää koettelevat uutisoinnit ym. viestinnän. Tämä toimii myös niinkinpäin, että jonkun politiikon annetaan yhtenä päivänä toheltaa jotain, josta keskustellaan saman tai seuraavan illan uutislähetyksessä ja josta tulee ainoa esimerkki jostain tietystä, johon voidaan sitten myöhemmin viitata moneen kertaan uudestaan muissa yhteyksissä.

Olisikin pikanttia kysyä, miksi ennen vähemmän menestyviin ihmisiin vedonnutta puoluetta pilkattiin niin mielellään mediassa ja nykyään sen melkeinpä toivotaan pääsevän päättämään valtakunnan asioista toisen karskia esittävän puolueen kanssa? Minkälaista yhteiskuntaa media oikeastaan haluaakaan? Eräs selitys saattaa löytyä siitä, että on niin helppoa kannattaa ylipuolueellisesti ideaa siitä, että "ihmisen täytyy saada rahaa työstään", mikä on myös eufenismi sille, että "meidän porukalla menee riittävän tai erittäin hyvin ja on mukavaa, muut pärjätköön miten pärjäävät".

Huomiota on toisaalta syytä suunnata myös siihen, miten yksikään suomalainen puolue ei ole ollut halukas irroittautumaan siitä jumitilasta, minkä työllisyyden ja yrittäjyyden puolustautuminen aiheuttaa eli sote-uudistustuskaan ei vielä seuraavaan kymmeneen vuoteenkaan tule olemaan yksilöä hienoisesti palvelevaa kaikenlaisine tieteen ja teknologian mahdollisuudet käyttämisineen, joten retorisesti nätimmin viestivät puolueet eivät kaikelta osin ole muista puolueista erottuvia, sillä ne ovat kukin vuorollaan perinteistä "kaikilla ei voi mennä hyvin, mutta kunhan edes joillakin"-näkemystä kannattavia.

Puolueiden ollessa ihmisiin paljolti mieleenjäävästi koettaneet tehdä selväksi tai muuten vain toistojen kanssa tulleet opettaneeksi, että tietynlaiset ihmiset ovat erityisesti heidän puolueensa jäseniä tai että tietynlainen henkilö on kyseisessä puolueessa merkittävä henkilö, on puolueen vaikea hyväksyä sitä, että joku puolueen tai suorastaan politiikan ulkopuolelta kommunikoiva ilmaisee kaikenlaista poliittisen sävyistä ja joko näyttää puolueen jäsenistön arkkityyppiseltä edustajalta tai muistuttaa paljolti jotain merkittävässä asemassa puolueessa olevaa.

Joillekin puolueille erilaiset vihjailevat hyökkäykset visuaalisin, verbaalisin tai muine keinoin ovat niin tavanomaisia, että niiden käyttö saa ihmisten mielipiteitä heistä muuttumaan yhtä heikonlaisesti kuin ihmisten mielipiteet muuttuvat rakennus- ja kiinteistöalalla työskentelevistä, jotka suorastaan haalivat itsestään muistuttavaksi kaikenlaista järkyttävän erottuvaa, välkkyvää, huonosti ympäristöönsä sopivaa, kehnosti mietittyjä päätöksientekoja ym. Täten puolueen ulkopuolella toimivan henkilön liian hyvin muihin ihmisiin vetoava tietyn käsitteen käyttö voi olla riittävä peruste ryhtyä toimiin häntä vastaan. Jos hänen mielialaansa vaikuttaminen ei vaikuta toimivan, voidaan kokeilla vaikuttaa muiden ihmisten häneen suhtautumiseensa tai tehdä hänen käyttämänsä käsite sillä tapaa tehottomaksi, ettei sitä voisi käyttää niin puhtoisesti. Puolueet voivat tehdä käsitteiden toimivuuden estämiseksi yhteystyötäkin. [1]

Mitähän siitä saisi aikaan, jos puolueen jäsenistön koko maailmankatsomuksen muuttamisen sijaan karsittaisiin jostain puolueesta jotain pois, josko siitä jäisi jäljelle jotain, mitä voisi kehittää laajempiin ihmisjoukkoihin vetoavaksi? Kristillisdemokraatit jos joutaisivat jättämään jumalhömpän pois ja kävisivat tavoittelemaan laajempaa ja parempaa hyvinvointia koko kansalle, ei muilla puolueilla olisi muuta mahdollisuutta kuin vastata samalla mitalla tai toimia vielä paremmin? Eikö? Vai muodostuisiko riskiksi, että perussuomalaiset alkaisivat haalimaan kaikenlaista jumal-asioihin liittyväistä itseensä? Hehän ovat uutisointien perusteella käyneet kirkossa puhumassa sinne perinteisesti kuulumattomasti asioista siten, että median täytyi tehdä siitä "että kehtaavatkin"-tyyppinen paheksuntauutinen. Onhan se toki todellinen riski, että tietyillä puolueilla on vähän liianlaisesti intressiä koettaa löytää heikossa sosioekonomisessa asemassa olevia ihmisiä, joita sitten koettavat toisenlaiseksi muuttaa.

Puolueiden julkisuudessa saamaa aikaa kuluu erittäin paljon laajoihin ihmisjoukkoihin vaikuttavista asioista puhumiseen ja voisikin visualisoida, kuinka päättäjätahojen toiminnan vaikutukset menevät ikään kuin ohitse monenlaisesta, mihin muuhun olisi syytä vaikuttaa. Täten vaaditaan kyllä lisää esim. toimistovirkailijoita, sairaanhoitajia ja vaikka mitä, muttei sanota mitään erityisen kekseliään kuuloista siitä, millä muilla tavoin voitaisiin parennella asiaintiloja, joihin väitetään pyrittävän vaikuttamaan säätämällä jotain parametrejä kuten jonkin määrää oli se sitten ihmisresursseja tai rahaa. Jonkinlaisena välttämättömänä pahana toimivat laatukriteerit, joita eri sidosryhmiä ja tavoitteiden määrittämistä varten asetetaan, mahdollistavat sen argumentoimisen, että asiaintiloja on onnistuttu parantelemaan tai niiden parantelemista onnistuttu tavoittelemaan kelpoisessa määrin, vaikka monet vaikuttamisen kohderyhmään kuuluvat kokisivatkin, etteivät he koe minkään parantauneen. Erilaisille näkymyksille siis olisi tilaa, mutta eikö toisaalta ammatikseen erilaisia näkemyksiä, skenaarioita ja raportteja tuottavat ole saaneet julkisuudessa asti useastikin huomiota, eikä tällainen silti ole saanut yhteiskuntaa luovimaan toisin? Ehkäpä vika on ollut siinä, että tällaisesta on puuttunut yhtäläinen vetoavuus niihin puolueiden jäsenistöjen "keskikasteihin"?

Vaalit.fi-sivuston mukaan "tasavallan presidentin tehtävät liittyvät ennen muuta ulkopolitiikkaan", mutta hän on myös vaikuttaja, joka järjestää tai osallistuu tapahtumiin, joissa muut saavat enemmän merkittävyyttä puheilleen hänen arvovaltaisen läsnäolonsa vuoksi.

Presidentti Sauli Niinistö on esim. käynyt puhumassa Washingtonin osavaltion senaatille (is.fi, 6.3.2023), missä hän puhui murrosteknologioista, kvanttilaskennasta ja tekoälystä.

"Tulevaisuudessa kilpailukykymme ja kansallinen turvallisuutemme ovat tiiviisti sidoksissa murrosteknologioiden kehitykseen. Meille on paljon hyötyä yhteistyöstä sellaisilla aloilla kuin 6G, kvanttilaskenta ja tekoäly. Vain yhdessä voimme varmistaa, että keskeisiä teknologioita kehitetään ja käytetään arvojemme mukaisesti."

Hän on myös järjestänyt Kultaranta-keskusteluja, joissa sekä hän itse, että muut pääsevät keskustelemaan mm. automatisaatiosta, roboteista ja algoritmeista.

"Työn murros huolestuttaa meitä maallikkoja. Maailman tuotannon kehittyminen, automatisaatio ja robottien tulo ovat asioita, jotka mietityttävät", presidentti Niinistö totesi. (2017)

Liisa Jaakonsaari peräänkuulutti sähköiselle medialle pelisääntöjä. Sääntöjä ei tällä hetkellä ei ole, mutta EU on niitä luomassa. "Algoritmit ovat liikesalaisuuksia. On aika järkyttävä tulevaisuudenkuva, jos niille annetaan valtaa esimerkiksi työhönotossa, pankkilainan saannissa, opiskelumaailmassa." (2019)

Kävipä myös Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran 50-vuotisjuhlassa 16.11.2017 puhumassa ja käytti siellä sanasen liittyen keinoälyyn ja teknologiaan.

"Keinoälyn kehittymiseen liittyy myös monia epävarmuustekijöitä. Miten vastuut määritellään, miten uusien teknologioiden hyödyt ja lisäarvo jakaantuvat yhteiskunnassa ja miten keinoäly vaikuttaa esimerkiksi työmarkkinoihin ja vaikkapa meille kaikille tärkeään yksilönsuojaan?"

Jotkut äänestäjät saattavat hyvinkin kokea, että henkilökohtaisen äänestyspäätöksensä perusteeksi riittää, kun pitää presidenttiä henkilönä, joka on toiminnassaan rajautunut johonkin määrättyyn työnkuvaan, jossa on joitain maailmantilan ja maiden välisten suhteiden kannalta tärkeitä painotuksia, sekä henkilönä, joka osaa toimia läheisessä yhteistyössä valtioneuvoston kanssa ja jonka arvojohtajuus tuntuu sopivasti sävyttyneeltä. Helsingin Sanomat näitä arvojohtajuuden määritteitä muutamalta presidenttiehdokkaalta kyselikin (hs.fi, 23.7.2023). Arvattavissa ollen, monet vastauksista ilmensivät tavanomaista nuorista huolehtimisista yhdenvertaisuuksiin ja oikeusvaltioisuudesta vähemmistön oikeuksien kunnioittamisiin. Harry Harkimo tuli kyselyssä maininneeksi, että "presidentti voisi muutenkin ottaa rohkeammin kantaa asioihin", mutta sitä ei selitetty sen tarkemmin auki.

"Presidentin tulee puolustaa tasavaltaisia arvoja eli vapautta, ihmisten yhdenvertaisuutta, demokratiaa ja oikeusvaltiota", Rehn sanoo.

Jussi Halla-aho sanoo, että todennäköisesti teemat, joita hän pitäisi esillä, "ovat pitkälti niitä, jotka yhdistävät myös perussuomalaisia puolueena".

"Näiden lisäksi ottaisin esille myös demokratian vaalimisen. Demokratia ei ole enemmistön diktatuuria, vaan siihen liittyy myös vähemmistön oikeuksien kunnioittaminen. Tämä kaikki kytkeytyy myös kansainvälisiin sopimuksiin ja ihmisoikeuksiin", Haavisto sanoo.

Presidenttiehdokkaaksi syyskuussa 2023 lähtenyt Vasemmistoliiton Li Andersson vastaa kysymykseen presidentin valtaoikeuksista (yle.fi, 13.9.2023), että hänestä presidentti voisi toimia "ongelmien esiinnostajana ja yhteiskunnallisen keskustelun herättäjänä" eli olla vahva arvojohtaja yhteiskunnallisten epäkohtia esille nostajana. Hän sanoo "haluavansa nostaa niiden ihmisten ääniä, joiden ääni ei hänen mukaansa nyt kuulu yhteiskunnassa", mainiten heistä esimerkkinä asunnottomat, huumeriippuvaiset sekä köyhät lapsiperheet. Näiden esimerkkien on ilmeisesti tarkoituskin myötäillä puolueen ikään kuin linjaa.

Andersson sanoo, että presidentinvaaleissa on tilausta ehdokkaalle, joka ”tunnustaa avoimesti väriä” ja jolla on selkeä arvomaailma. Hänen mukaansa oikeistolaisten ehdokkaiden joukossa on tällä hetkellä enemmän tunkua kuin vasemmalla.

Vihreiden presidenttiehdokkaalta Pekka Haavistolta kyseltiin (is.fi, 3.10.2023) vaalikampanjansa alkajaisiksi hänen aiemmasta lausunnostaan (is.fi, 24.8.2023), missä hän pyrki irtaantumaan mahdollisista olettamuksista, että hän voisi olla punavihreiden ehdokas, mutta oli kuitenkin mielissään siitä, että "tukijoita tulee hyvin monenlaisista suunnista".

Olen aina mieltänyt olevani keskustaliberaalien maisemissa poliittisesti, Haavisto sanoi elokuussa.

Tämä kansalaisvaltuuskunta näyttää aika hyvin sen, että tukijoita tulee hyvin monenlaisista suunnista. Tämä on ollut itselleni tärkeää tässä kampanjan rakentamisessa.

Erityiseksi huomioitavaksi voisi ottaa sen hänen löyhän toteamuksensa liittyen puolueiden kautta kanavoitujen intressien ja esille nostamien asioiden huomioimiseen, missä presidentin pitää hänen mukaansa "edustaa kaikkia mielipiteitä", sillä politiikan ja politiikkojen yleensäkin edustaessa kansaa, tuhansia aiheita suodattuu poliittisesta, ja avoimemmastakin keskustelusta, pois.

Muiden kuin presidenttiehdokkaan itsensä luonnehdinnat itsestään saattanevat paljastaa, onko tulevalta presidentiltä odotettavissa mitään sen erityisempää kuin aiemmiltakaan. Lehdistöhän sitten kuitenkin avustaa imagoasioissa, jos presidentti ei jossain tilanteessa ilmennä ajattelultaan tai valmistautumiseltaan mitään kovin hääppöistä, sillä vaikka presidentti Sauli Niinistökin on muuten vain jotain jostain aiheesta lausahtunut kysyttäessä, siitä tehdäänkin "ärähtävä paukahdus, joka saa muut tahot ottamaan asiat vakavammin" tai jos hän puhuu useiden muiden valtioiden lehdistöjen seuraamassa tilaisuudessa kovin hitaasti yhdessä toisen hitaasti puhuvan kanssa, ei tällaisesta mitään mainita, vaan vain siitä, kuinka "tämä aikaansaatu päätös on hieno asia Suomelle" ja että "presidentti sanoi hyvin siinä, kun totesi, että..".

Pekka Haaviston kansalaisvaltuuskunnan puheenjohtajaksi päässyt/päätynyt Kokoomuksen Jaana Pelkonen mainitsi puheenvuorossaan (is.fi, 3.10.2023), että presidentiksi tarvitaan "maltillinen ja sovintoa hakeva keskustelija" ja että "Suomen paras käyntikortti on inhimillisyyden ja toivon kasvot omaava presidentti", mitkä ovat varmastikin hyödyllisiä ominaisuuksia, kun tekemisiä sovitellaan yhteen muiden tahojen kanssa. Kannatuspuheenvuorossaan Kokoomuksen presidenttiehdokkaalle, Alexander Stubbille, samaisen puolueen edustaja Antti Häkkänen kertoo (is.fi, 19.8.2023), että presidentin täytyy kyetä itsenäisesti edistämään "suomalaisten turvallisuutta maailmalla ja kotimaassa", sekä "tekemään huolellisia harkittuja päätöksiä, johtamaan kokonaisuutena valtioneuvoston ja presidentin yhteistyötä eduskunnan kanssa suomalaisten parhaaksi", mitkä nekin tärkeitä ominaisuuksia, kun mietittävänä on monia eri asioita, joista tai joiden perusteella pitäisi saada aikaan hyviä päätöksiä tai ideoita.

Vaikkei presidentti Suomessa olekaan joka paikassa jonkin pystin, taulun tai muun näköisensä välityksellä ihmisten nähtävänä, on hän kuitenkin tavallaan koko Suomen edustaja ja presidenttikautensa ajan olemuksellaan, toiminnan tyylillään ja viestinnällään ihmisten tuntua jonkinlaisiin uomiin palauttava, vaikka hänet aina toisinaan unohdettaisiinkin. Kokonaisvaikutelmaan ei voi olla päätymättä myöskään presidentin puoliso, jolloin puolison kirjamessuilla oleskelut ja runokirjojen kirjoittelu antavat Suomen "suunnasta" aivan erilaista tuntua, kun jos puolisokin olisi omalla toiminnallaan vahvistamassa vaikkapa hyvinvointiteknologisuuden kehittymistä.

Lehdistössä jo ehätettiinkin sanoa, että ei presidentinvaaleja sillä ratkaista, kuinka tunnetut julkkikset ketäkin presidenttiehdokasta ovat tukemassa, mutta kyllähän heidän kytkeytyvyytensä jonkin ehdokkaan toimintaan mukaan pitää hänen muistettavuuttaan helpompana. Toisaalta, kyseinen mielipide liittyi presidenttiehdokas Pekka Haaviston haalimiin tiettyihin julkisuuden henkilöihin, joista riitti joksikin aikaa erilaisia mielipiteitä ja varmasti muillekin ehdokkaille riittää monenlaisia vastaavanlaisia tukijoita. Äänestäjän turvan ja vaalien lopputuleman kannalta äänestäjien haaliminen "kepulikonstein", ikään kuin sellaisesta vielä olisi edes esimerkkiä, voi olla ikävää, jos äänestäjien käsityskyky sille, miten tarkalleen joidenkin julkisuuden henkilöiden assosioituminen tiettyyn ehdokkaaseen vaikuttaa hänen mieltymyksiinsä ehdokkaasta, sekavoituu. Voi esim. jäädä tajuamatta, että "hetkinen, eihän tämä ehdokas sano mitään siitä eräästä asiasta, eikä siitäkään, eikä siitäkään, eikä.. eikä..".

Toisaalta, jotkin presidenttiehdokkaan erityispiirteet kuten Alexander Stubbin tunnettu liikunnallisuus ovat jollain tapaa yhtä "kepulikonstista" kuin julkisuuden henkilöiden käyttökin voisi, kait, olla. Kansanedustaja Pauli Kiuru on todennut (is.fi, 15.8.2023), että "kansakunnan megatrendit tällä hetkellä ovat liikkumattomuus, nuorten kiusaaminen ja syrjäytyminen sekä poikien huonot oppimistulokset. Alex jos kuka kykenee innostamaan liikkumiseen ja kohtaamaan nuoret." Samaisessa artikkelissa EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoo Stubbin urheilutaustan näkyvän hänen toiminnassaan ja että hänen mukaansa "Stubbilla on sekä poliitikkona että urheilijana kannustava asenne". Nimeltä mainitsemattoman "Kokoomuksen piirijohtajan" todetaan myös viitanneen Stubbin urheilullisuuteen ilmaisussaan, jonka mukaan "Stubb on energinen".

Presidentti.fi-sivustolla ei suuremmin arvojohtajuudesta selitellä, mutta ei siellä tai perustuslaissa myöskään kielletä erikseen soveltamasta arvojohtajuuttaan, pyrkimyksiään nostaa merkittäväksi kokemiaan asioita esille tai ideoimasta keskustelutilaisuuksia.

Presidentin mahdolliset antipatiat tai sympatiat joitain asioita kohtaan voinevat tulla vaikuttamaan myös erikseen presidentille määritettyjä tehtäviä hoitaessaan, mutta toisaalta presidentin valtaoikeuksilla on vekslattu sen verran, että monet tilanteet voivat todellakin vaatia esim. sitä jotain sovittelukykyisyyttä, itsehillintää ja päätöksien jättämistä puolitiehen.

Presidentti tekee kaikki merkittävät ulkopoliittiset ratkaisunsa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa ja valtioneuvoston valmistelusta. Presidentti päättää Suomen ulkopoliittisesta toimintalinjasta, aloitteista ja Suomen edustajien toimintaohjeista kaikissa periaatteellisesti tai muuten merkittävissä kysymyksissä: valtioiden tunnustamisesta, diplomaattisuhteiden solmimisesta tai katkaisemisesta, diplomaattisista edustustoista, kansainvälisiin järjestöihin liittymisestä tai niistä eroamisesta sekä valtuuskunnista kansainvälisiin neuvotteluihin.

Presidentti voi myös jättää lain vahvistamatta. Tällöin laki palautuu takaisin eduskunnan käsiteltäväksi, ja se on eduskunnassa otettava viipymättä uudelleen käsiteltäväksi.

Tasavallan presidentti voi antaa asetuksia perustuslaissa tai muussa laissa säädetyn valtuutuksen nojalla. Presidentti antaa asetuksia lähinnä sellaisissa tapauksissa, joissa asetuksenantovalta liittyy presidentin toimivaltuuksiin tai hänen asemaansa valtionpäämiehenä.

Ennalta voikin miettiä, minkälaisen presidentin haluaa lukemaan tavanomaisuuksia uudenvuodenpuheina, sillä ne ovat niitä puheita, jotka ikään kuin koko kansaa yhdistävät ainakin silleen hetkeksi.

Otteita Sauli Niinistön uudenvuodenpuheista (2017 - 2020):

Yhteiskunnan on taattava turva ja rauha elämiseen. Suomi on hyvin salliva ja avoin yhteiskunta, siinäkin mallimaa. Mutta maailmassa on myös pahuutta, eikä pelkkä hyväntahtoisuus sitä karkota. Hyvää on pakko suojata, tiukasti, jos siitä halutaan pitää kiinni. Tästä on kyse myös puheissani terrorismia koskevasta lainsäädännöstä.

Ilmastonmuutoksen torjuminen tuo meille kaikille eteen luopumisen vaadetta. Aineellisen yltäkylläisyyden ja jatkuvan kasvun aika on muuttumassa. Hyvinvoinnin loppua sen ei tarvitse tarkoittaa. Tasavertaisten mahdollisuuksien loppua se ei saa tarkoittaa. Meidän on kyettävä uudestaan määrittelemään, mistä koostuu se hyvä, jota tavoittelemme. Ihminen on sopeutuva ja kekseliäs. Uusi hyvä voi siten olla entistä parempi.

Oppi näistä vaiheista meille on selkeä: on erilaisuutta, ihmisillä on toisistaan poikkeavia taustoja, vakaumuksia ja tavoitteita, on oikeus olla eri mieltä. Ja sitä on osattava kunnioittaa, vaikka kuinka itse toisin ajattelisi.

Maailmantaloudessa on käynnissä syvä muutos, jossa teknologinen kehitys muokkaa nopeasti kokonaisia tuotannonaloja ja muuttaa perinteistä työn kuvaa. Meidän on varmistettava, että pysymme kehityksessä ja kilpailussa mukana. Eikä pelkästään mukana – Suomessa ja Suomella on taitoa olla tuon kehityksen kärjessä.

Haluan toivottaa teille kaikille hyvää Suomen 100-vuotisjuhlavuotta sekä Jumalan siunausta!

--

"Pystyn keskustelemaan kenen kanssa vaan."

"Kaikki vastaa, kun mä soitan."

"Saan kenen tahansa mielen käännettyä."

Nämä kunnianloukkaus-uutisoinnit eivät vaikuta olevan sellaisia, missä media pyrkisi muokkaamaan ihmisten käsityksiä ja tuntumia median toimimisen helpottamiseksi sillä tapaa, että media voisi siten saada vielä hiukan lisää uhkaavuuden käyttämisen valtaa eli esim. tehdä vielä hiukan rankempia vihjailuja. Jos täten oletetaan, että kunnianloukkaus-uutisoinneilla olisi sellainen valmistelevuuden tarkoitus, missä ihmisten tuntumia siitä, mitä kunnianloukkaus heidän mielestään on, käytettäisiin jonkin pysyväluonteisen muutoksen kuten lainsäädöksen tai joidenkin muiden tavoitteiden läpiviemiseen, pitäisi tällaisen valmistelevuuden oletettavasti hyödyttää sellaisia toimijoita, jotka eivät työskentele journalistisella alalla. Lehdistö ja muut laajavaikutteiset uutismediat sopeutuvat kyllä sellaiseenkin, mikä voisi vähäisessä määrin tehdä niidenkin työtä vielä hiukan varovaisemmin tehtäväksi.

Sitä ei kunnianloukkaus-uutisoinnin ilmentymien määrän ja hajonnan perusteella voine sanoa, onko ihmisiin vaikuttamisen edistyessä vielä edes päätetty minkälaisten osaskenaarioiden toteutumisien kautta on aiottu jotain saavuttaa. Jotakuinkin jonkinlaisessa demokratiassakin elellessä pitäisi tavoitteiden suunnitteluun osallistujien varmaankin miettiä huolella, kuinka sopeutumiskykyisiä sellaiset toimijat olisivat, jotka tavallaan edustaisivat tahoja, joiden toimintatapoihin saattaa ajoittain kuulua sellainen, missä enemmän tai vähemmän varmennettavissa olevaa kunnianloukkausta pääsee tapahtumaan tavoitteellisesti tai epähuomiossa.

Jos kyse tavoitteina olisi esim. kunnianloukkaus-rangaistusten kohentamisesta tai jopa kunnianloukkaus-käsittelyjen tekoälyavusteisesta automatisoinnista oikeuslaitosten ruuhkauduttua kaikenlaisesta muustakin, aikaansaadut muutokset ja muiden asioiden läpiviemiset voisivat aiheuttaa vaikeuksia joillekin toimijoille tai heidän tekemistensä kannattajille/puoltajille. Toisaalta monien toimijoiden ei ole mitenkään erityisen välttämätöntä olla alttiina tilanteille, joissa voisi tulla sanoneeksi tai tehneeksi jotain sellaista, joka täyttäisi kunnianloukkauksen määritelmät, joten yhteiskunnan joidenkin näkemysten mukaisen toimivuuden kannalta sopeutuvien määrä voi olla helposti aivan riittävä.

Lukevan ja kuuntelevan yleisön manipuloitavuutta voisi olettaa testatun esim. ministeritasolta kuultujen henkirikosten vanhentumisaikojen pidentämisaikomuksien ja yksilöihin kohdistuvan tele- ym. valvonoikeuksien lisäämisen uutisoinnilla, minkä jälkeen on sitten kuulosteltu, minkälaiset asiantuntijat käyvät ottamaan näihin asioihin kantaa, aiheuttavatko nämä aiheet paljonkin toistuvasti uudistuvaa keskustelua, ryhtyvätkö jotkut ottamaan vastustamista asiakseen tarkoituksena saada muita ihmisiä näkemään ongelmallisuuksia ym. Tällaisesta tunnustelusta on kertynyt tietoa ja todennäköisyyksiä monen hallituksen ajalta, mutta täten kertynyt tieto ei välttämättä olisi täysimääräisesti virallisiin raportteihin sisältyviä, sillä ihmisten toiminnan seurantaa varten on käytettävissä "vähemmällä moraalilla varustettuja yksilöitä, arkaluontoisempine keinoineen".

Kunnianloukkaus-rangaistusten kohentaminen ja kunnianloukkaus-käsittelyjen tekoälyavusteinen automatisointi pitäisi ottaa tässä toissijaisina tarkoituksena suhteessa sellaisiin tarkoituksiin, missä tavoitellaan rahaa tuottavien tahojen toiminnan jouhevuuden varmistelemista ja mm. niiden kannalta potentiaalisesti tai tosiasiallisesti ongelmallisten yksilöiden ongelmallisuuden heikennettävyyttä.

Yksinkertaiseen kunnianloukkaukseen liittyvän lain muokkaamisen lisäksi tarkoituksena voi olla viedä läpi sellaisetkin lait, joista yhdessä kunnianloukkauksen katsotaan voivan kohdistua kollektiivisesti koko työyhteisöön tai jopa ammattinimikkeeseen; toisessa organisaatioille/yrityksille annetaan mahdollisuus pitää sen jäsen kuten toimitusjohtaja, tuotantotyöntekijän esihenkilö tai palveluhenkilökuntaan kuuluva yksilö poissa kunnianloukkauksen käsittelyssä, jotteivat hänen työtehtävänsä häiriintyisi; kolmannessa kunnianloukkaus-rikokset voidaan antaa "rikosavustajan" käsiteltäväksi, jotta hän/se voi ajaa kerralla useiden tahojen kunnianloukkaus-asioita.

Eräs kunnianloukkaus-uutisoinneilla valmistelevuuden oheistarkoitus voisi olla ihmisten reagoivuusherkkyyden heikentäminen, mutta se on toisaalta aihe, josta mediat saisivat hyvin paljon suoraa palautetta, jos ne eivät tekisi edes yhtään monivalintakyselyä sen suhteen, mitä mieltä ihmiset ovat. Ihmiset ovat myös jossain määrin totutettuja siihen, että tehdään myös videoituja selvittelyjä ja olisihan se kovin outoa, jos kaikki haastatellut olisivat yhtälaisesti sitä mieltä, että siinähän kiristävät lakeja, "eihän se kunniallisesti toimivia ihmisiä haittaa". Juju olisikin todennäköisesti siinä, että ihmisten ollessa niin ihmeellisen huonoja mielikuvittelemaan, mitä vaikutuksia jokin aiheuttaa tai mitä mahdollisuuksia jokin antaa joillekin, heiltä jäisi hoksaamatta juurikin mm. ne keinotekoiset kunnianloukkaukseen yllyttämisen keinot ja tapahtumienkulut, tunnistamattomaksi jäävät kunnianloukkaustekoon valmistelleet tekijät ja kaavamaisuudet joiden avulla kunnianloukkaustapahtumaa saadaan triggeroitua systemaattisella varmuudella ym. Tällaiset vajeethan ovat ongelmana monen muunkin lain kohdalla.

Poliittisten päättäjien toiminnasta on ollut huomioitavissa ja onhan siitä paljon uutisoitukin, kuinka asiantuntijoiden näkemyksiä jätetään huomioimatta, vaikka ovatkin käyneet joissain valiokunnissa kuultavana ja jotkin poliittiset puolueet eivät millään malta pysyä "keskitiellä" ja toiset eivät vaan halua olla jatkuvasti yhdenlaiseksi karakteristisoituvia, joten puoltavuutta eduskuntaan tuoduille lakiesityksillä voi saada moni sellainenkin, josta "tuolla netissä" voidaan olla vaikka mitä mieltä. Poliittisten päättäjien mielenmaisemissa vaikuttavina tekijöinä päätöksenteossa eivät välttämättä ole vain meneillään olevan aikomuksen hyödynnettävyys jotakuinkin määritellynlaisissa, mutta kenties ääneen sanomattomissa tilanteissa, vaan jaettuina näkemyksinä voi olla yhteiskunnan hallittavuus heille oleellisten toimijoiden kanssa ja yhteentoimivuus muiden sellaisten maiden suhteen, joilla on myös samansuuntaisia- ja tapaisia ambitioita. Ei myöskään voi pitää vakiona, etteivätkö puolueet kokisi jonkinlaista evoluutiota, mikä voi johtaa vaikka siihen, että "heikompien" ja/tai systeemiin osallistumattomien "puolella olevia" voi jokunen vuosi eteenpäin olla 10 - 20 % vähemmän kansanedustajissa ja eri valtuustojen edustajissa laskettuna.

Kunnianloukkaus voi olla kovin kätevä eräänlaisena aseena, sillä sellaisen saa tapahtumaan monin tekijää kohtaan suuntautuneiden psykologiaa, tietoturvaongelmaa, ihmisverkostoituneisuutta ym. hyödyntävin keinoin, jotka voivat tarjota sellaisen anonymiteetin, ettei kunnianloukkauksen tekemiseen kenties epähuomiossa päätynyt voi helposti tarjota oikeuskäsittelyssä sellaista aineistoa, joka selittäisi tapahtumienkulkuja, joten oikeuden päätös rajautuu todennettavimpaan eli tehtyyn kunnianloukkaukseen. Kun tällaista sitten vakiinnutetaan joidenkin yksilöiden haitaksi, siihen vielä tekoälyiset oikeudenkäynnit lisäksi, saadaan yhteiskunnasta pelattua monenlaisia "ongelmatyyppejä" pois häiritsemästä. Yhteiskunta-systeemin suojelemiseksi tarkoitettu kollektiivisen kunnianloukkauksen tunnistava laki olisi omalla tavallaan kätevä rajoittamaan monenlaista kritiikkiä, sillä kohdistipa kritiikkiä tuottava kritiikkinsä nimettyyn yksilöön, ammattinimikkeeseen tai työyhteisökokonaisuuteen, niin jokaisessa tapauksessa saattaisi pläjähtää jonkinlainen rangaistus.

Vaikka "Freedom of Expression and Alternative Sources of Information indexin" eli ilmaisunvapausindeksin mukaan näyttääkin siltä, että Suomen lukemat ovat olleet n. 0.98/1.00 yhdeksänkymmentäluvulta asti ja "World Press Freedom Indexin" eli lehdistönvapausindeksin mukaan aina siitä asti, kun sitä varten on tietoa kerätty eli vuodesta 2002, Suomi on ollut jatkuvasti viiden parhaan joukossa, ei tällaisista pidä mennä päättelemään, että yksilöillä tai lehdistöllä olisi käytössä "ne vapaudet asioiden ilmaisemiseen, mitä tarvitaankin", sillä on niin valtavat määrät tahoja, jotka eivät suostu muuntumaan vääränlaisia toimintatapojaan kuin jonkinlaisella "pakolla". Vaikuttamispyrkimyksissä tällaisia tahoja kohtaan tunteetkin voivat päätyä mukaan vaikuttamaan sanomisiin ja tekemisiin. Eräänä kunnianloukkaus-lailla kikkailun, säätämisen ja spinoffailun tarkoituksena voisikin olla rajoittaa vaikuttamispyrkimyksiä siihen tasoon, missä tuntemuksia ei tohdi ottaa mukaan vaikuttamaan, jolloin vaikuttamisen motivoituneisuuskin voi tyrehtyä.

Kun puhutaan yhteiskunta-systeemistä ja muista tiuhaan verkostoituneista tahoista, joiden merkittävänä osana jotkut eivät ole, voi niiden toimivuuden ja jouhevuuden avustajina olla monenlaisia ihmisiä, joista jotkut voivat asua vaikka ihan naapurissa. Sellaiset "tavalliset ihmiset" voivat sitten olla niitä, jotka aiheuttavat suhtautumaan heitä kohtaan siten, että heille tulee mahdolliseksi ottaa käyttöön kunnianloukkaus-rikosilmoitus, jolloin ne tahot, joiden intressejä kunnianloukkaus-syytteen täten kenties saava olisi voinut uhata, voikin joutua taloudellisesti ongelmiin, jolloin aikaa ja resursseja näiden joidenkin tahojen intresseihin puuttumiselle voikin pian olla vähemmän. Ja tämä ilman, että heidän tarvitsi mitenkään tulla tiedetyksi johonkin kunnianloukkaus-asiaan osallistuvana tahona. Ärsyttämään pyrkinyt toki saa kompensaationsa sitten jossain vaiheessa.

Oikeudenkäymisessä on lisäksi se kenties jollain tavoin kinkkiseksi osoittautuvuus, että asioiden käsittelystä ei muodostu kuin näennäisen loogisesti eheitä oikeuskäytäntöjä, joita sitten ehkä noudatetaan koko valtakunnassa. Oikeuskäytännöt ovat siis "tuomioistuinten tekemissä ratkaisuissa ja oikeudellisissa lausunnoissa muodostettuja sääntöjä ja periaatteita", missä tuomioistuimet "tulkitsevat lakia asioita ratkaistessaan" ja missä "oikeuskäytäntö muodostuu näistä tulkinnoista". Näin siis sen mukaan, mitä Euroopan oikeusportaali sanoo ja jatkaa: "Muut tuomioistuimet tai viranomaiset saattavat sen jälkeen viitata näihin tulkintoihin ennakkotapauksina ja/tai oikeuskäytäntönä. Oikeuskäytännöllä voi olla erityisen suuri merkitys aloilla, joilla ns. säädännäisoikeutta eli esimerkiksi parlamentin tai muiden lainsäätäjien laatimia kirjoitettuja lakeja on vähän tai ei lainkaan." Ja vielä, että: "Joissakin maissa oikeuskäytäntö on tärkeä oikeuslähde, ja korkeimpien muutoksenhakutuomioistuinten ratkaisut katsotaan ohjeellisiksi. Toisin sanoen ne muodostavat sääntöjä, joita pitäisi tai joita joissakin tapauksissa on pakko noudattaa samankaltaisia oikeudellisia riita-asioita ratkottaessa. Näitä sääntöjä kutsutaan sitoviksi ennakkotapauksiksi, ja ne ovat käytössä kaltaisissa maissa, joiden oikeusjärjestelmä perustuu tapaoikeuteen." Tieteen termipankin mukaan tapaoikeus tarkoittaa "koko oikeusyhteisössä tai sen osassa vakiintunut käsitys oikeudesta, joka saattaa rinnastua kirjoitettuun säädännäisoikeuteen".

Saattaa ja pitäisi, sanovat, mutta silti uutismedioiden haastattelemat oikeustieteiden asiantuntijat saattavat puhua "vakiintuneista oikeuskäytännöistä" kuin ne olisivat rinnasteisia siihen, mikä on ihmisten "yhteinen käsitys" siitä, mikä eettisesti tai muutoin oikein/väärin ja että täten oikeuskäytäntöjen kehittyminen on hallittua ja oikeudenkäynnissä olevat voivat aina luottaa siihen, että asioita käsitellään professionaalisen laadukkaasti. Ensi kertaa oikeuteen joutuva saattaakin joutua altistumaan ärsyyntymisensä vaikutuksille itseensä, oikeudenkäynnin osoittautuessa syyttäjälle jonkinlaiseksi peliksi, joka täytyy voittaa, oikeudenkäyntiavustajan ollessa jatkuvasti jotenkin puutteellisesti valmistautunut ja tuomarin ollessa monia merkittäviä seikkoja huomioon ottamaton. Tähän vielä oikeudenkäyntitilannetta pahentamaan, jos tuomarilla on etänä tehtäväänsä hoitaessaan keinovalikoimassa mikrofonin mykistäminen tilanteissa, joissa syytetty tuohtuu liiaksi. Tällöin käsiteltävyydeltään suht yksinkertainenkin oikeudenkäynti voisi muuttua häntä persoonana muokkaavaksi, jonka mieleen jää kytemään halu saada "tälle kaikelle" sellainen loppunsa, että se sopisi hänenkin oikeustajuunsa, mutta kukapa häntä huolella kuuntelisi.

2.3.2024 "Kokoomuksen kansanedustaja vertasi Tarja Halosta koiraan" (iltalehti.fi) - "Vilpittömästi ajattelin vain sitä koiraa ja Halosta, sillä koirallahan on hyvin tunnistettava ilme" (is.fi)

2.3.2024 "Atte Kaleva pyytää anteeksi Tarja Haloselta: "Se oli huonosti muotoiltu" (is.fi)

3.3.2024 "MTV ja HS: Björn Wahlroosia epäillään kunnianloukkauksesta - Wahlroos kiistää" (yle.fi) - "Epäilty teko on tapahtunut viime vuonna." (mtvuutiset.fi)

12.3.2024 "Mies sai tuomion kunnian­loukkauksesta: Haukkui entistä vaimoaan kuvottavaksi" (hs.fi)

13.3.2024 "Herttuatar Meghan voitti kunnianloukkausjutun sisarpuoltaan vastaan" (mtvuutiset.fi) - "väitti herjanneen häntä useissa haastatteluissa"

15.3.2024 "Seiska: Mikko Koivu teki rikosilmoituksen ex-vaimo Helenasta" (is.fi) - "mahdollisesti syyllistynyt toiminnallaan ja julkaisuillaan omassa sosiaalisessa mediassaan sekä muille medioille antamillaan haastatteluilla yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen tai kunnianloukkaukseen"

29.4.2024 "Näyttelijä-poliitikko haukkui kahta somessa pedofiileiksi, tuomittiin yli 200 000 euron korvauksiin" (hs.fi)

Tavoitteiden asettajat, ”näin on kiva”- ja ”kyllähän tätä vielä jonkin aikaa kestää”-ihmiset, vilunkipeliin valmiit ja ongelmatapaukset

Päättäjätahot, joiden toiminnan seuraamuksina on vuosien edestä vaikutusta jonkin yhteisön elämään ja joka joutuu näissä päätöksissään ottamaan huomioon useita sidosryhmiä, kokevat joutuvansa kaiken harkitsevuutensa ja imagonmuokkaamisensa keskellä pitäytymään karkeissa ihmisryhmämääritteissä, jotta heidän ajattelussaan voisi olla linjakkuutta, liian monien seikkojen huomioonottamisen aiheuttaman ajatuspörinän sijaan. Päätöksiin liittyvä aikeilu, odotusvaiheet ja niistä viestiminen, sekä eri päätöksien yhteensovittaminen kangistaa ajattelua lisää, eikä sitä paljoa paranna, vaikka ajoittain erilaisia ihmisryhmiä ja -yksilöitä tapaakin, jos haluaa myös vaalia sellaisten kanssatekijöiden käytösolettamia, joita ohjastaa [tietynlainen] asenne.

Tällainen johtaa helposti ihmisten jaotteluun, missä suurijoukkoisimmat ”näin on kiva”- ja ”kyllähän tätä vielä jonkin aikaa kestää”-ihmiset ovat niitä, joiden toivotaan olevan riittävän tyytyväisiä heidän tekemisiinsä, mutta joka jättää aina joitain ihmisiä liian vähän huomioiduksi suunnittelu- ja toteutusvaiheiden yksityiskohtaisuus- ja monenlaisten seikkojen yhteensovittamisvajeen vuoksi. Tai suorastaan sen vuoksi, että juuri se on tavoitteena, että ihmisissä olisi jatkuvasti läsnä henkilökohtaisella tasolla vaikuttava ”tätä elämäntilannetta on pakko parantaa jotenkin”, mikä sitten johtaa teoreettisesti vaikkapa työn tekemisen ja yrittämisen kautta tapahtuvaan elämänlaadun parantamiseen, missä yhteiskunnan ns. turvaverkkoja ei kuluisi niin paljon. Ei tarvitse olla edes tyypillisesti karski politiikassa larppaava henkilö voidakseen argumentoida persoonaan sopivasti, että yksilön on itse pidettävä itsestään huolta, sillä sekin riittää, että lainaa Kokoomuksen Häkkäseltä heilumattoman motoriikan ja kasvojen jämäkän elekielen, eikä ulotu äänenvoimakkuuden käytössä Ben Zyskowiczin äänenkäytön voimakkaimmalle tasolle.

Näiden päättäjätahojen, joista voisi käyttää ilmaisua ”tavoitteiden asettajat”, pyrkimykset voivat olla sillä tapaa toisistaan riippuvaisia, että jotain tietynlaista ei voi tapahtua ennen kuin jotain muuta on tapahtunut tai saatu alulle, mistä seuraa heidän kannaltaan uhka siitä, että ”ongelmatapauksiksi” luokiteltavat voivat ajan kanssa ehtiä saamaan puolelleen liikaa ihmisiä sekä ”näin on kiva”-ihmisistä, että muista ”tavoitteiden asettajista”, mikä saattaa johtaa siihenkin, että erilinjaiset tavoitteiden asettajat voivat kokea olevan suotavaa liittoutua siltä osin, että tietyt ongelmatapaukset saataisiin sellaisen käsittelyprosessin alaisuuteen, ettei heistä olisi uhkaksi tai haitaksi heidän toiminnalleen – mikä niistä sitten milloinkin on enemmän valtaa hallitsevana.

Avustajinaan tavoitteiden asettajilla, ongelmatapauksia vastaan, on vilunkipeliin valmiita ihmisiä, joista monet ovat kasvaneet persoonansa vilunkipeliin valmiiseen rooliin suurimman osan elämäänsä, sillä vilunkipelistä vihjailevuutta tai siitä suoraan muistuttavaa, ellei jopa opettavaa, esiintyy viikottain, ellei jopa päivittäin, useissa eri konteksteissa mediasta opiskeluympäristöön ja virastoasioinnista valtioiden välisiin kahnauksiin.

Ei ole aivan selvää, onko täysin vilunkipeliin valmiiden ihmisten toiminnasta johtuvaista, että ”näin on ihan riittävän kiva”-ihmisissä ilmenee niin mitättömän vähän ilmeistä halukkuutta sellaiseen, minkä tavoitteiden asettajat kokisivat ongelmalliseksi heidän kannaltaan, mutta ottaen huomioon Suomen koulutustason yleisen laadun, on heidän joukossaan oltava sadoin tuhansittain ihmisiä, jotka tunnistavat median, poliittisten toimijoiden ja muiden tavoitteiden asettamiseen osallistujien yhteispelin. Sitä voi olla hyvätasoisella koulutuksellakin vaikea arvioida, missä mikäkin tavoite on saanut alkunsa, missä tahoilla sitä on käyty sovittelemassa yhteen minkäkin agendan kanssa ja keitä pidetään ns. in-the-loop tapahtumien edistymiseen liittyen, mutta silti edes pari vuosikymmentä ei saa moniakaan ”näin on ihan riittävän kiva”-ihmisiä konvertoitumaan enemmälti ns. ongelmatapaukseksi, jotka pyrkivät ajamaan muutoksia tai penäämään sitä, missä ne luvatut yhteiskunnalliset muutokset kupeksivat. Joitakin sellaisia yksilöitä voi löytyä, jotka harjoittelevat muiden ihmisten johtamista vaatimalla linja-autolippuihin 10 sentin alennusta iltaisin tai jotka mökyävät sosiaalisessa mediassa näennäisten syiden vuoksi eli laajentaakseen osaltaan sen porukan määrää, jota tarvitaan antamaan vaikutelmaa, että jollain politisoituneella väittämällä on kannatusta tai puoltavuutta ihmisten joukossa.

Se, mikä ”näin on kiva”-ihmisille on riittävän kelpoisaa, on suhteellista, sillä he ottavat huomioon sen, minkä ovat kulloinkin orientoituneet ottamaan huomioon omassa elämässään ja muualla, eivätkä kaikki osaa edes kuvitella minkälaista elämä voisi olla vaikkapa ammattikorkeakouluopintojen jälkeen, ensimmäisen pitkäkestoisen työsuhteen aikana, Dubain valmistumassa olevassa The Museum of the Futuressa käynnin jälkeen, ollessaan mukana Afrikkaan lentomatkalla olevassa delegaatiossa tai saatuaan vihdoinkin sellaisen perusterveydenhuollon, joka ei ole niin höperösti komponentisoitu, huonosti toimiva, ihmisten sairastelevuutta hitaasti lisäävä ja toipumisaikoja pitkänä pitävä. Suomen kansanedustajat vaikuttavat ainakin näennäisesti ottavan huomioon useita ihmisten elämään vaikuttavia seikkoja valiokunta- ja edustakuntatyöskentelynsä kautta, mistä jää erinäisiä jälkiä pöytäkirjoihin ja metritolkulla pitkiin lakiteksteihin kaikkine pykälineen, joten illuusio siitä, että ”eiköhän ne poliitikot kuitenkin johonkin sellaiseen pyrkine, että näin on kiva -ihmiset voivat rohjeta kehittää elämäänsä eteenpäin edes jonkin matkaa” pysyy yllä. Valtavirran mediatalot avustavat kyllä, jos ”näin on kiva”-ihmisten mielialoja täytyy muokata poispäin halusta lähettää sosiaaliseen mediaan vielä toinenkin kevyt tuohtuneisuuden osoitus. Aidosti kriittiseksi attriboituneita julkaisuja Suomessa ei taida monia ollakaan, mikä sinänsä kuvastaa hyvin onnistunutta ihmisten ”paimentamista”.

Sellaiseen luonnonmullistukseen, joka tulisi estämään kaikenlaisen elämän mahdollisuuden, on oletettavasti vielä jonkin aikaa, joten sillä välin tavoitteiden asettajat ja heidän ihmisten elämään vaikuttavia tapahtumia skriptaavat tahot laittavat toteutukseen kaikenlaista, joka saisi elämän sisällön tuntumaan vaihtelevalta, olivat he sitten passiivisesti siinä mukana olevia tai aktiivisemmin status quon ylläpitävyyteen osallistuvia eli vaikkapa vilunkipeliin osallistuvaisia. Pikanttina seikkana voi pitää sitä, että on ilmeisen paljon helpompaa toimia ns. ongelmatapauksia vastaan kuin olla isona ryhmänä oikeasti kilpailuhenkinen muita ryhmiä vastaan sillä tavoin, että siinä voisi ajoittain aiheutua jonkinlaista takapakkia. Tällaista kilpailuhenkisyyttä ei täten edustaisi sellainen, missä tiedetään jo ennalta, etteivät kahnauksien osapuolien osapuolien toiminnasta julkisuuden kautta tiedon saaneet, pysty muodostamaan käsitystä oikeassa olevuudesta, vaan pikemminkin he joutuvat kokeilemaan molempien tahojen tuotteita ja palveluita ennen kuin ovat kykeneväisiä muodostamaan mitään jostain asiasta.

saadaan ihmiset hyväksymään rajoitettu elämänsä normaalina

Narratiiveja, joilla pyritään ylläpitämään ihmisten maailmankuvaa, rajoittamaan heidän kiinnostuneisuuttaan tavoitella erinäisiä asioita tai tietoa, muodostamaan vaikutelmia väärinajoittelijoista/-toimijoista ym., ohjailevat tahot eivät ole kokoaikaisesti tavoitteiden asettelijoita, ”näin on kiva”-ihmisiä tai vilunkipeliin valmiita, eivätkä hekään säästy narratiivien vaikutuksilta, sillä heijastusvaikutuksia ilmenee sellaisilla ajoituksilla ja sellaisille viiveillä, ettei niiltä voisi välttyä siten, että on vain tiettyihin aikoihin lukematta tai kuulematta jotain uutisointia.

Ihmisiin vaikuttaminen sanallisen, kuvallisen ja auditiivisen viestinnän kautta ollessa eri tavoin tavoittavaa kuin sähkömagneettisten aaltojen, voivat mielensä käyttökelpoisena pitämisestä kiinnostuneet valita olla ahnehtimatta liiaksi median tarjontaa, sillä päivittäismedioiden suoranaisena tarkoituksena on uudelleenohjelmoida ihmisten käsitetajua ja rapauttaa ihmisten kyvykkyyttä päätyä intuitiivisen ajattelun kautta muihin mietteisiin kuin minkälaiseksi median sisältöä ohjaavat algoritmit ovat tarkoittaneet, että he voisivat ensimmäisten ajattelun hetkien aikana päätyä.

Kansalaisaloitteiden käyttöön tarjoamisen ollessa johtamatta siihen, että voitaisiin huomata ihmisiin kertyvän paljon sellaista muutoshalukkuutta, joka ei edustaisi jotain yksinkertaista kuten ”valtion luvattava varma työpaikka opinnoista valmistumisen jälkeen” hienoisempien poikkitieteellisten, mutta ihmisten ymmärrettävien vaatimusten muotoon sanailtujen sijaan, voidaan todeta kaikenlaisen saavuttamattomissa pidetyn toimineen hyvänä halujen hillitsijänä ja vähään tyytymiseen tottumisen hyvänä ajattelun yksinkertaisena pitävänä. Sosioekonomisesti paremmin pärjäävät voivat kyllä ajoittain kulkea samalla linja-autolla kuin köyhemmät ihmiset ja käyttää pyöräillessä samoja kulkuväyliä eli eivät sinänsä koe tärkeäksi pitäytyä erossa huonommin pärjäävästä kansanosasta, mutta kaikesta elämänsä enemmästä leppoisuudestaan huolimatta, he eivät silti koe syytä käyttää leppoisammin toimivaa mieltään osallistuakseen futuristien maalailemien tulevaisuuskuvien tuomiseen nopeammin lähemmäs nykypäivää, vaan he antavat asioida tapahtua ”omalla ajallaan”.

Ei tarvitse olla kliinisesti sairas, jotta voisi päätyä ajattelemaan menneitä tapahtumia ja aiempia mietteitään vajaasti tai vaikeasti tavoitettavasti, ellei jopa välttelevästi niistä juontuvien muiden ajatusten ja tuntemusten vuoksi, sillä sopivan verran yhteiskunnan laajuisesti vaikuttavia stressitekijöitä vaikkapa vuosia kestävän virusepidemian ja samanaikaisten tiukan julkisen taloudenpidon vaatimusten muodossa, saa ihmisiä priorisoimaan ajatteluaan tavoilla, joka toivon mukaan takaisi varmemmin selviytymisen tai leppoistumisen mahdollisuuksia yksilölle itselleen ja hänen läheisilleen. Ei niihin ajatuksiin mahdu mukaan muiden ihmisten huomioimista ellei se ole trendikästä, varsinkin kun päivittäislehdet ovat jo useamman vuosikymmenen pitäneet lehtiensä sivuilta poissa sellaisen aineksen, joka saisi ymmärtämään paremmin muita ihmisiä kuin ihanteista tai epävirallisen kelpoisista johdettuja sellaisia. Mediatalot ovat menneet jopa niin pitkälle algoritmisessa sisällöntuotannossaan, että ne ovat heivanneet syrjempään suuren määrän mm. viihdealan toimijoiden huomioimisia, jotta tietyille valituille muille jäisi viikkotasolla parikymmentä uutisslottia enemmän.

opettajiston päätösvalta tavoitteiden asettajien tuottamisessa

Jos hyväksytään se tosiasiaksi, että sosioekonomisesti paremmin pärjäävät eivät suurpiirteisesti ottaen koe heidän tehtäväkseen osallistua muiden ihmisten elämässä viihtymisen mahdollisuuksien parantamiseen, niin näin ei kai liene opettajiston kohdalla, jonka edustajista monet tekevät päivätyönään eräänlaista ihmisten elämässä viihtymisen mahdollisuuksien parantamista? Tosin, kysymyksenasettelu saattaa vaatia tässä hiukan täsmennystä, sillä vaikka yleisesti ottaen koulutus on hyödyllistä sen saajille ja mistä voidaan johtaa toteamus, että tietenkin opettajisto tekee työtään ihmisten elämässä viihtymisen mahdollisuuksien parantamiseksi, opetustyön ohessa ja aikana voi tapahtua kaikenlaista, joka muokkaa heille altistuvien ihmisten mielialoja, kyvykkyyksiä joko hyvänlaisesti tai vähemmän hyvänlaisesti.

Opettaja voi tehdä opetustyötään ohjekirjan mukaisesti ja tarkastaa tenttivastauksia samalla rutiinilla vuodesta toiseen, mutta tämä ei poissulje sitä mahdollisuutta, että opettaja osallistuu työnsä ohessa vilunkipeliin valmiiden koululaisten ja opiskelijoiden kanssa sen hetkiseen yhteiskuntaan vähemmän sopivien ongelmatapausten elämän mielekkyyden pilaamiseen. Oppilaitoksen kokoista yksikköä tarkastellessa voitaisiin päätyä huomaamaan, että monivuotisen koulutuksen aikana tiettyjä opiskelijoita voidaan ohjailla hyvinkin spesifisesti kehittymään sellaisiksi, että he ovat valmistumisvaiheessa vielä kaukana mahdollisuuksista toimia tavoitteiden asettajan asemassa, päätyen lähitulevaisuudessa mitä todennäköisesti ihan tavalliseksi ”näin on kiva”-ihmisiksi, joista saa ihan kelpo työkalun johonkin yritykseen ja joilla ei ole mitään kiinnostusta kehittää innovaatioita, joilla olisi ennalta hallitsemattomia vaikutuksia muiden ihmisten elämään, saati että heissä kytisi kiinnostusta muokata muiden ihmisten mieltä yhteiskunnan toimintaa vaarantavien muutosten aikaansaamiseksi rauhanomaisen keinoin.

terveydenhuoltojärjestelmän päätäntävalta ongelmatapausten kahlitsijoina

Yhteiskunnan, jonka toimivuus perustuu rahankiertoon, ei haluta olevan sellainen, että kaikki tutkimustieto, parhaimmat välineet, osaavimmat ammattilaiset ym. tarjottaisiin myös vähävaraisten käyttöön, sillä sellainen tyrehdyttäisi ihmisten motivaation itsensä kehittämiseen parempaan asemaan pääsemiseksi, jotta he voisivat siirtää lisääntyneitä rahavarojaan muille vastineeksi saamastaan palvelusta. Kilvan ihmisten puolella olevista poliittisista puolueista yksikään ei tohdi kiiruhtaa liiaksi sellaista terveyteen liittyvää kehitystä, joka saisi ihmisiä laajassa määrin pysymään terveenä tai saamaan nopeammin hoitoa (parannellun) perusterveydenhuollon asiakkaana pysyttäytyen, sillä se voisi vaarantaa heitä äänestävien alan ammattilaisten toimeentulon.

Tällaista lääketieteen ammattilaisten aitiopaikoilta vuosia seurattuaan, käyvät viimeistään monen päällikkötason henkilön asenteet fakkiutumaan sellaiseksi, minkä nojalla koetaan, että jos vain milläkin tavoin voidaan heikentää jossain vaiheessa parannellun perusterveydenhuollon toimintaa, niin täytyy tehdä, silä tällä tavoin lääkärit yms. näyttäytyvät yhteiskunnassa välttämättöminä toimijoina, joita mikään ei voi syrjäyttää tai tavallistaa helposti unohdettavaksi asiaksi.

Lääkärit ja muut terveydenhuollon ammattilaiset voivat tulla yksikkökohtaisesti mieleltään sillä tapaa toksisiksi, että sosiopaattien määrä lisääntyy ja potilaita kohtaan suunnattu asiaton käytös suorastaan normalisoituu. Lääkärikunta pitää itsensä puolta, vähemmän koulutusta saaneiden sairaanhoitajien ym. avustuksella, ettei kovin usein tarvitse julkisesti uhrata ketään sen näytelmän esittämiseksi, että ”huono aines” on täten saatu pois ja potilasturvallisuus on jälleen taattavissa. Ts. kollegoita ei ilmianneta, eri koulutuksen saaneiden huonoon käytökseen totutaan, riskialttiita selitteitä/haittatapahtumia ei kirjata ylös tietojärjestelmiin ja kaikenlaiset potilaiden eri tahoille tekemät muistutukset ja huomautukset vesitetään.

Kun terveydenhuolto on täten saatu hallintaan, on vielä jäljellä potilaskohtaamistilanteisiin varautumiset, missä potilaiden esittämät spekulaatiot ja väittämät pitää pystyä ottamaan vastaan ja käsiteltyä siten, että ne saadaan sovitettua, valikoidulta, jatkoon päässeiden seikkojen osalta, lääketieteen nykyparadigmoihin, tautiluokituksiin, käytäntöihin ym. jotka eivät salli niiden ulkopuolelta tulevien selittävyyksien toimimista paremmin potilaan oireita ymmärrettäväksi tekevänä. Vaikkeivat lääkärit, terapeutit ym. useinkaan osaa selittää vastaanottotilanteissa, miten oirekuva tarkemmin ottaen täsmää lääkkeen/hoitokeinon deskriptiivisiin vaikutuskohteisiin, minkälaisia muutosprosesseja ne saavat aikaan tai miten ne toimivat yhteen aivojen/mielen pyrkimyksiin vastustaa vaikutusta, alansa asiantuntijat toimivat kuin heille olisi koulutuksessa opetettu, kuinka saada itsensä kuulostamaan siltä kuin tajuaisivat, mistä puhuvat.

Terveydenhuoltojärjestelmä ei ole suunniteltu pelkästään pitämään ihmisiä terveempinä tai tarjoamaan eri hintaisia palveluita, vaan se on myös osa sitä koneistoa, jolla pyritään lieventämään, ehkäisemään ja poistamaan yhteiskunnalle ongelmallisten ihmisten vaikuttamisen mahdollisuuksia, minkä muut instituutiot tunnistavat mm. omissa prosessikaavioissaan, joista voisi lukea, kuinka tietyllä tavoin ongelmalliset viedään ”varmuudeksi” terveydenhuoltojärjestelmän möyhennettäväksi. Ongelmallisuus voisi tuolloin olla tekoselitys sille, että saadaan ongelmatapauksesta tiedettäväksi ja vilunkipeliin valmiiden käyttöön esim. aivokuvantamisen tulokset, lääkärinlausuntoja, psykologisten testien tuloksia ym., sekä optionaalisesti ohjattua hänet käyttämään toimintakykyä heikentävää/muuntavaa lääkettä, mikä taasen voisi turruttaa hänen haluaan jatkaa sitä tavoitteiden asettelijoiden kannalta ongelmallista toimintaa, mikä oli varsinaisena syynä hoitoon ottamiseen.

esittävätkö vilunkipeliin valmiit ajoittain natseja, äärioikeistolaisia yms.?

Natsit, äärioikeistolaiset ja moottoripyöräläiset saavat niin vähän mediahuomiota, että niistä uutisista lukeva voi kokea yllättyneisyyttä siitä, että niiden määrä on lisääntynyt prosentuaalisesti paljon, sillä missään mediakentällä ei esiinny mitään sellaista, joiden kautta muodostuisi ajantasaista tuntumaa siitä, mitä tällaisten toimijoiden osalta jossain päin tapahtuu ja miten vakavaa se on. Silloinkin kun niistä jotain mainitaan, jää tuntuma, että asiaan liittyvä tapahtuma on kuin tilaustyötä esim. jotain ajankohtaista lainsäädäntötyötä varten, mikä taasen jättää avoimeksi mahdollisuuden, että esim. natsismi (tai fasismi) on jotain, jota pidetään olemassa keinotekoisesti eräänlaisten näyttelijöiden avulla, joita yhdistää jokin illuusiota vahvistava yhdistys tai muu järjestäytyneeksi muotoiltu toiminta.

Yksittäinen ryhmäkuva kotimaisista fasisteista kerran kolmeen vuoteen ei ole kummoinenkaan todiste siitä, että mitään fasismia edes olisi. Jos heillä on vaikkapa jokin blogi tai muu sosiaalisen median tarjoama julkaisu, se voi olla laiskasti päivittyväisen oloinen, varsin rajattuine aiheineen ja jättää vaikutelman, että jos sitä natsismia/fasismia harrastettaisiin tosissaan, silloin aiheiden kirjo olisi aivan toisenlainen. Kaikki näihin digitaalisiin julkaisuihin jätetyt kommentoivat viestitkin voisivat olla automaattisesti jonkin tietokoneohjelman generoimia, mihin joukko ihmisiä olisi leikkimielessä lainannut kasvokuvansa käyttöön. Kaikista miljoonista suomalaisistakin saadaan ehkä vain 30 tyyppiä kuljeskelemaan kaduilla jonkin soveltuvan tapahtuman aikaan. Tällainen olisi eräs todiste siitä, kuinka mm. koulutusjärjestelmä aloittaa jo varhaisessa vaiheessa ihmisten kasvattamisen ”näin on ihan kiva”-ihmisiksi, joista osa saa sitten ajallaan tehtäväksi vilunkipeliin valmiin ihmisen roolin esittäessään ajoittain esim. natsia tai fasistia. Asiaan liittyvät yhdistykset voivat olla olemassa senkin vuoksi, että ajoittain suuntaansa ja orastavaa samanhenkisyyttä etsivät yksilöt saattavat suurella todennäköisyydellä päätyä olemaan yhteyksissä niihin, mistä saa vuosien mittaan hyödyllistä tilastotietoa päättäville tahoille jaettavaksi, sekä potentiaalisia tilaisuuksia muokata sopivan muokkauskelpoisia yksilöitä halutunlaisiksi.

poliisiviranomaiset vihanpurkausten selittävyyksien väärinymmärtäjänä

Terveydenhuoltojärjestelmän voi ajatella arvioivan ihmisten toiminnan haitallisuutta yhteiskunnan tavoitteiden asettajien kannalta toissijaisesti, poliisien ajatellessa tällaista ensisijaisesti ja käyttäen terveydenhuoltojärjestelmää välineenä yksilöiden disruptoivaan toimintaan puuttumiselle, vaikkei se aivan tältä vaikutakaan jalkatyötä tekevien poliisien hakiessa yksilön kotontaan tarkempaan syyniin, sillä heidän päätäntävaltansa on suht mitätön. Yhteistä kenttäpoliisien ja lääkärien toiminnassa on se, että molempien kanssa on varsin hyödytöntä keskustella siitä, kuinka vihanpurkaus oli laitettu muiden ihmisten toimesta alulle jo viikkoja, ehkä jopa vuosia ennen tapahtuma-ajankohtaa, sillä huomio halutaan mieluummin kiinnittää siihen, mitä aistein havaittavissa ollutta tapahtui. Vaihtoehtona olisi, että käytäisiin yrittämään ymmärtää, millä keinotekoisin teoin yksilöön käytöstä on pyritty systemaattisesti muuntamaan.

Kyse vihanpurkauksessa tai tuntien mittaisessa tunteiden hillitsemisessä, jonka aikana vahingoittaa esim. ampuma-asein muita, voi olla siinä, että kaikkea esim. vahvuuteen, voimakkuuteen, iskevyyteen ym. maskuliinisuuteen ja vastavoimia murskaavuuteen liittyväistä on pyritty tekemään hänen mielessään sellaiseksi, jonkalaiseksi hän ei haluaisi muuntua, joten hän on hillinnyt itseään siinä määrin kuin on pystynyt, mutta kokenut lopulta, ettei vaikuttamiselle ole ilmeisesti tulossa loppua, joten hän lähtee hakemaan avunpyynnön tapaista huomiota aseilla ammuskelun muodossa, mikä sitten saattaa riistäytyä hiukan hallitsemattomaksi kaiken aiemman tunteiden turruttamisen jälkeen.

Syynä yksilöön vaikuttamiseen voi alun perin olla ollut sen harjoituttaminen, kuinka yhteiskunnassa saadaan pidettyä halut muutoksien ajamiseen sellaisissa rajoissa, etteivät ne sisältäisi väkivaltaa ollenkaan, paitsi silloin jos kyse on illuusion luomisesta jotain lainsäädäntötyötä tai vihapuhetyöryhmää varten. Jotkin harjoituksen kohteena olevat yksilöt saattavat joutua kokemaan paljon enemmän töykeää vaikuttamista kuin toiset, jotta äärimmäisen vaikuttamisen seuraamukset saataisiin paremmin esille ja analysoitavaksi. Lehdistö ja poliisi yhdessä naamioivat mielellään ampumatapaukset mustasukkaisuuskohtauksiksi, sillä täytyyhän niistä viestiä myös englanniksi, ulkomaisille lukijoille, koska ei haluta antaa vaikutelmaa, että Suomi olisi jotenkin tyypillisen vaarallinen maa. Tilanteet nähneitä haastateltuja (vilunkipeliin valmiita) saadaan tarvittaessa sanomaan mitä soveltuvaa vaan.

Olisi hyvin epätavallista, jos jonkun Facebook-postauksesta innostunut saisi asioiden kehittymiseen vauhtia sitä kautta, että hän vain valkkaisi yhteydenoton tai jutustelun kohteeksi muutamia paikkakunnalla asuvia ihmisiä, joilla voisi ajatella olevan kiinnostusta/yhteyksiä aiheeseen liittyen ja mikä sitten saisi heidät liikoja miettimättä edesauttamaan kokeilujen aloittamista, tietoisuuden lisäämistä, välineiden hankintaa, lainsäädännön muuttamista, tietotaitoisten löytymistä ym. jos ei muuten niin viestimällä eteenpäin mahdollisesti arvovoimaisemmalla tenholla kuin alun perin aiheeseen tulta viritellyt ja mikä sitten osaltaa lisäisi mahdollisuuksia nopeammalle momentumin muodostumiselle.

Todellisuudessa, mitä Facebookissa tai muualla netissä kokeekaan, se kaikki on monelta osin tavallaan eristetty arjen elämästä, eikä tule pitkiin aikoihin esille ja tiedostettavaksi edes paikallislehtien kautta. Ideoita kehityskohteiksi on varmasti monillakin ihmisillä, mutta jos tarkastelee, mitä löytyykään ennalta suunnittelematta koettavaksi alle 100000 asukkaan keskustasta, löytää sieltä franchise-periaatteella toimivia liikkeitä, ravintoloita, baareja ja joitakin uhkarohkeita kokeiluja taideliikkeen, antiikkiliikeen, vegaaniliikkeen tai tietokoneliikkeen muodossa. Iltaisin tarjonta on karkeasti ottaen joko baariin, syömään tai urheilemaan, seuraavan valkean aikaan voi sitten käydä pyörähtämässä kauppakeskuksessa katsomassa, mitä jämää outlet-liikkeissä on tarjolla ja juoda siihen päälle kupin kahvia.

Oli sitten kyse innostuksen tartuttamisesta tai taistelusta epäkohtia vastaan, eivät nuoret tai muutkaan ole kehittäneet sellaista toimintamallia, johon perustuen saisi ihmisiä edes jakamaan muutakin kuin haffuja juttuja, saati edesauttamaan kokeilujen aloittamista, tietoisuuden lisäämistä, välineiden hankintaa, lainsäädännön muuttamista, tietotaitoisten löytymistä ym. Julkisuutta saaneissa tulipaloissa tavaroitaan menettäneille kyllä lahjoitetaan kaikenlaista, mutta sellaiseen ihmisillä on totunnainen luontaisuus, eikä tehtävän ja tavoitteen selittäminen sellaisissa tapauksissa ole erityisen monivaiheista.

Kun jokainen innostettava tai innostettavuuteen kokeiltu osaltaan miettii liikoja ja sitä, miten eri asiat sopivat yhteen, päätyvät monet pitäytymään median ym. ylläpitämän vajetodellisuuden puoltajana, passiivisesti tai muutoin. Paikallislehdet erityisesti ovat tarkoitettu pitkälti tyydyttämään ”ollaan nyt vaan”-ihmisten haluja pitäytyä vähässä totunnaisessa, pitää monenlainen maailmankuvaa hetkauttava tiedeuutisointi poissa näkyvissä ja täten ajateltavissa olemasta, sekä muodostaa mainonnan ja kaupunkikuvan kautta ihmisille tunne siitä, että ne ovat kiinteä ja yhteensopiva osa näitä muita mainittuja.

 ”Mitä se maksaa ja kenelle” toiminee joidenkin kohdalla kysymyksenä, joka lopettaa nopeasti asioiden tarkemmin miettimisen. Ihmiset on myös tavallaan opetettu olettamaan, että kaikelle uudelle pitää olla vankka rahoituspohja, jonka käytöstä vastaa yritys, yhdistys, säätiö tai muu organisaatio, mikä on tavallaan tervettäkin, mutta tietyt konventionaaliset ajatusmallit voivat dominoida ajattelua liiaksi, minkä vuoksi tapahtumien mahdollista kehityskulkua ei osata nähdä ilman tekemättä jäävää syvempää miettimistä.

Osaavatko ihmiset edes kuvitella utopioita ja erilaisia maailmankuvia ilman, että sitä varten täytyy olla erikseen jokin luento, seminaari, messu tai muu elämys koettavaksi – jotka voivat maksaa esim. 200 eur per lippu? Ja minkälaisia ihmisiä sellainen tavoittaakaan? Vai jääkö se lähinnä yhden tutun sellaisen muuttamiseen jonkin detailin osalta (vrt. ”maahanmuuttajat pois Suomesta”, ”linja-autolippuihin 5 %:n alennus, iltaisin”)? Sinänsä enemmän tai vähemmän interaktiiviset, nettiin laitettavissa olevat esitykset tarjoavat keinon esitellä laajaakin ideaa ja tuoda siinä esille mahdollista projektimaisuutta tai roadmappia, mikä voi hyvin toteutettuna vähentää tarvetta olla niin kokenut ja meriittejä ansainnut. Kulttuuritila Nuijamies (Lappeenrannassa) saattaisi olla sellainen paikka, johon monet erikoisemmatkin ideat saa sovitettua jonkinlaisen esityksen muotoon ja kaupungin keskustassa sijaintinsa vuoksi sinne on helppo vinkatakin muita menemään käymään, mutta tätä täytyisi silti edeltää se vaihe, missä vasta lämppäillään jotain, mistä haluaisi kehkeytyvän jotain messevää tjm.

Jos median narratiiveja on vaikea muuttaa vastavoimalla, niin ehkäpä media itse voisi käydä itsensä kanssa keskusteluja siitä, minkälaisena se voisi myös toimia sekä ihmisiä palvelevalla tavalla että ilman tarvetta kokea, että se tuhoaa siinä samalla liiketoimintamahdollisuutensa, elinvoimaisuutensa tjm. Ei aina tarvitsisi olla lähinnä politiikan apuväline ja samoja muiden uutisjulkaisijoiden kanssa toistava.

Opiskelijoiden suuntautuneisuuden poikkeutettaminen siinä tarkoituksessa, että heistä saisi käyttöä jonkin idean edistämiseksi, voi olla vaikeaa, jos heidän mielessään kiiluu miete siitä viiden tonnin kuukausipalkkaisesta työpaikasta, joka on jo melkein luvattu opiskelujen ohessa työskenneltyään. On niin paljon helpompaa nähdä tarkoituksenmukaisuutta vakityöpaikassa kuin jossain, jonka jonkinlaiseksi kehkeytyvyydestä ei ole mitään takeita, mitä se jokin sitten olisikaan. Ammattilaiset taasen saattavat kokea, että jokin idea voisi ehkä joskus olla osa työnantajansa toimintaa, mutta että päättäköön yrityksen johto sellaisesta sitten omine ajoituksineen, hän tekee vain sitä omaa työtään ja harrastaa vapaa-ajallaan jotain aivan muuta. Vai onko joku nähnyt suomenkielistä ammattilaisten avustamaa Facebook-ryhmää, jossa on oikeasti hyvänlaatuista kuhinaa jonkin uuden ja viehkeän kehittämiseksi?

Eräs asioiden kehittymisen este saattaa olla yksinkertaisesti sekin, että päädytään ajattelemaan ”miksi näille vähään tyytyjille edes viitsisi kehittää mitään parempaa”. Tämän mahdollisuuden eräs ilmentymä voi olla sekin, että kun media ensin antaa vähän vauhtia jollekin idealle kuten biohakkeroinnille, nettiyhteisö saa siitä vähän vauhtia, tulee kirjaa aiheesta, luentojakin, purnukkakauppaa.. ja sitten yhteisö hiljenee, alkuperäiset ideoijat jatkavat kukin sarallaan rutkasti laajentuneista sosiaalisista verkostoistaan nauttien, eivätkä perinteiset terveysalan toimijat ole siinä välillä muuttaneet toimintaansa mitenkään. Eivät edes kehittämällä parempia näytteidentutkimuskäytäntöjä tai edes maalailemalla niiden ottamisen tavoitteita uudenlaiseksi.

Sellaiset asiat kuten lisätty todellisuus, henkilökunnan rekrytointi, tietojenkäsittely, ravintotieteet, terveydenhuollon ammattilaiset (psykiatrit, lääkärit, sairaanhoitajat, neuropsykologit ym.), sosiaalityöntekijät, poliisi ja journalismi voisivat osallistua vaikuttamaan siihen miten, kuinka pian, ja millä tavoin jonkun ihmisen moniongelmaisuus hälvenisi. Moniongelmaisuus voi sanana kuulostaa siltä, että kyse on jostain, jonka käsittely kestää pitkään, vuosia kenties, mutta tämä johtuu lähinnä siitä, että ei ole tullut altistuneeksi tiedolle ja kokemuksille sillä tapaa, että tuo sana saisi enemmän ulottuvuutta ja merkitystä. Todellisuudessa monen moniongelmaisen ongelman ratkaisemisessa voisi olla tarpeen lähinnä oivaltaa jokin olennainen moneen asian vaikuttava seikka, mikä saattaa ratkaista lukuisia ongelmia kahdessa minuutissa. Suomalaisessa yhteiskunnassa ei vain ole tapana miettiä terveyttä sivuavia asioita laajalti ja yksityiskohtaisesti, vaan suurpiirteisesti, lokeroivasti, jälkeenpäin ja muilla pieleen menevillä tavoilla.

Tulevaisuuden palvelutarjonta ja asiantuntijuus ymmärtäisivät moniongelmaisuuttakin paremmin

Määritelläänpä vaikka niin, että moniongelmaisella olisi esim. tietyistä tunnistamattomista ravintoaineista merkittävää vajetta, huoneistoilman laatu kaipaisi kohennusta, häirintää esiintyy ja liikunnallinen aktiviteetti on vähäistä. Kukaan ei tulisi tunnistamaan edes sitä, että hänen oireilunsa käytöksen ja ajattelun osalta johtuu siitä, että hänen elimistönsä on häirinnän ja huonon huoneilman vuoksi kuormittunut ja metaboliikaltaan ajoittain poikkeutuvainen tavoilla, joka tekee hänet myös haluttomaksi lähteä suorittamaan liikunnallista aktiviteettiakaan. Jos oletetaan, että häirintä on senlaatuista, että se pitää hänen ajatteluaan aktiivisena ei-mukaville ajatuksille, kuluttavat aiheutuvat tuntemukset hänen aivojensa välittäjäaineita (serotoniini, dopamiini ym.) sillä nopeudella, ettei hänen lenkkeilemättömyydestä lisää laiskistunut aineenvaihduntansa, jota jo ennestään heikentää tunnistamaton ravintoainevaje, ehdi palautua normaalille tasolle, mikä saattaa saada hänet tuntemaan itsensä huonommaksi, mikä taasen voisi ilmetä jonkinlaisena itsesabotaasina. Immuniteetin heikkeneminen tulee tähän mukaan ikään kuin bonuksena. Linkkivinkki: Stressin vaikutukset muistiin (https://en.wikipedia.org/wiki/Effects_of_stress_on_memory)

Hänen ravintoainevajeensa saatettaisiin erillisenä tekijänä tunnistaa, mutta sitä ei kukaan laskisi mukaan, kuinka paljon hänen voimavarojaan kuluu ylimääräisesti huonon huoneilman ja häirinnän vuoksi, jolloin oltaisiin kenties pitkään aikaan siinä harhaluulossa, että ”ravinnon osalta” ei ole vikaa, koska ”sehän on jo tsekattu”. Tällä tavoin suomalaisessa yhteiskunnassa asioita tehdään: kukin toimija keskittyy omaan tehtäväänsä, eikä kukaan koordinoi laadukkaasti moniongelmaisten hoitoa ja tutkimista, saati tunnista niiden ”sääntöjoukkojen” muutosta, joilla käsittelyn kohteena olevaa ihmistä voidaan selittää hänen kulloisessakin tilassaan/moodissaan. Kyse ei ole edes siitä, että ongelma etenisi kohti yhä nuorempia ihmisiä, vaan se koskettaa kaikkia ihmisiä jo nyt. Esimerkki-ihmisemme tapauksessa tutkivat ja hoitavat tahot tuottaisivat toisistaan riippumatta näkemyksiä ja raportteja kunnes joku niitä vähän yhteen koostaisi ja tuottaisi jonkin turhanpäiväisen näkemyksen ja hoitokokeiluehdotuksen, joka vie turhaan aikaa esim. kuukausia ellei jopa vuosia.

Nykyisellään tarjolla oleva suomalainen koulutus ja työelämän noudattamat käytännöt lähestulkoon varmistavat sen, että vaikka lievänkin moniongelmaisuuden taustalla olisi jokin helposti käsiteltävä terveydellinen seikka, tuota terveydellistä seikkaa ei koskaan tulla tunnistaneeksi, koska mikään taho ei ota laadullisesti hyvää kokonaisvastuuta tutkimisesta, hoitamisesta, ideoimisesta, kokeilemisesta ym. Tämä tulee sitä korostuneemmin esille, mitä enemmän tämän henkilön elämään vaikuttavat sellaiset asiat, jotka liittyvät johonkin muuhun kuin terveysalan asiantuntijan käsiteltävissä oleviin. Esim. asuinhuoneiston ilmanlaadun pystyy mittaamaan, mutta ymmärrystä siitä, miten netissä ja muualla tapahtuva häirintä vaikuttaa psyykeeseen, mentaalisiin toimintoihin ja elimistön muuhun toimintaan eri määräisenä ja variaatioin, on hankalampi muodostaa ja jakaa tietona muiden ihmisten kanssa, varsinkaan potilasraporttiin kirjoitettuna tekstinä.

Opiskelijan täytyy pitää kiinni visioistaan voidakseen tulla jonkin uuden tarjoajaksi

Uusien palveluiden tarjonnan kannalta olisi parempi, että opiskelija kykenee jo ennen koulutukseen hakeutumistaan muodostamaan uudenlaisia visioita siitä, minkälainen haluaa sitten joskus myöhemmin olla ja pitää tästä visiosta tai sen opiskelujen aikana hienostuneemmista versioista kiinni koko opiskelujen ajan ja sen jälkeenkin. Vaihtoehtonahan on olla yksi sellaisen ”koneiston” osista, joka on säädetty ”karskiuttamaan” eli vähät välittämään siitä, jos esim. vain 40 %:lla ihmisistä menee ok, kunhan loput ostavat palveluita omalla rahalla. Nuorilla opintoihin hakeutuvilla ei kuitenkaan ole laaja-alaisesti itselleen perusteltuna se, miksi he joihinkin tiettyihin opintoihin hakevat, eivätkä he kovin herkästi tee jyrkkiä muutoksia opintoaikomuksiinsa kuten hakeutuisivat yhden vuoden opiskelujen jälkeen jonnekin aivan toiseen kaupunkiin sijoittuvaan opiskelupaikkaan.

Jos on vähänkään tavoitteena toimia jossain myöhemmässä vaiheessa elämäänsä eri tavoin vaikuttavasti tai palvelevasti kuin muut, voi olla syytä varmistella jo varhain, että koulutukseen liittyvä työharjoittelupaikka ja gradu/opinnäytetyö ovat sopivasti linjassa omien tavoitteiden suhteen, sillä omien visioiden toteuttaminen ei aina tarkoita oman yrityksen perustamista, vaan saa mahdollisuutensa toimimalla jonkun muun tahon alaisuudessa. Koulutuksen jälkeen voi olla vielä pitkä matka ennen kuin omat vaikuttamisen halut voivat päästä ilmentymään – varsinkin jos ei etene elämässä ns. suhteiden avulla.

Ihmiset tapaavat olla olentoja, joiden käytöstä, valintoja ja ajattelua ohjaavat hyvin paljon mukavuudenhalu ja tottuneisuus, mikä tarkoittaa tässä sitä, että siihen mennessä kun opiskelemaan vihdoin hakeutuu, on ehtinyt tulla epäkiinnostuneeksi monia aiheita ja asioita kohtaan, mikä saattaa perustua pelkästään siihen minkälaisen vaikutelman ja tuntuman on saanut jostain asiasta, joten moniongelmaisuuden elämänlaadun parantumisen kannalta tämä opiskelija voi olla ns. menetetty tapaus jo heti alkuunsa.

Nuorisolta on opittu, että pieleen mennyt voltti johtaa Instagramissa esiteltyyn kipsiin, joka on täynnä nimmareita ja kuvioita eli hänen ei oleteta jäävän epäkelvon asemaan. Nuoriso ja nuori sananakin kuulostavat raikkaalta, eloisalta, viriililtä ja vaikka mitä toisin kuin esim. vanki, työtön, mielisairas tai iäkäs, mikä on kaikkien ja kaiken sellaisen aikaansaannosta, jotka käyttävät näitä sanoja tai niiden kuvallisia vastineita sellaisessa yhteydessä, joka ei herättele havainnoijan mielessä positiivisia mielikuvia.

Kun media mainitsee jotain työttömästä, ei maininnan lähellä ole sellaista uutisointia tai artikkelia, joka virittää esiin mukavia ajatuksia siitä, kuinka työttömyydestä "toivutaan" esim. uusien teknisten tai digitaalisten innovaatioiden avulla, vaan media pikemminkin vahvistaa assosiaatioyhteyksiä esim. sanojen työttömyys—toimeentulotuki ja työttömyys—perustulo ja työttömyys—valtion velka välillä. Ja jos media mainitsee sen harvan kerran jotain vangeista, on siellä todennäköisesti luotu kontrastia vankeusolojen ja vankilan ulkopuolisen maailman välillä tai korostettu sitä, kuinka hienosti poliisi on hoitanut vankilapaon tai kaunisteltu jotain vankeusajan aikaista terapiamuotoa. Iäkkäitä ja rumia ihmisiä mm. YLE on saalistanut pitkin lentokenttien odotustiloja ja kauppakeskuksia antaakseen heti seuraavassa jutussa esitellyille nuorille mahdollisuuden esiintyä tulevaisuuden toivona. TV-sarjojen samaistuttavien mielisairaiden vaikutus ei ole toistuvuudestaan huolimatta sellaista laatua, etteivätkö median toisaalla esiintuomat hullut teot ja niiden mieleen jäävyyttä varmistelevat muut uutisoinnit, samanaikaiset tv-sarjojen tapahtumat ym. kasvattaisi hyväksyvämpiä ja ymmärtäväisempiäkin sellaiseksi, et­teikö vastahakoisuus mielisairaan seuraan päätymiseen lisääntyisi.

Olennaista mainittujen sanojen herättelemissä ajatuksissa on niihin liittyvä diversiteetti eli vaikka nuorisoa on monenlaista, niin nuorisosta on helpompi pitää yllä mukavan sanan vaikutelmaa kuin esim. mielisairaasta, johon kertyy kaikenlaista murhista depikseen. Olennaista on myös positiivisten ja havainnoijan mietteitä selventävän aineksen toistuvuus, sillä jos esim. vangeista ei mainita missään mitään, alkavat jotkin niihin aiemmin liittyneet mietteet käydä hitaammin ja vaivalloisemmin mieleen tuleviksi, jolloin esim. retorisesti räyhäkkäiden kansanedustajien on helpohko varastaa havainnoijan käsityskyky omiin ohjaileviin tarkoituksiinsa. Sanan "nuori" kestävyydestä kertoo sekin, että nuorien pahoista teoista voitaisiin kertoa kuukausi läpeensä ja silti havainnoijia ei saisi unohtamaan sitä, mitä hyvää ja kaikkea mukavaa nuoriin liittyy kuten mm. heidän iästä johtuva käytettävyytensä monessa tehtävässä. Iäkkäistä ei tarvitse näyttää kuin yksi epäedullinen kuva ja se on sitten siinä. Tämäkin olisi muutettavissa, jos esim. Aubrey de Greystä ja Singularity Hubista uutisoitaisiin useammin, mutta futuristismin kautta menemisen sijaan Suomessa suositaan mieluummin yhteishengestä, ajanpeluuttamisesta, virikkeistä ja eläkkeelläkin töihin menemisestä kertomista ja ajoittaista vaporwaresta puhumista, missä tekoäly ymmärtää potilaista jotain sellaista, mitä lääkärit eivät ole ehtineet tjs., vaikka pitäisi puhua NBIC:stä (Nanotechnology, Biotechnology, Information technology ja Cognitive science).

Oman haittansa tuovat mukaan esim. lääkärit, jotka kokevat tiedostavansa jo nyt, että ihmisten eriarvoistuminen tulee vain lisääntymään, eikä sitä kehitystä voida kääntää takaisinpäin, joten mikseipä olisi jo nyt valmiiksi paremmin pärjääviä suosiva, omaa työllistyneisyyttä varmisteleva ja vähempikelpoisille nälvivä. Voidaan spekuloida, että Jari Lindström on valittu työministeriksi sen vuoksi, ettei hänelle ole kaavailtukaan mitään sellaista uraa, jonka esivaatimuksena olisi hyvä suoriutuminen työministerinä, joten hän kaudellaan voidaan viedä läpi uudistuksia, jotka ärsyttävät ihmisiä suunnattomasti. Eihän näistä teoista ole mitään haittaa Lindströmin imagolle tai tavoitteille, sillä hän on itsekin jo sanonut, että ministerin hommat saavat riittää meneillään olevaan kauteen. Aloittaessaan kyseisiä tehtäviä hän totesi, että "ei tiedä mitään näistä hommista, mutta että opetellaan" ja monien kuukausien jälkeen hänen merkittävimmäksi saavutuksekseen muodostui se, että hänet huolittiin mukaan Kiinaan suuntautuneeseen delegaatioon, vaikkei hänellä siellä mitään merkittävää roolia ollutkaan. Suomessa hän on saanut toimia työttömiä kurittavien toimenpiteiden puhemiehenä ja päässyt kertomaan naistenlehdessä, kuinka hänelle on ollut stressiä kahden eri ministeriön tehtävien hoitamisessa. Eli mitään ei osannut kun aloitteli, puhetaidot lisääntyivät kuukausien aikana ja teot olivat suoraan niiden tahojen käsikirjasta, jotka haluavat, että Suomesta kehittyy maa, jossa nuorista kehittyy mahdollisimman nopeasti jotain yhteiskunnan kannalta käyttökelpoista, epäonnistujien joutuessa tyytymään ikuiseen harmitukseen.

Valtiovarainministerikin tapaa puhua kannustimista työttömistä puhuttaessa, mutta ei mainitse mitään HR-osastojen ja joissain tapauksissa koko yrityksen käyttämistä analytiikkatyökaluista, jotka arvioivat automaattisesti erilaisten työnhakijoiden tuottaman riskin yrityksen toiminnalle ilman, että ne ottavat huomioon uuden työntekijän kehitettävyyttä/toivutettavuutta työtehtäviinsä eli tätäkin kautta vankistuu asenne, jonka nojalla on helpompi ottaa käyttöön työntekijä, jota elämä ei ole "pilannut" kuin ottaa riski epäkäyvästä työntekijästä. Sinänsä tämä asettaa miettimisen arvoiseksi sen, voisiko helpompi irtisanottavuus tehdä työnantajia rohkeammaksi kokeiluille, mutta koeaikojen pidennykset ja ilmaistyön teettämisen mahdollisuuksien lisääminen osoittavat, että potentiaalisten työnantajien rasitteeksi ei haluta asettaa sitä, että pitäisi niinkin pian ohimenevän ajan kuin 120 päivän aikana arvioida jonkun työntekijän soveltuvuutta, vaan annetaan työnantajille mieluummin, varsinkin mikro- ja pk-yrityksille, mahdollisuus kasvattaa hienoisesti liiketoimintansa tulosta pidempien koeaikojen ja helpomman irtisanottavuuden avulla. Seuraavaksi varmaankin päätetään, että jos työtön ei ota hänelle suositeltua lääkitystä, josta TE-toimisto tai myöhempi työllisiä paimentava taho sai tietää yhdistelemällä työllisyystietoja yksityisen palveluntarjoajan kansalliseen potilastietoarkistoon siirtämiin tietoihin, työtön joutuu karenssiin.

Olipa aiheellisen höykytettävyyden kohteena vaikkapa koululaitos, terveydenhuolto, parlamentaristinen järjestelmä tai jokin muu mihin politiikan näkyvämpien hahmojenkin oletetaan ottavan painottavasti kantaa, ei tällaista höykyttelyä sellaiseksi haluta päästää, että annettaisiin joka viikko kehkeytyä jotain uudenlaista kantaa otettavaa, joka ei edes saisi sovitetuksi yhteen aiempien lausuntojen kanssa, sillä johan se aiheuttaisi argumentoijillekin valtavasti muistikuormitusta ja siten vaikeutti taktikoida viestintäänsä eri toimijoiden kanssa. Koska monet tahot osaavat tunnistaa seuraamukset sekavaksi käyvän höykyttämisen käytölle, tajuavat he tahoillaan rajautua aiheisiin, joista puoltajansa osaavat sujuvasti viestiä ja jotka limittyvät myös muiden pelikentällä toimivien merkittävien tahojen viestinnällisiin haluihin. Lukeva ja tavallaan omine päätöksineen esim. netissä viestivä yleisö saattaa toisinaan nostella "viestitauluillaan" joitain näistä turvallisemmista aiheista poikkeavia aiheita ja asioita muiden huomioitavaksi, mutta nämä ovat todennäköisesti helposti absorboitavissa merkittävämpien tahojen viestintään ilman, että lehdistön kautta viestimisen strategiaa tarvitsisi kummoisemmin muuttaa. Yleisössä oleminenhan ei tarkoita edes koulutetumman väen piirissä sitä, että kovinkaan helposti vaivauduttaisiin ottamaan kantaa erilaisemmalla tavalla kuin mitä on jo laiteltu esille lehtien sivuilla ja otettu puheeksi enemmän tunnetuista podcasteissa ym., sillä ei heidän kenties tuhatpäinen seuraajalaumansa viitsisi kovin helpolla muuntua ymmärtämään, miksi heidän täytyisi osaltaan ryhtyä mobilisoimaan muita ihmisiä, jotta jokin uutisissa olevasta eroava tulisi yleisemmin tunnistetuksi.

Medialla on satojen vuosien kokemus jonkinmoisena annostelijana ja bufferina olemisesta, sekä ainakin näennäisesti eri osapuolten huolien ja mietteiden huomioimisesta, joten jos konsensuksena on että, että esim. muutamalla valehoitajalla ja -lääkärillä saadaan annettua vaikutelma, että muuten terveydenhuollossa on oikeastaan kaikki aika lailla hyvin työntekijöiden käytöksen ja toiminnan osalta, niin sitten pitäydytään siinä, eikä sellaista kukaan esim. poliittinen taho tai työnantajien/työntekijöiden etujärjestö haluta käydä suuremmin kumoamaan mielikuvana. Olisihan se vallan erikoista, jos vaikkapa YLE kävisi selvittelemään tarkemmin, minkälaisia kanteluita kansalaiset ovat tehneet ja tekemään mm. sen perusteella arvioita siitä, minkälaisia tapahtumia ja suhtautumisia on varmastikin ilmennyt paljonkin, mistä mikäkin juontuu ja mihin päätöksentekoon mikäkin mahdollisesti kytkeytyy. Yhteiskuntarauhan ja esim. lääkäreiden erilaisiin yhteiskunnallisesti tai paikkakuntaisesti merkittäviin asioihin käytettävyyden uskottavuuden kannaltakin täytyy pitää yllä iilluusiota esim. siitä, että kun lääkäri/psykiatri esittää näkemyksensä koulu-uhkaajan psyykkisestä tilasta, se kuulostaa aiempien median tekemien selvittelemättömyyksien vuoksi ihmisille siltä, että se mitä lääkäri sanoo, on varmastikin totta ja laadukkaaseen lääkärintyöhön perustuvaa.

Vaikka "julkisuus" ei enää nykyään tarkoita sitä, mitä joskus aikoinaan, kun internetiä ei oikeastaan edes vielä ollut, ihmisten tottumukset ja muiden käytöksen alitajuisen arvioimisen aiheuttama myötäilevyys saavat silti aikaan sen, että julkisuus otetaan joksikin yhteiseksi ja jota on vain yksi, vaikka yksilö voikin kokea kuuluvansa useisiinkin kymmenien tuhansien ihmisten yhteisöihin, joiden käymissä keskusteluissa "julkisuuteen" viittaavuus sekoittuu erottamattomasti keskusteluun, joka "ei ole noussut julkisuuteen asti". Joillekin neurologisesti poikkeaville ihmisille sanan "julkisuus" käytön epäileminen voi olla luontevaa, mutta monille "neurotyypillisille" on jokseenkin itsestäänselvää, että jos jotain ei päädy "julkisuuteen", ei se sitten niin kovin tärkeää olekaan. Tähän ihmisten oletetun laajalti käyttämään tärkeän / ei-tärkeän jaottelun varaan monet erilaiset toimijat viestintänsä, strategiansa ja kenties joltain suojassa olevuutensakin paljolti perustavatkin jatkaessaan esim. edustamansa organisaation, instituution tjm. hyväksi työskentelemistä. Onhan kuitenkin kaikenlaisia toimijoita, jotka tekevät päätöksiä heidän puolestaan julkisuudelta ja medialta suojassa, jottei sentään heidän tarvitse käydä miettimään kaikenlaista ylimääräistä imagoseikoista käytäntöjen muodostamiseen ym.

Toimittajien ja heidän edustamansa mediatoimijan, sekä media-alan vaikuttavuus ei ole kuitenkaan koskaan sellaista tasoa, että jutun kohteena oleva taho kävisi jo ensimmäisestä "varoituksesta" muuntamaan toimintatapojaan, mikä väitteenä pitänee sitä paremmin paikkansa, mitä varautuneempi kohteena oleva taho on kaikenlaisiin maineriskeihin. Lehtien toimituksissa ymmärretään kyllä olla "hyökkäilemättä" liiaksi ja liian usein, koska silloin jo tavalliset lukijat tajuaisivat niiden taktisten resurssien vajeet ja käytettyjen keinojen "mekanismit". Luotettavana tahona ja hyväksyttävänä viestintävälineenä olevuuden hyväksyttävyydellä eri tahoille on merkittävyytensä myös mediatoimijan taloudellisten rajoitteiden ja pääsyoikeuksien kannalta (tilausmäärät, mainostaminen, kutsut konferenssien takahuoneisiin ym.). Vaikka monet tahot, joihin valtavirtamediakin lukeutuu, ovat tavallaan "kasvaneet yhdessä", jonkinlainen status quo murtuisi, jos media kävisi sillä tapaa hyökkäileväksi, että esim. jokapäiväinen lehti tuntuisi lukijoista siltä, että jokapäiväinen ei enää olekaan erillinen teoksensa, joka mahdollistaa sekä sen ääreen rauhoittumisen, että enemmän huomiota herättävien juttujen sisäistämisen ilman välttämättömyyttä tunnistaa aiempien lehden numeroiden olleen tarkoitetun jotain tahoa vastaan olemisen valmistelua lukijan mielessä.

Jotkin terveydenhuollon tilasta juontuvat julkisen keskustelun aiheet kuten "terapiatakuut" ovat hyväksyttävää aihetta monipäiväisen mediassa esille ottamisen aiheeksi, kenties useine eri näkökulmineen, sillä perusteet tällaiselle saavuttavat ihmisiä jokseenkin hyvin ja ihmiset kokevat tajuavansa, että kyse ei ole asiasta, jonka voi korjata lyhyessä ajassa. Siitä saa myös aiheen, jonka varaan monen eri tahon, yksityishenkilöistä yhdistyksiin ja mediatoimijoista etujärjestöihin, voi laskea puoltavien tahojensa lisähankinnan. Ongelmallista tai kummallista, jompaa kumpaa, on se, että kun jokin sellainen kuin terapiatakuu merkityksineen ja muineen tulee niin monen ihmisen tajuttavaksi, jossain määrin, jollain tapaa, ei siihen samaan millään saada ympättyä kaikenlaista muuta, mikä hyödyttäisi potilaita/asiakkaita. Tämä taas johtuu ihmeellisesti helppoudesta pitää tästä jostain "julkisuudesta" paljolti kokonaan poissa "samaan aikaan olemasta" (kokijan mielessä ajateltavana olemasta) sellaisia aiheita, jotka liittyisivät kokonaisvaltaisempaan ihmisen huomioimiseen, tutkimiseen, hoitoon ym. kuten digitaalisuuden hyödyntäminen, muiden terveysalan toimialueiden merkittävyydet kuten ravitsemusseikat, lääkärien ja asiantuntijoiden laatuisuus eri kohdin hoitoprosesseja, koulutuslinjojen aiheuttamat osaamattomuudet, mieltymykset ja tietämättömyydet asiantuntijoiden päivittäisessä työssä ym. Juurikin myös sellaisia asioita, joita esim. hyvinvointialueiden valtuutetut ja hallitukset eivät kummoisemmin huomioi juuri missään vaiheessa, ellei ole kyse monivuotisen strategian pikaisesta hyväksymisestä, joka ei monelta taholta tehdyistä mielipidetiedusteluista huolimatta tullut "koskettaneeksi" mainittuja asioita ehkä ollenkaan. Jonkinlaista "napinaa" ja valitusta asioiden tiloista voi somesta löytää, mutta so what, sillä nehän jysähtävät etenemisien osalta aloilleen muutamien kommenttien jälkeen, koska harvempi viitsii käyttää edes "share"-painikkeita.

Jostain syystä ihmiset elättelevät toiveita ja luuloja, että jollain tietyllä alalla meriittejään luoneet ihmiset, olisivat juuri kyseisen alan kehittämisen ja siihen kantaa ottamisen kannalta hyvä valinta esim. eduskuntavaaleissa tai aluevaaleissa, joista tosin jälkimmäisessä tapauksessa heidänlaisensa siivottiin pois, koska he olivat liian tietäväisiä alasta, johon liittyen olisivat päätöksentekijöinä. Saattaapa olla pitkä lista urahistoriassa kaikenlaisia toimielimissä olemisia ym., jotka ikään kuin puoltavat sitä, että heidän panostuksellaan jotain edistystä saadaan aikaan, mutta todellisuudessa ja paljolti edustamastaan poliittisesta puolueesta riippumatta, rajat tulevat kyllä vastaan sille, kuinka pitkälle tällainen henkilö tohtii mennä uudistamispuheissaan, sillä kyllähän monessa poliitikossa on kuitenkin yrittäjyysmyönteisyys jossain mieleen kätkeytyneenä eli jostain ilmaisesta tai lähes ilmaisesta ei pidä tehdä liian hyvää. Tämän vuoksi moni kansanedustajakin on oikeastaan vain jonkinlainen slotin käyttöönsä varaaja, jottei joku, kenties "vääränlainen", ottaisi sitä haltuunsa. Se, että politiikassa säädetään jotain parametreja, joilla on paljoon vaikuttavuutta ja joita kohtaan joku tai jotkut voivat näennäisesti esittää vastustuksensa tai varauksensa, on paljolti osa työnkuvaa, johon poliitiikkona oleminen kuuluu. Kymmenet vuodet voivat kulua ja niiden aikana käydään monenlaista väittelyä siitä, näennäistä ja todellista, mikä parametrin säätö mihinkin vaikutti ja koska kaikenlaista säätelyä on ollut niin paljon, ei "tavallinen kansalainen", saati joltain erityiseltä osin vähän valveutuneempikaan helpolla hahmota, miltä osin ja mihin aikoihin kohdistuen muutoksien vaikutuksissa tai muutoksissa itsessään on hidasta edestakas vekslausta.

Tutkimuslaitoksiin, virastoihin, ajatuspajoihin ja asiantuntijoihin luotetaan ja ei luoteta, riippuen keneltä milloinkin kysytään, mutta se on varmaan helpottavaa poliittisille päätöksientekijöille, ettei aivan jatkuvasti ole paljastumassa, tai siis ainakaan julkisuuteen asti, kovin vahvasti, päätymässä, että jotain ihmiselle haitallista olisi ollut vaikuttamassa jo kymmenien vuosien ajan, mutta sitä ei vain ole tunnistettu. Tai toisinpäin, jokin hyödylliseksi laajalti määritetty, ei sitten oikeastaan olisikaan niin erityisen hyödyllistä, varsinkin kun vuosikymmenien kuluessakaan, ei ole luotu yleisesti hyväksyttyä määritelmää siitä, missä määrin jotain täytyy saada vaikkapa ruoasta, jotta siitä olisi joltain kantilta ajatellen terveydellisiä vaikutuksia. Tässäkin tullaan taloudellisiin seikkoihin, sillä poliittisesti tjm. rahankierto koetaan itseisarvollisesti hyvänä asiana, jonka virtauksia ei pitäisi hidastuttaa toitottamalla jotain sellaista kuin "ravintolisien käyttö kasviksien ja vihanneksien syönnin sijaan ei välttämättä aiheutakaan erityisempää merkittävyyttä, sillä kaikenlaiset ehkät, kentiekset ja mahdollisestiset ovat niin paljon esim. kasviksien ja vihanneksien hyötyjä luonnehtivaa, etteivät asiantuntijat ja koulutusjärjestelmäkään osaa muodostaa niiden osalta varmoja, stabiileja näkemyksiä".

Puolueidensa valtuutettuina, kansanedustajina, ministereinä ym. vaikuttavissa asemissa olemisien pitäisi kai tarkoittaa sitä, että valtiollisen tason päätöksenteon ja oppositiossa toimimisen kanssa pitäisi pystyä kulkemaan jonkinmoisessa synkronissa myös paikallisilla tasoilla vaikuttamisen kanssa, useilla paikkakunnilla. Siihen vielä lisäksi hyvinvointialueiden hallituksissa, Sitrassa, THL:ssä ja ties missä toimimiset. Eli kun hallitusvastuussa ollessa suunnitellaan lainsäädäntöä, ei kai pitäisi olla mahdotonta koordinoida puolueen, sidosryhmien ja myötäilijöiden toimintaa siten, että saataisiin vaikutettua asioiden sujuvuuteen laajalti, monipuolisesti ja yksityiskohtaisestikin. Silti sitä on luettu sanotun, että "ei meillä täällä [jossain] ole sellaista päätösvaltaa, että saisimme määrättyä, mitä "kentällä" tapahtuu (esim. terveydenhuollossa), mikä johtunee jossain määrin siitä, että "isojen linjojen" säätäminen ja jo olemassa olevan lainsäädännön kiristäminen, on sillä tapaa "turvallisempaa" poliittista työtä, että sellaisista käytävä julkinen keskustelu pysyy mukavan karkeissa aiheiden ja aiheiden syvyyksien rajoissa, että moiseen on helppo valmistautuakin.

Siitähän voisi seurata jotain hyvääkin, että aloittava hallitus ottaisi asiakseen käydä asiantuntija-avusteisesti miettimään, miten terveydenhuoltoa pitäisi muuttaa, että määritetynlaiset kuvitteelliset (tai todelliset) henkilöt voisivat tervehtyä tietyistä lähtökohdista ja pitää yllä terveyttään omin neuvoin, ja minkä jälkeen vasta käytäisiin arvioimaan, minkälaisella aikajänteellä lainsäädäntö pitäisi saada muuttumaan, millä tavoin terveydenhuollon työskentelyä pitäisi muuttaa, miten tietojärjestelmien pitäisi kyetä palvelemaan tavoitteita ja erityisesti, miltä osin terveydenhuollossa työskentelevien pitäisi myöntää, että he ovat tehneet monet asiat aivan väärin, pieleen ja huonosti jo kymmeniä vuosia ja täten aiheuttaneet potilaiden tutkimisiin paljon viiveitä ja erheitä.

Joku voisi toki väittää, että tällaiseenhän on pyritty jo koko sote-uudistuksen ajan, mutta siinä on merkittävänä rajoitteena se, että vaikkei sanaa "medikalisaatio" olekaan huudeltu joka välissä, silti tuota muutosta on ohjannut konsensus siitä, että peruslaatuista pitää olla tai vähemmän. Käytännössä kun potilaan tutkimisia perusterveydenhuollossa tavallaan keskeytetään väärissä kohdin, niin varmastihan siten saadaan aikaiseksi vaikkapa vanhustenhoidon kuormittumista, hoitohenkilökunnan pulaa ym. sitten joskus useita vuosia myöhemmin. Erityisen ongelmansa aiheuttaa sekin, että monet terveydenhuoltoalan henkilöstöstä ovat jo nuoruudessaan totutettu katukuvissa näkyvien ongelmallisten ihmisten vaikutuksella siihen, että ei kaikkien ihmisten tarvitsekaan "pelastua", mikä asenteena ilmenee esim. hällävälinä, töykeytenä tai jonain muuna ihmisarvoa vähättelevänä suhtautumisena esim. potilastyössä. Tietenkään kukaan ministeriötasolla ei kehtaisi sanoa, että kylläpä ne siellä lääkärintyössään ovatkin ilkeitä ihmisille, joten terveydenhuollon huonosti toimivuus pystyy senkin vuoksi jatkamaan normina olevuuttaan.

Ei ihmisellä tarvitse olla mitään sen kummempaa kuin vaikka tyypillistä ajautua yön jälkeen metabolisesti laiskemmalle tasolle ilman omaa syytään ja mistä hän pääsee takaisin normaali+ - tasolle tehokkaan lenkkeilyn avulla, mutta joka ymmärryksenä ei tule selväksi lääkäreiden avun vuoksi, vaan yksilön itsensä vuoksi, hänen pyrkiessään tuntemaan itsensä paremmin. Siinä vuosien kuluessa hän voi ehtiä käymään tavallaan ihan turhaan psykiatreilla, erilaisilla muilla lääkäreillä. psykologilla, fysioterapeutilla, monilla sairaanhoitajilla, ravitsemusterapeuteilla ja vaikka missä, vaikka olisi alunperin riittänyt, että yksi lääkäri olisi ymmärtänyt ihmistä oliona enemmän kuin esittää ymmärtävänsä. Kykynemättömyyden myöntäminen on suomalaiselle lääkärille vain kovin vaikeaa, mikä johtuu siitäkin, että terveydenhuoltojärjestelmän eräs tarkoitus on olla myös työllistävä, joten jos jotain viivästyy potilaan kannalta, eihän se esim. lääkäreitä haittaa mitenkään, kun eivät lehdetkään henkilöivästi sellaisesta kirjoita, jos ollenkaan. Aamupäivällä muutama potilas hyvinvointialueen palveluksessa ja lähempänä iltaa yksityisen lääkärikeskuksen palkkalistoilla ja niin poispäin.

Jokuhan voisi jopa kysyä, että mitä esim. SDP:n pääministeri ja ministerit olisivat merkinneet hyvinvointialueiden ylilääkäreille, päälliköille ja muille tärkeille, jos poliittiset päättäjät olisivat yrittäneet vaikuttaa heidän työhönsä yleisesti hyväksytyksi runnottuja korona-perusteita enempää? Olisivatko kenties kahvihuoneissaan naureskelleet sille siivooja-Sannalle, että ottaa takkinsa ja menee leikkimään naisvaikuttajaa vaikka jonnekin kansainvälisille areenoille ja antaa heidän tehdä työnsä kuten ennenkin? Eipä kai, sillä de factonahan on, että SDP on edelleen paljolti työväen puolue, joka asettaa terveydenhuollon työllistymisen, vajaalaatuisenakin, potilaiden edun edelle, minkä kaikki oleelliset osapuolet joka tapauksessa tietävät. Ja jos tuleva hallitus muodostuu Perussuomalaista, Kokoomuksesta ym., ei näillä ole edes imagon kannalta tarpeen yrittää vaikuttaa mitenkään "syvällisemmin".

Työelämän sujuvuuteenhan vaikuttavat muutkin kuin "kestävät työolot, kunnolliset palkat ja johtamisen hyvä resursointi", joita Tehyn sivuilla kerrotaan kärkeen nostetun oloisina esimerkkeinä "heille tärkeistä asioista", mutta työolot ja palkkaus ovat Tehylle aiheita, joista se uutisiin pääsemisten osalta tunnetaan ja sanoohan Tehy sen verkkosivuillaankin: "Teemme työtä sen puolesta, että kaikkien sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla työskentelevien palkkaus ja työolot paranevat." Eli se ei siis ole mikään prioriteetti heille tai sille, että asiat sujuisivat sillä tapaa, että hyötysuhde potilaiden kannalta suhteessa heitä varten tehdyn työn osalta paranisi sillä tapaa, että vähemmällä työllä, resurssien käytöllä ja tietenkin, teknologisen ja tieteellisen kehityksen avulla asiat vain sujuisivat paremmin ja tyytyväisyyttä lopputulemiin ja muihin saavutuksiin ilmenisi entistä laajemmalti ja useammin?

Tehy ry:n verkkosivuilta on jokseenkin mahdoton löytää näkemyksiä teknologiseen kehitykseen, yhteiskunnan digitalisaatioon tai tekoälyyn, joten SuPer ry:n näkemykset käynevät ihan yhtä lailla. Tehyhän on siis järjestö, jonka jäsenistä yli puolet on sairaanhoitajia ja SuPer on keskittynyt lähi- ja perushoitajien "edunvalvontaan". SuPerin kannanotoista löytyy mielipiteeksi muotoiltu näkemys siitä, kuinka "lähihoitajat käyttävät jo nyt paljon teknologiaa työssään", mutta joka ei mielipiteen mukaan ole itsestään selvä keino ajan säästämiseen ja joka "hoivatyön osana on nykyään yhä enemmän teknologian käyttöönottoon, ylläpitoon, markkinointiin ja sen häiriöihin liittyvää työtä, johon ei ole varattu riittävästi aikaa". SuPerin blogista löytyy yksittäinen kirjoitus tekoälystä ja siinä tunnistetaan hieman vastahakoiseen sävyyn, kuinka "tekoäly tulee ja voittaa ihmisen monessa asiassa; se tulkitsee tietoa, tekee ratkaisuja ja hoitaa rutiineja tulevaisuudessa ihmistä tehokkaammin -- halusimme me sitä tai emme", mihin ikään kuin vastineena tai vastaväitteenä esitetään "turvallisen oloinen" tokaisu tekoälyltä puuttuvasta "kyvystä tuntea ja osoittaa empatiaa".

Tehy kertoo, että heidän jäsenammattilaisensa "tuntevat työnsä" ja "arvostavat osaamistansa", joten kun siihen kuvaan sovitetaan mukaan jonkinmoiseksi työn jatkuvuuden kannalta ehkä uhkaksikin koettu teknologinen kehitys ja olematon halu muuntaa hoitotyön diagnostisia perusteita (lue: olematon halu epäillä käytettyjen diagnoosimääritelmien perusteita), jää vaikutelma, että sitä vaan halutaan tehdä jotain joidenkin säännönmukaisuuksien puitteissa ja ohjastamana, vaikka sellainen vaikeuttaisi esim. eri ammattilaisten yhteentoimivuuden mahdollisuuksia ja rajaisi yksittäisten ammattilaisten mahdollisuuksia tehdä päätelmiä. Eräänä vaikuttamiskeinonahan olisi pyrkiä vaikuttamaan esim. koulutuksien sisältöihin, koulutusalojen rajoihin, sivuopintoihin, kansainvälisiin käytäntöihin ym., mutta oikein hyvin on saatu pidettyä potilaat naljailemassa samankaltaisista ongelmista sujuvuuksissa, päätöksenteoissa ym. useamman kymmenen vuotta.

Muita tässä viitattavaksi sopivia järjestöjä ovat Yksityisen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset eli Ystea ry ja Suomen Sairaanhoitajat, joilla taitaa olla jonkin verran vähemmän jäseniä kuin edellä mainituilla Tehyllä ja SuPerilla. Ystean sivuilta meinasi löytyä jotain näkemystä tekoälystä sen Ajankohtaista-sivulta, mutta linkki "katso kaikki ajankohtaiset" veikin Erto ry:n sivuille ja sekin kirjoitus oli vain jokin vähämerkityksinen sipaisu generatiivistä tekoälyä eli muutama sananen ChatGPT:stä ja Midjourneystä. Kirjoituksen otsikko "Hyvä paha tekoäly" olisi ehkä kannattanut antaa tekoälyn kehiteltäväksi, sillä kirjoitus oli sen verran lässy, ettei jokin vähäisempää lupaava otsikko olisi ollut rehellisempää.

Olipa kyse vaikkapa kaupunkikehityksestä tai palvelutyön kehittämisestä, ihmisten mieliä täytyy aina jonkin verran lämppäillä, sillä muuten heidän mielikuvituksensa, ideointikyvykkyytensä ja halujensa osoitukset ovat liian helposti entisenlaiseen tyytyviä ja uudistuksiksi luonnehdittujen vähämerkityksellisyyttä tajuamattomia. Kohteena idealämppäilyllä voi olla jäsenistö tai vaikkapa kulloinenkin Suomen hallitus ja onhan ainakin tuo Sairaanhoitajaliitto noita virallisia lausuntoja tuottanut. Se kun kertoo eräänä vaikuttamiskeinonaan olevan vaikuttaa lausunnoilla ja kannanotoilla "sairaanhoitajien asemaa, koulutusta ja työelämää koskeviin kysymyksiin, yhteiskunnallisiin sosiaali-, terveys- ja koulutuspoliittisiin kysymyksiin sekä lainsäädäntöön". Viitisen viime vuoden puitteissa taisi löytyä korkeintaan yksi lausunto vuodelta 2023, joka otsikkotasolla kuulosti siltä, että siinä saatettaisiin pyrkiä johonkin potilaitakin erityisen paljon hyödyttävään eli "Lausunto sosiaali- ja terveysministeriön ohjeesta ammattihenkilölainsäädännön soveltaminen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön tehtävärakenteiden ja tehtävänjaon toimintamallien kehittäminen", mutta siinäkin oli kyse vain siitä, että työn pitäisi kohdistua eri ammattiryhmien koulutuksia vastaavaan ja siitä, että pitäisi ottaa käyttöön loppukoe, jolla varmistettaisiin koulutuksen tasalaatuisuus ja opiskelijoiden osaamistaso.

Parempia pyrkimyksiä vaikuttamisessa oli esim. psykiatristen sairaanhoitajien lääkärin työparina tai moniammatillisissa omatiimeissä toimimisen mahdollisuuksien kehittäminen yhdessä paremmanlaatuisten tietojärjestelmien vaatimuksilla, potilaspalautteiden hoitotyöhön vaikuttavuuden mahdollistamisen vaatimuksilla ja tieteellisten tutkimusten hyödyntämisen kaukana perässä laahautuvuuden lopettamisen vaatimuksilla. Psykiatriset sairaanhoitajat ovat siis "opistosta tai ammattikorkeakoulusta sairaanhoitajaksi valmistuneita henkilöitä, jotka ovat opinnoissaan erikoistuneet psykiatriseen hoitotyöhön". Myös sellainen höperöinti, missä esim. psykiatriaa, ravitsemusterapiaa ja liikuntatiedettä pidetään käytännön hoitotyössä erillisissä siiloissaan ja palvelukomponenteissaan tapahtuvina tapahtumina, joista tuloksina on lähinnä deskriptiivista tekstuaalista selitystä muutamilla numeerisilla tiedonrippeillä täydennettynä, joista kukaan ei ole velvoitettu tekemään erityisen huoliteltuja päätelmiä, eikä kukaan oikeasti varmistele sitä, ettei hyvälaatuinen synteesi tai kokonaisnäkemys jäisi tekemättä, pitäisi lopettaa.

Yksittäisen ihmisen tekemän vaikutettavuuden kannalta olisi hyödyllistä, jos terveysalan ammattilaisen pyrkiessä hyvinvointialueen vaaleissa luottamushenkilön asemaan, jolla on parempaa teoreettista mahdollisuutta vaikuttaa terveysalan toimivuuteen työyhteisönsä ulkopuolelta, ei heti ensimmäisessä hyvinvointialueen kokouksessa tarvitsisi käsitellä hänen jääviyttään, jotta saataisiin hyvinvointialueen valtuustoon jäämään vain sellaisia ihmisiä, joilla on häntä vähemmän oleellista ja hyödynnettävää tietotaitoa. Tai voihan sitä sosiaali- tai terveysalalla toimiva perustaa vaikka Facebook-sivun, jolla julkaista kannanottoja asioista, joihin hänen ja monen muun ajattelevan ihmisen mielestä saada muutosta, mutta toisaalta Tehyssäkin on huomattu mainita väitöskirjasta, jossa tutkitaan "organisaatioiden kollektiivista identiteettiä", jossa vuorovaikutuksella on tärkeä osa ja jos sen mukaan "hierarkian varjolla saatettiin käyttäytyä huonosti ja mitätöidä alempana pidetyn ammattiryhmän näkemyksiä", voisi olettaa, että ongelmiahan siinä työelämänsä jatkuvuuden kannalta tulee, jos käy liian (uhka)rohkeasti esittämään näkemyksiään siitä, miten sosiaali- tai terveysalan olisi parempi toimia?

Asemansa vähemmän helposti horjuttamattomaksi tehneet ihmiset voinevat uskaltautua esittämään näkemyksiään tieteellisten näkemyksien asuun puettuna, joita voinee sitten saada julkaistuksi vaikkapa Tutkiva Hoitotyö -lehdessä, jonka merkittävyys ei tätä kirjoittavalle ole varsinaisesti tuttu. Sitä luonnehditaan lehdeksi, jossa julkaistaan "monipuolisin menetelmin tehtyjä tieteellisiä vertaisarvioituja tutkimuksia" ja jonka "mielenkiinnon kohteina ovat etenkin hoitotyön kehittäminen ja niiden vaikuttavuuden arviointi". Tosin, ei sen avoimista tiivistelmistä vaikuta otsikoiden perusteella löytyvän kovin paljon mitään "digiin" liittyvää kuin ne muutamat, joissa on kyse jonkin jo käytössä olevan sujuvasta käyttämisestä: "Digitaalisten terveyspalvelujen kehittäjien näkemyksiä omista osaamisvaatimuksista erikoissairaanhoidossa", "Sosiaali-, terveys- ja kuntoutusalan opettajien digipedagogiseen osaamiseen yhteydessä olevat tekijät" ja "Digiosaaminen työterveyshoitajien ja työterveyslääkärien näkökulmasta".

Mitenkäs josko vertailun vuoksi vilkaisisi hiukan Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ry:n julkaiseman jäsenlehden sisältöä? Ja kah, sieltähän löytyy heti uusinta edellisestä numerosta mielenkiintoista kirjoitusta generatiivisen tekoälyn hyödyistä terveydenhuollosta ja tekoälyn hyödyntämisestä mikrobilääkeresistanssin ymmärtämisessä. Jotenkin tässä alkaa äkkiseltään kokea voivansa ymmärtää paremmin, kun tuosta hierarkiastakin juuri mainitsi, miksi eräs lääkäri totesi itselle, että "henkipuolen asioista voi keskustella sairaanhoitajien kanssa" hänen tarkoittaessaan sanoa, että lääkärit ovat niitä, jotka varsinaisen arvostettavan työn tekevät. Nuo kaksi artikkeliahan ovat kokonaan hyvinkin potentiaalisesti uusia mietteitä antavia kaikkine pohjustavine termien selityksineen, moniaiheellisesti asioita tarkastellessaan ja ilman jargonia kertomisineen. Hiukan miinuspisteitä siitä, että artikkeleihin viittaavat linkit [1, 2] sisältävät sanat sisältävät sanan "undefined", mutta ei se näköjään haittaa.

-- -- -- --

ps. Kuulehan tuota hyvinvointialue EKHVA (Etelä-Karjalan hyvinvointialue) siellä tuota. Olen ottanut yhteyttä Omaolo-palvelun kautta luonnehtien tarkkaan, kuinka vehnäjauhon vaihtaminen kaurajauhoon on poistanut monia oireita kokonaan ja ehdottanut keliakiatutkimuksia. Sairaanhoitaja lupautui järjestämään niin, että etälääkäri ottaa asiaan kantaa ja mistä voin sitten lukea tiettyyn päivämäärään mennessä OmaKannasta. Käytännössä toinen asiaa hänen jälkeensä käsitellyt sairaanhoitaja on valehdellut ottamisestaan yhteyttä itseeni puhelimitse väittäen potilastiedoissa, että "en vastaa" ja tämäkin tieto tuli saataville kuukauden viiveellä, sillä Omakannassa moinen näkyi vasta useita viikkoja myöhemmin. Olisivat sitten laittaneet edes tekstiviestiä, jos kerran ovat olevinaan soittaneet, eivätkä ole saaneet yhteyttä. Itse koitin soittaa hyvinvointialueen yhteiseen hyvinvointi- ja terveysasemien puhelinnumeroon muutamaan kertaan, mutta aina siihen oli niin paljon jonoa, ettei siten tavoittanut ketään. OmaKannassa ei ollut lupailtua lääkärin näkemystä, missä olisi ollut jotain merkittävää sisältöä esim. perustuen aiempiin potilastietoihin, vaan pelkkä maininta, että lähete on tehty ja että "tutkimustuloksia katsotaan yhdessä" ja että "täten vastaanottoaika olisi myös tarpeellinen". Viiveellisenä tiedon siirtymisenä potilastietojärjestelmästä OmaKantaan kyse on jälleen jonkinlaista ennätystä lähestyvyydestä, sillä pari viikkoa viivettä on tavanomaisempaa, missä siinäkin on pari viikkoa liikaa. Sairaanhoitajien ja lääkärien nimisyys antavat jälleen vahvaa vaikutelmaa siitä, että kyse on ollut suunnitellusta tahallisuudesta käsitellä asiaa typerän huonosti, mistä päästäänkin siihen, kuinka hyvinvointialueen toimintaa tehdään tahallaan huonoksi, jotta ihmiset hakeutuisivat yksityisille palveluntarjoajille. Tietojen viiveellinen päivittyminen OmaKantaan annettiin ilmeisesti tälläkin kertaa ulkopuolisten häirintää harrastavien tietoon, jotta muutospäivä saataisiin tuntumaan vielä enemmän ainakin teoreettisen ikävämmältä. OmaKantahan on siis se palvelu, joka eräällä tavalla viestinee terveysalan kiinnostuksesta kehittymiseen potilaiden hyödyksi esittelemällä OmaKannan uudistamista rajautumalla mitättömyyksiin, mitä pidetään samanlaisena kuukausitolkulla (yli 6 kk ja vielä jatkuu). Palautettakin pyytävät, vaikka esillä ei kummoisemmin ole mitään, mistä voisi jotain sanoa.

-- -- -- --

Järjestöjen vaikuttavuuspyrkimyksiä yhdellä tekstikatkelmalla sanottuna:

"Teemme työtä sen puolesta, että kaikkien sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla työskentelevien palkkaus ja työolot paranevat." (Tehy)

"Puuttuu rohkeasti havaittuihin epäkohtiin ja kokeilee uudenlaisia toimintatapoja, hoitaa tavoitteellisesti edunvalvontaa ja tekee toimintaansa tunnetuksi kannanotoin, aloittein ja suhteita hoitamalla." (SuPer)

"Yhdistyksemme tärkein tehtävä on ajaa sosiaali- ja terveysalalla työskentelevien jäsentemme ammatillisia, oikeudellisia, sosiaalisia ja taloudellisia etuja." (Ystea)

"Mitä enemmän meitä on, sitä paremmin saamme äänemme kuuluviin." (Suomen Sairaanhoitajat)

-- -- -- --

Jäsenistöluonnehdintaa:

• Tehy: "Voit liittyä ammattiliittoomme, jos olet töissä sosiaali-, terveys- tai kasvatusalalla tai olet näiden alojen opiskelija. Olemme Suomen suurin sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattiliitto." https://www.tehy.fi/fi/jasenyys-ja-palvelut/liity-tehyyn/jasenyys-kannattaa
• SuPer eli Suomen lähi- ja perushoitajaliitto: "Työskentelyä sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ja kasvatus- ja ohjausalan työpaikoissa sekä julkisella että yksityisellä sektorilla." (esim. bioanalyytikko, fysioterapeutti, koulunkäynninohjaaja, lähihoitaja, mielenterveyshoitaja, nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja tai röntgenhoitaja) https://www.superliitto.fi/super-info/keita-super-edustaa/
• Ystea ry eli Yksityisen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset: "Jäsenemme työskentelevät esimerkiksi yksityisissä sairaaloissa, tutkimuslaitoksissa, laboratorioissa, hoito-, huolto- tai hoivapalvelulaitoksissa, yksityisillä lääkäriasemilla, fysikaalisissa hoitolaitoksissa tai sosiaalialan järjestöissä." (esim. lähihoitaja, sosionomi, yhteisöpedagogi, sosiaalityöntekijä tai nuorisotyöntekijä) https://www.ystea.fi/tietoa-meista/toimintatapa-ja-arvot
• Suomen Sairaanhoitajat: "Voit liittyä Suomen Sairaanhoitajiin, jos olet sairaanhoitaja, terveydenhoitaja tai ensihoitaja (AMK). Voit myös liittyä, jos opiskelet näihin ammatteihin tai olet jäänyt niistä eläkkeelle." https://sairaanhoitajat.fi/jasenyys/jasenlajit-ja-maksut/

Jos ei aivan hyvinvointialueen asenteesta voida puhua, sen toimivuuteen osallistuessa niin monia erilaisia ihmisiä, on silti joidenkin tahojen päätöksistä johtuen koettu olevan parempi, ettei ihan näin hyvinvointialueiden aloittamisten alkuun mennä lupailemaan liikoja siitä, mitä tulee erilaiseen kehitystoimintaan, toimijaekosysteemin hyödyntämiseen, asukasosallistuvuuteen ym. Toisaalta, ottamalla niiden verkkosivuilta selkoa hyvinvointialueiden ilmaisemista näkemyksistä nk. tulevaisuuden sote-keskukseen, tulee huomanneeksi, että monen hyvinvointialueen osalta ollaan sitten kuitenkin koettu jokseenkin turvalliseksi käyttää ilmaisuja kuten "sujuvaa monen asiantuntijan yhteistyötä", "palvelutuotannossa hyödynnetään laajasti uutta tietoa" ja "asiakkailla on käytettävissä useita digitaalisia palveluita". Mainitseepa eräs jopa "hyvinvoivat sote-ammattilaiset".

Ennen aineiston hakemista tätä kirjoitusta varten pidettiin esiolettamuksena, että monet hyvinvointialueet tyytyvät jonkinlaisiin peruspalveluihin, jotka on näennäisesti ja tarkkuusvajeisesti toteutettu julkisuudessa jo olleita fraasimaisuuksia myötäillen eli "saman katon alla monta toimijaa", "tietojärjestelmien epäyhteensopivuuksia parannellen" ja "kustannussäästöjä hakien, palveluiden laadusta tinkimättä". Pessimistisen esiolettamuksenhan ei tarvitse tarkoittaa sitä, että siinä pysyttäydyttäisiin, jos jotain näkemystä muokkaavaa ilmenee. Täytyyhän esim. sellaisellakin antaa mahdollisuus, että jokin hyvinvointialue haluaa kehittää "tulevaisuuden sote-keskuksesta" niin hyvän, että kaikki uudet terveysalan yritykset haluavat mukaan sen luomaan toimijoiden ekosysteemiin.

Rakenteeltaan tämä kirjoitus on jaoteltu yhdeksään osaan, missä edeltävät osat saattavat hiukan pohjustaa sitä mitä tulee seuraavaksi. Aineistona on käytetty hyvinvointialueiden verkkosivujen niitä sivuja, joissa luonnehditaan sote-keskuksisuutta tai esitellään toiminnan kehittämistä. Hyvinvointialuekohtaisista strategioista on tarkoitus tehdä erillinen kirjoituksensa, jota varten käydään erikseen läpi jokaisen sellaisia joko aluevaltuuston pöytäkirjan liitteestä tai hyvinvointialueen verkkosivuilta, joten sellaista ei oteta tässä yhteydessä huomioon.

Kirjoitus sisältää muutamia vahvoja mielipiteitä, mutta sen primääri tarkoitus on asettaa ehdotelmia hyvinvointialueiden toimivuuden arvioimiseksi sitten hiukan myöhemmin. Sehän kai olisi liikaa toivottu, että ihan näillä puheilla joihinkin asioihin saataisiin lisää kehitysboostia?

Väliotsikoita:

• Entisenlaisesta eteenpäin ilman höpöpuheita
• Kehittämistoimintaa ovat mm. kansalaisvaikuttaminen, yhteiskehittäminen ja toimijoiden ekosysteemit
• Paljon ikäteemaisuutta, arvatenkin
• Sote-keskuksen erilaisia mutta paljolti samankaltaisia määrittelyjä
• Saattanevat jäädä vajaasti hyödynnetyiksi/toteutetuiksi: tiedonkirjaaminen, big data, tekoäly, digitaaliset palvelut, ennakoitavuus, ennaltaehkäisevyys
• Työllistämistoiminnan punoutuneisuus osaksi sote-keskuksisuutta, kustannustehokkuus, valtuustot päätöksien tekijöinä
• Pitäisikö aluevaltuutettujen esittää mielipiteitä hankkeiden merkittävyydestä, jottei jäisi pelkäksi budjettiraamien asettelemiseksi?
• Hyvinvointialueiden strategiat

Entisenlaisesta eteenpäin ilman höpöpuheita

Lupailuja ja väittämiä on kuultu ja lueskeltu jo aiempien sairaanhoitopiirien aikoihin. Tässä Etelä-Karjalan hyvinvointialueen (entinen Eksote) tyylinäyte:

Lean on toiminta-ajatus, jonka perusperiaatteita ovat asiakkaan kunnioittaminen, toiminnan oikea-aikaisuus ja virtaaminen, ongelmien tunnistaminen sekä jatkuva parantaminen.

Päähuomiomme on asiakkaassa ja sellaisissa toiminnoissa, joilla saamme tuettua asiakkaan sujuvaa siirtymistä palveluista toiseen. Samalla vähennämme tai poistamme toiminnassa olevia turhia työvaiheita ja toimintaa hidastavia tekijöitä sekä vakioimme parhaita käytäntöjä.

Tavoitteenamme on pyrkiä määrätietoisesti kohti täydellisyyttä ja taata asiakkaillemme paras mahdollinen, turvallinen ja oikea-aikainen hoito ja palvelut yhteistyössä eri ammattiryhmien kanssa.

Itse kyseisen hyvinvointialueen palveluiden käyttäjänä koen tietäväni, että moinen toiminta-ajatus ei ole toteutunut käytönnässä ja tuo väitetty pyrkimys määrätietoisesti kohti täydellisyyttä lähentelee absurdiutta.

On tavallaan ymmärrettävää, että tekee mieli antaa eri tavoin riskiarvioitu vaikutelma, mutta olisi paremmanlaatuista luottamusta kehittävää, jos ongelmaisuutta toiminnassa tuotaisiin rehdisti esille ja perusteltaisiin johonkin riittävyyteen asti, miksi johonkin täytyy saada aikaan muutosta. Vikaa voi olla ihmisten toiminnassa siinä missä laitteistoissa ja ohjelmistoissa, mutta kieltämättä saattaa olla niin, että esim. Lapin hyvinvointialueen myöntämä ongelma ICT-tyyppisten haasteiden osalta on ollut helppo myöntää, koska vastaavanlaisesta on ollut niin paljon puhetta julkisuudessa.

Lapin hyvinvointialue on yhä merkittävien ICT-haasteiden edessä. Alueemme on erittäin sirpaleinen kunnilta siirtyneiden kymmenien tietojärjestelmien, ICT-ratkaisuiden sekä ICT-palvelutuotannon suhteen. Lisäksi kaksi Lapin hyvinvointialueen aluejaon mukaista erikoissairaanhoitopiiriä (Lapin sairaanhoitopiiri ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri) ovat olleet ICT-ratkaisuiltaan itsenäisiä. Erillisratkaisut ovat osoittautuneet tehdyissä selvityksissä haasteellisiksi integroida yhteen mm. järjestelmien sisäisten integraatioiden ja niiden lukumäärän takia. Haaste tuee olemaan toiminnan järjestäytymisen näkökulmasta pitkäaikainen ja niiden yhteensovittamisessa on edettävä hallitusti ja vaiheistetusti.

Ongelmien myöntämistä rohkeampaa on tehdä jo heti hyvinvointialueen aloittamisen alkuun kohdistuvasti päätöstä, että asukasosallisuutta kehitetään paljon hienoisemmaksi ihmisten merkitystä vähättelevästä äänistämisoikeudesta ja jonkin lomakkeen avulla palautteen antamisesta.

Kehittämistoimintaa ovat mm. kansalaisvaikuttaminen, yhteiskehittäminen ja toimijoiden ekosysteemit

Kainuun hyvinvointialueella vaikutetaan olevan niin varmoja kansalaisvaikuttamisen merkityksestä, etteivät kaikki sivut sen verkkosivuilla ole vielä saaneet edes sisältöä, mutta tulossa näyttäisi olevan mm. kehittäjäasiakkuutta, kokemusasiantuntijuutta, yhteiskehittämistä ja yhteisöreporttereja:

Kehittäjäasiakas toimii sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden kanssa palvelujen suunnittelussa ja kehittämisessä. Hänellä on paljon innostusta, ideoita ja ajatuksia palvelujen uudistamiseksi. Hän tuo omat palvelukokemuksensa ja kehittämisehdotuksensa palveluprosessien muotoilun tueksi. Kehittäjäasiakas osallistuu joko yksilönä tai ryhmässä lausunto- ja vaikuttamistyöhön palvelujen parantamiseksi.

Kokemusasiantuntija tuo palvelujen kehittämiseen käyttäjän näkökulman. Hänellä on kokemusta omasta tai läheisen sairaudesta tai ongelmallisesta elämäntilanteesta sekä palvelujärjestelmän toimivuudesta. Hän tietää, mikä omassa tai läheisen tilanteessa on auttanut ja mitkä tekijät ovat vaikuttaneet kuntoutumiseen. Hän on tulkki henkilökunnan ja asiakkaan/potilaan välillä. Yhteistyö vaatii molemmilta osapuolilta uudenlaista tapaa ajatella. Kokemusasiantuntija luopuu passiivisesta asiakkaan tai potilaan roolista ja työntekijä luopuu perinteisestä hoitajan tai auttajan roolista. Kokemusasiantuntijan tueksi järjestetään koulutusta.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue taasen ottaa vastaan kehittämisehdotuksia ilmeisesti keneltä vain käyttäen yhteiskehittämisalustaa, jossa "voi myös ilmoittaa olemassa olevista hyvistä käytännöistä tai etsiä tukea kehittämistyöhön".

Kehittämisehdotuksen tallennuttua yhteiskehittämisalustalle se siirtyy alueen yhteiseen näkymään (POPsote -aluekanava), jossa alueen muu sote-henkilöstö sekä yhteistyökumppanit (mm. tutkimus- ja opetustoiminnan yhteyshenkilöt) voivat osallistua ehdotuksen jatkotyöstämiseen. Ehdotukselle annetaan aikaa kehittyä keskustelun kautta muutamia viikkoja. Voit osallistua aktiivisesti keskusteluun ja halutessasi kutsua lisää asiantuntijoita mukaan kehitysprosessiin lähettämällä heille kommenttipyynnön sekä seurata prosessin etenemistä.

Keski-Suomen ja Kainuun hyvinvointialueet eivät ole jättäneet yhteistyökumppani- ja ekosysteemiajattelusta tokaisemista niin vähälle, että lähinnä vain listailisivat esim. paikallisia yhdistyksiä ja oppilaitoksia, joita saatetaan jotenkin hyödyntää palvelutarjonnan kehittämisessä. Keski-Suomessa ekosysteemiys nähdään maakunnan elinvoimaisuutta ja liiketoimintamahdollisuuksia parantavana, mihin osallistuu myös "joukko alan globaaleja suuryrityksiä, joilla on halu olla mukana rakentamassa vaikuttavuuspohjaisten pilottien toteuttamista Keski-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon kentässä". Kainuussa "hyvinvoinnin ylläpito ja parantaminen nähdään maakunta- ja soteuudistuksen myötä entistä vahvemmin maakunnan, kuntien ja muiden alueen toimijoiden yhteisenä tehtävänä".

Kainuun hyvinvointialueella kansalaisvaikuttaminen, kehittämishankkeet ja tutkimukset ovat sivustohierarkiassa siten ryhmiteltyjä, että ovat kaikki erillisessä "Tutkimus, kehittäminen ja suunnittelu"-osiossa. Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen Kehittämistyö-sivulla on lähinnä pelkkä lista yhteistyötahoista ja sidosryhmistä, sekä mielenkiinnottoman vähäisesti mainintaa tutkimuksesta, kehittämisestä ja innovaatiotoiminnasta.

Vaikkei olisikaan asukkaana ja sote-palveluiden käyttäjänä sitä tyyppiä tai sillä tuulella, että haluaisi osallistua kehittämiseen edes ideatasolla, saattaisi silti olla hyvinkin kiinnostunut siitä, miten hyvinvointialue kehittää eli mitä sen hyväksi ollaan tekemässä, mitä on vireillä, ketkä tekevät mitäkin, minkälaisia vaiheistuksia on odotettavissa minkäkin hankkeen osalta, mitä ongelmia on jo esiintynyt tai arvelleen esiintyvän ym. Ajankäyttösyistä reaaliaikainen tiedotus asioista ei välttämättä olisi niin kriittistä. Kymenlaakson hyvinvointialueen Hankeradio järjestetään n. kerran kuukaudessa:

Hankeradiossa kerromme kehittämistyöstä, uudistuksista ja ajankohtaisista kuulumisista. Se on suunnattu kaikille kehittämistoiminnasta kiinnostuneille.

Paljon ikäteemaisuutta, arvatenkin

Yhteistyöt hankkeiden muodossa ovat tietenkin olleet mahdollisia ennenkin ja jos esim. Etelä-Karjalan hyvinvointialueen kohtalaisen monista hankkeista voi ottaa jotain osviittaa, niin se on varmaan se, että avainsanat niissä viittaavat usein runsasmääräisiin potilasjoukkoihin eli esim. "iäkkäiden pärjääminen omissa oloissaan teknologia-avusteisesti" ja "diabetes sitätätä". Olisi toivottavaa, että hankkeiden otsikkotasolla olisi jotain sellaista, joka olisi jotenkin innovatiivista tai jostain paranneltua. Jotainhan sen sanan "tulevaisuuden" pitäisi tarkoittaa, kun kerran nimitellään sote-keskuksia "tulevaisuuden sote-keskuksiksi".

Etelä-Karjalan hyvinvointialueen etuihin saattanee lukeutua se, jos tässä jotain kilpailua käydään, että se on ehättänyt muodostaa suht kiinteät siteet alueella toimivaan LUT-yliopistoon ja LAB-ammattikorkeakouluun. Ymmärrettävästi LUT:n kanssa piti ensin saada hiilineutraalius-teema jotenkin mukaan kuvioihin, sellainen tärkeää rakentuvan kaupunkikuvan ja yliopiston imagon kannalta, mutta ehkä sitten myöhemmin yliopistonkin kanssa saadaan jotain sellaista aikaan, joka tuntuu uudenlaiselta tai paremmalta palvelulta myös asiakkaasta. Jotain laskentaan tai tiedolla johtamiseen liittyvää, kenties?

Hankkeessa päätavoitteena on luoda toimintamalli ja Greenreality-periaatteet sosiaali- ja terveydenhuoltoon, erityisenä painopisteenä tulevaisuuden sairaalakampus. Hankkeen tuloksena syntyy selvitys tulevaisuuden päätöksentekoon sekä toimintamalli kestävän kehityksen mukaiseen hiilineutraaliin sote-toimintaan rakentamisessa ja palveluverkon kehittämisessä. Tavoitteena on myös lisätä päätöksentekijöiden ja sote-ammattilaisten sekä asiakkaiden tietoisuutta ja ymmärrystä taloudellisten, inhimillisten, kulttuuristen ja ekologisten tekijöiden yhteisvaikutuksista.

LAB-ammattikorkeakoulun ja Etelä-Karjalan hyvinvointialueella on ainakin periaatteessa hyvä meininki:

LAB-ammattikorkeakoulu ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote tiivistävät yhteistyötään LAB SoteCampus -toimintamallilla. Yhteistyömallissa keskitytään 1) teknologian ja digitaalisten ratkaisujen käyttöönottoon ja hyödyntämiseen, 2) johtamiseen ja työn kehittämiseen liittyvän osaamisen vahvistamiseen ja 3) tiedon hyödyntämiseen ja tietojohtamiseen. Eksoten näkökulmasta mallista odotetaan seuraavia hyötyjä: Yhteistyö vahvistaa Eksoten toiminnan tuloksellisuutta, henkilöstön osaamista ja palvelujen sujuvuutta.

Opiskelijayhteistyö on merkittävässä roolissa tässä yhteiskehittämisen toimintamallissa. Digitaalisten ratkaisujen ja teknologian käyttöönottoa vahvistetaan esimerkiksi panostamalla testbed toimintaan ja yritysyhteistyöhön vahvasti.

mutta kyseisen toimintamallin esittelysivulla on vain pari uutista aiheesta, joista toinen kertoo yhteistyön tiivistämisestä ja toinen työyhteisön hyvinvoinnin parantamisesta, eikä LAB-ammattikorkeakoulun blogistakaan löydy muuta LAB SoteCampukseen liittyvää potilas-/asiakasaiheisuutta kuin 3 blogiviestiä 6:sta, jotka olivat kaikki iäkäs-aiheisia (kaatumistapaturmat, vanhustyön digitalisoituminen ja vanhustyö uravalintana.

Toisinaan tuntuukin, että Etelä-Karjalassa ns. ikäystävällisyys menee hankkeissa kaiken muun edelle:

Ikäystävällinen Etelä-Karjala -hanke kehittää maakunnan ikäystävällistä johtamista ja hankkeen päätavoitteena on rakentaa maakuntaan ikäystävällinen verkostojohtamisen malli, jolla koordinoidaan ja johdetaan ennalta ehkäisevää toimintaa ja vahvistetaan eri toimijoiden välistä alueellista yhteistyötä ja yhdenvertaisuutta. Hankkeen tavoitteena on tukea ikääntyneiden hyvinvointia ja toimintakykyä terveyttä edistävällä toiminnalla, ennakoivilla sekä iäkkäiden omaa osallisuutta ja verkostoistumista tukevilla ratkaisuilla.

Toisaalta, niinkin voi käydä, että vanhukset saavat ensiksi kaiken hienon ja erikoisen, mitä tulee tekoälyn ja robotiikan käyttöön:

KATI-ohjelma toteuttaa hallitusohjelman ikäystävällisyyden edistämisen tavoitteita. Se on osa STM:n Hyvinvoinnin tekoäly ja robotiikka (Hyteairo) -ohjelmaa, joka kokoaa yhteen ja koordinoi alan kehitystä. KATI-ohjelmassa hyödynnetään Hyteairo-ohjelmassa valmisteltua KATI-toimintamalli- ja tietojärjestelmäehdotusta.

Tähän KATI-ohjelmaan ottaa osaa useampikin hyvinvointialue, kuten:

KARITA-hankkeessa etsitään uusia vaikuttavia teknologisia ratkaisuja, digitaalisia palveluja ja tekoälyn sekä robotiikan hyödynnettävyyttä kokeilujen kautta. (Etelä-Karjalan hyvinvointialue)

Pohjanmaan KATI-hankkeessa kehitetään toimintamallia, joka mahdollistaa hyvinvointi- ja terveysteknologioiden aiempaa laajemman hyödyntämisen hyvinvointialueen kotihoidon palvelussa. (Pohjanmaan hyvinvointialue)

Sote-keskuksen erilaisia mutta paljolti samankaltaisia määrittelyjä

Kun hyvinvointialueet oikein lyhykäisesti selittävät, miten ne tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskuksen näkevät, voi realistisuuden nähdä jääneen takapenkille tai jääneen kyydistä kokonaan, mutta toisaalta mielikuvitus ei silti ole lähtenyt lentoon oikein kenelläkään. Ehkä se liittyy jotenkin siihen vaivaannuttavaan seikkaan, Etelä-Savon hyvinvointialueen muotoilemana, että "sote-keskuksessa korostetaan perustason palveluja ja ehkäisevää toimintaa"?

Lapin hyvinvointialueen tulevaisuuden sote-keskuksessa:

Sosiaalityöntekijät, hoitajat, lääkärit ja muut sote-keskuksen työntekijät tekevät sujuvaa yhteistyötä. Työnjako on sovittu. Asiakas pääsee hoitoon ja palveluun tarvittaessa nopeasti digitaalisesti, puhelimella tai kasvokkain. Sote-keskuksen työntekijöiden laaja osaaminen näkyy ja on käytössä työpaikalla. He ovat sitoutuneita työhönsä, eli luottavat työnantajaansa ja sen arvoihin.

Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella:

nähdään, että tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus on paikka, jossa luodaan ja hyödynnetään laajasti uutta tietoa, palvelut perustuvat tutkittuun tietoon ja jota johdetaan vaikuttavuuteen perustuen.

Keskeistä on yhteistyö ja vuorovaikutus eri sidosryhmien kuten asukkaiden, yritys- ja yhteistyökumppaneiden, yliopistojen, oppilaitosten, henkilöstön, toimittajien, kuntien, kuntalaisten ja viranomaisten kanssa. Asukkaiden osallisuuden vahvistaminen palvelujen kehittämisessä on avainasemassa.

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella:

tavoitteena on toimivat, standardoidut ja yhteismitalliset sosiaali- ja terveys- sekä pelastustoimen palvelut. Lähtökohtana on palveluiden jatkuva kehittäminen ja uudistaminen tutkitun tiedon avulla yhdessä eri toimijoiden kanssa. Tästä vastaa hyvinvointialueen kehittämispalvelut. Kehittämispalveluihin kuuluu tutkimus, kehittäminen, koulutus, innovaatiot ja osaaminen eli TKKIO-toiminta, mukaan lukien valtionavustuksilla rahoitettu hanketyö.

Etelä-Karjalan hyvinvointialueella:

tulevaisuuden sote-keskus, jossa kansallisten tavoitteiden mukaisesti ihminen saa tarvitsemansa avun yhdellä yhteydenotolla ja jossa työskentelee moniammatillisesti toistensa vahvoina kumppaneina sosiaalihuollon ja terveydenhuollon eri ammattilaisia ml. erityistyöntekijät (esim. psykologit, toiminta-, fysio-, ravitsemus- ja puheterapeutit) hyödyntäen työnjakoa ja sovittuja konsultaatiokäytäntöjä

Kymenlaakson hyvinvointialue eli Kymsote rakentaa:

tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusta, jossa asiakas pääsee tarvitsemiensa palveluiden piiriin nopeasti ja oikea-aikaisesti. Tämä tarkoittaa, että tulevaisuudessa Kymenlaaksossa on asiakkaiden tarpeiden mukaiset, tehokkaat ja moniammatillisesti toimivat palvelut.

Kymenlaaksossa sote-uudistuksen tavoitteena on kehittää alueemme palveluja entistä asiakaslähtöisemmiksi, tehokkaammiksi ja vaikuttavammiksi. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskuksesta saat tarvitsemasi palvelut helposti ja yhdellä kontaktilla. Tulevaisuudessa pääset tarvitsemiesi palvelujen piiriin entistä nopeammin ja helpommin.

Pohjois-Savon hyvinvointialue korostaa yhdenvertaisuutta, sekä hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamista:

Uudistuksen tavoitteena on järjestää kaikille alueen asukkaille laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluja yhdenvertaisesti. Tavoitteena on myös kaventaa väestön hyvinvointi- ja terveyseroja.

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue hypettää, sitä miten asiat voivat "parhaimmillaan sujua":

Parhaimmillaan asiakas voi tavata samalla käynnillä useamman ammattilaisen yksin tai yhdessä ilman, että se on vaatinut etukäteistietoa tästä tarpeesta. Sote-keskus mahdollistaa monialaisen eri sote-ammattilaisten välisen yhteistyön nopeammin ja joustavammin. Sote-keskus parantaa asiakkaiden ja myös ammattilaisten kokemaa palvelujen laatua.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen mielestä keskinäinen yhteistyö asiakkaan asioiden hoitamiseksi tulee olemaan "mutkatonta":

Tulevaisuuden sote-keskus. Erityistä huomiota kiinnitetään paljon palveluja tai erityistä tukea tarvitsevien ihmisten palveluiden kehittämiseen Tutkimus- ja kehittämistoimintaa tehdään osana perustyötä, ja ammattilaiset pääsevät käyttämään osaamistaan laaja-alaisesti. Kun osaajajoukko on laaja-alainen, keskinäinen yhteistyö asiakkaan asioiden hoitamiseksi on mutkatonta.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen blogissa on kirjoitus "Aito, vahva, välittävä ja helposti saavutettava monialainen sosiaali- ja terveyskeskus", josta välittää ihmismäisempi, mutta kuitenkin vain jonkinlaista ihannetilaa maalaileva näkemys siitä, minkälainen sote-keskus voisi tai pitäisi olla:

Eri puolilla Suomea valmistellaan ja kehitetään sosiaali- ja terveyskeskuksia (sote-keskus), osana käynnissä olevaa sote-uudistusta. Monialainen sote-keskus ei ole aina fyysinen rakennus, vaan palveluiden ja toimijoiden muodostama kokonaisuus.

Tarkoituksena on luoda laaja-alainen sosiaali- ja terveyskeskus, jossa hyödynnetään uudenlaista työnjakoa, työvälineitä ja yhteen sovitettuja toimintamalleja. Asiakkaan on sinne helppo tulla, olla ja asioida. Palvelut sujuvat ja toimivat yhteen. Tuki tai apu lähtee rullaamaan ensimmäisestä yhteydenotosta, oli asiakkaan asia sitten yksinkertainen tai monitahoisempi. Ammattilaisten näkökulmasta on tärkeää, miten hän pystyy auttamaan asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla sekä millaisessa työyhteisössä on hyvä työskennellä ja kehittyä.

Palveluilta odotetaan, että niitä saadaan ja tuotetaan lähellä asiakasta. Sosiaali- ja terveyskeskuksessa tulee olla selkeästi kerrottuna, mitä palvelua on saatavilla, mistä ja koska. Palveluiden tulee olla tasa-arvoisesti saatavilla kokoa alueellamme, niin peruspalveluiden kuin esimerkiksi erityis- ja kuntoutuspalveluiden osalta.

Saattanevat jäädä vajaasti hyödynnetyiksi/toteutetuiksi: tiedonkirjaaminen, big data, tekoäly, digitaaliset palvelut, ennakoitavuus, ennaltaehkäisevyys

Moniammatillista palvelua tarvitsevien ongelmien helpottaminen ja parantaminen ei perinteisesti ole ollut mitään helppoa, minkä voi epäsuorasti päätellä esim. sellaisten hankkeiden käynnissä olemisista, missä erikseen käydään kehittämään tiedonkirjaamiskäytäntöjä ja valmistaudutaan digitalisuuteen lisäämällä henkilöstön osaamista

Projektissa kehitetään yhteisiä kirjaamiskäytäntöjä, jotta saataisiin vertailukelpoista ja tasalaatuista tietoa asiakkaiden palveluista ja hoidosta. Projektissa panostetaan erityisesti rakenteisten tietosisältöjen yhdenmukaiseen ja täysimääräiseen kirjaamiseen, sisältäen mm. hoidossa ja palveluissa käytettävät mittarit ja luokitukset. Tärkeimpiin tietoihin lukeutuvat diagnoosit ja käyntisyyt, joista diagnoosit tulevat pääosin määrittämään hyvinvointialueen rahoitusta. Diagnoosi- ja käyntisyytietoa voidaan hyödyntää myös palvelujen ja hoidon laadun ja vaikuttavuuden seuraamisessa sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä (Kirjaamisen projekti osana hyvinvointialuetta, 2021, Etelä-Savon hyvinvointialue)

Digitaalisuuden valmistelussa Pohjanmaan Tulevaisuuden sote-keskus hankkeen kautta luodaan perustaa digitaalisten työvälineiden ja ratkaisujen käyttämiselle. Valmistelevaa työtä tehdään muun muassa lisäämällä henkilöstön osaamista ennen digitaalisten palveluiden käyttöönottoa. Tämä mahdollistaa nykyisten ja uusien digitaalisten työvälineiden kehittämisen alueella. (Digitaalisuuden valmistelu, 2022, Pohjanmaan hyvinvointialue)

Hyvinvointialueet joutuvat lisäämään merkittävästi big datan ja tekoälyn käyttöä, jos ne aikovat saada kehitettyä yksinkertaisia parempia digitaalisia palveluita, sillä tiedon ylöskirjaaminen siten, että kaikki potilaan asioiden käsittelyyn osallistuvat voivat kokea, ettei heiltä jäänyt puuttumaan jotain ymmärrystä, on erittäin vaikeaa.

Mitä suurempaa tarkkuustasoa tarvitaan, mitä enemmän vaikuttavissa tekijöissä on feedback-looppeja ja mitä enemmän ymmärryksen muodostaminen ammattilaisen mielessä kuormittaa hänen mieltään, sitä vaikeampaa on myös kehittää esim. sellaista digitaalista palvelua, jossa potilas voi keskustella chatbotin kanssa potilaskertomukseensa kirjatuista asioistaan ilman, että ihmisasiantuntija osallistuu keskusteluun mitenkään.

Haasteellisuudet digitaalisten palveluiden hienostamisessa eivät kuitenkaan ole estäneet hyvinvointialueita listailemasta muutamanlaisia tavanomaisimpia:

Sinulla on myös käytössäsi aiempaa enemmän digitaalisia asiointipalveluita ja yhteydenottotapoja, kuten digihoitopolkuja, Chatbot, Live chattejä ja sähköinen ajanvaraus. Saat aiempaa enemmän palveluita suoraan kotiisi, verkossa ja silloin kun sinä niitä tarvitset. (Kymenlaakson hyvinvointialue)

Digitaalisuutta hyödynnetään palveluiden kaikilla osa-alueilla. Sote-keskuksen asiakkailla ja henkilökunnalla on käytettävissä useita digitaalisia palveluita ja digitukea omahoitoon, tiedonsaantiin sekä etäasiointiin ja -konsultaatioon (Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue)

Prima Botnia-hankkeessa tavoitteena on ottaa käyttöön monipuolisia digitaalisia asiointikanavia kansalaisen ja ammattilaisen välisen viestinnän sekä etäpalvelujen toteuttamiseksi. Chat, sähköiset lomakkeet ja etävastaanotot ovat esimerkkejä kanavista, joiden avulla kansalainen voi asioida ajasta ja paikasta riippumatta. (Pohjanmaan hyvinvointialue)

Ennakoitavuus ja ennaltaehkäistävyys on yhtä lailla digitaalisuuden kehittämisen kanssa epäuskottavasti toteutuvaa aina siihen asti kunnes sote-keskuksista halutaan oikeasti tehdä "parhaimpaan mahdolliseen pyrkiviä", eikä vain joiksikin "perustason" palveluiksi jääviä. Toki joitakin kuvantamisia voidaan käydä automatisoidusti läpi, erilaisia seurantatietoja voidaan vertailla ideaalimpiin ja semiautomatisoituja otantoja voidaan tehdä silloin tällöin, mutta jos monia kelpoisia teknologian ja tieteen mahdollisuuksia ei edes yritetä hyödyntää, missä sitten menevät rajat sille, missä "palvelu uhkaa käydä liian hyväksi"?

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on toimintaa, jolla pyritään vastaamaan tunnistettuihin hyvinvointihaasteisiin ja asetettuihin tavoitteisiin siirtämällä toiminnan painopistettä kohti ennakoivempia palveluja. Tältä osin vastataan myös sote-uudistuksenkin tavoitteisiin: Painopisteen siirtoon ennakoivaan ja ennaltaehkäisevään toimintaan sekä Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamiseen. (Kymenlaakson hyvinvointialuea)

Työllistämistoiminnan punoutuneisuus osaksi sote-keskuksisuutta, kustannustehokkuus, valtuustot päätöksien tekijöinä

Työllisyysasteen nostaminen on jo aiemminkin ollut mukana monen entisen sairaanhoitopiiriin - eikö muuten kuulostakin mukavemmalta, kun sanoo "hyvinvointialue" - toiminnassa hanketyön muodossa, sillä onhan se myös osana "kestävän kasvun vauhdittamista", mutta monialaisesti eri ammattilaisia käyttänäväkin hyötynä voi monen työttömän kohdalla olla silkkaa suurpiirteisyyttä tai jopa läpeensä vääriä, tarkkuustasoltaan heikonlaisia päätelmiä. Näinhän tällainen toimii Etelä-Karjalassa sen työvoiman palvelukeskuksessa (TYP). Valikoima vastaavanlaisia hankkeita muualla:

Keski-Uudenmaan Työkykyhankkeessa edistämme keskiuusmaalaisten osatyökykyisten ja pitkäaikaistyöttömien työ- ja toimintakykyä, työllistymisen edellytyksiä ja osallisuutta kehittämällä heidän tarpeisiinsa vastaavaa monialaista palvelukokonaisuutta, vahvistamalla ammattilaisten osaamista ja tuottamalla tietoa kehittämisen tueksi.

KP työkyky -hanke on osatyökykyisille suunnattu työkykyohjelma, jolla helpotetaan heidän työllistymistään. Keski-Pohjanmaan työkyky -hanke toimii Soiten ja Kruunupyyn alueella 2021-2022. Työkyvyn tuki osaksi tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusta -toimenpidekokonaisuudessa mallinnetaan työkyvyn tuen palvelukokonaisuus osaksi Soiten vastaanottojen uudistamishanketta. Hankkeen tavoitteena on, että asiakkaiden palveluntarpeet tunnistetaan varhaisessa vaiheessa ja he saavat tarvitsemaansa työkyvyn tuen palveluja. (Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue)

TOIMEKSI-hankkeessa kehitetään Työkykyohjelman molempia toimenpidekokonaisuuksia, jotka ovat: Työkyvyn tuki osaksi Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusta (alueella on toimiva työkyvyn tuen palvelukokonaisuus, työkyvyn tuen prosessi on rakennettu monialaisesti ja yhdessä, työ- ja toimintakyvyn arviointi on tunnistettu palvelutarpeen osaprosessina) ja Tuetun työllistymisen menetelmät (sosiaalihuollon rooli vahvistuu työkyvyn ja työhön sijoittumisen tukemisessa, sosiaalihuoltolain mukainen työtoiminta ja työllistymistä tukeva toiminta vahvistuu, tuetun työllistymisen työhönvalmennuksen käyttö sosiaalihuollossa on lisääntynyt). Työkykyohjelma on osa Sanna Marinin hallitusohjelmaa. (Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue)

Topakka-hankkeen tavoitteena on luoda maakunnallinen malli työttömien henkilöiden työ- ja toimintakyvyn arviointiin. Lisäksi tavoitteena on lisätä toimijoiden osaamista työ- ja toimintakyvyn tunnistamisessa ja asiakasohjauksessa. Topakka auttaa työkyvyttömyyden takia sivuun jääneitä henkilöitä löytämään yksilöllisesti oikeat palvelut. Asiakas voi esimerkiksi tarvita sairauden jälkeen kuntoutuspalveluita tai apua työkykyyn liittyvien etuuksien hakemiseen. (Pohjois-Karjalan hyvinvointialue)

Kustannustehokkuus, mihin hyvinvointialueiden valtuutetut pääsevät yhdessä kuntien valtuutettujen kanssa sössimään mukaan myös työllistymisasiat kunhan ne velvollisuudet kunnilla sitten myöhemmin tulevat, ovat valtuutettujen suurta herkkua, sillä ne saavat heidät kuulostamaan kovin tärkeiltä. Viime joulukuun Etelä-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuuston kokouksessa hyvinvointialueen johtaja selitteli pitkästi ja vaikeankuuloisesti laskelmien ja niiden perusteita kuin olisi halunnut korostaa jollekin nettistriimikatselijoukolle, kuinka vaikeaa taviksen on ymmärtää hyvinvointialueen toimintaa ja että sellaiseen tarvitaan hänenlaisiaan asian osaajia. Hyvinvointialueen palveluista, niiden mahdollisesta toimivuudesta ja toimimattomuudesta ei sitten suuremmin puhetta ollutkaan. Siinäkään kokouksessa. Millioinkahan sitten? Voivottelua rahoituksen riittävyydestä toki oli ja yksi vielä kertaalleen mukana ollut lääkäri pääsi parjaamaan hyvinvointialueen käytössä olevaa puhelinpalvelua ennen kuin hän ministeritason päätökseen perustuen irtisanoutui aluevaltuustosta ja jätti sinne vain "ei-jäävejä henkilöitä".

Etelä-Karjalan hyvinvointialue luonnehtii tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskuksen merkitystä nostamalla yhdeksi tärkeäksi seikaksi kustannustason hillitsemisen, mutta jos kustannustasoista ja rahojen käytöstä päättävät tahot, joilla ei ole riittävää ymmärrystä siitä kaikesta, miten sosiaali- ja terveyskeskus yksityiskohtaisemmin ottaen toimii, miten he voisivat tehdä hyviä päätöksiä rahojen käytöstä? Toisaalta, paikallislehdessäkin asti ollaan esitelty sitä, miten "asioista voidaan keskustella puoluerajoista piittaamatta" ja istuntosalissa kuullaan toki kerralla useiden mielipiteitä, joten jos edes muutamalla silloin tällöin on briljantteja näkemyksiä ja tietoa, niin sitten kai muutkin pääsevät niitä fundeeraamaan.

Etelä-Karjalassa Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hankkeella vahvistetaan erityisesti hoidon jatkuvuutta ja palvelujen saatavuutta sekä samalla asiakkaiden terveyttä, hyvinvointia ja osallisuutta. Tämä tapahtuu kehittämällä maakunnan rakennetta vahvistamalla integraatiota, oikea-aikaisuutta, ennaltaehkäisevää palvelu- ja yhteistyötoimintaa sekä hillitsemällä kustannuskasvua.

Vaikkei sitä jokaisen hyvinvointialueen verkkosivuilla erikseen mainitakaan, ainakin Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue huomioi tuoda esille sellaisia keinoja terveydenhuollon menetelmien ja palveluiden arviointiin, joista saattaisi olla apua päätöksientekijöille heidän arvioidessaan niitä heille mieluisia kustannuksia.

HTA:lla (Health Technology Assessment) tarkoitetaan päätöksentekijöille suunnattua, kokonaisvaltaista ja järjestelmällistä arviointia menetelmän käytön edellytyksistä, turvallisuudesta ja vaikutuksista. Arvioinnin kohteena ovat uudet ja jo vakiintuneessa käytössä olevat menetelmät, joihin kuuluvat lääkkeet, laitteet ja toimenpiteet sekä hallinnolliset tukijärjestelmät, esimerkiksi potilastietojärjestelmät. Arvioinnissa kootaan ja yhdistetään paras saatavilla oleva tieto tukemaan näitä menetelmiä koskevia terveyspoliittisia ja kliinisiä päätöksiä.

Digi-HTA on sosiaali- ja terveydenhuollon sekä hyvinvoinnin digitaalisia tuotteita ja palveluja varten kehitetty menetelmä. Sen avulla arvioidaan tuotteen tai palvelun soveltuvuutta alan asiakkaiden ja työntekijöiden käyttöön. Arvioinnin näkökulmia ovat vaikuttavuus, kustannukset, turvallisuus, tietosuoja ja -turva sekä käytettävyys ja saavutettavuus. Näiden lisäksi tarkastellaan erityisesti digitaalisen tuotteen käyttöönottoon vaikuttavia asioita kuten esimerkiksi hoitoprosessia ja IT-muutoksia.

Pitäisikö aluevaltuutettujen esittää mielipiteitä hankkeiden merkittävyydestä, jottei jäisi pelkäksi budjettiraamien asettelemiseksi?

Hankkeisiin osallistuvuuden järkevyys vaikkapa siltä kustannustehokkuuden kannalta saattaa olla hyvin hankalaa mietittävää monelle aluevaltuutetulle, mutta eipä heidän todennäköisesti tarvitsekaan useimpiin hankkeisiin mitään kantaa ottaakaan, vaan riittää kun annetaan jotkin budjettiraamit, joissa vaaditaan - vaaditaan, tietenkin, sillä vallankäyttö on mukavaa - pysyttäydyttävän.

Jos heidän kuitenkin pitäisi ottaa kantaa esim. seuraavanlaisiin hankkeisiin, mitäköhän siitä seuraisi?

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue:

Rikollisesti oireilevat nuoret (Ri-O-hanke). Rikoksilla oireilevat nuoret- hankkeessa tuetaan vakavasti ja toistuvasti rikoksia tekeviä nuoria kohti rikoksetonta ja päihteetöntä elämää.

Pohjanmaan hyvinvointialue:

Psykososiaalisen hyvinvointi. Psykososiaaliset menetelmät tarjoavat sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille tarvittavaa osaamista ohjata ja hoitaa asiakkaita tehokkain ja vaikuttavin keinoin lähellä asiakkaan arkea, vaikkapa heidän omalla koululla tai terveysasemalla. Pohjanmaalla uusista näyttöön perustuvista menetelmistä on otettu käyttöön IPC ja IPT-N menetelmät nuorten psykososiaalisen hyvinvoinnin edistämiseksi.

IPC on 13-18 vuotiaiden nuorten masennusoireilun hoitoon ja ehkäisyyn suunniteltu interpersonaalinen interventio. IPC hoidossa keskitytään ihmissuhteisiin ja niiden vaikutuksiin mielialassa. Tavoitteena on korjata tai helpottaa nuoren ihmissuhdehaasteita. Interventio sisältää 3-6 tapaamista IPC työntekijän kanssa.

IPT-N on 13-18 vuotiaiden nuorten masennuksen hoitoon suunniteltu interpersoonalinen terapiamuoto. IPT hoidossa keskitytään ihmissuhteisiin. Tavoitteena on auttaa nuorta löytämään keinoja käsitellä ihmissuhteisiin liittyviä ongelmia ja tämän avulla saamaan helpotusta masennusoireisiin. Terapiajakso kestää 12-16 tapaamista IPT-N terapeutin kanssa.

Varsinais-Suomen hyvinvointialue:

Kulttuurihyvinvoinnin projekti käynnistyi huhtikuussa 2022. Projekti on osa Varsinais-Suomen tulevaisuuden sote-keskus -ohjelman toteutusta ja hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (hyte) kokonaisuutta.

Kulttuurihyvinvointi on käsitteenä ja ilmiönä vielä vähän tunnettu osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Kulttuuri saatetaan kokea elitistisenä korkeakulttuurina, mutta kulttuurihyvinvoinnissa kulttuurin käsite on laaja sisältäen monenlaista toimintaa. Tutkimusta kulttuurihyvinvoinnista on kuitenkin jo runsaasti, ja kulttuuriin, taidetoimintaan, liikuntaan ja yhteisölliseen toimintaan osallistumisen tunnustetaan tukevan yksilön sekä yhteisöjen hyvinvointia.

Kunnat toivovat hyvää yhteyttä kulttuuri- ja sote-palveluiden välillä sekä alueellista tukea kulttuurihyvinvoinnille työn suunnitelmallisuuden lisäämiseksi.

Tavoitteita kulttuurihyvinvointiprojektin osiossa: lisätään erityisesti kuntien kulttuuri- ja kirjastoammattilaisten, järjestöjen ja sote-ammattilaisten tietoisuutta kulttuurihyvinvoinnista; lisätään kulttuurihyvinvoinnin mahdollisuuksien hyödyntämistä osana sote-palveluita ja kuvataan kulttuurihyvinvoinnin perustason toimintaa osana tulevaisuuden sote-keskusta; vahvistetaan kulttuurihyvinvointitoiminnan ja sote-palveluiden asiakas- ja palveluohjauksen yhteistyötä luomalla palveluohjauksen malleja sote-palveluista ennaltaehkäisevään taide- ja kulttuuritoimintaan; tunnistetaan ja kehitetään yhteistyön tapoja hyvinvointialueen, kuntien ja järjestöjen välille kulttuurihyvinvoinnin edistämiseksi.

Hyvinvointialueiden strategiat

Tätä kirjoitusta varten on tarkoituksellisesti vältetty ottamasta selvää hyvinvointialueiden strategiaohjelmista, sillä tarkoituksena on ollut käydä erikseen läpi jokaisen hyvinvointialueen strategioita, jotka ovat esillä joko jommassa kummassa tai molemmissa, aluevaltuuston pöytäkirjan liitteenä tai hyvinvointialueen verkkosivuilla.

Sellainen lääkäreiden ja erikoisasiantuntijoiden työn nopeammin ja varmemmin tekoälyn avulla suoritettavuus, missä jotain esiseulotaan tai tutkitaan tapauskohtaisesti, on paljon todennäköisemmin uutisoiduksi tulevaa kuin sellainen, missä lääkärin työtä avustava tai kenties jopa lääkärin ohittava järjestelmä "pystyy tuottamaan hyviä alustavia näkemyksiä vähistäkin tiedonrippeistä" (Vohkare nro 8, "Tekoäly lääkärin ja potilaan apuna"). Nämä vihjeet voisivat olla potilaan itsensä tuottamaa dataa esim. puettavilta älylaitteilta tai ylöskirjailluista huomioista, puheen avulla selittelyä tai tekstitse tuotettua kerrontaa, käsin tai digitaalisesti tehtyjä kaavioita, arvauksia asioiden toisiinsa liittyvyyksistä, täysin toisistaan irrallaan olevuuksia mietteitä ym. Tavallisella lääkärin tai sairaanhoitajan luona asioimisen yhteydessä moiset tulisivat ehkä kuunnelluksi ja vilkaistuiksi, mutta ihmisten käyttäminen selvittelyissä, varsinkin yhden kerrallaan, ongelmana on mm. se, että heitä täytyy kenties erikseen lisäkouluttaa, jotta heidät voidaan sovittaa mukaan johonkin prosessikaavioon toimimaan jossain rajatunlaisessa roolissa. Asiakokonaisuudet kun voivat olla ns. poikkiaiheellisia, joten vastaanottotilanteissa selittyvyyden onnistuminen riippuu paljolti selittäjän itsensä sen hetkisistä kyvykkyyksistä, vaikka aiheutuuhan siinäkin omat suodattuvuutensa, vääristymänsä ym., kun jotain pitäisi kirjata ylös potilastietojärjestelmään, jotta joku muu voi sitten esim. usean viikon kuluttua ymmärtää niiden perusteella jotain ja josta saatua ymmärrystä hän voi sitten joutua käymään erikseen läpi potilaan kanssa, joka saattoi olla siinä ehkä vähän höpsössä luulossa, että yksi selityskerta riitti.

Rajoittuneisuuden, riittämättämyyden ja ohjeistuksien vallassa olevuuksien tuntemukset voivat olla eräinä esim. sairaanhoitajien burnout-kokemuksiin vaikuttavina tekijöinä, jotka pidemmän päällä muovaavat myös heidän persoonaansa, sillä lukuisat potilaan kuvittelemien mahdollisuuksien ja esittämien pyyntöjen kieltäminen tai jopa niihin liittyvän valehtelun suorittaminen harmituttavat, kyynistyttävät tai jopa saavat harkitsemaan alan vaihtoa - jos se vain olisi mahdollista ihan tuosta vaan. Toisaalta, jotkut heistä osaavat tarkastella terveydenhuoltoa systemaattisemmalta tasolta, jolloin heidän on helpompi tunnistaa, etteivät joidenkin tapahtumasarjojen tai valintojen tekeminen oikeastaan ole heidän päätettävissään, mikä voi vapauttaa mahdollisista itsesyyllistämisen tuntemuksista, ellei jo opiskeluaikoina ole käyty läpi esimerkinomaisesti tilanteita, joissa sairaanhoitajat joutuvat olemaan jyrkästi toppuuttelevia. Toisaalta, terveydenhuoltoalalla työskentelee paljon myös sellaisia ihmisiä, joille potilaat ovat vain "välttämätön paha", jotka vievät aikaa joltain mukavammalta.

Hyvinvointialueiden kehittämispuheiden yhteydessä tavataan mainita jokin sellainen kuin "omatiimi", jolla olisi väitetysti hyvä keskinäinen ymmärrys joistain tietyistä potilaista, mutta tällainenkin on vain jotain, joka "näyttää hyvältä paperilla" kaikessa erilaisia ammattiosaajia samaan tiimiin yhdistäessäänkin. Kysehän omatiimeissä ei ole siinä, että potilas tapaa aina kerralla koko tiimin, vaan vähimmillään ihan vain siitä, että kaikilla tiimin jäsenillä on käyttöoikeus potilaan tietoihin joiltain osin ja enimmilläänkin jotakuinkin sitä, että toisinaan omatiimi saattaa kokoontua miettimään yhdessä juuri heidän potilaidensa asioita ja tulemaan huomanneeksi, ettei heidän ymmärryksensä riitä ja sitten keksitään jotain entisenlaista kuten jonkun erikoisasiantuntijan luona käyminen. Omatiimin jäsenten kesken tapahtuva viestiminen ja ylöskirjaillun samalla tavoin ymmärtäminen aiheuttavat nekin omat haasteensa ja vääristymänsä, eikä siltäkään voine välttyä, että toisinaan jotkut heistä ovat muita kuormittuneempia työmäärän vuoksi, sillä tietenkin henkilöresurssien vajeesta johtuen heille on allokoituna vain jonkin verran aikaa tietynlaisiin tehtäviin - vaikka hyvinvointialue saattaakin esittää palvelustrategiassaan tms., että sen työntekijät ovat vapaita olemaan itseohjautuvia ja että sisäinen palaute huomioidaan.

Kuten medikalisaation paheksuminen aikoinaan ja aina silloin tällöin varmaan nykyäänkin on ollut melko yleisesti hyväksyttävissä oleva status quo eli "tietenkään kaikki terveyteen liittyvää ei pidä tutkia ja tutkituttaa", on omatiimi-ideassakin eräänlaista ajan hankkimista antaa asioiden pitäytyä suht kehittymättömällä tasolla pitkän aikaa, jotta terveydenhuollon budjetoitavuuteen ei kohdistuisi niin paljon ulkopuolisia paineita muutosvaatimusten muodossa. Medikalisaation tapauksessa toiminnan budjetoitavuutta pyritään rauhoittamaan antamalla ymmärtää, että kaikenlainen liiallisuuksiin menevyys ihmisten tutkimisessa on paheksuttaavaa, kun taasen omatiimien tapauksessa kyse on eräänlaisesta lupauksesta, että ajan kanssa toiminta kehittyy sellaiseksi, että saadaan tuotettua, liiaksi hyvinvointialueiden rahaa tuhlaamalla, parempaa palvelua. Mutta eiväthän ne omatiimitkään mitenkään ihmeellisen hyödyllisiksi muutu, jos käytäntöjä uudemman tutkimustiedon hyödyntämiseksi ei ole, diagnoosien määritelmien liiallista laveutta esim. psykiatriassa ei myönnetä, potilastietojärjestelmät eivät tue mahdollisuutta huomioida potilaan selittämisiä paremmin, kouluttautuneisuus käytettyjen hyvinvointialueen erikoisasiantuntijoiden osalta jää keskeneräiseksi jopa suhteessa potilaiden itsensä tietämykseen ym.

Jos terveydenhuoltoalan johtajakoulutuksissa käyneet todella haluaisivat edistää jotain sellaista, mikä tarjoaa potilailla mahdollisuuden olla terveempiä yksilöitä, olivatpa he nohevia, utelioita ja kyvykkyitä tiedonetsijöitä itse tai olivatpa he terveydenhuollon "vietävänä", he panostaisivat sellaisten tekoälyratkaisujen kehittämiseen, jotka pystyvät a) selittämään päätelmiensä kulkua, b) paketoimaan muodostamastaan tekoälyisestä ymmärryksestä erilaisia ihmisiä varten soveltuvia tietokokonaisuuksia suhteessa ihmisellä meneillään olevaan päätelmän tekemiseen, c) tekemään ehdotuksia meneillään olevan vastaanoton aikana ja tausta-ajona, d) jalostamaan tietämystään potilaasta ilman, että sen täytyy kommunikoida välillisesti juuri terveydenhuollon asiantuntijan kanssa jonkin spesifikaation tai syntaksin mukaisesti. Tämän ei tarvitse tarkoittaa sitä, että tällainen tekoäly olisi "kaiken tajuava", sillä monestihan potilaiden ongelmat ja oireet ovat etiologisesti vähäisistä syistä johtuvia, vaikka oireilua voikin olla moneen eri terveydenhuoltoalan sektoriin liittyen. Terveydenhuoltoalan johtajan pitäisi päätöksientekijänä kyetä olemaan myös sellainen, ettei räätälöityä ohjelmistokehitystyötä jonkin konsulttiyrityksen kanssa aloiteta liiaksi sen kriteerin painotuksen vuoksi, että konsulttiyrityksen brandi ja imago tuovat jotain extrahyvää hyvinvointialueen vastaaviin.

Potilaiden kannalta ongelmallista on varmasti vielä kauan se, että potilaiden ei ole tarkoitus asioida hyvinvointialueiden palveluiden käyttäjänä vastaanottokäynnit sivuuttaen eli vaikka ajatus siitä, että potilas kommunikoisi viestintävälineiden välityksellä hyvinvointialueen tarjoaman tekoälytohtorin kanssa, ei ole edes absurdi, se on kuitenkin vastoin sitä, minkälaisena hyvinvointialueet halutaan pitää ja laajemmin, minkälaisena minkäkinlaisen ihmisen asema suhteessa muihin ihmisiin halutaan pitää. Hyvinvointialueiden halu tarjota eri alojen ammattilaisille paikka, jossa he voivat työskennellä, on tietysti hyödyllistä terveydenhuoltoalalta koulutuksensa hankkineille, mutta potilaiden kannalta ongelmallista on esim. se, että näillä ammattilaisilla ei koskaan ole käyttökelpoista valmiutta ajatella potilaiden tilannetta uusiksi sen vuoksi, että hänen oireiluunsa vaikuttavat sääntöjen joukot voivat vaihtua/muuntua jonkin parametroitavissa olevan syyn vuoksi. Vielä tässä vaiheessa epärealistisena, mutta jo horisontissa siintävänä voi kuvitella tekoälyn, joka pystyy kaikessa paljon muistavuudessaan ja lukuisia epävarmuuksia loputtomasti valmiina käyttöön ottavana olemaan kankeilematta mietinnöissään siten kuin paradigmoihinsa, diskursseihinsa ja käytäntöihinsä jämähtäneet terveydenhuollon ammattilaiset, yhdessä tai erikseen.

Tekoälytohtori tulisi sitä toteutuskelpoisemmaksi, mitä rajallisemmalla ymmärryksellä se pystyy palvelemaan erittäin hyvin useita potilaita suoraan. Eihän ihmisenkään tarvitse ymmärtää esim. biologiasta paljoakaan, jotta hän pystyy ymmärtämään, miten uni, ravitsemus, lenkkeily, mentaaliset toiminnot, stressi ym. liittyvät ja vaikuttavat toisiinsa, mutta toki sitä parempaan ja varmempaan ymmärrykseen asioista pääsee, mitä laadukkaammin pystyy avusteitta ymmärtämään tai muistamaan mihinkin mikäkin toiminnallisuus perustuu. Toisaalta, jossain vaiheessa ymmärrettävyyden muodostaminen yhdestä ihmisestä muista ihmisistä johdetun tiedon perusteella voi ajautua jonkinlaisiin epävarmuuksiin, jos ei voida päästä selvyyteen esim. siitä, minkälaiset geenit jollain ihmisellä on ja millä tavoin ne missäkin tilanteessa ilmentyvät. Siltikin, tekoälytohtorin oppivaisuus mahdollistaisi sen, että se voisi potilaan kanssa kommunikoinnin ja potilaan tehtyjen kokeilujen edetessä antaa ohjeita, jotka hienostumisissaan voisivat jossain vaiheessa olla niin hyödyllisiä, että potilas kokee saaneensa riittävän avun, sillä eiväthän kaikki tarvitse tai halua olla superoptimoituja yli-ihmisiä.

Häirinnästä terveydenhuollon ammattilaisille selittäminen on erityisen ongelmallista, koska nykyjärjestelmällä ei ole kummoisempia valmiuksia ymmärtää oikein millään tasolla yksilöistä organisaatioiden erillisiin yksiköihin, miten erilainen häirintä voi vaikuttaa ihmiseen, hänen mieleensä ja hänen metaboliikkaansa, suorasti tai epäsuorasti, viiveellä tai nopeasti. Tästä saataisiin eräs jotakuinkin rajattavissa oleva ongelma-alue tekoälytohtorin kanssa mietittäväksi, johon voisi prosessina ottaa hyvin mukaan myös ihmisasiantuntijoita kunhan asioita olisi ensin esiselvitelty tekoälytohtorin kanssa. Erityisiä haasteita voisi toki aiheutua esim. siitä, että toisinaan häirityksi johtuminen voi johtua siitä, että aivojen tai elimistön toiminta on jollain tavoin tavanomaisuuksista poikkeavaa, eikä tätä poikkeamaa voi välttämättä mittaroida tai kuvantaa sillä tapaa, että löydöksiä voitaisiin verrata johonkin tutkimustietoon ja siten saavuttaa jotain eksaktia, jossa pitäytyä päätelmiä tehdessä tai ideoita nakkaillessa. Joiltakin osin potilasta voitaisiin silti ehkä auttaa kuten vaikkapa resilienssin lisäämisen muodossa, joka voisi kohdistua vaikkapa ravitsemuksen ja liikunnan laadun ja määrien optimoimiseen. Tavallisella ihmispsykiatrilla häirinnän mieleen vaikuttavuudesta keskustelu ei todennäköisesti johda mihinkään hyödylliseen, jos lääkekokeiluja ei lasketa sellaiseksi, vaan saattaapa olla jopa niin huono tsäkä potilaalla, että psykiatri on eräs sellaisista, jotka ovat osana johonkin tiettyyn henkilöön kohdistuvaa häirintätoimintaa.

Juuri se, että tekoäly pystyisi "paketoimaan muodostamastaan tekoälyisestä ymmärryksestä erilaisia ihmisiä varten soveltuvia tietokokonaisuuksia suhteessa ihmisellä meneillään olevaan päätelmän tekemiseen" mahdollistaisi useiden eri ammattilaisten ottaa osaa saman aihekokonaisuuden mietintään ilman, että heidän mielensä tukahtuu kaikesta potilastietojen lukemisen ymmärtämisen yrittämisestä. Toki tekoälyn pitäisi toki voida jotenkin voida muodostaa ymmärrys siitä, mitä joku ammattilainen onkaan miettimässä, mutta toisaalta samankaltaisten ammattilaisten kouluttautuneisuuden samankaltaisuus tarjonnee jonkinlaista lähtökohtaa heidän ammattiryhmälleen kohdistettavan tietokokonaisuuden muodostamiselle. Häirinnän kohteena olevahan voi esim. käyttää lenkkeilyä mielensä hyvinvoinnin paranteluun, mikä taasen aiheuttaa tarvetta pitää huolta ravitsemuksestaan ja lenkkeily itsessään voi aiheuttaa esim. rasittumia, joita varten on jo keksitty mm. fysioterapeutien koulutus. Miksi ihmeessä potilaan pitäisi aina erikseen selittää samoja asioita, kenties jotain oleellista vahingossa unohtaen, kun tekoäly voi generoida sopivia tietokokonaisuuksia, joita se voi höystää animaatioilla ja muilla ymmärrettävyyttä avustavalla? Tekoäly voisi toimia myös kolmantena osapuolena vastaanottokäynneillä esim. tiedonhaun osalta, jottei tarvittaisi uutta vastaanottokäyntiä sen vuoksi, että ihmisasiantuntija ei juuri sillä kertaa osannut ottaa johonkin asiaan paremmin kantaa.

Toisin kuin ihmisten, koneiden, laitteiden ja ohjelmistojen ei tarvitse välittää kellonajoista, joten ne voivat esim. käsitellä dataa vaikka öisin ja informoida, päätelmiensä kulkua samalla selitellen, minkälaisia toimenpiteitä potilaan suhteen pitäisi tehdä tai mitä kannattaisi kenties pikaisesti kokeilla, jotta hänen häirittynä olemisen tuntemuksensa eivät aiheuttaisi lisäkomplikaatioita ja oireiluja, jotka monimutkaistavat oirekokonaisuuksien ymmärtämistä ja siten edes jonkinasteisen parantumisen mahdollisuuksia. Häirintähän on siis yleensä eksogeenistä eli ihmisestä ulkoista, vaikka se hänessä vaikuttaakin, joten "loppuun asti parantuminen" ei täten välttämättä olisi mahdollistakaan ellei tekoälyllä ole esim. mahdollisuuksia nostaa ja laskea sitä siltaa, jonka kautta potilaan häiritsijät tapaavat kulkea.

Häirityksi tulleen tai sellaisena olevan kannalta olisi tietysti ongelmallista, jos uutisissa paljon olleiden terapiatakuiden ja mielenterveyspalveluiden lisäämisen eräänä tarkoituksena on saada lisää selvyyttä siitä, miten minkäkinlainen häirintä toimii, sillä kun useammat hakeutuvat mielenterveyspalveluiden luo ja niissä on enemmän ihmisiä vastaanottamassa, joka puolelle Suomea levittäytyneinä, sitä nopeammin ja useamman ihmisen osalta vertailtavasti häirinnän toimivuudesta saadaan selvyyttä. Onhan toki naiivia luulla, että terveydenhuoltoalalla työskenteleminen tarkoittaisi sitä, että henkilö on rehellinen, varsinkin jos kokonaisia terveydenhuollon yksiköitä voi rektytointi- ja onboarding-käytäntöjen vuoksi olla ikään kuin pilaantuneita sillä tapaa, ettei siellä monikaan ensisijaisesti potilaiden etua ajattele. Tämä pilalle mennyys voi ilmetä esim. siinä, kuinka otetaan vastaan toimenpide-ehdotuksia ulkopuolisilta tai annetaan tietoja potilaasta näillä ulkopuolisille. Se, mitä uutisissa sanotaan terveydenhuoltoalan henkilöstön luotettavuudesta, on paljolti hämäystä ja sen yleisen luulon ylläpitämistä, että "nämä mitkä jäivät tällaisista teoista kiinni, ovatkin sitten ainoita vilpillisiä", vaikkei näin olekaan.

Jos tekoälytohtoria käytäisiin kehittämään häirittyjen ihmisten hyödyksi, pitäisi ehkä lähtökohdaksi ottaa mm. se, että se ei käyttäisi diagnoosiluokitteluja kuin vasta niissä vaiheissa, missä se generoi tietokokonaisuuksia ihmisille, koska se jos käyttää omassa "ajattelussaan" sellaisia, siinä voi olla vähän samankaltaista ajatteluun vaikuttavuutta kuin jos ihminen tulee saaneeksi tietoonsa jonkin asian nimen, jota hän on aiemmin ajatellut enemmänkin emotionaalisen älykkyyden avulla ja vähän sumeasti, nimen kiinnittyminen tuohon johonkin saa ajattelun sen osalta käymään fakkiutuneemmaksi. Siitähän on ollut monenlaista polemiikkiäkin, kuinka esim. psykiatriset diagnooset eivät todellakaan ole mitään tarkkarajaisia ja ihmisiä kaikissa tilanteissa hyvin luokittelevia, eivätkä ne edes aivokuvantamisten perusteella ole samoista etiologisista syistä johtuvia, joten mitäpä tekoälykään pitäytymään liian yksinkertaisissa ihmisluuloissa.

häirinnän tarkoituksista toisaalla kerrottuna

(tekstikatkelmaa: Työttömyyden aikaa, "Syitä ja motivaatioita häirinnälle")

Mahdollisia syitä häirinnälle, jota on monen muunkinlaista kuin sarjoja yksittäisiä, selkeästi erottuvia tekoja, ovat mm. vaikuttamisen harjoittelu, antiesimerkkinä käyttäminen syrjäytymisprosessia kiihdyttämällä, poliittiset syyt, yhteistoiminnan harjoittelu, pelillisyys, koventuneet asenteet, neuraaliverkkojen harjoituttaminen, tietoteknologia-avusteisen häirinnän automatisointi, "kun kerran aloitettu, niin eihän sitä keskenkään viitsi jättää"-asenteet, mielen toiminnan opiskelu, muiden huijaaminen osallistumaan häirintään, häirintätoiminnan skaalattavuuden valmistelu, ihmiskonversiot (lisää häirintään osallistujia mukaan), yhteiskunnan penetraatiotestaaja (saako virallisia tahoja muuttamaan häirintään väheksyvästi suhtautumistaan) ja sometestaaja (saako häirinnästä kertovaa viestintäänsä ihmisten luettavaksi ja eteenpäin levitettäväksi).

(tekstikatkelmaa: Vohkare 4, "Häirinnän tavoitteita ja keinoja")

Eksekutiivisten toimintojen häiritseminen. Monesti tärkeässä asemassa ohjailtaessa jonkun yksilön ajatuksellista tai toiminnallista käytöstä, koska kohdeyksilö ajautuu lähemmäksi moodia, missä hän tekee valintoja ja suoritteita jo opittujen skriptien ja muodostuneiden assosiaatioverkostojen signalointien pohjalta.

Muistuttavien, laukaisevien ärsykkeiden pohjustus. Junnaamalla ehdollistettuja tai joskus jopa taktisen nokkelasti aiheutetut ankkurit (NLP-terminologiaa), joilla saa kohdehenkilön tietynlaiseen mieleentilaan, kokemuksen muistamisen valtaan tai tuottamaan tietynlaisen reaktion, ovat mitä tavanomaisempia keinoja ohjailla jonkun henkilön käytöstä ja ajatuksia.

Muistojen tuhoaminen, unohduttaminen. On liiankin tavanomaista, että ensin nostetaan mielestä esiin jotain menneitä tapahtumia, annetaan kohdehenkilön jonkin aikaa lämmitellä niitä enemmänkin esiin ja sitten kytkeä tilanteeseen mukaan jotain erittäin ärsyttävää, joka jättää haitallisia muistijälkiä aiempiin muistoihin kytkeytyvästi. Eksekutiivisten toimintojen (muistitoiminnot, päättelykyky ym.) samanaikainen tai edeltävä häiritseminen on tavanomaista.

Aivojen välittäjäaineiden kuluttaminen. Koska muistot ja hienoiset emootiot aiheuttavat kaikki aivojen välittäjäaineiden kulumista, voi häiritsijöitä houkuttaa ajatus sellaisten "assosiaatioklustereiden" luomisesta, jotka pysyvät mahdollisimman pitkään aktiivisina, ajatukset toinen toisiaan uudestaan ja uudestaan herätellen, "kunnes dopamiinit on lopussa ja glukoosistakin alkaa olla puutetta". Tilastollistaminen ja analysoitavuus. Jotta yksilöä voi ohjailla missään määrin, häntä on vähintäänkin monitoroitava eri yhteyksissä siten, että kerätään johonkin tietokantaan määritettyjen mallien pohjalta dataa kohteesta. Tätä dataa voidaan sitten hyödyntää mm. tilastollistamisessa ja analyysissä.

Neuraaliverkkojen harjoituttaminen. Koneoppimisessa ja kognitiotieteissä neuraaliverkot ovat malleja, jotka voivat olla valmiiksi opetettuja tai itseoppivia, niitä voiden hyödyntää esim. sen arvioimiseen, mitä tuhansista, sadoista tai kymmenistä vaihtoehtoista joku henkilö tulee valitsemaan (esim. reittivalinnat tai tuotteet verkkokaupassa). Häirintäkäytössä niiden avulla voidaan järjestää häirintätapahtuma ennalta sinne mihin (tai mitä kautta) kohdehenkilö todennäköisimmin tulee kulkemaan. Itseoppivia neuraaliverkkoja voi ajatella voitavan huijata niin paljon, että niistä ei ole enää hyötyä kenellekään, valmiiksiopetettujen voidessa olla niin vajaasti toimivia, että kohdehenkilö pääsee ajoittain pälkähästä.

Goldbergin kone -ohjailu. On luotavissa sellaisia suggestioihin pohjautuvia ohjauskeinoja, joiden avulla saadaan joku henkilö esim. kulkemaan pitkänkin matkaa täsmälleen tietyistä reitin pisteistä toiseen tiettyyn pisteeseen ja toimimaan tuon kulkemisen aikana vähintään suurinpiirtein tietyllä tavalla esim. sanankäytön ja elekielen osalta.

Nykyisten hallituspuolueiden edustajille on ollut kovin helppoa ja haastamatonta luonnehtia arvoasteikon olevan sellainen, että työtön on työntekijää huonompi ja työntekijä on työnantajaa huonompi, sillä työnantajahan se on se, joka kansantalouden ja yksilöiden asemaa ja mahdollisuuksia väitetysti parantavat. Se on kuitenkin jäänyt aivan olemattomalle keskustelulle,

• miten osaamattomasti työnantaja voikaan ihmisiä palkata,
• miten nolon huonoja yrityksen perehdytys-vaiheet voivatkaan olla,
• miten heikonlaista onkaan yrittäjän kyvykkyys lukea työntekijäänsä hyödyntääkseen häntä paremmin,
• miten muutaman hengen yrityksen työnjako on karkean yksinkertaista, jotta yrittäjän olisi helpompi tehdä yksinkertaisia päätelmiään ja päätöksiään,
• miten yritys ei ole kenties aikeissakaan olla mitään ihmeempää kuin jotain helppoa rahaa hankkivaa, samalla vähäisellä liikevaihdolla kenties vuodesta toiseen ja missä joku pitäisi saada tekemään mälsemmät työt,
• miten kohtalaisen kookkaaksi kasvaneen yrityksen keski- ja ylintä johtoa varten yritys on pidettävä jäykähkön linjakkaana, jotta sen toimivuus olisi "tajuttavissa", mutta työntekijää kohtaan suotavalle empatialle ei riitä aikaa ja mahdollisuuksia,
• miten yritys voi edelleen olla olemassa vain sen vuoksi, että se saa ajoittain erilaisia kompensaatioita voidakseen jatkaa olemista eräänlaisena julkisivuna tai sävyn luojana kaupungille tyhjänä liiketilana olemisen sijaan
• miten maailmalla olisi vaikka kuinka paljon keinoja, välineitä ja komponentteja, joita hyödyntää suoraan tai joista johtaa toisenlainen sovellutus yrityksen käyttöön, mutta koska yrityksen päätöksentekijät ovat aloittaneet yritystoiminnan sen verran aikaisin, ettei ymmärrys monistakaan asioista ollut saanut mielestä mitään tilaa, he eivät kehtaa myöntää työntekijöilleen heiltä puuttuvan ymmärrystä päätöksien tekemiseksi ym.

Työttömyyttä ja työllistymistä suhteessa työnantajiin ja yrityksiin tavataan käsitellä käsitteellisesti yksinkertaisesti mm. ministeritason kannanotoissa ja asioiden esittelyissä, puolueiden edustajien televisiohaastatteluissa, puolueiden edustajien eduskuntapuheissa, puolueiden harvojen edustajien omilla YouTube- ja TikTok-kanavilla ja irrallaan päivän politiikasta toimivien lehtihaastatteluissa. Jonkinlaista turvaa puhua yksinkertaisesti, vaikka olisi miten tärkeässä roolissa tässä yhteiskunnassa, saa siitä, että kansantaloudellisista syistä erilaisten toimijoiden ajateltavuutta voidaan pelkistää ajateltavaksi jonkinlaisina symboleina tai rooleina, joille voidaan asettaa määritteitä kuten kertaisuus ja toimialaisuus. Mahdollinen toimintakykyisyys, jos se pääsee mainituksi, tulee todennäköisesti käytetyksi sanana, joka ikään kuin viittaa jokin vertailtavissa olevaan numeeriseen arvoon jollekin attribuutille tai parametrille. Jos mielipiteiden esittäjältä kysyttäisiin tarkemmin, mitä hän ymmärtää ihmisten toimintakykyisyydellä, hän todennäköisesti takeltelee ensin ja vastaa sitten jotain yksinkertaista kuten "no jos on vaikka pyöräonnettomuuteen joutunut, niin silloin ei ole ihan niin toimintakykyinen kuin muut": Myötäiltyjen diskurssien mukaan päättävässä asemassa olevien ei useinkaan tarvitse olla kovin mielikuvituskykyisiä.

Helsingin Sanomissa (hs.fi, 19.2.2023) Suomen Pankin Olli Rehn kertoilee kannustinloukuista, epäillen niiden hyvinkin olevan syynä siihen miksi työllisyysaste ei ole vahvistunut tarpeeksi ja vaikka hän mainitsee "räätälöidyt toimet", ei hän sinänsä sitä tarkoita, että pitäisi miettiä miten ne yritykset toimivat, vaan että pitäisi miettiä miten niitä työttömiä saisi vähemmäksi. Työttömiä, siis niitä erilaisiksi roolitettuja kuin työtä antavat tahot. Kyseinen roolisuus käy ilmi esim. hänen puhuessaan kohtaanto-ongelmista työnhakijoiden ja avoimien työpaikkojen välillä, sekä siinä kuinka hänen mukaansa "yhtälö" on saatava tasapainoon, jotta pieni kansantalous pystyisi kannattelemaan "suhteellisen kelpoa hyvinvointivaltiota". Kun hän mainitsee varoista, joita voitaisiin käyttää tilanteen parantamiseksi, hän puhuu käytännössä "työttömän muotoilemisesta" työnantajille (mahdollisesti) sopivaksi: aikuiskoulutus, mielenterveyspalvelut, hoito, työkyvyttömyysongelmien tukeminen ja osa-aikatyön kehittäminen. Ei minkään vertaa mainintaa työnantajien mahdollisesta osaamattomuudesta, yritystoiminnan olemisesta monilla tavoin kömpelöä tai työantajien osallistumisesta alueelliseen kehittämiseen jakamalla tietouttaan muille työnantajiksi ryhtyneille/ryhtyville. Hänen mielestään "työ on yleensä parasta sosiaaliturvaa, joka kiinnittää ihmisen yhteiskuntaan ja tuo hänelle inhimillistä merkitystä".

MTVuutiset.fi:ssä (06.02.2023) perussuomalaisten Sakari Puisto toteaa sen, mikä ei vaikuta monillekaan perussuomalaiselle tai kokoomuuslaiselle olevan lähtökohta, josta tarkempi argumentointi saa alkunsa, vaan se on vain niin ja eipä paljon muuta: "Peruslähtökohtana on se, että ihmisen pitää tulla toimeen ja pystyä elättämään itsensä ja perheensä."

Ilta-Sanomissa (is.fi 25.12.2022) joku rikas Annamari Jukko luokittelee hänkin työttömän roolituksen kautta, missä roolin kantajalle pitää asettaa vaatimuksia ja ehtoja. Hän ilmaisee tunnistavansa työttömistä sen ääripään, jolla on muita enemmän ongelmallisuuksia, mutta "työttömien kykenevämmästä" osasta hän ei mainitse mitään, vaan hössöttää käyttämällä työttömän roolia kuin lauselogiikkaista symbolia ollessaan sitä mieltä, että "jos nauttii työttömyysetuutta, pitäisi myös osallistua RoRo-toimintaan" ja kyseenalaistaessaan "työttömän oikeuden jäädä kotiin" työttömänä ollessaan. Artikkelissa luonnehditaan hänen olevan huolissaan siitä, kuinka "Suomessa voidaan aivan liikaa pahoin" ja että "erityisesti yksinäisyydestä kärsivien yhteisöllinen toiminta" olisi hyvä esimerkki "vastuuyhteiskunnasta", mutta tämän TE-palvelujen alaisen (pakollisen) RoRo-toiminnan hahmotellaan olevan julmetunmääräisesti vaikkapa 4-6 tuntia päivässä, 3-5 päivänä viikossa. Hän kuvailee sitä työyhteisömäiseksi ja että siinä voisi vaikka ystävystyä, mutta hänen luonnehtintansa kyseisen toiminnan sisällöksi on kuin tavoitteellisesti kaikesta enemmän merkityksellisestä unohduttamiseen pyrkivää: "kouluissa läksyjen avustamista, kotona asuvien vanhusten kävelyttämistä, palvelutaloissa käyntejä, maahanmuuttajien kanssa suomen kielen opettelua, it-taitojen opettamista tai opettelua, yhdessäoloa tai avustamista yksinäisten tai masentuneiden kanssa, neulomis-, ruuanlaitto- tai muiden taitojen opettamista ja vertaisryhmiä. Kouluvierailuja, joissa jaetaan kannustavaa tietoa työelämästä." Tässä tulee tuomittua melko vähän henkilöstä lukemisen perusteella, mutta ei tuollaista pitäisi päästää ehdottelemaan työttömien rasitteeksi/hyödyksi yhtään mitään.

Iltalehdessä (iltalehti.fi 6.10.2022) sosiaalidemokraattien Tuula Haatainen esitteli "historiallista uudistusta", missä puhuttiin taas kerran kannustimista, mutta sillä kierteellä, että "kuntien on siis kannattavaa saada kuntalainen työllistymään mahdollisimman pian" ja että "kunnat saavat itselleen taloudellista hyötyä työnhakijan työllistämisestä avoimille työmarkkinoille". Tokihan tavanomainen vertailu siihen, miten jossain muualla on jotain tehty, oli hänenkin mielestään paikallaan, joten hänen mukaansa "Saksasta ja Tanskasta on opittu, että kun kannustimet ovat kohdallaan, paikallistasolla on saatu hyviä työllistämistuloksia". Rahoitusmallikin "historiallisessa uudistuksessa" on mukana ja sillä saadaan kannustettua "kuntia kehittämään sellaisia palveluita, joilla työllisyys paranee". Eli tilastollisesti hyvältä näyttävyys ja talousluvut primääreinä ajureina.

Yle.fi.stä (19.8.2023) voidaan lukea perussuomalaisten Riikka Purran mietteitä valtion roolista, missä hänen mukaansa on väärin, että valtio kantaa vastuuta "terveelle ja toimintakykyiselle yksilölle kuuluvista tehtävistä" ja "holhoaa veronmaksajien rahoilla". Tuollaista lööperiä ja ajattelemattomuuden ilmentymiä on helppoa ja turvallista nakkailla ilmoille, kun voi laskeskella yksinkertaisuuksia toistelevien kannattajien pitävän sitä pelkistettyä roolijakoa ihmisen elämän mallina, missä työtön on työntekijää huonompi ja työntekijä on työnantajaa huonompi. Onhan se käynyt jo hyvin pitkältä ajalta selväksi heidän puoluelehdestäänkin, että ei siellä oikeastaan luvata "nostattaa" jäsenien elämänlaatua Perussuomalainen-puolueen kannattamisesta kiitoksena tai pyrkiä muokkaamaan yhteiskuntaa siten, että jäsenistöstä ja muut ihmiset voisivat kokea, että "tämä yhteiskunta tuntuu siltä, että se on paljon parempi kuin kymmenen vuotta johtuen kaikesta tästä eri alojen teknisestä, tiedollisesta ja sovelletusta kehittymisestä, jonka fiksut poliittiset toimenpiteet ovat välillisesti mahdostaneet". Naeh, helpompi vaan olla visioimatta Suomelle mitään erityisempää "suuntaa", vähentää valtion tehtäviä, antaa "markkinoiden temmeltää" ja sitten vasta todella puuttua asioihin, jos jotain menee tosi pahasti pieleen.

--

Sinänsä, jos tämän kirjoituksen tarkoituksena on sanoa, että työttömistä löytyisi heidän mielenkiintonsa ja ohjailtavissa olevan suuntautumisensa huomioiden tekijöitä kelpo työtehtäviin, jos työnantajien roolia tarkasteltaisiin kriittisemmin, niin kyllähän ne väittämät esim. teknologiateollisuuden 130 000 työntekijän tarpeesta vuoteen 2023 mennessä ja 200 000 työntekijän tarpeesta sotealalle ovat suht tehokkaita keskustelun hiljentäjiä, mutta pointti olikin enemmänkin siinä, että työnantajien roolia, osaamista ym. pitäisi tarkastella ilman lähtökohtaista välttämättömyyttä kytkeä asiaa kansantalouteen.

Mainitut luvut työntekijöiden tarpeesta ovat MTVuutiset.fi:stä (06.02.2023). Sama artikkeli, jossa perussuomalaisten Sakari Puisto toteaa, että "peruslähtökohtana on se, että ihmisen pitää tulla toimeen ja pystyä elättämään itsensä ja perheensä." ja missä aiheena on itse asiassa maahanmuutto. Saisipa eräät muutkin aiheet tulemaan käsitellyiksi edes puoliksi sen määrän verran, mitä maahanmuutosta on johdettu näkökulmia. Esim. Yle.fi:n (6.7.2023) mukaan myös "Suomessa on selvitetty salaliittoihin uskovien ihmisten ajatuksia. Useiden suomalaisyliopistojen yhteishankkeen Finscin kyselytutkimuksessa 10,2 prosenttia vastanneista kertoi uskovansa siihen, että länsimaiden valkoista väestöä ollaan tietoisesti korvaamassa Lähi-idästä ja Afrikasta tulevilla ihmisillä." Jännittävää, mutta voisiko seuraavaksi tehdä jutun vaikkapa siitä, minkälaisia edellytyksiä vaikkapa korkeakoulut tarjoavat opiskelijoilla perustaa yrityksiä, minkälaista toimintaa opiskelijoiden yritystoiminnan edistämiseksi on, voivatko pätevät työttömät päästä mukaan opiskelijoiden aloittamaan yritystoimintaan ja millä tavoin korkeakoulut pyrkivät kätkemään mahdolliset tosiasiat siitä, kuinka opiskelijoiden valmiudet ja ideat ovat vajeellisia? Samalla kenties oppilaitoksiakin vähän sivaltaen. Ja kaupunginvaltuutettujakin voi myös sivaltaa, jos heidän ainoa kommenttinsa koko valtuustokautena on esim. "inflaatio ei varmaan tähän jää", vaikka he olisivat voineet tehdä aloitteita vaikkapa työttömien yritystoiminnan aloittamisen mahdollisuuksien parantamisesta, kun kerran on niin tärkeää saada valtion/kuntien taloutta nousuun.

Ihmiset ovat eri tavoin huomanneet, että työttömien ja "muiden huono-osaisten" rooli tulee vuonna 2023 aloittaneen hallituksen toimien vuoksi olemaan ankeampi ja uhkakuvaisempi. Esim. Helsingin Sanomissa (hs.fi, 1.7.2023) julkaistussa mielipidekirjoituksessa sanaillaan: "Ohjelmansa perusteella hallitus näyttää yhtä kaikki uskovan, että uhka tyhjän päälle putoamisesta tuottaa ihmeparantumisen ja ihminen saa työkykynsä hetkessä takaisin." Niin, tuo kuvastaa juuri sellaisesta lauselogiikkaista päätöksentekoa, missä jää paljon huomioitavissa olevaa huomioimatta ja miettimistä tekemättä. Siitäkin huolimatta, että hallitusneuvotteluihin on mediassa olleiden tietojen mukaan kulunut lähes miljoona euroa ja että asiantuntijoita on niiden aikana kuultu "useita satoja".

Missähän määrin ns. oikeistolaisuuden ja ns. vasemmistolaisuuden kannattajien prosentuaaliset erot vaikuttavat hallituksen luottamukseen omasta asemastaan ja päätöksentekojen läpimenevyyteen? Evan tutkimuksen mukaan (hs.fi, 11.12.2021) "suurempi osa suomalaisista oikeistolaisia kuin vasemmistolaisia". Tutkimuksen mukaan "vastanneista 44 prosenttia sijoittaa itsensä poliittisesti oikeistoon, 34 prosenttia vasemmistoon ja 22 prosenttia keskelle". Vasemmistoliiton Li Andersson on vuoden 2021 paikkeilla (hs.fi, 21.11.2021) sitä mieltä, että "vaikutusvaltaisilla tahoilla on kiire päästä meistä eroon", viitaten esimerkiksi "EK:n sateenvarjon alla perustettuun Pro markkinatalous -yhdistykseen, joka aikoo kerätä 1,5 miljoonaa euroa vaalirahoitusta" . Hänen mukaansa "kyse ei ole markkinatalouden tukemisesta, sillä hänen mukaansa kaikki puolueet kannattavat markkinataloutta. Hän sanoi kyseen olevan siitä, että elinkeinoelämä haluaa vasemmistopuolueet pois vallasta." Kaikki puolueet kannattavat markkinataloutta, sanoo hän.

Lopuksi muistutettakoon, että

Laiton uhkaus on tästä päivästä lähtien virallisen syytteen alainen rikos tilanteissa, joissa uhkaus kohdistuu henkilöön hänen työtehtävänsä tai julkisen luottamustehtävänsä vuoksi. Syyttäjä voi vastedes nostaa syytteen laittomasta uhkauksesta, jos teko kohdistuu henkilöön esimerkiksi asiakaspalvelu- tai hallintotehtävissä, terveydenhuollon ja sosiaalialan työssä, kaupallisessa työssä, opetustehtävissä tai oikeus- ja poliisihallinnossa. Säännös koskee myös esimerkiksi tutkijoihin, toimittajiin tai taiteilijoihin sekä kunnan luottamusjohtoon ja kansanedustajiin kohdistuvaa uhkailua. Merkitystä ei ole sillä, onko laiton uhkaus tehty uhrin työpaikalla vai esimerkiksi sähköpostitse tai sosiaalisessa mediassa. (yle.fi, 1.10.2021)

sillä laittomiin uhkauksiinhan sitä viiveellä päädytään, kun päättäjät, asiantuntijat ja muut tietäväiset ovat joissain aiemmissa vaiheissa käyttäneet argumentoinneissaan ym. liiaksi pelkistävyyksiä kuten joihinkin tilastoihin vedotessaan.

--

Keksittyjä esimerkkejä

IT-alan yritys A: Diplomi-insinöörin perustama yritys palkkaa työntekijän puhelinsoiton perusteella etätöihin parin aiemman harjoitustyön ja kesken olevan tietoteknisen koulutuksen perusteella koodaamaan ohjelmistoa. Kaavioita ohjelmistoarkkitehtuurista ei ollut olemassakaan tai ainakaan niitä ei työntekijälle annettu. Kehitteillä olevan ohjelmiston koodaaminen on ensitöiksi sen toiminnan ymmärtämisen yrittämistä kaavioiden puuttumisen vuoksi, mikä on hidasta ja käytännössä eräänlaista takaisinmallintamista, missä siitä piirrellään kaavioita, jotka olisi pitänyt olla tehtynä ohjelmiston kehittämisen aloittaneen tekemänä. Ohjelmiston aiempi iteraatio on ollut sen verran valmis, että sitä on voinut jo tarjota joillekin. Mainostamisesta ei ole mitään merkkejä, mutta työnantajalla on entuudestaan soveltuvia ihmiskontakteja, joten hän voi suoraan ehdotella eri tahoille, josko "ottaisitte tämän siellä teillä käyttöön". Työpäivän aikana kirjoitettu koodi laitetaan versionhallintaan yhtenä isona könttänä tai ihan miten vaan, sillä ei siitä sen kummemmin ohjeistettu. Työnantaja tarkastelee sitten jossain vaiheessa tuotettua koodia ja ottaa siitä käyttöön haluamansa osat. Työssä suoriutuvuudesta ei saa kummoisempaa palautetta, mutta palkka maksetaan ajallaan ja sovitun määräisenä. Muista työntekijöistä ei ole tietoakaan, liekö heitä onkaan. Työnantaja ei ollut mitenkään varmistellut tietoliikenneyhteyksien turvallisuutta tai edes ottanut puheeksi, josko asennettuna on jo edes virustorjuntaohjelma tai josko asennettaisiin tunneloitu ja suojattu VPN-yhteys. Työntekijä lopettaa itse työsuhteen kahteen kuukauteen päätettyään haluavansa työskennellä sellaisten ohjelmointikielten kanssa, joiden hyödyntämistä on harjoitellut viime kuukausina. Työnantajan ohjelmisto näytti nettihakujen perusteella saaneen joitain vähätärkeiltä tuntuvia käyttäjiä. Liekö jatkokehittyi mihinkään. Työnantaja vaikuttaa päätyneen keskittymään muuhun tekemiseensä kuten luennoimiseen ja asiantuntijana esiintymisiin.

IT-alan yritys B: Neljän hengen yritykseen tarvitaan koodaajaa asiakasprojekteja varten tekemään kustomoituja versioita jo pitkälle kehitetystä ohjelmistotuotteesta. Yksi käynti työhaastattelussa riittää koeaikaisen työsuhteen tekemiseen. Työ on lähityötä ja siinä on muutaman tunnin liukuva työaika. Työnantaja avustaa asunnon saamisessa. Lähtee jopa mukaan asunnonvälittäjälle. Muut työntekijät osaavan oloisia (projektipäällikkö, graafikko, toinen koodaaja) ja työnantajakin on kokenut koodari. Asiakkaat ovat olleet samat jo pitkään, uusia ei koskaan käy toimistolla. Työpaikka sijainniltaan keskeisellä paikalla asiakashankinnan ja mahdollisten yhteistyökumppaneiden tapaamisen kannalta, mutta toimiston puhelin tai työnantajan kännykkä ei koskaan soi siihen malliin, että kyse olisi uuden asiakkaan kanssa keskustelusta. Ehkä he ottavat yhteyttä sähköpostilla? Työilmapiiri on hyvä, työn ohessa leppoisaa rupattelua, mutta asiakasprojekteja varten palkatuksi tulemisen peruste käy tuntumaan jokseenkin höpsöltä, sillä asiakas-caset olivat ohjelmiston arkkitehtuurin ym. riittävän sisäistämisen jälkeen lähinnä se yksi sama jo vuosia ollut, missä ei ole suuremmin kustomoitavaa tai tekemistä, sekä kaksi muuta, jotka ovat jotenkin harjoitustöiden oloisia, vaikka ovatkin ainakin näennäisesti olemassa oleville yrityksille tehtyä. Toinenkaan koodari ei vaikuta koodaavan mitään erityistä, vaan enemmänkin käy syömässä, tapaamisissa ja säätää verkkoinfrastruktuuria. Työntekijä käy itse joillakin ruokatunneillaan muissa yrityksissä kyselemässä työhaastatteluissa saatuaan sähköpostitse pyyntöjä tulla käymään. Kummallista, että jo jossain yrityksessä ollessaan näitä pyyntöjä kertyy muutamassa päivässä kymmenisen, mutta työttömänä ollessaan kuukausikin voi mennä, jotta kertymä olisi edes noin kahden paikkeilla. Työnantajalla tuntuu riittävän rahaa palkan korottamiseen parilla kymmenellä prosentilla parin kuukauden jälkeen, mutta toisesta yrityksestä tehtiin sen verran mielenkiintoinen ehdotus työnkuvaksi, että työpaikka vaihtui, sillä tällä toisella yrityksellä ei tuntunut olevan motivaatiota miettiä edes visiota siitä, mihin se pyrkii tai minkälainen se haluaisi olla.

IT-alan yritys C: Toisen diplomi-insinöörin opintojensa loppuvaiheilla perustama yritys haluaisi palkata yhtä ja ainoaa asiakasta varten koodaajan. Työsopimus solmitaan, jopa salassapitosopimus allekirjoitetaan. Yrityksen toimitilat ovat melko kolkot. Kotontakin käsin voi työskennellä. Asiakkaana oleva on melko näennäinen asiakas, joka käytännössä kerää itselleen referenssiä myyntitykkinä olemisesta ja missä myytävä ja kehiteltävä tuote on jokseenkin yksinkertainen, mutta ehkä joillekin asiakkaille ihan käyttökelpoinen. Markkinakartoitusta ei ollut taidettu tehdä ollenkaan ja uusia asiakkaita etsiskeltiin jokseenkin randomilla. Työnantajan lisäksi toimistolla näkyy joskus joku liiketalouden opiskelija, joka suorittaa yrityksessä työharjoittelua opintojaan varten. Työnantajan kanssa saatettiin käydä autolla jossain syömässä hänen laskuunsa. Joitakin asiakasehdokkaita tavattiin neuvotteluhuoneessa yhdessä työnantajan, että hänen asiakkaansa kanssa, mutta ei näistä seurannut sitä, että ohjelmiston koodaamisen vauhtia olisi tarvinnut mitenkään kiihdyttää. Koodatessa mieleen alkoi hiipiä miete siitä, että käytetyt ohjelmistoteknologiat olivat jotenkin vanhahtavia ja monet koodailemiset joutui tekemään turhan vaivalloisesti ja muistia kuormittavasti. Vaivolloisuus ei ollut kuitenkaan kaiken kattavaa, joten siitä ei sinänsä muodostunut merkittävää kriteeriä millekään. Mietitytti kuitenkin, onkohan ollut ensimmäinen ja ainoa, joka on suostunut koodariksi tähän yritykseen. Ei tarvinnut kovin kummoista näyttöä osaamisesta. Melkeinpä riitti, kun osasi mainita joitain oleellisia kirjainlyhenteitä lauserakenteessa. Nämä työt päättyivät työntekijän hakeutumiseen jatko-opintoihin, sillä aiemmat oli keskeytetty ulkomailla vietetyn välivuoden vuoksi.

Hallitusneuvotteluihin liittyvässä reformi-haluisuudessa jäänee ennakkotuntumien perusteella huomioimatta monenlaisia alkujen saamisia ja miten sellaista voitaisiin avustaa. Tämähän käy valitettavan selvästi, mutta toivottavasti harhaanjohtavasti, ilmi puheista, joissa työttömyyksien kestoista halutaan lyhyempiä, työttömiä ripoteltaisiin mielellään eri puolin maata, aloillaan pysymisestä pitäisi tehdä ongelmallisempaa, kouluttautuneisuuden ei pitäisi olla merkittävä tekijä työllisyyden vähentämisessä, erityisosaamisen ei pitäisi olla merkittävä tekijä työllisyyden vähentämisessä, kiinnostuneisuuden ei pitäisi olla merkittävä tekijä työllisyyden vähentämisessä ym.

Kuvittele vaikka tilannetta, jossa amk-koulutettu pääsee joksikin aikaa toiselle paikkakunnalle töihin koulusta valmistumisen jälkeen, mutta hänen lievä bipolaarisuutensa, joka jäi jo aiemmin hyvinvointialueen toimesta ymmärtämättä/hoitamatta, alkaa vaikuttaa hänen työntekoonsa sillä tapaa, että hänet irtisanotaan koeajalla, vaikka eihän niin tietenkään saisi tehdä. Hän muuttaa sitten halvempaan vuokra-asuntoon ja käy keskittymään startup-aikeiluunsa, missä hän kehittää yhtä tiettyä ohjelmistotuotetta eli toiminnan aloittamisen valmisteluun ja ohjelmistotuotantoon itseensä. Siinä menee sitten parikin vuotta, jona aikana hän hoitelee velvoitteensa työttömänä ja yrittää saada heikonlaisesti toimivia hyvinvointialueen palveluita käytetyksi, vaikka ne ovat yhtä perusmaisen turhia kuin aiemmallakin hyvinvointialueella.

Siihen ei tässä nyt käydä ottamaan kantaa, pääseekö tämä kuvitteellinen henkilö aloittamaan yritystoimintaa tai minkälainen ohjelmistotuote hänelle on kehitteillä, mutta hän todennäköisesti joutui keskeyttämään kehitystyön moneen kertaan pitkiksi aikoja, koska eri päätöksenteon tasoilla haluttiin ”esittää kovista” ja myötäillä ”vahvatahtoisen hallituksen kantoja” saada aikaan ”tuloksia” eli TE-toimisto pääasiallisena asioihin puuttuvana tahona hankaloittaa hänen elämäänsä kummallisilla työhönosoituksilla ym.

Hän on todennäköisesti pyrkinyt hakemaan sparrausapuja erilaisilta tahoilta, jotka missionsa mukaan avustavat aloittavia ja toiminnassa olevia yrityksiä, mutta joutuu huomaamaan, että eivät ne sitten kuitenkaan kykene tai viitsi avustaa yksityishenkilöitä, joilla ei ole muuta kuin lähes valmis tuote, sillä eihän hänelle ole edes kanssaperustajia tai työntekijöitä tiedossaan – ”joku tuommoinen bipolaarinen ressukka”. Tämä siitäkin huolimatta, vaikka hänen ohjelmistotuotteensa olisi laadultaan ja laajuudeltaan vertailukelpoinen vaikkapa Seedcampin rahoittamiin yrityksiin.

TE-toimistossa asioidessaan hänen asioihinsa vaikuttavia tekijöitä otetaan joten kuten huomioon, mutta jossain vaiheessa joku TE-toimiston toimintaa ”ylätasolta” tarkasteleva toteaa, että ”tämä henkilö on ollut pitkään työttömänä, laittakaahan se tekemään jotain”. Siinä jää sitten samalla huomioimatta, että henkilön terveyteen vaikuttaa ongelmallisesti se, että hyvinvointialueen palveluiden laadussa kuten asiantuntijoiden välisessä yhteistyössä on jatkuvasti vajavuutta, koska kukaan esim. hyvinvointialueen valtuustossa ei ole kehdannut huomauttaa mitään minkäänlaisista laatuvajeista, paitsi ehkä siitä, että uusi rakennus oli harmillisesti kaksi metriä lyhyempi kuin luultiin tai jotain muuta turhantärkeää.

Työtön, jolla olisi siis käyttökelpoinen koulutus, mutta jota ei jostain syystä ole palkattu alan töihin aiempaa enempää, ja jolla on paljon itse hankittua osaamista koulutuksensa lisäksi, olisi tässä kuvitelmassa erittäin motivoitunut kehittämään ohjelmistotuotteensa iteraation valmiiksi ja siitä eteenpäin. Mielellään myös kasvattaisi aikeiltua yritystään sellaiseksi, että se voisi palkata heti alkuunsa puolisen tusinaa eri alojen osaajaa vaikka vastavalmistuneista, mutta vaikka läheinen amk ja yliopisto mainostavatkin, että heihin voi ottaa yhteyttä osaajatarpeissa ja opiskelijoihin kontaktoidakseen, häntä halveksutaan sen vuoksi, että hän asuu kaupungin vuokra-asunnossa, huonolla asuinalueella.

Hallitusta ei vielä ole muodostettu, eikä ministereinä olevia päätetty, mutta olisihan se aika erikoista, jos säästöpaineista jankuttamisten jälkeen ryhdyttäisiin johonkin hienoisesti harkittuun valtion rahojen säästämiseen, jossa tultaisiin samalla huomioineeksi yksilöiden erilaiset tilanteet, kun vaihtoehtona on paljon myötäilyä saavaa isoeleisyyttä ja hyvin toimivaa karskia puhetta – joka nykyään naisiltakin sujuu.

Oli kyse sitten yrityksen omasta henkilöstöresurssointiin erikoistuneesta tahosta tai ulkoistetusta palvelusta, kokee rekryäjä tyypillisenä velvollisuutenaan muodostaa yrityksessä varsinaisesta töihin palkkaamisesta päättäville sellaisen palkkaamista puoltavan tai vastustavan tuntuman, ettei yritykselle muodostuisi riskiä pieleen menneestä rekrytoinnista. Työntekijähän on yrityksen toiminnan näkökulmasta väline, joka joko edistää tai ylläpitää yrityksen toimintaa, eikä työpaikka ole kuin ostoskeskus, johon voi tulla oleilemaan. Miten rekrytilanteessa käykään niille, joilla on yksikin sellainen ongelma, jonka vaikutuksesta työsuhteeseen ei voi muodostaa selkeää näkemystä, vaikka omaehtoisesti tai muutoin hankittua osaamista olisi soveltuvassa määrin?

Ulkoisten rekryfirmojen itsekehuskelevasta kyvykkyydestä löytää ja tunnistaa ”parhaat osaajat” voi tavallaan vetää suoraan sen johtopäätöksen, ettei heillä ole intressiä käydä miettimään tarkemmin sellaisen ihmisen muokattavuutta, avustettavuutta tai kehitettävyyttä, jolla on esim. univaikeuksia, joka kohtaa usein häirintää tai jolla on jokin muu ongelma. Aiemmin ilmennetyn osaamisen perusteella saattaisi voida vetää johtopäätöksen, että kyse olisi henkilöstä, joka olisi jo sellaisenaan parempi kuin moni nykyisistä työntekijöistä, mutta kun päättelyyn pitäisi ottaa mukaan sen jonkin yhden ongelman vaikuttavuuden arviointi, rekryäjä todennäköisesti alkaa jo ottamaan esiin seuraavan työnhakijaehdokkaan tietoja. Etätyö toki yleistyy eli esim. univaikeuksisuuden merkittävyys saattaisi siten olla hiukan vähäisempää, mutta jos hivenen ongelmallinen tapaus ei ole viimeisiä harkittavia vaihtoehtoja, miksipä rekryäjä kokisi tehtäväkseen muodostaa jonkinlaista hyvinvointisuunnitelmaa?

Joissakin yrityksissä on koettu hyödylliseksi ottaa osaa jonkinlaisiin kiva työpaikka -brändäyksiin, missä työnantaja tarjoaa työntekijöilleen esim. mielenterveyspalveluita käytettäväksi niin paljon kuin niitä haluaa kokevansa tarvittavan käyttää, mutta sellaisessahan on kyse eräästä keinosta varmistella rekrytointivaiheesta jo eteenpäin päässeiden käytettävyyttä, mikä saattaa jossain määrin tulla niidenkin hyödynnettäväksi, jotka ovat tavanomaisten meriittien perusteella tulleet palkatuksi vasta äskettäin. Ei tällainen lisäetu aiheuta työnantajalle kummoisempaa kognitiivista lisäkuormitusta ja lisäksi työsopimuksessa on todennäköisesti maininta siitä, että työntekijän oletetaan olevan työnantajan käytettävissä tietyn tasoisena ja jos ei ole, terapiapalveluista huolimatta, työnantajalla on oikeus olla käyttämättä hänen palveluksiaan kovin pitkään ja palkata joku muu tilalle. Muut työntekijät eivät huonommin pärjäävistä lähde ilmoittelemaan sosiaaliseen mediaan tai lehtien toimituksiin, koska sehän antaisi työpaikasta huonon vaikutelman, mikä taasen tarkoittaisi huonompia suhteita sidosryhmiin ja asiakkaisiin, mikä taasen vaikuttaisi heidän työllistymiseensä jne. Empaattisuudella muiden työntekijöiden vointia kohtaan on aina rajansa, vaikka miten käytäisiin torstaisin pelaamassa sählyä, tiistaisin juostaisiin metsäpoluilla ja perjantaisin kaadettaisiin kuppia.

Jos nyt sitten kuitenkin olisi niin, että työnhakijalla on sitä näyttöä osaamisestaan ja kyvykkyydestään, sekä muokattavuuskin on lupaavanoloista, mutta hänellä on jokin ongelma, johon ehkä saattaisi olla ratkaisuna jonkin saatavilla olevan palvelun käytettäväksi tarjoaminen palkan lisäksi tai hänen asuinolosuhteitaan/laitteistojaan voisi jotenkin parantaa, pitäisikö rekrypuolta hoitavan tahon ehdottaa palkkaajalle riskin ottamista tietyn hakijan kohdalla? Riskin hahmotettavuus olisi se avainongelma, sillä ongelman vaikuttavuudesta ja esiintyvyydestä ei ehkä ota helpolla selkoa, mutta jos tietynpituiselle koeajalle palkkaaminen olisi jo muutenkin jonkinlainen riski, joten mitäpä kuukausipalkkaa kenties paljonkin vähäisemmin maksava avustuskokeilu siihen edes lisää toisi? Olennaistahan olisi saada muodostetuksi suunnitelma, joka pääpiirteissään olisi jotakuinkin sellainen kuin ”nyt kun tehdään näin, saadaan aikaan tällainen tilanne, joka sitten varmistelee, että voimme siinä ja siinä vaiheessa saavuttaa tällaista”. Toki työn tekemistä itseään saattaa voida letkeyttää siten, että työntekijälle pystytään tarjoamaan mahdollisuus ajoittaa parhain suoriutuvuutensa hänen itsensä parhaimmin tietämiin hetkiin, mistä työnantaja sitten ajan kanssa pääsee myöskin selvyyteen, mutta jos potentiaalinen työnantaja ehtii sokaistua kuvittelemistaan riskeistä jo ennen työhön ottamista, niin sittenhän siitä suoriutuvuudesta ei päästä selkoa ottamaankaan.

Kun työnantaja tai hänen rekryävä edustajansa valkkailee sopivia uusia työntekijöitä, hän pyrkii asettelemaan kandidaatteja jonkinlaiseen järjestykseen, mutta ihmisen älyn rajoitteista johtuen, hän ei pysty ottamaan erityisen hyvin huomioon vaikutelmien muuttuvuuteen vaikuttavia seikkoja. Riski voi yhden kandidaatin kohdalla tuntua selkeältä ja toisen kohdalla ei ollenkaan, mutta tämä olisi vain joko hetken tuntemus tai tuntemus, joka ei vähän ajan kuluessakaan saa osakseen sitä koettelevuuksia. Voitaisiin esim. arvioida sitä, saattaisiko joku työntekijäksi haluava joutua kohtaamaan yrityksen ulkopuolelta suuntautuvaa häirintää tai jonkinlaista vaikuttamista, joka vaikuttaa hänen työnsä tulokseen, työntekotapoihin tai työn tekemiseen laatuun, mutta vaikka yhden kohdalla tuntemukset olisivatkin selkeitä, niin mikä takaisi sen, että arvio kohdistuu samanvertaisena johonkin toiseen kandidaattiin?

Häirintä sanana kuulostaa helposti joltain sellaiselta, joka olisi ulkopuolistenkin helposti havaittavissa ja vaikuttaminen taasen kuulostaa sen verran abstraktilta, ettei sen kaikkia erilaisia esiintymismuotoja tulisi helposti edes hoksanneeksi, ellei tietäisi mitä mielestään etsiä. Vaikuttamista tavoilla, joihin sisältyy jonkinlaista pakottamista havaitsemaan tai ajattelemaan jotain tai jotenkin, voi kuitenkin pitää häirintänä, vaikka kohdistuvat teot olisivat maltillisesti tuotettuja ja koettuja.

Olisi älyllisesti epärehellistä ajatella, että riskialttiita ihmisiä häirinnälle olisivat kategorisesti ottaen jotkut tietynlaiset ihmiset. Samantienhän voitaisiin palata aikaan, jolloin älykkyyttä arvioitiin kallon ulkoisen muodon perusteella ja tehtiin siltä pohjalta varmoiksi määriteltyjä luokitteluja ihmisistä. Työnantajat saattavat myös ajatella, että jotkut ihmiset olisivat jotenkin alttiimpia vaikuttamiselle siitä syystä, minkälaiset heidän aivonsa oletetusti ovat tai että heidän persoonansa on muodostunut sellaiseksi, että vaikuttaminen on jotenkin helpompaa. Tällöin vaihtoehtojen joukoista puuttuisivat sen mahdollisuuden hyväksyminen, että vaikutelma enemmästä alttiudesta olisi korjattavissa jollain kenties helpollakin tavalla. Ylimääräisten ajatusten voisi ajatella kuluttavan ajatusresursseja esim. 20 %:n edestä tai jokin neurobiologisesti selitettävissä oleva, kaikkea ajattelun laatua parantava/heikentävä tekijä on säädön tarpeessa ja siihen auttaisi jonkinlainen ”aivojen detox” tjs. kuten aerobisesti tehokas suorite. Lieköhän missään pyydetään ottamaan työhaastatteluun mukaan myös lenkkeilyvermeet?

Jos tarkoituksena on saada uutettua jonkun työntekijän (esim. kuvittaja, ohjelmistoarkkitehti, journalisti tai laborantti) ajatteluun ideaa, joka johtaa esim. tietynlaisiin työn toteutustapoihin, tietynlaisen sisällön mukaan sovittamiseen tai tietynlaisiin virheisiin päätymisiin, voi tällainen olla alun perin suunniteltu periaatteessa missä tahansa. Primääri vaikuttamisen kohde ei välttämättä ole tietty työntekijä, vaan häntä voidaan pyrkiä saamaan toimimaan vaikkapa siten, että yrityksen tuotanto sen asiakkaiden tai muiden näkökulmasta muuttuu jonkin tavoitteen mukaisella tavalla. Tämä muutos saatetaan havaita nopeasti, mutta voi mennä kuukausiakin.

Työnantajan ei ehkä pitäisi olettaa, että jo palkatut työntekijät olisivat jotenkin itsestään selvästi lojaaleja hänelle. Joillekin heistä työssä käyminen yleensä on väline tai keino jonkin saavuttamiseksi eli ”vain osa elämää”, mutta joillekin tehty työ tarjoaa tilanteiden välineellistämisen mahdollisuuksia, jotka voivat toisinaan tai pitkäaikaisesti kohdistua haitallisesti tai ohjaavasti johonkin toiseen työntekijään. Toinen työntekijähän pääsee lähemmäksi sitä työntekijää, johon jo muutenkin voi kohdistua työajan ulkopuolella kaikenlaista vaikuttamista. Jos tavoitteena on työntekijän irtisanoutuminen työstä, voi tätä kehitystä olla edistämässä myös työnantaja tai jonkin osaston johtohahmo kuten vaikkapa silloin, jos tavoitteena on muokata jäljelle jäävien työntekijöiden joukosta enemmän jonkin toiveen mukaisia.

Käyttökelpoiseksi valmisteluksi voi muodostua sekin, että saadaan joku toistuvasti epäilemään itseään tietynlaisen tekemisen yhteydessä kuten luulemaan, että tietynlaiset merkkivirheet esim. sähköpostiviesteissä ja ohjelmointikoodissa olisivat omaa tekoa, vaikka todellisuudessa luvaton etäkäyttäjä on etäkäyttänyt näppäimistöä tai muuttanut kirjoitettua suoraan tietokoneen muistista tai kovalevyn tiedostoista. Tai ehkä jotain laitetta saatetaan toimimaan jotenkin huonosti, mutta jonka saa ainakin näennäisesti toimimaan ”vippaskonsteilla”, vaikka todellisuudessa laitteen toimintakuntoon palautuminen tapahtuu häiritsijöiden toimesta. Kohdeyksilö ehtisi kuitenkin toistojen kautta luulemaan, että tietynlainen metodi auttaa saamaan laitteen toimintakuntoon (esim. asetuksen säätäminen, ohjaimen asennus tai toimintajärjestys) ja kenties viestimään hoksauksestaan verkkoon vaikkapa jonnekin keskustelupalstalle - mikä selittäisi, miksi tietokonepelien käynnistysongelmiin ehdotellaan usein kaikenlaista omituista, joista ei kumma kyllä ole muille käyttäjille mitään hyötyä.

Jos työntekijään vaikuttaminen tapahtuu enimmäkseen muualla kuin varsinaisen työn tekemisen aikoihin,

sisätiloissa, asuintiloissa, muissa tiloissa, poissa ollessa, läsnä ollessa, käydessä jossain, tullessa takaisin, odotellessa menemistä takaisin, aikoessa mennä jonnekin, keskittyessä johonkin, irtautuessa keskittyneisyydestä, aloittaessaan keskittymistä..

ei täten ole kovin paljon merkitystä sillä, tekeekö työntekijä töitään etänä, freenä vai toimistolla ”pomon valvovan silmän alla”. Työntekijän kehittymistä työntekijänä voi mutkistaa se, jos hänen ei anneta rauhassa yhdistellä mielessään aiempaa ja nykyisempää ajattelua, vaan aiemman ajattelusta tehdään jossain määrin ”tuskallista” ja ikävää, jolloin aiemmista muistoista muodostuu pidemmän päälle jonkinlaisia muistojen fragmentteja, joita tohtii ajatella jonain rauhallisena hetkenä, mutta joita välttää silloin kun niissä on samankaltaisuutta siihen, mitä nykyisellään tekee. Voitaisiin sanoa, että aiempiin muistoihin on tartutettu ajatusvirus, meemi, joka odottelee tilaisuutta tartuttaa nykyisempiäkin muistoja, jos vain sopiva ajatussilta rakentuu. Samankaltainen pätee myös tilanteisiin, joissa haluaisi jo laskea joistain muistoista, mietteistä ym. irti, unohtaen ne lopullisesti, mutta mieltä myrkyttävät tahot pyrkivät jo ennalta arvioimaan, minkälaiseksi joku yrittää mieltään muuttaa ja pyrkivät valikoidusti estämään tämän. Täten, työntekijän ensin nostattaessa mielestään esiin ne asiat, mitä haluaa unohtaa ja ne, mitkä uuttavat mieleen ajatuksia niistä, mitä haluaa unohtaa, ovat ne tuolloin alttiina sellaiselle häirinnällä vaikuttamiselle, joka pyrkii tekemään ylimääräiseksi katsotusta ajattelusta sellaista, joka ei unohdukaan, vaan pyrkii tajuntaan mitä erilaisimmissa, epäsopivissa tilanteissa.

Kunnallisvaaleissa äänestettävyys on siitä omituista, että äänestäjillä ei varmastikaan ole lähellekään kattavasti ymmärrystä ehdokkaista saadakseen yhdessä aikaan sen, että erilaisiin tekemisen kohteisiin päätyy soveltuvaa kykeneväisyyttä. Sote-uudistuksen voimaantulostakaan ei vielä ole aivan täyttä varmuutta, joten sinänsä pitäisi olla erityisen erottuvaa, kuinka kuntavaaliehdokkaat eivät tuo terveysasioista mitään erityistä esiin vaaliaineistossaan, jos edes terveyttä sananakaan mainitsevat, vaikka tavanomaisena vaalivuonna kuntayhtymän ja sairaanhoitopiiri Eksoten valtuustoon ja hallitukseen päästäisiin juurikin kuntavaaliehdokkuuden ja kunnanvaltuustoon pääsemisen kautta.

Itsenäisesti ajattelevien ja toimivien kunnanvaltuutettujen vaikutusmahdollisuuksien kannalta keinot voivat loppua kesken sote-uudistuksen vuoksi, sillä silloin käytössä olisivat viimeisimmän tiedon mukaan hyvinvointialueet ja niillä olisi omat valtuustonsa, joihin hakeuduttaisiin kuntavaalien tapaan eli vaikuttaakseen niissä molemmissa pitäisi pystyä hankkiutumaan molempiin. Sentään niissä molemmissa tulisi olemaan samanaikaiset ja yhtä pitkät toimikaudet.

Terveyspalveluilla on yhteytensä työllisyyden tukemiseen, yleiseen hyvinvointiin, vanhuspalveluihin, nuorten ja muiden ikäisten mielenterveyspalveluihin ym., joten keskusteluyhteys kunnan ja hyvinvointialueen päätöksentekijöiden välille varmastikin jonkinlaiseksi muodostuu, sillä onhan heillä ainakin teoriassa yhteisiä tavoitteitta, mutta hyvinvointialueet ovat vielä jotain niin uutta, ettei niistä ole kokemuksia – täytyisikö se Kainuun maakuntakokeilu jotenkin ottaa tässä kohdin mainittavaksi? Jos sote-uudistus tapahtuu, pitäisi nyt kunnanvaltuutetuksi hakeutuvien ja terveydenhoitoon liittyvien strategioiden ym. muodostumiseen vaikuttamisesta kiinnostuneiden käydä jo suunnittelemaan maakuntavaalit-kampanjaansa, jotta aikeet ja pyrkimykset tulisivat paremmin esille kuin näissä kuntavaaleissa.

Valtakunnan tasollakin on ollut monesti aivan liian helppo todeta jotain sellaista kuin ”kaikille ihmisryhmille on voitava tarjota yhtäläisesti saatavilla olevat terveyspalvelut” kuin määrittää jokin terveen ihmisen malli, jonkalaiseksi ihminen voidaan parantaa sen vuoksi, että perusterveydenhuolto on kehitetty tai aiotaan kehittää sellaiseksi, että tällainen mahdollistuu. Yhtäläisten palvelujen vaatimus on määritykseltään siitä liukuva, että vähennettäessä rahoitusta palvelujen ylläpitämiseksi, ne tavallaan huonontuvat kaikilta yhtäläisesti eli vaatimus pätisi täten edelleen.

Kuntavaaliehdokkaiden vaaliaineistossa, sekä niihin liittyvissä puhelausunnoissa ja kirjoitteluissa yhtäläisesti tarjottavissa oleviin ja, tietysti, laadukkaisiin terveyspalveluihin pyrkivyys on usein ilmaistu varsin typistetysti ja pelkistetysti, jottei heitä voitaisi sitten ainakaan niin helposti syyttää lupauksien pettämisestä. Joillakin ehdokkailla on käytössä sellaisiakin ilmaisuja, missä erikseen todetaan, ettei lupaa mitään erityistä, koska ”näkemykset voivat tiedon lisääntyessä muuttua”.

Kilpailu sijoista aiheuttaa suoraan kikkailut ihmisiin vetoamisiksi sellaisin sanoin ja lupauksin, jotka uskoo voivansa ns. pitää – jos siis on sellaista tyyppiä – koska ehdokkaat tiedostavat, etteivät halua joutua kilpailijoiden, heidän kannattajiensa ja erilaisten häiriköiden kohteeksi sen vuoksi, että yrittävät esittää voivansa kehittyä enemmäksi kuin minkälaiselta äänestyksen aikoihin yleisesti ottaen vaikuttavat. Tällainen pelkistää vaaliaineistojen sisältöä kaikkien ehdokkaiden kohdalla.

Tarve saada puolueille edustusta kunnanvaltuustoissa ja -hallituksissa kilpailee hienoisempien asioiden kuten asukastyytyväisyyksien kanssa, mikä voi rauhoittua kuntavaalien jälkeen sellaiseksi, missä puoluerajoitta esitetään, että saadaan jotain aikaan. Tämä voi ilmentyä esim. siten, että koko toimikautena ei paikallislehdessä ole juuri mitään mainittavaa siitä, mitä kaupunginvaltuutetut ovat saaneet aikaan jossain toimielimessä tai vaikkapa kuntayhtymässä, johon heitä valitaan tekemään päätöksiä, mutta sitten tuotetaankin jokin selkkaus, josta uutisoidaan kymmenisen kertaa muutaman viikon aikana, jotta asukkaille jää vaikutelma, että päättäjät ovat varuillaan epäkohtien huomaamiseksi. Toisissa yhteyksissä samat päättäjät sitten kuitenkin tulevat jättäneeksi huomioimatta miljoonien palkkarästit, joka hämmentää kaikkien kuntayhtymään osallistuvien kuntien taloutta; laskevat uuden teatterin rakentamisen kustannukset sadoilla tuhansilla pieleen ym.

Millä perusteella ihmisten tavallaan tuurilla valitsemat kunnallisvaltuutetut ovat juuri sellaisia, jotka kykenevät sellaisenaan tai pidemmälle joiltain osin kehityttyään osallistumaan sekä monista asioista käytävän keskustelun kommentointiin, että myös näiden asioiden kehittämiseen? Keskustakehityksestä on helppo nakkailla kaikenlaisia tyhjiä kommentteja ja on helppo esittää huolestunutta siitä, miten opiskelijat eivät meinaa jäädä paikkakunnalle valmistumisensa jälkeen, mutta esitäppä niitä ratkaisuja tai edes kokeiluja..?

Vaikka ihmisten tulevaisuuden työllistymismahdollisuuksista on puhuttu jokseenkin paljon niissä yhteyksissä, missä on jossain määrin puhe esim. roboteista, ohjelmistotekniikasta tai tekoälystä, ei kunnallisvaltuuston julkisista pöytäkirjoista löydy vaikutelmaksi asti viitteitä siitä, että kunnallisvaltuutetut olisivat mitenkään ottaneet huomioon teknologian, koneälyn tai tietojärjestelmien hyödennettävyyden/kokeilemisen/kehitettävyyden mihinkään asiaan liittyen. Niillehän löytyisi sovellutuskohteita esim. matkailijavirtojen, palveluiden käyttäjäkokemusten, investointien hyödyllisyyksien arviointien kannalta.

Vai haluttaisiinko vedota vaikkapa siihen, että esitykset strategioiksi ym. tehdään paljolti virkamiestyönä ja optionaalisen konsulttitoimiston avustuksella, joten heidän tehtävänsä edustajina ei ole selvitellä asioita ”niin yksityiskohtaisella tasolla”. Hmph.. ei päätelmiä asioiden hyväksymiseen ja muokkausehdotuksiin tekemiseen voi loputtomasti tehdä mutulla, jos ei haluta jäädä jälkeen muiden kaupunkien kehityksestä. Vertailevatkohan kunnanvaltuutetut koskaan sitä, miten jossain toisessa kunnassa asioita tehdään? Ohjelmistoja datan käsittelyyn ja informaatioksi muodostettavuuteen on saatavilla, eikä niitä tehdä tarkoituksella aina vain vaikeammaksi käyttää vaan päinvastoin. Se on toki sitten eri asia, luovutetaanko heidän käyttöönsä hyödyllistä dataa, vaikka luottamushenkilöinä heille pitäisikin lähtökohtaisesti olla sellaiseen pääsyoikeus, jos sellaista kaupungilla muutenkin on käytössään, eikö?

Kunnan asukkaiden tyytyväisyyden kannalta kuntavaaliehdokkaat tapaavat vedota hämäävästi aivan johonkin muuhun kuin minkälainen itse ovatkaan:

• Eikö lääkäri valitessaan vaalimainokseensa sanan ”luottamus” tee olettamuksia, että ihmisten tajuntaan ei ole päässyt kovin vahvasti juurtumaan luuloja tai tuntemuksia siitä, että lääkäri yleensä olisi myös monien kanteluiden kohteena, mutta silti sellaista tapahtuu?
• Voisiko sanoa, että perussuomalaisten edustajat, esittäessään asioille ”koska.. mestari, se meidän Jussi sanoi, että..”-perusteluita, olettavat, että puolueen imagolla voi kuitata asioista hienoisemmin puhumiset ja antaa puolueen kannatuskehityksen ja jonkun edustajan suosittuuden edistyä ilman monista eri asioista keskustelemistakin tai niihin edes viittaamistakin?
• Miksiköhän HLBT-typyjen hiusväriksi ei meinaa löytyä tavallisempaa mustaa tai brunettea, vaan sen on oltava symbolisen monivärinen? Eihän siinä vain olisi mukana olettamusta, että tälla tavoin pääsee pysyväluonteisemmin paremman oloiseksi ehdokkaaksi kuin vaikkapa joku ”Keskustan perunanviljelijä”?
• Sattuisikohan olemaan niin, että IT-alan konkari pitää suht varmana, että monille ihmisille tietojärjestelmien ja systeemien ymmärtäminen konseptitasollakin on sen verran hepreaa, että he voisivat luulla niiden toiminnan ymmärtäjälle olevan käyttöä kunnallisvaltuustossakin, vaikka kokouksiin voikin kutsua kenet ja mistä tahansa tarjoamaan lisätietoa ja ymmärrystä?

Riskinä kunnan asukkaiden tyytyväisen kannalta voi olla sekin, että ehdokkaan monipuolinen työ- ja kokemushistoria yhdessä iän kanssa tarkoittaakin sitä, että tällainen ehdokas haluaa sovittaa yhteen useita tekemisiään sen vuoksi, että sellainen näyttää ja tuntuu hyvältä hänestä itsestään ja hänen yleisöistään, mutta päätöksien tekijänä ja asioihin perehtyjänä hän alkaa olla hiukkasen viitsimätön elleivät asiat liity hänelle jo tuttuihin osa-alueisiin.

Kuinka moni ehdokas itseasiassa on sanonut pyrkivänsä edistämään asukkaiden mahdollisuutta vaikuttaa asioihin? Äkkiä, äkkiä.. sano edes yksi. Nih, eli miksi se ehdokas olisi se, joka tietää tai oppii tietämään, miten asiat olisi hyvä tehdä/olla?

Muina riskeinä voisi ihmetellä sitä, mitä hyvää siitä voi seurata, jos ratsastetaan vaaleihin ”kustannustehokkuudella”, paheksutaan ihmisten erilaisuutta, mutta edustetaan epämääräistä joukkoa ihmisiä, joiden ainoa sanottava on jotain, joka on jo ennestään sanottu jossain toisaalla?

Ongelmallista kuntapäättäjänä toimimisessa voi olla sekin, että vaikka persoonaltaan olisi jokseellinen hyveellinen tjs., niin työllisyys- ja yrittäjäystävällisten tekojen ensisijaisuus tavoitteissa voi olla vaikeaa sovittaa yhteen ihmisten hyvinvoinnin tarpeiden kanssa. Täten sairaanhoitaja-opiskelija tai lääkäri ei ehkä sittenkään olisi hyvä valinta yhteisen hyvän kannalta, jos tällainen ihminen jo henkilökohtaisella tasollakin pitää mielellään ”omiensa” puolta, mistä taasen voisi juontua ajattelumalli, missä ei haluta tarjota liikaa terveyshyvää kaikille, jos palveluiden (tai laitteiden, metodien ym.) käyttäjien ei tarvitse maksaa paljon, eikä yksityinen puoli työllisty tarpeeksi ja tuo siten verotuloja.

Jos poliitikko haluaa esiintyä asukkaita kättelevänä, patsaita paljastavana, huolia kuuntelevana ym. olisiko tuolloin perusteltua vaatia, että huomioi tekemisissään toimintansa vaikuttavuutta tarkemmalla yksityiskohtien tasolla ja olisi muutenkin tehokkaampi? Se voitaisiin pelillistääkin.. kymmenellä yksityiskohdalla saisi kolmekymmentä kättelyä tai yhden valokuvan lehteen jonkun itse valitsemansa kaupunkilaisen kanssa ja seitsemällä aloitteella saisi olla hiljaa koko seuraavan kokouksen, mutta julkista päiväkirjaa aikeistaan ja niiden toteutumisen etenemisestä pitävä saisikin jotain niin hulppeaa kuin Kotiteollisuuden soittamaan seuraaville synttäreilleen.

-- -- -- --

”Ministerit lupailevat varsin tottuneesti, yläkäsitteiden avulla, kaikenlaista hyvinvoinnin parantamista, mutta he ovat asemansa saavuttaakseen tehneet liikaa lupailuja ja sopimuksenvaraisuuksia, eivätkä kykene edes kokonaisen puolueen ja erilaisten avustajien avulla muokkaamaan esim. terveydenhuoltokenttää juuri mitenkään erilaiseksi, vaan puheet ja teot jäävät sille tasolla, missä koulutukseen otettavien määriä lisätään ja laatukriteerejä luvataan tarkistaa. Tawan johtajia. Puolueiden eräänlaisena tehtävänä on edistää ja ylläpitää työllisyyttä, mikä tavallaan vaatii pitämään perusterveydenhuoltoa huonolaatuisena, jotta asiakkaiden rahat kulkeutuisivat takaisin talouskiertoon ja mikä täten tukisi työllisyyttä ja paremmin pärjäävien hyvinvointia.” (Vohkare nro 7, s. 5, ”Ihmiset ajautuvat puoltamaan paremmiston aikeita ja nämyksiä”)

”Päättäjätahot, joiden toiminnan seuraamuksina on vuosien edestä vaikutusta jonkin yhteisön elämään ja joka joutuu näissä päätöksissään ottamaan huomioon useita sidosryhmiä, kokevat joutuvansa kaiken harkitsevuutensa ja imagonmuokkaamisensa keskellä pitäytymään karkeissa ihmisryhmämääritteissä, jotta heidän ajattelussaan voisi olla linjakkuutta, liian monien seikkojen huomioonottamisen aiheuttaman ajatuspörinän sijaan. Päätöksiin liittyvä aikeilu, odotusvaiheet ja niistä viestiminen, sekä eri päätöksien yhteensovittaminen kangistaa ajattelua lisää, eikä sitä paljoa paranna, vaikka ajoittain erilaisia ihmisryhmiä ja -yksilöitä tapaakin, jos haluaa myös vaalia sellaisten kanssatekijöiden käytösolettamia, joita ohjastaa [tietynlainen] asenne.” (Vohkare nro 8, s. 25, ”Tällaisia heistä täytyy tehdä, tällä tavoin heidän kanssaan toimitaan”)

”Yhteiskunnan, jonka toimivuus perustuu rahankiertoon, ei haluta olevan sellainen, että kaikki tutkimustieto, parhaimmat välineet, osaavimmat ammattilaiset ym. tarjottaisiin myös vähävaraisten käyttöön, sillä sellainen tyrehdyttäisi ihmisten motivaation itsensä kehittämiseen parempaan asemaan pääsemiseksi, jotta he voisivat siirtää lisääntyneitä rahavarojaan muille vastineeksi saamastaan palvelusta. Kilvan ihmisten puolella olevista poliittisista puolueista yksikään ei tohdi kiiruhtaa liiaksi sellaista terveyteen liittyvää kehitystä, joka saisi ihmisiä laajassa määrin pysymään terveenä tai saamaan nopeammin hoitoa (parannellun) perusterveydenhuollon asiakkaana pysyttäytyen, sillä se voisi vaarantaa heitä äänestävien alan ammattilaisten toimeentulon.” (Vohkare nro 8, s. 30, ”Tällaisia heistä täytyy tehdä, tällä tavoin heidän kanssaan toimitaan”)

Toisinaan monimutkaisempi selitys pääsee yrittämään vaikuttamista, jos mediayhtiöissä päätetään jonkin tietoturva-aiheen olevan moniviikkoisen ja suht seikkaperäisen selittämisen väärti. Tämäkään ei takaa sitä, että ihmisten tietoturvahygienia siitä kummoisemmin muuttuisi, jos kyse siis olisi yksilöiden henkilökohtaiseen tietoturvaan liittyvästä asiasta ja varsinkin, jos selitys tosiaan on niin vaikeasti tajuttava, ettei sen perusteella, vaikka sitä miten lähestyttäisiin, koe voivansa tehdä muuta kuin ostaa sellainen uudempi laite, jollaista ei ehkä vielä olekaan.

Käytännöt salasanojen valitsemiseksi, maasta löytyneiden USB-tikkujen käyttämiseksi ja epäilyttävien WiFi-verkkojen hyödyntämiseksi ovat intuitiivisesti siten käsiteltäviä, että on helppo tehdä järkeviä ratkaisuja, mutta luuleminen, että pelkkien https-yhteyksien käyttäminen suojaamattomien http-yhteyksien sijaan, varmistaisi tietoturvallisen netin käytön, on tavallaan hupsua, sillä käyttäjän laitteella piilossa oleva vakoileva taustasovellus voi olla selvittänyt suojatussa yhteydessä käytetyn salausavaimen ja välittänyt sen toisaalle, mikä tekee yhden tietoliikennettä suojaavan keinon melko hyödyttämäksi.

Vakoileva taustasovellus voi tehdä kaikenlaista kuten lähettää käyttäjän huomaamatta hänen tiedostojaan ja tietoa käyttäjän tietokoneen käytöstä verkon yli, mahdollisesti muuhun siirrettyyn dataan kätkeytyneenä tai se voi tarjota yhteydenottopisteen luvattomalle tunkeutujalle, jolle vakoilevalla taustasovelluksella olisi tarjottavana täydet tietokoneen käyttöjärjestelmän käyttöoikeudet (oletettavasti jotain käyttöjärjestelmän ohjelmointivirhettä hyödyntävästi hankittuna). Roque-tyyppisiin tukiasemiin yhteyttä ottamiset voivat myös jäädä käyttäjältä huomaamatta, jolloin kaikki tietoliikenne kulkee väärennetyn WiFi- tai 4G-verkon kautta. Toisinaan tietoturvaongelmat korjaantuvat tavallaan itsestään kuten tietokoneprosessoreiden suunnitteluvirheiden tapauksessa käyttöjärjestelmän valmistaja saattaa pakottaa käyttöjärjestelmän tekemään automaattisen korjauspäivityksen, joka tosin saattaa tehdä tietokoneesta 10 prosenttia hitaamman, mutta onpahan sitten turvallisempaa.

Hiljainen yksilön toiminnan seuranta hänen elektronisten laitteidensa käyttöön rajautuen tarjoaa paljon mahdollisuuksia ymmärtää yksilöä, hänen kehittymistään ja suuntautuneisuuttaan, hänen päätöksentekotaitojaan ja mietintöihin käyttämäänsä aikaa, hänen viitseliäisyyttään ja hetkiä jolloin hän päättää alkaa käyttää muita ihmisiä avuksi ym.

Jotkin tietoturva-uhkat tunnistetaan laajalti niin merkittäväksi modernin elämän monimutkaistajiksi, että lukuisat toistensa kesken julkaisemisistaan sopimattomat tahot eivät malta olla uutisoimatta aiheesta, vaikka eipä uutisoinnin runsasmääräisyys ja siten todennäköisemmin useampia ihmisiä tavoittavuus sen kummempaa yhteiskunnallista tjm. muutosta saa aikaan, vaan asiat vain tapaavat unohtua sanomalehtien ym. ollessa tovia myöhemmin kuin kaikki olisi suurinpiirtein ihan ok. Esimerkkiaiheena seinän läpi nähtävyys tekoälyavusteisesti WiFi-verkon signalointia hyödyntämällä:

• Scientist Are Getting Good at Using WiFi to 'See' People Through Wall in Detail (Vice)
• Researchers Use Cheap Wi-Fi Routers to Detect Human Posture (Extremetech)
• AI can 'spy' on people using a common household gadget which has no cameras (The US Sun)
• 'X-ray vision' WiFi hack could be used to spy on people through walls like James Bond (Daily Star)
• Using a deep neural network to improve virtual images of people created using Wifi signals (Tech Xplore)

Kun kansalaiset yrittävät tulkita poliittisten puolueiden motiiveja joidenkin tai jonkinlaisten kansalaisten elämän rajoittamiselle tai vahtimiselle, löydetään helpoksi syyksi usein se, että jokin puolue yrittää haalia osan jonkin toisen puolueen kannattajista omikseen ilmaisemalla sekin kykenevänsä olemaan tiukan vaativa tjs., vaikka todellisuudessa kyse on enemmänkin erityisen pitkästä hankkeesta saada muotoiltua Suomen yhteiskunnallisesta toimivuudesta yhdessä sellainen, että se olisi ennakoitavampi (analysoitavampi) ja tietyilta osin vakaampi. Eihän yksikään poliittinen puolue ole halunnut esim. perusterveydenhuollosta kehittyvän mitään sellaista, että moinen olisi osana kehityskulkuja, missä Suomesta tehdään jonkinlainen onnela, missä parin vuoden välein tarkasteltuna ihmisten hyvinvointi, terveys ja elämänlaatu olisivat alati aiempiin tarkastelujaksoihin nähden kauttaaltaan parantuvia, vaan lähtökohtana on, että "ei kaikkia ihmisiä tarvita". Perussuomalaisten ja Kokoomuksen ilmituomat "kovat asenteet" saattanevat nekin olla vain eräänlaisia amplifiointeja asenteille, joita ei ole voinut erottaa niin helposti kaiken puolueita näennäisesti erottavan retoriikan seasta.

Elämän rajoittamista ja vahtimista:

• poliisin valtuuksia lisätään, eikä näistä muutoksista käydä peruuttelemaan
• vankeusrangaistuksien pituuksia halutaan korottaa useaan eri kertaan
• liiallisuuksiin menevän ihmisten yksityiselämään kohdistuvaa tiedonhankintaa ensin paheksutaan ja lopulta näennäisen "niukasti" tai "selvin luvuin" se sitten kuitenkin menee läpi lainkäsittelyssä
• monista toissijaisista tarkoituksista/mahdollisuuksista ei mainita, eikä keskustella, missä ei juurikaan hyödytä, vaikka tv:ssä haastatellaan kaikenlaista asiantuntijaa, sillä hekin tapaavat rajata mielipiteensä siten, että monenlaista merkittävää jää mainitsematta
• suostumuksen vaatimisen käsitteen juurruttaminen ihmisiin
• oppivelvollisuutta halutaan laajentaa alku- ja loppupäästä
• rikollista tekoa harkitsemisenkin kriminalisoiminen
• rikosten vanhenemisaikojen poistaminen/pidentäminen harkittavaksi
• nöyryyttämisen helppous ja pseudolooginen päätelmien teko työvoimapalveluissa jatkuu hallituskokoonpanosta riippumatta
• jokseenkin totaalinen haluttomuus kehittää perusterveydenhuoltoa enempää kuin mitä parametrien näpräyksellä saa aikaan
• yrityslähestymiskielto (ei vain ostosvarkaita tai yksipuolisesti yrityksen työntekijöitä häiritseviä varten)
• virkailijoiden työn tekemisen häiritsemisen rangaistavuus
• kännykkäkielto kouluissa
• opintotukikuukausien rajoittaminen
• asuinalueiden väestörakenteen eriytymiseen johtavat leikkaukset tukiin
• kunnianloukkauksien perusteiden löyhentäminen
• monien asianomistajarikoksien muuntaminen syyttäjän (valtion viranomaisen) syytettävissä olevaksi ym.

Lakimuutos ei välttämättä sellaisenaan saa jotain tavoiteltua ja ääneen sanomatonta muutosta aikaan, mutta esim. rikoksiksi määriteltyjen asioiden rangaistavuuden kiristäminen mahdollistaa näppärästi keinotekoisesti aiheutetun pidempiaikaisemman haitan ihmisille, jotka koetaan ongelmalliseksi yhteiskunnan osasten yhteentoimivuuksien kannalta. Järjestäytynyt ongelmien aiheuttaminen [1] yksilöille sisältää mm. ajautumisia tilanteisiin, joissa hän päätyy tuottamaan kunnianloukkauksia, jättämään suostumuksien kyselyt väliin baari-iltoina ja tiuskaisemaan uhkauksien kuuloisia vaikkapa terveydenhuollossa. Rajoitettuun elämään totutettuja riittää niin paljon, että heistä löytyy aina ilman feikkaamistakin tarvittava määrä paheksumaan moista toimintaa, koska ovathan he säyseitä ja hyväkäytöksiä kuin entisajan Jumalan pelkoiset.

Rajoitukset opiskelumahdollisuuksien ja asunnon hankittavuuden osalta pitävät köyhemmät ihmiset kätevästi kehittymästä toisella tavoin kuin aikoinaan luulivat haluavansa kehittyä, mihin työvoimapalveluiden jokseenkin pilkalliset työtarjoukset tulevat muistuttamaan siitä, kuinka Suomi ei ole tarkoitettu häntä varten ellei hän suostu olemaan kuin henkilö, jolle on langetettu kohtalo. Julkisten netin keskustelupaikkojen saavutettavuus ei riitä siihen, että hän kokisi saavansa laadukasta yhteisöllisyyttä osakseen, vaan pikemminkin se saa kokemaan, että ne ovat olemassa ja ylläpidetty jonkinlaisena vitsinä niitä varten, jotka ovat antautuneet hyväksymään ihmisten heitteille jätettävyyden riippumatta siitä, mikä on heidän sosioekonominen asemansa.

Ylenpalttiset tiedonhankinnan mahdollisuudet poliisille, armeijalle ja suojelupoliisille, sekä heidän toimintaansa hienostavia mahdollisuuksia kehittävät ohjelmistoalan yritykset, psykologit, kognitio- ja yhteiskuntatieteilijät ym. tekevät vaikeammaksi kaikille ihmisille tehdä päätöksiä ja aikeiluja muiden tietämättä, oli sellaisessa sitten kyse luonteeltaan jostain asiallisesta tai jostain rikosvivahteisesta. Digitalisaatio, automatisointi, tekoäly ja supertietokoneet tekevät poliittisille toimijoille ja heidän hännystelijöilleen helpommaksi pitää mahdollisena, että ollaan lähellä aikaa, jolloin näennäisesti erilaisia puolueita ei enää tarvita esittämään olevansa asioista eri mieltä, vaan voidaan jättää yhteiskunta toimimaan eräänlaisella erittäin vaikeasti ymmärrettävällä automatiikalla, jonka perusteet ovat kaikkien merkittävien tahojen hyväksyttävissä ja ne jotka eivät hyväksy, kuolevat joka tapauksessa hitaasti tai nopeasti.

Minkälaista eläminen tuollaisessa yhteiskunnassa olisi esim. autisteille? Ovatko he jotenkin viallisia ja suhteessa minkälaisiin ihmisiin? Nykyisenlaisen oikeistolaisuuden asenteissa ihmiset, jotka eivät tee työtä ja siten ansaitse elantoaan, ei tarvitsekaan pärjätä ja kokea elävänsä täyttä elämää, joten onko esim. autistien kohtaloina olla jonkinlaisten almujen saajia tai jos siten ei pärjää, niin ovat sitten vain hiljaa tästä maailmasta poistuvia? Oikeistolaisten puheistahan ei mitenkään käy esille se, että he ilmaisisivat tunnistavansa neurologisesti erilaisten ihmisten voivan olla vaikka kolmen eri asiantuntijan kyvyt omaavia, jos vain ihan muutama pikkujelppi tarjotaan silloin tällöin esim. huoneisiin sisääntullessa, vaan pikemminkin viestinä on, että hyväksyttävää tunnistettavaa erilaisuutta ihmisten välillä ovat esim. eri tavoin käärityt hihat ja höröttävät korvat, eivätkä niinkään se minkälainen biologinen olento ihminen on kuorensa sisällä. Ihonvärin osalta esim. perussuomalaisilla on vielä argumenteissa tasapainoilemista. Muilta poliittisuuden sävyä kuvaavilta jatkumoilta löytyvien kuten vasemmistolaisten voi lähtökohtaisesti olettaa käyttävän jokseenkin samoja yläkäsitteitä erilaisista ihmisistä puhuessaan, vaikka ikään kuin oppositiossa ollessaan retoriikka ja puheen sisältö onkin toisenlaista kuin hallitusvastuussa toimiessaan.

Terveydenhuollon vaikuttavuuteen kohdistuvien muutosten osalta ei ollut kovin kummoista eroa saavutuksissa ja viitseliäisyyksissä oli terveysministerinä Paula Risikko, Aino-Kaisa Pekonen, Pirkko Mattila, Hanna Sarkkinen tai Kaisa Juuso, joten todennäköisyys sille, että minkään puolueen toiminta edesauttaisi Lorenzon öljyn tapaisten oivalluksien kehittymistä tai edes sairausluokitusten tökerön väärinkäytön vähentymistä, on niin vähäistä, että yhteiskunnan kehittyessä keskenään yhteenpelaaville kivaksi paikaksi elää ja olla, eivät ajoittain julkaistut lehtijutut pärjäämisestä koulussa/elämässä/työssä asiasta se ja se huolimatta ehkä enää myöhemmin riitäkään siihen, että sellaisen viestintä tekisi neurologisesti (tai neurologisen oloisesti) erilaisia ihmisiä hyväksyttävämmäksi.

Yhteiskunta voisi toki kehittyä toisenlaiseksikin, jos päättäjätahot ilmaisivat miettivänsä toisinaan sitä, mihin sillä pyritään, että yhteiskunnasta tulee kontrolloidumpi, mutta ehkäpä se on tärkeämpää ensin tehdä päätöksiä telekuuntelusta, tiedonhankintakeinoista, laittomien aseiden rangaistuskäytännöistä, terroristisen toiminnan avustamisesta, kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemistä varten ja laittomasta sisällöstä netissä. Vuonna 2023 aloittaneen hallituksen hallitusohjelmasta useana päivänä eduskunnassa keskusteltaessa esim. sanat terveysteknologia, tietotekniikka, innovointi, startup ja tekoäly olivat erittäin vähissä, joten siitä rohkenee päätellä, mihin ei ainakaan suuremmin keskitytä kansalaisten hyvää tarkoittavassa mielessä?

Jos on tapahtunut jotain sellaista, joka saa ottamaan mukana kulkeneen aseen esille, jonkalaista on poliisina toimiessaan varmastikin käsitellyt ja jonka käyttämisen syyperäisyyteen häntä on valmisteltu koulutuksessaan ja työssään, sekä sellaisen luulisi olevan hänelle oletettavan tuttu ja luotettava väline, onhan hän aikoinaan hankkinut aseenkantoluvankin sitä varten, ei hänen mieltään olisi pitänyt kuormittaa ainakaan kysymykset kuten "mikäs tää tällainen on", "miten tämä toimii" ja "mitä tällä voi vahingossa saada aikaan", joten hänen mietteisiinsä olisi pitänyt jäädä helpommin ne syyt, mitkä saivat hänet päätymään tekoonsa, joka ilmeisesti sai uhkaavaksi luonnehditun tilanteen päättymään. Lehtitietojen mukaan naiset, joiden seurassa hän oli ollut useampaan otteeseen pitkin iltaa, sanoivat hänen olleen alkuillasta puhelias, mutta "myöhään yöllä hiljainen ja humalassa", joten on toki mahdollista, että hän on tavallaan ottanut itselleen aikaa selvityttää ajatuksiaan, mutta tehnyt kuitenkin sen, joka luonnehtisi häntä sitten kuitenkin jossain määrän vastuullisemmaksi eli soittanut itse hätäkeskukseen. Myöhemmissä tapahtuman käsittelyissä on sitten käynyt ilmi, että eri kokijoiden näkemykset tilanteesta eroavat toisistaan.

Sellaista skenaariota voi pitää mahdollisena, missä jotkut ovat tarkkailleet ja analysoineet Vornasen käyttäytymistä, tekemisiä ja triggeroitavuutta jo pidempään siinä tarkoituksessa, että saataisiin varmuutta sille, kuinka hänen toleranssinsa aseenkäytölle saataisiin ylittymään. Tällaisen analyysin tuloksena olisi todennäköisesti saatu, että hän ei pyrkisi ampumaan ketään kohti, mutta pitäisi aseen avulla muita ihmisiä etäällä itsestään, saisi sillä tilanteen päättymään ja minkä jälkeen alkaisi tapahtumien sarjoja, jotka olisivat jotakuinkin ennustettavissa. Haastavammaksi asian miettiminen käy, kun otettaisiin mukaan mahdollisuus sille, että tapahtumien kulkuihin jollain tavoin osallisista Vornanen ei ollut ainoa, jonka käyttäytymistä, tekemisiä ja triggeroitavuutta olisi tarkkailtu ja analysoitu, mutta seuraavassa mietinnässä ei käydä fundeeraamaan aivan niin paljoa.

Perussuomalaisten asiaan viestinnällisesti reagoimisessa ilmeni mm. seuraavan päivän varautunutta kannanottoa, missä ei käyty tuomitsemaan liian pahasti tai varhain kuten ei muitakaan ankarassa julkisuudessa olleita, että myös sisäministerinä toimineen perussuomalaisen vappupuheista tokaisua, missä Vornasen toimintaa kutsuttiin, siinä vaiheessa tapahtuneesta vielä rajoittuneesti uutisissa kerrotusti, "ääliömäiseksi". Mediassa koettiin perustelluksi listailla muiden perussuomalaisten rikoksia kuin olisi jotenkin perustellun tarkoituksenmukaista ikään kuin "niputtaa" perussuomalaisten väitettyjä, vihjailtuja ja faktallisesti rikoksia yhteen. Kyllähän media tietää, että sellaisen tarkoitus ja vaikutus on siinä, että lukijoiden mielissä perussuomalaisten tekemät erilaiset rikokset tulevat täten "lämppäilyksi esiin" lukijoiden mielissä ja mitkä sitten muodostavat heidän aivoissaan hermoverkkotasolla uusia yhteyksiä "Vornasen tapaukseen". Erillisinä tällaisina uutisointeina ovat olleet mm. perussuomalaisten Mauri Peltokankaan "kärähtäminen ratista" (2.5., iltalehti.fi) ja Teuvo Hakkaraisen kerrottiin "kourineen" (3.5., is.fi).

Koska puolueena Perussuomalaisten toiminta on tavallaan jokseenkin yksinkertaista tavoitteitaan myöten, on mahdollista, että idea Vornasen aseella ampumiseen triggerointiin ei ollut tullut ns. "puolueen sisältä", vaan heidän eräänlaisilta tukijajoukoiltaan, jotka eivät välttämättä olisi edes kyseisen puolueen jäseniä, vaan jonkinlaisen "oikeiston" julkituotujen ja julkituomattomien pyrkimyksien kannattajia tai puoltajia. Jotkut saattaisivat haluta ympätä tällaiseen mukaan sanan "ääri"(jotain), mutta se olisi todennäköisesti vain jotain turhanpäiväistä pseudoloogisuuksilla löperöintiä. On paljon ihmisverkostoja, joiden luonnehdinta "yhteisillä tekijöillä" aiheuttaisi vakavaa ymmärtämättömyyttä verkoston tarkoituksista.

Tapahtuma-aika oli siis perjantain 26.4. vastaisena yönä eli lauantain puolella, seuraavan viikon tiistaina ollen vappuaatto, jolloin mm. SDP tuli ryöpyttäneeksi hallitusta, jossa Perussuomalaisetkin ovat, sanomalla mm., että "Orpon-Purran hallitus on luokkakantaisella politiikallaan tuonut hyytävän kylmyyden suomalaisille työmarkkinoille, joita ennen kuvasimme sanalla sopimusyhteiskunta." ja "Työttömyysturvan suojaosan poistaminen, lapsikorotuksen poisto ja asumistuen rajut leikkaukset ovat kovia tekoja." Veisi paljon vaikuttavuutta pois ns. vihervasemmiston vappupuheilta, niitä tietenkin lehdissä ja audiovisuaalisissa uutisissa käsiteltäessä, jos ihmisten ajatusajasta olisi kilpailemassa jotain aivan toisenlaista, mihin Vornanen olisi täten kenties kaavailtu olevan omiaan. Vappuaattohan olisi siinä heti seuraavalla viikolla eli 1.5.

Ihku ravintolan nimenä, siellähän ampuminen ja Vornaseen kohdistunut suutahtaminen tapahtui (joku ei ollut pitänyt siitä, että Vornanen on samassa pöydässä eräiden nuorten naisten kanssa), ei voi olla tuntumatta monille tapahtuneesta lukeville mm. nelikymppisille siltä, että se tuo mieleen menneisyyden vaikkapa vuosien 1995 - 2005 väliltä, sillä tuolloiset ihmisiä yhdistäneet viestintävälineet olivat tekstipohjaisia ja lyhenne "ihku" saattoi tulla vähänkin liiankin tutuksi monen käyttäjän sitä joutessaan käyttäessään. Tuolloisessa nettislangissa se tarkoitti ihanaa, kivaa, suloista tai hienoa, mutta ei kannattane lähteä selaamaan ihan mistä vain netin nykyisistä sanakirjoista, mitä kaikkea se voisikaan tarkoittaa eli pitäydyttäköön tässä mainitussa sanan tarkoituksessa. Kysytty kyseisen lyhenteen käytön hiipumisesta tekoälyiltä Claude 3.5 Sonnet ja Google Gemini Advanced, joiden mukaan ne olivat suositussa käytössä IRC-Gallerian ja muiden varhaisten internet-yhteisöjen aikakaudella, sekä niiden käyttö alkoi vähentyä merkittävästi viimeistään 2010-alkupuolella.

Menneisyydestä juontuvien mietteiden esille ihmisten mielistä herättelyssä on vaikuttamaan pyrittäessä usein se tarkoitus, että niihin pyritään luomaan uusia mentaalisia yhteyksiä, jotteivat ne voisi olla pelkästään eristyneisyydessään ihmisten mielissä nostalgiatrippejä varten, vaan jotta yritys ajatella jotain menneisyyden tapahtumien, sanontojen ym. kautta aiheuttaisikin ajatusten kulkeutumista muihin mietteisiin, alitajuisesti tai tietoisesti. Toistuessaan enemmänkin, muodostuu uusia hermoverkkoyhteyksiä myös siihen kaikkeen muuhun, mitä menneisyyttä ajateltaessa tulee juolahtaneeksi mieleen tai jotain tulee tajuamattaan lämppäilleeksi jossain tajuavan mielen ulottumattomissa. Ja jos lyhennettä ihku on tullut aikoinaan käyttäneeksi kaikenlaisen mielekkään kanssa, muille ihmisille kommentoidessaan, mitenkä niiden kommentoinnin kohteiden mentaalisten vastineiden ajateltavuuden käykään, jos ihku lyhenteenä tulee uutisoinnin huomioimisen vuoksi ajatelluksi moneen kertaan aivan jotain muuta tarkoittavana?

Tunnettujen perussuomalaisten reagoinnit ampumistapaukseen eivät mitenkään välttämättä olleet suunniteltuja, mutta on ollut tunnistettavissa, kuinka jotkut ovat tainneet miettiä "kuinkahan tätä voisi jotenkin käyttää hyödyksi", joten kun Riikka Purra esittää mielipiteen Vornasesta, hän sanoo "ei nauti luottamusta" ja oletettavasti tietää näin sanoessaan, että useat lukijat/kuulijat eivät osaa olla vähintään ohimennen ajattelematta, että alkoholilaki on piakkoin käsittelyssä ja että nauttiminen sanan käyttö Vornasen oltua ravintolassa kännissä tuo ihmisten mieleen mielikuvan juoman kulauttelusta, minkä tarkoituksena taasen olisi assosioittaa alkoholin juomista enemmän juuri Perussuomalaisiin liittyväksi asiaksi kuin mihinkään muihin identiteettipolitiikkaa tekeviin puolueisiin. Perussuomalaisten puoluesihteerin käyttämä sana "särö" tokaisussa "luottamukseen on tullut särö" ei varmasti sekään ollut ihan harkitsematta käytetty, sillä siitähän on mielikuvavivahteina tunnistettavissa mm. jonkin, kuten juomalasin, olemiseen hiukan rikki, mutta ei vielä tyystin kuitenkaan, missä vertauksen täsmällisyys ei olisi niin oleellista kuin muille ihmisille mieleenjäävyyden mahdollisuus. Sitä käytettiin sanotusta eteenpäin tovin aikaa erilaisissa iltapäivälehtien ym. kolumneissa ja uutisotsikoissa, kunnes sen käyttö hiipui pois.

Ampumistapauksen ja vappuaaton välillä olleilta päiviltä löytyy edellä mainitun ihku-sanan kanssa menneisyyteen lisää vievyyttä is.fi:n artikkelissa 29.4., missä kerrottiin "oi niitä aikoja"-koulukuvanäyttelystä siten, että heti jutun alkuun oli laitettu koululuokkakuva, mistä näki heti ensisilmäyksellä, että oli varmastikin muutaman vuosikymmenen takainen valokuva. Kyseinen kauppakeskus Goodmanissa (Hämeenlinnassa) ollut näyttely oli käytävissä 3.4. - 31.5. välisenä aikana eli jutun julkaisuajankohdan kannalta juuri 29.4. ei ollut kriittinen ajankohta.

Koska harrastuksiin kuuluu erityisille tapahtumille samanaikaisten tapahtumien huomioiminen siten, että silmäilee hiukan Google Newsin tuoreimpia uutisia ja antaa huomiota erityisesti sellaisille, joissa tuntuu olevan jonkin aspektin osalta samankaltaisuutta toisaalla tapahtuneen kanssa, tuli tältä osin hiukan pettynyt olo, kun ainoastaan jossain Charlottessa oli sellaista aseellista toimintaa, missä ampuja ei ollut itse tavoitteellinen ennen kuin häneen alkoi kohdistua uhkaavuuden tuntua. Kyseisessä tapauksessa 39-vuotias mieshenkilö oli ampunut neljä poliisia kuoliaaksi heidän lähestyessään hänen taloaan 29.4. ("to serve him warrants"). Uutisoinnin mukaan "he was wanted for possession of a firearm by felon and felony flee to elude". Pikanttia tapauksessa oli se, että hänen haastatelluksi tullut naapurinsa, joka oli videokuvannut tapahtuman autotallistaan, piti haastatteluhetken aikaisena lämpimähkönä päivänä päässään punaista pipoa, jossa oli sana "classic" ja symboli, joka muistutti jotain sellaista, joka toisi monelle mieleen idean "välistä vetämisestä". Mutta eipä sitä tässä ole tarkoitus ympätä mihinkään Vornasesta kertovaan, vaan tarkoitus oli lähinnä vihjailla, että toisinaan asiakokonaisuudet voivat olla laajempia kuin luuleekaan.

Jos kuitenkin pidettäisiin mahdollisena, että Vornasesta oli tarkoitus tehdä uhri esim. Perussuomalaiset-puoleen kehittämisen vuoksi ja missä puolue itsessään ei ollut osallistunut mitenkään Vornasen triggeroitavuuden suunnitteluun ja valmisteluun, olisi kai tultua miettineeksi ennalta sitäkin, miten Vornasen ja Perussuomalaisten suhde jatkuu siitä eteenpäin, kun tapaus on saatu poliisin ja median toimesta riittämiin käsiteltyä. Sehän olisi kai ennakoitavissa, että oman eduskuntaryhmän hän perustanee, kun ei häntä haluttaisi pitää puolueessa ollenkaan, koska sillä on meneillään "entistä paremmanlaisen" puolueen vaikutelman antamisen pyrkimys. Voisiko sen kuvitella ajatellun olevan hänelle ikään kuin "palkintona" menneistä vuosista, että hän saa eduskuntaryhmätunnuksen "tv", jossa nimikirjaimet eivät ehkä aiemmin ole koskaan assosioituneet teeveehen eli telkkariin, mutta kun se sitten pläjähtää ihmisen tiedettäväksi aluksi uutisista, jossa asiasta kerrotaan, "tv":eisyys erottuu: "Eduskuntaryhmä Timo Vornanen (tv)​". Tätä voi verrata vaikkapa SDP:hen, joka on "rykelmä kirjaimia", joiden merkittävyyttä on koetettu vaalia jo pitkään, mutta Timopa saikin ensialkuun telsuista merkittävyyttä, jonka mielistä häipyvyys ei ole aivan tasaisesti etenevää.

Aiempiin puolue Perussuomalaisista erkaannuttamisiin ovat sisältyneet mm. sen entisen nuorisojärjestön näennäisen tolvailuun perustunut, haahuilevien näennäiskykenijöiden kuten Lindströmin puolueesta poistuminen (ollut ensin julkisuudessa sitä mieltä, että "totta kai uutta puheenjohtajaa tuetaan" ja suunnilleen kahden minuutin kuluttua onkin jo toisten kanssa lausumassa julkilausumaa, jonka mukaan eivät voi sietää "nykyistä menoa") ja Helsingin perussuomalaisten varavaltuutettu Belle Selene Xian erottaminen puolueen valtuustoryhmästä (tämä tosin jo 2014). Niin ja eihän se Teuvo Hakkarainenkaan enää perussuomalainen ole, sillä häntä ei hyväksytty Perussuomalaisten EU-vaalit -listoille, joten hän meni Vapauden liiton "sitoutumattomaksi ehdokkaaksi" ja kun ei siitäkään mitään hyödyllistä seurannut, hän kertoi lopettavansa politiikan tekemisen kokonaan (mitä se sitten hänen kohdallaan tarkoittikaan). Pesukarhu-keissit ja Koposen vieraslaji-lupiinit sitten toisenlaisine puolueen imagon uudistamisen keinoina siinä mielessä, että media kämmäsi niiden käsittelyn jotenkin tahallisen oloisesti tarjoamalla Perussuomalaisille helpot mahdollisuudet torua mediaa hölmöilystä. Toki ehkä syytä pitää mielessä, että jos perussuomalaisten jäsenistön toimintaa some-alustoilla vertaa tunnettujen Perussuomalaisten sanomisiin, niin "ovathan ne aivan eri maailmasta" eli kehitettävää kyllä löytyy. Tämän voi todeta ottamalla selailtavaksi vaikkapa SDP:n Antti Lindtmanin viestipalvelu X:ään laittamaan johonkiin viestiin kommentoinnit ja huomata, kuinka esim. 800:stä kommentista 780 on sellaisia, joissa jankutetaan, nälvitään tai törkyillään "aiemman hallituksen huonoista tekemisistä". Toisaalta, valtiopäiväasiakirjoista voi hakea esille Perussuomalaisten eduskunnassa pitämiä puheenvuoroja, jotka voivat toki olla hienommin sanailtuja, mutta kovin jankuttavia ja monien asioiden osalta lähes eksakteja kopioita toisten Perussuomalaisten kansanedustajien sanomisista, mutta ainakin uutisissa mainituksi tulleena ne eivät jätä niin helposti huonoa vaikutelmaa puolueesta tai sen edustajista.

Vornanen ei varmaankaan tyystin muunna näkemyksiään ja tavoitteitaan, vaikka hänellä voinee kuvitella voivan olla toisenlaista vapautta toimia, vaan liekö pitäytyisi olemisessa 98 %:sti entisenlainen? Sinänsä sitä voisi ajatella, että puolueesta aikoinaan "kovaan ääneen" eronneet ovat eräänlaisia Perussuomalaisten agentteja, jotka eivät muutoin olisi päässeet nykyisiin tehtäviinsä ja kenties konvertoimaan siellä olevia kollegoitaan ym. perussuomalaisiksi, jos olisivat edelleen perussuomalaisia. Pääministeri Orpo kehui perussuomalaisten toimintaa "ryhdikkääksi" eli sitä, että erottivat Vornasen puolueesta. Vornasen tilalle eduskuntaan pääsee joku 51-vuotias varpajaisjärveläinen.

Aseella ravintolassa ampumisesta ja yleensäkin julkisella paikalla mukana kuljettamisesta saatiin tietenkin myös kätevää aasinsiltaa keskusteluille aseista ja niiden vähentämisestä. Esim. Liike Nytin Harry Harkimo on kysynyt tapahtumien jälkipuintien aikoihin, "mitä voidaan tehdä laittomien aseiden vähentämiseksi". Eduskunnassa kulkemisen videoksi tallentuva kulkeminen, hän kun oli pitänyt joinakin kertoina asetta eduskunnan säilytyskaapissa, sekä Ihku-ravintolan valvontakamerat, saivat osansa uutisoinnista, mistä saatiin tietysti samalla myös luotua narratiivin pätkää sille, kuinka valvontakameroista ja ihmisten tekemisten jälkeenpäin tapahtuvasta monitoroitavuudesta on "todellista hyötyä". Ampumispäivän muina jymähtävinä uutisina olivat mm. se, että "yli puolet suomalaisista hyväksyy eutanasian". Myös Vastaamo-oikeudenkäynnistä oli merkittävää uutisointia ampumistapahtuman aikoihin, jos siis miettii asiaa assosiaatioiden kannalta (oikeudenkäynti ja rikokset).

Monikin on varmasti mietiskellyt itsekseen tai jossain porukassa sitä, kuinka perussuomalaisista on aina jotain paljon kerrottavaa, kun on jotain erityistä juhlapäivää tai Suomen kannalta merkittävää tapahtumaa meneillään. Vornasen aseella ampumisen aikaan monet olivat jo alkaneet valmistautumaan mielessään Vappuun, Rydmanin epäluottamuksesta tehtiin välikysymys juuri Juhannusaattona ennen käsitellyksi tullakseen ja Naton huippukokouksen aikoihin Peltokangas ei ollutkaan päässyt esittelemään rajalaki-esitystä eduskuntaan, jolloin hänen poissa olemistaan piti ihan erikseen uutisissa asti ihmetellä. Löytyi sitten sairaalasta, mitä sitten myöhemmin kommentoi mm. niin sanoen, että hän on nykyään niin vanha.

Medialla on erittäin merkittävä rooli siinä, minkälaisina ajatusryppäinä asiat päätyvät ihmisten pitkäaikaismuistiin ja kyllähän ne sitten kaikenlaista järkkäilyä tekevätkin esim. uutisten asettelujen avulla, jotta joitain asioita tultaisiin ajatelluksi edes hetken aikaa suht yhtä aikaa. Toisinaan uutisoinnin alkamiseen vaikuttaa tapahtuma-aika, toisinaan lehdistöllä on hiukan mahdollisuuksia viivyttää jostain uutisoimista (tai artikkelin kirjoittamista, videosisällön julkaisua tjm.) kuten vähempimerkityksellisten oloisista oikeudenkäynneistä viestittäessä. Toisinaan media tosiaan muotoilee viestinnän vastaanotettavuutta muiden aiheiden lähistölle asettelevuuden avulla kuten silloin, kun eräs Teuvo Hakkarainen teki jotain sellaista, mikä lukijasta tuntui tyhmältä teolta, ja jolloin kyseisen uutisoinnin viereen laitettiin uutista Tom of Finland -postimerkeistä suunnilleen koko päiväksi tai kun joku muu perussuomalainen teki väitetysti jotain pahaa ja kamalaa, laitettiinkin lähistölle havaittavaksi juttu Teuvo Hakkaraisesta, joka on tehnyt jotain sellaista, jossa ei ole mitään noloa tai tyhmää, vaan hänestä tuli annetuksi vaikutelma "ihan tavallisesta suomalaisesta miehestä".