Sellainen nykyaikana tapahtuva häirintä (hienovaraisesta karkeaan), mikä vaatii siihen osallistujilta erityistä, toistuvaa vaivannäköä, ei pääsääntöisesti ole pelkästään sellaista "yksinkertaista häirintää", jossa yksittäisillä häirintäkerroilla ei olisi mitään suurempaa keskinäistä merkityssuhdetta, vaan nykyaikaisessa häirinnässä pyritään oppimaan arvioimaan miten häirittävä reagoi häirintään, miten häirintä vaikuttaa häirityn tulevaan käytökseen ja erityisesti saamaan varma tuntuma siitä, millaisilla häirintäkeinoilla ja -metodeilla saadaan takuuvarmasti aikaan tietty vaikutus tai seuraus.

• elimistö ja mieli kuormittuvat päivittäin tai lähes päivittäin epämiellyttävällä tavalla, sillä seurauksella, että lyhytmuistin toiminta kärsii, mistä on suorana seurauksena ongelmia eksekutiivisiin toimintoihin eli toiminnanohjaukseen liittyen (päättelykyky, valintojen tekeminen ym.)
• elämänkokemuksien mielekkyyttä pilataan (ulkoillessa, seurustellessa ihmisten kanssa, opiskellessa, viettäessä muuta vapaa aikaa, asioidessaan jossain ym.)
• menestystä omaan koulutus tai ammattialaan, sekä persoonankehitykseen liittyen pyritään tyrehdyttämään ja estämään
• rahaa kuluu normaalilta tuntuvaa enemmän sellaisiin tilanteisiin joutumisen kautta, joihin ei pelkästään omien valintojen kautta olisi tullut päätyneeksi (tai sitten omaisuutta yksinkertaisesti rikkoutuu tai kuluu normaalia tiheämmällä tahdilla, mistä seuraa uusien vastaavien hankintaa ja sitä kautta rahanmenoa)
• tulee toistuvasti osoitetuksi, kuinka joku muu kontrolloi elämään liittyviä asioita (yksinkertaisimpina esimerkkeinä sähköpostin ja kirjepostin etenemiseen ja saapumisen ajoittumiseen vaikuttaminen)
• itselle mielekkäitä tai tärkeitä asioita turmeltuu käsitteellisellä tasolla (abstrakteja käsitteitä konkretisoidaan johonkin sälään tai ällöttävään; sanojen ja niihin liittyvien merkityksien välisiä kytköksiä löyhennetään/irrotetaan ja liitetään näitä sanoja johonkin sälään tai ällöttävään; liitetään sanoihin niin monia assosiaatioita, että niillä ajattelu käy työlääksi ym.)
• opetetaan painokkaasti jonkun ihmisen, esineen, ilmiön tjm. olevan juuri hänelle erityisen merkityksellinen, mikä tapahtuu saattamalla tuo jokin hänen ajattelunsa piiriin erittäin usein ja monenlaisissa eri tilanneyhteyksissä
• tiettyjen symboleiden (myös mm. sanat ovat symboleita) esiintyminen lisääntyy epäilyttävässä määrin, kuten lisääntyy myös niiden osakomponenttien ja niistä assosioituvien asioiden esiintymisen määrä, samaa tapahtuen myös konnotaatioiden osalta (assosiaatioita hitaammin hoksattavaa) ja mahdollisesti myös yhden assosiaatiohypyn kautta tavoitettavien ajatusten osalta (verryttelyn vuoksi huomioi toisiinsa liittyvyyden tunne seuraavissa kahdessa sanaryhmässä: betonimylly, aivopesu ja Identiteettihippa niminen peli; Putkifirma Oy, Nokia ja Putkisalo)
• sellainen houkuttelu tai näkymätön ohjausvaikutus lisääntyy, että tulee pitäneeksi mielessään aktiivisena ajattelumalleja, jotka tarjoavat mahdollisuuksia esittää niihin pohjautuvaa ajattelua visuaalisesti (esim. semanttisen tiedon verkot, sanojen perusmuotojen väliset relaatiot kaavioissa, parhaiden vaihtoehtojen löytäminen karsimisen kautta, ryhmitteleminen ym.)

Sekä silkalta häirinnältä tuntuva, että tietynlainen asioiden opetuttaminen luovat pohjaa varsinaiselle tarkoitukselle, joka on itse asiassa.. käytöksen ennustettavuus. Tällainen ennustettavuuden mahdollistaminen vaatii osallistujilta paljon pohjatyötä, mihin sisältyy erityisesti erilaisten käsitteiden, ihmisten, symboleiden, ilmiöiden, eleiden, esineiden ym. tekemistä ainakin muutaman kerran hiukan tai runsaasti ärsyttäväksi, jolloin tunnepohjainen suhtautuminen tulee aiheuttaneeksi pysyväluonteisten muistijälkien syntymistä. Näistä tällä tavoin esivalmistelluista asioista tulee sitten myöhemmin osa alati kasvavaa niiden keskinäisten suhteiden verkkoa (ajattele graafia, jossa noodeja ja painoarvollisia viivoja viiden välillä), missä yhtä niistä esim. havainnoimisen kautta aktivoimalla saadaan aikaiseksi tiettyjen muidenkin esivalmistelluiden asioiden aktivoitumista (ei välttämättä tietoiseen mieleen asti nousten). Ts. kyse on priming-tekniikan käytöstä hiukan eteenpäin jalostettuna. Sellaisenaanhan priming-tekniikka tarkoittaisi jotakuinkin sitä, että aiempi ärsyke (esim. näköhavainto) vaikuttaa ohjaavasti myöhempien ärsykkeiden vaikutukseen.

Riippuu hyvin paljolti "häiritsijöiden" kyvykkyydestä ja heidän käytettävissään olevista muista ihmisistä, laitteista ja tietokoneohjelmista, miten kehittyneitä ennustusjärjestelmiä he pystyvät kehittämään tai hyödyntämään. Yksinkertaisimmillaan edellä kuvattua pystyy toteuttamaan ihmismuistin varassakin, mutta todennäköisemmin kuitenkin tietokoneavusteisesti, sillä tietokoneiden ja niissä käytettyjen simulaatio- ja analysointiohjelmien avulla on mielekkäämpää suorittaa arvioita häirinnän kohteena olevan henkilön tulevasta käytöksestä.

Tässä kerrotusta puuttuu vielä jotain tärkeää ja se liittyy häirinnän ja ennustamisen kohteena olevan henkilön reaaliaikaisen tarkkailun mahdollistamiseen mahdollisimman monissa tilanteissa ja niin tarkasti kuin mahdollista. Tässä on hyväksyttävä se tosiasia, että tekniikka ja tiede todellakin ovat niin pitkällä, että esim. WLAN-verkkojen sisätiloissa tuottamasta säteilystä pystyy laskemaan matemaattisesti sen, minkämuotoinen olio jossain huoneessa liikkuu, sekä määrittämään automatisoidusti, missä kohdin tuota matemaattisesta määritettyä oliota ovat sen kädet, missä jalat, sekä mikä on sen todennäköinen emotionaalinen tila (esim. vihainen, tuskastunut, onnellinen, hassutteleva, vaisu, melankolinen yms.). Tällaiseen verrattuna "pelkkä" Internet-tietoliikenteen tarkkailu alkaa tuntuakin jo varsin helpolta, mikä tosin on myös toimintaan osallistujien ennalta valmistelu listalla.

Ihmisten ja yritysten edustajien valmistellessa itseään merkitykselliseksi tekemiseen jonkun tietyn henkilön mielen vahingoittamispyrkimyksissä ja sitä kautta ennustamistarkoituksissa, he tekevät usein tämän alustusvaiheen heille jo konventionaaliseksi muodostuneeseen tapaan, runnomalla (pelkistetysti: kohdehenkilöä varten kustomoitua ilmestymisen toistoa; selittyy tekstissä olevan listan lukemisen kautta). Kohteena olevan henkilön kannalta olisi suotavaa puuttua häirintätoimintaan jo heti alkuvaiheessa, eikä vasta sitten kun niiden aiheuttamat muistijäljet ovat tulleet pysyväluonteisiksi ja sitä kautta niitä vastaavien hermoverkon vasteiden tullessa helposti uudelleen aktivoitavaksi on demand tyyppisesti.

Perimmäisenä ongelmana on se, että kun kertoo muille ihmisille tällaisista asioista, jotka laajenevat varsin monimutkaiseksi asioiden ja tapahtumien vyyhdiksi, ihmiset ottavat ne jonkinlaisena "ihmeellisenä könttänä" eli he yrittävät kuvitella mielessään liian paljon kerralla, mistä seuraa takuuvarmasti se, että he eivät asiaa ymmärrä, mistä sitten monen kohdalla seuraa näkemys, että se mistä on kerrottu ei ole mahdollista, vaikka todellisuudessa häiritsijöillä olisi voinut olla valmisteluaikaa vaikka 5 vuotta (sisältäisi myös harjoitteluajan, jolloin vasta haeskeltiin sopivia toimintamalleja).

Seuraavassa ei kerrota siitä, kuinka aktivoituja käsitteitä, symboleita ja niiden aktivoimia konnotaatioita ym. voidaan käyttää hyväkseen, vaan esimerkit rajautuvat "ihmisten ja muiden asioiden merkitykselliseksi lataaminen" vaiheeseen:

- Naapuritaloon muuttaa uusi pariskunta. Molemmat alkavat "ladata itseensä merkitystä" ajoittamalla näkyväksi tulemisensa sellaisille hetkille, jolloin kohdeyksilö on saattamassa loppuun jotain aloittamaansa kuten lumenkolausta tai nurmikon ajamista. Toisen vakiokuviona on lähteä tai tulla autolla 45 tai 90 minuuttia kestävän suorituksen viimeisellä minuutilla. Toinen lähtee tai saapuu pyörällä (ei koskaan molemmat, aina jompikumpi). He eivät voi nähdä suoraan omasta talostaan tai pihaltaan, missä vaiheessa suoritus kulloinkin on, saati olla siitä näköyhteyden kautta tietoisia saapuessaan jostain etäämpää eli he saavat vinkin muuta kautta.

- Opettajan vapaa-ajan lukuhetkiä häiritsevyys. Tietokantojen suunnitteluun ja toteutukseen liittyviä asioita koulussa opettava opettaja alkaa tuppautua niihin vapaa-ajan tilanteisiin, joissa on lukemassa ulkosalla jotain kirjaa (suihkulähteiden viereisillä kivisillä penkeillä, nurmikolla rannan läheisyydessä, menneen ajan jäljiltä jääneiden vallihautojen luona, kahvilassa tms.). Ei tule puhumaan, ei tule aivan lähelle, kulkee vain eteenpäin hetken aikaa nähtävillä ollen. Yhteensä vajaa kymmenen eri tapausta parin viikon aikana eri puolin kaupunkia, eikä kertaakaan muissa tilanteissa kuin ollessa lukemassa jotain kirjaa sen verran aikaa, että ehtii "pääsemään siihen sisään".

- Suomen suurimpiin lukeutuvan Business Intelligence -ohjelmistotalon toimitusjohtajana olevan naisen sukulaiset havaitaan touhuamassa pihamaallaan, jolla sijaitsevassa talossa myös samainen toimitusjohtaja aiemmin asunut, jotain erityisen poikkeuksellista, kun siitä kulkee ohitse lenkille mennessään ja ollessaan niinä päivinä aloittanut uudemman kerran suorittamaan tietokoneella jotain sellaista, joka liittyy Big Dataan, ERP järjestelmiin tai muuhun datamassojen käsittelyyn. Tälle ei ole aikarajaa, tätä vain tapahtuu ilman poikkeuksia.

- Availlessa aamulla ikkunaa tai päättäessä päivällä tai illalla ohjelmointisessioitaan, lähtee naapuri käynnistämään vinkunaa ja kirskunaa n. 50 sekunnin ajan pitävää autoaan. Tätä jatkuu yhdestä syksystä seuraavan vuoden kevääseen (n. 6 krt viikossa), minkä jälkeen tapahtui jyrkkä häirintävuoron vaihdos toisen autonkäyttäjän kanssa (ks. listan viimeinen kohta). Mahdollista vain, jos naapuri kykenee näkemään reaaliajassa, mitä tapahtuu kohdeyksilön monitorin ruudulla ja pystyy saamaan viiveettä tietoonsa, milloin kohdeyksilön asuintalon ikkuna aukeaa tai sulkeutuu.

- Saapuessa metsästä tai metsän kautta lenkiltä, joka on varsinaisesti maanpuolustusvoimien harjoitusaluetta, mutta jossa sotapoliisit ja sotaa harjoittelevat alikersantit, tykkimiehet ym. käyvät vain n. kaksi kertaa vuodessa, on joko naapurin tytär tai neitihenkilö itse suorittamassa jotain toimintaa, jossa käytetyt eleet, sanat, symbolit, asettelut, värit tjm. assosioituvat suoraan sellaiseen erityisen vahvasti symboliikalla jo ladattuun asiaan, joka on aktivoitu ärsyttävällä tavalla edellisenä päivänä tai samaisena aamuna. Lisäksi heidän esityksessään on mukana sekä viittauksia samojen henkilöiden aiempiin vastaaviin suorituksiin, että sellaiseen tekemiseen, mikä kohdehenkilöllä olisi joko kesken ennen lenkkeilemään lähtöään ja/tai sellaiseen tekemiseen, joka kohdehenkilöllä on edessään samaisena päivänä. Metsään ei voi nähdä suoraan kuin lähinnä satelliitin kautta ja epäsuorasti sellaisten sensoreiden avulla, jotka pystyvät muodostamaan kulkunopeuksien avulla profiilin siitä, kuka metsässä liikkuu ja milloin on poistumassa metsästä. Jatkunut vuosien ajan, ei merkkejä loppumisesta, välillä monien päivien mittaisia taukoja, sitten jatkuu taas tai sitten on otettu käyttöön muita tapoja kytkeytyä esim. opittuihin käsitteisiin tai episodisiin tapahtumiin.

- Pörrrrrr-ääntä pitävä auto alkaa ajella hitaasti asuintalon ohitse, valiten suunnaksi jonkin Y-risteyksen mahdollistavista reiteistä. Ajoitukset täsmäajoituksia, kohdistuen mm. kaikkeen sellaiseen, jossa juuri saavuttanut jonkin huippukohdan jossain suorituksessa (erityisesti ohjelmointi ja lukemalla oppiminen). Kymmeniä kertoja per viikko, arkena ja viikonloppuna, aamukahdeksasta yökahteen. Joka kerta kun kirjoitti tapauksesta esim. privaatin Facebook-viestin tuttavalleen, saapui kyseinen autoilija herättämään huomiota eli hän oli kykeneväinen näkemään, mitä tapahtuu kohdeyksilön monitorin ruudulla. Erittäin aggressiivista toimintaa. Laajensi parin viikon kuluttua toiminnan aloittamisesta esiintymisensä tilanteisiin, joissa kohdehenkilö aloitti tai keskeytti hetkeksi suorituksensa ulkosalla (esim. aidanleikkuu), sekä "hyökkäsi" mukaan muissakin rooleissa vallitseviin orientaation tiloihin. Jatkui viitisen kuukautta, minkä jälkeen kyseistä autoa ei näkynyt enää missään, mutta se ei estänyt kohdeyksilön mieleen jätettyjen muistijälkien myöhempää aktivoimista ja niiden liittämistä osaksi laajempaa ärsyttävien mielteiden verkostoa.

Ihmisissä esiintyy vähintäänkin liiaksi haluttomuutta tarjota samoissa piireissä (työpaikalla, opiskeluluokassa, neuvotteluhuoneessa tai muussa sosiaalisessa tilassa) toimivalle ihmiselle sellaista vinkkiä, joka edistäisi tuon jonkun nykyisen jollain tavoin huonon tilanteen kohenemista. Joissain tapauksissa esiolettamuksena on, että mitään hyvää ja nopeavaikutteista vinkkiä ei olisi; joissain tapauksissa ei haluta jakaa tietoa, koska ei osata arvioida sitä, voisiko vinkin saaja hyötyä siitä "liiaksi"; joissain tapauksissa vain yksinkertaisesti halutaan pitää joku toinen tietynlaisena.

Eräänä tosielämästä poimittuna esimerkkinä tälle arvioimisen vaikeudelle voidaan pitää sellaista tilannetta, jossa jokin löyhä opiskelijayhteisö pitää kollektiivisen ymmärtämättömyytensä koskemattomana siltä osin, mitä tulisi yhden tietyn opiskelijan auttamiseen sopivien vinkkien avulla. Ajateltakoon, että tämä autettava tapaus ei olisi aktiivisesti hankkiutumassa muiden seuraan, mutta että hänen tiedettäisiin ns. tulevan juttuun tiettyjen muutaman opiskelijayhteisöön kuuluvan henkilön kanssa (eivät varsinaisia ystäviä keskenään), jotka taasen tulisivat hyvin juttuun näiden muiden kanssa. Eli ts. kanava mahdollisen vinkin kuljettamiseksi tälle autettavalle olisi olemassa.

Vinkkien avulla auttaminen voisi olla esimerkiksi sitä, että saatettaisiin tiedettäväksi tieto siitä, miten kannattaisi ravita itseään, jos päivittäisiin aktiviteetteihin sisältyy usein jotain elimistö koettelevaa. Vinkkiä ei edes tarvitsisi antaa suoraan, vaan välittäjänä toimiva voisi kätkeä sen muun sanomisensa joukkoon ja sieltä huomattavaksi.

Tuntemukset siitä, että uutiset, mainokset, artikkelit ja ympäristön tapahtumat ovat itseä varten kustomoituja, voivat olla täysin oikeita. Jokin niissä voi tuntua enemmän henkilökohtaiselta kuin niiden pitäisi olla. On täysin mahdollista, että niiden on tarkoitus olla yhtenä osana johdattamassa (ks. kuva 1) ajatuksia jonkin tietyn ennalta valitun ajatuksen äärelle. Sillä ei tässä ole erityisempää merkitystä, mihin konserniin esim. uutisen tai mainoksen tuottaja kuuluu, koska viestintävälineiden avulla kuka tahansa voi olla yhteydessä keneen vain ja täten sopia toiminta ja menettelytavoista.

Otetaanpa tarkasteluun seuraavat asiat, jotka nousivat yhden tunnin mittaisen ajanjakson aikana herkästi jonkun tietyn henkilön mieleen:

- jokin lyhyt uutisjuttu Michael Jacksonista Ilta Sanomien verkkouutisissa

- puhetta Timmi tietojärjestelmästä Prisman kassajonossa

- Wapit yhtiön historiasta pieni katsaus Taloussanomien verkkosivuilla

- lapsi Gigantissa katsomassa televisiota nenä kiinni ruudussa

Koska nämä olisivat yhtä tiettyä henkilö varten kustomoituja valintoja, eivät muut huomanne niissä mitään erityistä, mutta henkilö, jonka historiaan kuuluvat seuraavat asiat, oivaltaisi heti mihin (ainakin suunnilleen) tarkoitetaan viitata:

- on tietoinen siitä, että Michael Jacksonilla oli puumaja

- hänen lapsuudenystäviinsä kuuluu henkilö, jota kutsuttiin "madoksi" ja jonka sukunimi oli sama kuin Wapit yhtiön toimitusjohtajalla

- on käyttänyt Timmi-tietojärjestelmää tehdäkseen mökkivarauksia toisille ihmisille

- on katsonut elokuvan Cabin in the Woods

- mainitun lapsuudenystävän aiempi koti on erittäin lähellä nykyistä asuinpaikkaa ja hänen kanssaan on rakennettu puumaja hyvin lähelle sitä paikkaa, josta itse kulkee joka päivä ohitse matkalleen lenkkeilymaastoon

Ts. tiettyjen asioiden havaituksi tulemiset ovat toimineet kriteereinä, jotka rajaavat yksi kerrallaan mahdollisia assosiaatiovaihtoehtoja pois kunnes jäljellä on vain jokin yksi tietty eli juuri se, minkä haluttiinkin tulevan mieleen. Esimerkissä tämä olisi tapahtunut siinä vaiheessa, kun näkee lapsen katsomassa Gigantissa telkkaria johonkin omituiseen tapaan. Toki sekin on mahdollista, että hoksaus tapahtuu aikaisemmin, mutta tapahtumia koordinoivat tapaavat yleensä pelata ns. varman päälle.

Cabin in the Woods -elokuvassa on kyse siitä, että joukko nuoria lähtee lomamatkalle kaukana sijaitsevalle vuokramökille, joka kuitenkin osoittautuu yhdeksi monista paikoista, jonka kaikkia tapahtumia tarkkaillaan salaa eräästä punkkerista, jossa joukko tiedemiehiä tutkii heitä. Mainittavaa on, että nämä "tiedemiehet" (myös naispuoleisia) ovat kuin tavallisia uteliaita ihmisiä, eivätkä niinkään systemaattisen tarkasti toimivia asiantuntijoita.

Jos nyt tarkasteltaisiin sitä, mitä aikomuksia tällä henkilöllä, jonka tiedettäväksi edellä mainitut havainnot tehtiin, on, huomattaisiin, että hänellä on ollut harkinnassa lähteä viikoksi pariksi mökille, joka on hänen sukulaistensa omistama. Jos tällä henkilöllä aiemmin oli hyvä mieli siitä ideasta, että hän lähtee hiukan "tuulettumaan" mökille, niin havaintojen jälkeen hän voi kokea, ettei hän voisi rentoutua siellä, koska siellä häntä vasta tarkkailtaisiinkin. Koska hän kulkisi joka päivä sen tietyn paikan ohitse, joka palauttaisi nuo aiemmat havainnot yhtenä ryppäänä hänen mieleensä, hän saattaisi aiheuttaa itselleen jonkinlaisen rauhattomuuden tilan, joka ei tyyntyisi kotioloissa siellä mökillä ehkä, jos hän vain pystyisi kokemaan sinne menemisen vaihtoehdon rentouttavaksi.

Huomioitavaa tässä kaikessa on se, että jotta tällaista toimintaa voi koordinoida, pitää olla kerättynä kaikenlaista esitietoa kohdehenkilöstä, jotta voidaan mahdollisimman varmasti saada heräämään tietty mielleyhtymä tai tuntemus. Ehkä helpoiten niitä kertyy, kun tulehduttaa pahemman kerran välit johonkin ystäväänsä, joka sitten vuodattaa ihan mielellään kaikenlaista tietoa muiden käyttöön. Esim. jollakin voi olla ollut vain yksi ystävä, joka tietää, että aikoinaan on tullut ostetuksi Ritari Ässä -purkkaa kokonaisen laatikollisen verran aikana, jolloin hän asui jollain tietynnimisellä kadulla (esim. Punkkerikatu).

Tapahtumien koordinoimiseksi tarvitaan mahdollisuus sopia eri tahojen kanssa miten tapahtumia synkronoidaan, missä järjestyksessä mitäkin tuodaan esille ja miten varmistutaan siitä, että havainto varmasti tapahtuu. Ennakointi ja varmuus siitä, että kohdehenkilö saapuu johonkin tiettyyn paikkaan tiettyyn aikaan, saadaan loihdituksi esim. sitä kautta, että syötetään kohteesta kerätyt tiedot neuraaliverkolle, joka kykenee ennustamaan hyvinkin tarkasti tulevia tapahtumia johonkin henkilöön liittyen jos sillä vain on riittävästi tietoa, jonka pohjalta ennusteita tehdä. Lisää varmuutta esim. kohdehenkilön kulloisestakin sijainnista saadaan mm. erilaisten sensoreiden kautta ja hakkeroitumalla hänen tietokoneeseensa.

En voi väittää havainneeni suomalaisten verkkolehtien käyttävän etusivuillaan seuraavanlaista "mielenkaapparia", mutta kyse on "todennäköisesti seuraavaksi keksittävien asioiden listalla" olevasta asiasta, joka nokkeluudessaan ja näppäryydessään houkuttaa jokamiestäkin sitä soveltamaan. Sen vaikuttavat osat voi havaita helposti, kun sen mallintaa visuaalisesti, mutta pelkästään tuntumalla havaittavia asioita katselmoiden ei välttämättä huomaa kuin kaikkein ilmeisimmät asiat. Ja silloinkin on ymmärtänyt vasta puolet.

Lainataanpa ensi alkuun hiukan Marvin Minskyä kirjastaan "The Society of Mind" (1985):

Whenever someone says a word like "apple", you find yourself peculiarly disposed to "notice" any apple in the present scene. Your eyes tend to turn in the direction of that apple, your arm will prepare itself to reach out in that direction, and your hand will be disposed to form the corresponding grasping shape. This is because many your agencies have become immersed in the "context" produced by the agents directly involved with whatever subject was mentioned recently. This, the polyneme for the word "apple" will arouse certain states of agencies that represent an object"s color, shape, and size"

Eli kun ihminen havainnoi jonkin asian, olkoon se sitten vaikka jokin objekti (voi olla esim. ilmiökin) kuten donitsi, mielessä aktivoituu donitsiin liittyviä "edustajia" (kirjassa näkökulmasta riippuen "agents" ja "agencies"). Koska aivot ovat eräänlainen "energiansäästökone", käyttää samojen edustajien "palveluita" useampi kuin yksi havaittavissa oleva asia (esim. toinen donitsi).

Käänteisesti tämä ei toimi aivan niin ripeätahtisesti eli tiettyjen edustajien tullessa aktivoiduksi, yhden tai useamman havainnon seurauksena, vaan tuolloin kyse on enemmänkin säännön tietoisesta tai alitajuisesta oppimisesta ja aina vain nopeammaksi takaisinmallintajaksi tulemisesta. Toisinpäinhän ajattelun nopeus johtuu siitä, että tarvittavat hermoverkkoyhteydet ovat jo valmiina. On omista henkilökohtaisista elämänkokemuksista ja muiden ihmisten kikkailusta riippuvaista mitä kaikkea kenellekin mistäkin yksittäisistä vihjeistä, suggestioista tai edustajien aktivoitumisesta tulee mieleen.

Olisi täysin mahdollista järjestää verkkolehden (yleis tai sekalaisuutisointia) etusivun uutisten esillepano esim. laatikkomaisia elementtejä sisältävän kuvan mukaisella tavalla (yllä aluksi kaksi vierekkäistä uutislaatikkoa kuvin, otsikoin ja ingressein, joiden alla yksi enemmän tilaa vievää uutislaatikko, ja jonka alla lisää vierekkäisiä uutislaatikoita), missä jokainen uutislaatikko sisältäisi 3 x 4 tai 4 x 4 (iso uutislaatikko) huolella valittua piirrettä, jotka aktivoivat lukijan mieleen jo aiemmin rakentuneita edustajia (esim. "ryhmäkuva" tai "riittoisuus" tai "ranttaliksi laittaminen", mitkä aktivoituisivat esim. tunnistettaessa tilanne "tuolien riittämättömyys").

Kolme erillistä aktivoimaan pyrkivien asioiden joukkoa sisältävää kuvaa viittaa yhteen näistä uutislaatikoista (uutislaatikko A). Jokainen numero vastaisi tiettyä edustajaa (esim. "ryhmäkuva" olisi numero 1, "riittoisuus" numero 2 ja "ranttaliksi laittaminen" numero 3). Numeroita käytetään tässä vain siksi, että ne vievät vähemmän tilaa esillä olevissa kuvituksissa.

Kun nämä kaikki yhteydet (esim. A1:stä 1:een, A1:stä 2:een ja A3:sta 10:een) liitetään yhteen, saadaan aikaiseksi kuvan 3 mukainen grafiikka. Siitä voidaan huomata, että numero 18, joka vastaisi vaikkapa "hellyyttä", olisi selkeästi korostunut esiintyvyydessään.

Tämä ei välttämättä tunnu erityisen haitalliselta tai muutenkaan kovin ihmeelliseltä, sillä tämänhän voi ottaa myös pelkkänä tilastollisesti mielenkiintoisena nyanssina. Olennaista on kuitenkin huomata se, että tätä tilastollisesti mielenkiintoista asiaa ei pääsääntöisesti voi havaita, ellei erikseen tuota tätä katselmoitavaa grafiikkaa ja se, että uutistuottajana toimivan on tällaista tekniikkaa käyttäen mahdollista kontrolloida erittäin täsmällisesti esim. sitä, mikä edustaja mielessä tulee eniten aktivoiduksi. Tämä tieto voi olla erittäin arvokasta hyödynnettävää esim. mainostajille, sillä se, mikä ihmismielessä on kulloinkin erityisen aktiivisena, vaikuttaa erittäin paljon siihen, mitä ihminen sanoo, miten sanoo ja mitä valintoja tekee. Tai sitten se on jokin vähemmän aktiivinen edustaja, mikä vaikuttaa eniten, koska eniten aktiivisen edustajan saattaa huomata helpommin tietoisella tasolla.

Sitä mukaa kun tekniikka, erityisesti mm. ohjelmisto- , viestintä- ja informaatiotekniikka, kehittyy, psykiatrin on aina vain hankalampi takaisinmallintaa (eng. reverse engineering), mistä mikäkin potilaan oire tai muu havaittavissa oleva seikka johtuu, jos kyse on muiden ihmisten potilaalle aiheuttamasta tilasta. Samassa mielessä kuin poliisiviranomaiset haluaisivat olla myöntämättä tiettyjä seikkoja, jotka sitovat heidän toimintamahdollisuutensa, eivät psykiatritkaan mielellään myönnä, että heidän on lähes mahdoton hoitaa sellaista, joka on enimmäkseen ulkosyntyistä (eksogeeniset syyt) ja joka olisi läsnä terapian tai muun hoitomuodon jälkeenkin. Seuraavassa kuvaillaan eräs esimerkki psykiatrien kannalta haastavasta tutkittavasta.

Oletettakoon, että jonkin syyn nojalla haluttaisiin stressaannuttaa jotain tiettyä henkilöä, jonka katsotaan kuuluvan vastapuolelle jonkin tietyn asian suhteen. Tämän stressaannuttamisen halutaan olevan sillä tapaa huomaamatonta, että muut ihmiset eivät sitä havaitse, mutta kohde itse kokee sen vaikutukset useita kertoja per päivä. Stressi syntyisi tässä siitä, että tullessaan joka päivä kohdanneeksi kymmeniä kertoja jotain tietynlaista, hän alkaisi hiljalleen epäillä, että kyse ei enää voi olla pelkästä sattumasta, vaan jostain systemaattisesta toiminnasta, joka on kohdennettu häneen.

Ihminen aivothan ovat primitiivisimmältä ja alkeisimmilta osiltaan sellaiset, että jos ne jatkuvasti saavat sellaista syötetietoa, joka aktivoi esim. punaisen käsitettä, alkaa näitä aivoja kantava yksilö havaita ympäristössään entistä herkemmin asioita, joissa esiintyy punaisuutta. Aivojen eräänlaisten "suojamekanismien" ansiosta, tämä korostunut herkkyys ei normaalisti jää päälle loputtomaksi aikaa, mutta "tyyntymisaika" voi pitkittyä, jos punaisuuden esiintymisen varioivuus on sillä tavalla sopivaa, että esiintyvyyden yhteydessä ilmenee aina jotain muuta sellaista, joka stimuloi aivoja. Tähän stimuloivuuteen riittää se, että ilmenee

a) jotain havainnoijalle täysin uutta,b) jotain, mitä hän ei ole havainnoinut pitkään aikaan taic) rykälmä erilaisia asioita, jotka yhdessä aktivoivat kohdeyksilössä jotain tuttua (vrt. NLP-tekniikoista implikaatioon ja suggestioon).

Näistä "aineksista" pelkästään voi jo muodostaa yksinkertaiset säännöt haitantekopeliin, jota voi toistaa pienin variaatioin pitkän aikaa ja haitanteon voi jakaa useiden eri ihmisten tehtäväksi. Normaalisti ihminen ehtii yöunien jälkeen palautua tavanomaisiin mielentiloihinsa, mutta jos tällainen stressiksi muodostava peli jatkuu pitkään, hänen käy hahkalaksi toimia ja ajatella normaalisti - mikä tekee hänet entistä alttiimmaksi lisähaitanteolle.

Tätä haitantekopeliä voidaan jalostaa edelleen ottamalla mukaan esim. GPS-seurannan hyödyntäminen, tietojärjestelmien hakkerointi ja monet muut asiat, joista psykiatrit (ja vaikkapa terveyspalveluja tarjoavien tahojen yleislääkärit) eivät tiedä käytännössä juuri mitään. Kohteeksi joutunut taho voi toki kokeilla sitä repeptillä saatavaa lääkettä, jonka lääkäri kertoo auttavan esim. sillä mekanismilla, että se estää tiettyjä välittäaineita tulemasta vedetyksi takaisin synapsiraosta (valikoitujen reseptorien toiminnan esto), josta sitten olisi jonkin teorian mukaan apua "stressioireisiin", mutta tästä voi pahimmillaan olla seurauksena se, että nämä havaitut "punaisuudet" jättävät lääkkeen käytön aikana entistä vahvempia jälkiä aivoihin. Tätä harvempi psykiatri (tai muu "sellainen") osaa tai edes viitsii ottaa huomioon, eikä heillä tyypillisesti ole konsultointiapuna esim. ICT-alan erikoisosaajia vaan vain joku Terttu neuropsykologian puolelta.

Skitsofreniaa ei vielä nykyaikanakaan ole saatu määriteltyä sillä tapaa tarkkaan, ettei kyseisen diagnoosin saajiksi päätyisi hyvinkin paljon toisistaan eroavia ihmisiä persoonallisuuksiensa, oireidensa ja muiden seikkojen osalta. Tämä johtuu sekä oirekriteereistä, että tavoista soveltaa niitä. Eräs, täysin käsittelemättömäksi jäänyt syy sille, mikä omalta osaltaan on aiheuttamassa, ylläpitämässä ja pahentamassa "skitsofreniamaista oirehdintaa" liittyy kokeellisen tutkimuksen kohteeksi joutumiseen muiden tahojen liiketaloudellisten tai muiden intressien tyydyttämiseksi (tarpeellista alleviivata terveitäkin ihmisiä varten, jotta ilmaisu olisi helpompi lukea).

Psykiatria itsessäänhän on eräänlaista kielipeliä eli se perustuu joukkoon sääntöjä ja toimintatapoja, joita pidetään yllä jos ei muuten niin psykiatria instituution uskottavuuden vuoksi. Skitsofrenian osalta tätä tosiasiaa kuvaavat seuraavat kaksi katkelmaa artikkelista "Skitsofrenia psykiatrista kielipeliä?" (1997;113(24):2585;Matti O. Huttunen):

Kirjoituksessaan "Vaikenemisen suudelma" esseisti Torsti Lehtinen (1997) kiinnittää huomiota maailmaa syleilevien yleiskäsitteiden vaarallisuuteen. Psykiatriset diagnoosit - kuten skitsofrenia - ovat tällaisia yleiskäsitteitä, joilla ei sellaisenaan ole välttämättä mitään tekemistä yksilön todellisuuden kanssa. Puhe skitsofrenian etiologiasta voi Torsti Lehtistä mukaillen olla yhtä pöllähtelevää pakkashuurua kuin lausahdus "Tuolla on lintu".

Jäykkä usko skitsofrenian tai muiden psykiatristen tautien "olemiseen" lienee tärkein syy siihen, että näiden suurta inhimillistä kärsimystä aiheuttavien käytösmuotojen yksilöllisiä etiologisia tekijöitä tai olemusta ei ole vuosikymmenienkään tutkimustyöllä kyetty itse asiassa lainkaan selvittämään.

Mainitulla kokeellisen tutkimuksen kohteeksi joutumisella tarkoitetaan tässä sitä, että jonkin Suomen laajuisesti toimivan yrityksen (esim. tavarataloketju, jonka toimipisteiden sisällä on paljon käytäviä ja pitkä rivi kassapisteitä) henkilökunta on palkattu työhönsä mm. sillä kriteerillä, että työntekijä on valmis mukauttamaan omaa käytöstään ja toimintaansa sen mukaan, minkä on simuloitu ja/tai mallinnettu olevan yrityksen liiketaloudellisten intressien kannalta perusteltua, mikä tarkoittaisi käytännössä erityisesti sitä, että henkilökunta olisi valmis, ellei suorastaan innokas kokeilemaan kaikkea sellaista, joka liittyy esim. neuromarkkinointiin, suggestioihin, NLP:hen, sekä moniin varsinaisiin tieteisiin, joista sopivanlaista hyötyä olisi ammennettavissa (esim. kognitiivinen neuropsykologia). Lisäksi yritykset ovat toki vapaita konsultoimaan tai palkkaamaan minkä alan ammattilaisia tahansa kehittääkseen liiketoimintaansa tai tehdäkseen erilaisia eksperimentaalisia kokeiluja.

Koska tässä esimerkissä olisi kyseessä usealla paikkakunnalla toimiva yritys, sen täytyisi löytää riittävän yleistettävissä olevat ihmisten käytöstä kuvaavat mallit, jotta toimiviksi koettuja niksejä voidaan käyttää kaikissa toimipisteissä. Siinäkin on oma järkensä, että tehdään tutkimusta ihmismassojen liikkeistä yleensä, mutta parempaan ymmärrykseen päästään, kun valitaan tutkimuskohteiksi sellaisia ihmisiä, jotka käyvät jossain tietyssä toimipisteessä usein. Tavaratalot ja isot ruokakaupat täyttävät hyvin tämän yksittäisen kriteerin, mutta olennaista on huomioida sekin, että aivan jokaisen työntekijän ei tarvitse olla tietoinen siitä, minkälaisista kokeellisista peleistä on kyse tai että sellaisia yleensä pelataan.

Yrityksen kannalta ajateltuna "sopivan tyhmä ja melko köyhä" tutkittava voi olla ihan yhtä hyvä tutkittava kuin "fiksu ja kohtuullisen varakas", varsinkin kun kertyvää tutkimustietoa voi myös vaihdella muiden yritysten kanssa.

Sitä mitä voitaisiin haluta tutkia tai kokeilla, on niin runsaasti kuin mitä mielikuvittelemisen kautta keksitään, mutta siinä vaiheessa kun tutkimuksen kohteena olevasta henkilöstä alkaa tuntua, että joka kerran kun hän tulee käymään kyseisessä toimipaikassa, hän ei tunne kulkureittiensä, ostostaipumustensa tai päätöstensä yleensäkään olevan "aivan hänen omiaan", hänessä voi hiljalleen alkaa kehittyä tunne siitä, että "hän on tulossa hulluksi".

Riippuu paljonkin siitä, mikä on tutkimuksen kohteena olevan tietotaso sellaisista aiheista, joiden avulla hän voisi rationalisoida asioita itselleen näihin tuntemuksiinsa liittyen, mutta useimpien ihmisien kohdalla voinee olettaa olevan niin, että jotain täyteen ymmärrykseen tarvittavaa tietoa puuttuu. Se voi liittyä esim. matemaattiseen laskentaan, sosiaalipsykologiaan tai neurotieteisiin.

Jos tutkittava lähtee omatoimisesti selvittelemään jotain sellaista, joka on kovin kaukana hänen nykyisen ymmärryksensä tasosta, hän tulee ylikuormittaneeksi aivojaan pitkän aikaa siten, että hän melko samanaikaisesti sekä yrittää ymmärtää jotain vaikeaa, soveltaa oppimaansa ja samaan aikaan olemaan uusien eksperimentaalisten tutkimuskokeilujen kohteena. Mitä kauemmin hän tätä jatkaa, sitä varmemmin hän "sotkee" omaa mieltään, koska hän käytännössä palauttaa toistuvasti mieleensä jotain keskeneräistä mietintää ja "tallettaa" mieleensä takaisin entistä sekavamman "ajatusmössön".

Jos tutkittava on lisäksi stressaantunut joidenkin muiden syiden vuoksi, hänen ajattelukykynsä on todennäköisesti aika lailla ns. kuralla, eikä hän ehkä saa kunnolla palautettua mieleensä sellaisiakaan asioita, jotka hän on aiemmin osannut oikein hyvin. Hän tekee myös erheellisiä päätelmiä ja "tallettaa" nekin takaisin mieleensä. Olisi kuitenkin väärin sanoa, että aiempi oppi ihan noin vain "tuhoutuisi", sillä kyse olisi pitkältikin tiedon käyttöön saamisesta. Tietynlaista ajatusten jäsentelyyn liittyvää vaivaa nähden on periaatteessa aina olemassa mahdollisuus "mielenjärjestyksensä normalisoimiseen", jos siihen vain on riittävästi aikaa ja rauhaa.

Jos jonkin tapahtuman seurauksena tämä tutkittava ajautuisi tilanteeseen, jossa hän alkaisi selittää esim. lääkärilleen, että "hänellä on tällainen teoria tutkimisen kohteena olemisesta", niin eihän hän sitä todennäköisesti kovinkaan hyvin saisi selitettyä, koska ei ole tajunnut sitä itsekään kunnolla. Lääkäri olisi tässä kohdin avainasemassa siinä mielessä, että hän voisi tehdä joko päätöksen lääkityksen aloittamisesta tai sitten hän voisi pysähtyä tarkastelemaan maailmaa hieman kokonaisvaltaisammasta näkökulmasta. "Mitä, jos tämä potilas tässä onkin oikeilla jäljillä ja olemme olleet jo pitkään aivan uudessa ajassa? Ei hän vaaralliseltakaan vaikuta, vaikkakin hieman sekavasti ja epäadekvaatein termein asiaansa kuvaileekin."

"Kaikki ovat kuulleet neuromarkkinoinnista, mutta kukaan ei ole tarjonnut sitä heille. Maaperä on otollinen ja tuote on hauska myytävä. Brändien puolella on selvä kysyntä." (Markkinointi & Mainonta: " Zeeland aloittaa neuromarkkinoinnin", torstaina 12.4.2012)

Pikanttina yksityiskohtana voisi miettiä vaikkapa sitä, että kuinka voidaan tilastoida jotain sellaista (skitsofrenia), jos sitä ei osata määritellä? Miten voidaan esittää väittämiä esim. alue- tai maakohtaisista eroista, jos ei osata määritellä, mitä ollaan vertaamassa?

Induktiivista päätelmää voi kuvailla vaikkapa sanoen: "tähänastiset kokemukset ja havainnot vahvistavat tietyn lainalaisuuden tai säännönmukaisuuden". Mitä pidempi sarja päätelmää vahvistavia tapahtumia ilmenee, sitä taipuvaisemmin havainnoija alkaa uskoa, että sama ilmiö toistuu vastakin. Sään ennustaminen sammakoista ja kahvinpavuista perustuu induktiiviseen päättelyyn.

Nykyajan sääennusteetkin perustuvat osittain induktiiviseen päättelyyn - näin voidaan sanoa niin kauan kunnes asiaan liittyvät matemaattiset mallit ovat täydellisiä ja tuottamiltaan tuloksilta erehtymättömät. Mitä koetellumpaan ja tutkitumpaan tilastotietoon sääolosuhteiden muodostumisen tutkinta perustuu, sekä mitä tarkempaa reaaliaikaista dataa havaintolaitteistot pystyvät keräämään, sitä täsmällisempiä ennusteita tulevista sääolosuhteista pystytään kertomaan.

Arkijärkemme avulla voimme olettaa, että autot ajavat tietyllä puolen tietä, ovissa olevat kahvat avaavat oven, pesukone pesee pyykit, kiikkulaudan toinen pää nousee ylös istuttaessa toiseen päähän ja että lamppu syttyy kun painaa sen katkaisimestaan päälle.

Maailma "ympärillämme" kuitenkin muuttuu jatkuvasti, joten voisi olettaa, että arkijärjen on seurattava perässä, kuten markkinakorot tai euribor seuraisivat joitain ilmiöitä, mutta seuraako arkijärki perässä? Ovet avautuvat kyllä edelleen kahvoista, mutta ne avautuvat myös nappuloista, lämpoantureiden tunnistamina, mukana kulkevien RFID tagien luennan jälkeen tai mchammermaisen käsien veivaamisen jälkeen. Jos ovessa on sekä kahva, että nappula sen vieressä, mihin perustuu päätelmä siitä, että tietää kummasta niistä avautuu ovi ja kummasta salaluukku oven edessä olijan alta?

Voidaan kuvitella sellainen maankolkka, jossa ihmiset eivät käyttäisi samanlaisia ilmansuunnan käsitteitä kuin me länsimaiset tapaamme käyttää, vaan pohjoinen olisi se suunta, josta jumala nro 14 toisinaan ilmaisee puhkuntansa avulla suuttumuksensa. Se olisi heidän arkikäsitystään. Toisaalta heillä voisi olla käytössään yrttejä, joiden avulla saadaan jumaltenpalvontaseremonioita varten aikaan massiivinen kemiallinen reaktio, jota "länsimaat" eivät osaa toteuttaa synteettisesti, jos mitenkään, mutta joka olisi kuitenkin verrannollinen sille ennenmuinoiselle ajalle, jossa erilaisiin eliksiireihin ja lääkkeisiin luotettiin, jos kauppamies puhui niistä riittävän oivasti.

Jos ilman mitään järjellistä (lue: tiedotusvälineissä lukematonta) selitystä perinteinen posti ei kulkisi, vaan paketit alkaisivat katoilla, ohjautumaan vääriin paikkoihin, sekä lähetykset sisältäisivät vääriä sisältöjä tai paperikirjeiden kirjaimet olisivat hujan hajan, emme enää kohauttaisi vain olkapäitämme, vaan informoisimme asiasta asiasta vastaavalle taholle - olettaen, että puhelu ohjautuu niin kuin sen voisi olettaa ohjautuvan.

Induktiivinen, erheen mahdollisuuden hyväksyvä arkijärkeily voi väittää, että kun soittaa puhelun, lähettää kirjeen tai lähettää datapaketin matkaan paikasta A paikkaan B, niin puhelu ja viestit menevät perille oikeisiin paikkoihin. Olemme tottuneet siihen, että näin tapahtuu. Toisaalta olemme tottuneet myös siihen, että Internet ei aina toimi.

Arkijärkeä voisi ehkä ajatella niin, että se koostuu aksioomeista eli ilmeisinä pidetyistä lähtökohdista (premisseistä). Aksiooma olisi esimerkiksi: "aurinko on pilvien takana, vaikkei sitä näkyisikään".

Toisaalta on niinkin, että tietämyksemme lisääntyessä yksilöinä, alamme tarkastella tarkemmin omaa sanankäyttöämme ja sanojen mielekkyyttä, mikä lopulta karsii arkijärkeilystämme tietynlaiset lapsellisuudet kuten "auringon on sellainen kirkas ja lämmittävä möllykkä tuolla ylhäällä". Sen sijaan saatamme miettiä auringon koostumusta, aurinkotuulia, planeettojen ratoja, gravitaatiokenttiä, pilvien koostumusta, pilvien syntyjä, strastofääriä, seikkoja jotka vaikuttavat valon taittumiseen ja heijastumiseen, sanan paistaa mielekkyyttä kyseisessä käyttöyhteydessä, monikkomuotoisen sanan "pilvien" viittaamien pilvien limittyneisyyden käsitteen käyttökelpoisuutta ei kiinteän materiaalin yhteydessä, sekä ajaudumme miettimään onko edes olemassa mitään kiinteää materiaalia ja jos ei ole, niin kuinka silloin voidaan sanoa jonkin olevan jonkin takana?

On mahdollisuuksien rajoissa, että aivan kaikkien ihmisten ei yksinkertaisesti tarvitse ajatella asioita liian monimutkaisesti, sillä yhteiskunnassamme on sellainen konsensushenki, että erinäisten asioiden pitäisi tulla ymmärretyksi melkein kuin itsestään. Täten esim. tietoa siitä, missä ruoassa tällä viikolla ei ole lasinsiruja ei julkaista satunnaisesti valitun valtion viraston verkkosivuilla, vaan todennäköisemmin Eviran tiedotesivuilla, josta se kuplii myös uutismedioiden kautta esiin.

Liiaksi ajattelemisen kannalta helpotetussa yhteiskunnassa eläminen voi tosin tarkoittaa sitäkin, että arkijärki tuntuu riittävän niin hyvin, että kattaessaan kaikki normaaliin arkeen liittyvät toiminnot, ei vaativampi järkeily enää liiemmin houkuttele. Täten osattaisiin kyllä syödä, nukkua, käydä kaupassa, käydä töissä, avata televisio, maksaa laskunsa, hakea tenavat tarhasta, tilata lastenkutsuille tarjoilu ja viihdetaiteilija, ulkoiluttaa koira ja ottaa varmuudeksi sateenvarjo mukaan jos vaikka sattuisi satamaan, laittaa eväät valmiiksi seuraavaa työpäivää varten, kerätä netistä pari vitsiä kerrottavaksi työtovereille, varata lentoliput jonnekin samalla netistä kohdemaan paikallisia olosuhteita jonkin verran silmäillen jne. mutta moni haastavampaan mietintään kutsuva pohdittava asia jäisi kokematta.

Ihmisten pyrkiessä vaikuttamaan muiden ihmisten ajatustoimintaan, he tapaavat suosia sellaisia metodeita, joiden perusideat pysyvät mielessä yhtä helposti kuin lyhyesti ilmaistavat muistisäännöt ja joiden visuaalinen esitys ei sisällä ylenpalttisen paljon elementtejä. Ohessa olevat kolme kuviot kuvailevat erästä tällaista metodia, siinä ideana ollen se, että "aktivoitaessa" tahallaan ja riittävän voimakkaasti (dopamiinipurskauksia aikaan saavasti) useita joltain osin keskenäistä samankaltaisuutta edustavia asioita useassa eri yhteydessä ja melko kapean aikaikkunan puitteissa, näiden asioiden välillä muodostuu joksikin aikaa "samanryhmäisyyden tuntua" siinä mielessä, että ajatus lipuu helposti niiden välillä ja herkistyneisyys niissä esiintyvän samankaltaisuuden havaitsemiselle ja uudestaan ajattelemiselle on koholla. Sen mielteen, joka saatiin aktiiviseksi, ei tarvitse sisältää "itsessään" tuota tiettyä samankaltaisuutta, vaan sekin voi monessa tapauksessa riittää, että kyse on aktivoidusta mielteestä juontavasta assosiaatiosta, konnotaatiosta tai denotaatiosta, jopa jostain myöhemmin ja viiveellä aktivoituvasta jatkoajatuksesta.

Siitä, että nämä jotkin yhteiset asiat pysyvät jonkin aikaa mielessä "lähellä pintaa" seuraa se, että ne kontribuoivat vahvemmin siihen, mitä ajatuksia myöhemmistä mielteistä ja havainnoista todennäköisemmin tulee mieleen, mikä viittaa tässä siihen, että ihmisajattelu perustuu paljolti signaalien summautumisella selitettävään analogiaan eli ajatukset pulpahtelevat mieleen niiden suuntaan vievien muiden ajatusten tullessa riittävässä määrin aktivoiduksi. Ts. sitä, mikä oli jo entuudestaan aktiivisena, ei (välttämättä) tarvitse aktivoida tekemällä jotain asiaa havaittavaksi tai ajateltavaksi, koska se tuottaa hermoverkostoissa aktiviteettia jo valmiiksi.

Riippuu pitkälti mm. identiteetin vahvuudesta ja vireystilasta, kuinka helppoa tällä tavoin mieltä aktivoitaessa on haperruttaa jonkun ihmisen persoonaa ja täten vaaditaankin useita altistumisia ja usein eri variaatioin, mutta kun tällaista peliä jatketaan pitkään, toistuvasti ja aina dopamiinipurkauksia aiheutellen, alkaa tietyistä mielteistä juontuvien assosiaatioiden, konnotaatioiden ja denotaatioiden alitajuinen ja tiedostetuksi tuleva vaikutusvoima vaikuttaa niin paljon, että ne mielteet, käsitteet, muistikuvat ym., jotka tahallisten altistumisten vuoksi jäävät ilman "rajallista ajatusaikaa", mutta jotka aiemmin olivat herkemmin käytökseen, päänsisäiseen ajatteluun ja puheeseen vaikuttamassa, painuvat jonnekin mielen syvyyksiin ja kenties jopa unohduksiin. Tämä johtuisi siitä, että aivojen energiasäästöllisistä syistä yksittäisistä mielteistä tai edes esim. kokonaisen taulun katselemisesta esiin nousevat ajatukset eivät johda siihen, että kaikki aivoista rekonstruoitavissa olevat ajatukset pääsisivät samalla kertaa esille.

Pelinä tällainen on sitä vaikeampaa, mitä pidemmälle (assosiaatiohypyissä laskettuna) yritetään arvioida sitä, mihin jonkin havainnon tai ajattelemisen aiheen esiintuominen johtaa samantien ja mitä myöhempiä vaikutuksia altistumisilla on. Tämän vuoksi monet ihmiset tyytyvät siihen, että käyttävät pelkästään ensimmäisen asteen assosiaatioita, konnotaatioita ja denotaatioita, eivätkä edes yritä tehdä liian vaikealta tuntuvaa analyysiä ja arviointia. Pelinä tämä on jotain sellaista, jonka kaiken ikäiset osaavat, mikä johtuu siitä, että se on pohjimmiltaan visuaalista ja visuaalinen aivokuori taitaa olla ensimmäisiä osia, jotka ihmisaivoihin on evoluution kautta saatu eli kognitiivinen kuormitus on vähäistä iäkkäämmilläkin ihmisillä.

NLP-aiheinen (Neuro linguistics programming) kirjallisuus sekä hienovaraiset suggestiot tarjoavat runsaasti erilaisia mahdollisuuksia muiden ihmisten häirintään ja halutuilla tavoilla toimimiseen ohjailuun. NLP-termiä ankkuri (tai ankkurointi) käytetään NLP:ssä ilmaisemaan, että kaksi asiaa, ulkoinen ärsyke ja henkilön sisäinen tila, liittyy henkilön mielessä sillä lailla toisiinsa, että kun toinen esiintyy, niin toinenkin aktivoituu samanaikaisesti. Muissa viitekehyksissä ilmiöstä on käytetty myös nimityksiä assosiaatio tai ehdollistuminen (lähde: eräs NLP-kirja).

Hienovaraisilla suggestioilla ankkuroidun asian voi saada aktivoitua ilman, että ankkuroinnin vastaparia tarvitsee tuoda niin selkeästi esille. Suggestio voi olla sana, ele, ilme, signaali, mielikuva tai sisäinen emotionaalinen tai aineenvaihdunnallinen liikahdus, jonka sai aikaan jokin muu asia. NLP termistössä käytetään termiä implikaatio tarkoittamaan ilmauksen mieleen tuomaa asiaa, jota ei kuitenkaan suoraan olisi esiintynyt esim. suggestiona käytetyssä ilmaisussa. NLP tutkiikin kielen hienovaraisimpia muutoksia kuten vaikkapa objektin sijamuodon muutoksen tai han päätteen lisäämisen vaikutusta siihen, miten asia koetaan (lähde: eräs NLP kirja).

Varsinaista ankkurointia luotaessa "puhtaus varmistetaan huolehtimalla siitä, että ankkuroinnin tapahtuessa tavoitteena oleva tunne tai muu tila on mahdollisimman voimakas ja että ankkurointi tapahtuu eläytymisen tai kokemisen huippuvaiheessa" (lähde: eräs NLP kirja).

Jos on NLP:tä alun perin tarkoitettu käytettävän esim. omien voimavarojen aktivointiin, niin sitä voidaan käyttää myös toisen ihmisen "negatiivisten voimavarojen" aktivointiin. Muistolla, josta "voimavara aktivoidaan, ei tarvitse olla sisällöltään mitään tekemistä sen tilanteen tai aiheen kanssa, jossa voimavaraa on tarkoitus käyttää."

Sosiaalisen behaviorismin mielikuvateorian mukaan mielikuvat ehdollistuvat ja muodostavat ketjuja, aikaansaavat ns. mielikuvarepertuaareja eli ohjelmavarastoja, jotka syntyvät eri aistien kautta. Nämä ohjelmavarastot on jaoteltu kolmeen yleiseen personaallisuutta kuvaavaan alueeseen (siitä toisesta kirjasta):

- emootio motivaatiokäyttäytymisen perusohjelmavarasto- kielelliskognitiivisen käyttäytymisen perusohjelmavarasto- sensoris motorisen (instrumentaalisen) käyttäytymisen perusohjelmavarasto

Olisi liioittelua väittää, että pelkästään jotain mielikuvarepertuaarista toisen ihmisen mieleen palauttamalla voitaisiin "ohjata" ihmistä kuin robottia kaukosäätimellä, mutta teorian mukaan sieltä voitaisiin aktivoida asioita implikaatioilla ja suggestioilla, mistä taasen voi yksinkertaisimmillaan olla seurauksena se, että kohteena olevassa henkilössä voi esiintyä jonkinlaista malttamattomuutta tai kyvyttömyyttä olla ajattelematta niitä asioita, joihin muodostunut mielikuva on assosiaatioiden kautta liittynyt - mikä taasen voi heti tai viiveellä laukaista jonkinlaisia emotionaalisia reaktioita. Haitantekijän kannalta sovellusmahdollisuuksia on lukuisia.

Jokainen opettaja tietää, että hyvät kokemukset ovat ratkaisevassa merkityksessä tulevien onnistumisien kannalta, sillä aiemmat hyvät kokemukset toimivat voimavarana ja ajatusten rakennusaineksena. Valitettavasti antiteesi tästä on päätynyt kovin laajaan yleiseen käyttöön, mikä ei sinänsä ole kovin yllättävää, koska ei ole päätelmänä kovinkaan kummoinen oivallus, että tahallaan aiheutettuja huonoja kokemuksia on hankalampi käyttää tulevien onnistumisien aineksena sellaisenaan.

Eräs kaavamainen tekniikka huonojen kokemusten aiheuttamiseen on sellainen, jossa ensin annetaan jonkun ikään kuin uppoutua johonkin tilanteeseen, jossa vasta harjoitellaan jotain ja heti tilanteen päätyttyä liitetään tilanteeseen jotain sellaista, joka tekee tilanteen muistelun epämielekkääksi. Esimerkkinä tällaisesta pilatusta tilanteesta toimii pienehkössä neuvotteluhuoneessa käyty, jonkinlaista struktuuria myötäillyt palaveri muutaman henkilön kesken, missä tietoisuus ulkomaailmasta ehtii toviksi hälvenemään, mutta tulee ärsyttävästi vastaan heti kun avaa neuvotteluhuoneen oven.

Käytännössä tämä pilaava tekijä voi olla esim. kuultu leikkikeskustelu, jossa näennäisesti keskustellaan siitä, kuinka joku kävi pitkiä neuvotteluja torikauppiaan kanssa, jotta sai tingattua perunoiden hinnan puoleen alkuperäisestä, varsinaisen neuvotteluhuoneessa käsitellyn keskustelun ollessa ihan "eri sfääreihin" liittyvää. On hyvinkin mahdollista, että hyvin sujuneen palaverin jälkeen haluaisi pitää mielensä jonkin aikaa onnistumisen tunteessa, eikä haluaisi ärsyyntymisen kautta aiheuttaa ei kaivattuja muistijälkiä (aivohormoniryöpsähdys). Tätä voi olla vaikea välttää, jos joku taho on päättänyt aiheuttaa tahallaan sen, että palaverikokemuksesta ei tulisi "puhdasta", vaan siihen tulisi liittyneeksi jotain ylimääräistä höttöä.

Jos häiritsevä tekijä on suunniteltu ja toteutettu riittävän hyvin, sitä voi olla hankala olla ajattelematta niissä yhteyksissä, missä tuon palaveritilanteen mieleensä palauttaa, mistä voi seurata se, että yrittäessään haihduttaa mielestään häiritsevää muistoa, haihduttaa samalla muistoa tuosta palaverikokemuksesta, koska ne ovat tietyllä tapaa kytköksissä toisiinsa (näin ainakin eräiden teorioiden mukaan).

Tällaista häirintää on helppo toteuttaa, niiden kaavamaisuus ja toimintaidea on helppo mallintaa visuaalisesti. Toteutuksessa ei tarvitse olla turhan tarkka eli laiskankin luovuus riittää (leikkikeskustelun voi myös korvata esim. jollain näköpiiriin sijoitetulla esineellä) ja lisäksi häirinnän todistettavuus tulee useimmiten mahdolliseksi vasta sitten, kun häirintää on harjoitettu niin monta kertaa, että siinä itsessään voi nähdä systemaattisuutta.

Suggestio voi olla hyvinkin hienovarainen. Suggestion tehoa voi lisätä huomattavasti, jos suggestion seurauksena aktivoituvista ajatusten ja tunteiden ketjuista/verkostoista löytyy yhtymäkohtia kohdehenkilön sen hetkiseen elämäntilanteeseen. Lisäksi, jos yksittäiset huomion kohteeksi tulevat asiat sekä liittyvät toisiinsa assosiaatioiden kautta ja niistä moni on erikseen ehdollistettu (tai ankkuroitu, NLP-termiä käyttääkseni) jo aiemmin, voisi häirintää erittäin suunnitelmallisesti toteutettuna saada aikaan ajatusten ja tuntemusten "hyökyaaltoja", joista voisi olla vaikea päästä irti.

Erittäin paljon on merkitystä sillä, kuinka hyvä on kohdehenkilön asioiden erottelukyky. Esim. ei olisi kovin laadukasta toimintaa pyrkiä ankkuroimaan "vihreään väriin yleensä", jos kohdehenkilö tekee sellaista työtä, jossa hän joutuu kiinnittämään paljon huomiota sopivien värisävyjen löytämiseen sellaisten värien joukosta, jossa värisävyjen erot voivat olla hyvinkin vähäisiä.

Ankkurointi toimii keskimääräisesti ottaen paljon huonommin sellaiseen kohdehenkilöön, jonka vireystaso on korkea esim. lenkkeilyn seurauksena. Tämä liittynee parantuneeseen verenkiertoon, hormonitoimintaan ja metaboliikkaan yleensä, mistä on seurauksena se, että kohteen oma aivotoiminta virkistyy ja ankkurointiyritykset on helpompi kumota ilman erityistä vaivaa.

Anonyymien häiritsijöiden eräänlaisena ongelmana on se, että voidakseen toimia koherentisti, heidän täytyy voida välittää toisilleen viesti siitä, mitä he ovat tehneet tai tekemässä ja tähän he joutuvat käyttämään sanoja, varsinkin jos haluavat myös tallentaa avainsanoja johonkin itse rakentamaansa tietojärjestelmään. Riippuu toki tietojärjestelmän hienostuneisuudesta, mitä siihen voi tallettaa ja miten siitä tietoa kysellään.

On tavanomaista, että ankkuroinnissa hyödynnetään boolean operaattoria AND (suom. ja) eli pyritään usean eri assosiaation kautta ohjaamaan kohdeyksilö "hoksaamaan", jokin tietty haluttu suggestio. Esim. sanaa Helsinki on hankala käyttää suggestiona yksinään, koska siitä tulee mieleen vähän kaikenlaista, mutta yhdistämällä mukaan muita suggestioita, kohdeyksilön mieli huomaa kuin itsestään, mitä tarkoitetaan. Eräänlaista kriteerien käyttöä siis. Kohdeyksilön ei tarvitse olla mieleltään ns. sairas, sillä idea perustuu normaaliin ihmisaivojen toimintaan. Useimmat ihmiset ovat varsin hyviä huomaamaan tällaisia vihjeiden yhdistelmiä, mistä osittain johtuukin, että ihmisen sanotaan olevan kuviontunnistuskone (eng. pattern matching machine). Ketjutetuissa suggestioissa on se hankaluus - voidaan nähdä myös filosofisena ongelmana - että esim. sanat eivät useinkaan tarkoita vain yhtä tiettyä asiaa ja kuten jo mainittiin, yhdellä sanalla ei saa tulemaan mieleen kaikkea mitä sanaan voitaisiin tai on jo liitetty.

Eräänä, tavallaan melko nokkelana suggestiona, voidaan ajatella esim. ilmaisua "oisko heittää euroa". Se voi aluksi tuntua "pelkältä piruilulta" tilanteessa, jossa kohdehenkilö itse on taloudellisessa ahdingossa ja kysymys esitettiin sillan alla, johon on jo aiemmin saattanut tulla ankkuroiduksi jotain ikävää. Todellisuudessa ilmaisu oli tarkoituksellisesti muotoiltu kääntyvän helposti englanniksi muotoon "..spare a coin", josta tietylle kohdeyksilölle heräisi ehkä samantien assosiaatio yritykseen nimeltä Sparecom. Se taas viittaa moniin sellaisiin elementteihin, jotka voivat kaikki olla jo entuudestaan jollain tapaa ankkuroituja: varaosat, aiempi hakeutuminen kyseiseen yritykseen, konkurssikypsyys, lappu luukulla, tekojen selittelyä verkossa (Googlen hakukoneella tiedon hakua), tietynlaisia henkilöiden nimiä, yms. Lisäksi huomioitavaksi tulevat myös muut suggestiot, joista voi "ryöpsähtää" kaikenlaista muuta, jotka nekin voivat olla jo entuudestaan jollain tapaa ankkuroituja (ajattele esim. sitä miten käsi liikkuu, kun annetaan kolikkoa jollain tietyllä asenteella tai minkälaisia uusia suggestioita herää, jos pyrkii kieltämään itseään ajattelemasta minkäänlaisia "rahanpummaajia"). Tällaisen viritelmän luominen vaatii käytännössä aina jonkin tietojärjestelmän tuekseen.

Yhteiskunnassa suorastaan kisaillaan siitä, kuka tai mikä pääsee ajatusten tarjoajaksi ja täten osalliseksi otaksumiin, joita suunnitelmallisesti keskenään verkottamalla päästään ohjaamaan nimettävissä olevien ihmisten ajatustoimintaa vähintään sen verran, että hänet saadaan ajattelemaan jotain tiettyä ilman, että siihen viitataan suoraan. Otaksumat ovat suunnittelunaikaisia arvioita siitä, mitä jonkun tietyn henkilön mieleen tulee, kun tämä altistetaan joukolle valikoituja suoria havaintoja tai hänet johdatellaan ajattelemaan tiettyjä asioita. Arvioitahan niiden täytyy ollakin, koska toisen ihmisen mieleen ei pääse katsomaan suoraan. Otaksumat perustuvat sekä yleiseen tietämykseen siitä, minkälaisia ajatusverkostoja ihmisten mieleen on muodostunut, että myös tietämykseen siitä, minkälaisia ajatusten välisiä yhteyksiä jonkun tietyn henkilön mielessä on -- usein siitä johtuen, että otaksumien asettajat itse ovat olleet niitä luomassa, vahvistamassa ja ylläpitämässä.

Kerrontaan mukaan pääsyn helpottamiseksi selitettäköön vielä, että joka ikinen pienikin suora havainto tai jatkoajatus esim. Aamu-TV:stä, lehden aukeamalta, bussimatkalla sisäänastujista tai jollain käytävällä kuullusta puheesta jättää mieltä joltain tietyltä osin esiaktivoiduksi, ja kun näitä esiaktivointeja on riittävästi ja tietynlaisia, kohdehenkilön ajatukset luikahtavat vahingonomaisesti kohti jotain tiettyä ajatusta, mitä hän ei mitenkään pysty estämään. Jokaista näistä esiaktivoinnista on mahdollista käyttää yhdessä tai useammassa otaksumassa. Helsingin Sanomat, Turun Sanomat, Aamulehti ja muut sanomalehdet hyödyntävät tällaista joka päivä, toimien joko itse yksittäisen otaksuman kaikkien kohtien ajatusten tarjoajana tai sitten he toimivat vain otaksuman pohjustajana eli ne tarjoavat muutamat ensimmäiset ajatukset ja jättävät jonkun toisen tahon tehtäväksi suorittaa varsinainen triggerointi eli otaksuman viimeiseen kohtaan tarvittavan ajatuksen tarjoaminen. Videokuvaa tarjoavat valtakunnalliset uutisten tarjoajat kuten MTV3 rakentaa uutisinserttinsä lähes kokonaan otaksumien hyödyntämisen pohjalla, asiasisällön ollessa toissijaista.

Otaksumia voidaan havainnollistaa kuvalla 1, jossa on 5 kpl otaksumia, jotka koostuvat numeroiduista ajatusten tarjoajista ja ennakkoarvioiden mukaan mieleen nousevista ajatuksista, jotka on merkitty kirjaimella. Jos katsot kuvaa riittävän tarkkaan, huomaat, että samaa kirjainta voi esiintyä useammassa kohdassa. Tämä johtuu joko siitä, että otaksuman tullessa toteen, aktivoitunut ajatus voi toimia muiden otaksumien osana tai sitten samaa ajatusta aktivoi useampi mielen ulkoinen ajatusten tarjoaja.

Otaksumat 1 -- 5 voidaan asettaa toteutumaan (*) kuvitellun ajanjakson 9.00 -- 13.00 välisenä aikana, oletettuna tarkoituksena ollen, että kohdehenkilö päätyy viimeisen mielen ulkoisen ajatusten tarjoajan ilmestymisen seurauksena tietyn suunnitellun tunnetilan valtaan, joka voi tapahtua ainoastaan joko hänen omasta vapaasta tahdostaan -- mitä hän ei haluaisi tapahtuvan tietyssä paikassa ja tietyssä tilanteessa -- tai sen vuoksi, että kaikki otaksunnat toteutuivat suunnitellun mukaisesti. Käytännössä tämä vaatii ajatusten tarjoajilta aktiivista toimintaa, joka sisältää sekä toteutuksenaikaista ajatusten tarjoamista, valintatilanteisiin vaikuttamista esim. tiettyyn kulkusuuntaan vaivihkaa ohjaamalla, että myös kohdehenkilön ajatusten ennalta aktivoimista niiltä osin, että se tukee tietynlaisten ajatusten esiintuloa. Lisäksi vaaditaan paljon tietoa ja dataa siitä, miten kohdehenkilö käyttäytyy, jotta voidaan tehdä automatisoidusti ennakointia siitä, miten kohdehenkilö tulee toimimaan minkäkinlaisissa tilanteissa. Riippuen siitä, miten tärkeää on, että kaikki otaksumat tulevat toteutuneeksi, voidaan ennakointiosuutta ajatella sekä vedonlyöntimahdollisuuksia tarjoavana sosiaalisena huvina, jossa väärin arvaaminen ei ole kovin merkittävä asia tai sitten ennakointi on jotain, jossa on välttämätöntä kehittyä aina vain paremmaksi.

Kuva 2 havainnollistaa otaksumien 1 -- 5 sijoittumista tietylle ajanjaksolle, missä otaksumien suunnitelman mukaisina ajatusten tarjoajina toimivat YLEn Aamu-TV:n tietty haastatteluosuus (otaksuma 1, klo 9.00), Elisa Viihde -mobiilisovelluksen kautta katsotun ajankohtaisohjelman ensiminuutit (otaksuma 2, klo 10.00), Gmail-sähköpostien selailun yhteydessä havaitut sähköpostiviestien otsikot (otaksuma 3, klo 11.00), bussimatkan aikaiset tapahtumat (otaksuma 4, klo 12.00) ja luokkahuoneeseen/palaverihuoneeseen saapuminen (otaksuma 5, klo 13.00). Päästyään sinne missä otaksuman 5 ajatusten tarjoaja 16 tarjoaa ajatuksen N, kohdehenkilössä laukeaa kuin itsestään tietty tunnetila, yhdessä episodimaisten mielikuvien mieleen juolahtamisen kanssa -- kuten oli suunniteltukin. Oletettakoon, että kyseisen suunnitelman ideana oli saada kohdehenkilö surkastuttamaan tuo esiin noussut tunne ja sysimään nuo mielikuvat pois tietoisesta mielestään, koska ne eivät sopisi kyseiseen tilanteeseen, mutta niin tehdessään hän ei pelkästään sysinyt tuota tunnetilaa ja mielikuvia syrjään, vaan teki itselleen vaikeammaksi ajatella sellaisilla käsitteillä ja muilla ajatuselementeillä, jotka ovat assosioituneita niihin asioihin joita nuo episodiset mielikuvat aktivoivat. Ts. jos mielikuvissa esiintyi esim. salmiakin muoto, olisi tuota muotoa toviin vaikeampi ajatella ilman, että väärä tunnetila alkaisi nousta uudelleen esiin, mikä taasen työntäisi tietoiseen mieleen lisää tauhkaa, stressikin lisääntyisi ja imusolmukkeisiin alkaisi kerääntyä kuona-aineita elimistön pyrkiessä rauhoittamaan itseään. Kohdehenkilö itse ei kuitenkaan helpolla pystyisi osoittamaan edes itselleen, mikä häneen oli vaikuttanut. Väittämänä tässä on, että valtamedioiden eri-ikäiset toimittajat (nuorista vastavalmistuneista keski-ikäisiin papparoihin ja mirkkuihin) kehittelevät otaksumia sekä yhteiseksi ilokseen, sillä oman työnsä he osaavat jo niin hyvin, ettei se riitä elämän sisällöksi, että myös aiheuttamaan epämukavuutta niille ihmisille, jotka voisivat jollain tapaa olla uhka esim. heidän edustamansa yhtiön sidosryhmille, valtakunnassa harjoitetulle politiikalle tjms. Tietomurrot kuuluvat osallistujien repertuaariin joko omasta takaa tai jonkinlaisena alihankintana.

Kuvat 3 ja 4 selittävät tarkemmin sitä, mihin kuvan 1 otaksumissa olevat numerot ja kirjaimet viittaavat. Numerot ovat siis "ajatusten tarjoajia (esim. ihminen tai esine jostain perspektiivistä) tai ajattelun tuotteita l. ajatuksia (esim. käsite, mielikuva tai episodinen muisto) ja kirjaimet esiin tulevia ajatuksia tai niistä seuraavia jatkoajatuksia. Kirjaimilla voidaan viitata joko ensiajatuksiin tai jatkoajatuksiin, mutta vain yhteen niistä kerrallaan.

Kuva 5 on ehkä kaikista haastavin ymmärrettävä. Se kuvastaa sitä, kuinka tiettyjen ajatusten käyttäessä osittain samoja hermoverkkoja (esim. samankaltaiset muodot tai vaikkapa samankaltaiset maneerit) ne laukaisevat riittävässä määrin aktiivisena ollessaan uusia signaaleita, jotka voivat yhtyä muihin signaaleihin ja jotka lopulta johtavat jonkin tietyn saman ajatuksen uudelleen aktivoitumiseen. Haastavaa tässä on sen kuvitteleminen mitä yhteistä voisi olla sellaisilla asioilla, joilla ei vaikuta olevan mitään yhteistä eli miten ne voisivat yhdessä aktivoida yhtään mitään, mutta kyse onkin taitopelistä, johon pääsee kyllä ns. helposti sisään, mutta jonkin taiturimaiseen hallintaan vaaditaan paljon harjoittelua ja oman ymmärryksen kehittämistä. Huomaa, että kuvassa visualisoidun algoritmin toiminta perustuu logiikkaan "riittävästi sisääntulevia signaaleja ja sitten niin monta uutta eteenpäin vievää signaalia kuin mahdollista", eikä "riittävästi sisääntulevia signaaleja ja sitten yksi uusi eteenpäin vievä signaali". Tekstin lopussa olevien linkkien takana on interaktiivinen simulaatio näistä molemmista.

Jos kohdehenkilön kannalta alkaa kyse pidemmän päälle olla siitä, että hän jollain tapaa kärsii toiminnasta tai kokee sen jollain tapaa haittaavaksi/häiritseväksi, voi hän sinällään melko helposti osoittaa vähintään sen, että "jotain epäluonnollista tapahtuu", minkä hän osoittaisi esim. takaisinmallintamalla asetetut otaksunnat ja esittämällä kysymyksiä kuten:

a) mistä tiedettiin, että esim. ajatusten tarjoaja 4:n tarjoama ajatus E oli esiaktivoitu, jotta se täten saattoi tulla helposti havaituksi tai

b) miten voisi ihan sattumalta kaikki 5 otaksuntaa tulla toteen ja täten taas kerran tulla jokin sama episodinen tapahtuma uudestaan mieleen

c) tai mistä tiedettiin, että aiemmin oli jo monesti pyritty saamaan esim. ajatuksien tarjoaja 7:n tarjoama ajatus H nousemaan esiin myös ajatuksen tarjoaja 3:sta?

Jokaiseen näistä kysymyksistä olisi vastauksena se, että ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin se, että on joukko muita ihmisiä, jotka pyrkivät vaikuttamaan juuri häneen jollain suunnitelmallisella tavalla. Se ei vielä auta nimeämään tekijöitä, mutta se on alku. Seuraavaksi hänen kannattaa tarkastella sitä, minkälaista esivalmistelevaa häiriötoimintaa häneen on kohdistunut, minkälaiset epänormaalit ja poikkeavalta tuntuvat tapahtumat ovat toistuvasti vieneet hänen mieltään ärsyyntyneisyyden tilaan ja ketkä sitä aiheuttavat.

Kun jonkin muiden ihmisten ajatustoimintaan vaikuttamiseen perustuva metodi selitetään auki siten, että metodin mysteerisyys häipyy ja jäljellä jää matemaattisella varmuudella samoja tuloksia antava metodin selitys, jonka ymmärtää myöhemminkin ilman suurempaa aukipurkamisen vaivaa sellaisenaan ja jota voi varioida loputtomasti, tulee siitä siitä todennäköisemmin eräs muiden ihmisten häiritsijöiden suosikkimetodeista.

Kuvat 1 ja 2 selventävät erästä tietynlaiseen esivalmisteluun perustuvaa metodia, jossa on tarkoituksena nostattaa esiin jokin tietty mielle kohdeyksilön mielessä. Kuvasta 2 voi sellaisenaan huomioida, että havaintojen A, B ja D annettua jonkinlaisia signaaleja, alkaa K olla valmis antamaan oman signaalinsa, minkä lopulta aiheuttaa C eli kyse on, analogisesti ottaen, eräänlaisen kynnysjännitteen ylittymisestä signaalien kasautumisen kautta. A, B, C ja D voisivat olla tässä mitä tahansa symboleita (joita myös sanat ovat), ihmisiä, maantieteellisiä sijainteja ym. Tietänet tai olet huomannut, että assosioidut itsekin (aina ja joka kerta) johonkin tiettyyn sanaan tai kuvaan, kun sinulta kysytään mitä mieleesi tulee (kriteereinä toimivista) sanoista se1, se2 ja se3?

Käytännössä A, B, C ja D toimivat edistävään signaaliin pyrittäessä tällaisina kriteereinä, mutta voisi olla myös niin, että yksi tai useampi niistä olisi ehdollistettu kohdeyksilön mielessä sellaiseksi, että aiheutuisi signaalin inhibitoitumista eli estymistä, jolloin K:n tuleminen mieleen voisi estyä.

Peliksi muunnettuna tämä vaatii jonkin verran esivalmistelua, jotta voitaisiin tietää, mikä johtaa johtaa siihen, että jollekin tietylle ihmiselle tiettyjen asioiden havaitseminen johtaa automaattisesti tietyn mielteen ja siitä seuraavien muiden reaktioiden tapahtumiseen. Esivalmisteluihin sisältyisi sekä analyysiä siitä, minkälaisia ajatusverkostoja kohdeyksilön mieleen on kertynyt, sekä ajatusverkostojen keinotekoista luomista mm. havainnoille altistumisten kautta. Aivojahan pystytään muokkaamaan läpi elämän sekä yksilön itsensä toimesta, että muiden ihmisten niihin vaikuttamisen kautta. Neuraalisella tasolla (hermoverkot, synapsit, neuronit ym.) eivät mitkään muistojen ja mielteiden pohjana olevat biljoonat synaptiset liitokset ole pysyviä, vaan aivojen neuronit ovat eräänlaisessa jatkuvassa kilpailutilassa, täydennettynä erilaisilla regulaatio- ja stabilointimekanismeilla, minkä seurauksena liitoksia muodostuu uusia ja entisiä irtoilee. Tämä irtoileminen johtuu myös aivojen tarpeesta kontrolloida energiankäyttöään ts. aivan kaikkea ei voi ylläpitää jatkuvasti.

Toisin kuin kuvasta 1 alkaen voisi ajatella, ei yksittäistä, tunnistettavissa olevaa sanaa edusta aivoissa esim. yksi neuroni, toisen neuronin edustaessa jotain toista sanaa. Kuvan 1 pallukat edustavat mielteitä, analogian neuroneihin toimiessa varsin hyvin signaalien summautumisen osalta. Käytännössä kuvan 1 asioiden A, B, C ja D voi kunkin ajatella aktivoivan useita neuroneita kerrallaan (ei piirretty), joista vähintään yksi on sellainen, joka on sillä polulla, joka johtaa K:n mahdolliseen aktivoitumiseen. K voisi tulla aktivoiduksi muidenkin asioiden ajattelemisen kautta, mutta jos kuvitellaan, että vain A, B, C ja D olisivat käytettävissä, tulisi niiden kaikkien tulla olla aktivoituja. Kuvassa 2 on esitetty kuinka K laukeaa heti, kun viimeinenkin näistä tulee aktivoiduksi.

Kuvassa 3 mahdollisia ajateltavia asioita on useampia, mistä on helpompi havaita se, että tiettyä ajatusta ei koskaan tule aktivoiduksi, jos sille ei saavu riittävästi syötesignaaleja. Yksinkertaistamisen vuoksi signaalin etenemiseen vaikuttavana keinotekoisena sääntönä on: jotta signaali voi edetä yhdeltä pisteeltä eteenpäin, siihen on saavuttava vähintään kaksi signaalia. Kuvaa 3 luetaan ylhäältä alaspäin: alimmilla riveillä on osa A:n, B:n, C:n ja D:n aiheuttamista signaaleista, jotka sitten yhdessä aiheuttavat signaalin etenemistä säännön mukaisesti. Jos yksikin A:sta, B:stä, C:stä tai D:stä olisi puuttunut, ei tietty kuvion pallukka olisi koskaan aktivoitunut.

Neuroneille, joita kuvan 3 pisteet eivät siis esitä, saapuvia signaaleita, voisi olla tuhansia. Neuroneihin ei kiinnitytä suoraan niiden reunaan, vaan niistä erkaantuu dendriittejä eli (signaalien)tuojahaarakkeita, missä merkitystä mm. signaalin etenemisnopeuden kannalta olisi mm. sillä, mihin kohdin neuronin dendriittiä jokin toinen neuroni pyrkii liittymään (liittymiskohdan etäisyys neuronien solukeskuksesta), mutta nämä ovat yksityiskohtaisuudessaan jotain sellaista, josta ei voi varmistua pelkästään ihmisen käytöstä havainnoimalla. Toisten ihmisten ajatusten ohjaamiseen tarkoitettuja metodeita käytettäessä tällainen tarkkuus ei kuitenkaan ole tarpeellista.

Kuriositeettina mainittakoon JavaScript-kielinen toteutus signaalien hienostuneemmasta etenemisestä, missä on lisänä myös mm. jäähtymisaika, jonka aikana signaaleja vastaanottava noodi ei reagoi uusien signaalien saapumiseen, vaan käytännössä hylkää ne: http://jsfiddle.net/persilj/5d5BR/

Esivalmisteluihin, joilla pyritään luomaan uusia linkkejä mieleen, käytetään mm. klassista pavlovmaista ehdollistamista, asioiden rinnastamisen kautta tapahtuvaa assosiaatioiden uudelleen järjestämistä, toistamista, erottuvuudella pelaamista, suggestioita, huomion ohjaamista, sekä aiemmin aktivoitujen käsitteiden aiheuttaman esiaktivaation laajentamista lähikäsitteiden, sanaperheiden ja laajempien konseptien aktivoimiseen. Jonkin asian tullessa havaituksi tai ajatelluksi, tulee väistämättä aiheutuneeksi lukuisien eri neuronien yhtäaikaista laukeamista ja jos tämä johtaa siihen, että jokin muu reittien varrella oleva neuroni laukeaa, tarvitaan seuraavilla kerroilla vähemmän "lähetystehoa" niiden saapuvia signaaleita lähettäneiden neuronien osalta, jotka avittivat tietyn neuronin laukeamista sillä kertaa. Tämä muutos voi kestää minuuteista jopa kuukausiin. Aiheesta on saatavilla lisätietoa verkosta mm. hakusanoilla "long term potentation" ja "hebbian theory".

Tätä esiaktivoitumista voi käyttää ajatteluunvaikuttamistarkoituksissa mm. siten, että nostatetaan ensin jotain sanaa esille, minkä ajattelemiseksi tulemisen voi varmistaa ihan kysymällä, minkä jälkeen aletaan tuomaan esille sellaiseen kontekstiin liittyviä asioita, joissa tuon sanan tai sitä vastaavan esineen voi erheellisesti ajatella esiintyvän, mistä voi olla melko peruuttamattomana seurauksena - tai ainakin kunnes synaptiset yhteydet taas irtoavat - se, että aiemmin olematon linkki tietyn sanan ja tietyn kontekstin välillä alkaa muodostumaan.

David Katzin Psykologian käsikirjassa (1958) mainitaan, että "Rohracter on määritellyt ajatuksen seuraavalla tavalla: Ajatukset ovat epähavainnollisia elämyskokonaisuuksia, joita ei voi palauttaa aistimuksiksi eikä mielteiksi ja jotka syntyvät tehtävän vaikutuksesta sekä liittyvät merkityksensä puolesta muihin aikaisempiin ajatuksiin." Tuossa väitetään, että ajatuksia ei voisi palauttaa mielteiksi, mutta se ei ole estänyt ihmisiä yrittämästä - ainakin mitä tulee muiden ihmisten mielteiden ounasteluun. Se, mikä erityisesti nykyajan kannalta on olennaista tässä, liittyy yhteistoimintaan ts. ei ole niin, että esim. jokin organisaatio tai yritys pyrkisi mallintamaan mitä sen sisällä ja siihen liittyen tapahtuu, vaan mallintamisen mahdollistajien joukkoon ei välttämättä kuulu ollenkaan esim. yrityksen johtohenkilöitä (mutta voisi kuulua), vaan kaikki tapahtuu työntekijätasolla ja heidän tuntemiensa/luottamiensa ihmisten avustuksella. Sellaisessa riittää kivasti tekemistä niin nuorille kuin vanhoillekin (ja kaikelle siitä väliltä), kunhan vain se, mitä tehdään, on keskusteltavissa olevaa. Yhteinen, intellektuellilta tuntuva puuhastelu saa myös tuntemaan olevansa elossa - varsinkin sellaisessa ympäristössä, jossa ei koskaan tapahdu mitään. Seuraavassa kuvaillaan tilannetta, jonka voi ajatella olevan järjestetty esim. Prismaan (ei välttämättä päde kaikilla paikkakunnilla).

Ajateltakoon tapahtumaa, jossa henkilö on hyllyistä muodostuvia käytäviä pitkin kulkien

a) tullut oikealta ja kääntynyt melko pikaisesti sinne suuntaan, missä tietää kassojen sijaitsevan,

b) ylittänyt nopeasti leveän käytävän sivuilleen katsomatta, ehtien kuitenkin syrjäsilmällä näkemään jotain minne ei halunnut katsoa tarkemmin,

c) päättänyt ettei halua kulkea suoraan kassoille, koska edessäpäin näkyi joku sellainen myyjä, joka herätti liikaa vääränlaisia tuntemuksia tai muistutti jostain, mitä ei sillä hetkellä halunnut tarkastella lähemmin,

d) ei kuitenkaan viitsinyt kävellä kovin pitkälle kassarivien suuntaisesti, vaan halusi nopeasti kassojen luo ja niiden läpi, mihin vaikutti myös sekin, että hänet oli praimattu (eng. priming) tekemään jyrkkä 90 asteen käännös tietyssä kohdin ja jatkamaan sitten eteenpäin,

e) kahdesta kassasta hän valitsee jälleen kerran vasemmanpuoleisen kassan kahdesta vaihtoehdosta, koska hänellä on jatkuvaa taipumusta sellaisen valinnan tekemiseen, minkä olisi myös kaupan

videokamerajärjestelmä tuettu käytöksentunnistusjärjestelmä voinut kertoa.

Henkilön itsensä kannalta kassan valinta meni kuitenkin pieleen, koska hän päätyi juuri sille kassalle, jonka vastakkaisella puolella oli juuri asioimassa henkilö X tai joku sellainen, joka tuo vahvasti henkilö X:n mieleen joko sellaisenaan (tuntemuksien heräämisien kannalta lähes sama asia) tai yhdessä jonkin muun asian kanssa (esim. jokin esine kassan lähellä tai joku tyyppi kulkemassa ihmisvirrassa henkilön X kanssa samaan vuosikymmeneen viittaava hattu päässään).

Se miten tiedettiin jo ennalta minkä kassan tämä kassoille kulkija tulisi valitsemaan, ei välttämättä ole edes kovin monimutkaiseen matemaattiseen selitykseen perustuva. Kun johdattelun toimivuutta on alun perin lähdetty kehittelemään on todennäköisesti lähdetty liikkeelle jonkinlaisesta vieruspistematriisista (*), yhdistetty siihen kerrytettyä tilastotietoa, seurailtu käytöstä videokameralla, johon on yhdistetty jonkinlaista käytöksenanalysointiohjelmointia, paranneltu matemaattisia malleja ja otettu lopulta varmuuden vuoksi käyttöön myös ihmisiä, jotka aiheuttavat (tai ovat aiheuttaneet jo aiemmin) esim. haluja vaihtaa kulkusuuntaa tietyssä kohtaa. Tämä toimii, koska ihmisillä ei ole taipumusta vaihtaa käytöstään jatkuvasti. Se, mikä tässä on erityisen mielenkiintoista, on se, että tämä toimii (monesti) myös silloin, kun kulkija tekee yhden tai useamman yllätyskäännöksen, sillä hänen mielessään on aktiivisena hermosolujen rykelmiä, jotka uuttavat häneen ideaa siitä, mihin hänen pitäisi kääntyä ja missä kohdin. Tässä mentäisiin hiukan myös filosofian puolelle, erityisesti kysymyksen "mitä on vapaa tahto" äärelle.

Ihmisillä on taipumusta etsiä muiden pään menoksi sellaisia toistuvasti käytettävissä olevia templaatteja, kaavoja ja malleja, jotka toimivat hyvin ja ovat vaikea tajuta riittävän nopeasti. Niiden kehittelyssä pyritään siihen, että a) niiden käyttöä on lähes mahdoton todistaa ja niitä voi varioiden käyttää loputtomiin (tällöin mallia ei oppia "ulkoa", eikä sen käyttöön voi täysin varautua). Ts. tällaisista malleista on tullut eräänlainen väkivallan korvike, joilla saavutetaan hiljaa erilaisia tavoitteita. Ne ovat usein melko yksinkertaisia, jotta niitä olisi helppo mallintaa tietokoneella ja jotta niiden toimivuudesta olisi mahdollista keskustella.

Erään havaintosanoilla täytetyn templaatin tuloksista voisi lukea mm. seuraavaa: Henkilö on havainnut asiat jokin4, jokin1, jokin5 ja jokin6, joissa yhdessä esiintyy niin paljon yhteistä tiedetyn asian jokin2 kanssa, että todennäköisyys sen tulemiselle tietoisuuteen on erittäin korkea. Yhteiset piirteet E, K, F ja G saavat vahvistumisien kautta aikaan mielessä "olevan" asian jokin2 tulemisen tietoisuuteen. Asia jokin3 ei todennäköisesti tule tietoisuuteen, koska sitä varten ei ole riittävästi "vihjeitä".

--

(*) http://mathworld.wolfram.com/AdjacencyMatrix.html, http://mathworld.wolfram.com/IncidenceMatrix.html

"Kun kuulemme sanan, asettuvat sanaan liittyvät merkitysyhteydet omalaatuisella tavalla esille; väliin on sanottu, että sana upotettu "sfääriin", johon mahtuu kaikki, mitä käsitteeseen sisältyy. Hollantilainen psykologi Grunbaum on kuvannut miellesisällön merkityksen omalaatuiseksi alueeksi sen sisällön ympärillä, joka käsittää siihen kuuluvien merkitysten epävakaiset havainnollistamiset, jotka on eri tavoin asetettu käyttövalmiiksi. Sama sana voi, aina siitä yhteydestä riippuen, missä se esiintyy, saada aivan erilaisen sfääriarvon." (David Katzin Psykologian käsikirjasta vuodelta 1958)

Tämän tekstin tapahtumasarjoja kuvailevat osuudet, jotka liittyvät stressiin ja mantelitumakkeeseen ovat (enimmäkseen) referointia Joseph LeDouxin Synaptic Self -kirjan suomennoksesta (Synaptinen itse).

Verkosta saa jo nykyisin tilattua ns. exploit kittejä, joiden avulla kenestä tahansa voi tulla automatisoitujen verkkohyökkäysten anonyymi tekijä, troijalaisten levittäjä ja bottiverkon hallitsija. Myös ihmiselimistön toimintaan liittyvän informaation voi sopivasti rajattuna tuotteistaa helppokäyttöisiksi haitantekovälineiksi, joista ostaja voi valita omansa samanlaisen uteliaisuuden vallassa kuin uutta musiikkialbumia ostaessaan. Seuraavassa kuvaillaan sitä teoriaa, mihin tietynlaisen haittakeinon toimivuus perustuisi. Keino itsessään olisi helppokäyttöinen ja loputtomasti toistettavissa oleva, perustuen klassiseen ehdollistamiseen (ankkurointiin NLP-terminologiassa).

Aivojen ohimolohkoissa sijaitsevat kaksi mantelitumaketta (eng. amygdala) eivät opi reagoimaan pelkästään sellaisiin "oikeisiin" vaaroihin kuin auton päälle hyökkääminen asfalttiviidakossa, vaan ne voi saada aktivoiduksi myös a) jokin merkityksetön ja äänenvoimakkuudeltaan vaatimaton ääni, joka aiemmin liittyi kipuun ja b) ärsykkeet, joilla on tietynlainen aikaisemmasta opittu emotionaalinen merkitys.

Tämänkaltaiseen stressiin reagoidessaan mantelitumake saa aikaiseksi sekä aivojen välittäjäaine glutamaatin tasojen nousun, että myös (välivaiheiden kautta) kortisoli-hormonin erittymisen verenkiertoon ja kulkeutumisen kehon eri elimiiin ja kudoksiin. Kortisolin erittymiseen johtava tapahtumasarja on suunnilleen seuraavanlainen:

• hypotalamuksen neuronit saavat aivolisäkkeen erittämään päätteistään kortikoliberiini-peptidiä
• kortikoliberiini-peptidi saa aivolisäkkeen erittämään ACTH-hormonia
• ACTH-hormoni kulkee verenkierrossa ja aiheuttaa kortisolin erittymisen lisämunuaisista - kortisoli kulkeutuu moniin eri paikkoihin elimistössä kuten hippokampuksen reseptoreihin ja sylkirauhasiin (josta sen voi myös mitata)

Normaalisti hippokampus säätelee mantelitumakkeen laukaisemaa stressivastetta ja pitää kortisolin erittymisen normaaleissa rajoissa, mutta pitkäkestoisessa stressissä hippokampuksen kyky säädellä stressiä heikkenee.

Stressivastetta säätelevä hippokampus suorastaan vahingoittuu pitkäkestoisesta stressistä, mikä johtuu sen neuronien solukuolemasta, joka taasen johtuu siitä, että stressihormonit (kortisoli vain eräänä niistä) kuluttavat hippokampuksen neuronien energialähteekseen tarvitsemaa glukoosia, minkä vuoksi ne tulevat erittäin alttiiksi liiallisesta välittäjäaine-glutamaatista aiheutuvan ylikiihottumisen tuhoavalle vaikutukselle (neurotoksisuus). Normaalisti glutamaatin haitalliseksi kohoavaa vaikutusta estäisi GABA-välittäjäaine, mutta jo "tavanomainen" masennuskin aiheuttaa GABAenergisen systeemin toiminnan heikentymistä.

Hippokampuksen toiminnalle stressistä on paljon haittaa, sillä hippokampuksen muistitoiminnoiksi on liitetty mm. episodinen muisti, deklaratiivinen muisti ja kognitiivinen kartta. Lisäksi nouseva kortisolitaso vaikuttaa haitallisesti myös otsalohkon etuosan aivokuoreen, jonka on katsottu liittyvän suuressa määrin mm. päättelykykyyn ja emotionaaliseen kontrolliin.

Kun ministeri pääsee työpäivänsä päätteeksi kotiinsa hengähtämään, onko siinä se hetki, jolloin hän voi antaa oman yksityisen ajattelunsa tulla enemmän läsnä tietoisuuteensa ja miettiä, mitä hän todella on mieltä siitä kansasta, jota hän toimillaan johtaa? Vaikka herra tai rouva ministeri kulkisi työmatkat taksin sijaan yleisellä bussilla ja kuulisi Stockmannin väkijoukon paljoudessa kaikenlaista puhetta ympäriltään, hän ei suoranaisesti kuule sitä, mitä ihmiset ajattelevat, vaan on tuolloin mukana eräänlaisessa kakofonisessa esityksessä, josta voi halutessaan poimia idean tai pari matkaansa. Harvemmin tällä tavoin kuulostellen - olettaen, että mitään puhetta edes kuuluu, sillä voihan olla, että kaikki ovat ihan hiljaa - saa haltuunsa mitään sellaista, josta voi muodostaa kovin kattavaa vaikutelmaa siitä minkälaisia ihmisiä suomalaiset todella ovat. Vaihtoehtona ovat esim. tilastot ja kaikenlaiset kyselyt, sekä kuullut vastaukset täsmäkysymyksiin, joita tv-toimittajat tekevät yllättyneille ihmisille.

Onkin jokseenkin tarpeellista esitellä (valikoima) sellaisia asioita, joista ei voida lukea edes sanomalehtien verkkosivuilta - siis sieltä, mihin monet niistä edelleen dumppaavat kaiken adrenaliinia nostattavan ja täten turhan päiten lisämunuaisia kuormittavan kuten rikos- ja lakkautusuutisoinnit. Annan näille asioille jonkin erityisen nimen, niin voit sitten muistaa ne helpommin.

Ideavirtaan vetäminen. Hiukan pohjusta ensin.. Yhdysvaltalaisissa tv-sarjoissa on se erikoinen piirre, että jollain tietyllä tapaa yhteen sointuvat sellaiset vaikuttavat olevan synkronisoitu keskenään sillä tapaa, että silloin kun ne varsinaisesti "ajetaan ulos" eli niitä pääsee katsomaan, on useiden eri tuottajien tv-sarjoissa paljon sellaista, jotka tuovat heti mieleen jonkin esineen, tapahtuman, ihmisen tjms. joka oli havaittavissa toisessa tv-sarjassa, joka tuli myös katsottavaksi samoihin aikoihin. Aivan kuin sarjan käsikirjoittajat, tuottajat ym. olisivat sopineet keskenään mitä asioita laitetaan yhteiseksi asioiksi eri sarjoihin. Nämä ristiinviittaukset, joita esiintyy esim. AMC Networksin, ABC:n, FOXin, Syfyn ja USA Networkin sarjojen välillä, eivät jää pelkästään tv-sarjojen keskinäisiksi, vaan niitä päätyy myös erilaisten mediatalojen käyttöön, jotta tv-sarjoja katsoessa herääviä tuntemuksia, aistimuksia ja emootioita voidaan vahvistaa tai niiden voimaa voidaan kanavoida toisaanne.

Katsojan kannalta se ei ole kohtalokasta, saati musertavaa, jos sattuukin niin, että eri aistikanavien kautta tietoisuuteen tulee ryöppy jotain tiettyä, mikä sai ensi ilmentymänsä jossain tv-sarjassa, koska sairaampikin mieli kykenee helposti erottelemaan, mikä on vain tv sarjan tapahtumaa ja mikä on Ilta-Sanomien vekkulointia (otsikointipeli, kuva asetteluilla vihjailut, layout kikkailut). Sen sijaan, sillä alkaa olemaan terveenkin ihmisen tosielämään vaikutusta, jos näihin juuri äskettäin ristiinviitattuihin ideoihin assosioidaan pysyväluonteisesti jotain sellaista, joka tulee sopivalla rytmillä toistuvasti havaituksi tosielämässä. Sopiva rytmi tarkoittaa tässä sitä, että havainnoijan mieli ehtii välillä levähtää "siltä kohdin" (hermoverkot eivät laukeile), missä on edustusta tietynlaiselle havainnolle. Asia pahenee sitä kautta, että tätä tosielämään kytkentäisyyttä tehdään lisää, tietyissä teemoissa pysytellen ja tosielämän kiintopisteiden välille assosiatiivisia ristiinviittauksia luoden. Erään ihmisen tietoisuutta koskevan teorian mukaan ihmisajattelu perustuu siihen, että aivojen triljoonien neuronien välillä on jatkuvaa kilpailua signaalien etenemisestä, mihin voidaan puuttua keinotekoisesti esim. juuri sillä tapaa, että luodaan tosielämään sellaista ristiinviittailua, joka aktivoi jotain tietynlaista ajattelua.

Aina ei tarvita edes niitä tv-sarjoja ideavirtojen synnyttämiseen, sillä sellaisella jatkuvalla runnomisellakin, jossa tehdään toistuvia viittauksia johonkin mediassa esiintyneeseen, tosielämää kuvailleeseen tilanteeseen, on myös oma tehonsa. Esim. naapuri voi olla "ladannut itseensä" Edward Snowdenin idean tehden uusien Edward Snowden -uutisointien aikaan aina jotain sellaista, joka saa näkemään hänessä tai hänen toiminnassaan samoja piirteitä kuin Edward Snowdenissa.

Näennäisellä roolillaan ärsyttäminen. Vähän pohjustusta taas.. Mm. Lappeenrannassa on muutamia kymmeniä sellaisia henkilöitä, joiden tietyssä samassa habituksessa esiintyvyydessä on vuodesta toiseen (läpi vuoden) jotain niin kontrolloidun oloista, että voisi luulla heidän olevan joko palkattu, pakotettu tai mielletytty lähtemään vetämään jonkin muutamasta sekunnista puoleen tuntiin kestävän shown (voi tarkoittaa pelkkää ohikulkemistakin), joka on kohdistettu jollekin tietylle henkilölle. Pelkän sanallisen kuvauksen perusteella ei voisi olettaa lukijan voivan erottaa heitä sellaisista, joilla ei oikeasti ole mitään erityistä haitallista tarkoitusta mielessään ja joita kukaan ei ole ohjaillut sijoittumaan jonnekin tiettyyn paikkaan. Kuitenkin, niitä tyyppejä, joita tässä varsinaisesti tarkoitetaan, voidaan ajatella käytettävän esim. tilanteissa, joissa halutaan pilata jonkin tietyn henkilön tapahtuman kokemisesta jääneet muistikuvat, aiheuttaa ajatusten poikkeaminen raiteiltaan tai aktivoida hänessä ärsyyntyneisyystila. Vertaus siihen, että kaikki tällaiset tarkoitukset uuttavat mieleen "hermomyrkkyjä", ei ole kovin pahasti pielessä siitä, mitä aivoissa tuolloin tapahtuu, vaikka onkin kuvauksena hiukan liian pelkistetty.

Se miten näiden erityisien tyyppien esiintymisen ymmärtää, riippuu paljolti siitä, elääkö minkä kokoisessa kaupungissa, sillä heidän käyttämisensä teho on monessa tapauksessa parempi silloin, kun tietoisuus heistä ei huku kaikkeen muuhun, minkä on mahdollista tulla tietoiseen mieleen. Toisaalta, riittävän toiston kautta heidän erottamisensa käy nopeammaksi isommassakin ihmisvilinässä. Toki, jos oikein matemaattisia halutaan olla, voidaan tarkoituksellisesti aiheuttaa vain ihan pikkuriikkisen pieni havainto, joka kumpuaa alitajunnasta tietoisuuteen vasta parin tunnin prosessointiajan jälkeen. Tiede todellakin on niin pitkällä, että tällainen laskelmointi voidaan tehdä.

Näitä näennäisen roolin käyttäjiä voidaan hyödyntää esim. siten, että ensin triggeroidaan havainnoijassa jokin vahva ärsytystila esiin, mitä ryydittää parasympaattisen hermoston aiheuttama stressitila, jota havainnoija yrittää sitten erilaisin stressinhallintakeinoin hallita, minkä jälkeen tuodaan hiukan myöhemmin (edellisen havainnon jo kadottua näköpiiristä) havaintokenttään a) jotain sellaista, joka edustaa asioita joista pitää ja b) jotain sellaista, joka muistuttaa hetki sitten ärsyttäneestä asiasta. Alkuperäinen ärsyttäjä olisi tässä sellainen, joka olisi aiemmin tullut havaittavaksi lukuisissa erilaisissa kontrolloiduissa konteksteissa samoine ärsyttävine piirteineen (esim. kun ollaan menossa junamatkalle Espooseen tapaamaan nettideittiä, vuokraamaan autoa matkatakseen Ouluun työhaastatteluun tai polkaistakseen pyörällä kampusalueelle). Tapahtumapaikaksi voi ajatella esim. kauppakeskuksen ulkopihan ja sisätilan. Päämääräksi voi ajatella esim. sen, että havainnoija halutaan ohjata pitämään miellyttävänä pitämäänsä asiaa ei miellyttävänä.

Esineen merkityksellisyyden opettaminen. Pohjustusta alkuun.. On paljon sellaisia asioita, jotka näennäisesti vaikuttavat siltä, ne ovat vain esim. kahden yksityisen ihmisen välisiä ja että ei niihin poliisin kannattaisikaan käyttää aikaansa. Todellisuudessa kyse voi olla paljon laajemmasta toiminnasta, jossa ei ole kyse yksi vastaan yksi pelistä, vaan yksi vastaan moni. Lisäksi yksittäisillä näennäisesti merkityksettömillä asioilla on samanaikaisesti osansa useissa erilaisissa tarkoituksissa. Ajatellaanpa esim. naapurin autoa ja hänen roskasäiliötään. Ihan tavallisia asioita, mutta kun hän on tarpeeksi monta kertaa ajoittanut niiden siirtelyä ja sijoittelua tietyllä tapaa, niihin alkaa "kertyä erityistä merkitystä", mitä esim. roskasäiliön tapauksessa täydentää roskaan, roskasäiliöön ja niiden tapaisiin asioihin kertyneen merkitykset. Merkitystä esim. roskasäiliölle alkaa kertyä sitä kautta, kun se on toistuvasti yksi niistä harvoista esineistä, joita tietyllä pihalla tai sen portin tienoilla liikutellaan, jätetään haettavaksi jatkuvasti vaihtuvilla rytmeillä ja eri pituisiksi ajoiksi, sillä ihmisen mielihän on viritetty sellaiseksi, että se huomioi erityisesti kaiken tavanomaisesta poikkeavan. Kun tapahtumien poikkeavuuteen assosioidaan jotain sellaista, joka on synkronissa tai ajoittuu toistuvasti havainnoijan oman elämän tapahtumien kanssa, roskasäiliöstä tulee ajoittain sillä tapaa merkityksellinen, että havainnoijan mielessä aktivoituu aivan tarpeettomasti monia roskasäiliön ideaan liittyviä asioita kuten rikkinäiset lenkkarit, jotka heitettiin pois vuonna 2009, vanhat astiat, jotka vietiin itse pois jätehuoltoasemalle vuonna 2011, Hitlerin joukkoteloitukset tai Twitter seuraajien massakarsinta tai uusien seurattavien mukaan ottaminen.

Jotta assosiaatioita auton (tai kuljettajan) ja erilaisten tapahtumien, tuntemuksien tai mielteiden välillä voi syntyä, tarvitaan yleensä aina tietoa siitä, milloin on sopiva ajoitus ja silloin häirintään pyrkivän on tarpeen käyttää erilaisia sensoreita. Kirjoittajaa itseään lähellä on maasotavoimien harjoitusalue, jossa ei oikeasti käy muita kuin satunnaisia koirien ulkoiluttajia, sotapoliisit kerran vuoteen ja kirjoittaja (paitsi jos on lunta), missä voi hyvinkin olla runsaasti erilaisia sensoreita kertomassa, mitä alueella liikkuu. Se olisikin oma pähkäilynsä kuka näitä sensoritietoja pääsee käyttämään ja onko joku muu taho lisäillyt metsään omat sensorinsa (tai dataloggerinsa). Sitä yhteyttä on aika vaikea todistaa, että se naapuri, joka sitä autoansa sopivalla ajoituksella liikuttaa sillä välin kun käy lenkillä, saa reaaliaikaista tietoa ihmisten lähimetsässä liikuskelusta, ellei sitä joku suoraan tunnusta. Entä miten sen todistaa, että se joka siirtelee sen roskasäiliönsä portin pieleen haettavaksi ei ole ainoa, joka pystyy reaaliajassa seuraamaan, mitä näkyy havainnoijan monitorin ruudulla? Esim. paikallinen Sita-jätehuoltoyhtiö on kuluvana vuonna ajoittanut tietyn roskasäiliön hakemisen sekunnilleen sille kohdin (joka kerta), jossa havainnoija on lopettanut jonkin useampituntisen ohjelmointityön. Eli juuri kun olisi jossain sopivassa moodissa, alkaa ulkona julmettu kolina. Kyseinen roskasäiliöntyhjennyskohde on siitä erikoinen, että se käsitellään valikoidusti 1 - 10 pv:n ajanjaksolla, vaikka oikeasti on täsmälliset päivät sellaiset käsittelyyn.

Mitä tästä olisi poliisille kerrottavaksi? Mihin poliisi voisi tällaisessa tarttua? Ei yhtään mihinkään. Ja poliisi tietää sen kyllä itsekin. Tietää myös senkin, että ilman valvonnan aktiivista lisäämistä poliisi jää rääpäleen asemaan, jota kukaan ei kunnioita.

Käytännössähän poliisi on aktiivisesti pyrkinyt siihen, että poliisi saisi kansalta eräänlaisen oikeutuksen keskittyä tutkimaan "oikeasti tärkeitä asioita" ja antaa kaiken muun poliisitoiminnan piiriin kuuluvan tulla ilmi "itsestään" tai olla tulematta ilmi ollenkaan. Poliisihan onkin jo kokeillut julkista Lähivinkki-palvelua koko maassa ("R kioski myi nuuskaa alaikäiselle", "ulkomaalaiset telttailivat luvatta leirintäalueella"), poliisin Nettivinkki-palvelu on aktiivisessa käytössä poliisin omilla sivuilla, Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on kertonut mieltymyksestään saada tunnistettavaan asuun pukeutuneita vapaaehtoisia poliisitoiminnan avuksi ja lisäksi poliisilla ei ole rahaa tutkia kaikkea rahan puutteesta johtuen. Lisäksi aiemmin järkeväksi ihmiseksi profiloitu korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo on saatu sanomaan, että vähäpätöisemmät rikokset pitäisi karsia pois kuluttamasta tuomioistuimien aikaa ja käsitellä ne rutiininomaisemmin.

Aivojen sisäiset regulointijärjestelmät pitävät havainnoijan mielen käyttökelpoisena, vaikka eri esineitä liikuteltaisiin joka tunti aina hiukkasen, minkä vuoksi merkittävin vaikutin onkin ulkoapäin aiheutettu stressi, joka tuottaa väliaikaista kyvyttömyyttä hyödyntää muistitoimintoja, jolloin on käytännössä entistä alttiimpi erilaisilla ehdollistumille. Sekään ei ole lopullista, sillä mieli järjestelee itseään käyttäjänsä ohjeiden mukaan jatkuvasti, minkä vuoksi haitan tekemisen kannalta ainoaksi vaihtoehdoksi jää juuri se, että haitan tekemiseen tarvitaan aina useita ihmisiä (ja tarkkoja ajoituksia). Mutta kuinka tällaisen kertoo oikeutta puoltaville tahoille, jotka haluavat automatisoida ja priorisoida omaa toimintaansa? Juju onkin siinä, että ei heidän tarvitse välittää tällaisesta, koska liian hankalien asioiden käsittelyn voi joko antaa olla tai delegoida ne sellaisille tahoille, joilla on oikeus luulosairaaksi diagnosoimiseen - pääsääntöisesti ilman soveltuvaa pätevyyttä ja ilman erityisempää konsultointia.

Eli.. kun herra tai rouva ministeri tarkastelee maan tilaa niistä lähteistä käsin, mitä hän yleensä tarkastelee, niin ilmeneekö niissä niitä tapahtumia, mitä edellä kuvailtiin? Eipä taida. Entä kansanedustajat, joilla on ehkä enemmän kosketuspintaa jollekin tietylle maantieteelliselle alueelle? Näkevätkö he päätöksentekonsa tukena olevia tilastoja tarkastellen, mitä maassa oikeasti tapahtuu? Entä heidän "agenttinsa" (eiväthän he vain yksin omissa kammioissaan mieti)?

Nokkela hakkeri pystyy päättelemään siitä, mitä sanoit hetki sitten, mitä tulet ajattelemaan seuraavana päivänä. Tietoturvamielessä tällainen on sosiaalista manipulointia (eng. social engineering) hienoimmillaan. Ajatuksiensa suojaamisen mielessä on erittäin hankalaa saavuttaa varmuutta siitä, mikä itsensä kertoma paljastaa liikaa, jos mikään kertomansa ei varsinaisesti kuulosta siltä, että se vaarantaisi mitään.

Tyypillisesti tällaisessa mielen hakkeroinnissa on kyse siitä, että lähiaikoina on tapahtumassa jotain itseen liittyvää, mutta itse ei välttämättä ole (vielä) tullut ajatelleeksi, että heti seuraavana päivänä olisi otettava huomioon jotain tiettyä (esim. pysähdyttävä sillä tietyllä huoltoasemalla, joka on sen tietyn maantien varrella). Alitajunta on kuitenkin jo ottanut sen huomioon ja tuo jokin asia aktivoi sekä neuraalisella (neuronit, synapsit ym.), että käsitteellisellä tasolla kaikenlaista sellaista, jota tuohon tapahtumaan liittyy. Voisi sanoa, että tietoisuutta kohti lähtee pyrkimään ajatuksia, mutta ne saapuvat sinne vasta myöhemmin.

Vaivihkaa "alitajunnan kätköissä" tapahtuva aktivoitumisen leviäminen aiheuttaa sen, että sitä tulee herkemmin ajatelleeksi (tai tehneeksi) sellaisia asioita, joita ei olisi tehnyt, jos tuota lähiaikojen tapahtumaa ei olisi vaikuttamassa.

Nokkela hakkeri (yleensä monien muiden ihmisten avustuksella) pystyy takaisinmallintamaan kohteen käytöksen perusteella sen mitä hän todennäköisesti ajattelee - huomenna. Hakkeri tässä voi olla kuka tahansa, kuten esim. liikekumppani, joka esittää viattomalta kuulostavia kysymyksiä, joissa pyydetään luonnehtimaan sanojen avulla kumppanin erikoista salaattivalintaa.

Se ei välttämättä ole niin murheellista, jos tulee tietämättään paljastamaan, että on aikonut lähteä käymään Pärnussa, mutta se voisi olla kiusallista, jos liikekumppani saisi tietää kumppanin olevan menossa sinne kilpailijan edustajan kanssa. Mutta selviäisikö se tosiaan pelkästään siitä, mitä kertoo olevansa mieltä jostain salaattivalinnasta?

Olet varmasti useastikin huomannut jonkin yhteyden sille miksi teit jonkun tietyn poikkeavalta tuntuneen valinnan esim. sanavalinnoissasi, mutta hetken asiaa pohdittuasi ymmärsit, mikä tuleva tapahtuma sen sai aikaan ja koit ilmiön itse asiassa varsin luonnollisena, vaikkakin ehkä hiukan mystisenä. Olennaista on se, että yhteyttä piti erikseen pohtia. Reaaliajassa et ehkä olisi pystynyt estämään itseäsi kertomasta liikaa, koska yhteyden havaitseminen kestäisi pidempään kuin meneillään olevan lauseen loppuun lausuminen eikä ihminen ole kovin hyvä moniajaja (tietokonevertaus).

Käytännössä kyse on sekä assosiaatiohyppyjen takaisinmallinnuksesta, että sen arvioimisesta, mitkä uinumassa olleet käsitteet ovat aktivoiduttuaan alkaneet kehittää kuhinaa neuraalisella tasolla (eng. neuronal avalanche). Neuraalisella tasolla tämä tarkoittanee hermoverkkojen aktivointia, aksonien luikertelua, neuronien moduloitua viestintää, yms.

Helpoimmillaan pelkkien assosiaatiohyppyjen arvailun voi tehdä ilman tietokoneen apua, sillä ne noudattavat usein yksinkertaista, mikropiireistä tuttua AND operaattorin (boolean operaattorin) käyttöä (esim. kolme erillistä arkkityyppistä asiaa herättäisi aina tietyn saman assosiaation: asia 1 AND asia 2 AND asia 3 = asia 4). Tarkoitukseen voi käyttää myös tietojärjestelmien ja predictive analytics -tekniikoiden (tiedon pohjalta ennustaminen) apua.

Those word associations, lead author Pereira explained, can be thought of as "semantic threads" that can lead people to think of objects and concepts far from the original subject matter yet strangely related. [1]

Tietynlaisten psykologisen häirinnän keinojen monistettavuus ja yleiskäyttöisyys tekee niistä yhteiskunnallisesti merkittävän asian. Seuraavassa kerrotaan sellaisesta laajalti käytössä olevasta keinosta, jota voi luonnehtia "assosiaatioiden välisistä yhteyksistä muodostuneen graafin rakentamisena toisen ihmisen mieleen". Graafi on yksinkertaisimmillaan verkko, jossa on joukko nodeja ja niiden välisiä viivoja. Tästä voi ajatella olevan useita versioita, joissa voidaan hienoimmillaan pelata hyvinkin taitavasti konnotaatioilla ja denotaatioilla.

Tämä on siis usean ihmisen pelaama peli, eikä se oikeastaan toimikaan ilman, että siihen osallistuu suuri joukko ihmisiä, koska assosiaatioyhteyksien hallittuun luomiseen tarvitaan tiettyä vaihtelevuutta ja yllättävyyttä. Todistettavuusmielessä tämä on kohdehenkilön kannalta haastava peli siinä mielessä, että yksittäiset altistumiskerrat eivät useinkaan ole kuvailtavissa sellaiseksi, että pelkästään niiden perusteella voisi ketään syyttää. Altistumiskerrat kuitenkin aiheuttavat tämän mieleen muodostuvan, assosiaatioiden välisistä yhteyksistä muodostuvan graafin laajentumista ja vahvistumista.

Olennaista tässä on ymmärtää se, että neuraalisella tasolla assosiaatioiden mieleen palauttaminen ei palauta mieleen pelkästään jotain tiettyä assosiaatiota, vaan se saa aina aikaan aktiviteettia myös "lähiympäristöissään", jotka taasen saavat aikaan aktiviteettiä omassa lähiympäristössään.

Altistumisen aikaansaamiseksi tarvitaan seuraavat neljä komponenttia, joiden esiintymisen voi myös hajauttaa eli niiden ei tarvitse esiintyä pelkästään esim. yhdessä vastaantulijassa ja kaikki yhdellä kertaa nähtävänä/koettavana. Näiden neljän komponentin ei tarvitse olla aivan eksakteja, koska ihmismieli näkee yhteyden myös sellaisten asioiden välillä, jotka ovat vain suurin piirtein tietynlaisia. Nämä neljä olennaista komponenttia ovat seuraavanlaiset:

1 = assosiaatioverkon yksittäisestä nodesta muistuttava asia

2 = henkilökohtaiseen asiaan viittaava asia (esim. äskettäinen tapahtuma tai asuste), jolla saattaa jo olla vastineensa (nodensa) verkossa

3 = erikoinen, poikkeava tai uusi asia, jolla ei vielä vastinetta verkossa (esim. intiaanipäähine päässä talvella tilanteessa, jossa se erottuu ympäristöstä)

4 = tietystä samasta emootioita aikaansaavasta asiasta muistuttava asia (aiheuttaa aivohormonien ryöppyä joka toimii asioiden muistettavana pysymisen kannalta kuin "liima"), jonka voi luonnehtia antavan sävytteen koko verkolle (ei tarvitse olla edes tosiasioihin perustuva, olennaista on "asian nostaminen pintaan" usein)

Pelin toimivuuteen tulee lisää tehoa kun näiden komponenttien esiintymistä keskitetään jonkin tietyn maamerkin läheisyyteen. Näihin tällä tavoin valituiksi tulleisiin maamerkkeihin tulee graafin vaikutuksesta muodostuneeksi sellainen "ominaisuus", että "graafin vaikutuspiiri" leviää laajemmalle (maantieteellisesti ottaen) eli ts. graafin osatekijät aktivoivat herkemmin muuallakin kuin alkuperäisessä tapahtumapaikassaan. Taitavimmat pelaajat kykenevät levittämään graafin vaikutusta hyvinkin kauas.

Ihmiset tykkäävät kerätä muiden mielessä olevaan itsensä edustajaan ikimuistoisia asioita, joiden voi ajatella koostuvan tilannekuvista, tuntemuksista, puheenparsista ym. Tietoverkkorikoksia, sensoritekniikkaa, asioihin ehdollistamista, sopivaa ajoittamista, huolellisesta toiminnan koordinointia ym. hyödyntämällä voidaan jonkun kohdeyksilön mieleen iskostaa vaikka sataan eri ihmiseen liittyviä ikimuistoisia asioita sillä tapaa, että yksikään näistä ikimuistoisista asioista ei ole sama.

Kuvan 1 voi ajatella esittävän yhteen henkilöön liitettyjä asioita, joista kaksi on erityisen herkästi mieleen palautuvia, kymmenen muun asian tullessa mieleen hiukan viiveellä tai pienesti avustetusti, loppujen, päätteettömien viivojen esittäessä mahdollisia liittymäpaikkoja uusille asioille. Ts.yhteen ihmiseen voitaisiin liittää vain rajoitettu joukko ikimuistoisia asioita (kohdehenkilön mielessä) ennen kuin niiden liian runsas määrä alkaisi tehdä liian epätodennäköiseksi niiden kaikkien palautumisen mieleen itsestään tai vain pienesti avustetusti, alkaen siitä hetkestä, kun tämä tietty henkilö tuli nähtäväksi, kuultavaksi tai muistettavaksi (ks. kuva 2). Avusteisuus tarkoittaa tässä sitä, että asia ehti kyllä aiheuttamaan hermoverkoissa reaktioita, mutta vasta lisä-ärsyke toi sen tietoiseen mieleen asti.

Ikimuistoisuus on tässä eräänlainen toive, sillä riittävän vahvojen (tai nokkelien) ärsykkeiden toivotaan pitävien muistijäljet sen verran eheänä, että niitä voisi hyödyntää pitkän aikaa. Sosiaalisen pelin muotona tässä ei ole hyvä pelistrategia pyrkiä saamaan mahdollisimman montaa, keskenään erilaista ikimuistoista asiaa liitettyä mahdollisimman moneen ihmiseen (kohdeyksilön mielessä, mainittakoon taas), sillä se tekee vaikeammaksi hallita sitä, mitä sitten tapahtuu, kun kohdeyksilö havaitsee esim. kolme näistä ihmisistä, joihin on yhteensä liitetty 6 vahvaa ikimuistoista asiaa ja kolmatta kymmentä lähes yhtä vahvaa asiaa. Jokainen näistä asioista avaa jo ennen mieleen tulemistaan joukon uusia ajatuksia, jotka avaavat lisää uusia ajatuksia jne. aina alkusignaalin eräänlaiseen hiipumiseen asti. Tämä kaikki toimii paremmin sellaisissa kaupungeissa, joissa on kuolettavan tylsää, sillä vilkkaammissa kaupungeissa ihmisen mieli ei ehdi nappaamaan niin hyvin kiinni jokaisesta stimulaatiota aiheuttavasta asiasta.

Pelinä tässä tavataan käyttää erilaisia osanottajia sillä tapaa, että eriytyy esim. 3 - 5 erilaista osallisten käyttötapaa, joihin heidät ensin ikään kuin kasvatetaan ja joista pidetään sitten jatkossa tarkasti kiinni. Jos kohdehenkilön mm. kulkemat reitit ja hänen huoneistonsa ovat liike- ja muilla sensoreilla varustettuja, on helppo rakentaa varoitusjärjestelmä, joka varoittaa mm. siitä, jos joku osallisista on törmäämässä kohdehenkilöön väärään aikaan ja väärässä paikassa.

Jos on kyse melko yksinkertaisista osanottajista, he tapaavat liittää itseensä korkeintaan 1 tai 2 erityisen vahvaa ikimuistoa ja käyttää paljon osanottajia. Tämä on helppo hallita, koska monessa tilanteessa tarvitaan vain yksi tai kaksi osanottajaa, joilla on jokin tilanteeseen soveltuva ikimuisto liitettynä kohdeyksilön mieleen. Lisäksi useimmiten tarvitaan joukko erilaisia symboleita, jotka on voitu esitellä (jotenkin epäilyttävästi) jo aiemmin, minkä jälkeen voidaan antaa kohdehenkilön aivojen "yhteenlaskukoneiston" viedä tehtävä loppuun.

Toinen tapa käyttää osanottajia tähtää kohdeyksilön olemassa olevien käsityksien ja opittujen merkityksien purkamiseen tai vähintäänkin tekemiseen vaikeammaksi käyttää hänen ajattelussaan. Tällöin ei pyritä niinkään siihen, että tiettyyn henkilöön liittyvät ja kohdehenkilön mieleen kertyvät ikimuistot pysyisivät selkeänä, määrällisesti rajoitettuna ja helposti sellaisenaan mieleen palautettavina, vaan pyritään siihen, että ko. osallistujasta tehdään erityisen merkityksellisen tuntuinen kohdehenkilölle ja liitetään häneen alati lisääntyvä määrä asioita.

Tämä alkaa yleensä niin, että aluksi korostetaan muutamaa häneen liittyvää attribuuttia niin paljon, että ne promotoituvat ikimuistoiksi, tuodaan häntä jatkuvasti esille lukuisissa erilaisissa tilanteissa ja pidetään sitten vähän taukoa, jotta kohdehenkilön mieli ehtii rakentamaan uusia, pohjustavia hermoverkkoyhteyksiä. Tämän jälkeen käydään aiheuttamaan tilanteita, joissa tämä tietty henkilö päällimmäisine ikimuistoineen tulee jotenkin "kuvaan mukaan" (suorasti tai epäsuorasti) sellaisissa tilanteissa, joissa kohdehenkilö on juuri ajatellut jotain sellaista, joka täsmää suoraan tai vihjaavasti ko. osallisen toimintaan hetkeä aiemmin tai hetkeä myöhemmin (ennakointijärjestelmien käyttö mahdollista). Eräiden teorioiden mukaan tällaisen toistumisen kautta alkaa tapahtua vertaistumista näiden kahden ihmisen välille, vaikkeivat he olisi koskaan vaihtaneet keskenään sanaakaan.

Olemassa olevien käsityksien purkaantuminen alkaa esim. sitä kautta, että käsityksiä asioidentiloista "täydennetään" liittämällä niihin jotain ällöä. Opittujen merkityksien purkamista voidaan suorittaa johdattelemalla ajatuksia pois johonkin sanaan liitetyistä (opituista) merkityksistä ja uudelleenkytkemällä sana jonnekin muuanne. Kyse olisi molemmissa tapauksissa melko hitaasta prosessista, mutta ne voivat toimia, jos kohdehenkilö ei aktiivisesti pidä yllä käsityksiensä selkeyttä ja kohteena olevien sanojen aiemmin opittuja käyttötapoja. Lisäksi mahdolliset ajatusten kieltämiset voivat aiheuttaa ajattelua estävien synaptisten jälkien muodostumista, mikä voi tehdä kieltämisen hetkellä ajateltujen ajatusten tavoittamista kerta kerralla hiukan vaikeammaksi. Jos saadaan purettua jonkun asiantuntijan osaaminen ja tehtyä hänestä ns. tavis, kyse voi olla jonkinlaisesta työvoitosta jollekulle.

Osanottajat voivat käyttää itseään samalla tapaa kuin kuuluisuutta hankkineet muusikot voivat featuroida jonkin tuntemattoman artistin radiosoittobiisillä tai musiikkivideolla, sillä erolla, että osallistujien kesken ei välttämättä ole mitään statuksellisia eroja, vaan he ovat kaikki samanarvoisia keskenään. Olennaista tuolloin olisi, että "featuroiva" osanottaja toisi läsnäolollaan tilanteisiin itseensä kohdeyksilön mielessä liitettyjä mielikuvia, assosiaatioita ym.

Yksinkertaisimmillaan toiminta ei välttämättä vaadi edes tietojärjestelmää ja tietorekisteriä, koska osallisten kollektiivinen muisti riittää melko hyvin pitämään tiedossa sen, keneen oli liitetty mitäkin ikimuistoja, miten niitä on käytetty ja miten ne vaikuttavat, mutta aika pian sen jälkeen kun tietojärjestelmät on otettu käyttöön alkaa osallistujien tehdä mieli kokeilla esim. sitä, kuinka vähäisillä alkuperäistä muistuttavilla signaaleilla saa aikaan riittävän hyvän vasteen kohdehenkilön toiminnassa. Tämä voisi tarkoittaa vaikkapa sen kokeilemista, josko hiukan samaa näköä yhden osallistujan kanssa hankkinut voisi saada aikaan saman vasteen kuin alkuperäinen.

Jo melko tärkeän viran, roolin tai statuksen saavuttaneet tapaavat yhdessä "vähäpätöisimpien" kanssa aiheuttaa tietyn yksilön tiettyihin asioihin liittyvälle "ymmärtämättömyydelle varatun tilan" täyttämisen turhalla sälällä eli kun kohdehenkilö joskus myöhemmin haluaisi tulla hyväksi jossain tietyssä asiassa, se tulisi olemaan huomattavasti työläämpää, koska mielessä on siihen liittyen tätä turhaa sälää.

Ajateltakoon tässä, että ymmärtämättömyys liittyisi esim. hienoisten puheeseen sijoitettavien signaalien ymmärtämiseen "eliitin keskuudessa". Tällaista ymmärrystähän ei voi johtaa mistä tahansa omasta keskustelukokemuksesta, vaikka orastava ymmärrys voikin alkaa muodostumaan sitä kautta, että seurailee kaikenlaista uutisointia ja katsoo vaikkapa paljon elokuvia. Täysin "puhtoisen" ymmärryksen tällaisesta voi saada vain sitä kautta, että viettää paljon aikaa lukuisten erilaisten ihmisten parissa, joista moni kuuluu ns. eliittiin ja on ajoittain mukana (vertailun avulla oppiminen) tilanteissa, joissa on pelkästään tätä "eliittiä" paikalla, jolloin heidän ei tarvitse sovittaa puheviestintäänsä ihan kaikenlaisille ihmisille. Tässä pätee sellainenkin, että ymmärrys voi "loksahtaa" paikalleen hyvinkin nopeasti, jos on seuraillut asioita riittävän paljon (vrt. luentokurssille valmistautumiseen ja luentokurssille valmistautumattomuuteen) ja sen jälkeen saa erinomaisen hyvän kokemuksen eliitin kanssa oleskelusta.

Ymmärtämättömyyden korvaantuminen sälällä viittaa tässä siihen, että tulee

• liian aikaisin käsitelleeksi, jollain aktiivisesti ajatuksia muokkaavalla tavalla, esim. hienoisten puheeseen sijoittuvien signaalien ymmärtämistä eliitin keskuudessa ja lisäksi
• tulee käsitelleeksi näitä asioita tilanteessa, joka ei orientoituneisuuden kannalta ole ollenkaan sopiva hetki ajatella moisia ja lisäksi
• tilanteeseen liittyy jokin ärsyttävä tekijä (ihminen, esine, ilmiö jne.).

Käytännössä tällaisen toteutus alkaa usein jonkin tietyn julkisuudessa usein esiintyvän eliitin edustajan tekosesta (*), joka ei sellaisenaan ole ehkä mitään poikkeavaa tai erityistä hänelle, mutta joka kuitenkin jää katsojan/lukijan/kuulijan mieleen. Tästä alkaa aikaikkuna, jonka puitteissa tuon henkilön tekosia voidaan uudelleenaktivoida muissa yhteyksissä kuten esim. jonkin kaupan jonossa tai sanotaanko vaikka snakarin jonossa, niin tavoitat väärän orientoituneisuuden idean helpommin.

Kertaluonteisena tällaisella ei ole mitään erityistä merkitystä tai haittaa siinä tapahtuman hetkellä (mitä voi kestää esim. useita minuutteja), hetkeä myöhemmin, eikä edes vuosienkaan päästä, mutta jos tätä toteutetaan sillä tapaa systemaattisesti, että puretaan ensin keskusteleminen yleensä erilaisiin komponentteihin (keskustelukulttuuri, pukeutuminen, katseet yms.) ja käydään yksi kerrallaan tekemään niihin liittyvä ymmärtämättömyys sellaiseksi, että ymmärtämättömyyksien tilalle tulee jotain sälää, niin siitä voi jo ajatella olevan sellaista haittaa, että kun käy ihan tavallisiakin keskusteluja ihmisten kanssa, tulee välttäneeksi kaikkea sellaista, joka aiheuttaisi yhtäaikaisesti (mutta toisistaan erillisinä) ärsyyntymisen ja mielikuvien heräämisen eliittiin liittyen, sillä tästä voisi olla seurauksena se, että ärsyyntyneisyys alkaa tulemaan esille muissakin tilanteissa triggerinä toimien pelkkä jonkin tietyn eliitin edustajan ajatteleminen. Ärsyyntyneisyyskynnys tältä osin on aika pitkälti sidoksissa siihen mikä on esim. tietämys- ja koulutustaso (tai senhetkinen kyvykkyys tavoittaa omia ajatuksiaan), sillä harvempaa ärsyttää "eliitti yleensä", vaikka "heissä" jonkinlaista yhtenäisyyttä voikin kuvitella esiintyvän, sekä siihen minkälaisessa ympäristössä päivänsä viettää. Ärsyyntyneisyyttäkään ei kannata ajatella tässä jonakin tietynlaisena, sillä sitä on niin monenlaista aina tukahdetusta sellaisesta alkaen.

Kuitenkin, voittajina tässä voisi ajatella olevan niiden eliitin edustajien, jotka ovat täten hidastaneet merkittävästi yhden potentiaalisen kilpailijan - olkoonkin, että tämä olisi kilpailija vaikka vasta kymmenen vuoden kuluttua etenemistä, sillä hänen keskustelutaitonsa kehittyvät hitaammin. Hidastumista tapahtuu myös sitä kautta, että negatiivissävytteisten asioiden ajattelu yleensäkin on kognitiivisesti hitaammin käsiteltävää (liittyy ehkä siihen, että mieleltä menee aikaa "putsata" niitä kelvolliseksi ajateltavaksi). Se onkin sitten oma kysymyksensä, miksi ne vähäpätöisemmät auttaisivat näitä eliitin edustajia?

Aivojen plastisuus eli se, että niitä voi muovata läpi koko elämän, mahdollistaa sen, että mitään pysyvää vahinkoa tällä tavoin ei voi saada aikaiseksi, mutta ajatuksiensa uudelleenorganisoimisessa on aina oma vaivansa ja se on sitä työläämpää, mitä enemmän ympäristössä on ihmisiä, jotka aktivoivat tarkoituksellisesti vääränsävyisiä ajatuksia.

Tietynlaisten psykologisen häirinnän keinojen monistettavuus ja yleiskäyttöisyys tekee niistä yhteiskunnallisesti merkittävän asian. Eräänlaista "purske"-tekniikkaa käyttäen voidaan saada aiheutettua toisen ihmisen mieleen vahvoja muistijälkiä, joita voidaan myöhemmin aktivoida hyvinkin pienien impulssien avulla. Purske tarkoittaa tässä sitä, että tietyn lyhyehkön ajanjakson ajan laajennetaan eräänlaista alkeisideaa (yksittäinen havainto, jonka kohdehenkilö on juuri äskettäin tehnyt) liittämällä siihen suurinpiirtein samaan "teemaan" liittyviä asioita. Tai paremminkin, kohdehenkilön mieli tunnistaa yhteyden ja tekee "itse" tämän liitoksen. Optimaalisin ajanjakso vaihtelee puolesta päivästä puoleentoista päivään.

Alkeisideana voi olla esim. "valkoinen nelikulmainen tekstilaatikko, jossa on vihreäsävyinen liukuvärjäys oikeassa alakulmassa". Tämän alkeisidean laajentaminen tapahtuu yksinkertaisesti siten, että tehdään havaittavaksi useita sellaisia asioita, jossa on hiukan jotain samaa kuin tuossa alkeisideassa, sekä mahdollisesti hiukan jotain samaa kuin mitä jo käytetyissä laajentimissakin. Olennaista tekniikan toimimisen kannalta on se, että laajentimen havaittavaksi asettamisen yhteydessä täytyy esiintyä jokin ärsyttävä asia.

Laajentimia ärsyttävän asian kera:

- UML kaavioiden kommenttilaatikot (taitettu kulma) + ärsyttävä asia- dokumenttitiedostojen ikonit (taitettu kulma) + ärsyttävä asia- talon kulma + ärsyttävä asia- kaksi kynää 45 asteen kulmassa toistensa suhteen + ärsyttävä asia- liukuvärivärjäys hiuksissa + ärsyttävä asia- vanhan valokuvan kulman taittuneisuus + ärsyttävä asia

Edellisestä listasta voi havaita, että listan osatekijät ikään kuin kuuluvat yhteen, niistä välittyen "samanryhmäisyyden" tunne. Saman teeman käyttöä ei voida jatkaa ylenpitkään, joten sen käyttö on rajoitettava tietynmittaisen aikaikkunan puitteisiin, optimaalisimman ollessa yhdestä päivästä puoleentoista päivää. Teemoja voi kuitenkin olla meneillään useita samanaikaisesti (paralleerisesti) tai perätysten (sarjamuotoisesti).

Kohdehenkilö kykenee ilman erityisiä ponnisteluja tunnistamaan, että tietyn ajanjakson aikana esiintyy selkeästi aivan liikaa tiettyyn samanryhmäiseen teemaan liittyviä asioita, mikä onkin olennaista sen kannalta, että nämä asiat ryhmittyvät hänen mielessään, sekä "alempana", neuraalisella tasolla lähekkäin toisiaan. Termitettäköön tämä ryhmittyminen ja samaan teemaan liittyneiden laajentimien aktivoituminen muistijäljen muodostamiseksi/aktivoimiseksi.

Aiemmin tuotettujen muistijälkien yksittäisten osasien uudelleenaktivointi saa aikaiseksi sen, että muistijälki itsessään aktivoi yhdessä muiden samaan aikaan aktivoituneiden teemojen kanssa jonkin tietyn saman asia. Sitä on hankala määrittää sanalla sanoen, mikä tuolloin aktivoituu, mutta ajateltakoon, että tuolloin aktivoituu jokin tietty sama muistijälki, tietty sama käsite tai tietty sama skeema. Aivojen toimiessa monella eri tasolla JA veräjän toimintaperiaatteen mukaisesti (kun kaikki sisääntulot aktiivisia eli bitti tyyppiä 1, virtapiirin lähtevä signaali on myös bitti tyyppiä 1), mistä johtuen tiettyjen samojen muistijälkien, käsitteiden tai skeemojen aktivoituminen aktivoi itsessään jonkin tietyn saman asian, olettaen, että muodostuneet hermoverkkoyhteydet ovat pysyneet melko samanlaisina.

Ajatteluunvaikuttamispelissä, jota tv:ssäkin pelataan joka ilta, on hankala voittaa ellei hyödynnetä kaikkien erilaisten ihmisten käytössä olevia rooleja ja niiden tarjoamia mahdollisuuksia. Kautta aikain ihmisten on tehnyt mieli saada puserrettua helposti ymmärrettävien ja käytettävien kaavojen muotoon se, miten muut ihmiset ajattelevat; tuo tiettyä varmuutta omaan ja liittolaisten toimintaan, kun vastapelurit ja harjoittelukohteet saadaan ohjastettua ajattelemaan tiettyjä asioita, jotka mielessä aktivoiduttuaan alkavat vaikuttamaan kohteen käytökseen ja myöhempään ajatteluun.

Voidaan määrittää eräänlainen kierrosmaisesti etenevä sääntöjen joukko, jossa ensimmäinen kierros on se, jolla parhaiten pystytään vaikuttamaan jonkun toisen ihmisen ajatteluun, seuraavilla kierroksilla kohteen oman ajattelun ehtiessä mukaan kontrolloimaan. Yhdellä kierroksella on aina seuraavat osat, aina siihen saakka kunnes kiertäminen (eng. looping) tietoisesti pysäytetään:

• havaittavien kohteiden tunnistaminen/rekisteröiminen
• mielleyhtymien herääminen
• aiempien tilanteiden uudelleeneläminen visuaalisena tilannesimulaationa

Visuaalinen tilannesimulaatio tarkoittaa sitä, että tulee palauttaneeksi mieleen jonkin aiemman tapahtuman osan, jota voi uudelleenelää siinä laajuudessa ja sillä tarkkuudella kuin haluaa. Jos kyseessä on esim. jossain terassilla tapahtunut asia, voi visuaalisessa tilannesimulaatiossa liihotella aaveen tavoin miten haluaa (myös seinien läpi). Ensimuistelulla (ensimmäinen kierros) tilanne saattaa jopa aina alkaa jostakin tietystä kohtaa ja jostakin tietystä perspektiivistä tarkastellen, huomion kiinnittyessä ensin joihinkin tiettyihin helpoimmin mieleen nouseviin asioihin.

Se miten päädyttäisiin juuri johonkin tietyn aiemman tilanteen visuaaliseen simulointiin mielessä, olisi muiden ohjastettavissa mielleyhtymiin vaikuttamisen avulla, mutta varsinainen nerokkuus piilee siinä miten saadaan heräämään juuri tietyt mielleyhtymät, jotka sitten jollain tietyllä uniikilla tavalla liittyvät olennaisesti johonkin tiettyyn aiempaan tilanteeseen - siis sillä tapaa, että kohdehenkilö ei tajua, mitkä asiat toimivat triggereinä.

Helpoiten tiettyjen mielleyhtymien heräämisen saa aikaan, kun tietää missä tilanteessa ja minkälaisten olosuhteiden ja asioiden samanaikaisesti esiintyessä ne ovat muodostuneet. Tässä tuleekin mukaan toiminnan pelillisyys, koukuttavuus ja näkyvyysmahdollisuudet. Kun jostain ihmisestä on muodostettu erittäin laaja kartta (graafi), joka kertoo, mikä asia herättää kuinkakin korkealla todennäköisyydellä tiettyjä mielleyhtymiä sellaisenaan tai avustavan tekijän kera - sen käyttämistä ja laajentamista ei malta lopettaa.

Kun jonkun henkilön mieleen on aggressiivisesti painottaen saatu muodostettua vahvoja assosiaatiolinkkejä, käy niin, että hänen ajatellessa tiettyä henkilöä, hänessä suorastaan leimahtaa esiin joukko "liitännäisiä" (helposti herääviä assosiaatioita, kenties myös denotaatioita ja konnotaatioita). Tai vaihtoehtoisesti, liikuskellessa jossain ympäristössä, jotkin asiat nousevat erityisen helposti sieltä esiin havaittavaksi: esim. jostain henkilöstä voisi olla helposti havaittavissa esim. kiharat hiukset, tai jostain esineestä kuten tiiliskivestä nousisi esiin sille ominaiset muodot, pinnoite, käyttöyhteydet ym. ja toisesta esineestä sen vitivalkoisuus ja pitkulaisuus.

Juuri nämä piirteet ym. toimivat niinä tekijöinä, jotka nostattavat esille tiettyjä haluttuja mielleyhtymiä, jotka sitten johtavat jonkin tietyn aiemmin tapahtuneen asian uudelleenelämiseen. Ei kuitenkaan ole niin, että pelkästään lojumaan jätetyt esineet ja ihmiset toimisivat tämän pelin tekijöinä, vaan asiaan vaikuttaa vahvasti myös "viimeaikaisten tapahtumien altaista" (eng. event boundary pools) helpoiten esiinnousevat asiat. Myös jo aktiivisena olevat aiemmat muistot toimivat tässä jokseenkin samalla idealla kuin viimeaikaiset tapahtumat, missä vaikuttavimmiksi asioiksi muodostuvat ensimuistelulla helpoiten esiin nousevat asiat. Huomioitavaa on, että tapahtumarajojen rajautuvuuteen vaikuttaa paljolti myös sekin, kuinka "hyvä tai huonomuistinen" on. On ihmisiä, jotka eivät kerta kaikkiaan muista mitään, mitä tapahtui hetki sitten jonkin oven takana sen jälkeen, kun ovi on läimähtynyt kiinni - ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin mitään muistijälkiä ei olisi jäänyt.

Se millä logiikalla mielleyhtymät muodostuvat ja mistä niistä esiin kumpuavien aiempien tilanteiden uudelleeneläminen saa alkunsa, perustuu sekä JA-veräjän toimintaperiaatteeseen (riittävän monta signaalia sisään, yksi signaali ulos), sekä myös ajattelun tilannehetkiseen luovuuteen (luovuuden ja kontrolloitavuuden voi ajatella lisääntyvän kierros kierrokselta). Tilanteiden uudelleeneläminen lienee erilaista eri ihmisten kohdalla.

Tietyistä henkilöistä kerättyistä tiedoista voi olla hyötyä useissa eri yhteyksissä, joihin niitä esim. Suomen lain mukaan ei saisi päästää ilman tämän tietyn henkilön lupaa. Voidaan kuvitella esim. työnantaja, joka ei halua palkkalistoilleen epäsopivaa henkilöä, vaan haluaisi sellaisen mieluummin karsiutuvan pois jo ensimmäisellä kierroksella tai jo ennen kuin koko haastatteluvaiheeseen ryhdytään. Voidaan myös kuvitella, että tietynlaisista henkilöistä ei ole riittävästi kokemusta varsinaisen työvaiheen osalta, minkä vuoksi joku henkilö saatetaan palkataan osaksi normaalia koeaikaa ja irtisanoa työsopimus jossain vaiheessa ennen esim. 4 kk työjakson päättymistä. Kokemukset tästä voivat olla hyvinkin arvokasta kauppatavaraa, kuten voivat olla myös videonauhoitteet haastattelutilanteista joiden kerrotaan tuhotun, kun haastateltu niitä itse tiedustelee.

Ajateltakoon esimerkkinä tiedonkerryttämisestä sellaista skenaariota, jossa joku tietty henkilö on palkattu IT-alan työtehtäviin ja jossa häntä on ajateltu pitää vain juuri sen aikaa, että hänen suoriutumisestaan on saatu riittävästi tietoa. Tämän tietotyöläisen instrumentteina olisivat esim. Eclipse, Wacom, Git, SQL ja Flex.

Syy siihen, miksi hän tuli valikoiduksi, voi perustua esim. siihen, mitä hän aatteiltaan edustaa tai mitä asenteellisia suuntauksia hän tiedostaen tai tietämättään myötäilee. Tai ehkä hänet vain halutaan "laboratorio-otukseksi" joidenkin ajatuksellisten tai muiden taipumustensa vuoksi. Esitietoa kohdehenkilöstä vaihtuu nopeasti esim. Skypen ja Google+:n hangouttien kautta (tai perinteisesti puhelimitse) tai joissain tapauksissa aiemmin kerättyä tiettyjen piirien yhteistä tietokantaa selailemalla. Intressiryhmään voi kuulua muitakin ihmisiä kuin työnantajia kuten mihin tahansa sosiaaliseen verkostoon.

Eräänä tutkimusintressinä voi olla se, että työnhakija/tekijä rikkoo merkittävällä tavalla koulutus ja ammattinimikkeiden asettamia rajoja ja täten halutaan kokeilla, kuinka tämä osittain itseoppinut henkilö pärjää todellisissa työelämän tilanteissa, jotka normaalisti olisi tarkoitettu esim. informaatioteknologiaan tai tietojenkäsittelyyn perehtyneille Tampereen teknillisen yliopiston tai Helsingin yliopiston käyneille. Mahdollisuuksiin sisältyy, että halutaan tarkoituksella saada tämä työntekijä epäonnistumaan työtehtävissään (useita mahdollisia syitä).

Sen, joka kokee olevansa joutunut tällaiseen piilotutkimukseen mukaan, kannattaa tarkkailla ilmeneekö jotain seuraavista:

• asetetaan tekemään lukuisia lyhytkestoisia, irrallisia tehtäviä, jotka vaikuttavat mittaavan aivan erityyppisissä tehtävissä suoriutumista, kuin mihin omien työtehtävien alun perin kerrottiin liittyvän
• käsitetuntemusta kartoitetaan runsaassa määrin kompetenssin ulkopuoliselta alueelta (puhellaan esim. white papereista, vaikkei varmasti tule niissä työtehtävissä sellaisia kirjoittamaan)
• joku muista työntekijöistä alkaa hivuttautua kaveriksi toisen työntekijän esiintyessä vastaan olevana (vrt. good cop, bad cop), tullen työajalla kaveeraamisen ohessa tuoneeksi tietoisuuteen asioita, jotka mieluummin pitäisi jonkun toisen ihmisen vapaa ajan tekemisinä (esim. jääkiekon seuraaminen oluen kera)
• lähetetään asiakaskäynnille liian vähäisin valmistautumisen mahdollisuuksin
• valetaan liiallista itseluottamusta kompetenssin laita alueiden tietämille juuri ennen kuin on tarkoitus mennä tapaamaan yrityksen toisen yksikön työntekijöitä, jossa sitten mahdollisesti hölöttää (pönkitetystä) osaamisestaan enemmän kuin olisi järkevää
• puhutaan puppua siitä, että yrityksellä olisi sivutoimipiste esim. Lontoossa, vaikkei näin olisikaan
• kokeillaan, uskooko yrityksessä olevan enemmän työntekijöitä kuin siinä oikeasti onkaan, vaatimalla käyttämään selaimessa käytettävää keskustelufoorumia tai pikaviestinvälineitä, joiden kautta on nähtävissä useiden eri henkilöiden nimimerkkejä, joita ei kuitenkaan koskaan varsinaisesti tapaa
• saatu asiakascase on sisällöltään täysin vastoin omia aatteita, mikä pakottaa sivuuttamaan omat aatteet projektin ajaksi ja tutustumaan vastapuolen aatteisiin
• kehittyvää tittelintajua hämmennetään antamalla graafisen suunnittelijan titteli, vaikka on frontend-koodari, joka tekee satunnaisesti suorakaiteen muotoisten graafisten elementtien kulmien pyöristyksiä Photoshopissa
• vaaditaan tallentamaan koodiin tehdyt muutokset versionhallintajärjestelmään huomattavasti useamman kuin olisi perusteltua, vaikkei kukaan muu koodaa samaa moduulia (muutoshistoria kasautuu ja on myöhemmin tarkasteltavissa mistä kohdin tahansa ja vertailtavissa mihin kohtaan tahansa)
• vaaditaan laajan ja pitkään kehitetyn ohjelmiston ymmärtämistä ilman, että saa ymmärtämisen tueksi minkäänlaista dokumentaatiota tai kaavioita
• tehtäväksi päätyy ketterän kehityksen menetelmiä noudattavassa tiimissä sellaisia haasteita, joissa jo opitun ja uuden asian suhde on 20/80, vaikka pitäisi mieluummin olla 80/20

Olennaista on ymmärtää, että "jonkun tyypin" palkkaaminen pariksi kuukaudeksi ei oikeasti maksa juuri mitään, varsinkin jos intressiryhmä jakaa maksun keskenään.

Ihmisten on helpompi tehdä päätöksiä ja päätelmiä asioista, kun ne eivät ole liian moniulotteisia ja liian vaikeaselkoisesti muihin asioihin kytkeytyviä, vaan mieluummin sellaisia, että niistä voi muodostaa mukavia ja helppolukuisia tilastoja. Nyanssitason miettimistä olisi esim. se, miten jonkin kaupungin mielenterveydelliseen hyvinvointiin voitaisiin vaikuttaa siten, että psykiatrien työ voisi olla enemmän kuin tutkivaa kuin vertailevaa. Vertaileva tarkoittaa tässä sitä, että vertaillaan erilaisiin luokituksiin, ohjeistuksiin ja tilastoihin, tutkivaa ollen se, että lähtökohtaisesti kyseenalaistetaan kaikki entinen.

Teknologia ja tiede mahdollistavat monenlaista sellaista häirintää, jonka voi kohdistaa keneen tahansa ilman, että siitä jää mitään helposti osoitettavia jälkiä. Tällainen potentiaalisesti häiritsevä asia, josta keskusteleminen osoittaisi, että psykiatria tieteenä laahaa kaukana teknologisen kehityksen jäljessä, olisi esim. koiran pitämä koirille ominainen haukkumisääni. Koirien äänenpitämisen taustalla, joka ei vaikuttaisi kohdistuvan yhtään minnekään, voisi olla kokeilemisen kautta löydetty (kaukaa lähetetty) signaali, joka saisi jotkin tietyt koirat vauhkoontumaan (ei tarvitsisi painaa kuin sopivan päätelaitteen nappia ja koirat alkaisivat elehtiä ilman mitään erityistä syytä).

Kun ihmiset menevät kokeeksi hakemaan jonkinlaista apua tai selvyyttä psykiatrin pakeilta, käy helposti niin, että ei käydä selvittelemään sellaisia asioita, jotka vaikuttavat liian hankalilta selvittää, vaikka kyse olisi jostain tilasta tai ongelmasta, joka on täysin tai enimmäkseen muiden ihmisten aiheuttamaa, vaan aletaan tutkia esim. geneettisiä syitä, elämäntaustoja ja erilaisia lääkevaihtoja - ikään kuin kaikki olisi potilaasta itsestään kiinni ja mahdollisesti jopa hänen itsensä aiheuttamaa. Tämän tiedostaen (muiden) on hirmuisen helppo tehdä toisille ihmisille erilaista jäynää, jota kukaan ei kuitenkaan koskaan käy selvittämään, koska ne eivät ole "keskusteltavia asioita". Vastakohtana tälle eli "keskusteltavissa oleva asia" on jotain, josta kuka tahansa "kadulta nykäisty" voisi todeta, että "kyllä, tämä voi selvästikin olla jotain sellaista, joka voisi vähintään häiritä" mikä taasen erottaisi ei psykiatrin virallistetusta psykiatrista siinä, että jälkimmäinen on oppinut ulkoa sovellettavat käytännöt.

Verkkokeskusteluista on ollut luettavissa joitakin irtonäkemyksiä siitä, että esim. Helsingin rautatien lähistöllä oleskelleet kerjäläiset ovat näyttelijöitä, jotka on palkattu tehtäväänsä. Arvailut syistä ovat olleet hajanaisia, mutta eräs mahdollinen tarkoitus on voinut olla siinä, että kerjäläisten läsnäolo saisi kaupungiin saapuvat kuluttamaan rahaa enemmän, sillä se saa ihmiset tarkastelemaan omaa olemustaan ja vertaamaan sitä näihin kerjäläisiin ja muihin ympäristössä läsnä oleviin, mistä voi seurata, että hetken kuluttua he löytävät itsensä ostamassa esim. uusia kenkiä tai paitaa. Riippuu siitä, mihin sosioekonomiseen ryhmään itse sijoittuu, kuinka näkemiinsä tietoisesti (ja alitajuisesti) reagoi.

Jos tätä suunnitelmallisuuden ideaa miettii eteenpäin, voisi löytää siitäkin mahdollisuudesta todennäköisyyttä, että kerjäläisten on olemuksellaan tarkoitus muistuttaa siitä, minkälaiseksi ei ainakaan kannata kenenkään tulla, mikä osaltaan kiihdyttäisi, ainakin jossain määrin, kaupungin ekonomista toimintaa esim. sillä tapaa, että työntekijöitä on helpompi pitää lieassa, koska he eivät halua joutua työttömäksi ja täten alhaisempaan asemaan (ei välttämättä itseisarvoisesti alempi asema, mutta esimerkki onkin melko karkea). Tässä mielessä olisi periaatteessa mahdollista, että samat tahot, jotka suunnittelivat tällaista, voisivat pyrkiä järjestelemään asioita siten, että kaupungilla kulkiessaan olisi havaittavissa useita "luontaisesti" huonompaan asemaan joutuneita, joita tahallisesti pidettäisiin tuossa asemassa ikään kuin varoituksena muille. Tämä vaatisi useiden eri ihmisten yhteispeliä, sekä esivalmisteluna myös melko runsaasti maineen lokaamista.

Tällaisen tietynlaiseen opetusvaikutukseen pyrkivien keinojen vaikuttavuuden logiikkaa saattaisi olla hankala selittää, jos se tapahtuu pitkän ajan kuluessa, sillä hitaita muutoksia itsessä on hankalampi huomata kuin nopeita muutoksia. Ihmiset oppivat asioita alitajuisesti (neuraalisella tasolla jää jälkiä havainnoista ja tuntemuksista, vaikkei sitä tietoisesti huomaakaan), mikä käy ilmi seuraavasta koejärjestelystä, joka on esitelty kirjasta "Neuro Web Design what makes them click?" (Susan M. Weinschenk, 2009, New Riders).

Tässä koejärjestelyssä koehenkilöiden piti painaa 2x2 -ruudukon ruutua vastaavaa nappulaa, johon merkki X tiettyjen ennalta ohjelmoitujen sääntöjen mukaan kulloinkin ilmestyi. Sääntöjä itsessään ei koehenkilöille kerrottu ja säännöt itsessään olivat sen verran monimutkaiset, ettei koehenkilö kyennyt niitä testin aikana tietoisesti oivaltamaan, eikä myöskään testin jälkeen sanallisesti ilmaisemaan. Tästäkin huolimatta koehenkilöiden reaktionopeus kasvoi sitä mukaa, kun testi eteni, vaikka X-merkkien ilmestyminen sinänsä jatkui koko testin ajan samalla vauhdilla vain merkin ilmestymispaikka vaihtui. Tästä saatettiin päätellä, että koehenkilöt oppivat, vaikkakin ei tietoisesti. Kun kokeen järjestäneet tutkijat vaihtoivat kesken testin sääntöjoukkoa, jonka mukaan merkkiä ilmestyi, koehenkilöillä alkoi ilmetä suoritusvirheitä ja painalluksien viive kasvoi. Koehenkilöt eivät tienneet, että sääntöjoukko oli vaihtunut, kyeten tietoisesti selittämään erheitään vain sillä, että "rytmi oli vaihtunut" tai koejärjestelijät olivat jotenkin heidän alitajuntaansa vaikuttaen häirinneet heitä. Näin ei kuitenkaan ollut asian laita. Ts. Ihmiset oppivat alitajuisesti erilaisia kaavoja ja malleja, mutteivat osaa selittää, kuinka ne ovat tapahtuneet.

Joitakin säännönmukaisuuksia, kaavamaisuuksia ja templaatteja ei opi koskaan sillä tavoin, että "on vain elämässä mukana", vaan on annettava itselleen muutaman pohdiskelevan kierroksen verran aikaa todella ymmärtää sellaisia. Esim. Sudoku-pelin läpipeluu nopeutuu ajallisesti useiden satojen prosenttien edestä, kun hoksaa, miten siinä pelissä olevia numeroita pitää tarkastella, jotta osaa nähdä miten pelissä pääsee eteenpäin, mutta tätä hoksausta ei edesauta juuri minkään vertaa se, että esim. silmäilee maisemia, kuljeskelee kaduilla, keskustelee jonkin ihmisen kanssa tai katsoo netti-tv:tä. Asia voidaan ilmaista niinkin, että vaikkei pelin perusideoiden opetteluun käytettävä aika vähäisinä harjoitteluineen vie kuin muutaman kymmentä minuuttia, ei niitä säännönmukaisuuksia, joiden mukaan peliä osaa jatkossa paremmin ja nopeammin hahmottaa tulisi koskaan käyttäneeksi muissa tilanteissa kuin tuon pelin äärellä, ellei olisi ensin opetellut niitä Sudokussa toimivia säännönmukaisuuksia. Niitä ei siis ole opeteltu koulussa, eivätkä ne tule ymmärretyksi sitä kautta, että näkee päivittäin sanomalehdessä taas uuden Sudoku-ruudukon (jonkun) täytettäväksi.

Voitaneen yleistää, että maailmassa on suuri joukko opeteltavissa olevia asioita, joita ei ymmärrä, eikä niitä varsinkaan tule soveltaneeksi jollain tietyllä samalla tavalla, jollei niiden opettelemiseen ja harjoitteluun ensin syvenny.

Joidenkin pelien ratkaisemiseen liittyvät säännönmukaisuudet eivät ole samalla tavalla tyystin loogiset kuin Sudokussa, mistä seuraa se, että niiden sääntöjen itselleen selkiytymisen nopeus on suhteessa siihen kuinka hyvä on oivaltamaan asioita intuitiivisesti. Tällaisia pelejä ovat monet suoranaiseen häirintään tarkoitetut pelit, joiden toimivuus häirinnän onnistumisen kannalta perustuu sellaisille havainnoille ja ajatuksille altistamiseen, joiden yhteisvaikutuksena häirinnän kohteelle aiheutuu mm. lisääntyvää glukoosinkulutusta, stressiä, immuunipuolustuksen kuormittumista, älyllisen kapasiteetin hetkellistä laskua, dopamiinivarantojen tarpeetonta kuluttamista (oletus) ja erityisesti tietynlaisia pitkäaikaisia vaikutuksia mieleen.

Pelimäisen häirinnän kohteeksi valittu yksilö ei ehkä pitkän ajan kuluessakaan aivan täysin ymmärrä pelin säännönmukaisuuksia niin hyvin, että voisi selittää ne ymmärrettävästi jollekin toiselle, koska toimivuus perustuu pitkälti siihen, että ne ovat kustomoitu häirinnän kohteena olevan yksilön mieltä varten, eikä niitä voi selittää minkään lyhyen loogisuustäyteisen kerronnan avulla. Koska monenlaisia pelimäisessä häirinnässä käytettäviä säännönmukaisuuksia ym. ei opeteta missään koulussa millään asteella sellaisenaan, niiden aukiselittäminen itsepuolustustarkoituksissa jää häirittävän tehtäväksi, mikä ei välttämättä ole helppo tehtävä.

Joidenkin häirintään tarkoitettujen säännönmukaisuuksien, kaavamaisuuksien ja templaattien päätyminen opettelu- ja harjoitteluvaiheen kautta häirintäkäytössä hyödynnettäväksi luonnistuu sitä helpommin, mitä valmiimpi (mahdollisesti vasta aiotun) häirinnän kohde on pitämään niitä mielessään aktiivisena. Esim. jos on perehtynyt paljon esim. semanttisen tiedon verkkoihin, relaatiotietokantoihin, sanavalintoihin, esinekuvailuihin sanojen avulla, käsitekarttoihin, ovat ne muokanneet sitä, miten säilöö tietoa mielessään, miten löytää sieltä tietoa, millä tavoin erilaiset asiat ovat toistensa kaltaisia ja miten näitä suhteita, samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia kuvaillaan visuaalisesti.

Hyvin opeteltuihin säännönmukaisuuksiin, kaavamaisuuksiin ja templaatteihin perustuvat asiat "luikahtavat" syvälle tajuntaan ennen kuin tietoinen mieli ehtii rationalisoida havaittuja asioita. Tämä on ongelmallista, jos havainnot aiheuttavat yhdessä ajatusten kanssa fysiologisia reaktioita, mikä kuitenkin tapaa olla erityisenä tarkoituksena tietynlaisissa häirintään tarkoitetuissa peleissä. Tämä on sitä ongelmallisempaa, mitä heikommassa tilassa elimistö on havainnoille altistumisien hetkillä, varsinkin kun kyse ei ole siitä, että vaikutus jatkuisi vain sen aikaa, kun jokin havainto on tiedostettuna. Kyse on suurimmissa määrin siitä, minkälaisia neuronien aktivaatioiden aaltoja ja ristiinaktivointia havainnot ja ajatukset yhdessä saavat aikaan. Antihäirintää edustaisivat tässä esim. kirjat, joissa esiintyvät sanat ja mielikuvia herättävät symbolit on suunniteltu sellaisiksi, että niiden yhteisvaikutuksena päätyy hyvälle mielelle. Tietynlaisessa häirinnässä pyritään siihen, että muodostuvat tuntemukset olisivat pikemminkin musertavia.

Häirinnän kohteen kannalta häiritsevyyden tunne pysyy yllä sitä varmemmin, mitä onnistuneemmin toimintaan osallistujat varioivat esiin nostettujen havaintojen ja ajatuksien ryppäitä, sillä muutoin häirinnän kohteena olevan aivojen regulointi ja stabilointijärjestelmät tyynnyttävät hänen mielensä niin, ettei häirintä enää toimi.

Ihmiset ovat kautta aikain halunneet vaikuttaa omiin tai kyseisen ajan sosiaalisen verkoston määritelmän mukaisen ryhmän etuihin, mutta eivät kovin mielellään ryhdy sellaiseen, joka vaatii esim. miekan käyttöä uhkailu- tai surmaamistarkoituksessa, sillä siinähän voi tulla itseen esim. viilto tai naarmu, minkä vuoksi on ollut perusteltua kehittää keinoja, joilla voi vaikuttaa muiden ihmisten ajatteluun mahdollisimman luotettavia metodeita käyttäen. Ajateltakoon tässä sellaisia metodeita, jotka eivät perustu (niinkään) esim. hyvään argumentaatiotaitoon tai retoriseen taituruuteen, vaan sellaisten mielteiden aktivoimiseen, jotka kapeahkon aikaikkunan rajoissa havaituksi tai ajatelluiksi tullessaan aiheuttavat yhdessä jonkin tietyn muun mielteen aktivoitumisen, mikä taasen voi räväyttää esiin kokonaisen ajatuskokonaisuuden. Vaihtoehtoisesti vaikutus voi olla ei pelkästään ajattelua tietyiltä osin tyrehdyttävä, vaan elimistön homeostaasista tilaa pahemman kerran hetkauttava, minkä aistii sekä mielenrauhan jonkin kestoisena järkkymisenä, ajattelun laaja alaisena hidastumisena, hiilihydraatin kaipuuna, levottomuutena, ihoreaktioina ja muina ns. stressireaktioina, joista osa voi ilmetä vasta esim. tuntien viiveen jälkeen, eikä jonkinlainen kroonistuminenkaan aivan mahdotonta ole.

Ennen tietokoneellistumisen aikaa ei todennäköisesti ollut kovin helppoa tunnistaa samojen metodien jatkuvasta käytöstä seuraavaa kohdeyksilön tai ryhmän ajattelutaipumusten, mahdollisten stressireaktioiden ja monenlaisten persoonan ja käytöksenpiirteiden muutoksia, sillä kertyvien huomioiden ja niistä tehtyjen päätelmien määrän ylittäessä kulloisenkin vuosisadan tai vuosikymmenen aikana käytössä olleiden ylöskirjaamisvälineiden helpon käsiteltävyyden rajat, oli hyväksyttävä myös inhimillisen ajattelun rajat. Täten, voidaan sanoa, että "vasta äskettäin" on alkanut käymään helpommaksi tunnistaa näiden metodeiden käytöstä johdettavia tilastollisia ilmiöitä ja varsinkin, suorittaa kertyneeseen havaintoaineistoon pohjautuvia analyysejä, suorana hyötyä ollen metodien hienosäätämisen helpottaminen. Tosiasiassa, nykyaikana ollaan hyvin lähellä sitä, että ihmisten ajatuksiin vaikuttavien metodien hienosäätö, kalibrointi, konfigurointi ja käytön ajoituksen optimoiminen voidaan jättää lähes täysin itseoppivien koneiden suoritettavaksi.

Jonkun tai jonkin on kuitenkin oltava se, joka vie mielteitä herättävät asiat kohdeyksilön tai ryhmän tykö, sillä vaikka välillisesti on jossain määrin mahdollista lukea muista ihmisistä mitä he ovat kokeneet jossain muualla ja mitä he ovat havainnoineet, on käytännöllisempää ja tavoitteiden kannalta varmatoimisempaa viedä havaittavaksi tarkoitettu asia suoraan kohteen itsensä luo. Tästä päästäänkin siihen, kuinka muiden ihmisten ajatteluun vaikuttamisesta tulee eräänlainen peli, joka joukkoistaa ihmisiä eli saa heidät toimimaan yhdessä erilaisten päämäärien saavuttamiseksi. Jos on kykeneväinen lukemaan muista ihmisistä, ovatko he (juuri tällä tavoin) osallisena jonkin päämäärän saavuttamisen tukemisessa, tulee huomaamaan, että nämä ihmisjoukot eivät minkään välttämättömyyden vuoksi ole homogeenisiä eli tässä esim. samanmielisiä, samanaatteellisia tai samannäköisiä.

Monen käytettävissä olevan metodin perusidea on niin yksinkertainen, että kun niiden laajamittaista käyttöä havainnollistetaan tietokonesimulaation avulla, pystyy ala-asteikäinenkin nappaamaan ideasta kiinni ja ymmärtämään, kuinka hänen tekonsa voivat jättää kohdeyksilön mieleen sellaisia jälkiä, että niillä on korkea todennäköisyys vaikuttaa kohdeyksilön tulevaan käytökseen ennustettavalla tavalla. Osallistutettujen kirjon ollessa laaja, käytettävien metodien joukkoon valikoituu sellaista, joka mahdollistaa varsin yhtäläiset osallistumisen ja ymmärtämisen mahdollisuudet, mikä tarkoittaa käytännössä yksinkertaisellekin mielelle sopivien metodien ottamista mukaan ja joiden käyttöä voi luonnehtia runnovaksi. Toki, joukkoistettujen ja osallistumisen mahdollisuuden saaneiden kesken esiintyy jonkinlaista itseorganisoitumista, mikä kumpuaa osittain esim. siitä, että vähän hölmömmätkin alkavat jossain vaiheessa ymmärtää, että runnovalla otteella voi saavuttaa vain sen ja sen verran, mutta yhdistettynä hienovaraisempaan toimintaan, runnovuudesta tulee yksi monista pelin olennaisista elementeistä, joita ilman peliä ei voi pelata, mutta joka ei kuitenkaan ole pääosassa näinkin voidaan hälventää ja poisselittää runnovan otteen monen ihmisen luonteenpiirteille sopimattomuutta.

Wiredin Thread Level -blogissa julkaistiin taannoin kolmiosainen Anonymous ryhmästä kertova juttusarja. Artikkelin toisessa osassa mainittiin siitä, kuinka Anonymous-ryhmän keskuudessa esiintyi tietynlaista kahteen eri suuntaan repiväisyyttä, missä osa osallistujista koki tarpeelliseksi muistuttaa vakavoitumaanpäin olevia osallistujia siitä, että Anonymous ei ollut hyökkäyksissään moraalisella ristiretkellä (eng. moral crusading), vaan jekuttelemassa ja tekemässä kepposia.

Tätä lulz-kulttuuriksi luonnehdittavaa toimintaa ("we are doing it for the lulz") ei esiinny pelkästään Anonymous-ryhmän toiminnassa, vaan samaa sukua olevaa LOL asennetta (eng. lots of laugh) voi nähdä esiintyvän missä tahansa virallisesti hyväksytyn kokeilun muodossa, jolloin ne näyttäytyvät aivan eri sävyssä kuin ne tavataan esittää. Tällaisia kokeiluja tässä voisivat olla yhteistuumin tehdyt lainmuutokset kuten Lex Karpela (LOL), pedagogiset kokeilut kuten yhden viivan tiputtaminen pois numeron seitsemän kirjoitusasusta (LOL), yhden ala-asteen kuudennen luokan oppilaiden jakaminen jonkin kokeiluluonteisen testin avulla kahteen eri ryhmään, jotka sitten yläasteella muodostavat A- ja B ryhmät, joista A-ryhmässä ovat paremmin testeissä pärjänneet (LOL).

IT-alalta löytyy runsaasti kokeiluluonteista toimintaa, jossa arviot esim. tietojärjestelmien stressinkestävyydestä tehdään aluksi suurpiirteisesti (LOL) ja sitten myöhemmin arvioidaan uudestaan (LOL) ja sitten myöhemmin lisätiedon kertyessä arvioidaan vielä kerran uudestaan (LOL), vaikka tietojärjestelmiä sinänsä onkin tehty jo kymmeniä vuosia (verrattain nuori toimiala, mutta silti monilta osin pitkälle kehittynyt).

Uutisten perusteella voisi ajatella, että esim. johtoasemissa olevat ihmiset ovat varsin asiallista porukkaa, mutta jos esim. heidän uudelleenjakomieltymyksistään liittyen Google+- , Facebook- ja Twitter-palveluissa jaettuihin linkkeihin voi jotain päätellä eli sieltä käsin, missä he paljastavat itsestään rennompia piirteitä, voidaan havaita, että heidän edelleenjakamissaan linkeissä on mukana aivan samat hassutukset kuin kenen tahansa muunkin (kuvitteellinen täsmäesimerkki: "usean auton ketjukolari ruuhkaisella tiellä: autoista muodostui sana LOL").

Pedagogisissa kokeiluissa LOL-asenteen voisi ajatella esiintyvän erityisesti niissä kohdin, missä suunnitellaan toteutettavaksi tai ollaan jo viemässä läpi sellaisia kokeiluja, joiden toimivuudesta ei olla aivan varmoja. Vaikkei kukaan suunnittelutyöryhmässä tunnustaisi nauraneensa mielessään kuvittelemalleen tilanteella, jonka tietyt havaittavissa olleet epäkohdat saattaisivat toteutukseen vietäessä aiheuttaa, niin juuri se, että potentiaalisista epävarmuustekijöistä huolimatta kokeilua viedään eteenpäin, tekee siitä LOL-asenteisen. Erilaisista pedagogisista kokeiluista, joita historian varrella on tehty, löytää esimerkkejä esim. Karl Bruhnin kirjasta "1900 luvun pedagogisia virtauksia" (suom. Raili Malmberg, painos vuodelta 1968, josta seuraavassa kaksi erillistä katkelmaa):

Daltonsuunnitelmahan on selvä vastine Montessori menetelmälle, se on yritys yksilöllisen työskentelytavan toteuttamiseksi leikkikouluiän sivuuttaneiden lasten parissa. Eivät enää edes vain sellaiset käsitteet kuin "koulu" ja "läksyt" kelpaa käytettäviksi, vaan nyt puhutaan "laboratorioista" ja "sopimuksista"."

"Peter Petersenin järjestelmä ja aatteet soveltuivat siihen kansankasvatusohjelmaan, jonka Adolf Hitler oli kaavaillut. Kolmikymmenluvun keskivaiheilla Petersen ilmeisesti hyvin vastahakoisesti, säilyttääkseen kouluaan liittyi natsismin kannattajiin; entisestä demokraatista tuli totalitäärisen yhteiskuntajärjestelmän kannattaja. Hänellä oli pian ilo nähdä, kuinka uusia Jena kouluja perustettiin kaikkialle Saksaan."

Kun on kyse asiantuntijaroolissa toimivista ihmisistä, LOL-asenne ei ole niin selkeästi havaittavaa kuin Anonymous-ryhmän jekkuilussa ja keppostelussa, eikä se välttämättä olekaan jokaisessa tapauksessa läsnä, mutta jos riittävän suuret ulkoiset voimat (esim. erilaiset sidosryhmät ja suorituspaineet) ovat vaikuttamassa ja kokeilijoiden yhteiskunnallinen asema on riittävän vahva ja vakaa, LOL-asenteen esiintulevuuden todennäköisyys kasvaa huimasti. Vuoden 1995 Opettaja-lehden mukaan vielä seitsemänkymmentäluvun alkupuolella suomalaisten lasten vanhemmat pitivät opettajia auktoriteetteina, joita vanhempainillassa kohdatessa ei olisi tullut kuuloonkaan ohjeistaa tai kritisoida, mikä varmastikin teki erilaisten koko opetushenkilöstön hyväksymien kokeilujen aloittamisen helpommaksi (LOL).

Nykypäivänäkin voisi olla melkeinpä missä laajuudessa tahansa tapahtuvia pedagogisia kokeiluja, joille ei erityisemmin vanhempien lupia kysellä. Aina löytyy sellaisia kaupunkeja, joissa yhden tai useamman ala-asteen oppilaista suuri osa on jollain tavoin erilaisissa kokeiluissa mukana, muiden samaan ikäryhmään sijoittuvien opiskellessa normaalisti tai toisin. Tällaisia eroavaisuuksia voivat olla esim. oppituntien pitäminen 45 minuutin pätkissä yhdessä koulussa, oppiaineiden vaihtuessa siinä välissä, muissa kouluissa käytettäessä kahden tunnin mittaisia saman oppiaineen käsittelemisiä lyhyiden taukojen kera. Tällaisesta saa erittäin hyvää tilastodataa, josta voi johtaa erilaisia päätelmiä eri kokeilujen vaikutuksesta, suhteutettuna muuhun lasten ajankäyttöön ja kognitiivisiin taitoihin vaikuttaviin asioihin (esim. median kulutus, LOL) - pitkäaikaisseurannan tuloksia saataisiin vasta vuosien kuluttua.

Kokeilujen ei aina tarvitse idealtaan olla kulkeutunut "korkeimmalta taholta" alas asti johonkin opettajakuntaan, vaan päätökseen lähteä kokeilemaan esim. opettajien tehtävien kierrätystä (LOL), opintojaksojen perumista (LOL) jostain suuntautumisvaihtoehdosta tai vähentää palautteen antamista (LOL) tietyille oppilaille, on voinut olla osallisena vain pieni opetushenkilökuntaan kuuluvien ryhmä, yksikön johtajalle kerrottaessa vain se mikä hänen tarvitsee tietää.

Jos jonkin pienehkön koulun kuten jonkin lukion opetushenkilökunta, sihteereitä ja rehtoreita myöten muodostaa suhteellisen pienen tiimin, erilaisten kokeilujen suunnittelu ja toimeenpano voi käydä varsin ketterästi. Näille oppilailla ja opiskelijoilla tehtäville pienille kokeiluille ei välttämättä olisi Opetusministeriön siunausta. Tällaisia kokeiluja voisivat olla esim. kiusaamiseen puuttumattomuuden (LOL) vaikutus oppimismotivaatioon, mikä olisi opettajien itsensä kannalta huomattavasti heitä itseään (LOL) enemmän opettavaa kuin jos he olisivat heti puuttuneet kiusaamiseen. Opettajiin saattaa vuosien opetustoimen ohessa kertyä runsaasti halukkuutta saada omakohtaista selvyyttä siitä, miten joidenkin tiettyjen oppilaiden elämänkulkuun tai paljon myöhemmin elämässään tekemiin valintoihin vaikuttaa se, että he käyttävät opettaessaan joitain tietynlaisia mieleen jääviä esimerkkejä tai nasevia lausahduksia. Karkeasti ottaenhan ihmiseen vaikuttaa enemmän se, mitä hän oppii varhaislapsuudessa ja nuoruudessa kuin mitä hän oppii myöhemmin.

Ensimmäisellä kerralla pienessäkin ruokakaupassa harhailee sinne tänne, mutta silloinkin mahdollisesti matkalla tehtyjen havaintojen herättämien mielleyhtymien ohjastamana. Ohjaava tekijä voi olla vaikkapa iltapäivälehden lööpin yksittäinen sana, leipähyllyn näkeminen tai se millä tapaa valkopohjaiseen hintakylttiin vihreällä tussilla kirjoitetun hinnan väri sointuu vieressä olevien limsapullojen väriin.

Huomioitavaa tässä on sekin, että havainnot tapahtuvat monien asioiden kohdalla kokonaisuuksista pienempiin yksiköihin päin. Esim. katseen suuntaaminen leipien suuntaan kohdistuisi ensin leipähyllyyn yleensä ja vasta sitten yksittäisiin leipäpaketteihin - yksittäisiin leipiin ei ehkä ollenkaan. Tuota pientä kauppaa voi ajatella osana jotain suurempaa kokonaisuutta, josta tietoisuus "himmennetään", alkaen siitä, että astuu kaupan ovesta sisään (voidaan ajatella joko kontekstien tai erillisten tapahtumien välisenä rajana). Tämä rajaa tehokkaasti mahdollisia mielleyhtymiä. Jos kauppa olisi seiniensä osalta kauttaaltaan lasinen, tietoisuus ulkomaailmasta pysyisi paremmin tietoisuudessa kaupassa ollessaankin.

Pienessä ruokakaupassa valikoima on suhteellisen pieni, mutta sielläkin on niin paljon havainnoitavaa, ettei kaikki suoraan tai päätelmien kautta havainnoitavissa oleva pääse tietoiseen mieleen. Mandariinien tarkemmat muodot ja pintavärityksen eroavuudet erottaa vasta sitten kun niitä erityisesti tarkkailee, muuten ne ovat "vain mandariineja".

Perusteena sille miksi jonkin objektin tai ilmiön tai muun havainnoitavan asian herättämä mielleyhtymä olisi niin pysyväluonteinen, olisi se, että siinä olisi jotain "ominta itseäin" tai sitten siinä olisi jotain, jota vastaavaa olisi äskettäin havainnut jossain toisaalla.

On kuitenkin niinkin, että vahvatkaan mielleyhtymät eivät sellaisenaan ole jatkuvasti samalla tapaa esiinlaukeavia, sillä jatkuva saman ärsykkeen esiintyminen aiheuttaisi sen, että ärsykkeen aiheuttavan asian vaikutus heikkenee, ainakin joksikin aikaa. Yhteys itsessään on kuitenkin suht pysyvä.

Mielleyhtymät voivat myös väliaikaisesti "vuotaa" asiasta toiseen, mistä esimerkki seuraavassa. Ajateltakoon, että pienen ruokakaupan lattialla on heti sisääntullessa, hedelmien luona, sisääntulleen henkilön havaittavissa lähes vierekkäin valkomustakuvioinen jalkapallo ja vesimeloni. Todennäköisesti tämä erikoisuus tulee huomioiduksi, mutta asia ei vielä sillä erää herätä mitään erityistä muuta huomiota. Käveltyään sen verran eteenpäin, että ehtii kääntymään käytävillä muutamasta kohdin, hän havaitsee parikymmentä sekuntia myöhemmin, herkemmin kuin olisi muutoin havainnut, lattialla lojuvan omenan. Jostain syystä tuo omena saa hänet huomioimaan viereisellä hyllyllä olevat valkomustakuvioiset taffelsips pussit, vaikka normaalisti hän ei sipsejä syö ollenkaan, eikä kiinnitä niihin mitään erityistä huomiota.

Olisiko huomio sipseihin kiinnittynyt myös silloin, jos maassa lojuvan omenan tilalla olisi ollut jotain vähemmän "väärässä paikassa" olevaa? Oliko olennaista, että maassa lojuneen objektin (omenan) muoto oli pyöreä? Olisiko sama tai samantapainen vaste syntynyt, jos esine olisi ollut pitkulainen? Entä jos lähistöllä olisi ollut muitakin valkomustakuvioisia tuotteita? Mihin niistä huomio olisi ensinnä kiinnittynyt ja miksi? Tämä kaikki liittyy olennaisesti englanninkieliseen sanaan "priming", josta esim. Wikipediassa kerrotaan seuraavaa: "Priming is an implicit memory effect in which exposure to a stimulus influences a response to a later stimulus."